Uuden pikkusiskon myötä arki on muuttunut myös isosiskoilla. Perheessä on yksi lapsi enemmän, joka tarvitsee huomiota ja yksi lapsi enemmän, jota rakastaa, halia ja pussailla. Olemme koko perhe aivan hullun kiitollisia ja onnellisia pienestä uudesta aarteestamme, mutta onhan vauvan syntymä aiheuttanut pientä mustasukkaisuuttakin. Amelie on vain ja ainoastaan fiiliksissä vauvasta ja hoitaisi häntä koko ajan. Amelie jaksaa seistä pinnasängyn vieressä tuijottamassa nukkuvaa nyyttiä ja vain ihailla häntä. Estellakin tykkää kovasti vauvasta ja usein siskolleen sanookin rakastavansa häntä ja siskon olevan “niin ihana”, mutta samassa silmänräpäyksessä hali saattaa muuttua liian rajuksi ja niin ihana rakkauden tunnustus saattaa päättyä sanoihin :” viedään vauva omaan kotiin” tai “laitetaan vauva pussiin ja pois”.Mielestäni on täysin ymmärrettävää, että nuorin isosisko kokee mustasukkaisuutta. Onhan vauva vienyt hänen kuopuksen paikkansa, eikä hän ikänsä puolesta vielä täysin ymmärrä, mikä tämä homman nimi oikein on. Iskeepä hänelle välillä paniikki, että vatsasta tulee vielä toinenkin vauva, koska vatsani ei ole vielä täysin palautunut (siitä lisää myöhemmin). Puhuimme jo raskausaikana useasti Estellan kanssa tulevasta vauvasta, mutta eihän hän silti voinut ymmärtää, että yhtenä päivänä kotiin tuodaan ihan oikea vauva ja hän tulee jäädäkseen. Osasimme siis odottaakin, että Estellalla saattaa esiintyä myös niitä ei niin rakkauden täyteisiä fiiliksiä pikkukaveria kohtaan. Muuten arki on lähtenyt hyvin rullaamaan tyttöjen kanssa ja nyt tuntuu jo hassulta edes kuvitella elämää ilman meidän pienintä rakasta. Tuntuu jo niin normaalilta, että perheessämme on kolme pikkutyttöä. Pikkuhiljaa on alkanut muodostumaan jo rutiineja arkeen, mutta kolmen lapsen kanssa ulos lähtemistä tarvitsee vielä ehdottomasti treenailla. Jotenkin edelleen sitä varaa saman verran aikaa lähtemiseen kuin ennenkin, vaikka tosiasiassa aika on ainakin tuplaantunut.Tyttöjen ihanat mekot ja hiuslenkit ovat Leuto Kidswear:lta. Olen aivan ihastunut heidän syysvaatteisiinsa ja varsinkin näihin tyttöjen keltaisiin mekkoihin. Mikäli lapsilta vielä puuttuu syysvaatteita, niin kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa heidän valikoimansa! Heiltä löytyy myös ihana naistenmallisto.

Ps.Huomenna blogin puolelle on tulossa melko isoja uutisia, joten kannattaa olla kuulolla!

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Runsas kuusi vuotta sitten oli Amelie ihan pieni vauva ja minä aivan tuore äiti. Tällä hetkellä on meidän nuorimmainen aivan pieni vauva, mutta minä taas olen treenaillut äitiyttä jo kuuden vuoden ajan ja jatkan treenejä loppuelämäni. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen muuttunut melko paljon äitinä ja oppinut monia asioita kantapään kautta. Yksi suurimpia asioita on ollut hyväksyä se tosiasia, että minäkin olen vain ihminen ja lapsillani ei tule olemaan täydellistä äitiä, vaikka kuinka tietysti parhaani yritänkin. Omille lapsilleen sitä haluaisi vain ja ainoastaan parasta ja siksi on ollut rankkaa huomata oma rajallisuus ja vajavaisuus. Amelien kohdalla elin ja hengitin vain vauvaa varten. Halusin olla täydellinen äiti ja elin yli omien voimavarojeni. En osannut miettiä kaikkien tekemieni ratkaisujen seurauksia, enkä esimerkiksi tiennyt vielä sanasta uniassosisaatio yhtään mitään. Toimin kaikessa, kuten neuvolassa kehoitettiin enkä alkanut sooloilemaan. En luottanut itseeni äitinä, vaan seurasin armollisesti sillä hetkellä vallitsevia suosituksia. Nykyään tiedän, että suositukset ovat vain suosituksia ja kaikki ei toimi kaikilla. Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia. On melko helppo puhua vauvakeskeisestä kasvatuksesta, kun lapsia on vain yksi. Pystyt imettämään vaikka kahden minuutin välein, jos lapsia on vain yksi. Vaikka lapsi nukkuisi vain tissi suussa ja yöt olisivat katkonaisia, niin voit nukkua päikkäreitä, jos siis lapsia on vasta yksi. Jos lapsia on useampi, niin mielestäni ei voida ajatella enää kaikkea vain vauvakeskeisesti, vaan tällöin on ajateltava, mikä on parasta niin vauvalle kuin koko perheellekin. On ajateltava muitakin lapsia.Ameliella ei vauvana ollut mitään rytmiä, vaan menin täysin hänen ehdoillaan. Elin niin vauvantahtista elämää kuin mahdollista, mutta yhden lapsen kanssa se olikin mahdollista. Kakkosen kanssa loimme hänelle rytmin, koska olimme siskoni perheessä nähnyt esimerkkiä siitä, kuinka yöt sujuvat paremmin ja päivät ovat koko perheelle helpommin järjestettävissä, kun vauvalle on luotu rytmi. Vastoin kaikkia ennakkoluuloja olin huomannut myös, että jälkimmäinen tapa oli myös vauvaystävällisempi, miksikö? Vain yhtenä asiana mainittaakseni, kuinka moni vauvantahtinen imettäjä joutuu pitämään lapselleen jossain vaiheessa unikoulun, vaikka unikoulu olisikin lempeä, niin on se aina rankka juttu niin vauvalle kuin vanhemmallekin. Itse en ainakaan pystynyt unikoulua pitämään, joten Amelie valvotti enemmän ja vähemmän minua ensimmäiset kolme vuotta ja mikä hurjinta, myös hän itse nukkui yönsä katkonaisesti ja yöunille meneminen ei ollut mukavaa vaan inhottavaa. Siskoni lapsilla ei kenellekään ole tarvinnut pitää unikoulua, sillä jokainen on alusta asti osannut nukahtaa itse ilman apuja. Kun vauva alusta asti oppi nukahtamaan itse eikä hänellä ollut uniassosiaatiota rintaan vältytään luultavasti monilta unettomilta öiltä ja itkuilta. Joten kyllä, olen ehdottomasti nykyään sen kannalla, että vauvalle voi luoda pikkuhiljaa rytmiä. Ei tietenkään liian tiukkaa rytmiä ja aina kaikesta voi ja kuuluu joustaa vauvaa kuunnellen. Jos oikeasti huomaan vauvalla esim. olevan nälkä, vaikka ei ole ruoka aika, niin tietenkin ruokin vauvan. Tuohan rytmi turvallisuutta leikki-ikäisillekin, niin miksi ei sitten pienelle vauvalle? Toinen lapsemme siis söi enemmän ja vähemmän kellon mukaan, mikä ei todellakaan tarkoittanut sitä, että häntä olisi huudatettu nälässä tai hän ei olisi saanut läheisyyttä. Päinvastoin hän melkein asui sylissä, mutta ei tissi suussa. Monesti huomasin, että eihän vauvalla aina itkiessään edes ollut nälkä. Esikoisen kanssa kaikki itku tyynnytettiin rinnalla, kun toisen kanssa opin, että vauvaa saattaa harmittaa moni muukin asia kuin nälkä. Vauva ei myöskään itkenyt vatsavaivojaan jatkuvasti, koska ruokailuissa tuli pausseja. Imetyksessä ei myöskään tullut pitkiä taukoja, koska vauvan nukkuessa liian kauan herätin hänet syömään ja näin maidontuotanto lähti hyvin käyntiin. Kaikki sujui helpommin, luonnollisemmin ja lempeämmin tällä tyylillä, vaikka esikoisen kohdalla en uskaltanut edes ajatella vauvalle rytmin luomista. Kahden kuukauden iässä Estella alkoi nukkumaan 12h tunnin yöunia toisin kuin Amelie, joka nukkui ensimmäisen yönsä putkeen 3,5 vuotiaana. Itse uskon siihen vahvasti, että lapsella hyvä rytmi luo mahdollisuuden myös hyville yöunille.Kolmannen kanssa en pelkää enää tehdä valintoja, mitkä ovat mielestäni meidän perheelle hyväksi. Meidän vauva syö, on hereillä ja nukkuu, juuri tuossa järjestyksessä. Yritämme välttää hänen nukahtamista imetystilanteessa, koska tottuessaan siihen saattaisi kehittyä rintaan uniassosiaatio ja jossain vaiheessa se vaikuttaisi luultavimmin niin vauvan kuin muunkin perheemme yöuniin. En todellakaan pysty mihinkään unikouluihin, en edes niihin lempeisiin. Minusta tuntuisi äärimmäisen pahalta kuunnella vauvan itkua, joka on aina tottunut nukahtamaan tissille ja yhtäkkiä hänen pitäisi oppia nukahtamaan itse. Mieluummin opetan heidät alusta asti nukahtamaan ilman tissiä.

Moni asia äitiydessä on myös pysynyt samana. Vauvan paikka on vanhempiensa lähellä ja meidän kaikki vauvat ovat saaneet olla sylissä paljon, siis todella paljon, oikeastaan lähes kokoajan. Vauvan itkuun ja tarpeisiin vastataan aina, heitä pidetään lähellä ja heitä lohdutetaan. En edelleenkään voi ajatellakaan, että antaisin vauvan itkeä yksin omassa sängyssään tai odottaisin, että vauva itse rauhottaisi itsensä. En edelleenkään kestä ajatustakaan, että olisin kauan erossa lapsistani. Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, niin haluan olla heidän lähellään ja heitä varten. Haluan olla läsnä niin vauvalleni kuin isommillekin lapsilleni.  Rakastan, halaan ja pussailen tyttöjäni paljon. Rakastan olla äiti ja rakastan lapsiani. Uskon äitiyden olevan kasvuprosessi, mikä ei milloinkaan tule valmiiksi. Tällä hetkellä toimin niinkuin parhaaksi näen, niinkuin toimin kuusi vuottakin sitten, mutta elämänkokemusten myötä mielipiteet ja toimintatavat muuttuvat. En koskaan tule olemaan täydellinen äiti, mutta tiedän aina yrittäväni parhaani.

