*Postaus toteutettu yhteistyössä Oran kanssa

Instagramissa on vilahtanut meidän Elianan keltaiset vaunut jo useampaan kertaan ja muutamia kokemuksia oran vaunuista olen siellä ehtinyt kertoakin. Osa saattoi nähdä myös sen videon, missä esittelin autotallissamme olleita rattaita, joita Orat mukaanlukien oli kuudet. Orat on hankittu viimeisinä. Miksi ihmeessä niin monien rattaiden omistajina tarvitsimme vielä Oran Unto- vaunut? Vastaus on todella yksinkertainen: koska ne ovat ihan huiput!kokemuksia oran vaunuistaKun Eliana ilmoitti tulostaan aloin katselemaan erilaisia vaunuja. Dom nauroi, että toiset pohtii yhtä kauan ja tarkkaan auton hankintaa kuin minä vaunujen hankintaa. Meille oli alusta asti selvää, että hyvien tuplien rinnalle tarvitsemme myös hyvät ns.normivaunut. Vaunujen tärkein ominaisuus on ehdottomasti käytännöllisyys. En yksinkertaisesti tee mitään vaunuilla, mitkä ovat kätevät ainoastaan kauppakeskuksissa. Yksi minulle tärkeimpiä kriteereitä vaunuissa olikin, että niiden on kuljettava eteenpäin vaivattomasti säällä kuin säällä. Suomessa sää ei aina ole yhtä aurinkoinen kuin tänä kesänä ja en millään halua vetää vaunuja väkisin perässäni loskan estäessä renkaiden liikkumisen. Oran vaunuja olin testannut jo aiemmin, joten tiesin vaunujen kulkevan vaivattomasti niin tasaisilla kaduilla kuin metsäretkilläkin. Oran-vaunuissa hyvinä puolina renkaiden lisäksi oli kotimaisuus. Ne ovat Suomessa suunnitellut ja osa heidän vaunuistaan myös ommellaan Suomessa. Ora-vaunuissa on mietitty kaikki tarkkaan. Vaunuissa on aurinkokuomu, minkä voi taittaa sisäpuolelle, mikäli sitä ei tarvitse. Aurinko kuomu tekee vaunuista myös entistä suojaisemmat ja vauva saa olla rauhassa tuulelta. kokemuksia oran vaunuistaSuuri plussa on myös vaunukopassa sijaitseva vetoketju, minkä avatessa saa kätevästi vauvan napattua kopasta pois ilman, että koko päällistä tarvitsee irrottaa. Oran vaunujen kankaisiin ei ole lisätty terveydelle haitallisia lisä- tai käsittelyaineita ja niille on myönnetty Ökö-tex Standard 100- sertifikaatti. Ulkokankaat ovat lisäksi Bio Eco Finish- kostauskäsiteltyjä eli PFC sekä PFOA vapaita. Unton kaikki kankaat ovat irrotettavissa sekä pestävissä. kokemuksia oran vaunuistaOran Unto- vaunut ovat olleet käytössämme pian neljä viikkoa ja täytyy todeta, että olemme niihin aivan supertyytyväisiä. Käymme päivittäin lenkillä metsässä ja vaunut kulkevat maastossa erinomaisesti. Vaunulenkille on ihana lähteä, kun vaunut ovat hyvät niin työntäjälle ja ennen kaikkea työnnettävälle. Eliana on ollut kovin tyytyväinen uusissa vaunuissaan ja hereillä ollessaan hän jaksaa tsekkailla keltaisia vaunujaan hyvinkin pitkään. Suuret kiitokset vielä Oralle yhteistyöstä. Olemme olleet todella tyytyväisiä vaunuihin ja näitä on ilo suositella muillekin!

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

 

Ensimmäisenä päivänä, kun pääsimme vauvan kanssa kotiin sairaalasta tajusin omistavani kaksi paria liian vähän käsiä ja sen lisäksi minulla on aivan olemattomat multitasking-taidot. Laitoin sairaalasta mukanani tullutta pyykkiä koneeseen, kun keskimmäinen tuli viereeni kysymään ties monettako kertaa voisinko vihdoin lukea kirjan hänelle, esikoinen puolestaan oli pyytänyt useamman kerran silittämään hänen tekemät hamahelmi-taideteokset ja kuopuksellakin alkoi ruoka-aika lähenemään. Kaksi vanhempaa tyttöä olivat varmasti kaivanneet minua, kun olin ollut useamman päivän sairaalassa vauvan kanssa, joten olisin tietenkin halunnut antaa heille heti huomiota. Sängyssä puolestaan tuhisi tuore vauva, joka oli elänyt vain muutaman päivän vatsani ulkopuolella ja oli juuri saapunut aivan uuteen paikkaan, kotiinsa, tottakai minun piti olla hänen lähellään kokoajan. Teinpä siis niin tai näin, niin huono omatunto minulla ainakin oli.Se päivä ei jäänyt viimeiseksi päiväksi, kun olen kokenut riittämättömyyden tunnetta, huonoa omaatuntoa ja miettinyt, että olenko reilu äiti. Välillä tuntuu, että olen liikaa vauvan kanssa ja isosisarukset jäävät pienemmälle huomiolle. Toisaalta Amelie sai ensimmäiset 4-vuotta täyden huomioni ja Estellan synnyttyä sai hänkin paljon jakamatonta huomiotani, koska Dom ja Amelie tekivät niin paljon kahdestaan juttuja. Tuntuisi siis epäreilulta, miksi kolmas tyttömme ei saisi äidin jakamatonta huomiota. Ja onhan se niinkin, että pienen vauvan paikka on äidin lähellä, ainakin meidän perheessämme.Kun vauva nukkuu, voisi ajatella etten koe huonoa omaatuntoa, jos olen isompien tyttöjen kanssa. Väärin, koen silloinkin huonoa omaatuntoa, että vauva nukkuu yksin omassa sängyssään. Paras ratkaisu tällä hetkellä kaikkeen on kantoreppu, missä vauva on ihan lähelläni ja samalla pystyn touhuamaan tyttöjen kanssa.

Kahden lapsen äitinä ei osannut ajatella, että riittämättömyyden tunne kasvaisi potenssiin miljoona, kun perheeseen syntyy kolmas lapsi. Päivittäin mietin olenko epäreilu, jos toinen saa jotain mitä toinen ei saa. Olenko epäreilu, jos toisen vauva-aikana tein jotain toisin kuin toisen vauva-aikana.On vain ehkä hyväksyttävä jälleen kerran se tosiasia, että minulla on vain yksi pari käsiä, yhdet aivot, yksi suu, kaksi jalkaa ja on hyvin rajallista, mitä pystyn samaan aikaan tekemään.Onneksi minulla on mies vieressä, joka jakaa kaiken kanssani, myös riittämättömyyden tunteet. Dom leikkii ja touhuaa paljon lastemme kanssa. Hän hakee Amelieta eskarista ja he ottavat kisaa, kumpi tulee potkulaudalla nopeammin kotiin, hän leikkii Estellan kanssa nukeilla ja kerää tyttöjen kanssa toukkia ulkoa, hän herää joka aamu isompien tyttöjen kanssa, että minä voisin hyvällä omallatunnolla jäädä nuorimmaisemme viereen lepäämään ja imettää häntä rauhassa.

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Vihdoin on aika kertoa, minkä nimen sai Edena-Amelien ja Lina-Estellan pikkusisko. Kyselimme muutamia päiviä sitten teiltä Instagramissa veikkauksia tyttäremme nimestä ( postaus nimi-arvauksista löytyy täältä ). Eniten arvauksia oli saanut nimi Alessia ja tämä nimihän on melkein tyttömme ensimmäinen nimi. Pikkuneiti siis taitaa todellakin näyttää nimeltään.Rakkaalla tytöllämme on kaksiosainen nimi, joista ensimmäinen nimi on ALESSA. Alessa oli mielestämme kaunis nimi ja sopi hyvin yhteen toisen nimen kanssa, minkä olimme hänelle jo aiemmin valinneet. Toinen tyttäremme nimi löytyi heprealaiselta nimilistalta. Oma isäni on opiskellut hepreaa ahkerasti jo useamman vuoden, joten tuntui ihanalta ajatukselta antaa lapsellemme sen kielinen nimi, mitä isäni osaa puhua. Toiseksi nimeksi tuli ,ELIANA, mikä tarkoittaa “Jumala on vastannut rukoukseeni”. Katsoessamme Alessa-Elianaa ja koko perhettämme ei voi kuin todeta, että Jumala on todellakin vastannut rukouksiimme. Olemme Domin kanssa niin kiitollisia näistä jokaisesta pienestä ihmeestä perheessämme sekä tietenkin myös toisistamme.

Nyt vihdoin voin Instagramissakin puhua meidän pienimmästä nimellä eikä pelkkänä vauvana. Ihanaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle<3 

LUE MYÖS

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Varmasti monella meistä on muistikuvia omasta lapsuudesta, kun ei heti vastannut äidiltä tulleeseen puheluun ja äiti oli jo huolesta soikeana. Muistan useammankin kerran, kun oma äitini soitti vain tarkistaaksen kaiken olevan hyvin, koska oli kuullut ambulanssin äänen. Myönnän muutaman kerran ajattelleeni, että äidit huolestuvat niin turhasta. Nykyään ymmärrän äitiäni enemmän kuin hyvin.Omat lapseni kulkevat onnekseni vielä kanssani, eikä minun tarvitse stressata osaavatko he katsoa autot ja ovatko he hyvien tyyppien seurassa. Siitä huolimatta huomaan jatkuvasti olevani huolissani jostakin. Esikoisen aloittaessa eskarin stressasin saako hän hyviä kavereita ja miten eskari-vuosi lähtee sujumaan. Keskimmäisen seuratessa isosiskonsa jalanjälkiä ja harjoitellessa päällä seisontaa olen huolissani, jos hänelle sattuu jotakin. Kuopuksestamme niinkuin muistakin tytöistä olen alkanut stressaamaan jo hänen ollessa vatsassani, eikä huolehtimisille taida olla loppua niin kauan kuin minussa henki pihisee.Pikkuneitimme täyttää huomenna kolme viikkoa ja olen koko päivän ollut todella huolestuneesta hieman huolestuneeseen. Miksikö? No, siksi, että lapsemme ei itke. Tyttäremme ei ole itkenyt kertaakaan synnytyksen jälkeen ja tänään huolestuin siitä todella. Onneksi tällä kertaa googlen sijaan soitin äidilleni ja siskolleni. Siskoni rauhoitteli minua, että miksi vauvan tarvitsisi itkeä, jos hänellä on kaikki hyvin. Hän rauhoitteli minua ja kertoi, miten useasti vauvojen tarvitsee itkeä saadakseen ruokaa. Meidän vauvalla on tietty rytmi, joten hänet herätetään ruokailemaan ja hänelle tarjotaan ruokaa jo ennen kuin hänelle ehtii tulemaan kova nälkä. Hänen ei tarvitse itkeä nälkäänsä. Toinen asia, mitä vauvat useasti itkevät ovat väsymys. Meidän neiti on alusta asti osannut nukahtaa itse ja laitamme hänet nukkumaan jo hieman ennen uniaikaa, joten hän ei ehdi tulemaan yliväsyneeksi. Välillä hän nukkuu omassa sängyssään, välillä vaunuissa ja useasti kantorepussa. Häntä ei nukuteta rinnalle, joten havahtuessaan unestaan on hänellä sama tilanne kuin nukahtaessaan, joten hän osaa jatkaa uniaan ilman erillistä uudelleen nukuttamista tai itkua. Kolmas asia, mitä vauvat useasti itkevät ovat erilaiset vaivat, mitä vauvoilla voi olla. Eikö minun äitinä pitäisi huolestumisen sijaan olla äärimmäisen kiitollinen ettei meidän pikkuisella ole mitään vaivaa?Tämän siskoni rauhoittelun jälkeen yritin ottaa vähän iisimmin, mutta edelleen huomaan olevani hieman huolissani. Onko varmasti kaikki hyvin? Toisaalta, jos vauva itkisi paljon, niin olisin varmasti yhtä huolissani, että mikä hänellä on hätänä. Olipa siis tilanne niin tai näin, niin  aina olen huolissani. Minuun on taidettu synnytettyäni ensimmäisen  lapseni tähän maailmaan sisäänrakentaa joku “aina huolissaan”-systeemi. Ja useamman lapsen kanssa tilanne ei yhtään ole helpottunut päinvastoin, nyt stressaan kolme kertaa enemmän kaikesta. Tuskin olen ainoa äiti, joka kokee samoja fiiliksiä. Sitä vaan rakastaa omia lapsiaan niin paljon, että ei edes kestä ajatusta siitä, jos heillä olisi jokin huonosti.

LUE MYÖS

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tällä viikolla Suomessa vietetään imetysviikkoa, joten nyt jos joskus on hyvä aika avata vähän fiiliksiä imetystaipaleestamme pienimmän neitimme kanssa. Minulle on jokaisen lapsen kohdalla ollut selvää, että haluan ehdottomasti imettää ihan jo yksinkertaisesti sen faktan takia, että se on parasta ravintoa pienelle vauvalle. Imetys on kuitenkin jokaisen lapsen kohdalla yllättänyt minut. Ennen Amelien syntymää olin ainoastaan kuullut, kuinka luonnollista ja helppoa imetys on. No, ei todellakaan ollut. Ensimäisellä kertaa imetyksessä ei ollut mitään helppoa ja mietin miten niin luonnollinen voi olla muka niin vaikeaa. Ei riitä sormet ja varpaat yhteensä laskemaan monetko itkut tuli itkettyä. Tunsin olevani maailman epäonnistunein äiti, koska esikoiseni sai jo laitoksella lisämaitoa. Minä, lapseni äiti, en kyennyt ruokkimaan omaa jälkikasvuani. Huolimatta niistä muutamasta kymmenestä millistä korvikemaitoa, niin jo kolmen päivän iässä oli tyttäreni täysimetyksellä, mikä jatkui ensin täysimetyksenä 6kk ja sen jälkeen osittainimetyksenä vuoden ikään asti. Ensimmäiset kaksi viikkoa imetys tuntui vaikealta, kivuliaalta, hankalalta ja tottakai samalla myös ihanalta. Kahden viikon jälkeen pystyin allekirjoittamaan jo kaiken imetyksen helppoudesta, luonnollisuudesta ja edelleen kuinka ihanaa se oli. Alkukankeuksista huolimatta lähti siis ensimmäiselläkin kerralla imetys lopulta hyvin käyntiin.Toisella kerralla olin varautunut siihen, että ensimmäiset pari viikkoa voi olla hankalaa. Olin varautunut siihen, ettei vauva pakosti haltsaa imuotettaa yhtään sen enempää kuin minä imettämistä. Tiesin, että imetys sattuu aluksi aivan mielettömästi. Olin ottanut myös selvää, että vauva ei tarvitse ensimmäisinä päivinään maitoa kovinkaan paljoa, joten ei tarvitse huolestua, vaikka maitoa ei heti ensimmäisenä päivänä tule yli äyräiden… ei kuulukaan tulla. Luulin tietäväni siis mitä odottaa ja luulin kaiken olevan ensimmäiset pari viikkoa hankalaa. Toisin kävi. Heti synnytyksen jälkeen vauva alkoi imeä rintaa ilman ongelmia, eikä rintanikaan tulleet edes kipeiksi. Vauva söi ahkerasti ja maito nousi jo toisena päivänä synnytyksestä. Kaikki tuntui alusta asti aivan superhelpolta ja luonnolliselta.

Kolmannella kerralla ajattelin homman menevän jo lähes rutiinilla. Kunhan vauva vain syntyisi ajallaan ja hyvävointisena, niin ei imettämisessä voisi enää kolmannella kerralla tulla hankaluuksia. Ennen synnytystä sanoin myös kätilö-ystävälleni, että tuskinpa sitä enää mitään imetysohjausta tarvitsee kolmannen lapsen kanssa. Samalle kätilö-ystävälleni sitten soitin itku kurkussa ja kyselin apua imetyksen suhteen. Ei siis mennyt kolmas kerta ihan rutiinilla, vaikka niin kuvittelin.Sain vauvan rinnalleni jo heti synnytyssalissa, mutta hän syömisen sijaan katseli vain ympärilleen. Kysyin heti kätilöltä, että miksi vauva ei ala syömään, mutta kätilö käski minua olemaan stressaamatta asiasta. Myöhemmin hän tuli opastamaan vauvaa rinnalle ja auttoi imetyksessä. Minua hieman jopa nolotti, että kolmen lapsen äitinä, en osannut yksin alkaa imettämään vauvaani. Kätilön opastuksella vauva imi hetken rintaa, mutta lopetti sen jälkeen ja alkoi jälleen keskittymään ympärilleen katseluun. Osastolle päästessämme yritin jälleen tarjota vauvalle maitoa. Kun laitoin hänet rinnalle, niin hän ei yksinkertaisesti alkanut imemään. Seuraavana päivänä lääkäri totesi, että vauvan paino oli laskenut liikaa ja voisin yrittää imettää kerran, minkä jälkeen tehdään syöttöpunnitus (nähdään montako grammaa maitoa on uponnut). Mikäli vauva ei olisi saanut tarpeeksi maitoa, niin hänelle annettaisiin lisämaitoa. Syöttöpunnituksessa selvisi, että vaaditun 20g sijaan hän oli syönyt 4 g.

Tässä vaiheessa itku tuli taas. Mikä meni tällä kertaa vikaan? Miksi kroppani ei toimikaan? Miksi niin luonnollisesta asiasta voikin jälleen tulla niin vaikeaa. Miksi viime kerralla homma sujui, mutta tällä kertaa ei. Pelkäsin kovasti, miten imetyksen käy, jos vauva saa maitoa pullosta. Oppiiko vauva juomaan vain pullosta enkä pysty koskaan imettämään häntä? Kun kätilö tuli huoneeseen hän kertoi, että lisämaitoa ei yleensä nykyään edes anneta pullosta, vaan hörpyyttämällä tai ruiskulla ettei vauva opi juomaan pullosta ja ala hylkimään rintaa. Kätilö kysyi haluaisinko yrittää pumpata omaa maitoa vauvalleni. Tottakai minä halusin. No, ei sujunut sekään. Yritin runsaan tunnin verran pumpata ja sain millin. MILLIN! Olisihan minun silti jo pitänyt tietää, että minun rinnoistani ei vain maitoa tule pumpulla. En tiedä miksi en ole milloinkaan saanut pumpattua maitoa, vaikka vauvat ovat kyllä kasvaneet hyvin maidollani. Vauvalleni jouduttiin siis antamaan lisämaitoa, mikä toki oli luovutettua äidinmaitoa. Tässä vaiheessa pakko sanoa aivan mielettömän iso kiitos äidinmaidon luovuttajille <3Seuraavana päivänä lisämaidon avulla vauvan paino oltiin saatu nousemaan ja huokaisin helpotuksesta. Saimme luvan jättää lisämaidon pois ja siirtyä takaisin täysimetykseen. Lähdimme myös samana päivänä kotiin, mikä vähän jännitti, nimittäin en ollut ollenkaan varma sujuisiko se imetys. Eihän se oikein sujunut. Vauva ei yksinkertaisesti kotonakaan alkanut imeä kunnolla. Kotiutumisesta seuraavana päivänä meillä kävi terveydenhoitaja, joka myös sanoi, että vauvan painon olisi pitänyt nousta hieman enemmän. Tämän jälkeen soitin kätilö-ystävälleni ja kerroin ongelman, että vauvamme ei ala kunnolla imemään. Ystäväni antoi muutaman hyvän imetys-vinkin ja niin se homma lähti vihdoin rullaamaan. Seuraavana päivänä nevolassa punnituksessa beibib painon todettiin nousseen enemmän kuin tarpeeksi.

Imettäminen ei vieläkään suju ihan vasemmalla kädellä ja toisin kuin viime kerralla, niin en voisi ajatellakaan eläväni ilman imetysvaatteita. Tällä hetkellä imettämiseen ja vauvan imuotteen saamiseen kuuluu melko kauan aikaa, mutta se kuitenkin onnistuu, mikä on pääasia. Sain Hujaukselta aivan ihanan imetysmekon (kuvissa) , mikä on ollut aivan pelastus tässä tilanteessa. Imetysmekko mahdollistaa imetyksen missä vain ilman, että tarvitsee olla täysin yläosattomissa. Imetysmekon kanssa ujompikin imettäjä uskaltaa imettää missä tahansa. 

Loppuun haluan vielä sanoa, että kaikilla ei imettäminen kovasta yrittämisestä ja tahdosta huolimatta onnistu. Imetys ei kuitenkaan määrittele ketään äitinä ja on ihan mahtavaa, että asumme maassa, missä lasten on mahdollista saada korviketta, mikäli imettäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Imetitpä tai et, niin olet varmasti aivan mieletön äiti juuri omalle lapsellesi <3

LUE MYÖS

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Miten ensimmäisen postauksen kirjoittaminen uudessa blogikodissa voikin tuntua näin vaikealta. Ensimmäiseen postaukseen haluaisi tiivistää kaiken olennaisen meistä ja meidän blogistamme, mutta eihän se mitenkään onnistu. Tervetuloa siis lukemaan blogiamme sekä tätä ensimmäistä sillisalaatti-postausta.

Tapasimme mieheni kanssa kolmisen vuotta sitten ( KOLME VUOTTA SITTEN HÄN OSTI MINULLE VEDEN ) ja puolen vuoden jälkeen tapaamisestamme mieheni oli muuttanut Itävallasta Suomeen ja olimme jo naimisissa. Meillä ei siis ole ollut tapana aikailla, eikä ollut tämän bloginkaan suhteen, kun idea blogistamme oli syntynyt. Noin kaksi vuotta sitten treenasimme mieheni kanssa olohuoneemme lattialla yhdessä silloisen vauvamme ja pienen neljä vuotiaan kanssa. Siitä se idea sitten lähti, että perustamme blogin nimellä FitFunFamily. Uskomme siihen etteivät lapset missään nimessä estä treenaamista, vaan se voi olla koko perheen yhteinen juttu, mistä kaikki nauttivat. Seuraavana päivänä menimme kauppaan ostamaan kameran ja tämä blogi sai alkunsa. Kahdessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Silloinen vauvamme ja neljä vuotias ovat jo pari vuotta isompia tyttöjä sekä perheemme on saanut yhden lisävahvistuksen vain pari viikkoa sitten ( SYNNYTYSKERTOMUS ). Parin vuoden aikana on treenattu yksin ja yhdessä lasten kanssa sekä oltu välillä kokonaan treenaamatta. Minä olen maannut välillä sairaalassa tiputuksessa raskauspahoinvoinnin takia, jonka loputtua seurasi liitoskivut. Raskauteni aikana treenit rajoittuivat hyvin lyhyisiin ja rauhallisiin kävelylenkkeihin tai sohvalla makoiluun. Dom puolestaan veti kaikki kesän treenit omalla pihalla kuntosalin sijaan ja treenit muuttivat hieman muotoaan, kun Amelie (6.v) halusi oppia kärrynpyörän. Kesän lopussa monien Youtube-tutorialien sekä harjoitusten jälkeen kärrynpyörän oli oppinut Amelien lisäksi myös Dom. Blogimme on elänyt koko ajan elämämme mukana sisältäen vaihdellen raskauskuulumisia, kovia kotitreenejä, ajatuksia parisuhteesta, ruokavinkkejä, matkustelua ja nyt viimeisimpänä blogissa on taidettu olla pienessä vauvakuplassa niinkuin meillä kotonakin. Blogi on raapaisu ihan normaalin perheen arkea iloineen ja suruineen. Tervetuloa siis seuraamaan blogiamme, treenejämme sekä perhe-elämäämme. Mielellämme kuulemme teiltä postaustoiveita ja tällä viikolla onkin tulossa muutama kovasti kyselty postaus. Nimittäin tällä viikolla julkaisemme vauvan nimen sekä kirjoittelen hieman synnytyksestä palautumisesta. Mikäli meidän jutut kiinnostaa, niin kannattaa seurailla meitä myös Instagramissa ( @fitfunfamilyblog ). Instagram päivittyy lähes päivittäin ja sinne tulee kuvailtua paljon videoitakin. 

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Uuden pikkusiskon myötä arki on muuttunut myös isosiskoilla. Perheessä on yksi lapsi enemmän, joka tarvitsee huomiota ja yksi lapsi enemmän, jota rakastaa, halia ja pussailla. Olemme koko perhe aivan hullun kiitollisia ja onnellisia pienestä uudesta aarteestamme, mutta onhan vauvan syntymä aiheuttanut pientä mustasukkaisuuttakin. Amelie on vain ja ainoastaan fiiliksissä vauvasta ja hoitaisi häntä koko ajan. Amelie jaksaa seistä pinnasängyn vieressä tuijottamassa nukkuvaa nyyttiä ja vain ihailla häntä. Estellakin tykkää kovasti vauvasta ja usein siskolleen sanookin rakastavansa häntä ja siskon olevan “niin ihana”, mutta samassa silmänräpäyksessä hali saattaa muuttua liian rajuksi ja niin ihana rakkauden tunnustus saattaa päättyä sanoihin :” viedään vauva omaan kotiin” tai “laitetaan vauva pussiin ja pois”.Mielestäni on täysin ymmärrettävää, että nuorin isosisko kokee mustasukkaisuutta. Onhan vauva vienyt hänen kuopuksen paikkansa, eikä hän ikänsä puolesta vielä täysin ymmärrä, mikä tämä homman nimi oikein on. Iskeepä hänelle välillä paniikki, että vatsasta tulee vielä toinenkin vauva, koska vatsani ei ole vielä täysin palautunut (siitä lisää myöhemmin). Puhuimme jo raskausaikana useasti Estellan kanssa tulevasta vauvasta, mutta eihän hän silti voinut ymmärtää, että yhtenä päivänä kotiin tuodaan ihan oikea vauva ja hän tulee jäädäkseen. Osasimme siis odottaakin, että Estellalla saattaa esiintyä myös niitä ei niin rakkauden täyteisiä fiiliksiä pikkukaveria kohtaan. Muuten arki on lähtenyt hyvin rullaamaan tyttöjen kanssa ja nyt tuntuu jo hassulta edes kuvitella elämää ilman meidän pienintä rakasta. Tuntuu jo niin normaalilta, että perheessämme on kolme pikkutyttöä. Pikkuhiljaa on alkanut muodostumaan jo rutiineja arkeen, mutta kolmen lapsen kanssa ulos lähtemistä tarvitsee vielä ehdottomasti treenailla. Jotenkin edelleen sitä varaa saman verran aikaa lähtemiseen kuin ennenkin, vaikka tosiasiassa aika on ainakin tuplaantunut.Tyttöjen ihanat mekot ja hiuslenkit ovat Leuto Kidswear:lta. Olen aivan ihastunut heidän syysvaatteisiinsa ja varsinkin näihin tyttöjen keltaisiin mekkoihin. Mikäli lapsilta vielä puuttuu syysvaatteita, niin kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa heidän valikoimansa! Heiltä löytyy myös ihana naistenmallisto.

Ps.Huomenna blogin puolelle on tulossa melko isoja uutisia, joten kannattaa olla kuulolla!

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Runsas kuusi vuotta sitten oli Amelie ihan pieni vauva ja minä aivan tuore äiti. Tällä hetkellä on meidän nuorimmainen aivan pieni vauva, mutta minä taas olen treenaillut äitiyttä jo kuuden vuoden ajan ja jatkan treenejä loppuelämäni. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen muuttunut melko paljon äitinä ja oppinut monia asioita kantapään kautta. Yksi suurimpia asioita on ollut hyväksyä se tosiasia, että minäkin olen vain ihminen ja lapsillani ei tule olemaan täydellistä äitiä, vaikka kuinka tietysti parhaani yritänkin. Omille lapsilleen sitä haluaisi vain ja ainoastaan parasta ja siksi on ollut rankkaa huomata oma rajallisuus ja vajavaisuus. Amelien kohdalla elin ja hengitin vain vauvaa varten. Halusin olla täydellinen äiti ja elin yli omien voimavarojeni. En osannut miettiä kaikkien tekemieni ratkaisujen seurauksia, enkä esimerkiksi tiennyt vielä sanasta uniassosisaatio yhtään mitään. Toimin kaikessa, kuten neuvolassa kehoitettiin enkä alkanut sooloilemaan. En luottanut itseeni äitinä, vaan seurasin armollisesti sillä hetkellä vallitsevia suosituksia. Nykyään tiedän, että suositukset ovat vain suosituksia ja kaikki ei toimi kaikilla. Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia. On melko helppo puhua vauvakeskeisestä kasvatuksesta, kun lapsia on vain yksi. Pystyt imettämään vaikka kahden minuutin välein, jos lapsia on vain yksi. Vaikka lapsi nukkuisi vain tissi suussa ja yöt olisivat katkonaisia, niin voit nukkua päikkäreitä, jos siis lapsia on vasta yksi. Jos lapsia on useampi, niin mielestäni ei voida ajatella enää kaikkea vain vauvakeskeisesti, vaan tällöin on ajateltava, mikä on parasta niin vauvalle kuin koko perheellekin. On ajateltava muitakin lapsia.Ameliella ei vauvana ollut mitään rytmiä, vaan menin täysin hänen ehdoillaan. Elin niin vauvantahtista elämää kuin mahdollista, mutta yhden lapsen kanssa se olikin mahdollista. Kakkosen kanssa loimme hänelle rytmin, koska olimme siskoni perheessä nähnyt esimerkkiä siitä, kuinka yöt sujuvat paremmin ja päivät ovat koko perheelle helpommin järjestettävissä, kun vauvalle on luotu rytmi. Vastoin kaikkia ennakkoluuloja olin huomannut myös, että jälkimmäinen tapa oli myös vauvaystävällisempi, miksikö? Vain yhtenä asiana mainittaakseni, kuinka moni vauvantahtinen imettäjä joutuu pitämään lapselleen jossain vaiheessa unikoulun, vaikka unikoulu olisikin lempeä, niin on se aina rankka juttu niin vauvalle kuin vanhemmallekin. Itse en ainakaan pystynyt unikoulua pitämään, joten Amelie valvotti enemmän ja vähemmän minua ensimmäiset kolme vuotta ja mikä hurjinta, myös hän itse nukkui yönsä katkonaisesti ja yöunille meneminen ei ollut mukavaa vaan inhottavaa. Siskoni lapsilla ei kenellekään ole tarvinnut pitää unikoulua, sillä jokainen on alusta asti osannut nukahtaa itse ilman apuja. Kun vauva alusta asti oppi nukahtamaan itse eikä hänellä ollut uniassosiaatiota rintaan vältytään luultavasti monilta unettomilta öiltä ja itkuilta. Joten kyllä, olen ehdottomasti nykyään sen kannalla, että vauvalle voi luoda pikkuhiljaa rytmiä. Ei tietenkään liian tiukkaa rytmiä ja aina kaikesta voi ja kuuluu joustaa vauvaa kuunnellen. Jos oikeasti huomaan vauvalla esim. olevan nälkä, vaikka ei ole ruoka aika, niin tietenkin ruokin vauvan. Tuohan rytmi turvallisuutta leikki-ikäisillekin, niin miksi ei sitten pienelle vauvalle? Toinen lapsemme siis söi enemmän ja vähemmän kellon mukaan, mikä ei todellakaan tarkoittanut sitä, että häntä olisi huudatettu nälässä tai hän ei olisi saanut läheisyyttä. Päinvastoin hän melkein asui sylissä, mutta ei tissi suussa. Monesti huomasin, että eihän vauvalla aina itkiessään edes ollut nälkä. Esikoisen kanssa kaikki itku tyynnytettiin rinnalla, kun toisen kanssa opin, että vauvaa saattaa harmittaa moni muukin asia kuin nälkä. Vauva ei myöskään itkenyt vatsavaivojaan jatkuvasti, koska ruokailuissa tuli pausseja. Imetyksessä ei myöskään tullut pitkiä taukoja, koska vauvan nukkuessa liian kauan herätin hänet syömään ja näin maidontuotanto lähti hyvin käyntiin. Kaikki sujui helpommin, luonnollisemmin ja lempeämmin tällä tyylillä, vaikka esikoisen kohdalla en uskaltanut edes ajatella vauvalle rytmin luomista. Kahden kuukauden iässä Estella alkoi nukkumaan 12h tunnin yöunia toisin kuin Amelie, joka nukkui ensimmäisen yönsä putkeen 3,5 vuotiaana. Itse uskon siihen vahvasti, että lapsella hyvä rytmi luo mahdollisuuden myös hyville yöunille.Kolmannen kanssa en pelkää enää tehdä valintoja, mitkä ovat mielestäni meidän perheelle hyväksi. Meidän vauva syö, on hereillä ja nukkuu, juuri tuossa järjestyksessä. Yritämme välttää hänen nukahtamista imetystilanteessa, koska tottuessaan siihen saattaisi kehittyä rintaan uniassosiaatio ja jossain vaiheessa se vaikuttaisi luultavimmin niin vauvan kuin muunkin perheemme yöuniin. En todellakaan pysty mihinkään unikouluihin, en edes niihin lempeisiin. Minusta tuntuisi äärimmäisen pahalta kuunnella vauvan itkua, joka on aina tottunut nukahtamaan tissille ja yhtäkkiä hänen pitäisi oppia nukahtamaan itse. Mieluummin opetan heidät alusta asti nukahtamaan ilman tissiä.

Moni asia äitiydessä on myös pysynyt samana. Vauvan paikka on vanhempiensa lähellä ja meidän kaikki vauvat ovat saaneet olla sylissä paljon, siis todella paljon, oikeastaan lähes kokoajan. Vauvan itkuun ja tarpeisiin vastataan aina, heitä pidetään lähellä ja heitä lohdutetaan. En edelleenkään voi ajatellakaan, että antaisin vauvan itkeä yksin omassa sängyssään tai odottaisin, että vauva itse rauhottaisi itsensä. En edelleenkään kestä ajatustakaan, että olisin kauan erossa lapsistani. Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, niin haluan olla heidän lähellään ja heitä varten. Haluan olla läsnä niin vauvalleni kuin isommillekin lapsilleni.  Rakastan, halaan ja pussailen tyttöjäni paljon. Rakastan olla äiti ja rakastan lapsiani. Uskon äitiyden olevan kasvuprosessi, mikä ei milloinkaan tule valmiiksi. Tällä hetkellä toimin niinkuin parhaaksi näen, niinkuin toimin kuusi vuottakin sitten, mutta elämänkokemusten myötä mielipiteet ja toimintatavat muuttuvat. En koskaan tule olemaan täydellinen äiti, mutta tiedän aina yrittäväni parhaani.

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Kyselin Instagramissa muutama päivä sitten, että miltä meidän vauva teidän mielestä näyttää. Arvauksia tuli aivan huikea määrä ja kummatkin nimet melkein arvattiin, yhtä kirjainta lukuunottamatta. Täysin oikeaa arvausta kummastakaan nimestä ei kuitenkaan tullut. Sen verran voin jo kertoa, että neidille tulee kaksiosainen nimi niinkuin siskoillaankin on. Lupasin IG:ssä, että julkaisen kaikki arvaamanne nimet ja kerron, jos nimi osui oikeaan. Kukaan ei kuitenkaan arvannut nimeä täydellisesti oikein. Pikkutyypin nimen julkaisemme viimeistään lokakuun ensimmäisinä päivinä, koska ensi viikolla meillä on teille vähän muitakin isoja uutisia. Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Minkä nimiseltä meidän vauva teidän mielestä näyttää?

Kerrottakoot vielä tähän alkuun, että isosiskojen nimet ovat Edena-Amelie sekä Lina-Estella, jotka seikkailevat blogissamme nimillä Amelie ja Estella. Tässä siis nimiarvauksenne sekä suluissa numeroina montako kertaa kyseistä nimeä oli arvattu.

-Eden (3)

-Helmi-Eden (1)

-Edina (2)

-Amanda (6)

-Annabella (minä ehdotin tätä nimeä vauvalle, mutta Dom ei lämmennyt tälle ollenkaan) (1)

-Mila-Amanda (1)

-Milana-Amanda (1)

-Adelia (9)

-Sofia (11)

-Edina (1)

-Edina-Amanda (1)

-Eva-Adelia (1)

-Eva-Amanda (2)

-Alessia (22, huh, miten moni oli arvannut tätä nimeä)

-Alecia (4, ilmeisesti meidän vauva näyttää Alessialta/Alecialta:))

-Alecia-Michelle (1)

-Alecia-Mathilda (1)

-Milena-Aurora (1)

-Thelma (5)

-Liana (1)

-Pepita (4)

-Anna-Aurora (1)

-Fiona (7)

-Fiona-Eelin (1)

-Saana (4)

-Saana-Sofia (1)

-Ida-Linnea (1)

-Oona-Marja (1)

-Liisa (2)

-Matleena (4)

-Julia (3)

-Arabella (1)

-Elea (2)

-Anna-Sofia (4)

-Julienna (1)

-Anastacia (1)

-Emma (3)

-Yasmin (5)

-Sofianna (4)

-Ereste (1)

-Esther (2)

-Nanna (3)

-Edith (5)

-Sanna (1)

-Saara (1)

-Amelie (1)

-Aapo (!!1)

-Annasophie (1)

-Sonjariina (1)

-Sera (3)

-Adabella (4)

-Mea (5)

-Vilma (2)

-Isabella (19, tämä nimi oli myös hurjan suosittu ehdotus vauvamme nimeksi)

Vauvamme ihana merinovillainen peitto saatu Bebeliiniltä <3

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Olin kärsinyt epäsäännöllisen säännöllisistä supistuksista jo muutaman viikon. Perjantaina lopulta synnytykseni päätettiin käynnistää(rv 38+6) ja meidät ohjattiin perjantai-aamuna synnytyssaliin. Synnytyssalin ovella meidät käännytettiin takaisin osastolle odottamaan salin vapautumista. Tässä vaiheessa iski pieni pettymys, että eikö vieläkään. Olin koko edellisen yön valvonut supistuskipujen takia sekä jännittäen perjantaina tapahtuvaa käynnistystä ja nyt meidät ohjattiinkin vain odottamaan. Koko päivän toivoimme, että pääsisimme sen päivän aikana saliin, mutta toisin kävi. Tuli ilta, alkoi yö ja hyvä ystäväni (joka oli kätilömme usean vuoron ajan osastolla <3 ) tuli kertomaan meille, että valitettavasti joudumme odottamaan seuraavaan päivään. Kyllähän se hieman harmitti, vaikka tottakai niinhän sen kuuluukin mennä, että kiireellisemmät otetaan ensiksi eikä ole järkeä käynnistää uusia synnytyksiä, jos saleja ei ole vapaana.Seuraavana aamuna alkoi hiipiä pieni epätoivo. Mitä, jos salit ovat taas täynnä. Mielessä kävi jo ajatus, että onko meidän vauva historian ensimmäinen, joka ei koskaan tullut ulos vatsasta. Kätilö tuli aamulla huoneeseemme ja sanoi lääkärin tulevan pian tsekkaamaan tilanteemme ja sanomaan onko salissa tilaa. Hetken kuluttua kätilö astui yksin ilman lääkäriä huoneeseen ja olin aivan varma, että hän tuli ilmoittamaan ettei lääkäri tulekaan, koska tilaa ei ole. Sen sijaan hän sanoikin, että lääkäri ei tule tänne, vaan odottaa minua suoraan synnytyssalissa kalvojen puhkaisuun.Kävelimme Domin kanssa saliin ja käteni olivat aivan märät jännityksestä. Dom tsemppasi minua parhaansa mukaan ja muistutti monta kertaa, kuinka ihan kohta meidän aarre olisi meidän sylissä. Astuimme synnytyssaliin, missä mukavan rempseä kätilö otti meidät vastaan ja kutsui heti lääkärin sisälle. Lääkäri kertasi käynnistyksen riskit sekä kertoi, että käynnistyksessä on suurempi riski pitkittyneeseen synnytykseen, keisarinleikkaukseen sekä muihin komplikaatioihin. Tämän jälkeen menin sängyllä makaamaan, puristin Domin kättä, koska pelkäsin tajunnan räjäyttävien supistusten alkavan heti ja lääkäri puhkaisi kalvot n. klo.10.00 . Vettä alkoi valui, mutta supistuksia ei kuulunut. Tajunnan räjäyttävistä supistuksista ei ollut tietoakaan. Tässä vaiheessa minuun iski pieni pelko, mitä jos synnytys pitkittyy tai se päättyy sektioon. Heitin läpällä kätilölle, että olisi kiva, jos vauva olisi ulkona kello.16.00 mennessä, koska silloin isosisaruksilla olisi vielä aikaa tulla moikkamaan pikkusiskoa tämän päivän aikana. Tiesin, että siellä odotettiin pikkukaveria myös syntyväksi.Klo.11. 00 ei vieläkään supistuksia kuulunut, joten päätettiin aloittaa oksitosiini-tippa. Klo. 12.00 tunsin supistuksia, mutta en kätilön suosituksista huolimatta halunnut kivunlievitystä, koska kuulemma jälleen kipeistä supistuksista huolimatta ei synnytys vielä ollut käynnistynyt. Halusin säästää kivunlievitykset sitten niihin oikeisiin kunnon supistuksiin, enkä käyttää kaikkia kivunlievitysmetodeja jo ennen edes synnytyksen virallista alkamista. Klo.13.00 söin lounasta ja supistuksen tullessa jouduin laittamaan haarukan sivuun ja hengittelemään. Hieman ennen kahta supistusten voimakkuus alkoi tuntua pahemmalta ja pyysin ilokaasua. Tuttuun tapaan meikällä meni vintti ihan sekaisin ilokaasusta ja maski tippui maahan, silmissä sumeni ja puhekyky meni. Dom osasi onneksi kätilölle kertoa, että näin tapahtui viimeksikin, joten kätilö vähensi ilokaasun määrää radikaalisti ja lisäsi hapen määrää. Miedommalla kombollakin en kuitenkaan voinut hengittää ilokaasua kuin kolme kertaa per supistus, jonka jälkeen ei maski enää pysynyt kädessäni.Olin ennen synnytystä sanonut Domille, että kokiessani kipua en luultavasti halua kenenkään koskevan minuun. Heh, ei ihan mennyt niin. Dom kysyi heti kivuliaiden supistusten alkaessa, että voisiko hän helpottaa kipuani selkääni hieromalla ja sehän auttoi. Dom hieroi siis koko synnytykseni ajan selkääni ja kuunteli huutojani:” hiero lujempaa” . Pidin Domin aivan lähelläni koko synnytyksen ajan ja ilman Domia en olisi pystynyt ilman spinaalia tsemppaamaan niin pitkälle. Dom hieroi selkääni toisella kädellään ja hänen toista kättä rutistin, minkä pystyin.

Klo.14.00 en ollut siis hyvin miedon ilokaasuhappi-sekoituksen lisäksi saanut muuta kivunlievitystä. Tässä vaiheessa kivut olivat jo aika kovat, joten pyysin kätilö tsekkaamaan tilanteen. Kätilö totesi, ettei tilanne ollut edennyt YHTÄÄN ja vieläkin junnattiin siinä samassa, missä oltiin oltu jo pari viikkoa. Iski todellinen epätoivo, mutta Dom ihanasti tsemppasi minua ja loi uskoa, että ihan kohta hitaasta alusta huolimatta vauva olisi sylissämme, niinhän kaikki meni viimeksikin. Klo.14.05 tuli kätilön vuoronvaihto ja kätilömme lähti antamaan raporttia uudelle kätilöllemme. Klo.14.15 Kipu oli yltynyt todella kovaksi ja pyysin Domia soittamaan kelloa ja kertomaan, että olen kuolemassa. Dom soitti kelloa, mutta unohti kertoa, että teen kuolemaa. Uusi kätilömme astui ovesta sisään ja en olisi voinut olla iloisempi. Kivuiltani en pystynyt hänelle mitään sanomaan tai osoittamaan hänelle kiitollisuutta, että juuri hän on kätilömme, mutta olin niin onnellinen hänestä. Hän oli ollut myös tuttuni synnytyksessä ja olin jo aiemmin kuullut hänestä vain hyvää. Kätilön astuessa ovesta sisään sen sijaan, että olisin näyttänyt hänelle kuinka kiitollinen hänestä olen karjaisin vain tarvitsevani spinaalin ja olevani juuri kuoleman rajamailla. Tässä vaiheessa kello oli n. 14.25 ja kätilö kehoitti minua vielä käymään vessassa ja kertoi ettei spinaalia vielä voida laittaa, koska tilanne ei ole edennyt.synnytystarina

Vessasta tullessani ajattelin pian tajuni lähtevän ja sanoin kätilölle, että tilaa nyt se spinaali, että voin luvata sinulle olevani sen vaaditut 5 cm jo auki. Kätilö sanoi pikkuhiljaa valmistelevansa minua spinaaliin ja soittavansa lääkärin. Hoputin häntä muutamia kymmeniä kertoja niiden muutaman minuutin aikana. Klo.14.30 totesin, että minua ponnistuttaa, mutta asiaan ei sen kummemmin reagoitu, koska samaan aikaan huusin spinaalia. Joskus puolen jälkeen lääkäri tuli huoneeseen ja alkoi valmistelemaan spinaalin laittoa, mikä tuntui ikuisuudelta. Hän kyseli kysymyksiä, kuten “oletko allerginen jollekin lääkeaineelle?  ja ” voinko koskea selkääsi?” . Vastasin takaisin, että en ainakaan spinaalille ja minulta ei tarvitse kysyä mitään, vaan he voivat vaan tehdä ja olen ihan ok kaiken kanssa, kunhan saan spinaalin pian. Joskus 14.40 sain spinaalipuudutteen, jonka laiton aikana totesin ponnistuksentarpeen edelleen olevan läsnä.

Spinaalin laiton aikana jo pyysin kätilö tekemään sisätutkimuksen ja kaikkien yllätykseksi hän totesi minun olevan 9,5cm auki ja voin aloittaa ponnistamisen. Aiemmin minulle on aina kätilö kertonut kuinka ponnistaa täysillä koko supistuksen ajan, mutta tällä kertaa kätilö kehoitti minua vain kuuntelemaan omaa kroppaani. Tiesin aiempien ponnistusvaiheideni olleen vain minuutista pariin minuuttiin, joten kivuissani kysyin, että onko ponnistusvaihe jo alkanut, jotta voisin kellosta katsoa aikaa sen minuutin verran. Kätilö ihanan rauhallisesti vain totesi, että sillä ei ole mitään väliä, vaan nyt tärkeintä on kuunnella omaa kroppaa ja ponnistaa jos minusta siltä tuntuu. Kahdella edellisellä kerralla minua on kehoitettu ponnistamaan niin lujaa kuin lähtee koko supistuksen ajan ja beibit ovatkin tulleet maailmaan toinen yhden ja toinen kahden supistuksen aikana. Tällä kertaa kätilön kehoituksesta kuuntelin kroppaani ja kysyin, että voisinko ponnistaa vain vähän kerrallaan, koska se tuntuu jotenkin luonnollisemmalta ja paremmalta tavalta. Kätilö sanoi, että voin tehdä juuri niinkuin minusta parhaalta tuntuu ja hän neuvoo, jos tarvitsee. Aloin ponnistamaan pikku  hiljaa vauvaa ulos ja kaiken kivun keskellä yritin vain pitää mielessäni, että ihan pian hän on täällä. Minulle pitkän, 11 minuutin, ponnistusvaiheen jälkeen vauva syntyi kyynärpää edellä. Ponnistusvaihe oli kaikista ponnistusvaiheistani ehdottomasti pisin ja kivulian, mutta silti aivan ehdottomasti parhain kokemus. Sain luottaa koko ajan itseeni ja toimia juuri niinkuin minusta hyvältä tuntui. Kätilö tsemppasi ja kannusti, mutta ei sanonut miten minun pitää tehdä. Kun kätilö luotti 100% minun kroppaani, niin itsekin luotin itseeni. Ponnistusvaihe tuntui niin paljon luonnollisemmalta ja lempeämmältä kuin edelliset, vaikka kipeämpi olikin.synnytystarina

Vauvan synnyttyä sain heti vauvan rinnalleni. Itkimme ja ihastelimme uutta ihmettä. Pieni tummahiuksinen pikkutyttömme oli juuri saapunut maailmaan. Hän oli täydellinen ja kerroimme sen myös henkilökunnalle ainakin kymmenen kertaa. Vauvan syntymän jälkeen kaikki tapahtui jälleen kerran niin rauhallisesti ja luonnollisesti. Napanuoran leikkaamisessa ei kiirehditty, istukan syntymistä ei kiirehditty, vaan ensin saimme vain ihastella pientä nyyttiä. Kaikki se kiire, mitä yleensä synnytysten jälkeen on ollut, niin oli poissa. Mihinkään ei ollut kiire, kiitos siitä kätilöllemme. Koko salissa oloaika tuntui niin kiireettömältä ja rauhalliselta, että olin ihan ihmeissäni. Kukaan ei vienyt heti vauvaa punnittavaksi tai kiirehtinyt kaikkien mahdollisten mittausten ja pukemisten kanssa. Vauva itse asiassa sai vaatteet ensimmäistä kertaa päälleen vasta kotiinlähtöpäivänä ollessaan 3 vuorokautta. Siihen asti hän hengaili yötäpäivää ihokontaktissa. synnytystarinaOlen aivan älyttömän kiitollinen ihanalle kätilölleni Eliisa Karttuselle, joka muuten pitää myös synnytysvalmennusta sekä hoitaa kotisynnytyksiä. Eliisa puhui koko synnytyksen ajan englantia ja näin myös Dom ensimmäistä kertaa oli kärryillä koko ajan mitä tapahtuu, iso kiitos hänelle myös siitä. En vaan voi olla hehkuttamatta, kuinka huipusti kätilö hoiti synnytykseni ja kuinka hänen ansiostaan meidän nuorimman synnytys (ja varsinkin ponnistusvaihe) tuntui niin luonnolliselta lääketieteellisen tapahtuman sijaan. Ensimmäistä kertaa minulla oli tunne, että en tarvitse neuvoja, vaan voin ihan oikeasti vain kuunnella kroppaani. Jos vielä joskus meille tulisi neljäs lapsi, niin ehdottomasti toivoisin, että hän olisi jälleen kätilöni ja aivan varmasti kävisin myös hänen järjestämässä synnytysvalmennuksessa. Iso suositus siis hänelle!

Ps.Tämä kätilön hehkutus ei ole maksettu mainos tai toteutettu yhteistyössä, heh! 🙂

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM