Kaupallinen yhteistyö Lekmer.fi kanssa

Päivät ovat pidentyneet, aurinko lämmittää jo hieman ja kevät alkaa pian olemaan täällä. Kyllä se niin vaan on, että jokaisen talven jälkeen kevät koittaa ja kesäkin saapuu, vaikka kovilla pakkasilla pelkkä ajatuskin lämmöstä tuntui niin kaukaiselta. Siinä vaan on jotain, kun hiekat lakaistaan kaduilta ja vihdoin saa pukea toppavaatteiden sijaan kevätpuvut! Ainakin meidän perheessä kevätvaatteiden esille ottaminen on yksi varma merkki siitä, että kesä ei ole enää kaukana.Tullessamme rukalta katselin tytöille kevätvaatteita Lekmeriltä ja löysin mielestäni aivan heidän näköisensä vaatteet heille. Tummat housut ettei lika näy niin helposti, mutta halusin niissä olevan myös hempeän vaaleanpunaisia yksityiskohtia. Elianan vaatteissa ei vielä ole niin väliä paljonko ne pitävät vettä tai kestävät kulutusta, koska pikkuneiti ei vielä vaatteillaan rymyä pitkin metsiä. Isompien tyttöjen vaatteissa taas käytännöllisyys on tärkein kriteeri. Niiden on pakko kestää kulutusta ja pesua. Varsinkin kun ulkovaatteiksi valitsee vaatteet, missä on vaaleanpunaisia yksityiskohtia, niin niitähän tulee pestyä monet kerrat tänä keväänä ja ensi syksynä. Otan aina tytöt mukaan valitsemaan heidän omia vaatteitaan. Näytän heille yleensä paria vaihtoehtoa ja kysyn kummasta he tykkäisivät enemmän, näin he ovat saaneet “itse” valita omat vaatteensa. Tietenkin minun valitsemistani vaihtoehdoista, koska muussa tapauksessa saattaisi keskimmäisemme valita kevättakin sijaan toppatakin tai vaikka uikkarit.

Lekmeriltä löytyy laaja valikoima erilaisia ulkovaatteita ja laajan valikoiman ansiosta löytyy sieltä myös hyvin eri hintaluokan tuotteita. Amelielle valitsimme Lindbergin Explorer takin, mikä sopi jo nimensäkin puolesta hyvin meidän pikkuseikkailijalle. Estellalle valitsimme Mini A Turen Adin- takin, ja se sopii mielestäni aivan ihanasti meidän pikkuilopillerille. Eliana puolestaan sai suloisen Mini A Turen Wai– takin ja voi, miten isolta tytöltä meidän pieni ihanuus näyttikään ensimmäistä kertaa takki päällä.

Kuinka paljon minulla on vielä raskauskiloja jäljellä ja miten palautuminen on sujunut?

Olen aiemmin kirjoittanut synnytyksestä palautumisesta ja raskauskiloista, siinä postauksessa oli mukana myös kuvia viisi viikkoa synnytyksen jälkeen. Nyt synnytyksestä on yli puolivuotta ja on aika hieman katsella, missä mennään nyt.Instagramissa olenkin useampaan kertaan jakanut ajatuksiani siitä, miten rennolla fiiliksellä olen pikkuhiljaa kiloja karistanut. Ei turhaa stressiä, eikä yhtäkään päivää kokonaan ilman suklaata. Joku saattaisi sanoa suklaan syömistäni huonoksi tavaksi, mutta itse koen sen ihan hyvänä juttuna, elämästä nauttimisena ;). Pyrin pitämään kiinni 20-80- ajattelusta. Syön siis 80 % terveellisesti ja mahdollisimman puhtaasti, kun taas 20 % voin syödä ihan mitä itse haluan. Minun kohdallani tuo 20% tarkoittaa isoa Snickersiä kerran päivässä. Ne päivät, kun en ole Snickersiä syönyt ovat todellakin yhden käden sormilla laskettavissa. Säännöllisestä suklaan syömisestä huolimatta paino on ollut pikkuhiljaa kokoajan laskussa. Tällä hetkellä kiloja on jäljellä vielä about kolme ja vaatekoko on tällä hetkellä M, joistain vaatteista päälle mahtuu jo S. Kolme raskautta ja kolme synnytystä kyllä saa mielestäni näkyäkin kropassani, enkä halua olla turhan armoton itselleni. Treenaan muutaman kerran viikossa kotona ja tällä hetkellä se tuntuu juuri hyvältä. Kotitreenien lisäksi käymme usein perheenä metsäretkillä tai muuten vain lenkkeilemässä, mutta nekin aktiviteetit on puhtaasti siitä lähtökohdasta, että se on hauskaa. En siis vedä rankkoja treenejä näkyvät vatsalihakset tavoitteena tai syö pelkkää maitorahkaa ja parsaa optimoidakseni lihasten kasvun, mutta pitääkseni rasvaprosentin alhaisena. Syön aamuisin kaurapuuroa ja päivisin normaalia ruokaa, välipalan jälkeen nautin joka päiväisen suklaa-annokseni hyvällä omalla tunnolla tietäen, että ei se elämä suklaaseen kaadu. Treenaan välillä yksin, välillä Domin tai lasten kanssa, jos treenaaminen ei juuri silloin napostele, niin saatanpa jättää treenin vetämättä, eikä siitäkään tule morkkista. Sen sijaan, että kiristelisin viimeisiä rasvamakkaroita kesää varten pois, niin olenkin hankkinut vaatteita mihin ne sujahtavat piiloon oikein hyvin. Esimerkiksi nämä korkeavyötäröiset farkut (täältä) ovat ihan mahtavan armolliset pienille vatsamakkaroille tai ylimääräiselle iholle. Aion siis jatkossakin hankkia armollisia vaatteita ja treenailla, kuin hyvältä tuntuu eikä väkisin. Ja, mitä Snickersiin tulee, niin me taidetaan kulkea käsi kädessä loppuelämä.Jos sä valitset myös mieluummin armolliset vaatteet kuin armottoman treenaamisen ja haluisit esim nää farkut myös itselles tai haluat teidän pienimmäiselle myös suloisen Addun college-puvun, niin mulla on sulle hyviä uutisia! Nimittäin nyt koodilla FITFUNFAMILY15 saat-15% alennuksen yli 50 euron tilauksiin Jankyardilta.

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

“Älä anna köyhälle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan”  Ei varmasti olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun uudet sukupolvet eivät enää osaisi asioita, mitä aiemmat sukupolvet osasivat. Pidetäänhän siis huolta siitä, että annetaan meidän tieto perintönä seuraaville sukupolville. Omat vanhempani ovat pitäneet huolen siitä, että he eivät ole jättämässä meitä perinnöttä. Enkä siis suinkaan puhu rahallisesta perinnöstä, vaan päinvastoin. Rahallinen perintö voi haihtua kuin tuhka tuuleen yhdessä päivässä rahan arvon romahtaessa, kallis taulukokoelma voidaan varastaa sinulta yhdessä yössä ja kauniista asunnostakin voi löytyä hometta eikä sekään enää ole arvokasta omaisuutta. On kuitenkin olemassa perintöä, mitä ei voida varastaa tai minkä arvo ei romahda. Niinkuin vanha sananlaskukin sanoo :”älä anna köyhälle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan.” Kaikki voivat ostaa rahalla kalaa, mutta ne jotka osaavat kalastaa, saavat sitä ilman rahaakin. Kukaan meistä ei tiedä huomisesta. Vaikka nyt toimeentulo olisi taattu, niin tilanne ei ehkä ole sama lapsillamme sadan vuoden päästä. Olen todella kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ovat vieneet minua metsään ja luontoon. Olen oppinut sytyttämään tulen, kalastamaan ja perkaamaan kalan. Olen rymynnyt metsässä, kerännyt sieniä ja marjoja, olen jopa käynyt pissalla metsän siimeksessä. Olen hoitanut kesän lampaita, mistä syksyllä tehtiin lihaa. Vanhempani ovat opettaneet minua arvostamaan luontoa ja elämää. He ovat pitäneet huolta etten koskaan vieraannu luonnosta, vaan tiedän mistä liha tulee ja näin myös olen oppinut miten ruokaa kuuluu kunnioittaa. Nyt minulla itselläni on omia lapsia ja haluan ehdottomasti vaalia tätä perinnettä ja oppia itse vielä niin paljon lisää.

Isäni on oikea luonnonsupersankari, jep olen ylpeä isästäni! 🙂 Hän on kulkenut metsissä koko ikänsä ja tietää lähes kaikesta kaiken (ainakin minun mielestäni). Olipa kyse sitten sienistä, marjoista tai kaloista, niin hän erottaa ne kaikki toisistaan ja tietää, mitkä ovat syötäviä ja miten ne kuuluu valmistaa ruoaksi.  Ollessamme Rukalla isäni  sytytti nuotion muutamassa sekunissa lumen päälle ja tällöin totesin Domille, että meillä on vielä niin paljon opittavaa. Vaikka vanhempani ovatkin opettaneet minulle paljon, niin tuntuu, että tiedän vain niin pienen murto-osan siitä mitä he tietävät. Eihän näitä juttuja opi silmänräpäyksessä, vaan yhteisistä kokemuksista. Siksi pidänkin äärimmäisen tärkeänä niitä hetkiä, kun olemme koko perhe yhdessä. Ne hetket ovat paitsi ihan mahtavia juttuja yhdessä, mutta myös opettavaisia. Niissä hetkissä jaetaan perintöä, mitä ei rahalla saa.Pyrimme käymään lasten kanssa säännöllisesti metsässä ja usein sinne lähtee meidän lisäksemme myös sisarukseni perheineen sekä vanhempani. Metsäretket yhdessä perheen kanssa ovat ehdottomasti meidän lemppareimpia juttuja. Uskallan väittää, että yhdellä metsäretkellä meidän lapset oppivat paljon enemmän, mitä muutamalla biologian tunnilla. Luonnossa he oppivat tunnistamaan kasveja ja marjoja, he tietävät miten sytyttää tulen tai miten rakentaa laavun. He oppivat miten kalastaa ja miten perata kalat. He oppivat, että jauheliha tulee eläimestä ja tästä syystä ruokaa tulee kunniottaa eikä sitä kuulu heittää roskiin. On meidän käsisämme tuleeko seuraavasta sukupolvesta tämä paljon puhuttu “pullamössösukupolvi”, joka ei tiedä muista kuin tietokone peleistä ja heidän selviytymistaitonsa ovat pyöreä nolla. Me voimme vaikuttaa siihen osaavatko seuraavat sukupolvet liikkua luonnossa, tehdä ruokaa luonnossa ja selviytyä luonnossa. Mitä lähempänä luontoa he kasvavat sitä enemmän he luontoa ja ruokaa kunnioittavat. Seuraavat sukupolvet todellakin ansaitsevat tietää kuinka hieno maa heillä on missä asua. He ansaitsevat saada tietoonsa ne arvokkaat tiedot, mitkä aiemmat sukupolvet ovat saaneet. Oma isäni on kulkenut metsissä monet kymmenet vuodet ja hän on hankkinut tietoonsa paljon arvokasta tietoa ja nyt hän jakaa sitä tietoa meille. Me saamme kaiken tiedon häneltä ilmaiseksi. Meidän ei tarvitse ensin syödä kymmeniä eri sienilajeja ja maata sairaalassa myrkytyksen takia, koska emme tienneet mitkä sienet ovat syötäviä. Meidän on mahdollisuus sienestää isäni kanssa ja saada ilmaiseksi häneltä tietoa, mitä sieniä voimme syödä ja miten ne valmistetaan. Ja luota muhun, kirjasta opittu tieto on täysin eri asia kuin käytäntöön pantu tieto. Älä siis missaa niitä hetkiä, kun voit lähteä vanhempiesi kanssa metsään. Lähde vanhempiesi kanssa metsäretkille niin kauan kuin voit, vie omat lapsesi luontoon niin usein kuin pystyt. Arvosta sitä duunia, mitä aiemmat sukupolvet on meidän puolesta tehnyt ja anna se perintönä eteenpäin. 

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

“Kuinka paljon teillä vauva saa katsoa ruutua päivässä?”

Heti aluksi haluan sanoa, että vastaan meille esitettyyn kysymykseen, niinkuin me toimimme. En sano, että meidän perheen tapa toimia on ainoa oikea. Uskon, että me vanhemmat kasvatamme lapsiamme parhaimmalla mahdollisella tavalla, minkä sillä hetkeksi koemme oikeaksi. Ruutuaika on yksi niistä asioista, mistä helposti syyllistetään ja syyllistytään. Tarkoitukseni ei siis ole syyllistää ketään tai kertoa, että meidän tapa toimia on ainoa oikea. Me toimimme näin, koska koemme sen oikeaksi ja tällä hetkellä voimavaramme siihen myös riittävät. Elämä kuitenkin muuttuu, elämäntilanteet muuttuvat ja voimavarat muuttuvat. Esimerkiksi loppuraskaudestani lastemme ruutuaika oli huomattavasti enemmän, mitä normaalisti. Kysyin Ig:ssä, että mistä toivoisitte mun kirjoittavan ja nappasin ensimmäisen toiveaiheen. Ensimmäinen kysymys oli ruutuajasta meidän nuorimmaisemme kohdalla. Eliana on nyt 6 kuukautta ja hänen kohdallaan ruutuaikaa ei ole ollenkaan. Pyrimme olemaan hyvin varovaisia myös sen suhteen ettei hän katsoisi edes vahingossa ruutua. Jos tytöt katsovat ohjelmaa, niin Eliana ei ole samassa huoneessa. Ravintolassa valitsemme paikan, missä ei Elianan ole mahdollista katsoa ruutua ja kotona pyrimme käyttämään pääsääntöisesti puhelinta niin ettei Eliana näkisi ruutua.

Meillä on muutenkin melko tarkat säännöt isompienkin tyttöjen kohdalla, koska ruutua katsellaan ja ruokapöytä tai lyhyet ajomatkat (alle 2h) eivät ole niitä paikkoja. Tottakai meillä lapset katselevat välillä lastenohjelmia ja esimerkiksi ollessani mahataudissa (Dom oli lapissa) tytöt katsoivat valehtelematta lähes koko päivän ruutua, koska silloin mentiin sieltä mistä aita oli matalimmillaan ja tarkoituksena oli vain selvitä. Pääsääntöisesti kuitenkin pyrimme rajoittamaan ohjelmien katselun vain maximissaan pariin kertaan viikossa ja Amelie tietenkin saa käyttää ruutua enemmän (joka päivä n.15 minuuttia) , koska on jo vanhempi ja pelaa mm. ekapeliä sillä. Emme kuitenkaan koe, että pari vuotiaan tulisi osata käyttää Ipadia ja mitä vauvaan tulee, niin hänelle siitä ei ole mielestämme muuta kuin haittaa.vauvan ruutuaikaTiesitkö, että pienen 1-4 vuotiaan lapsen aivot ovat herkässä kehitysvaiheessa, puhumattakaan alta 1- vuotiaasta. Jos lapsi viettää pienenä runsaasti aikaa tablettien, puhelimien ja muiden ruutujen parissa on mahdollista, että aivot kehittyvät keskittymisen kannalta haitalliseen suuntaan. Vaikka ongelmia ei pikkulapsiaikana ilmenisikään, niin niitä voi tulla myöhemmin. En väitä, että päivittäinenkään esim. pikkukakkosen katselu aiheuttaa mitään haittaa, mutta en näe sitä myöskään kehityksen kannalta tärkeänä asiana. Tästä syystä siis mieluummin rajoitamme ruutuaikaa hieman rajummin.  Meillä remutaan metsässä, kiipeillään puissa, roikutaan renkaissa, rakennetaan robotteja ja lähes päivittäin valitetaan myös tylsyyttä. Emme kuitenkaan usko tylsyyden olevan huono juttu, vaan elämään kuuluva asia, mitä ei tarvitse välttää. vauvan ruutuaikaPelit antavat lapsille välitöntä positiivista palautetta. Uskon, että tästä syystä lapset helposti jämähtävät katselemaan tai pelailemaan pitkäksikin aikaa, jos aikaa ei rajoiteta. Lapsi elää hetkessä eikä osaa miettiä pidemmälle. Lapsesta esimerkiksi ulos lähteminen voi tuntua vaivalloiselta ja tylsältä, jos vaihtoehtona on leffan katsominen. Tästä syystä meillä on ruutuaika rajoitettu tiettyyn aikaan, jolloin lapsille ei tule edes kiusausta kysellä ruutua muuna aikana. Se on spessua, jos me Domin kanssa ehdotetaan muuna aikana, että halauvatko katsoa ohjelmaa tai pelata. vauvan ruutuaikaPienimmäisellämme ei ruutuaikaa ole edes kerran viikossa. Domin kanssa haluamme pitää Elianan niin kauan pois ruudun äärestä, kunnes hän itse osaa sitä pyytää. Eli aikaisintaan n. 1- vuotiaana Eliana voi ensimmäistä kertaa katsoa ohjelmaa ja aluksi tietenkin vain pieniä hetkiä esim. 10 minuuttia. Pikkuhiljaa ruutuaikaa nostetaan lapsen kasvaessa, mutta meidän mielestämme vauvan paikka ei ole telkkarin edessä eikä vauva jää mistään paitsi, vaikka ei saakaan katsoa ystävien kylää tai pikkukakkosta siskojensa kanssa.

Tulipas tekstistä pitkä, mutta siis vastauksena vauvamme ruutuaikaan, niin hänellä on sitä 0 minuuttia viikossa 🙂 Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia ruutuajasta?

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tänään oli erityinen päivä. Heräsin jo ennen neljää ja itkin ensimmäiset itkut. Ajattelin itkeä varastoon, niin ei tarvitsisi itkeä lasten nähden. Hyvä suunnitelma, mutta niinhän siinä kävi, että muutama kyynel tuli vieritettyä myös lasten nähden. Ennen kuin lähdimme ovesta ulos harjasin tyttöjen hiuksia ja kyyneleet alkoivat vieriä pitkin poskiani. Estella katsoi minua toi minulle vessapaperia ja kysyi, miksi itken. Hyvä kysymys. Itkin onnesta ja ilosta, että minulla on kolme ihanaa aarretta kenen kasvua saan seurata. Itkin haikeudesta, että yksi aikakausi keskimmäisemme elämässä on ohitse. Itkin huolesta, miten pienimmäisemme pärjäisi uudessa elämänvaiheessaan. Sydän oli täynnä tunteita ja ne tunteet tulivat ulos itkuna

Meidän pieni elämää täynnä oleva ilopilleri, keskimmäinen tyttömme, tuo pieni energinen blondi, rakas tulinen höpönassumme lähti tänään ensimmäistä päivää päiväkotiin. Tässä minä nyt istun töitä tehden, mutta en edes kykene kirjoittamaan sähköposteja, koska ajatuksissani kirjoittaisin varmasti fiksun mailin sijaan rakkauden tunnustuksia pari vuotiaallemme. Miten aika on mennyt yhtäkkiä näin nopeasti. Miten on mahdollista, että tuo pieni kolmikiloinen kaveri on jo hyvä tavaton sentään metrin mittainen, omatoiminen, viisitoistakiloinen ja reipas ihanuus. Koska hän kasvoi?! Miksi ihmeessä lapset kasvavat näin nopeasti ja puolestaan raskausaika ei matele eteenpäin millään! Kuka kumma tämän ajan nopeuttaa, kun lapsi saapuu vatsan ulkopuolelle. Veimme koko perhe Estellan yhdessä päiväkotiin. Isosisko Amelie näytti pikkusiskolleen paikkoja ja pikkusisko meni reippaasti omaan ryhmäänsä minun pidätellessä itkuani. Nielin omaa itkuani Estellan vilkuttaessa minulle. Hän oli niin innoissaan päiväkodista, mutta silti minulle iski pieni haikeus. Yksi elämänvaihe on takanapäin. Keskimmäisemme on päiväkodissa, vaikkakin vain 8 h viikossa, mutta silti! Kävellessämme pois päin päiväkodista totesin, että kaksi palasta sydämestäni jäi nyt tuohon rakennukseen. Dom halasi minua ja tsemppasi, että lapsemme pärjäävät varmasti paremmin kuin minä. Sinne he kumpikin jäivät hymy kasvoillaan ja pienimmäisellä varmasti pieniä perhosia vatsassa. 

Olen katsonut kelloa about minuutin välein, koska voin hakea pikku-Estellamme takaisin kotiin. Tehokas työpäivä tämä ei ole ollut, mutta sainpahan ainakin tämän postauksen kirjoitettua. Sydän on haljeta siitä rakkaudesta, mitä omia lapsiani kohtaan tunnen. Ja se tunne, että he ovat kauempana enkä näe ja kuule, miten he kokoajan voivat tuntuu todella pahalta. Amelien aloittaessa päiväkodin luulin tämän olevan helpompaa kakkosen kohdalla. Ei muuten ole! Miten se voikin tuntua niin pahalta jättää oma lapsi hoitoon, vaikka hän jäi sinne hyvin mielellään? Nyt on vain luotettava siihen, että siellä on hyviä tyyppejä pitämässä huolta meidän rakkaista. Seuraava työpäivä toivottavasti on vähän tehokkaampi tai tässä Lina-Estellan hoitoon laittamisessa ei ollut mitään järkeä. Ehkä tähän tottuu ja pianhan on jo kesäloma! 🙂

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

“Vaikuttavatko teidän aiemmat suhteet parisuhteeseenne?”

Tämä kysymys meille esitettiin Instagramissa ja lyhyen IG-vastauksen sijaan ajattelin kirjoittaa pienen postauksen aiheesta. Lyhyt ja rehellinen vastaus kai on, että tottakai vaikuttaa. Uskon, että kaikki ihmissuhteemme ja totutut tavat toimia ihmisten kanssa vaikuttavat parisuhteeseemme. Meidän parisuhde ei ole meille kummallekkaan ensimmäinen parisuhde. Dom ja minä olimme kummatkin ennen toisiamme useamman vuoden parisuhteessa ja tottakai pitkät parisuhteet vaikuttivat meihin sekä näin myös meidän nykyiseen parisuhteeseemme.

Tavatessamme Domin kanssa ajattelimme monesta asiasta hyvin eri tavalla. Dom oli tuntenut minut ehkä kuukauden, kun sanoi, että minä olen parasta mitä elämältä voisi edes toivoa ja, jos hän vain saisi olla minun kanssani niin hän olisi loppuelämänsä onnellinen. Hän oli lähtenyt parisuhteesta sen takia, ettei ajatellut silloisen kumppaninsa olleen “se oikea”. Minut tavatessaan hän ajatteli minun olevan “se oikea” ja minun tekevän hänet onnelliseksi. Huh, mikä taakka se olisi, jos hän edelleen ajattelisi, että minun duunini on tehdä hänet onnelliseksi!

Itse taas olen realistinenromantikko, joka tavatessamme ajatteli, että jokainen parisuhde vaatii hullun lailla duunia, että se toimii. Domin kertoessa omia fiiliksiään tiputtelin häntä melko rajusti lähemmäs todellisuutta. Sanoin hänelle, että en usko ollenkaan “siihen oikeaan” ja hyvältäkin tuntuva parisuhde voi kosahtaa, jos kummatkin eivät näe jatkuvasti sen eteen duunia. Kerroin myös siitä, miten en usko kenenkään olevan vastuussa toisen onnellisuudesta, koska se olisi vaan liian suuri taakka asettaa toisen harteille. Sanoin myös Domille, että en hetkeäkään usko rakkauden olevan ainoastaan tunne, vaan ennen kaikkea sitoumus rakastaa myös silloin kuin siltä ei tunnu. Ja se juuri tekeekin rakastamisesta ja parisuhteista välillä vaikeaa. Olin Domin kanssa erimieltä lähes kaikesta, mitä parisuhteeseen tulee, esimerkiksi en uskonut ollenkaan “erilleen kasvamiseen” vaan ennemminkin tietoisiin valintoihin.

Tavatessamme Dom ei voinut ajatellakaan, että olisin joskus myös ärsyttävä…well… voitte vaikka kysyä joku kerta häneltä, mitä mieltä hän nykyään on , haha! Oma aiempi parisuhteeni päättyi isojen juttujen takia, joten en mitenkään ajatellut vain, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Päinvastoin tiesin, että parisuhde toimiakseen vaatii todella paljon jatkuvaa duunia ja se täydelliseltä tuntuva kumppani on jonain päivänä juuri se, joka osaa ärsyttää juuri ärsyttävimmällä tavalla ja siitä huolimatta tehtävänäni sekä puolisoni tehtävänä on rakastaa. Tavatessamme, siinä missä Dom ajatteli ihanan positiivisesti parisuhteista, niin minä ajattelin todella negatiivisesti. Taisinpa mm. mainita Domille, että meidän parisuhteellamme on n.7 % mahdollisuus onnistua jonkun tilaston mukaan. Itse melkein tuhoon tuomitsin parisuhteemme jo ennen sen alkamistakaan ja sanoinkin, että turhaan sitä parisuhdetta edes luo, koska se voi mennä pieleen. Niin minulla oli kerran käynyt ja varmasti se vaikutti ajatuksiini. Ei siis varmasti käy kieltäminen, että aiemmat parisuhteet vaikuttivat meidän parisuhteeseemme jo ihan alkumetreilläkin.Dom oli aiemmassa parisuhteessa se, joka kävi töissä, tienasi, juhli ja hän ei juuri koskenutkaan kotitöihin tai ruoan laittoon. Lapsiahan Domilla ei ennen minua ollut. Olin siis varautunut siihen, että eihän tuo mies tiedä mitään perhe-elämästä, mutta toisin kävi. Alusta asti Dom on ottanut vastuun lapsista ja kodista siinä missä minäkin. Itävallassa moni ihmetteli, että tekeekö Dom meillä ruokaa. Tekee se, parempaa kuin minä. Ei se siis automaattisesti tarkoita, että kerran tietyllä tavalla toiminut toimisi aina tietyllä tavalla. Dom on hyvä esimerkki siitä, että ihmiset voivat muuttua elämäntilanteiden muuttuessa. Dom leikkii lasten kanssa, herää öisin lasten kanssa, tekee ruokaa, imuroi ja siivoaa, niinkuin minäkin. Pyykkeihin Dom ei koske! Ei sen takia, ettei hän suostu, vaan sen takia, että minä en halua! Toisaalta, minäkään en koske meidän auton öljyihin tai renkaisiin…

Minä puolestani olin mennyt nuorena naimisiin ja myös eronnut nuorena. Avioero oli yksi niistä asioista, mikä hävetti minua aivan suunnattoman paljon. Itselleni menestyminen ihmissuhteissa on aina ollut tärkeää ja se on ollut myös asia, mitä arvostan suuresti muissa. Tuntui siis aivan järjettömän pahalta kämmätä itse koko parisuhdesysteemi niin pahasti, että homma päättyi avioeroon. Olin rankentanut identiteettini pitkälti sen päälle, että olin vaimo ja äiti. Yhtäkkiä en ollutkaan vaimo ja tuntui, että minulla alkoi itseni ja oman identiteettini etsiminen vähän alusta. Tavatessamme Domin kanssa olin edelleen vähän hukassa, että mitä minä oikein elämältäni tahdon ja kuka minä olen. Sen tiesin, että olin äiti ja tahdon olla maailman paras äiti, joten asetin täten myös tulevalle puolisolleni riman semi korkealle, mitä perhe-elämään tulee. Itse kävin omaa kasvuprosessiani läpi (ja tämähän jatkuu enemmän ja vähemmän varmasti kokoelämän) ja Dom puolestaan hyppäsi sisään perhe-elämään vauhdilla. Juttelimme avoimesti haaveistamme, toiveistamme ja Dom suunnitteli vielä jatkavansa maailmanympärysmatkaansa, kunnes pieni rakas Estellamme ilmoitti tulostaan. Sitten kasvettiinkin taas rytinällä ja tehtiin loppuelämän mittaisia lupauksia. Me luvattiin Domin kanssa rakastaa toisiamme ja perhettämme ala- ja ylämäessä. Me luvattiin olla ne, jotka riitelee, mutta ennen kaikkea myös sopii toistensa kanssa. Puhuttiin aiemmista parisuhteistamme sekä niiden vaikutuksista, tiedostettiin kummatkin, että nykyisessä parisuhteessamme voimme tehdä monta asiaa paremmin ja näin yritämme tehdä. Eihän me täydellisiä olla, ei niin lähellekään. Me riidellään, me tehdään virheitä, mutta sitäkin enemmän meillä pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi! Ehkä juurikin niiden omien virheiden takia osaa olla armollinen nykyisessä parisuhteessa. Tietää sen, että hyvä parisuhde ei tule sattumalta ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Ehkä parasta mun ja Domin parisuhteessa on se, että käsi sydämellä voin sanoa, että se paranee vuosi vuodelta. Ollaan tultu pitkä matka kolmessa ja puolessa vuodessa. Jos homma paranee tätä vauhtia, niin eihän tässä voi kun sanoa iso KIITOS Taivaan Isälle! 

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Instagramissa saitte esittää mulle kysymyksiä äitiyteen liittyen ja lupasin vastailla niihin blogipostauksen muodossa. Itse rakastan lukea kysymys-vastaus-postauksia, mutta siitä huolimatta tämä taitaa olla ensimmäinen tällainen postaus omassa blogissani. Jatkossa on ainakin tulossa vähintään yksi kysymys-vastaus-postaus lisää, sillä kaikki kysymyksiä en pystynyt mahduttamaan yhteen postaukseen. Tämä on siis osa 1 kysymistänne kysymyksistä.

1″.Minkä ikäisenä tulit äidiksi?”

Amelie syntyi ollessani 19-vuotias, joten virallisesti olin hetken aikaa teini-äiti. Aiemmin olen kirjoittanut teini-äitinä olemisesta täällä: MILTÄ TUNTUI OLLA TEINI-ÄITI.

2.”Luin just jutun äitien hermojen menetyksestä… Meneekö sulla ikinä hermot lasten kanssa?”

Kyllä ja ei. Mulla ei ikinä ole mennyt hermot lasten kanssa niin, että menettäisin itse hillintäni. Sen sijaan päivittäin on niitä hetkiä, että mua saattaa alkaa ärsyttämään ja joudun kerran jos toisenkin laskemaan kymmeneen. Joskus saatan lähteä tilanteesta hetkeksi pois (esim. käyn vessassa), jonka jälkeen palaan uudelleen selvittelemään tilannetta. Koen kuitenkin, että mulla on semi hyvät hermot ja useimmiten tilanteessa helpottaa, kun miettii, miksi lapsi toimii niin. Yritän siis ennen hermostumista asettua itse lapsen tilanteeseen sekä kysyä heiltä, että miksi ja mikä heitä harmittaa. Mutta, kyllä minullakin välillä on pinna kiireellä ja erityisesti kiireessä pienetkin asiat saattavat alkaa ärsyttämään. Koen nämä kuitenkin todella normaaleina tunteina, mitä varmasti jokaisessa ihmissuhteessa joskus tulee. Faktahan on, että omien lasten kanssa tuntee kaikkia mahdollisia tunteita ylitsevuotavasta rakkaudesta siihen ärsyyntymiseen asti.

3. “Jos voit antaa yhden vinkin äidiksi tulevalle, niin mikä se on”

Saako antaa useamman? 😀 Jos pitää antaa vain yksi, niin sanoisin, että jokainen äiti kokee joskus epävarmuutta, mutta se ei silti tarkoita sitä etteikö olisi hyvä äiti. Kun lapsella on rakkautta, ruokaa ja rajoja, niin sillä pääsee jo pitkälle <3

4.”Mikä on ollut vaikeinta? Oletko jäänyt kaipaamaan jotain elämästä ennen lapsia?”

Vaikeinta on hyväksyä pelon määrä. Tullessani äidiksi tajusin, että huolen määrä voi olla aivan valtava. Huoli lasten terveydestä, ihmissuhteista, tulevaisuudesta ja kaikesta mahdollisesta on välillä ihan valtavan suuri ja joskus se jopa ahdistaa suuresti.

En ole jäänyt kaipaamaan mitään elämästäni ennen lapsia. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että olin niin nuori saadessani ensimmäisen lapsen, että ei ehtinyt tulemaan aikuisena omia rutiineja ja juttuja, vaan kaiken on tottunut tekemään lasten kanssa. Lapset on ihan parhaita ja joka päivä vaan ihmettelen sitä, miten voin olla näin onnekas, että just mulla on kolme supersöpöä pikkukaveria mun elämässä. Me tehdään yhdessä lasten kanssa paljon juttuja, enkä koe, että lapset olisi jotenkin rajoittaneet meidän elämän vaan pyörimään kotona. Ne on huippua matkaseuraa ja me koetaan ja tehdään uusia juttuja yhdessä heidän kanssaan. Sen sjiaan, että näen heidät esteenä toteuttaa esim. matkoja, niin me otetaan heidät meidän reissuille mukaan ja suunnitellaan unelmia yhdessä heidän kanssaan! Ollaan jo nyt suunniteltu, että tyttöjen ollessa monta monta monta vuotta vanhempia me aiotaan koko perhe ajaa pyörällä Suomesta Itävaltaan. Se meidän unelma, perheenä!

5. “Voiko pienten lasten vanhemmilla olla seksielämää?”

Jos ei voisi, niin siinä tapauksessa jokaisen lapsiluku taitaisi jäädä siihen yhteen tai lasten ikäerot olisivat semi suuret. Joten kyllä! 🙂

6. “Miltä synnyttäminen tuntuu?”

Mahtavalta. Sitä tunnetta ei voi edes sanoin selittää. Se on jotain niin uskomattoman hienoa ja upeaa. Olen niin kiitollinen, että olen nainen ja olen saanut etuoikeuden synnyttää maailmaan kolme pikkuneitiä! Kivusta huolimatta, mikään ei vedä vertoja synnyttämiselle. Se hetki, kun oma lapsi annetaan kaiken kivun jälkeen syliin on jotain niin mieletöntä. Siinä pakahtuu rakkaudesta.

7. “Olet kertonut, että haluat opettaa lapsillesi epäitsekkyyttä. Miten?”

Uskon, että omalla esimerkillä on tässä suurin merkitys. Pyrin siis itse elämään niinkuin toivon lapsieni käyttäytyvän. Myös arjessa opetan lapsia ottamaan muut ihmiset huomioon. Esim. eilen Ameliella oli eskarissa eväsretki lähimetsään. Pakkasimme yhdessä neidille eväät reppuun, mutta pakkasimme sinne useammat eväät, jos joku sattuisi olemaan retkellä ilman eväitä. Amelie ei siis ikinä lähde eväsretkelle vain omien eväidensä kanssa, vaan ottaa aina mukaan myös muille. Nämä ovat arjessa todella pieniä juttuja, mutta juuri näillä pienillä jutuilla uskon olevan merkitystä.

8″Käytätkö hormonaalista ehkäisyä?”

En. Minulla on aurallinen migreeni, joten suurin osa hormonaalisista ehkäisyistä ei edes sopisi minulle. 🙂

LUE MYÖS

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Yhteistyössä*

Långvik, Ipanainen, Silvoplee, Kuntokauppa, Ponodesign, Marsaana, Prsugar, Foodin, Ideal of Sweden

Viisi äitiä, paljon naurua, syvällisiä keskusteluita, suklaata ja hyvää ruokaa, uneton yö  ja viisi vauvaa, niistä oli meidän viime viikon torstai ja perjantai tehty. Viime viikolla Långvik täyttyi niin äitien kuin vauvojenkin äänistä, kun meidän jengi saapui hotellille hengailemaan ja nauttimaan hienosta hotellista sekä laatuseurasta! Oli todellinen etuoikeus tavata niin mielettömän hyviä tyyppejä ja oppia tuntemaan heitä enemmän, koska tapaamiseemme mennessä “tunsin” heidät vain somesta. Turhaan sitä aiemmin jännitin, että miten sujuu pari päivää yhdessä täysin tuntemattomalla porukalla. Meillä oli superhauskaa ja heti tapaamisestamme lähtien tuntui, kuin olisimme tunteneet jo kauankin. Some oli mahdollistanut sen, että tiesimme toisistamme myös melko paljon jo ennen tapaamista 🙂 Hullun hyviä tyyppejä kaikki! Aloitimme tapaamisen Ipanaisella, missä itsekin kävin ensimmäistä, mutta takuulla en viimeistä kertaa. Ipanaisella oli mm. oma kirppis, mikä oli ihan huikea. Meillä on tyttöjen vanhoja vaatteita p-a-l-j-o-n ja olen monesti miettinyt niiden myymistä, mutta homma kaatuu aina siihen etten yksinkertaisesti jaksa kuvailla niitä nettikirppikselle enkä jaksa siivota normikirppispöytää kerran viikossa. Ipanaisella kirppispöydät hoidetaan heidän toimestaan, joten joku viikko aion huristella pääkaupunkiseudulle ja viedä kamaa heidän kirppikselleen. Sieltä myös löytyy vaikka mitä ihania löytöjä edullisin hinnoin. Toinen huippu juttu oli, että työntekijät todellakin tietävät kantamisesta kaiken. Olen tuskaillut oman Tula Explorerini kanssa, että miten saan hupun kiinnitettyä siihen oikein. Työntekijä Ipanaisella näytti miten se kiinnitetään ja hommahan oli niin helppo ja yksinkertainen, kun joku se minulle näytti. Mikäli siis harkitset kantovälineen hankkimista, niin suosittelen menemään Ipanaiselle, missä sinua neuvotaan kädestä pitäen, jos muuten et osaa. Ipanaisen jälkeen suuntasimme Silvopleehen syömään ja ouh mään, miten tolkuttoman hyvää kasvisruokaa. Itse suosin hyvin kasvispitoista ruokaa, mutta lähes joka ateria meillä sisältää myös lihaa, mutta nyt tuli kyllä inspis kokeilla enemmän erilaisia kasvisruokia. Silvopleessä pääsin myös Jenni Levävaaran oppiin, että paljonko sitä ruokaa siihen lautaselle lapataan. Jotenkin ajatuksissani otin jokaista samaa ruokalajia kuin Jennikin ja melko lailla yhtä paljon, kunnes puolessa välissä tajusin, että me ei taideta syödä ihan saman verran Jennin kanssa. Jenni ammattiurheilijana syö about viis kertaa yhtä paljon kuin minä. joten otin lautaselleni aikamoisen läjän ruokaa. Seuraavalla ruokailulla onneksi tajusin, että en syö yhtä paljoa kuin Jenni. Paitsi suklaan syömis-skabassa uskon peseväni kenet tahansa!Silvopleeltä löytyi myös ihan superherkullisia vegaanisia jälkkäreitä! Minttusuklaaraakakakku toimi vähän liiankin hyvin, nimittäin olisin voinut syödä niitä vaikka kymmenen lisää!Kasvisruokalounaan jälkeen vatsat pullottaen (ei uusien raskausuutisten vaan ruoan takia) siirryimme Långvikiin. Olimme Domin kanssa Långvikissä viime kesänä kahdestaan ja tuolloin jo fiilistelimme hotellia. Oli siis melko selkeää, että missä olisi ihanaa viettää tämä tapaaminen. Suuri kiitos Långvikille, että majoititte meidän koko jengin teidän superihanaan hotelliin. Hotellihuoneessa meitä odotti hedelmät ja suklaat. Suklaa katosi melko nopeasti, mutta itse en ainakaan myönnä syöneeni puolia levystä! Pienten herkuttelujen jälkeen Dom otti muutamia kuvia äideistä vauvoineen ja me muut hengailimme ja valmistauduimme illalliselle. Valmistautuminen illalliselle äiti-porukassa ei tarkota itsensä meikkaamista ja vaatteiden valitsemista, vaan lähinnä lasten pukemista, vaipan vaihtoa, vauvojen syöttämistä ja vauvan tavaroiden pakkaamista. Meidän porukan yksinhuoltaja tuntui handlaavan tilanteen melko hienosti, nimittäin kaiken hässäkän keskellä hän ehti vielä sipaisemaan huulipunatkin huuleen, respect!Edellisessä kirjoituksessani koskien viime reissuamme Långvikissä kirjoitin hotellin aivan mielettömän ihanasta henkilökunnasta. “Pakko vielä erikseen hehkuttaa hotellin henkilökuntaa. Minulla ei ole minkään hotellin henkilökunnasta sanakaan negatiivista sanottavaa, vaan kokemukseni henkilökunnasta hotelleissa on aina ollut positiivinen. Siitä huolimatta tämän hotellin henkilökunta oli jotain poikkeuksellisen ystävällistä. Kaikki hymyilivät aina ja olivat niin sydämellisiä.” Tämän saman tekstin voin allekirjoittaa edelleenkin. <3 Suuri kiitos Långvikille<3 Tällä kertaa seurueemme ei ollut yhtä hiljainen kuin viime kerralla ollessamme Domin kanssa kahdestaan. Nyt mukana oli viisi vauvaa ja esimerkiksi illallistaessamme kaikki muut paitsi Lauran Iivo olivat hereillä ja melko väsyneinä koko porukka (niinkuin seuraavasta kuvastakin näkyy, niin viiden vauvan kanssa ravintolassa ei aina illallisteta istualteen…). Väsynyt vauva harvoin on parhaimmillaan. Pahoitellessamme pientä meteliä oli henkilökunta todella ihanaa ja ymmärtäväistä ja työntekijä totesi vain, että muistaa itsekin hyvin vielä nämä ajat. Toivatpa he keittiöltä vielä pienimmille ihanat yllätyksetkin, nimittäin bataattisosetta. Sose maistui erittäin hyvin pikkuporukalle. Eliana ei kuitenkaan vielä päässyt täysimetyksen takia tästä herkusta osalliseksi.Illallisen jälkeen suuntasimme takaisin hotellihuoneelle. Osa porukasta kävi vielä nauttimassa ihanasta kylpylä-alueesta, mutta suurinosa meistä jäi sviittiin. Suunnitelmana oli täyttää poreamme ja viettää yhdessä iltaa siellä lasten nukkuessa (Långvikissä jokaiselle lapselle oli mahdollista saada myös oma matkasänky), mutta niinkuin arvelimme, niin iltahan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Sviitin sängyssä makasi vuorotellen joku äiti nukuttamassa vauvaansa ja omissa sängyissään nukkuvat vauvat havahtuivat hekin välillä hereille ja tarvitsivat äitejä turvakseen. Onneksi äitiporukassa tämäkään ei haitannut, nimittäin jokainen meistä oli samoilla fiiliksillä reissussa, kaikkea ei voi suunnitella ja ennakoida. Tai voi, mutta homma saattaa kääntyä täysin päälaelleen. Ei paljoa haitannut, vaikka poreammesuunnitelmat vaihtuivatkin perusjutteluun ja vuorotellen vauvojen rauhoitteluun. Joka tapauksessa meillä oli ihana ilta yhdessä<3Aamulla heräsimme ihanaan auringon paisteeseen. Totesin Iidalle ääneen, miten ihanaa on, että on aamu. Yöstä selvittiin ja uusi päivä alkoi, vaikkakin vähäiset unet nukuttuna. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka unet jäivät normaalia vähemmälle, niin sekään ei haitannut, kun takana oli niin ihanat päivät hyvässä seurassa. Vasta kotona illalla alkoi iskeä todellinen jäätävä väsymys, mutta onneksi kotona Dom toi mulle iltapalaksi sänkyyn suklaata ja jädeä, niin piristyihän sitä väkisinkin 😉

Kiitos vielä te kaikki ihanat naiset @ninnupinnu @jennilevavaara @iidanmatkassa @meidansuuriseikkailu <3  Kannattaa muuten ehdottomasti käydä myös tsekkaamassa näiden huikeiden mimmien IG-tilit!  Suuret kiitokset vielä kaikille yhteistyökumppaneille <3

Iidanmatkassa blogiin tulossa lähiaikoina myös postausta meidän tapaamisesta, joten käykää ihmeessä lukemassa, pus!

Ps. Myös Dom oli messissä kuvaajan roolissa (kaikki kuvat ovat siis Domin käsialaa) ja torstai-iltana saimme myös Jennin miehen seuraamme. Miehet pärjäsivät hyvin meidän mimmijengin kanssa ja olihan vauvoista 4/5 myös jätkiä. Vauvoista siis meidän Eliana oli ainoa neiti 🙂

LUE MYÖS

VAUVAMME SAI UUDEN NIMEN | MITEN VAIHTAA VAUVAN NIMI

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Pari viikkoa sitten suuntasimme toisen valokuuvajan @teemukallionpaa kanssa kohti pohjoista. Tarkoituksena oli kuvata revontulia, koska nehän siellä on ihan mahtavia. Säät eivät kuitenkaan olleet meidän puolellamme ja revontulet jäivät odottamaan seuraavaa reissua, mutta siitä huolimatta oli matkamme ikimuistoinen. Pääsimme reissuun BMW:ltä lainaksi saadun auton kyyditsemänä ja kohteessa meillä oli muutama eri majoituspaikka, mitkä kaikki ansaitsevat meiltä viisi tähteä! Sen lisäksi oli upea kokemus saapua pohjoiseen, kun maisema muuttui täysin ja puut kaartuivat, koska ne olivat niin täynnä lunta. Matkan kruunasi vielä Royal Rukan tarjoama Lappi-illallinen, mikä on tähän astisista syömistäni ruuista yksi ehdoton lempparini!royal rukaAivan rinteiden vieressä sijaitsi ihana kodikas hotelli Royal Ruka, missä meillä oli mahdollisuus yöpyä osan matkastamme. Hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä ja koko siellä oloaikamme saimme kokea olevamme todella tervetulleita. Takkatulen ääressä oli mahdollista istuskella ja nauttia maisemista.
Royal Ruka tarjosi meille majoituksen, mutta sen lisäksi myös mahtavan ruokaelämyksen, nimittäin lappi-illallisen. Royal Rukalla on hotellitoiminnan lisäksi myös ravintolatoimintaa. Heidän menunsa sisältävät mm. alueen vesistöistä pyydettyjä muikkuja, tunturin rinteillä laiduntanutta poroa sekä metsämarjoja. Heidän keittiössään tärkeitä asioita ovat pohjoisen puhdas ruoka sekä puhtaat maut.royalrukaPäivät lapissa olivat aika kuvaustäyteisiä, sillä halusimme kaiken mahdollisen ajan käyttää hyödyksi. Kuusamossa nähtävää riitti. Suuria lumikinoksia, huskyajelua ja poroja. Reissumme Rukalla ja Kuusamossa oli niin ikimuistoinen, että buukkasimme jo uuden reissun koko perheellemme ensi kuulle. Suomen pohjoinen yllätti positiivisuudellaan, vaikka ei revontulia päästykään näkymään. Ehkä seuraavalla kerralla sitten! Tämä ei siis todellakaan jäänyt viimeiseksi reissuksemme Rukalla ja varmasti vierailemme myös Royal Rukassa toistamiseen, ainakin vien sinne jonain päivänä vaimoni syömään!

Kiitos vielä Teemulle hyvästä matkaseurasta!

Kolmikielisyydestä tulee tasaisin väliajoin kyselyä ja nyt vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa asiasta. Perheessämme puhutaan siis kolmea eri kieltä, suomea, saksaa sekä englantia. Me Domin kanssa sekä koko perheen kesken puhumme englantia. Tyttöjen kanssa puhuessani puhun heille aina suomea ja Dom puolestaan puhuu heille saksaa tai englantia. Melkoinen sekametelisoppa meillä siis on, vaikka itselle se tuntuu niin normaalilta, koska se on meidän arkea. Ei sitä edes enää tajua, että muille tämä voi kuulostaa ihan älyttömältä säätämiseltä tai kielisopalta, mutta meille se on ihan perusarkea.Meidän perheessä kuuluu usein lauseita, missä saattaa olla sekaisin paria tai jopa kolmeakin kieltä, koska varsinkin pari vuotiaamme vielä treenailee sitä, että mikä kieli on mitäkin. Itsellänikin menee kielet ihan sekaisin, kun kello on illalla liikaa ja väsymys iskee. Pari kuukautta sitten totesi Estella katsoessaan ulos ikkunasta ” autol sin mis sonne raisee kimpt”. Me kaikki tajusimme lauseen, mutta monelle muulle lause saattaisi kuulostaa täysin siansaksalta. Sitä ei varmasti ymmärrä kokonaan yksikään suomalainen, saksalainen tai englantia puhuva. Ameliekin välillä edelleen saattaa yhdistellä kieliä keskenään, vaikka harvemmin enää niin tekee. Vuosi sitten Amelie kysyi minulta, että voisimmeko lähteä iceskattelemaan eli luistelemaan. Lapset siis saattavat ottaa suomen tai saksan kielisen sanan ja taivuttaa sen suomalaisittan, kun puhuvat nopeasti. Amelie huomaa jo virheensä, kun hän yhdistää kieliä keskenään ja useimmiten itsekin nauraa hassujen lauseiden päälle. Estellalle homma on vielä ihan arkipäivää ja hän vetelee vielä tässä hommassa mutkat suoriksi. Ei ole mikään ongelma sanoa, että anna äiti pissi vettä, mikä ei suinkaan tarkoita pissa vettä, vaan vähän vettä. Oikeastaan vasta n. kuukausi sitten Estella alkoi tajuamaan, että äiti ja isä sanovat eri sanoja tarkoittaessaan samaa sanaa. Nykyään Estella sanoo usein, että äiti sanoo näin ja iskä sanoo näin, mihin hän toteaa lopuksi, että mitä Estella sitten sanoo.Amelien ja Estellan ehdottomasti vahvin kieli on suomi. Asumme Suomessa ja he kuulevat koko ajan suomea puhuttavan ympärillään. Useampi kieli perheessämme ei siis ole vaikuttanut heidän suomenkieleensä tai heidän puheen tuotantoonsa eikä Amelien lukemiseen oppimiseen. Amelien toisteksi vahvin kieli on ehdottomasti englanti, kun Estellalle se puolestaan on saksa. Keskenään tytöt puhuvat useimmiten suomea, mutta Amelien komentaessa Estellaa muuttuu kieli aina saksaksi. Onhan se fakta, että saksan kieli on aika kova kieli, joten ehkä se sopii paremmin komentamiseen. Rakkaudentunnustuksia taas jaellaan useimmiten suomeksi tai englanniksi, mitkä ovatkin ne pehmeämmät kielet ja kuulostavatkin paljon mukavemmilta :D. Pelejä pelatessa kieli on tytöillä myös useimmiten saksa. Tytöt ovat siis omaksuneet tiettyihin tilanteisiin tietyt kielet sen lisäksi, että ovat myös tottuneet siihen, että toisen vanhemman kanssa puhutaan suomea ja toisen saksaa ja koko perheen kesken englantia.Mielestäni siis kielisekametelisoppa sujuu todella hyvin perheessämme. Itse en osaa puhua saksaa, mutta ymmärrän kyllä täysin tyttöjen puhuessa saksaa. Dom puolestaan ymmärtää suomea jo todella hyvin ja puhuukin jo jonkun verran, vaikka Amelie aina sanookin kaikille ettei iskä puhu ollenkaan suomea, heh! Meidän perheen kauppalista sisältää kolmea eri kieltä, porukan puhuessa unissaan sieltä saattaa tulla ihan mitä sattuu sanoja millä kielellä tahansa, tunteita opetellaan kertomaan kolmella kielellä ja päivän tapahtumia jaetaan useammalla eri kielellä. Kolme kieltä, onhan se rikkaus, voi kertoa kolmella kielellä rakastavansa ja välittävänsä <3

LUE MYÖS

SINUN ROKOTUSVASTAISUUTESI VARANTAA MINUN VAUVANI

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM