Neuvolassa säännöllisin väliajoin tehdään erilaisia testejä vanhemmille, missä ilmeisesti yritetään seuloa vanhempien voimavaroja. Istuin tuolillani pitäen toisella kädellä Estellaa ja toisella kädellä täytin lomaketta. Koetko olevasi onnellinen? Kyllä. Oletko ollut viimeaikoina alakuloinen? En. Sitten tuli kysymys: Pelottaako tulevaisuus? Vastasin kyllä. 

Kun luen lehdestä, että Suomen oikeus päätti, ettei 10-vuotiaan tytön seksuaalinen hyväksikäyttö ollut raiskaus, niin kyllä se pistää pelottamaan. Luulisin monien vuosien opintojen aikana edes siivutettavan asiaa, kuinka paljon 10-vuotias tyttö on kykenevä tällaisessa asiassa muodostamaan omaa tahtoaan. Onkohan päätöksen tekijä ikinä jutellut 10-vuotiaan tytön kanssa?

“Tuomion mukaan mies ja uhri olivat sukupuoliyhteydessä kerran sekä oraalisesti että vaginaalisesti. Oraalisessa sukupuoliyhteydessä mies ei käyttänyt kondomia.” (Lähde täällä ). Kuvottavaa. Niin kuvottavaa! Mutta ei lasketa raiskaukseksi? Suomi, tehkää jotain! Tämä on saatava loppumaan. 

En usko olevani ainoa vanhempi, joka on kauhistellut asiaa. Puhuimme viikko sitten äiti-lapsi-piirissä ylisuojelevista vanhemmista ja vertasimme omaa lapsuuttamme omien lapsiemme lapsuuteen. Muistelimme kuinka melko pieninä saimme mennä keskenään kavereiden kanssa puistoon leikkimään, mutta nykyään yhä useammat vanhemmat pelkäävät päästää lapsia keskenään lähipuistoon. Ehkä kyse ei ole yli-suojelevista vanhemmista vaan sairaasta maailmasta, missä väärintekijä ei saa enää rangaistusta. Mutta kierräpä veroja, niin virut vankeudessa kauemmin kuin mitä tästä keissistä!

Haluammeko, että meidän Suomemme tunnetaan maailmalla tällaisista tapauksista? Haluammeko me, että muut Euroopan maat keskustelevat, millaisia päättäjiä meillä pitää olla, että tällanen sallitaan? Jos haluamme, niin onneksi olkoon, onnistuimme! Mikäli emme halua, niin tähän täytyy tehdä stoppi.

Ette voi enää muuttaa tätä kauheaa tapahtumaa tämän 10-vuotiaan tytön kohdalla, mutta voitte pyrkiä estämään, ettei näin kävisi uudelleen. Vaikka kunnon vankeusrangaistus ei pyyhi pois tapahtunutta, niin ehkä se saattaa vähentää tulevia tapahtumia ja välittää viestin yhteiskuntamme arvoista. 

—- English —-

Parents are regularly tested at the maternity clinic to screen parents’ resources. I was sitting on a chair and filling a paper using my other hand while holding Lina Estella with the other. Are you happy? Yes. Have you felt blue lately? No. Then there was a question: Are you afraid of the future? I said yes.

When I read in the newspaper that Finland’s judicial system decided that the sexual abuse of a 10-year-old wasn’t a rape, it scares me. I would think that the judge, in his many years of studies, would have come across the fact that a 10-year-old isn’t that capable of forming a will of her own in a situation like that. I wonder, if that particular judge has ever talked with a 10-year-old girl.

“According to the verdict, the man and the victim had once been in both oral and vaginal intercourse. The man didn’t use a condom while the oral intercourse.” (Source: http://www.ksml.fi/kotimaa/Professori-Syyte-10-vuotiaan-raiskauksesta-saattoi-kaatua-muotoseikkaan/945676 ). So disgusting! But how does this not count for a rape? Finland, do something! This has to come to an end.

I don’t think I’m the only parent who’s been horrified at this. A week ago we talked with the moms in the mom-kid group about over-protective parents and compared our childhoods to the ones of our children. We reminisced about how we got to go, fairly young, to play in the park with our friends, but nowadays more and more parents are afraid to let the children go alone to the playground close to home. Maybe it’s not about over-protective parents, but, rather, about this sick world that we live in. A world, where criminals don’t get a punishment. But evade taxes and you’ll end up spending more time in jail than the man in this case!

Do we want that our Finland is known in the world by cases like this? Do we want that other European countries wonder, what kind of leaders we have that they let this happen? If we do, then congrats, we made it! If we don’t, we have put a stop to it.

You can no longer change the horrendous thing that happened to this little girl, but you can strive to prevent this from happening again. Even though a time in jail doesn’t wipe away what happened, it might reduce future crimes in this area and send a message of the values we hold as a society.

Osa lukijoista kerkesi lukea jo tekstin vanhasta blogistamme, mutta mikäli olet uusi lukija niin tässä pieni selitys välillä tuleviin parin päivän blogitaukoihin. Olen kirjoittanut postauksen tammikuussa ja nyt loppu viikolla ensimmäistä kertaa tämän kohtauksen jälkeen menetin taas näköni. Tällä kertaa näkö alkoi palautua kunnolla vasta kahdeksan tunnin jälkeen.

