Viime päivinä havahduin siihen, että teen duunia, missä vapaapäivistä rangaistaan. Ihan aidosti olen huolissani siitä, että enenevissä määrin some työllistää ihmisiä ja täten myös enenevissä määrin on heitä, jotka eivät voi viettää rauhassa vapaapäiviään. Enenevissä määrin on niitä vanhempia, jotka eivät uskalla viettää sometonta päivää. Rehellisyyden nimissä kyllähän se hieman harmitti, että Instagramin algorytmi laskee jo päivän aktiivittomuudella niin roimasti, että seuraavina päivinä ei tarvitse toivoa kovin monen näkevän omia postauksia. Instagramin algorytmi määrittelee monen ihmisen tuloista sievoisen summan. Oma sometaukoni voi todellakin vaikuttaa meidän perheemme tuloihin. Koska minä halusin viettää vapaapäivän, niin tulomme saattavat hetkellisesti laskea.

Perjantaina julkaisin Instagramissa kuvan, missä kerroin aikovani viettää pari päivää somevapaata aikaa. Sosiaalinenmedia ei ole enää hetkeen ollut meille pelkkä harrastus, vaan myös työtä. Tästä työstä en muista koska olisin viimeksi pitänyt vapaapäivän, joten päätin sellaisen ottaa. Somesta oli tullut pikkuhiljaa omaan elämääni yksi suurimmista aikavarkaista. Eihän se tietenkään somen vika ole ollut, vaan minun, että eksyn selailemaan tuota kännykän ruutua liian usein. Äitinä haluan olla lapsilleni esimerkki myös siinä kuinka paljon puhelinta käytetään sekä haluan myös nauttia ihan tästä aidosta elämästä ilman, että pitää jatkuvasti vilkuilla puhelinta. Näistä syistä siis päätin ottaa parin päivän vapaat somesta. 

Ilmoitin somevapaastani heti muutamille kolleegabloggaajille ja he ystävällisesti heti neuvoivat minua, että sometaukoni tulee vaikuttamaan näkyvyyteeni Instagramissa. (Ensinnäkin pakko tässä todeta, että kuin ihania tyyppejä! Niin monesti sanotaa, että somessa kaikki vain kilpailee toisiaan vastaan, mutta omalla kohdallani se ei ainakaan ole pitänyt paikkansa. Mun kokemus mun “kilpailijoista” on, että he on ihan huippu tyyppejä, jotka todellakin on aina jeesaamassa ja kannustamassa. ) Ei siis ole väliä kuinka hyvän kuvan tänään julkaisen IG:ssämme, niin Instagram haluaa pitää huolta että mahdollisimman harva näkee sen, koska olihan se nyt väärin, että olin niin epäaktiivinen viimeiset 48h. Vaikka siis seuraisit meitä Instagramissa, niin suurella todennäköisyydellä et näe seuraava julkaisuamme ellet mene sitä suoraan feediimme katsomaan. Mikäli siis haluat menestyä somessa työntekijänä, niin vapaapäiviä ei kannata kovin montaa vuodessa viettää. Tietoisena tästä otin kuitenkin riskin ja suljin IG:n pariksi päiväksi. Ehkä juuri tästä syystä hieman provoisoiduin ja päätin, että onhan se nyt pakko ihmisellä olla oikeus vapaapäivään, vaikkakin sitten pienen rangaistuksen uhallakin. Joten kyllä, minä olin selailematta IG:tä, postaamatta (lukuunottamatta yhtä ajastettua postausta) sekä tykkäilemättä ja kommentoimatta muiden postauksia kahden päivän ajan. Seuraavat päivät näyttävätkin sen kuinka suurta vahinkoa itselleni hommassa tein. 

Sometauko oli itse asiassa minulle yllättävänkin vaikea. Tuli huomattua kuinka pienissäkin hetkissä esim. kaupankassalla jonottaessa ihan vahingossa puhelimen kaivoi taskusta ja meinasin mennä Instagramiin. Sometauko oli siis oiva herättelijä siihen, että nyt pitää tietoisesti jättää puhelin keittiön pöydälle eikä kantaa sitä aina taskussa. Sometauon suunnittelu olisi myös voinut olla hieman parempaa. Eihän siinä ollut mitään järkeä aloittaa sometaukoa perjantaina klo.12.00, koska monet yritykset tarvitsisvat vielä tietoja IG:stämme ennen viikonloppua. Ensimmäisen kerran jouduinkin siis rikkomaan taukoani jo 20minuuttia sen aloituksen jälkeen. Jep, haluan kertoa teille rehellisyyden nimissä, että tauko ei ollut täysin tauko. Kävin nappaamassa tarvittavat tiedot ja poistuin heti. Näin kävi tuon aikana vielä toistamiseen. Olin myös suunnitellut muutamat muut asiat hieman surkeasti, joten muutamia kertoja jouduin pyytämään Domia hoitamaan juttuja meidän Instagramissa. Itse vietin siis sometonta aikaa, mutta oma somettamattomuus lisäsi luonnollisesti hieman Domin someduunia. Perheessämme vietetty aika somessa ei siis laskenut niin paljon, mitä kuvittelimme sen vaikuttavan. 

Tämä sometauko oli kuitenkin äärimmäisen hyvä juttu, koska opimme siitä muutamia tärkeitä asioita, mitkä varmasti monelle muulle on ollut jo aikoja aivan itsestäänselvyys. Jos teet somea duuninasi tai hyvin intensiivisenä harrastuksena, niin suosittelen puhelimen jättämistä tietylle paikalle kotona ollessa. Taskussa ollessa puhelimen kaivaa niin herkästi esille jokaisena pienenäkin hetkenä ja arjessa tulee vietettyä aivan liikaa aikaa. Itse yritän nyt ottaa puhelimen esille pari kertaa päivässä ja tietoisesti silloin kuin olen sille varannut ajan, enkä silloin tällöin viideksi minuutiksi. Uskon pystyväni tuottamaan parempaa sisältöä, kun otan siihen tarvittavan ajan enkä yritä vauvaa nukuttaessa näppäillä hyvää tekstiä. Toisaalta taas pystyn nauttimaan niistä arjen kauniista hetkistä ilman, että puhelin on jatkuvasti sitä häiritsemässä. Ihanaa sunnuntaita kaikille ja muistetaanhan olla onnellisia myös oikeassa elämässä, eikä pelkästään somessa!

Ps. Jos haluat tukea ihmisiä pitämään sometaukoja, niin voit kommentoida ja tykätä heidän postauksistaan sometauon jälkeen, ettei heidän algorytminsä laske. Mikäli sinä haluat pitää sometaukoa, mutta olet huolissasi näkyvyydestäsi, niin laita meille DM IG:Ssä, nimittäin taukosi jälkeen käyn mieluusti kommentoimassa uusimpia postauksiasi. Jokaisella on oikeus vapaapäiviin <3

Kuvissa näkyvät KELLO sekä AURINKOLASIT saatu Aarniwoodilta.

LUE MYÖS

SINUN ROKOTUSVASTAISUUTESI VARANTAA MINUN VAUVANI

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä yhdessä Junkyardin kanssa.Kuka muu tykkää Adidaksen vaatteista kuin hullu puurosta? Täältä näppiksen takaa löytyy ainakin yksi! Instagramissa onkin jo muutamaan kertaan vilahtanut minun sekä Elianan uudet Addun vaatteet ja te kyselitte, mistä ne on hankittu. Nyt ilokseni voin kertoa teille, että koodilla FITFUN15 saat -15% yli 50 euron ostoksesta. Koodi on voimassa tammikuun loppuun ja se ei koske ale-tuotteita. Mikäli siis hankintalistalla on nämä kyseiset Adidaksen vaatteet tai haluat shoppailla jotain muuta, niin kannattaa ihmeessä käyttää kyseinen alekoodi. Elianan Adidaksen setti löytyy täältä ja oma Adidaksen mekko löytyy täältä.Minulta myös kysyttiin, että vastaavatko vaatekoot normaaleja kokoja. Elianan vaatesetti oli koko 68cm ja hän käyttää tällä hetkellä kokoa 68cm, joten sanoisin kyllä. Mutta mikäli vauvalla on suuri ympärysmitta, niin suosittelen ottamaan yhtä kokoa isompaa. Ihania shoppailuhetkiä!

LUE MYÖS

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Kirjoitin Elianan syntymän jälkeen kuinka halusimme rytmittää hänet monestakin syistä (klik). Uskoimme myös rytmittämisen auttavan vauvaa nukkumaan yöt ilman heräämisiä melko aikaisin. Nyt Eliana on tasan neljä kuukautta ja meiltä on kyselty miten yöt sujuvat. Onko homma mennyt niinkuin suunnittelimme ja onko vauva-arki edelleen yhtä ruusuista. Ensin on ihan pakko sanoa, että meidän Eliana on todella tyytyväinen vauva, kunhan äiti on lähellä eikä olla liian hämärässä mestassa. Kotona Eliana ei itke edelleenkään juuri koskaan. Meillä siis saattaa mennä helposti viikkokin eikä kaveri ole itkenyt kertaakaan. Hän on siis melko chilli kaveri ja voinkin käsi sydämellä sanoa, etten ole vielä tänä vauva-aikana kokenut edes sekunninmurto-osaa tunnetta, että tämä olisi mitenkään raskasta. Päinvastoin taidan edelleen elää siinä vaalenapunaisessa vauvakuplassa. Vauva-aika ei varmasti tunnu helpolta siksi, että olisin joku supermutsi, ei todellakaan! Uskon sen johtuvan täysin siitä, että Eliana on todella tyytyväinen vauva, nukkuu yönsä hyvin ja päiväunetkin n.2h pätkissä. Hän  syö, on tunnin hereillä ja nukkuu kaksi tuntia. Kaveri ei siis edes ole päivästä kovinkaan paljoa vieläkään hereillä ja usein jo odotan, että saan mennä herättämään meidän ihanan murusen.Useamman vauva-ajan kokeneena on pakko edelleen liputtaa rytmittämisen puolesta. Itse jaksan todella hyvin, nautin 100% joka hetkestä pikkuihmisen kanssa, koska en ole ihan jäätävissä univeloissa. Aamulla herääminen ei tunnu raskaalta eikä illalla nukkumaan meneminen ahdista jo valmiiksi. Neljä kuukautta on mennyt ihan siivillä ja silmäpussit eivät vieläkään roiku varpaissa asti tai jos roikkuvat, niin se ei ainakaan johdu valvomisesta 🙂 Meillä siis edelleen nukutaan hyvin. Parin kuukauden iässä Ellie jätti viimeiset yösyömiset pois ja alkoi nukkumaan 12h ilman heräämisiä. Joulun jälkeen tuli kuitenkin hieman takapakkia, koska pikkuneitimme sairastui. Elianalle tuli kova flunssa ja hänellä oli hengittäminen hieman vaikeaa. Olimme osastolla pari päivää ja hän sai hengityksen avuksi adreanaliinia, mutta siitä huolimatta hengitys syömisen kanssa samaan aikaan otti hänen voimillensa. Syötin siis runsaan viikon häntä ihan vähän väliä vain minuutin tai kaksi kerrallaan, ettei se olisi hänelle liian raskasta, koska pidempään syöminen väsytti häntä. Eliana ei sairastellessaankaan itkenyt ruoan perään, mutta tarjosin hänelle tällöin ruokaa hyvin useasti, koska selkeästi hän söi vain niin lyhyen ajan ja sai syötyä vain pienen määrän kerralla. Kun rytmi katosi, niin katosi samaan aikaan myös yöunemme. Eliana heräili parhaimmillaan jopa kymmenen kertaa yön aikana. Sillä hetkellä ei luonnollisesti rytmit kiinnostanut, vaan tärkeintä oli, että kaveri sai maitoa, eikä kuluttaisi hommaan kaikkia voimiaan. Sairastellessa hän siis lähes asui sylissäni ja joi maitoa jatkuvasti pienen hetken <3Kun Eliana alkoi olemaan terve, niin aloimme taas pikkuhiljaa häntä rytmittämään. Emme kuitenkaan tässäkään vaiheessa itkettäneet häntä, vaan esim. päiväunia saimme pidennettyä vaunulenkkeilemällä ja kun hän oli pidemmän pätkän syömättä, niin hän söi taas vatsansa täyteen ja jaksoi sillä ruokailulla seuraavat kolmisen tuntia. Missään vaiheessa ei siis kyseessä ole ollut, että emme antaisi nälkäiselle vauvalle ruokaa vaan päinvastoin. Rytmityksellä haluamme ennakoida vauvan nälkää ja vastata hänen tarpeisiinsa ilman, että hänen tarvitsee itkeä niiden perään. Niin arkirutiinimme alkoivat jälleen pikkuhiljaa löytyä ja yöunemme sitä myöden parantua. Edelleenkään ei ihan vielä olla siinä 19.00-07.00 ilman imetyksiä- rytmissä, vaan hän syö vielä illalla kerran n. 22.00 aikaan. Tällä hetkellä meillä siis nukutaan putkeen 22.00-07.00 välinen aika. Kun Eliana itse jättää illan viimeisen yösyötön pois, niin sitten se jää pois. En kuitenkaan stressaa siitä, vaan mielestäni on aika hyvin, että neiti nukkuu sairastelujenkin jälkeen yhdeksän tuntia putkeen. Ainiin ja niistä neljän kuukauden hulinoista, meillä ei ole niitä vielä näkynyt. Elianan yöunet häiriintyvät lähes ainoastaan silloin kuin olemme poissa kotoa, mutta kotona kaveri nukkuu todella hyvin!Elämä siis sujuu hyvinkin leppoisasti perheessämme ja tällä hetkellä kirjoittelen tätä postausta Itävallan Alpeilta, missä olemme koko perhe. Mikäli meidän reissu kolmen pienen lapsen kanssa täällä kiinnostaa, niin kannattaa seurailla meitä Instagramissa.

Ps. vauvan ihana jumpsuit ja pipo ihanasta verkkokaupasta nimeltä PikkuVanilja <3

Kaupallinen yhteistyö: Kuvissa näkyvä takki on täältä. Koodilla FITFUN15 saat -15% yli 50 euron ostoksesta. Koodi on voimassa tammikuun loppuun ja koodi ei koske ale-tuotteita.

 

LUE MYÖS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 


 

*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä yhdesssä Desenion kanssa

Muutimme vuosi sitten ensimmäiseen omaan kotiimme ja yhtäkkiä seinätilaa olikin hurjasti enemmän kuin aiemmin. Katsellessani viime syksynä melko tyhjiä suuria seiniämme tutustuin ensimmäistä kertaa nykyiseen lempparitaulukauppaani, Desenioon. Desenion sivuilla pystyin suunnittelemaan oman tauluseinäni sekä katselemaan “perfect pair”- vinkkejä. Selailin myös muutamia muita verkkokauppoja, missä myytiin tauluja, mutta palasin aina takaisin Desenion sivuille. Vuosi sitten olohuoneeseemme valitsin kaksi suurta taulua koristamaan valkoista seinäämme sekä luomaan tunnelmaa. Ensimmäisestä tilauksesta ei mennyt kovinkaan kauaa, kun tein uuden tilauksen ja tilasin myös takkahuoneeseemme Deseniolta tauluja. Ei siis varmasti tarvitse erikseen kertoa, että tästä kaupallisesta yhteistyöstä Desenion kanssa olen enemmän kuin fiiliksissä.Sain tilata Deseniolta muutamia tauluja ja iskeehän siinä aina pieni valinnan vaikeus. Vaikka rakastankin Desenion tauluja ja mielelläni koristaisin koko kotimme niillä, niin on jotain, mikä tekee vielä iloisemmaksi kuin kaunis taulu oman kodin seinällä. Nimittäin kaunis taulu annettuna jonkun rakkaan ihmisen seinälle. Tällä kertaa päätin antaa kaksi suurta kaunista taulua siskoani ja hänen perhettä ilahduttaakseni sekä heidän kotiaan koristamaan. Pakko todeta, että mielestäni nämä kukka-taulut, “Flowers In Frame” sekä “Flowers In Circle”, taulut sopivat sinne aika superhyvin. Mikäli siis sinulta puuttuu vielä pukinkontista lahja sukulaiselle, ystävälle, lapselle tai aikuiselle, niin Desenion kaupasta löydät aivan ihanat lahjat niin nuorelle kuin vanhemmallekin.Myös meidän pieni Estella sai omaan huoneeseensa tauluja. Olisittepa nähneet pienen ilmeen, kun kerroin, että haluaisiko hän oman hassunnäköisen kirahvin sekä suloisen pupun kuvan seinälleen. Tyttö oli ihan fiiliksissä ja kertoi kirahvista ja pupusta heti siskollensakin. Eipä vielä Estella tiedä, että jouluna hän saa avata paketista vielä muutaman taulun lisää ja asetella ne omaan huoneeseensa. Viime vuonna tilasin myös siskoni pojalle Deseniolta pari eläintaulua ja tykkäsi hänkin niistä kovasti, joten voin lämpimästi suositella myös pikkuihmiselle kauniita joululahjoja Deseniolta.Desenion yksi parhaista puolista on ehdottomasti juuri se, että sieltä löytää niin erilaisia tauluja erilaiseen makuun ja voit ennalta suunnitella millainen tauluseinä juuri sinua miellyttäisi. Deseniolta löytyy myös suuri määrä erilaisia kehyksiä heidän julisteisiinsa, joten pystyt tilaamaan koko setin heidän valikoimistaan. Mikäli haluaisit ostaa joululahjaksi rakkaalle ihmiselle Deseniolta taulun, mutta et tiedä, mikä taulu olisi juuri saajan mieleinen, niin Deseniolta voit ostaa myös lahjakortin. Lahjakortteja on myynnissä 10 eurosta 150 euroon, joten voit ostaa juuri sen kokoisen lahjakortin, mikä on sopiva sinun budjettiisi.

LUE MYÖS

SAAKO LAPSESI RIITTÄVÄSTI TÄRKEITÄ VITAMIINEJA KEHITTYÄKSEEN?

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tämäkin raskaus lähenee loppuaan, vaikka parina päivänä onkin tuntunut ettei tämä vatsan kasvattaminen lopu ikinä. Kolmas raskauteni on ehdottomasti ollut helpoin, vaikka nyt viimeiset viikot ovatkin tuntuneet melko rankoilta jatkuvien supisteluiden takia. Olen (todella) valmis jo luopumaan suuresta vatsastani ja tapaamaan pienen tyttäremme. Onneksi nyt on enää kyse päivistä ja hän on täällä. Sain tälle viikolle myös käynnistysajan, mikäli beibi ei itse halua ulostautua. Käynnistyksen syitä oli useampia, mistä varmaan kirjoittelen vielä myöhemmin omaa postausta. Nyt on siis mitä luultavimmin kyseessä viimeinen raskausajan asupostaus. En osaa edes ajatella, että pian voin pitää jopa housujakin jalassa ilman, että ne painavat ja aiheuttavat supistuksia. Onneksi tämä kesä ja syksy on ollut niin lämmin, että olen voinut huoletta olla käyttämättä housuja ja pukeutua vain hameisiin ja mekkoihin.

Raskausaikana olen käyttänyt lähes vain ja ainoastaan mekkoja ja hameita, eikä eilisenkään päivän asu ollut poikkeus. Mustan hameen kanssa on helppo yhdistää erilaisia paitoja ja tämä musta hame onkin nähty monen eri asukokonaisuuden kanssa. En ole milloinkaan ollut superrohkea pukeutuja, vaan luotan mieluummin tuttuun ja turvalliseen. Eilen minulla oli päälläni musta hame ja valkoinen lämmin paita, perussimppeli kokonaisuus. Yksinkertaiseen asun kanssa sopi mielestäni hyvin Gaston Lugan reppu, missä on ihanat kultaiset yksityiskohdat  (koodilla “FitFunFamily15” saat -15% Gaston Lugan repuista) sekä Daniel Wellingtonin kello, missä myös on kultaiset ihanat yksityiskohdat (koodilla “FITFUNFAMILY” saat -15% kaikista DW:n kelloista sekä ilmaisen toimituksen).

Pakko vielä erikseen mainita, että vatsani näyttää näissä kuvissa huomattavasti pienemmältä, mitä se todellisuudessa on. Takaapäin vatsaa ei juurikaan huomaa ja edestä se piiloutui hieman mustan hameen alle, mutta se ei ole todellisuus. Nyt sitä huomaa, miten paljon jo pelkillä vaatteilla ja kuvakulmilla voi hämätä katsojia ilman, että kuvaa on edes photoshopattu. Onkin hyvä muistutus meille kaikille, että kuvat ovat vain kuvia! 🙂

Hame ja paita House of Brandonilta *

Ps. Olethan käynyt osallistumassa jo Luklabelin arvontaan meidän Instagramissa. Instagram tulee varmasti myös synnytyksen lähellä päivittymään useammin kuin blogimme. Blogissakaan ei silti tulla usean päivän taukoa toivottavasti näkemään! 🙂

LUE MYÖS

RASKAANA, VAIKKA RASKAUSTESTI NEGATIIVINEN

HÄÄMME ITÄVALLAN ALPEILLA

ÄLÄ SANO, ETTÄ TIEDÄT MILTÄ TUNTUU OLLA YKSINHUOLTA

KUN ANTEEKSIPYYNNÖLLÄ EI ENÄÄ OLE VÄLIÄ

RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNTEITA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Meiltä on monesti kysytty lasten asupostausta ja nyt vihdoin päätin sellaisen pyynnöstänne toteuttaa. Syksyn tultua ja tyttöjen kasvettua hurjasti pituutta on myös vaatekaappi mennyt hieman uusiksi. Vaatteiden suhteen olen silti jo pitkään arvostanut samoja asioita, eikä tilanne ole muuttunut tänä syksynäkään. Lastenvaatteissa pidän äärimmäisen tärkeänä kestävyyttä, mukavuutta, materiaalia mistä vaatteet ovat tehty ja tietenkin ulkonäön tulisi myös miellyttää silmää. Ostan mielelläni lähellä tuotettuja vaatteita tietäen, ettei vaatteiden valmistuksessa käytetä esimerkiksi esikoiseni ikäisiä lapsia ilmaisena työvoimana. Viime syksynä ostin ensimmäistä kertaa muutamia Metsolan vaatteita tyttöjen kaappiin ja olin niihin todella tyytyväinen. Vaatteet ovat valmistettu laadukkaista materiaaleista (ökötex-standard) ja ne tuotetaan lähituotantona EU:n alueella. Suurin osa heidän tuotteistaan on valmistettu luomupuuvillasta. Vaatteet ovat kestäneet puissa kiipeilyn, maassa konttaamisen sekä jatkuvan pesemisen. Värit ovat pysyneet kirkkaina ja käyttäjät ovat olleet myös tyytyväisiä vaatteiden mukavuuteen. Käyttökokemukset ovat vain ja ainoastaan positiivisia!Tänä syksynä kysyimme Metsolaa tekemään kanssamme yhteistyötä, sillä meillä oli heidän tuotteistaan jo valmiiksi hyviä kokemuksia ja on ilo suositella laadukkaita lastenvaatemerkkejä myös muille vanhemmille. Saimme Metsolalta tytöille aivan mielettömän kauniita syysvaatteita, missä on ihania yksityiskohtia. Amelien tunikasta löytyi sivuista taskut ja Estellan mekon olkaimet olivat myös aivan täydelliset. Heidän valikoimistaan löytyy hyvin toisiinsa mätsääviä tuotteita, mitä voi yhdistellä mielensä mukaa. Tykkään kovasti Metsolan tuotteiden ulkonäöstä ja näistä tulee varmasti tyttöjen yhdet luottovaatteet ihan jo senkin takia, että nämä ovat mukavat päällä ja kestävät jatkuvaa pesemistä. Kaapeistamme tulee varmasti jatkossakin löytymään Metsolan tuotteita!

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

 

Tässä esittelyssä mun luottoraskausvaatteet, mitkä ei kiristä, purista tai aiheuta supistuksia! Mun päällä ei kovin usein enää nähdä urheilutrikoita ja crop-toppeja, heh.

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Kuka muu ei ole suuri hoitolaukkujen fani? Estellan vauva-aikana en omistanut ollenkaan ns. virallista hoitolaukkua ihan vaan siitä syystä, että en löytänyt ( tai  juurikaan edes etsinyt ) mieleistäni hoitolaukkua. Minulla oli Amelien vauva-ajasta hyvin muistoissa miltä perushoitolaukut näyttävät ja sellainen ei yksinkertaisesti miellyttänyt silmääni. Tällä kertaa huomasin Emmin blogissa kauniin hoitolaukun, mikä ei näyttänyt hoitolaukulta ja sillä hetkellä päätin etsiä itsellenikin tyylikkään hoitolaukun.Selailin eri nettisivuja ja Jollyroomin sivuilta löysin aivan ihanan hoitolaukun, mikä on päätynyt käyttööni jo nyt, vaikka vauva asusteleekin vielä vatsassani. Hoitolaukku on tarpeeksi tilava ja sinne mahtuu heittämällä läppäri, kirjoja, vaihtovaatteita, eväitä, kamera ja kaikki muukin tarpeellinen. Tämän lisäksi laukussa oli myös pienempi laukku, mihin voi laittaa esim. vaipat, puhdistuspyyheet yms.Tällä hetkellä laukku on ihan normikäytössä ja myöhemmin pääsee palvelemaan hoitolaukkuna. Tykkään kovasti tästä laukusta ja fiilistelen sitä, että laukun käyttöikä on pidempi, kun ei näytä pelkästään hoitolaukulta. Meidän Instagramissa meneillään 150 euron arvoisen lahjakortin arvonta, joten kannattaa ehdottomasti käydä osallistumassa!

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Suurimmalle osalle Bette Box on varmasti jo tuttu, mutta minulle tämä on ollut täysin uusi tuttavuus. Sain käsiini ensimmäisen Bette Boxin helmikuussa yhteistyön tiimoilta ja täytyy myöntää, että joka kuukautena ilmestyvä yllätyslaatikko sisältäen kauneudenhoitoon liittyviä tuotteita, on aika hullun jees. Kukapa nyt ei tykkäisi kauniista yllätyslahjoista?

Helmikuun Bette Boxin teema pyöri ihanasti ystävänpäivän ympärillä ja olipa pakettiin sujautettu pastellin värisiä karkkejakin. Karkit toki katosivat 10 minuutin sisällä paketin avaamisesta. Kaksi perheemme pikkuihmistä pitävät huolta ettei värikkäät karkit varmasti jää syömättä.

Bette Boxi sisälsi paljon erilaisia tuotteita eri kategorioista, mutta kaikkien värit mätsäsivät mielestäni ihanasti yhteen ja sopivat ystävänpäivään.

Mitä boxi sisälsi ja mitä mieltä siitä olin?

-Amikan kuivashampoo (Ovh: n. 27,90€/232,5ml)

Tämä on ensimmäinen kuivashampoo, mitä omistan. En ole milloinkaan kyseistä tuotetta hankkinut, koska lähinnä ajatuskin siitä että likaisiin hiuksiin laitetaan jotain ainetta, mikä saa ne näyttämään puhtaalta yksinkertaisesti ällöttää. Käyn mieluummin suihkussa ja pesen hiukseni. Saatuani tämän kuivashampoon päätin googletella mihin muuhun kuivashampoota voi käyttää vai jätänkö purkin avaamattomaksi. Nyt kuivashampoosta on tullut varmasti yksi niistä tuotteista, mitä tulen käyttämään lähes päivittäin. Tiesitkö, että kuivashampoo tekee hiuksista paremmin käsiteltävät ja estää liukkautta esimerkiksi kampausta tehdessä? Kuivashampoo antaa myös tuuheutta hiuksiin ja ponnarit sekä pinnit pysyvät hiuksissa huomattavasti helpommin. Ennakkoluuloistani huolimatta olinkin erittäin tyytyväinen saadessani tämän tuotteen.Bette Box

-Herbina shampoon Gloss and Shine kosteuttava shampoo 200 ml  (Ovh: n. 3€/200ml)

Meidän 5-v omi shampoo- purkin heti ihan vaan, koska pullo näytti prinsessan omalta shampoolta. Itse en siis shampoota päässyt testaamaan, mutta tuoksu oli ainakin ihana.

-Carmex huulivoide ( Ovh: n. 2,55€/7,5g)

Iso suositus tälle! Monet varmasti muistavatkin instagramissa, kun kerroin huulieni näin talvella rohtuvan jatkuvasti. Carmex on aivan mielettömän hyvä huulivoide ja tuoksuukin vielä ihanan raikkaalle.

-Lumene Sisu syväpuhdistava naamio 15ml (Ovh: n. 28,90€/75ml)

Tätä tuotetta en ole vielä ehtinyt testata, joten en osaa vielä sanoa mitään. Instassa voin myöhemmin kertoa kokemuksia, kun olen ehtinyt tuotetta testaamaan.

-Bio2You ravitseva 24h tyrnivoide pantenolilla 50 ml (Ovh: n. 29,70€/50ml)

Tämä oli täysin uusi tuttavuus, mutta tällä hetkellä näistä tuotteista eniten käyttämäni. Tuote rauhoittaa, ravitsee ja tämän lisäksi myös imeytyy nopeasti. Tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

-Rfsun:n intiimigeeli (näytepakkaus) sekä herkkuna laatikon pohjalla pastellin värisiä karkkejaBette Box

Ps. Jos sinäkin haluaisit joka kuukausi saada oman yllätysboxin, niin laita ihmeessä tilaus menemään täältä.  Sieltä saa valittua eripituisia tilauksia, joten sinun ei tarvitse sitoutua seuraavaksi vuodeksi boxin tilaamiseen,

 

Treenatessa laadukkaat treenihousut ovat ne, mihin panostan. Treenipaidoiksi käy lähes mikä tahansa, mutta treenihousujen haluan olevan hyvät ja pysyvän treenatessakin ylhäällä. Tiedättekö sen tunteen, kun kyykkäät, nostat housuja, kyykkäät, nostat housuja, kyykkäät ja nostat housuja. Kyllä se vähän häiritsee treeniä, kun pitää vähän väliä nostella pöksyjä ylöspäin. Enkä usko olevani ainut, joka ei fiilistele tippuvia housuja hirveesti.treenihousuttreenihousut Aloitimme yhteistyön BomBom:n kanssa ja he lupasivat, että heidän Supplex- housunsa eivät valuisi alaspäin tai lähtisi rullaantumaan vyötärön kohdalta. Housut saapuivat ja pakkohan se oli heti kokeilla kyykätä muutaman kerran ja todeta, että housut todellakin pysyivät paikoillaan ilman jatkuvaa nostelua. Kangas oli joustavaa, mutta samalla todella tukevaa. Suuri plussa oli myös, että kangas oli peittävää. Kävin etsimässä kaupungilta hyviä treenihousuja, mutta kyllästyin sovittamaan housuja, kun suurimmasta osasta kyykätessä näkyi vähintään alusvaatteiden väri läpi. Kuntosali ei ole se paikka, missä haluan esitellä alusvaatteitani, joten peittävä kangas treenihousuissa on ihan pakollinen. treenihousutSopiessani yhteistyöstä BomBom:n kanssa en vielä tiennyt housujen olevan näin laadukkaat, joten minulla oli myös toinen syy aloittaa heidän kanssaan yhteistyö. Syy miksi halusin ehdottomasti mainostaa BomBomia myös blogissamme on se, että he tekevät treenivaatteita myös plus-kokoisille. Yksi asiakkaani kerran moitti kauppoja toteamalla, että treenivaatevalikoimat suorastaan huutavat treenaamisen kuuluvan ainoastaan xs-m-kokoisille. Olen siis todella iloinen, että BomBom tekee tyylikkäitä treenivaatteita myös isompia kokoja. Treenaminen ja tyylikkäät treenivaatteet kuuluvat kaikenkokoisille.treenihousutNyt sinulla on mahdollisuus ennakkotilata edulliseen hintaan nämä Supplex-treenihousut(klik). Voit ennakkotilata tuotteita 22.1. asti, joten kannattaa toimia ripeästi.