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Kyselin Instagramissa muutama päivä sitten, että miltä meidän vauva teidän mielestä näyttää. Arvauksia tuli aivan huikea määrä ja kummatkin nimet melkein arvattiin, yhtä kirjainta lukuunottamatta. Täysin oikeaa arvausta kummastakaan nimestä ei kuitenkaan tullut. Sen verran voin jo kertoa, että neidille tulee kaksiosainen nimi niinkuin siskoillaankin on. Lupasin IG:ssä, että julkaisen kaikki arvaamanne nimet ja kerron, jos nimi osui oikeaan. Kukaan ei kuitenkaan arvannut nimeä täydellisesti oikein. Pikkutyypin nimen julkaisemme viimeistään lokakuun ensimmäisinä päivinä, koska ensi viikolla meillä on teille vähän muitakin isoja uutisia. Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Minkä nimiseltä meidän vauva teidän mielestä näyttää?

Kerrottakoot vielä tähän alkuun, että isosiskojen nimet ovat Edena-Amelie sekä Lina-Estella, jotka seikkailevat blogissamme nimillä Amelie ja Estella. Tässä siis nimiarvauksenne sekä suluissa numeroina montako kertaa kyseistä nimeä oli arvattu.

-Eden (3)

-Helmi-Eden (1)

-Edina (2)

-Amanda (6)

-Annabella (minä ehdotin tätä nimeä vauvalle, mutta Dom ei lämmennyt tälle ollenkaan) (1)

-Mila-Amanda (1)

-Milana-Amanda (1)

-Adelia (9)

-Sofia (11)

-Edina (1)

-Edina-Amanda (1)

-Eva-Adelia (1)

-Eva-Amanda (2)

-Alessia (22, huh, miten moni oli arvannut tätä nimeä)

-Alecia (4, ilmeisesti meidän vauva näyttää Alessialta/Alecialta:))

-Alecia-Michelle (1)

-Alecia-Mathilda (1)

-Milena-Aurora (1)

-Thelma (5)

-Liana (1)

-Pepita (4)

-Anna-Aurora (1)

-Fiona (7)

-Fiona-Eelin (1)

-Saana (4)

-Saana-Sofia (1)

-Ida-Linnea (1)

-Oona-Marja (1)

-Liisa (2)

-Matleena (4)

-Julia (3)

-Arabella (1)

-Elea (2)

-Anna-Sofia (4)

-Julienna (1)

-Anastacia (1)

-Emma (3)

-Yasmin (5)

-Sofianna (4)

-Ereste (1)

-Esther (2)

-Nanna (3)

-Edith (5)

-Sanna (1)

-Saara (1)

-Amelie (1)

-Aapo (!!1)

-Annasophie (1)

-Sonjariina (1)

-Sera (3)

-Adabella (4)

-Mea (5)

-Vilma (2)

-Isabella (19, tämä nimi oli myös hurjan suosittu ehdotus vauvamme nimeksi)

Vauvamme ihana merinovillainen peitto saatu Bebeliiniltä <3

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Amelie näki pari vuotta sitten kaupassa säkkituolin, missä olisi kuulemma mukava lauantaisin katsella lastenohjelmia pikkusiskon kanssa. Siitä asti hän on välillä muistuttanut, että olohuoneemme kaipaisi vielä yhtä asiaa, nimittäin sitä säkkituolia. Domin kanssa myös pidimme ideaa hyvänä ja Ameliellekin sanoimme, että joskus varmasti olohuoneeseemme vielä kyseinen juttu ostetaan.Säkkituoli ei kuitenkaan ole ollut niitä akuuteinpia hankintoja kotiimme, joten Amelien ehdotuksesta on tosiaan vierähtänyt jo melkein pari vuotta. Olemme jopa ehtineet muuttamaankin tässä välissä. Vanhan kotimme olohuoneeseen säkkituoli olisi tuskin edes mahtunut, joten muutto säkkituoliakin ajatellen oli lähes pakollinen, heh!Alkuviikosta postiin oli vihdoin saapunut se melkein pari vuotta odotettu paketti. Jollyroomilta oli tullut postia ja Amelie sai itse lähteä pakettia noutamaan postista. Kyllä oli tytöllä melko suuri hymy huulilla, kun hän huomasi, että paketista paljastui, mikäs muukaan, kuin NG babyn säkkituoli.

Paketti saapui tiistaina ja meillä tytöt saavat katsella lastenohjelmia vain lauantaisin, joten oli vielä muutama päivä odottaa, että säkkituoli pääsee siihen käyttöön, mihin Amelie sitä oli suunnitellut. Se ei kuitenkaan haitannut meininkiä, vaan kummatkin tytöt istuivat vuorotellen ja välillä samaan aikaan säkkituolin päällä harjoitellen lauantaita varten. Siinä he yhdessä katselivat leikisti telkkaria ja kertoivat toisilleen, mikä ohjelma oli meneillään ja mitä siinä tapahtui. Katselimme Domin kanssa heidän meininkejään ja totesimme, että mihin me telkkaria edes tarvitaan, kun tytöt ovat yhtä fiiliksissä mielikuvitusohjelmistaan kuin oikeistakin ohjelmista. Nyt meidän olohuoneessamme vihdoin on tuo kauan odotettu aarre ja istujia siinä kyllä riittää. Vauvakin on jo päässyt testaamaan säkkituolia ja viihtyy siinä erittäin hyvin, toki häntä voi pitää siinä ainoastaan silloin kuin pienempi isosiskoista on ulkosalla tai hän on hyvinkin innokas hoitamaan vauvaa.

Olin kärsinyt epäsäännöllisen säännöllisistä supistuksista jo muutaman viikon. Perjantaina lopulta synnytykseni päätettiin käynnistää(rv 38+6) ja meidät ohjattiin perjantai-aamuna synnytyssaliin. Synnytyssalin ovella meidät käännytettiin takaisin osastolle odottamaan salin vapautumista. Tässä vaiheessa iski pieni pettymys, että eikö vieläkään. Olin koko edellisen yön valvonut supistuskipujen takia sekä jännittäen perjantaina tapahtuvaa käynnistystä ja nyt meidät ohjattiinkin vain odottamaan. Koko päivän toivoimme, että pääsisimme sen päivän aikana saliin, mutta toisin kävi. Tuli ilta, alkoi yö ja hyvä ystäväni (joka oli kätilömme usean vuoron ajan osastolla <3 ) tuli kertomaan meille, että valitettavasti joudumme odottamaan seuraavaan päivään. Kyllähän se hieman harmitti, vaikka tottakai niinhän sen kuuluukin mennä, että kiireellisemmät otetaan ensiksi eikä ole järkeä käynnistää uusia synnytyksiä, jos saleja ei ole vapaana.Seuraavana aamuna alkoi hiipiä pieni epätoivo. Mitä, jos salit ovat taas täynnä. Mielessä kävi jo ajatus, että onko meidän vauva historian ensimmäinen, joka ei koskaan tullut ulos vatsasta. Kätilö tuli aamulla huoneeseemme ja sanoi lääkärin tulevan pian tsekkaamaan tilanteemme ja sanomaan onko salissa tilaa. Hetken kuluttua kätilö astui yksin ilman lääkäriä huoneeseen ja olin aivan varma, että hän tuli ilmoittamaan ettei lääkäri tulekaan, koska tilaa ei ole. Sen sijaan hän sanoikin, että lääkäri ei tule tänne, vaan odottaa minua suoraan synnytyssalissa kalvojen puhkaisuun.Kävelimme Domin kanssa saliin ja käteni olivat aivan märät jännityksestä. Dom tsemppasi minua parhaansa mukaan ja muistutti monta kertaa, kuinka ihan kohta meidän aarre olisi meidän sylissä. Astuimme synnytyssaliin, missä mukavan rempseä kätilö otti meidät vastaan ja kutsui heti lääkärin sisälle. Lääkäri kertasi käynnistyksen riskit sekä kertoi, että käynnistyksessä on suurempi riski pitkittyneeseen synnytykseen, keisarinleikkaukseen sekä muihin komplikaatioihin. Tämän jälkeen menin sängyllä makaamaan, puristin Domin kättä, koska pelkäsin tajunnan räjäyttävien supistusten alkavan heti ja lääkäri puhkaisi kalvot n. klo.10.00 . Vettä alkoi valui, mutta supistuksia ei kuulunut. Tajunnan räjäyttävistä supistuksista ei ollut tietoakaan. Tässä vaiheessa minuun iski pieni pelko, mitä jos synnytys pitkittyy tai se päättyy sektioon. Heitin läpällä kätilölle, että olisi kiva, jos vauva olisi ulkona kello.16.00 mennessä, koska silloin isosisaruksilla olisi vielä aikaa tulla moikkamaan pikkusiskoa tämän päivän aikana. Tiesin, että siellä odotettiin pikkukaveria myös syntyväksi.Klo.11. 00 ei vieläkään supistuksia kuulunut, joten päätettiin aloittaa oksitosiini-tippa. Klo. 12.00 tunsin supistuksia, mutta en kätilön suosituksista huolimatta halunnut kivunlievitystä, koska kuulemma jälleen kipeistä supistuksista huolimatta ei synnytys vielä ollut käynnistynyt. Halusin säästää kivunlievitykset sitten niihin oikeisiin kunnon supistuksiin, enkä käyttää kaikkia kivunlievitysmetodeja jo ennen edes synnytyksen virallista alkamista. Klo.13.00 söin lounasta ja supistuksen tullessa jouduin laittamaan haarukan sivuun ja hengittelemään. Hieman ennen kahta supistusten voimakkuus alkoi tuntua pahemmalta ja pyysin ilokaasua. Tuttuun tapaan meikällä meni vintti ihan sekaisin ilokaasusta ja maski tippui maahan, silmissä sumeni ja puhekyky meni. Dom osasi onneksi kätilölle kertoa, että näin tapahtui viimeksikin, joten kätilö vähensi ilokaasun määrää radikaalisti ja lisäsi hapen määrää. Miedommalla kombollakin en kuitenkaan voinut hengittää ilokaasua kuin kolme kertaa per supistus, jonka jälkeen ei maski enää pysynyt kädessäni.Olin ennen synnytystä sanonut Domille, että kokiessani kipua en luultavasti halua kenenkään koskevan minuun. Heh, ei ihan mennyt niin. Dom kysyi heti kivuliaiden supistusten alkaessa, että voisiko hän helpottaa kipuani selkääni hieromalla ja sehän auttoi. Dom hieroi siis koko synnytykseni ajan selkääni ja kuunteli huutojani:” hiero lujempaa” . Pidin Domin aivan lähelläni koko synnytyksen ajan ja ilman Domia en olisi pystynyt ilman spinaalia tsemppaamaan niin pitkälle. Dom hieroi selkääni toisella kädellään ja hänen toista kättä rutistin, minkä pystyin.

Klo.14.00 en ollut siis hyvin miedon ilokaasuhappi-sekoituksen lisäksi saanut muuta kivunlievitystä. Tässä vaiheessa kivut olivat jo aika kovat, joten pyysin kätilö tsekkaamaan tilanteen. Kätilö totesi, ettei tilanne ollut edennyt YHTÄÄN ja vieläkin junnattiin siinä samassa, missä oltiin oltu jo pari viikkoa. Iski todellinen epätoivo, mutta Dom ihanasti tsemppasi minua ja loi uskoa, että ihan kohta hitaasta alusta huolimatta vauva olisi sylissämme, niinhän kaikki meni viimeksikin. Klo.14.05 tuli kätilön vuoronvaihto ja kätilömme lähti antamaan raporttia uudelle kätilöllemme. Klo.14.15 Kipu oli yltynyt todella kovaksi ja pyysin Domia soittamaan kelloa ja kertomaan, että olen kuolemassa. Dom soitti kelloa, mutta unohti kertoa, että teen kuolemaa. Uusi kätilömme astui ovesta sisään ja en olisi voinut olla iloisempi. Kivuiltani en pystynyt hänelle mitään sanomaan tai osoittamaan hänelle kiitollisuutta, että juuri hän on kätilömme, mutta olin niin onnellinen hänestä. Hän oli ollut myös tuttuni synnytyksessä ja olin jo aiemmin kuullut hänestä vain hyvää. Kätilön astuessa ovesta sisään sen sijaan, että olisin näyttänyt hänelle kuinka kiitollinen hänestä olen karjaisin vain tarvitsevani spinaalin ja olevani juuri kuoleman rajamailla. Tässä vaiheessa kello oli n. 14.25 ja kätilö kehoitti minua vielä käymään vessassa ja kertoi ettei spinaalia vielä voida laittaa, koska tilanne ei ole edennyt.synnytystarina

Vessasta tullessani ajattelin pian tajuni lähtevän ja sanoin kätilölle, että tilaa nyt se spinaali, että voin luvata sinulle olevani sen vaaditut 5 cm jo auki. Kätilö sanoi pikkuhiljaa valmistelevansa minua spinaaliin ja soittavansa lääkärin. Hoputin häntä muutamia kymmeniä kertoja niiden muutaman minuutin aikana. Klo.14.30 totesin, että minua ponnistuttaa, mutta asiaan ei sen kummemmin reagoitu, koska samaan aikaan huusin spinaalia. Joskus puolen jälkeen lääkäri tuli huoneeseen ja alkoi valmistelemaan spinaalin laittoa, mikä tuntui ikuisuudelta. Hän kyseli kysymyksiä, kuten “oletko allerginen jollekin lääkeaineelle?  ja ” voinko koskea selkääsi?” . Vastasin takaisin, että en ainakaan spinaalille ja minulta ei tarvitse kysyä mitään, vaan he voivat vaan tehdä ja olen ihan ok kaiken kanssa, kunhan saan spinaalin pian. Joskus 14.40 sain spinaalipuudutteen, jonka laiton aikana totesin ponnistuksentarpeen edelleen olevan läsnä.

Spinaalin laiton aikana jo pyysin kätilö tekemään sisätutkimuksen ja kaikkien yllätykseksi hän totesi minun olevan 9,5cm auki ja voin aloittaa ponnistamisen. Aiemmin minulle on aina kätilö kertonut kuinka ponnistaa täysillä koko supistuksen ajan, mutta tällä kertaa kätilö kehoitti minua vain kuuntelemaan omaa kroppaani. Tiesin aiempien ponnistusvaiheideni olleen vain minuutista pariin minuuttiin, joten kivuissani kysyin, että onko ponnistusvaihe jo alkanut, jotta voisin kellosta katsoa aikaa sen minuutin verran. Kätilö ihanan rauhallisesti vain totesi, että sillä ei ole mitään väliä, vaan nyt tärkeintä on kuunnella omaa kroppaa ja ponnistaa jos minusta siltä tuntuu. Kahdella edellisellä kerralla minua on kehoitettu ponnistamaan niin lujaa kuin lähtee koko supistuksen ajan ja beibit ovatkin tulleet maailmaan toinen yhden ja toinen kahden supistuksen aikana. Tällä kertaa kätilön kehoituksesta kuuntelin kroppaani ja kysyin, että voisinko ponnistaa vain vähän kerrallaan, koska se tuntuu jotenkin luonnollisemmalta ja paremmalta tavalta. Kätilö sanoi, että voin tehdä juuri niinkuin minusta parhaalta tuntuu ja hän neuvoo, jos tarvitsee. Aloin ponnistamaan pikku  hiljaa vauvaa ulos ja kaiken kivun keskellä yritin vain pitää mielessäni, että ihan pian hän on täällä. Minulle pitkän, 11 minuutin, ponnistusvaiheen jälkeen vauva syntyi kyynärpää edellä. Ponnistusvaihe oli kaikista ponnistusvaiheistani ehdottomasti pisin ja kivulian, mutta silti aivan ehdottomasti parhain kokemus. Sain luottaa koko ajan itseeni ja toimia juuri niinkuin minusta hyvältä tuntui. Kätilö tsemppasi ja kannusti, mutta ei sanonut miten minun pitää tehdä. Kun kätilö luotti 100% minun kroppaani, niin itsekin luotin itseeni. Ponnistusvaihe tuntui niin paljon luonnollisemmalta ja lempeämmältä kuin edelliset, vaikka kipeämpi olikin.synnytystarina

Vauvan synnyttyä sain heti vauvan rinnalleni. Itkimme ja ihastelimme uutta ihmettä. Pieni tummahiuksinen pikkutyttömme oli juuri saapunut maailmaan. Hän oli täydellinen ja kerroimme sen myös henkilökunnalle ainakin kymmenen kertaa. Vauvan syntymän jälkeen kaikki tapahtui jälleen kerran niin rauhallisesti ja luonnollisesti. Napanuoran leikkaamisessa ei kiirehditty, istukan syntymistä ei kiirehditty, vaan ensin saimme vain ihastella pientä nyyttiä. Kaikki se kiire, mitä yleensä synnytysten jälkeen on ollut, niin oli poissa. Mihinkään ei ollut kiire, kiitos siitä kätilöllemme. Koko salissa oloaika tuntui niin kiireettömältä ja rauhalliselta, että olin ihan ihmeissäni. Kukaan ei vienyt heti vauvaa punnittavaksi tai kiirehtinyt kaikkien mahdollisten mittausten ja pukemisten kanssa. Vauva itse asiassa sai vaatteet ensimmäistä kertaa päälleen vasta kotiinlähtöpäivänä ollessaan 3 vuorokautta. Siihen asti hän hengaili yötäpäivää ihokontaktissa. synnytystarinaOlen aivan älyttömän kiitollinen ihanalle kätilölleni Eliisa Karttuselle, joka muuten pitää myös synnytysvalmennusta sekä hoitaa kotisynnytyksiä. Eliisa puhui koko synnytyksen ajan englantia ja näin myös Dom ensimmäistä kertaa oli kärryillä koko ajan mitä tapahtuu, iso kiitos hänelle myös siitä. En vaan voi olla hehkuttamatta, kuinka huipusti kätilö hoiti synnytykseni ja kuinka hänen ansiostaan meidän nuorimman synnytys (ja varsinkin ponnistusvaihe) tuntui niin luonnolliselta lääketieteellisen tapahtuman sijaan. Ensimmäistä kertaa minulla oli tunne, että en tarvitse neuvoja, vaan voin ihan oikeasti vain kuunnella kroppaani. Jos vielä joskus meille tulisi neljäs lapsi, niin ehdottomasti toivoisin, että hän olisi jälleen kätilöni ja aivan varmasti kävisin myös hänen järjestämässä synnytysvalmennuksessa. Iso suositus siis hänelle!

Ps.Tämä kätilön hehkutus ei ole maksettu mainos tai toteutettu yhteistyössä, heh! 🙂

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Meidän perheeseen syntyi lauantaina ihana pieni tummahiuksinen tyttövauva ja sen jälkeen koko perheemme arki on näyttänyt erilaiselta, mutta ei missään nimessä huonommalta, päinvastoin. Pieni nyytti saa päivän aikana aivan mielettömän määrän haleja ja rakkautta meiltä kaikilta. Amelie polkee pyörällä tuhatta ja sataa eskarista kotiin, että pääsee pikkusiskon luokse. Estella käy näyttämässä siskolleen lelujaan ja samalla antaa kunnon haleja, mitkä lähes joka kerta ilman asiaan puuttumista muuttuisivat vähän liian rajuiksi. Domin kanssa me saimme ensimmäiset päivät nauttia vauvastamme sairaalassa kaikessa rauhassa ja vain kuluttaa koko päivän ihastellen häntä. Nyt kotona Dom on ollut enemmän isompien tyttöjen kanssa ja minä olen opetellut arkea pikkunyytin kanssa. Olemme koko perhe eläneet onnellisessa vauvakuplassa ja nauttineet jokaisesta hetkestä. Olen useamman kerran sanonut Domille, että voi kunpa ajan voisi pysäyttää edes pieneksi hetkeksi juuri tähän aikaan. Tuntuu hurjalta, että aika menee niin nopeasti eteenpäin. Melkein iskee välillä ahdistus, että en ehdi nauttimaan jokaisesta hetkestä tarpeeksi, vaikka kuinka elänkin hetkessä ja yritän nauttia kaikesta koko ajan! Elämä tuntuu juuri nyt niin hyvältä. Meidän perhe tuntuu juuri nyt niin kokonaiselta!Öisin pikkunyytti nukkuu melko hyvin ja herää vain pari kertaa syömään, toki ruokatauot saattavat kestää yli tunninkin. Aamuisin olemme beben kanssa saaneet vielä jatkaa uniamme muun perheen jo herättyä. Iso kiitos siitä Domille, joka tämän on minulle ja vauvalle mahdollistanut! Olemme saaneet aloittaa jokaisen aamun ihanan kiireettömästi vauvan kanssa ja käyttää imetykseen aikaa juuri niin kauan kuin olemme tarvinneet. Ei ole ollut mihinkään kiire, vaan aamut ovat olleet niitä rauhallisia hetkiä kahdestaan sängyssä loikoillen. Sängystä noustua rauhalliset hetket kolmilapsisessa perheessä ovat melko vähissä, mutta voi kuinka onnellisia me Domin kanssa ollaankaan kaiken tämän “hallitun” kaaoksen keskellä. 

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

ÄLÄ SANO, ETTÄ TIEDÄT MILTÄ TUNTUU OLLA YKSINHUOLTAJA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Minä ja Dom emme olleet ainoat perheessämme, jotka eivät malttaneet odottaa pienen tyttövauvan näkemistä. Amelie ja Estella tiesivät, että olemme Domin kanssa sairaalassa ja synnytystäni yritetään käynnistää. Menimme sairaalalle jo perjantaina, mutta kaikki synnytyssalit olivat täynnä lauantai-aamun asti, joten siihen asti vain odottelimme ja niin taisivat odottaa kotona olevat isosiskotkin (tai ainakin vanhempi heistä). Amelie oli aiemmin sanonut ettei halua tietää mitään väliaikatietoja, vaan haluaa kokea yllätyksenä sen, kun iskä tulee häntä ja Estellaa hakemaan sairaalalle vauvaa katsomaan. Lienee siis varmastikin melko selvää, että odottavan aika oli pitkä meidän tytöillekin ja, kun vihdoin Dom saapui heitä isoäitilästä hakemaan sairaalalle kertoen vauvauutisista olivat he aivan fiiliksissä.Toukokuussa Amelie oli jo suunnitellut, että siskon synnyttyä hän haluaa tulla sairaalaan katsomaan uutta siskoaan Estellan kanssa samanlaisissa mekoissa. Saimme kukkuukids:ltä aivan ihanat mekot (mitkä tulee näkymään blogissa myöhemmin vielä paremmin) tytöille sekä farkkutakit. Nämä vaatteet ovat roikkuneet henkareissa jo viikko tolkulla odottaen sitä päivää, kun pikkusisko vihdoin syntyy. Kun Dom sitten meni isoäitilään kertomaan ilouutiset ja hakemaan tytöt mukaansa katsomaan 3 tunnin ikäistä pikkusiskoaan olivat tytöt kuulemma aivan into piukeena pukemassa uusia vaatteita päälleen tätä erityistä tilannetta varten. Pitäähän erityistapaamista varten pukeutua kauniisti. Äiti ei sairaalalla ollut ihan yhtä kauniissa vaatteissa, heh.Pikkusisko oli vain 3 tunnin ikäinen, kun osaston käytävältä kuului juoksuaskeleita ja kovaa meteliä. Tunnistin metelin aiheuttajat heti omaksi porukakseni. Sieltä he tulivat, Dom ja tytöt. Siinä he olivat kaikki neljä, minun oma perheeni, minun rakkaani. Tytöt halusivat heti pitää pikkusiskoaan sylissä, toinen olisi voinut pitää siskoa sylissä koko loppuillan ja toiselle kymmenisen sekuntia oli juuri sopiva aika. Tytöt olivat niin ylpeitä isosiskoja ja onnellisia uudesta pikkusiskostaan. Minä ja Dom puolestamme yritimme hallita pientä kaaosta pienessä sairaalahuoneessa ja samalla vaihdoimme muutaman pusun ihastellen rakkaitamme, siinä he nyt olivat, meidän täydelliset tytöt. 

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

TERVEISIÄ SYNNYTYSSALISTA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Hän on täällä. Perheemme täydentyi lauantaina maailman ihanimmalla pienellä tyttärellä ja pikkusiskolla. Pieni neiti on valloittanut meidät kaikki ja olemme aivan äärimmäisen kiitollisia hänestä. Voi, kuinka rakastettu tämä pieni prinsessa onkaan! Kaikki sujui synnytyksessä paremmin kuin hyvin ja voimme erinomaisesti (synnytyskertomus tulossa myöhemmin). Hiljaisuutemme somessa ei siis johtunut komplikaatioista, vaan ihan täysin siitä, että meidän prinsessa varasti meidän huomiomme täydellisesti. Voi, miten pieni tuhiseva nyytti voikin laittaa meidän vanhempien päät sekaisin onnesta ja rakkaudesta.Olemme olleet viime päivät sulkeutuneina vauvakuplassamme ja vain nauttineet tästä hetkestä. Some sai elää omaa elämäänsä muutaman päivän ja sähköpostitkin jäi lukematta. Tämän viikon postailemme blogiin melko kuvapainotteisia postauksia ja muuten keskitymme uuteen pienokaiseemme. Olemme todella kiitollisia kaikista monista onnitteluista mitä meille olette lähettäneet. Ihan mieletöntä miten ihania viestejä me ollaan saatu, kiitos! <3  vastaamme kyllä niihin jokaiseen, mutta tällä hetkellä olemme vielä vähän uppoutuneita vauvakuplaamme ja vastaaminen saattaa vielä hieman kestää. Huomenna luultavasti tulossa lisää kuvia blogiin, jos Dom malttaa hetkeksi käsitellä kuvia pikkutyypin ihastelun sijaan! Tää tyyppi on niin varastanut meidän kaikkien sydämet ja tekis mieli vaan katsella ja nuuhkia pikkuista kokoajan!

LUE MYÖS

TERVEISIÄ SYNNYTYSSALISTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tämäkin raskaus lähenee loppuaan, vaikka parina päivänä onkin tuntunut ettei tämä vatsan kasvattaminen lopu ikinä. Kolmas raskauteni on ehdottomasti ollut helpoin, vaikka nyt viimeiset viikot ovatkin tuntuneet melko rankoilta jatkuvien supisteluiden takia. Olen (todella) valmis jo luopumaan suuresta vatsastani ja tapaamaan pienen tyttäremme. Onneksi nyt on enää kyse päivistä ja hän on täällä. Sain tälle viikolle myös käynnistysajan, mikäli beibi ei itse halua ulostautua. Käynnistyksen syitä oli useampia, mistä varmaan kirjoittelen vielä myöhemmin omaa postausta. Nyt on siis mitä luultavimmin kyseessä viimeinen raskausajan asupostaus. En osaa edes ajatella, että pian voin pitää jopa housujakin jalassa ilman, että ne painavat ja aiheuttavat supistuksia. Onneksi tämä kesä ja syksy on ollut niin lämmin, että olen voinut huoletta olla käyttämättä housuja ja pukeutua vain hameisiin ja mekkoihin.

Raskausaikana olen käyttänyt lähes vain ja ainoastaan mekkoja ja hameita, eikä eilisenkään päivän asu ollut poikkeus. Mustan hameen kanssa on helppo yhdistää erilaisia paitoja ja tämä musta hame onkin nähty monen eri asukokonaisuuden kanssa. En ole milloinkaan ollut superrohkea pukeutuja, vaan luotan mieluummin tuttuun ja turvalliseen. Eilen minulla oli päälläni musta hame ja valkoinen lämmin paita, perussimppeli kokonaisuus. Yksinkertaiseen asun kanssa sopi mielestäni hyvin Gaston Lugan reppu, missä on ihanat kultaiset yksityiskohdat  (koodilla “FitFunFamily15” saat -15% Gaston Lugan repuista) sekä Daniel Wellingtonin kello, missä myös on kultaiset ihanat yksityiskohdat (koodilla “FITFUNFAMILY” saat -15% kaikista DW:n kelloista sekä ilmaisen toimituksen).

Pakko vielä erikseen mainita, että vatsani näyttää näissä kuvissa huomattavasti pienemmältä, mitä se todellisuudessa on. Takaapäin vatsaa ei juurikaan huomaa ja edestä se piiloutui hieman mustan hameen alle, mutta se ei ole todellisuus. Nyt sitä huomaa, miten paljon jo pelkillä vaatteilla ja kuvakulmilla voi hämätä katsojia ilman, että kuvaa on edes photoshopattu. Onkin hyvä muistutus meille kaikille, että kuvat ovat vain kuvia! 🙂

Hame ja paita House of Brandonilta *

Ps. Olethan käynyt osallistumassa jo Luklabelin arvontaan meidän Instagramissa. Instagram tulee varmasti myös synnytyksen lähellä päivittymään useammin kuin blogimme. Blogissakaan ei silti tulla usean päivän taukoa toivottavasti näkemään! 🙂

LUE MYÖS

RASKAANA, VAIKKA RASKAUSTESTI NEGATIIVINEN

HÄÄMME ITÄVALLAN ALPEILLA

ÄLÄ SANO, ETTÄ TIEDÄT MILTÄ TUNTUU OLLA YKSINHUOLTA

KUN ANTEEKSIPYYNNÖLLÄ EI ENÄÄ OLE VÄLIÄ

RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNTEITA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Meiltä ei löydy kotoa seiniltä paljoakaan tauluja ja julisteita, mutta sitäkin enemmän Domin ottamia kuvia. Rakastan sisustaa valokuvilla, missä on minulle tärkeitä ihmisiä ja hetkiä.  Joku sisustussuunnittelija saattaisi olla sitä mieltä, ettei jokaisessa huoneessa tarvitse olla kasapäin valokuvia meidän rakkaista, mutta onneks meidän koti onkin meidän eikä sisustussuunnittelijoiden ja jatkossakin voin ripustaa seinille just sellaisia kuvia kuin me haluamme. Onneksi Dom sentään vähän välillä toppuuttelee mua tai muuten meidän koti saattais olla tapetoitu mm. meidän lasten kuvilla. Muutama kuukausi sitten näin Instagramissa aivan ihanan Luklabelin rautakehikon ja silloin jo totesin Domille, että tollanen meillekin tulee. Asia kuitenkin unohtui, mutta aina säännöllisin väliajoin kyseinen rautakehikko tuli somessa vastaan. Kesän jälkeen minulla oli jo kasa teetettyjä valokuvia odottamassa seinälle pääsyä, mutta en halunnut kaikkia kuvia iskeä peruskehyksiin ja hakata nauloilla kiinni seinään. Yhtenä iltana istuskellessamme terassillamme selailin Instagramia ja sieltä tuli jälleen vastaan tuo kehikko. Sellainenhan oli aivan pakko saada, koska siihen pystyy niin ihanasti ripustamaan valokuvia, mietteitä ja vaikka koruja. Muutama päivä myöhemmin oli rautakehikko ja hylly lähtenyt jo meille tilaukseen. Voi, kuinka fiiliksissä olin rautakehikon ja hyllyn saapuessa. Täydellisen kaunis yksityiskohta kotiimme, mihin voin vieläpä ripustaa muutaman valokuvankin. Rautakehikko pääsi heti paraatipaikalle olohuoneeseemme (mistä muuten myöhemmin tulossa lisää kuvia) ja olen lähes jokainen ilta ihaillut sitä sohvalla istuskellessani. Nyt iloksenne voin vieläpä ilmoittaa, että meidän Instagramissa on meneillään samanlaisen rautakehikon arvonta, joten kannattaa ehdottomasti käydä osallistumassa.

Rautakehikko ja hylly saatu yhteistyössä Luklabelilta.