“Olin laittamassa lapsille aamupalaa, kun yhtäkkiä minulta lähti näkö. Se ei ollut ensimmäinen kerta, joten tiesin jo heti kuinka toimia. Laskin sylissäni olleen Estellan maahan ja menin myös itse lattialle istumaan. Pyysin Amelieta juoksemaan ovelle hakemaan lähdössä olevan iskän takaisin sisään. Dom tuli sisälle ja antoi minulle lääkkeet. Soitin äidilleni ja hän lupasi tulla pian meille, ettei Dom myöhästyisi. Minun ollessani migreenissä, ei Domilla ole virallista lupaa jäädä hoitamaan lapsia kotiin. Väliäkö sillä, että en näe mitään ja toinen jalka pettää alta.

Äitini saapui pian meille ja Dom pääsi lähtemään. Äitini tullessa kotiin näkö oli ollut poissa runsas puoli tuntia, jonka jälkeen lääkärin määräyksestä pitäisi lähteä sairaalaan, koska minun kohdallani migreenin jatkuttua on minulla riski saada aivoinfarkti. Kahden lapsen kanssa sairaalaan meno ei yllättäen ole lempipuuhaani. Pyysin äitiäni syöttämään lapset ennen kuin lähtisimme ja tällä kertaa onneksi näkö alkoi pikkuhiljaa palautua. Olo oli enemmän kuin helpottunut: ei sairaalareissua, ei kokeita, ei migreenitippaa, ei testejä ja mikä parasta sai olla kotona. Näkö palautui ja loppu päivänä olikin vain kovaa väsymystä ja huimausta. Tällä kerralla migreeni helpottui nopeasti verrattuna viime kertaiseen näön menetykseen, joka kesti 7 tuntia ja alkoi uudelleen seuraavana aamuna.

Lääkärin mukaan migreenini on hyvin epätyypillinen, jonka takia olen ollut todella monta kertaa tutkimuksissa. Migreeniä se nyt kuitenkin on.Migreeniä, joka tullessaan päälle rajoittaa elämiseni täysin. Migreeni ei aiheuta minulle useimmiten suurta päänsärkyä tai edes pientä, koska minulle ei yleensä tule särkyä ollenkaan. Migreeni ei myöskään ole minulle paljon puhuttu “migreeni– tekosyy” jäädä sänkyyn laiskottelemaan, koska sängyssä makaaminen on ainoa vaihtoehto.  Kuullessani jonkun vertaavan migreeniä pieneen päänsärkyyn tai tekosyyksi jäädä sängyn pohjalle toivoisin hänen tietävän edes hieman, millaista migreenin kanssa eläminen voi olla. Itse olen onnekas, sillä kohtauksia ei tule päivittäin, viikoittain tai aina edes kuukausittain. Mutta kun kohtaus tulee, se lamaannuttaa minut täysin. Migreeni ei kysy oliko minulla tärkeitä suunnitelmia, se ei ota huomioon olenko yksin lasten kanssa ja se ei juurikaan ilmoita itsestään etukäteen. Kun edellisestä kohtauksesta on mennyt kauan aikaa, niin saan siirrettyä “migreeni-pelon” sivummalle, mutta pari viikkoa kohtauksen oltua pelkään uuden kohtauksen tuloa todella paljon. Migreeni on pyllystä! 

Minusta tuntuu hurjan pahalle kun lapset ovat paikalla saadessani migreenin ja vielä pahemmalle, etten pysty heitä kohtauksen saatuani hetkeen hoitamaan. Estellahan nyt tulee tissille oli äidillä migreeni tai ei, mutta muut sylissäpitämiset ja syöttämiset hoitaa joku muu. Eikä Estella tietenkään ymmärrä, miksi äiti ei ota syliin ollessaan kuitenkin kotona. Mutta Amelie on jo iso tyttö ja ymmärtää paljon. Olemme puhuneet migreenistäni avoimesti kotona ja vastanneet rehellisesti neidin esittämiin kysymyksiin, kuten “onko migreeni supervoima?”. Amelie tietää, että migreenissä äidin on levättävä ja korvan vieressä huutaminen ei tunnu silloin kovin mukavalta. Amelie tietää, ettei äiti pysty migreenin jälkeen hetkeen lukemaan. Amelie tietää, että joskus äiti joutuu käymään lääkärissä migreenin takia, mutta tulee sitten taas terveenä takaisin. Amelie tietää, kuinka soittaa 112-appin kautta meille apua, jos kohtaus tulisi ollessamme kolmin. Amelie on ylpeä itsestään, kun hänelle on opetettu, kuinka toimia jos äidiltä lähtisi näkö ja muita aikuisia ei olisi paikalla. Hän kutsuukin itseään äidin omaksi lääkäriksi. Hän on kyllä maailman söpöin lääkäri. Amelie on reipas, todella reipas ja olen iloinen, että hän kyselee ja keskustelee asiasta.”

Instagramin MyStoryssa pyrimme(Dom pyrkii) aina ilmoittamaan mikäli migreenini vaikuttaa bloggaamiseen ja aiheuttaa parin päivän blogitauon. Mikäli siis haluat pysyä ajantasalla niin kannattaa seurata meitä nimellä _fitfunfamily_ ja osallistua myös tällä hetkellä olevaan arvontaan . MyStorysta löytyy myös kaikennäköstä muuta videopätkää arjestamme. Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille ja kiitos, kun jaksoit lukea kilometrin mittaisen tekstini!

—English—

I was preparing breakfast for the kids when suddenly my vision vanished. This wasn’t the first time, so I immediately knew how to act. I put Estella on the floor from my lap and sat down on the floor too. I asked Amelie to run to the door and get dad, who was just about to leave, to come back in. Dom came in and gave me medicine. I called my mom and she promised to come so that Dom wouldn’t be late. I having a migraine doesn’t give Dom an official permission to stay home and take care of the kids. Little does it matter that I can’t see anything and that my other leg can’t carry my weight.

My mom soon arrived and Dom was able to leave. When my mom came, I hadn’t been able to see in over a half an hour. My doctor has told me to leave for the hospital if my sight isn’t back by this time. Surprisingly, going to the hospital with two kids isn’t one of my favorite pastimes. I asked my mom to feed the kids before we’d leave, but fortunately this time my sight started to come back slowly. I was more than relieved: no trip to the hospital, no tests, no intravenous migraine meds, and what’s best, we got to be home. My sight came back and the rest of the day I suffered from fatigue and dizziness. This time the migraine went away quickly compared to the last time’s 7-hour sightlessness that came back the next morning.

According to my doctor, my migraine is very uncharacteristic, which has led to me having to undergo several tests. But migraine it is, nonetheless. It is the kind of migraine that, when I have it, it limits my life completely. Usually migraine doesn’t give me a bad headache, or small one for that matter, because I usually never get a headache at all. For me migraine isn’t the infamous excuse to stay in bed and be lazy, because for me lying in bed is the only option. As I hear somebody comparing migraine to a little headache or saying it’s an excuse to stay in bed, I’d hope them to know, even a little, what it’s like to live with a migraine. I am lucky to not have one daily, weekly nor even monthly. But when the migraine comes, it completely cripples me. It doesn’t ask if I had any plans or doesn’t take into consideration if I’m alone with the kids and it doesn’t exactly announce its arrival beforehand. When enough time has passed since I previously had a migraine, I get to push the migraine fear away. But after two weeks of having a migraine, I start being afraid of the next one. Migraine sucks!

 I feel so bad when kids are around when I have a migraine and even worse that I can’t take care of them for a while after having one. Well, Estella is breastfed weather I have a migraine or not, but somebody else has to take care of holding and feeding them. Obviously Estella can’t understand why mom doesn’t hold her even though she’s at home. But Amelie is a big girl and understands a lot. We have openly discussed my migraines and honestly answered her questions, like “Is having a migraine like having a superpower?”. Amelie knows that when mom has a migraine, she has to rest and shouting near to her ear doesn’t feel really good. She knows, that mom can’t read in a while after having a migraine. Amelie knows that sometimes mom has to see a doctor because of the migraine but afterwards comes back healthy again. Amelie knows how to call for help through the 112-app should a migraine come when we’re just the three of us. She is proud of herself because she has been taught how to act if mom lost her sight and there were no adults there. She even calls herself mom’s own doctor. She truly is the world’s cutest doctor. Amelie is so courageous and happy and asks about the subject and discusses it. 

Mitä eroa on norjalaisilla ja suomalaisilla? Norjalaiset pukeutuu sään mukaan ja suosivat kerrospukeutumista, suomalaiset taas kulkee nilkat paljaina säästä riippumatta. Iltalehti oli jokin aika sitten tehnyt kyselyä teinien keskuudessa talvivaatetuksesta. Kyselyyn vastanneet kertoivat, että pipot ei näytä hyvältä, nilkkojen kuuluu näkyä ja kädet voi aina laittaa taskuun, joten hanskojakaan ei tarvitse. Joskus voi myös käydä niin kuin kirjoittaneella, joka Ruotsiin lähtiessään unohti toppatakkinsa kotiin. Mutta eihän pakkasta ollut edes 10 astetta. Onko ihme, ettei ulkoilu ehkä kauheesti nappaa, jos vaatetus ei ole kunnossa? Ei me suomalaisetkaan oikeesti niin sissejä olla, että nilkat paljaana 15 asteen pakkasessa ei tunnu missään. Jos joku muuta väittää, niin a) valehtee tai b) ei ole ollut kyseisellä vaatetuksella ulkona.

Norjassa asuva siskoni on mulle hyvä esimerkki siitä, kuinka oikeasti tulisi pukeutua pakkaseen. Norjalaisethan on tunnetusti sporttista kansaa, jotka Oslon keskustassakaan ei häpeä kulkea sukset kainalossa. Helsingin keskustassa moinen näky saattaisi aiheuttaa pientä hilpeyttä. Norjan kansa osaa myös pukeutua hyvin, esimerkiksi villahousuja ei kutsuta siellä erotiikan tappajiksi, kuten Suomessa olen niitä kuullut kutsuttavan. Villavaatteet ovat tärkeä osa kerrospukeutumista, joka takaa lämmön kovillakin pakkasilla. Villa siirtää hyvin kosteutta ja näin ollen paita tuntuu ihoa vasten kuivalta. Villa tuntuu talvella lämpöiseltä, mutta kesällä se on hengittävä ja viileä materiaali. Miksi me emme siis käytä Suomessa enemmän villavaatteita? 

Yksi suuri syy sille on niiden saatavuus. Norjassa löydät villabodyja vauvoille liikkeestä kuin liikkeestä. Suomessa villavaatteiden saatavuus ei ole kovin hyvä ja jostain kumman syystä fleece-vaatteita löytyy huomattavasti helpommin.

Onneksi nykyään on ystävämme internet. Saimme ihan mielettömän yhteistyö-kumppanin, Stormbergin, joka antoi meidän valita vaatteitaan testiin. Ei ollut vaikea valita, mitä testiin tulisi! No, tietenkin ainakin villavaatteet mulle ja Amelielle. Nämä villavaatteet toppavaatteiden alle ja ulkoilemaan. Itselläni lenkkeillessä on todella tärkeää, että kosteus siirtyy iholta pois. Vielä tärkeämpää minulle kuitenkin on, että pikkuneitimme juostessa pulkkamäkeä ylös alas, tiedän hänenkin villavaatteiden siirtävän kosteuden pois suoraan iholta ja pitävän hänet lämpimänä.  Klikkaamalla löydät Stormbergiltä

Amelien villahousut ja villapaita

-Minun villahousut ja villapaita

—- English —-

What’s the difference between Norwegians and Finns? Norwegians wear clothes according to the weather, whereas Finns have bare ankles no matter the weather. Iltalehti did a survey some time ago asking teenagers about winter clothes. The participants told that beanies don’t look cool, ankles are supposed to show and you can always put your hands in your pockets, so no gloves are needed. Sometimes, though, it might happen that when you leave for Sweden, you forget your quilted jacket at home and it’s “just” -10°C. This is what happened to me one time. It’s no wonder people don’t like spending time outdoors, if their equipment is inadequate. Not even us Finns have so much grit that we wouldn’t freeze when it’s -15°C outside and we have our ankles showing. If somebody says otherwise, they either a) are lying or b) have never done that.

My sister, who lives in Norway, is a good example of person, who knows what to wear when it’s freezing outside. Norwegians, after all, are a sporty people that’s not afraid to carry their skiing equipment around downtown. In Helsinki, such a thing might arise some amusement. Unlike us Finns, Norwegians don’t call woolen tights “the killer of erotics”. Woolen clothing is a vital part of layering, which guarantees you staying warm even when it’s freezing. Wool transfers moisture well and therefore makes the textile feel dry against your skin. Wool is a material that’s warm in the winter but breaths and is cool in the summertime. So why don’t we in Finland wear woolen clothing more often?

One reason for this is the availability. In Norway you can find woolen bodysuits for babies no matter the store. The availability of woolen clothing in Finland isn’t that good and for some reason the availability for fleece clothing is far better.

Fortunately there’s our friend, the internet. We got an awesome partner to collaborate with: Stormberg. Stormberg let us choose clothes to test out. It wasn’t hard for us to choose which clothes to order! Well, obviously, I ordered woolen clothes for me(click and click) and Amelie(click and click). Wear these woolen clothes and you’re ready to go outdoors. For me, it is very important that moisture doesn’t stay on the skin. And even more important than that, for me, is that when Amelie runs up and down the sledding hill, I know that her woolen clothes transfer the moisture off her skin and keep her warm.

Viime viikonloppuna juhlimme 80-vuotiasta äitini äitiä, jota mamiksi kutsumme. Olen niin onnellinen, että 24-vuotiaana saan juhlia mamini 80-vuotis synttäreitä. Olen niin onnellinen, että kaksi tytärtäni ovat saaneet myös oppia tuntemaan tämän huippu naisen. En pidä sitä itsestäänselvyytenä vaan etuoikeutena. 

Amelie lauloi serkkujensa kanssa mamille laulun “Tää on niin hieno maailma”. Lasten laulaessa “minne katosi eilisen aallot, minne matkusti mainingit nuo,” moni meistä aikuisista herkistyi. Varmasti niin mami, kuin moni muukin meistä mietti kuinka nopeasti aika on mennyt.

Eteenpäin katsoessa aika tuntuu joskus pitkältä, mutta katsoessa taaksepäin elämä menee eteenpäin välillä liiankin hurjaa vauhtia. 80-vuotiaana elämää on nähnyt jo paljon. 80 vuodessa on elämässä tullut tehtyä paljon valintoja ja vaikutettua ihmisten elämiin, halusimme tai emme, positiivisella tai negatiivisella. Katsoessani isovanhempiani, näin isovanhemmat, jotka ovat vaikuttaneet lasten, lasten lasten ja lasten lasten lastensa lisäksi myös muiden ihmisten elämiin rakkaudella, armolla, huolehtivaisuudella, avuliaisuudella ja esirukouksella. Voi kunpa voisin itse 80-vuotiaana katsoa taaksepäin ja nähdä yhtä paljon hyviä asioita, joita isovanhempani ovat tehneet.

