Mikä on muuttunut äitiydessäni kuudessa vuodessa!

Runsas kuusi vuotta sitten oli Amelie ihan pieni vauva ja minä aivan tuore äiti. Tällä hetkellä on meidän nuorimmainen aivan pieni vauva, mutta minä taas olen treenaillut äitiyttä jo kuuden vuoden ajan ja jatkan treenejä loppuelämäni. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen muuttunut melko paljon äitinä ja oppinut monia asioita kantapään kautta. Yksi suurimpia asioita on ollut hyväksyä se tosiasia, että minäkin olen vain ihminen ja lapsillani ei tule olemaan täydellistä äitiä, vaikka kuinka tietysti parhaani yritänkin. Omille lapsilleen sitä haluaisi vain ja ainoastaan parasta ja siksi on ollut rankkaa huomata oma rajallisuus ja vajavaisuus. Amelien kohdalla elin ja hengitin vain vauvaa varten. Halusin olla täydellinen äiti ja elin yli omien voimavarojeni. En osannut miettiä kaikkien tekemieni ratkaisujen seurauksia, enkä esimerkiksi tiennyt vielä sanasta uniassosisaatio yhtään mitään. Toimin kaikessa, kuten neuvolassa kehoitettiin enkä alkanut sooloilemaan. En luottanut itseeni äitinä, vaan seurasin armollisesti sillä hetkellä vallitsevia suosituksia. Nykyään tiedän, että suositukset ovat vain suosituksia ja kaikki ei toimi kaikilla. Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia. On melko helppo puhua vauvakeskeisestä kasvatuksesta, kun lapsia on vain yksi. Pystyt imettämään vaikka kahden minuutin välein, jos lapsia on vain yksi. Vaikka lapsi nukkuisi vain tissi suussa ja yöt olisivat katkonaisia, niin voit nukkua päikkäreitä, jos siis lapsia on vasta yksi. Jos lapsia on useampi, niin mielestäni ei voida ajatella enää kaikkea vain vauvakeskeisesti, vaan tällöin on ajateltava, mikä on parasta niin vauvalle kuin koko perheellekin. On ajateltava muitakin lapsia.Ameliella ei vauvana ollut mitään rytmiä, vaan menin täysin hänen ehdoillaan. Elin niin vauvantahtista elämää kuin mahdollista, mutta yhden lapsen kanssa se olikin mahdollista. Kakkosen kanssa loimme hänelle rytmin, koska olimme siskoni perheessä nähnyt esimerkkiä siitä, kuinka yöt sujuvat paremmin ja päivät ovat koko perheelle helpommin järjestettävissä, kun vauvalle on luotu rytmi. Vastoin kaikkia ennakkoluuloja olin huomannut myös, että jälkimmäinen tapa oli myös vauvaystävällisempi, miksikö? Vain yhtenä asiana mainittaakseni, kuinka moni vauvantahtinen imettäjä joutuu pitämään lapselleen jossain vaiheessa unikoulun, vaikka unikoulu olisikin lempeä, niin on se aina rankka juttu niin vauvalle kuin vanhemmallekin. Itse en ainakaan pystynyt unikoulua pitämään, joten Amelie valvotti enemmän ja vähemmän minua ensimmäiset kolme vuotta ja mikä hurjinta, myös hän itse nukkui yönsä katkonaisesti ja yöunille meneminen ei ollut mukavaa vaan inhottavaa. Siskoni lapsilla ei kenellekään ole tarvinnut pitää unikoulua, sillä jokainen on alusta asti osannut nukahtaa itse ilman apuja. Kun vauva alusta asti oppi nukahtamaan itse eikä hänellä ollut uniassosiaatiota rintaan vältytään luultavasti monilta unettomilta öiltä ja itkuilta. Joten kyllä, olen ehdottomasti nykyään sen kannalla, että vauvalle voi luoda pikkuhiljaa rytmiä. Ei tietenkään liian tiukkaa rytmiä ja aina kaikesta voi ja kuuluu joustaa vauvaa kuunnellen. Jos oikeasti huomaan vauvalla esim. olevan nälkä, vaikka ei ole ruoka aika, niin tietenkin ruokin vauvan. Tuohan rytmi turvallisuutta leikki-ikäisillekin, niin miksi ei sitten pienelle vauvalle? Toinen lapsemme siis söi enemmän ja vähemmän kellon mukaan, mikä ei todellakaan tarkoittanut sitä, että häntä olisi huudatettu nälässä tai hän ei olisi saanut läheisyyttä. Päinvastoin hän melkein asui sylissä, mutta ei tissi suussa. Monesti huomasin, että eihän vauvalla aina itkiessään edes ollut nälkä. Esikoisen kanssa kaikki itku tyynnytettiin rinnalla, kun toisen kanssa opin, että vauvaa saattaa harmittaa moni muukin asia kuin nälkä. Vauva ei myöskään itkenyt vatsavaivojaan jatkuvasti, koska ruokailuissa tuli pausseja. Imetyksessä ei myöskään tullut pitkiä taukoja, koska vauvan nukkuessa liian kauan herätin hänet syömään ja näin maidontuotanto lähti hyvin käyntiin. Kaikki sujui helpommin, luonnollisemmin ja lempeämmin tällä tyylillä, vaikka esikoisen kohdalla en uskaltanut edes ajatella vauvalle rytmin luomista. Kahden kuukauden iässä Estella alkoi nukkumaan 12h tunnin yöunia toisin kuin Amelie, joka nukkui ensimmäisen yönsä putkeen 3,5 vuotiaana. Itse uskon siihen vahvasti, että lapsella hyvä rytmi luo mahdollisuuden myös hyville yöunille.Kolmannen kanssa en pelkää enää tehdä valintoja, mitkä ovat mielestäni meidän perheelle hyväksi. Meidän vauva syö, on hereillä ja nukkuu, juuri tuossa järjestyksessä. Yritämme välttää hänen nukahtamista imetystilanteessa, koska tottuessaan siihen saattaisi kehittyä rintaan uniassosiaatio ja jossain vaiheessa se vaikuttaisi luultavimmin niin vauvan kuin muunkin perheemme yöuniin. En todellakaan pysty mihinkään unikouluihin, en edes niihin lempeisiin. Minusta tuntuisi äärimmäisen pahalta kuunnella vauvan itkua, joka on aina tottunut nukahtamaan tissille ja yhtäkkiä hänen pitäisi oppia nukahtamaan itse. Mieluummin opetan heidät alusta asti nukahtamaan ilman tissiä.

Moni asia äitiydessä on myös pysynyt samana. Vauvan paikka on vanhempiensa lähellä ja meidän kaikki vauvat ovat saaneet olla sylissä paljon, siis todella paljon, oikeastaan lähes kokoajan. Vauvan itkuun ja tarpeisiin vastataan aina, heitä pidetään lähellä ja heitä lohdutetaan. En edelleenkään voi ajatellakaan, että antaisin vauvan itkeä yksin omassa sängyssään tai odottaisin, että vauva itse rauhottaisi itsensä. En edelleenkään kestä ajatustakaan, että olisin kauan erossa lapsistani. Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, niin haluan olla heidän lähellään ja heitä varten. Haluan olla läsnä niin vauvalleni kuin isommillekin lapsilleni.  Rakastan, halaan ja pussailen tyttöjäni paljon. Rakastan olla äiti ja rakastan lapsiani. Uskon äitiyden olevan kasvuprosessi, mikä ei milloinkaan tule valmiiksi. Tällä hetkellä toimin niinkuin parhaaksi näen, niinkuin toimin kuusi vuottakin sitten, mutta elämänkokemusten myötä mielipiteet ja toimintatavat muuttuvat. En koskaan tule olemaan täydellinen äiti, mutta tiedän aina yrittäväni parhaani.

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

2 Comments
  • Teresa
    Posted at 23:27h, 24 September Reply

    Niin asiaa ja kauniisti kirjoitettu 🙂

  • aino
    Posted at 08:12h, 25 September Reply

    Hei, kuulostaa todella järkevältä ja hyvältä tavalta toimia. Ja pitkälti siltä mihin haluaisin itsekin pyrkiä. Odotan juuri esikoistani, ja mietinkin että miten estät vauvaa nukahtamasta imettäessä? Kun yleensä ne vauvat kai tuppaa rinnalle juuri nukahtamaan. Eli millaisen rytmin pyrit luomaan ettei ruokinta yhdisty siihen uneen? Entä ovatko omat vauvasi syöneet illalla tarpeeksi, että jaksavat nukkua läpi yön? Mietin nimittäin sitäkin että eivätkö vauvat syö todella pieniä määriä kerrallaan ja siksi niin usein. Imetätkö iltaisin sitten todella pitkään tms että ehtii saada mahan täyteen? Kiitos vinkeistä, ja onnea vielä uudesta ihanasta tytöstä!

Post A Comment