Huomenna tulee tasan kuukausi siitä, kun rakas Eliana saapui täydentämään perhettämme. Voitteko kuvitella, että siitä on jo kuukausi, kun pieni Elianamme syntyi, parkaisi ensimmäisen kerran ja sai vanhempansa itkemään kiitollisuudesta ja rakkaudesta. Kuukausi sitten saivat isosisarukset nähdä pienen nyytin ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen ei rakkaudenosoituksia olla säästelty. Kuukausi sitten pieni nyytti oli aivan uusi ja nyt tuntuu kuin hän olisi aina ollut luonamme. Kuukausi sitten pienokaisemme vain lähinnä nukkui ja söi, mutta nyt hän on syömisen jälkeen jo tunnin ajan hereillä. Kuukauden ajan Dom on herännyt joka aamu isompien tyttöjen kanssa ja minä olen jäänyt sänkyyn pienimmän kanssa (iso kiitos tästä Domille). Kuukauden ajan olemme opetelleet uutta arkea ja uusia rutiineja. Kuukauden ajan olemme olleet uppoutuneena vauvakuplaan ja toivon ettei se puhkea ikinä, voisiko ajan edes hetkeksi pysäyttää. Tuntuu ettei mitenkään kerkeä nauttimaan tarpeeksi jokaisesta hetkestä. Kuukauden ajan olemme saaneet ihastella uutta vauvaamme, joka on aivan äärimmäisen rakas meille kaikille. Kulunut kuukausi on mennyt paljon helpommin kuin kuvittelimme. Eliana on todella tyytyväinen vauva ja hän on syntymänsä jälkeen itkenyt kaksi kertaa ja nekin kerrat kestivät alta viisi sekuntia. Sen lisäksi, että uskon rutiineilla olleen myös vaikutusta, sillä hänen ei tarvitse itkeä väsymystä tai nälkäänsä juurikaan, niin uskon hänen olevan myös luonteeltaan melko chilli ja rauhallinen tapaus. Olemme siis saaneet nauttia hyvin leppoisasta suurperheen arjesta ja täytyy todeta, että vauvan syntymä ei kyllä mitenkään ole tehnyt arkeamme rankemmaksi ainakaan vielä. Päinvastoin. Tuntuu, että koko perheemme ottaa kaikki asiat paljon rennommin ja rutiinit ovat lähteneet hyvin rullaamaan. Arki tietenkin muuttuu kokoajan, kun vauva kasvaa, mutta tällä hetkellä perhe-elämä vauvan syntymän jälkeen ei ole kovinkaan paljoa muuttunut. Mitä öihin tulee, niin nekin sujuvat todella hyvin. Herätämme edelleen Elianaa kolmen tunnin välein, mutta parin viikon päästä jätämme yhden yöherätyksen välistä (mikäli vauva itse herää itkemään nälkäänsä, niin syötän toki hänet). Emme siis odota, että vauva alkaa itkemään nälkäänsä, vaan herätämme hänet myös öisin jo ennen kuin kova nälkä yllättää. Kolmen tunnin yöherätykset eivät tunnu tällä hetkellä ollenkaan rankoilta, kiitos varmasti hormonien. Olen vielä niin vauvahuuruissa, että herätyskellon soidessa mielelläni herätän pikkutyypin ja hengailen hänen kanssaan kaikessa rauhassa. Ihan oikeasti, pitäkää minua vaan hulluna, mutta tällä hetkellä aidosti nautin myös yöimetyksistä. Olen myös tällä kertaa saanut hyvin unta heti imetyksen jälkeen, joten sekin on luonnollisesti auttanut jaksamaa. Dom on myös omalta osaltaan ollut isona apuna, että saan nukuttua tarpeeksi. Dom ei tietenkään voi imettää vauvaa, mutta hän on herännyt joka aamu isompien tyttöjen kanssa ja minä olen voinut nukkua vauvan kanssa vauvan ruoka-aikaan asti. Elämä sujuu siis hyvin leppoisasti täällä ainakin toistaiseksi, emmekä missään nimessä pidä sitä itsestäänselvyytenä, vaan olemme tästä todella kiitollisia. Suurimmat haasteet ovat keskimmäisen mustasukkaisuuden kanssa, mikä sekin on ihan luonnollista, kun perheeseen tuli uusi kuopus. Toinen suuri haaste on meidän pihassa makaavat lehdet. Parikymmentä puuta voi ehkä näyttää kauniille, mutta syksyisin tämä lehtien määrä on aivan tajuton. Ja ei, meitä ei Domin kanssa haravoiminen voisi vähempääkään kiinnostaa tällä hetkellä. Pienet ovat siis meidän ongelmamme tällä hetkellä ja siitä olemme aivan mielettömän kiitollisia Taivaan Isälle.Huomenna tulossa paljon kaivattu postaus, nimittäin postausta vauvan rutiineista!

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Torstaina vietettiin tyttöjen päivää, mikä muistuttaa meitä kaikkia syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat sukupuolensa takia. Kolmen pienen tytön äitinä en voisi olla onnellisempi, että asun Suomessa ja omat tyttäreni ovat syntyneet Suomessa. Heidän tulevaisuutensa voisi näyttää hyvin erilaiselta, jos vain asuinmaamme olisi eri. Heidän tulevaisuutensa voisi unelmien sijaan näyttää toivottomalle. Omat tyttäreni ovat saaneet etuoikeuden syntyä Suomeen, mutta kaikki tytöt eivät ole yhtä onnekkaita.On äitejä, jotka pelkäävät jo raskausaikana lapsensa olevan tyttö, koska he tietävät ettei hänen tulevaisuus sukupuolensa vuoksi näyttäisi valoisalta. He tietävät, että tyttölasta ei arvostettaisi samalla tavalla kuin poikalasta. On pieniä tyttöjä, joiden unelma-ammatin tavoittelu kaatuu jo siihen etteivät he koskaan pääse kouluun. On pieniä tyttöjä, joiden ei ole aikaa leikkiä ja olla lapsia, vaan heidät pistetään astumaan aikuisen saappaisiin jo aivan liian aikaisin. On pieniä tyttöjä, joita ei arvosteta ja joiden elämälle ei ole arvoa. Kolmen pienen lapsen äitinä en voi olla ajattelematta, että vain syntymällä toiseen maahan tyttärieni elämä olla täysin toisenlainen.

Kiitollisena saan peitellä omat kolme tytärtäni nukkumaan omassa kodissamme Suomessa. Voimme jutella tulevaisuuden haaveista ja uskoa tyttäriimme. Tyttäremme tietävät, että he ovat aivan äärettömän arvokkaita ja rakkaita. Tyttäremme uskovat itseensä sekä toisiinsa, he tietävät olevansa ihan huippu tyyppejä ja pystyvänsä vaikka mihin. Samaan aikaan joku toinen äiti peittelee oman tyttärensä nukkumaan täynnää tuskaa ja pelkoa. Samaan aikaan joku toinen äiti tietää ettei hänen tyttärellään tule milloinkaan olemaan mahdollisuutta opiskella tai hänen elämäänsä ei edes arvosteta. Pienet tytöt ja niin eri arvoisissa asemissa vain, koska he syntyivät eri maissa. Maailma on epäreilu ja sairas!

Hyvinvointivaltiossa (missä ihmiset kehtaavat välillä todeta, että tämä ei ole enää mikään hyvinvointivaltio…) niinkuin Suomessa elämme todella hyvää ja tasa-arvoista elämää. Kiitollisuuden lisäksi tulisi meidän kuitenkin aina muistaa, että kaikilla ei ole yhtä hyvä tilanne ja meillä on mahdollisuus auttaa.

Yksi ystäväni kirjoitti facebookissaan näin: ” Yhden tytön olen jo saanut saatella koulun ekojen luokkien läpi. Kenialainen 10-vuotias kummityttömme saa käydä koulua sen sijaan, että joutuisi jäämään jo lapsena töihin kurjiin oloihin.Kummina saat muuttaa yhden lapsen tai jopa yhteisön koko elämän. Suosittelen alkamaan kummiksi tytölle tai muulle esim. täältä: https://www.fida.info/kummikohde/nairobin-katulapset “ . Tämä teksti kosketti minua paljon, eikä pelkästään sen takia, että nämä ihanat ihmiset olivat antaneet omastaan ja mahdollistaneet tälle tytölle koulun. Koin piston omassa sydämessäni. Mitä minä olen tehnyt niiden tyttöjen hyväksi, jotka eivät saaneet yhtä hyviä kortteja elämään kuin omat tyttäreni? En mitään. En siksi, että en olisi halunnut, vaan siksi, että olin elänyt onnellisesti omassa perhekuplassani ja ajatellut aivan liian vähän sitä tosi asiaa ettei kaikilla tilanne ole yhtä hyvä. Kiitos siis tälle ihmiselle muistutuksesta, että meillä on todellakin mahdollisuus muuttaa tyttöjen (sekä muiden apua tarvitsevien) elämiä omalla panoksellamme.

Pidetäänhän siis muinakin kuin tyttöjen päivinä sitä totuutta yllä, että maailmassa on paljon avun tarvitsijoita ja ollaan myös valmiita auttamaan heitä.

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

*Postaus toteutettu yhteistyössä Oran kanssa

Instagramissa on vilahtanut meidän Elianan keltaiset vaunut jo useampaan kertaan ja muutamia kokemuksia oran vaunuista olen siellä ehtinyt kertoakin. Osa saattoi nähdä myös sen videon, missä esittelin autotallissamme olleita rattaita, joita Orat mukaanlukien oli kuudet. Orat on hankittu viimeisinä. Miksi ihmeessä niin monien rattaiden omistajina tarvitsimme vielä Oran Unto- vaunut? Vastaus on todella yksinkertainen: koska ne ovat ihan huiput!kokemuksia oran vaunuistaKun Eliana ilmoitti tulostaan aloin katselemaan erilaisia vaunuja. Dom nauroi, että toiset pohtii yhtä kauan ja tarkkaan auton hankintaa kuin minä vaunujen hankintaa. Meille oli alusta asti selvää, että hyvien tuplien rinnalle tarvitsemme myös hyvät ns.normivaunut. Vaunujen tärkein ominaisuus on ehdottomasti käytännöllisyys. En yksinkertaisesti tee mitään vaunuilla, mitkä ovat kätevät ainoastaan kauppakeskuksissa. Yksi minulle tärkeimpiä kriteereitä vaunuissa olikin, että niiden on kuljettava eteenpäin vaivattomasti säällä kuin säällä. Suomessa sää ei aina ole yhtä aurinkoinen kuin tänä kesänä ja en millään halua vetää vaunuja väkisin perässäni loskan estäessä renkaiden liikkumisen. Oran vaunuja olin testannut jo aiemmin, joten tiesin vaunujen kulkevan vaivattomasti niin tasaisilla kaduilla kuin metsäretkilläkin. Oran-vaunuissa hyvinä puolina renkaiden lisäksi oli kotimaisuus. Ne ovat Suomessa suunnitellut ja osa heidän vaunuistaan myös ommellaan Suomessa. Ora-vaunuissa on mietitty kaikki tarkkaan. Vaunuissa on aurinkokuomu, minkä voi taittaa sisäpuolelle, mikäli sitä ei tarvitse. Aurinko kuomu tekee vaunuista myös entistä suojaisemmat ja vauva saa olla rauhassa tuulelta. kokemuksia oran vaunuistaSuuri plussa on myös vaunukopassa sijaitseva vetoketju, minkä avatessa saa kätevästi vauvan napattua kopasta pois ilman, että koko päällistä tarvitsee irrottaa. Oran vaunujen kankaisiin ei ole lisätty terveydelle haitallisia lisä- tai käsittelyaineita ja niille on myönnetty Ökö-tex Standard 100- sertifikaatti. Ulkokankaat ovat lisäksi Bio Eco Finish- kostauskäsiteltyjä eli PFC sekä PFOA vapaita. Unton kaikki kankaat ovat irrotettavissa sekä pestävissä. kokemuksia oran vaunuistaOran Unto- vaunut ovat olleet käytössämme pian neljä viikkoa ja täytyy todeta, että olemme niihin aivan supertyytyväisiä. Käymme päivittäin lenkillä metsässä ja vaunut kulkevat maastossa erinomaisesti. Vaunulenkille on ihana lähteä, kun vaunut ovat hyvät niin työntäjälle ja ennen kaikkea työnnettävälle. Eliana on ollut kovin tyytyväinen uusissa vaunuissaan ja hereillä ollessaan hän jaksaa tsekkailla keltaisia vaunujaan hyvinkin pitkään. Suuret kiitokset vielä Oralle yhteistyöstä. Olemme olleet todella tyytyväisiä vaunuihin ja näitä on ilo suositella muillekin!

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

 

Ensimmäisenä päivänä, kun pääsimme vauvan kanssa kotiin sairaalasta tajusin omistavani kaksi paria liian vähän käsiä ja sen lisäksi minulla on aivan olemattomat multitasking-taidot. Laitoin sairaalasta mukanani tullutta pyykkiä koneeseen, kun keskimmäinen tuli viereeni kysymään ties monettako kertaa voisinko vihdoin lukea kirjan hänelle, esikoinen puolestaan oli pyytänyt useamman kerran silittämään hänen tekemät hamahelmi-taideteokset ja kuopuksellakin alkoi ruoka-aika lähenemään. Kaksi vanhempaa tyttöä olivat varmasti kaivanneet minua, kun olin ollut useamman päivän sairaalassa vauvan kanssa, joten olisin tietenkin halunnut antaa heille heti huomiota. Sängyssä puolestaan tuhisi tuore vauva, joka oli elänyt vain muutaman päivän vatsani ulkopuolella ja oli juuri saapunut aivan uuteen paikkaan, kotiinsa, tottakai minun piti olla hänen lähellään kokoajan. Teinpä siis niin tai näin, niin huono omatunto minulla ainakin oli.Se päivä ei jäänyt viimeiseksi päiväksi, kun olen kokenut riittämättömyyden tunnetta, huonoa omaatuntoa ja miettinyt, että olenko reilu äiti. Välillä tuntuu, että olen liikaa vauvan kanssa ja isosisarukset jäävät pienemmälle huomiolle. Toisaalta Amelie sai ensimmäiset 4-vuotta täyden huomioni ja Estellan synnyttyä sai hänkin paljon jakamatonta huomiotani, koska Dom ja Amelie tekivät niin paljon kahdestaan juttuja. Tuntuisi siis epäreilulta, miksi kolmas tyttömme ei saisi äidin jakamatonta huomiota. Ja onhan se niinkin, että pienen vauvan paikka on äidin lähellä, ainakin meidän perheessämme.Kun vauva nukkuu, voisi ajatella etten koe huonoa omaatuntoa, jos olen isompien tyttöjen kanssa. Väärin, koen silloinkin huonoa omaatuntoa, että vauva nukkuu yksin omassa sängyssään. Paras ratkaisu tällä hetkellä kaikkeen on kantoreppu, missä vauva on ihan lähelläni ja samalla pystyn touhuamaan tyttöjen kanssa.

Kahden lapsen äitinä ei osannut ajatella, että riittämättömyyden tunne kasvaisi potenssiin miljoona, kun perheeseen syntyy kolmas lapsi. Päivittäin mietin olenko epäreilu, jos toinen saa jotain mitä toinen ei saa. Olenko epäreilu, jos toisen vauva-aikana tein jotain toisin kuin toisen vauva-aikana.On vain ehkä hyväksyttävä jälleen kerran se tosiasia, että minulla on vain yksi pari käsiä, yhdet aivot, yksi suu, kaksi jalkaa ja on hyvin rajallista, mitä pystyn samaan aikaan tekemään.Onneksi minulla on mies vieressä, joka jakaa kaiken kanssani, myös riittämättömyyden tunteet. Dom leikkii ja touhuaa paljon lastemme kanssa. Hän hakee Amelieta eskarista ja he ottavat kisaa, kumpi tulee potkulaudalla nopeammin kotiin, hän leikkii Estellan kanssa nukeilla ja kerää tyttöjen kanssa toukkia ulkoa, hän herää joka aamu isompien tyttöjen kanssa, että minä voisin hyvällä omallatunnolla jäädä nuorimmaisemme viereen lepäämään ja imettää häntä rauhassa.

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Vihdoin on aika kertoa, minkä nimen sai Edena-Amelien ja Lina-Estellan pikkusisko. Kyselimme muutamia päiviä sitten teiltä Instagramissa veikkauksia tyttäremme nimestä ( postaus nimi-arvauksista löytyy täältä ). Eniten arvauksia oli saanut nimi Alessia ja tämä nimihän on melkein tyttömme ensimmäinen nimi. Pikkuneiti siis taitaa todellakin näyttää nimeltään.Rakkaalla tytöllämme on kaksiosainen nimi, joista ensimmäinen nimi on ALESSA. Alessa oli mielestämme kaunis nimi ja sopi hyvin yhteen toisen nimen kanssa, minkä olimme hänelle jo aiemmin valinneet. Toinen tyttäremme nimi löytyi heprealaiselta nimilistalta. Oma isäni on opiskellut hepreaa ahkerasti jo useamman vuoden, joten tuntui ihanalta ajatukselta antaa lapsellemme sen kielinen nimi, mitä isäni osaa puhua. Toiseksi nimeksi tuli ,ELIANA, mikä tarkoittaa “Jumala on vastannut rukoukseeni”. Katsoessamme Alessa-Elianaa ja koko perhettämme ei voi kuin todeta, että Jumala on todellakin vastannut rukouksiimme. Olemme Domin kanssa niin kiitollisia näistä jokaisesta pienestä ihmeestä perheessämme sekä tietenkin myös toisistamme.

Nyt vihdoin voin Instagramissakin puhua meidän pienimmästä nimellä eikä pelkkänä vauvana. Ihanaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle<3 

LUE MYÖS

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Varmasti monella meistä on muistikuvia omasta lapsuudesta, kun ei heti vastannut äidiltä tulleeseen puheluun ja äiti oli jo huolesta soikeana. Muistan useammankin kerran, kun oma äitini soitti vain tarkistaaksen kaiken olevan hyvin, koska oli kuullut ambulanssin äänen. Myönnän muutaman kerran ajattelleeni, että äidit huolestuvat niin turhasta. Nykyään ymmärrän äitiäni enemmän kuin hyvin.Omat lapseni kulkevat onnekseni vielä kanssani, eikä minun tarvitse stressata osaavatko he katsoa autot ja ovatko he hyvien tyyppien seurassa. Siitä huolimatta huomaan jatkuvasti olevani huolissani jostakin. Esikoisen aloittaessa eskarin stressasin saako hän hyviä kavereita ja miten eskari-vuosi lähtee sujumaan. Keskimmäisen seuratessa isosiskonsa jalanjälkiä ja harjoitellessa päällä seisontaa olen huolissani, jos hänelle sattuu jotakin. Kuopuksestamme niinkuin muistakin tytöistä olen alkanut stressaamaan jo hänen ollessa vatsassani, eikä huolehtimisille taida olla loppua niin kauan kuin minussa henki pihisee.Pikkuneitimme täyttää huomenna kolme viikkoa ja olen koko päivän ollut todella huolestuneesta hieman huolestuneeseen. Miksikö? No, siksi, että lapsemme ei itke. Tyttäremme ei ole itkenyt kertaakaan synnytyksen jälkeen ja tänään huolestuin siitä todella. Onneksi tällä kertaa googlen sijaan soitin äidilleni ja siskolleni. Siskoni rauhoitteli minua, että miksi vauvan tarvitsisi itkeä, jos hänellä on kaikki hyvin. Hän rauhoitteli minua ja kertoi, miten useasti vauvojen tarvitsee itkeä saadakseen ruokaa. Meidän vauvalla on tietty rytmi, joten hänet herätetään ruokailemaan ja hänelle tarjotaan ruokaa jo ennen kuin hänelle ehtii tulemaan kova nälkä. Hänen ei tarvitse itkeä nälkäänsä. Toinen asia, mitä vauvat useasti itkevät ovat väsymys. Meidän neiti on alusta asti osannut nukahtaa itse ja laitamme hänet nukkumaan jo hieman ennen uniaikaa, joten hän ei ehdi tulemaan yliväsyneeksi. Välillä hän nukkuu omassa sängyssään, välillä vaunuissa ja useasti kantorepussa. Häntä ei nukuteta rinnalle, joten havahtuessaan unestaan on hänellä sama tilanne kuin nukahtaessaan, joten hän osaa jatkaa uniaan ilman erillistä uudelleen nukuttamista tai itkua. Kolmas asia, mitä vauvat useasti itkevät ovat erilaiset vaivat, mitä vauvoilla voi olla. Eikö minun äitinä pitäisi huolestumisen sijaan olla äärimmäisen kiitollinen ettei meidän pikkuisella ole mitään vaivaa?Tämän siskoni rauhoittelun jälkeen yritin ottaa vähän iisimmin, mutta edelleen huomaan olevani hieman huolissani. Onko varmasti kaikki hyvin? Toisaalta, jos vauva itkisi paljon, niin olisin varmasti yhtä huolissani, että mikä hänellä on hätänä. Olipa siis tilanne niin tai näin, niin  aina olen huolissani. Minuun on taidettu synnytettyäni ensimmäisen  lapseni tähän maailmaan sisäänrakentaa joku “aina huolissaan”-systeemi. Ja useamman lapsen kanssa tilanne ei yhtään ole helpottunut päinvastoin, nyt stressaan kolme kertaa enemmän kaikesta. Tuskin olen ainoa äiti, joka kokee samoja fiiliksiä. Sitä vaan rakastaa omia lapsiaan niin paljon, että ei edes kestä ajatusta siitä, jos heillä olisi jokin huonosti.

LUE MYÖS

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tällä viikolla Suomessa vietetään imetysviikkoa, joten nyt jos joskus on hyvä aika avata vähän fiiliksiä imetystaipaleestamme pienimmän neitimme kanssa. Minulle on jokaisen lapsen kohdalla ollut selvää, että haluan ehdottomasti imettää ihan jo yksinkertaisesti sen faktan takia, että se on parasta ravintoa pienelle vauvalle. Imetys on kuitenkin jokaisen lapsen kohdalla yllättänyt minut. Ennen Amelien syntymää olin ainoastaan kuullut, kuinka luonnollista ja helppoa imetys on. No, ei todellakaan ollut. Ensimäisellä kertaa imetyksessä ei ollut mitään helppoa ja mietin miten niin luonnollinen voi olla muka niin vaikeaa. Ei riitä sormet ja varpaat yhteensä laskemaan monetko itkut tuli itkettyä. Tunsin olevani maailman epäonnistunein äiti, koska esikoiseni sai jo laitoksella lisämaitoa. Minä, lapseni äiti, en kyennyt ruokkimaan omaa jälkikasvuani. Huolimatta niistä muutamasta kymmenestä millistä korvikemaitoa, niin jo kolmen päivän iässä oli tyttäreni täysimetyksellä, mikä jatkui ensin täysimetyksenä 6kk ja sen jälkeen osittainimetyksenä vuoden ikään asti. Ensimmäiset kaksi viikkoa imetys tuntui vaikealta, kivuliaalta, hankalalta ja tottakai samalla myös ihanalta. Kahden viikon jälkeen pystyin allekirjoittamaan jo kaiken imetyksen helppoudesta, luonnollisuudesta ja edelleen kuinka ihanaa se oli. Alkukankeuksista huolimatta lähti siis ensimmäiselläkin kerralla imetys lopulta hyvin käyntiin.Toisella kerralla olin varautunut siihen, että ensimmäiset pari viikkoa voi olla hankalaa. Olin varautunut siihen, ettei vauva pakosti haltsaa imuotettaa yhtään sen enempää kuin minä imettämistä. Tiesin, että imetys sattuu aluksi aivan mielettömästi. Olin ottanut myös selvää, että vauva ei tarvitse ensimmäisinä päivinään maitoa kovinkaan paljoa, joten ei tarvitse huolestua, vaikka maitoa ei heti ensimmäisenä päivänä tule yli äyräiden… ei kuulukaan tulla. Luulin tietäväni siis mitä odottaa ja luulin kaiken olevan ensimmäiset pari viikkoa hankalaa. Toisin kävi. Heti synnytyksen jälkeen vauva alkoi imeä rintaa ilman ongelmia, eikä rintanikaan tulleet edes kipeiksi. Vauva söi ahkerasti ja maito nousi jo toisena päivänä synnytyksestä. Kaikki tuntui alusta asti aivan superhelpolta ja luonnolliselta.

Kolmannella kerralla ajattelin homman menevän jo lähes rutiinilla. Kunhan vauva vain syntyisi ajallaan ja hyvävointisena, niin ei imettämisessä voisi enää kolmannella kerralla tulla hankaluuksia. Ennen synnytystä sanoin myös kätilö-ystävälleni, että tuskinpa sitä enää mitään imetysohjausta tarvitsee kolmannen lapsen kanssa. Samalle kätilö-ystävälleni sitten soitin itku kurkussa ja kyselin apua imetyksen suhteen. Ei siis mennyt kolmas kerta ihan rutiinilla, vaikka niin kuvittelin.Sain vauvan rinnalleni jo heti synnytyssalissa, mutta hän syömisen sijaan katseli vain ympärilleen. Kysyin heti kätilöltä, että miksi vauva ei ala syömään, mutta kätilö käski minua olemaan stressaamatta asiasta. Myöhemmin hän tuli opastamaan vauvaa rinnalle ja auttoi imetyksessä. Minua hieman jopa nolotti, että kolmen lapsen äitinä, en osannut yksin alkaa imettämään vauvaani. Kätilön opastuksella vauva imi hetken rintaa, mutta lopetti sen jälkeen ja alkoi jälleen keskittymään ympärilleen katseluun. Osastolle päästessämme yritin jälleen tarjota vauvalle maitoa. Kun laitoin hänet rinnalle, niin hän ei yksinkertaisesti alkanut imemään. Seuraavana päivänä lääkäri totesi, että vauvan paino oli laskenut liikaa ja voisin yrittää imettää kerran, minkä jälkeen tehdään syöttöpunnitus (nähdään montako grammaa maitoa on uponnut). Mikäli vauva ei olisi saanut tarpeeksi maitoa, niin hänelle annettaisiin lisämaitoa. Syöttöpunnituksessa selvisi, että vaaditun 20g sijaan hän oli syönyt 4 g.

Tässä vaiheessa itku tuli taas. Mikä meni tällä kertaa vikaan? Miksi kroppani ei toimikaan? Miksi niin luonnollisesta asiasta voikin jälleen tulla niin vaikeaa. Miksi viime kerralla homma sujui, mutta tällä kertaa ei. Pelkäsin kovasti, miten imetyksen käy, jos vauva saa maitoa pullosta. Oppiiko vauva juomaan vain pullosta enkä pysty koskaan imettämään häntä? Kun kätilö tuli huoneeseen hän kertoi, että lisämaitoa ei yleensä nykyään edes anneta pullosta, vaan hörpyyttämällä tai ruiskulla ettei vauva opi juomaan pullosta ja ala hylkimään rintaa. Kätilö kysyi haluaisinko yrittää pumpata omaa maitoa vauvalleni. Tottakai minä halusin. No, ei sujunut sekään. Yritin runsaan tunnin verran pumpata ja sain millin. MILLIN! Olisihan minun silti jo pitänyt tietää, että minun rinnoistani ei vain maitoa tule pumpulla. En tiedä miksi en ole milloinkaan saanut pumpattua maitoa, vaikka vauvat ovat kyllä kasvaneet hyvin maidollani. Vauvalleni jouduttiin siis antamaan lisämaitoa, mikä toki oli luovutettua äidinmaitoa. Tässä vaiheessa pakko sanoa aivan mielettömän iso kiitos äidinmaidon luovuttajille <3Seuraavana päivänä lisämaidon avulla vauvan paino oltiin saatu nousemaan ja huokaisin helpotuksesta. Saimme luvan jättää lisämaidon pois ja siirtyä takaisin täysimetykseen. Lähdimme myös samana päivänä kotiin, mikä vähän jännitti, nimittäin en ollut ollenkaan varma sujuisiko se imetys. Eihän se oikein sujunut. Vauva ei yksinkertaisesti kotonakaan alkanut imeä kunnolla. Kotiutumisesta seuraavana päivänä meillä kävi terveydenhoitaja, joka myös sanoi, että vauvan painon olisi pitänyt nousta hieman enemmän. Tämän jälkeen soitin kätilö-ystävälleni ja kerroin ongelman, että vauvamme ei ala kunnolla imemään. Ystäväni antoi muutaman hyvän imetys-vinkin ja niin se homma lähti vihdoin rullaamaan. Seuraavana päivänä nevolassa punnituksessa beibib painon todettiin nousseen enemmän kuin tarpeeksi.

Imettäminen ei vieläkään suju ihan vasemmalla kädellä ja toisin kuin viime kerralla, niin en voisi ajatellakaan eläväni ilman imetysvaatteita. Tällä hetkellä imettämiseen ja vauvan imuotteen saamiseen kuuluu melko kauan aikaa, mutta se kuitenkin onnistuu, mikä on pääasia. Sain Hujaukselta aivan ihanan imetysmekon (kuvissa) , mikä on ollut aivan pelastus tässä tilanteessa. Imetysmekko mahdollistaa imetyksen missä vain ilman, että tarvitsee olla täysin yläosattomissa. Imetysmekon kanssa ujompikin imettäjä uskaltaa imettää missä tahansa. 

Loppuun haluan vielä sanoa, että kaikilla ei imettäminen kovasta yrittämisestä ja tahdosta huolimatta onnistu. Imetys ei kuitenkaan määrittele ketään äitinä ja on ihan mahtavaa, että asumme maassa, missä lasten on mahdollista saada korviketta, mikäli imettäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Imetitpä tai et, niin olet varmasti aivan mieletön äiti juuri omalle lapsellesi <3

LUE MYÖS

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Miten ensimmäisen postauksen kirjoittaminen uudessa blogikodissa voikin tuntua näin vaikealta. Ensimmäiseen postaukseen haluaisi tiivistää kaiken olennaisen meistä ja meidän blogistamme, mutta eihän se mitenkään onnistu. Tervetuloa siis lukemaan blogiamme sekä tätä ensimmäistä sillisalaatti-postausta.

Tapasimme mieheni kanssa kolmisen vuotta sitten ( KOLME VUOTTA SITTEN HÄN OSTI MINULLE VEDEN ) ja puolen vuoden jälkeen tapaamisestamme mieheni oli muuttanut Itävallasta Suomeen ja olimme jo naimisissa. Meillä ei siis ole ollut tapana aikailla, eikä ollut tämän bloginkaan suhteen, kun idea blogistamme oli syntynyt. Noin kaksi vuotta sitten treenasimme mieheni kanssa olohuoneemme lattialla yhdessä silloisen vauvamme ja pienen neljä vuotiaan kanssa. Siitä se idea sitten lähti, että perustamme blogin nimellä FitFunFamily. Uskomme siihen etteivät lapset missään nimessä estä treenaamista, vaan se voi olla koko perheen yhteinen juttu, mistä kaikki nauttivat. Seuraavana päivänä menimme kauppaan ostamaan kameran ja tämä blogi sai alkunsa. Kahdessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Silloinen vauvamme ja neljä vuotias ovat jo pari vuotta isompia tyttöjä sekä perheemme on saanut yhden lisävahvistuksen vain pari viikkoa sitten ( SYNNYTYSKERTOMUS ). Parin vuoden aikana on treenattu yksin ja yhdessä lasten kanssa sekä oltu välillä kokonaan treenaamatta. Minä olen maannut välillä sairaalassa tiputuksessa raskauspahoinvoinnin takia, jonka loputtua seurasi liitoskivut. Raskauteni aikana treenit rajoittuivat hyvin lyhyisiin ja rauhallisiin kävelylenkkeihin tai sohvalla makoiluun. Dom puolestaan veti kaikki kesän treenit omalla pihalla kuntosalin sijaan ja treenit muuttivat hieman muotoaan, kun Amelie (6.v) halusi oppia kärrynpyörän. Kesän lopussa monien Youtube-tutorialien sekä harjoitusten jälkeen kärrynpyörän oli oppinut Amelien lisäksi myös Dom. Blogimme on elänyt koko ajan elämämme mukana sisältäen vaihdellen raskauskuulumisia, kovia kotitreenejä, ajatuksia parisuhteesta, ruokavinkkejä, matkustelua ja nyt viimeisimpänä blogissa on taidettu olla pienessä vauvakuplassa niinkuin meillä kotonakin. Blogi on raapaisu ihan normaalin perheen arkea iloineen ja suruineen. Tervetuloa siis seuraamaan blogiamme, treenejämme sekä perhe-elämäämme. Mielellämme kuulemme teiltä postaustoiveita ja tällä viikolla onkin tulossa muutama kovasti kyselty postaus. Nimittäin tällä viikolla julkaisemme vauvan nimen sekä kirjoittelen hieman synnytyksestä palautumisesta. Mikäli meidän jutut kiinnostaa, niin kannattaa seurailla meitä myös Instagramissa ( @fitfunfamilyblog ). Instagram päivittyy lähes päivittäin ja sinne tulee kuvailtua paljon videoitakin. 

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Uuden pikkusiskon myötä arki on muuttunut myös isosiskoilla. Perheessä on yksi lapsi enemmän, joka tarvitsee huomiota ja yksi lapsi enemmän, jota rakastaa, halia ja pussailla. Olemme koko perhe aivan hullun kiitollisia ja onnellisia pienestä uudesta aarteestamme, mutta onhan vauvan syntymä aiheuttanut pientä mustasukkaisuuttakin. Amelie on vain ja ainoastaan fiiliksissä vauvasta ja hoitaisi häntä koko ajan. Amelie jaksaa seistä pinnasängyn vieressä tuijottamassa nukkuvaa nyyttiä ja vain ihailla häntä. Estellakin tykkää kovasti vauvasta ja usein siskolleen sanookin rakastavansa häntä ja siskon olevan “niin ihana”, mutta samassa silmänräpäyksessä hali saattaa muuttua liian rajuksi ja niin ihana rakkauden tunnustus saattaa päättyä sanoihin :” viedään vauva omaan kotiin” tai “laitetaan vauva pussiin ja pois”.Mielestäni on täysin ymmärrettävää, että nuorin isosisko kokee mustasukkaisuutta. Onhan vauva vienyt hänen kuopuksen paikkansa, eikä hän ikänsä puolesta vielä täysin ymmärrä, mikä tämä homman nimi oikein on. Iskeepä hänelle välillä paniikki, että vatsasta tulee vielä toinenkin vauva, koska vatsani ei ole vielä täysin palautunut (siitä lisää myöhemmin). Puhuimme jo raskausaikana useasti Estellan kanssa tulevasta vauvasta, mutta eihän hän silti voinut ymmärtää, että yhtenä päivänä kotiin tuodaan ihan oikea vauva ja hän tulee jäädäkseen. Osasimme siis odottaakin, että Estellalla saattaa esiintyä myös niitä ei niin rakkauden täyteisiä fiiliksiä pikkukaveria kohtaan. Muuten arki on lähtenyt hyvin rullaamaan tyttöjen kanssa ja nyt tuntuu jo hassulta edes kuvitella elämää ilman meidän pienintä rakasta. Tuntuu jo niin normaalilta, että perheessämme on kolme pikkutyttöä. Pikkuhiljaa on alkanut muodostumaan jo rutiineja arkeen, mutta kolmen lapsen kanssa ulos lähtemistä tarvitsee vielä ehdottomasti treenailla. Jotenkin edelleen sitä varaa saman verran aikaa lähtemiseen kuin ennenkin, vaikka tosiasiassa aika on ainakin tuplaantunut.Tyttöjen ihanat mekot ja hiuslenkit ovat Leuto Kidswear:lta. Olen aivan ihastunut heidän syysvaatteisiinsa ja varsinkin näihin tyttöjen keltaisiin mekkoihin. Mikäli lapsilta vielä puuttuu syysvaatteita, niin kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa heidän valikoimansa! Heiltä löytyy myös ihana naistenmallisto.

Ps.Huomenna blogin puolelle on tulossa melko isoja uutisia, joten kannattaa olla kuulolla!

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Runsas kuusi vuotta sitten oli Amelie ihan pieni vauva ja minä aivan tuore äiti. Tällä hetkellä on meidän nuorimmainen aivan pieni vauva, mutta minä taas olen treenaillut äitiyttä jo kuuden vuoden ajan ja jatkan treenejä loppuelämäni. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen muuttunut melko paljon äitinä ja oppinut monia asioita kantapään kautta. Yksi suurimpia asioita on ollut hyväksyä se tosiasia, että minäkin olen vain ihminen ja lapsillani ei tule olemaan täydellistä äitiä, vaikka kuinka tietysti parhaani yritänkin. Omille lapsilleen sitä haluaisi vain ja ainoastaan parasta ja siksi on ollut rankkaa huomata oma rajallisuus ja vajavaisuus. Amelien kohdalla elin ja hengitin vain vauvaa varten. Halusin olla täydellinen äiti ja elin yli omien voimavarojeni. En osannut miettiä kaikkien tekemieni ratkaisujen seurauksia, enkä esimerkiksi tiennyt vielä sanasta uniassosisaatio yhtään mitään. Toimin kaikessa, kuten neuvolassa kehoitettiin enkä alkanut sooloilemaan. En luottanut itseeni äitinä, vaan seurasin armollisesti sillä hetkellä vallitsevia suosituksia. Nykyään tiedän, että suositukset ovat vain suosituksia ja kaikki ei toimi kaikilla. Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia. On melko helppo puhua vauvakeskeisestä kasvatuksesta, kun lapsia on vain yksi. Pystyt imettämään vaikka kahden minuutin välein, jos lapsia on vain yksi. Vaikka lapsi nukkuisi vain tissi suussa ja yöt olisivat katkonaisia, niin voit nukkua päikkäreitä, jos siis lapsia on vasta yksi. Jos lapsia on useampi, niin mielestäni ei voida ajatella enää kaikkea vain vauvakeskeisesti, vaan tällöin on ajateltava, mikä on parasta niin vauvalle kuin koko perheellekin. On ajateltava muitakin lapsia.Ameliella ei vauvana ollut mitään rytmiä, vaan menin täysin hänen ehdoillaan. Elin niin vauvantahtista elämää kuin mahdollista, mutta yhden lapsen kanssa se olikin mahdollista. Kakkosen kanssa loimme hänelle rytmin, koska olimme siskoni perheessä nähnyt esimerkkiä siitä, kuinka yöt sujuvat paremmin ja päivät ovat koko perheelle helpommin järjestettävissä, kun vauvalle on luotu rytmi. Vastoin kaikkia ennakkoluuloja olin huomannut myös, että jälkimmäinen tapa oli myös vauvaystävällisempi, miksikö? Vain yhtenä asiana mainittaakseni, kuinka moni vauvantahtinen imettäjä joutuu pitämään lapselleen jossain vaiheessa unikoulun, vaikka unikoulu olisikin lempeä, niin on se aina rankka juttu niin vauvalle kuin vanhemmallekin. Itse en ainakaan pystynyt unikoulua pitämään, joten Amelie valvotti enemmän ja vähemmän minua ensimmäiset kolme vuotta ja mikä hurjinta, myös hän itse nukkui yönsä katkonaisesti ja yöunille meneminen ei ollut mukavaa vaan inhottavaa. Siskoni lapsilla ei kenellekään ole tarvinnut pitää unikoulua, sillä jokainen on alusta asti osannut nukahtaa itse ilman apuja. Kun vauva alusta asti oppi nukahtamaan itse eikä hänellä ollut uniassosiaatiota rintaan vältytään luultavasti monilta unettomilta öiltä ja itkuilta. Joten kyllä, olen ehdottomasti nykyään sen kannalla, että vauvalle voi luoda pikkuhiljaa rytmiä. Ei tietenkään liian tiukkaa rytmiä ja aina kaikesta voi ja kuuluu joustaa vauvaa kuunnellen. Jos oikeasti huomaan vauvalla esim. olevan nälkä, vaikka ei ole ruoka aika, niin tietenkin ruokin vauvan. Tuohan rytmi turvallisuutta leikki-ikäisillekin, niin miksi ei sitten pienelle vauvalle? Toinen lapsemme siis söi enemmän ja vähemmän kellon mukaan, mikä ei todellakaan tarkoittanut sitä, että häntä olisi huudatettu nälässä tai hän ei olisi saanut läheisyyttä. Päinvastoin hän melkein asui sylissä, mutta ei tissi suussa. Monesti huomasin, että eihän vauvalla aina itkiessään edes ollut nälkä. Esikoisen kanssa kaikki itku tyynnytettiin rinnalla, kun toisen kanssa opin, että vauvaa saattaa harmittaa moni muukin asia kuin nälkä. Vauva ei myöskään itkenyt vatsavaivojaan jatkuvasti, koska ruokailuissa tuli pausseja. Imetyksessä ei myöskään tullut pitkiä taukoja, koska vauvan nukkuessa liian kauan herätin hänet syömään ja näin maidontuotanto lähti hyvin käyntiin. Kaikki sujui helpommin, luonnollisemmin ja lempeämmin tällä tyylillä, vaikka esikoisen kohdalla en uskaltanut edes ajatella vauvalle rytmin luomista. Kahden kuukauden iässä Estella alkoi nukkumaan 12h tunnin yöunia toisin kuin Amelie, joka nukkui ensimmäisen yönsä putkeen 3,5 vuotiaana. Itse uskon siihen vahvasti, että lapsella hyvä rytmi luo mahdollisuuden myös hyville yöunille.Kolmannen kanssa en pelkää enää tehdä valintoja, mitkä ovat mielestäni meidän perheelle hyväksi. Meidän vauva syö, on hereillä ja nukkuu, juuri tuossa järjestyksessä. Yritämme välttää hänen nukahtamista imetystilanteessa, koska tottuessaan siihen saattaisi kehittyä rintaan uniassosiaatio ja jossain vaiheessa se vaikuttaisi luultavimmin niin vauvan kuin muunkin perheemme yöuniin. En todellakaan pysty mihinkään unikouluihin, en edes niihin lempeisiin. Minusta tuntuisi äärimmäisen pahalta kuunnella vauvan itkua, joka on aina tottunut nukahtamaan tissille ja yhtäkkiä hänen pitäisi oppia nukahtamaan itse. Mieluummin opetan heidät alusta asti nukahtamaan ilman tissiä.

Moni asia äitiydessä on myös pysynyt samana. Vauvan paikka on vanhempiensa lähellä ja meidän kaikki vauvat ovat saaneet olla sylissä paljon, siis todella paljon, oikeastaan lähes kokoajan. Vauvan itkuun ja tarpeisiin vastataan aina, heitä pidetään lähellä ja heitä lohdutetaan. En edelleenkään voi ajatellakaan, että antaisin vauvan itkeä yksin omassa sängyssään tai odottaisin, että vauva itse rauhottaisi itsensä. En edelleenkään kestä ajatustakaan, että olisin kauan erossa lapsistani. Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, niin haluan olla heidän lähellään ja heitä varten. Haluan olla läsnä niin vauvalleni kuin isommillekin lapsilleni.  Rakastan, halaan ja pussailen tyttöjäni paljon. Rakastan olla äiti ja rakastan lapsiani. Uskon äitiyden olevan kasvuprosessi, mikä ei milloinkaan tule valmiiksi. Tällä hetkellä toimin niinkuin parhaaksi näen, niinkuin toimin kuusi vuottakin sitten, mutta elämänkokemusten myötä mielipiteet ja toimintatavat muuttuvat. En koskaan tule olemaan täydellinen äiti, mutta tiedän aina yrittäväni parhaani.

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM