Mikä itsekäs ihminen olinkaan!

Tämä aamu oli yksi niistä aamuista, mistä en ole ylpeä ja mitä en todellakaan aluksi halunnut kertoa blogissani. Toisaalta useimmiten kuulutan blogissamme rehellisyyden ja avoimuuden perään, joten päätin jakaa omasta elämästäni hetken, mikä hävettää minua todella. Eikä pelkästään hävetä, vaan olen oikeasti surullinen, miten helposti ohimennen olisin ohittanut toisen ihmisen kohtaamisen. Mietin  usein millainen ihminen haluan olla. Haluan rakastaa ihmisiä ympärilläni, myös tuntemattomia. Haluan auttaa ilman, että odotan mitään takaisin. Haluan aidosti kohdata ihmisen ja olla läsnä siinä hetkessä. Haluan olla hyvä ihminen, jonka ympärillä ihmisillä on hyvä olla. Toisaalta jokainenhan meistä haluaisi olla kuin John Snow ja siitä huolimatta me emme ole. Teot määrittävät sen millaisia me olemme eikä meidän halu. Voin haluta olla lähes mitä tahansa, mutta jos toimin päinvastoin, niin en ole silloin sellainen kuin haluaisin.

Tänään aamulla en ollut ihminen, joka haluan olla. Olin ihminen, joka käveli nopeammin ettei minun olisi tarvinnut antaa aikaani sitä tarvitsevalle. Olin itsekäs ja typerä. Lähdimme aamulla ystäväni sekä Estellan ja Elianan kanssa kävellen kauppaan. Juttelimme ystäväni kanssa niitä näitä ja nautin raikkaasta ilmasta sekä hyvästä seurasta. Olimme kävelemässä kohti risteystä, kun huomasin, että nainen risteyksessä pysähtyi tien reunaan. Huomasin, että hän jäi odottamaan, että saavumme hänen luokseen. Ensimmäisenä mielessäni kävi, että käännymme toiseen suuntaan jolloin voimme ohittaa koko tilanteen. Toisaalta siinä tilanteessa olisimme joutuneet kiertämään vielä pidemmän lenkin ja riskinä olisi, että lenkin pidentyessä Eliana heräisi kesken lenkin nälkäisenä. Käännyimme siis tielle, missä tämä nainen odotti meitä ja otti suoran katsekontaktin meihin. Tullessamme hänen kohdalleen hän lähti kävelemään vierellämme ja alkoi juttelemaan kanssamme. Juttelimme muutaman sanan smalltalkin, kun kiihdytin vauhtiamme. Nainenkin kiihdytti ja jatkoi jutteluaan. Minä kiihdytin vauhtiani entisestään, kunnes havahduin siihen, että mitä ihmettä olen tekemässä. Nainen selkeästi kaipasi juttuseuraa ja minä olisin itsekkäänä ohittanut koko tilanteen. Minua nolotti. Olen aivan varma, että ystäväni ei olisi lähtenyt kiihdyttämään vauhtiaan, vaan olisi ilomielin antanut aikaansa sitä tarvitsevalle. Onneksi itsekin havahduin tilanteeseen ennen kuin se oli liian myöhäistä. Hiljensin vauhtiani ja päätin kohdata tuon ihmisen. Kävelimme hetken matkaa samaa tietä ja juttelimme hänen kanssaan hiihdosta ja siitä kuinka hän on hyvä hiihtämään sekä poimimaan marjoja. Tuo hetki ei kestänyt kauaa, mutta oli tärkeä hetki, eikä pelkästään hänelle, vaan ehdottomasti myös minulle.

Myöhemmin kerroin ajatuksistani ystävälleni, mikä ei hänelle tietenkään tullut yllätyksenä sillä olihan hänkin huomannut minun kiihdyttäneen vauhtiani. Juttelimme ystäväni kanssa siitä, miten saatoimme ehkä olla tämän naisen ainoa sosiaalinen kontakti tänään ja miten oli lähellä, että olisimme missanneet koko tilanteen. Tullessamme kotiin tilanne oli edelleen ajatuksissani. Kuinka monta kertaa olenkaan laiminlyönyt läheiseni? 

Kaupallinen yhteistyö: Kuvissa näkyvät vaatteeni ovat täältä. Koodilla FITFUN15 saat -15% yli 50 euron ostoksesta. Koodi on voimassa tammikuun loppuun ja koodi ei koske ale-tuotteita.

LUE MYÖS

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

No Comments

Post A Comment