Synnytystarina | Käynnistetty synnytys

Olin kärsinyt epäsäännöllisen säännöllisistä supistuksista jo muutaman viikon. Perjantaina lopulta synnytykseni päätettiin käynnistää(rv 38+6) ja meidät ohjattiin perjantai-aamuna synnytyssaliin. Synnytyssalin ovella meidät käännytettiin takaisin osastolle odottamaan salin vapautumista. Tässä vaiheessa iski pieni pettymys, että eikö vieläkään. Olin koko edellisen yön valvonut supistuskipujen takia sekä jännittäen perjantaina tapahtuvaa käynnistystä ja nyt meidät ohjattiinkin vain odottamaan. Koko päivän toivoimme, että pääsisimme sen päivän aikana saliin, mutta toisin kävi. Tuli ilta, alkoi yö ja hyvä ystäväni (joka oli kätilömme usean vuoron ajan osastolla <3 ) tuli kertomaan meille, että valitettavasti joudumme odottamaan seuraavaan päivään. Kyllähän se hieman harmitti, vaikka tottakai niinhän sen kuuluukin mennä, että kiireellisemmät otetaan ensiksi eikä ole järkeä käynnistää uusia synnytyksiä, jos saleja ei ole vapaana.Seuraavana aamuna alkoi hiipiä pieni epätoivo. Mitä, jos salit ovat taas täynnä. Mielessä kävi jo ajatus, että onko meidän vauva historian ensimmäinen, joka ei koskaan tullut ulos vatsasta. Kätilö tuli aamulla huoneeseemme ja sanoi lääkärin tulevan pian tsekkaamaan tilanteemme ja sanomaan onko salissa tilaa. Hetken kuluttua kätilö astui yksin ilman lääkäriä huoneeseen ja olin aivan varma, että hän tuli ilmoittamaan ettei lääkäri tulekaan, koska tilaa ei ole. Sen sijaan hän sanoikin, että lääkäri ei tule tänne, vaan odottaa minua suoraan synnytyssalissa kalvojen puhkaisuun.Kävelimme Domin kanssa saliin ja käteni olivat aivan märät jännityksestä. Dom tsemppasi minua parhaansa mukaan ja muistutti monta kertaa, kuinka ihan kohta meidän aarre olisi meidän sylissä. Astuimme synnytyssaliin, missä mukavan rempseä kätilö otti meidät vastaan ja kutsui heti lääkärin sisälle. Lääkäri kertasi käynnistyksen riskit sekä kertoi, että käynnistyksessä on suurempi riski pitkittyneeseen synnytykseen, keisarinleikkaukseen sekä muihin komplikaatioihin. Tämän jälkeen menin sängyllä makaamaan, puristin Domin kättä, koska pelkäsin tajunnan räjäyttävien supistusten alkavan heti ja lääkäri puhkaisi kalvot n. klo.10.00 . Vettä alkoi valui, mutta supistuksia ei kuulunut. Tajunnan räjäyttävistä supistuksista ei ollut tietoakaan. Tässä vaiheessa minuun iski pieni pelko, mitä jos synnytys pitkittyy tai se päättyy sektioon. Heitin läpällä kätilölle, että olisi kiva, jos vauva olisi ulkona kello.16.00 mennessä, koska silloin isosisaruksilla olisi vielä aikaa tulla moikkamaan pikkusiskoa tämän päivän aikana. Tiesin, että siellä odotettiin pikkukaveria myös syntyväksi.Klo.11. 00 ei vieläkään supistuksia kuulunut, joten päätettiin aloittaa oksitosiini-tippa. Klo. 12.00 tunsin supistuksia, mutta en kätilön suosituksista huolimatta halunnut kivunlievitystä, koska kuulemma jälleen kipeistä supistuksista huolimatta ei synnytys vielä ollut käynnistynyt. Halusin säästää kivunlievitykset sitten niihin oikeisiin kunnon supistuksiin, enkä käyttää kaikkia kivunlievitysmetodeja jo ennen edes synnytyksen virallista alkamista. Klo.13.00 söin lounasta ja supistuksen tullessa jouduin laittamaan haarukan sivuun ja hengittelemään. Hieman ennen kahta supistusten voimakkuus alkoi tuntua pahemmalta ja pyysin ilokaasua. Tuttuun tapaan meikällä meni vintti ihan sekaisin ilokaasusta ja maski tippui maahan, silmissä sumeni ja puhekyky meni. Dom osasi onneksi kätilölle kertoa, että näin tapahtui viimeksikin, joten kätilö vähensi ilokaasun määrää radikaalisti ja lisäsi hapen määrää. Miedommalla kombollakin en kuitenkaan voinut hengittää ilokaasua kuin kolme kertaa per supistus, jonka jälkeen ei maski enää pysynyt kädessäni.Olin ennen synnytystä sanonut Domille, että kokiessani kipua en luultavasti halua kenenkään koskevan minuun. Heh, ei ihan mennyt niin. Dom kysyi heti kivuliaiden supistusten alkaessa, että voisiko hän helpottaa kipuani selkääni hieromalla ja sehän auttoi. Dom hieroi siis koko synnytykseni ajan selkääni ja kuunteli huutojani:” hiero lujempaa” . Pidin Domin aivan lähelläni koko synnytyksen ajan ja ilman Domia en olisi pystynyt ilman spinaalia tsemppaamaan niin pitkälle. Dom hieroi selkääni toisella kädellään ja hänen toista kättä rutistin, minkä pystyin.

Klo.14.00 en ollut siis hyvin miedon ilokaasuhappi-sekoituksen lisäksi saanut muuta kivunlievitystä. Tässä vaiheessa kivut olivat jo aika kovat, joten pyysin kätilö tsekkaamaan tilanteen. Kätilö totesi, ettei tilanne ollut edennyt YHTÄÄN ja vieläkin junnattiin siinä samassa, missä oltiin oltu jo pari viikkoa. Iski todellinen epätoivo, mutta Dom ihanasti tsemppasi minua ja loi uskoa, että ihan kohta hitaasta alusta huolimatta vauva olisi sylissämme, niinhän kaikki meni viimeksikin. Klo.14.05 tuli kätilön vuoronvaihto ja kätilömme lähti antamaan raporttia uudelle kätilöllemme. Klo.14.15 Kipu oli yltynyt todella kovaksi ja pyysin Domia soittamaan kelloa ja kertomaan, että olen kuolemassa. Dom soitti kelloa, mutta unohti kertoa, että teen kuolemaa. Uusi kätilömme astui ovesta sisään ja en olisi voinut olla iloisempi. Kivuiltani en pystynyt hänelle mitään sanomaan tai osoittamaan hänelle kiitollisuutta, että juuri hän on kätilömme, mutta olin niin onnellinen hänestä. Hän oli ollut myös tuttuni synnytyksessä ja olin jo aiemmin kuullut hänestä vain hyvää. Kätilön astuessa ovesta sisään sen sijaan, että olisin näyttänyt hänelle kuinka kiitollinen hänestä olen karjaisin vain tarvitsevani spinaalin ja olevani juuri kuoleman rajamailla. Tässä vaiheessa kello oli n. 14.25 ja kätilö kehoitti minua vielä käymään vessassa ja kertoi ettei spinaalia vielä voida laittaa, koska tilanne ei ole edennyt.synnytystarina

Vessasta tullessani ajattelin pian tajuni lähtevän ja sanoin kätilölle, että tilaa nyt se spinaali, että voin luvata sinulle olevani sen vaaditut 5 cm jo auki. Kätilö sanoi pikkuhiljaa valmistelevansa minua spinaaliin ja soittavansa lääkärin. Hoputin häntä muutamia kymmeniä kertoja niiden muutaman minuutin aikana. Klo.14.30 totesin, että minua ponnistuttaa, mutta asiaan ei sen kummemmin reagoitu, koska samaan aikaan huusin spinaalia. Joskus puolen jälkeen lääkäri tuli huoneeseen ja alkoi valmistelemaan spinaalin laittoa, mikä tuntui ikuisuudelta. Hän kyseli kysymyksiä, kuten “oletko allerginen jollekin lääkeaineelle?  ja ” voinko koskea selkääsi?” . Vastasin takaisin, että en ainakaan spinaalille ja minulta ei tarvitse kysyä mitään, vaan he voivat vaan tehdä ja olen ihan ok kaiken kanssa, kunhan saan spinaalin pian. Joskus 14.40 sain spinaalipuudutteen, jonka laiton aikana totesin ponnistuksentarpeen edelleen olevan läsnä.

Spinaalin laiton aikana jo pyysin kätilö tekemään sisätutkimuksen ja kaikkien yllätykseksi hän totesi minun olevan 9,5cm auki ja voin aloittaa ponnistamisen. Aiemmin minulle on aina kätilö kertonut kuinka ponnistaa täysillä koko supistuksen ajan, mutta tällä kertaa kätilö kehoitti minua vain kuuntelemaan omaa kroppaani. Tiesin aiempien ponnistusvaiheideni olleen vain minuutista pariin minuuttiin, joten kivuissani kysyin, että onko ponnistusvaihe jo alkanut, jotta voisin kellosta katsoa aikaa sen minuutin verran. Kätilö ihanan rauhallisesti vain totesi, että sillä ei ole mitään väliä, vaan nyt tärkeintä on kuunnella omaa kroppaa ja ponnistaa jos minusta siltä tuntuu. Kahdella edellisellä kerralla minua on kehoitettu ponnistamaan niin lujaa kuin lähtee koko supistuksen ajan ja beibit ovatkin tulleet maailmaan toinen yhden ja toinen kahden supistuksen aikana. Tällä kertaa kätilön kehoituksesta kuuntelin kroppaani ja kysyin, että voisinko ponnistaa vain vähän kerrallaan, koska se tuntuu jotenkin luonnollisemmalta ja paremmalta tavalta. Kätilö sanoi, että voin tehdä juuri niinkuin minusta parhaalta tuntuu ja hän neuvoo, jos tarvitsee. Aloin ponnistamaan pikku  hiljaa vauvaa ulos ja kaiken kivun keskellä yritin vain pitää mielessäni, että ihan pian hän on täällä. Minulle pitkän, 11 minuutin, ponnistusvaiheen jälkeen vauva syntyi kyynärpää edellä. Ponnistusvaihe oli kaikista ponnistusvaiheistani ehdottomasti pisin ja kivulian, mutta silti aivan ehdottomasti parhain kokemus. Sain luottaa koko ajan itseeni ja toimia juuri niinkuin minusta hyvältä tuntui. Kätilö tsemppasi ja kannusti, mutta ei sanonut miten minun pitää tehdä. Kun kätilö luotti 100% minun kroppaani, niin itsekin luotin itseeni. Ponnistusvaihe tuntui niin paljon luonnollisemmalta ja lempeämmältä kuin edelliset, vaikka kipeämpi olikin.synnytystarina

Vauvan synnyttyä sain heti vauvan rinnalleni. Itkimme ja ihastelimme uutta ihmettä. Pieni tummahiuksinen pikkutyttömme oli juuri saapunut maailmaan. Hän oli täydellinen ja kerroimme sen myös henkilökunnalle ainakin kymmenen kertaa. Vauvan syntymän jälkeen kaikki tapahtui jälleen kerran niin rauhallisesti ja luonnollisesti. Napanuoran leikkaamisessa ei kiirehditty, istukan syntymistä ei kiirehditty, vaan ensin saimme vain ihastella pientä nyyttiä. Kaikki se kiire, mitä yleensä synnytysten jälkeen on ollut, niin oli poissa. Mihinkään ei ollut kiire, kiitos siitä kätilöllemme. Koko salissa oloaika tuntui niin kiireettömältä ja rauhalliselta, että olin ihan ihmeissäni. Kukaan ei vienyt heti vauvaa punnittavaksi tai kiirehtinyt kaikkien mahdollisten mittausten ja pukemisten kanssa. Vauva itse asiassa sai vaatteet ensimmäistä kertaa päälleen vasta kotiinlähtöpäivänä ollessaan 3 vuorokautta. Siihen asti hän hengaili yötäpäivää ihokontaktissa. synnytystarinaOlen aivan älyttömän kiitollinen ihanalle kätilölleni Eliisa Karttuselle, joka muuten pitää myös synnytysvalmennusta sekä hoitaa kotisynnytyksiä. Eliisa puhui koko synnytyksen ajan englantia ja näin myös Dom ensimmäistä kertaa oli kärryillä koko ajan mitä tapahtuu, iso kiitos hänelle myös siitä. En vaan voi olla hehkuttamatta, kuinka huipusti kätilö hoiti synnytykseni ja kuinka hänen ansiostaan meidän nuorimman synnytys (ja varsinkin ponnistusvaihe) tuntui niin luonnolliselta lääketieteellisen tapahtuman sijaan. Ensimmäistä kertaa minulla oli tunne, että en tarvitse neuvoja, vaan voin ihan oikeasti vain kuunnella kroppaani. Jos vielä joskus meille tulisi neljäs lapsi, niin ehdottomasti toivoisin, että hän olisi jälleen kätilöni ja aivan varmasti kävisin myös hänen järjestämässä synnytysvalmennuksessa. Iso suositus siis hänelle!

Ps.Tämä kätilön hehkutus ei ole maksettu mainos tai toteutettu yhteistyössä, heh! 🙂

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

2 Comments
  • Annie
    Posted at 15:07h, 21 September Reply

    Kiitos, olipa ihana lukea tämä kirjoitus. Paljon onnea teille kaikille ja tervetuloa pikkuisele. Hän on ihana <3

  • Outi Karita
    Posted at 04:12h, 22 September Reply

    Tietkö, arvasin jo tekstiä lukiessani Eliisan olleen kätilölänne, kuulosti niin häneltä ❤
    Ihana oli lukea myös tätä kertomusta ❤

Post A Comment