Elämä on täynnä pieni valintoja. Yksi pieni teko voi olla suuri. Kauniilla sanalla toiselle voi olla iso merkitys. Loppuun haluan kertoa erään tarinan, jonka olen aikoinani kuullut. Poika käveli rannalla, johon vesi oli tuonut paljon meritähtiä. Poika heitteli yksi kerrallaan meritähtiä takaisin veteen, etteivät ne menehtyisi. Mies käveli pojan viereen naureskellen. Hän totesi ettei pojan kannata heitellä tähtiä takaisin veteen, koska niitä oli niin paljon, että yhden tähden takaisin heittämisellä ei ole mitään merkitystä. Poika otti meritähden käteensä heitti sen takaisin veteen ja totesi miehelle:” Mutta tälle tähdelle sillä oli merkitystä.” Elämän pienet teot yksittäisille ihmiselle ovat suuria tekoja. 

—- English —-

Last weekend we celebrated my mom’s 80-year-old mother, whom we call ‘mami’. I’m so happy that at 24 I get to celebrate the 80th birthday of my mami. I’m so happy that my two daughters have also gotten the chance to know this wonderful woman. I don’t take it for granted, it is such a privilege.

Amelie and her cousins sang mami a song ”Tää on niin hieno maailma” [roughly translates to “This world is so beautiful”]. As the children sang the lyrics that translate to “where did the waves of yesterday go, where did those rolling waves travel to” many of us adults got teary-eyed. I’m sure mami thought about how fast the time had gone by. As did the most of us.

As we’re looking into the future, time seems to pass by slowly. But when we look back at the life we’ve lived, it seems like time has passed by too fast. An 80-year-old has seen a lot of life. In 80 years one makes a lot of choices and has an effect on the lives of others’, whether we like it or not. Either in a positive or in a negative way. As I was watching my grandparents, I saw grandparents that had affected the lives of their children, grandchildren and great-grandchildren, as well as other people, with love and grace, by taking care of others and helping them, and by praying for them. Oh, how I wish that when I’m 80 years old, I could look back and see as many good things as my grandparents have done.

 Life is full of small choices. One small act may be a big one. A beautiful word might mean a lot for someone. Lastly, I want to tell a story I once heard. A boy was walking on a beach where the waves had brought a lot of starfish. The boy threw the starfish back to the water one by one so that none of them would die. A man walked beside the boy and laughed at him. The mas told the boy that it’s no use throwing the starfish back to the water, because there are so many of them.  To throw one means nothing. The boy took a starfish and threw it back into the water and told the man ”but it means the world to this starfish.” Life’s small acts are big ones for an individual. 

Kaikki päätökset, joita olen elämässäni tehnyt, eivät ole olleet fiksuja, terveellisiä ja perusteellisesti pohdittuja. Ehkä tein yhden pienen huonon päätöksen ollessani 15, kun koulukaverini kysyi minulta halusinko tupakan.

Ja ehkä tein yhden isomman päätöksen, päätöksen että tuo tupakka ei jäisi viimeiseksi.

Tähän mennessä en ole ottanut aihetta esille blogissa.

Kyllä, olen tupakoitsija! Tai pikemminkin olin 10.2.2017 saakka.

Mutta ensin haluan kertoa, miten aloin polttamaan.

Vanhempani eivät polttaneet, mutta olen kyllä tuntenut ihmisiä, jotka polttavat. 90-luvun Itävallassa tupakoiminen oli enemmän tai vähemmän sallittua joka paikassa. Mutta ensimmäinen muistoni tupakointia koskien on siltä ajalta, kun olin 13-vuotias. Tuohon aikaan oli talvi ja lumilautailimme ystävieni kanssa lähes jokaisena vapaapäivänämme. Kylästämme ajoi ilmainen bussi läheiseen laskettelukeskukseen ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain tehdä jotakin ilman vanhempiani ja kaukana kotoa. Muutamat kavereistani ostivat jo tässä iässä itse tupakkaa (mikä ei ollut ongelma tuon ajan Itävallassa, sillä siellä oli tupakka-automaatteja, joista ostaessa ei tarvinnut todistaa ikää) ja polttivat noina päivinä kun olimme kaukana poissa kotoa. Ja silloin se tapahtui. Yksi kavereistani tarjosi minulle ensimmäisen naulan arkkuuni. Asetin sen suulleni ja tartuin sytyttimeen…. Mutta se ei toiminut! Tuo vietävän tupakka ei suostunut syttymään. Yritin uudelleen ja uudelleen, kunnes ystäväni alkoivat nauramaan ääneen. ”Idiootti, sinun täytyy hengittää tupakan läpi samalla kun sytytät sitä!” Tämä hetki oli minusta niin nolo, että vaikka kaverini tarjosivat, en polttanut uudelleen vasta kun oli 15-vuotias.

15-vuotiaana olin juuri päässyt yläasteelta ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni päättää, mitä ja missä haluaisin opiskella. Niin paljon vapautta! Koulu, jonka valitsin, oli metalli-insinöörin ammattikoulu, joka sijaitsi noin 30 minuutin ajomatkan päässä kotoa. Koska julkisen liikenteen vaihtoehtoja ei ollut ja vanhempani eivät voineet ajaa minua kouluun joka päivä, päätin asua koulun omassa asuntolassa. Nyt jo varmaan huomaat saman kuvion toistuvan: kaukana kotoa, ilman vanhempia, vapaus. Aivan varmasti Dom aikoo tehdä jotain typerää! Kun saavun sinne, tajuan, etten tunne sieltä ketään. Kukaan vanhoista koulukavereistani ei päättänyt tulla tuohon kouluun. Kun olin ehtinyt vähän panikoida kavereiden saamista, tapasin kämppikseni ja niistä ainakin kahden kanssa meillä synkkasi hyvin. Mutta ensimmäisen viikon jälkeen tajusin, että he lähtivät asuntolasta pois ainakin kahdesti päivässä ilman, että olisivat pyytäneet minua mukaan. Kun kysyin heiltä, mitä he tekivät, he sanoivat että voisin tulla itse katsomaan, jos en kertoisi mitään kenellekään. Menimme läheiseen puistoon ia siellä he näyttivät minulle salaisuutensa. He tupakoivat! Kun yksi heistä kysyi minulta, olinko ikinä koittanut, minun olisi pitänyt vastata: ”Kyllä, kerran ja se oli elämäni noloimpia hetkiä, enkä enää ikinä halua olla tekemisissä tupakan kanssa!”. Mutta niin en todella vastannut. Vastaukseni kun oli: ” Totta kai! Oikeastaan olen polttanut jo jonkin aikaa.” Tämä oli se lause, josta koko homma lähti…   

Jatkuu seuraavassa osassa…. 

English —-

Not all of my decisions in my life were smart, healthy and well thought out. Maybe there was this small wrong one when I was 15 and a schoolmate asked me if I want to have a cigarette.

And Maybe there was this bigger one to decide that it was not the last one.

Up until now I have never spoken about this in the blog.

Yes I’m a smoker! Or better said I was till the February 10th 2017.

But first I want to tell you how I started smoking.

My parents were non-smokers but I have known people who smoke. It was Austria in the 90’s and smoking was more or less allowed everywhere. But my first real memory of considering it was in the age of 13. At this time in my life it was winter and I snowboarded with my friends almost always when having a day off. There was a free bus which drove from our village to the next skiing center and for the first time I was allowed do something without my parents and away from home. A few of my friends where already buying cigarettes at this age (which was not a problem in Austria at that time because we then had these automates without age check) and smoking them on those days we spent far away from home. And here it happened. One of my friends offered me my first coffin nail. I put it in my mouth and took the lighter……. but it didn’t work! This freaking thing wouldn’t light. I tried again and again till my friends started to laugh out loud. “You idiot have to breath in through the cigarette when you are lighting it!” This moment was so embarrassing for me, that when my friends offered me, I didn’t try any after that until I was 15.

At 15-years-old, fresh out of secondary school, the first time I could decide what I would like to learn and to which school I wanted to go. So much freedom! The school I chose was a high school for metal engineering in a village about 30-minute drive from home. Since there was no good public transport possibility and my parents couldn’t drive me every day, I decided to live in the school’s boarding home. By now, you might recognize the pattern. Far away from home, no parents, freedom, for sure Dom is going to do something stupid. When I arrived there, I realized that I don’t know anybody. Nobody of my old school friends had decided to go to this school. After panicking a bit about how I will never find friends here, I got to know my new roommates and with at least with two of them we clicked. But after the first week I realized that they, at least twice a day, went out of the boarding home and never asked me to come with them. As I asked them what they were doing, they said I can come and see for myself if I promise not to say anything to anybody. We went to a park a few hundred meters away from the boarding home and there they showed me their secret. They were smoking! As one of them asked me, if I had ever tried, my answer should have been: “Yes, once. It was one of the most embarrassing moments of my life and I never again want to have something to do with cigarettes!” But it for sure was not. It was: “Absolutely! Actually I’ve smoked already for quite a while.” This was the sentence with which I sold my soul.

Will be continued…

Varmasti enemmän kuin yksi pariskunta on miettinyt kyseistä asiaa. Yhteiset rahat, omat rahat vai jotain siltä väliltä? Meillä asia keskusteliin ja päätettiin kassajonossa Lidlissä tunnettuamme kuukauden.

Olimme Domin kanssa kassalla ja olin maksamassa ostoksia, kun Dom totesi että nyt olisi kyllä hänen vuoronsa maksaa. En tiedä millä matikalla Dom niin laski, koska hän oli juuri edellisenä päivänä ostanut meille auton. Toki jos laskelmiin luettiin mukaan ainoastaan ruoka-ostokset, niin olin tosiaan saattanut maksaa enemmän. Mutta mitä niihin ruoka-ostoksiin lasketaan mukaan? Jos ostaa itselleen suklaalevyn, niin meneekö se kummankin pussista? Entä jos osti suklaalevyn itselleen, mutta toinen syö siitä 2 riviä. Fazerin sinisestä se on 25% . Onko tällöin toinen velvoitettu maksamaan 25% levyn hinnasta? Entä lasten ostokset? Meillä ainakin Domin kanssa on melko usein eri näkemys onko esimerkiksi tytöille uudet mekot tarpeelliset vai vaan kivat. 

Kassajonossa seistessämme totesin Domille, että me ei todellakaan tulla olemaan pariskunta, joka pitää velkakirjaa ostoksistaan. Jaetaan kaikki muu sängystä lähtien, mutta maitopurkkia ostaessa lasketaan kumman vuoro on maksaa. Ei kiitos! Dom oli onneksi kanssani samaa mieltä. Yhteinen perhe, yhteinen koti, yhteiset laskut ja yhteiset tulot. Minä maksan meillä kaikki laskut, mutta Domin tililtä.

Meidän perheessä se tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että elämme lähestulkoon Domin rahoilla. Kotiäiti, jolla on miehensä kanssa yhteiset rahat elää joidenkin mukaan miehensä siivellä. Minä olen siis tällä hetkellä tämä siivellä eläjä. Itse en näe itseäni niin, eikä näe miehenikään. Meillä on yhteinen koti. yhteiset lapset ja yhteiset rahat. Toisen meistä on jäätävä kotiin ja toisen tehtävä töitä. Jos Dom olisi jäänyt kotiin. olisin minä tehnyt opintoni loppuun ja palannut työelämään. Me kuitenkin päätimme toisin, koska se oli meille kummallekin luonnollisempi ratkaisu. En minä jäänyt kotiin chillailemaan ja tuhlailemaan Domin tienaamia rahoja. Minä hoidan kodin ja lapset Domin ollessa töissä tai opiskelemassa. Dom taas tienaa rahaa perhettämme varten.

Yhdessä myös päätimme kuinka kauan minä olen kotona. Yhdessä mietimme minkä ikäisenä lasten on hyvä mennä päiväkotiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että en haluaisi laittaa alle 3-vuotiasta päiväkotiin, mutta päätöksen siitä teimme yhdessä. Teimme päätöksen tietoisina siitä, että sinä aikana minun tililleni rahantulo ei ole hurjan suurta.

Melkein kaikesta muusta olemme Domin kanssa vääntäneet, mutta rahasta emme ikinä. Kaikki mitä saadaan on yhteinen saavutus ja kaikki mitä jää puuttumaan on yhteinen menetys.

—- English —-

I’m sure more than one couple has wondered about this very thing. To share finances or not to? Or maybe something in between?

Dom and I were at the checkout at a store and I was about to pay for our purchases when Dom said that it’s he’s turn to pay. I don’t know what kind of math he used to get to this conclusion, after all he had just the previous day bought us a car. Sure, if we only took into account the groceries, then I had paid more. But what do we count in groceries? If one buys a chocolate bar for himself/herself, is it going to be charged from both of them? What if one bought a chocolate bar but the other one eats two rows. If they’re having Fazer’s Blue, it’ll be 25%. Is the 2-row chocolate eater obligated to pay 25% of the price of the chocolate bar? What about the kids’ purchases? At least with Dom and me, we don’t always share the same opinion on whether or not the new dresses for the girls are actually needed or just nice.  

As we stood at the line at the checkout, I told Dom that we are definitely not going to be the couple that keeps a record of who’s bought what. We share everything starting from a bed, but as we’re buying milk, we count whose turn it is to pay. No, thank you! Fortunately Dom agreed with me. We have a family together, we share a home, we share the bills and we share the incomes. I’m the one in our household who takes care of paying the bills, but from Dom’s bank account.

In our family it means that we’re practically almost solely living on Dom’s income. Some people say that a stay-at-home mom, who shares a bank account with her husband, is somehow sponging off. So right now I’m the one sponging off my husband. I don’t see it this way and neither does Dom. We have a home together, kids together and we share our finances. One of us has to stay at home and one of us has to work. Had Dom stayed at home, I would have gladly finished my studies and returned to a working life. However, we decided otherwise because it was a more natural choice for both of us. I didn’t stay at home just to chill and spend all the money Dom has earned. I will take care of the home and the kids while Dom is working or studying. Dom, on the other hand, earns money for our family.  

We also decided together on how long I will be staying home. Together we thought about the age that we think is good for the kids to go to daycare. I’ve always thought that I wouldn’t want to send a kid under 3 to daycare, but that decision we made together. We made the decision knowing that during that time my income wouldn’t be that big.

We’ve argued about pretty much everything else apart from money. Everything we get is a common achievement and everything we lack is a common loss.  

Josefina kysyy minulta melko usein, mistä unelmoin ja mitä toivon tulevaisuudelta. Tämä kysymys on minulle todella vaikea, sillä olen opetellut elämään hetkessä. Totta kai minulla on tulevaisuudelle suunnitelmia, kuten onnellisena perheenä pysyminen ja sen eteen vaivan näkeminen, mutta kysymyksellään hän ei kuitenkaan tarkoita tätä.

Ymmärsin jossakin vaiheessa, että unelmoiminen on tärkeää, jos haluaa kehittyä. Unelmat ja päämäärät kun ovat elämässä se polttoaine, joka auttaa meitä liikkumaan eteenpäin.

Mistä sitten unelmoin? Mitä ovat ne asiat, joita todella haluan?

Haluan, että ihmiset tuntevat minut miehenä, joka auttaa muita. Miehenä, joka rohkaisee ja innostaa ja ehkä jopa tukee muita kehittymään itsensä paremmiksi versioiksi.Vau, aika isoja unelmia. Vai ovatko sittenkään?

Sanoisin, että tätä unelmaa kohti on helppo lähteä pyrkimään, mutta haastavaa saavuttaa.

Jokainen pienikin päätös, jonka teemme on osaltaan antamassa suuntaa sille, mistä elämässämme on kyse. Sille, onko elämässämme enemmän kyse itsestämme vai muista. Itsekäs elämä olisi helpompi valinta. Mutta olen kahden lapsen isä ja egoistinen elämä ei ole jotain, mitä lapsilleni haluan opettaa. Todella usein nykyään kuulee ihmisten puhuvan siitä, miten kova paikka maailma on ja miten sinun täytyy olla itsekäs selvitäksesi. Kyllä, on totta, että maailma on kova paikka. Mutta ehkä juuri sen takia, että ihmiset käyttäytyvät etsien vain omaa etuaan. Ja ei, ei pidä paikkaansa, ettet selviytyisi. Tunnen monia ihmisiä jotka ovat todella epäitsekkäitä ja he pärjäävät hyvin. Oikeastaan he ovat onnellisimpia ihmisiä, joita tiedän.Olen pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka odottivat minun puhuvan autoista, jahdeista ja loma-asunnoista, sillä ne eivät ole asioita, joita kohti elämässä pyrin. Tiedän, että materia ei tee minua onnelliseksi, ei ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Aivan kuin lapsena lelujen kanssa kävi: ne olivat hauskoja ensimmäisten päivien ajan, jonka jälkeen ne jäivät nurkkaan makaamaan. Mutta ystävien kanssa leikkimiseen ei kyllästynyt.

-Dom

—- English —-

Josefina asks me quite often about my dreams and plans for the future. For me this question is a really hard one, because I have taught myself to live in the moment. For sure there are some plans like staying a happy family and to work hard for it, but that’s actually not what she means.

At some point, however, I’ve understood that it’s important to have dreams if you want to improve yourself. Because dreams and goals are like the fuel in our lives that helps us go forward.

So what are my dreams? What are the things that I really want?

I want people know me as a man who wants to help others, a man who encourages and a man who inspires and maybe even supports others to become better versions of themselves.

Wow, that’s big, or is it?

I would say: easy to start, hard to master.

Each small decision we make pushes our lives to be either more about ourselves or about others. And believe me, it is easier to live a selfish life. But I’m a dad of two kids and to be egoistic is not what I want to teach them. Really often, nowadays, you hear how this world is such a hard place and that you have to be selfish to survive out there. And yes, it is true that the world is a hard place. But maybe because so many act just to their own advantage. And it’s not true that you don’t survive. I know many people who are really unselfish and they do well. Actually they are the happiest people I know.

-Dom

Viikko sitten pakkasimme lapset ja itsemme autoon. Lähdimme testamaan millainen paikka on Naantali Spa lasten kanssa. Naantali Spa tarjosi yhteistyön merkeissä meille yön ihan käsittämättömän upeassa hotellissaan kauniiden maisemien keskellä. Lasten kanssa matkustaessa meille Domin kanssa on tärkeintä, että lapset nauttivat. Lasten ilo tarttuu myös itseen ja näin koko perhe saa nauttia reissusta. Astuessamme sisään Amelie katseli ympärilleen sanoen: ” tultiinko me linnaan? Täällä on kaikkialla kultaa.” Vaikka emme olisi milloinkaan päässeet huoneeseemme, aamupalalle ja kylpylään asti, olisi meidän neitimme ollut ihan fiiliksissä. Kylpylähotellissa kaikki oltiin tehty mahdollisimman helpoksi lapsiperheille. Kylpylä-alueella oli kellukkeita, leluja, valaita ja muita leluja, joiden kanssa ainakin Amelie vietti mielellään tunnin jos toisenkin. Dom ja Amelie menivät vauhdilla altaasta toiseen ja kävivät myös nauttimassa kauniista maisemista ulkoaltaan puolella. Minä ja Estella suuntasimme viiden minuutin polsikimisen jälkeen porealtaaseen, jossa Estella otti sylissäni myös päikkärit. Altaiden vieressä oli myös ravintola, josta sai tilattua pienestä snäcksistä suurempaankin nälkään. Lastenruokia allas-ravintolassa ei kuitenkaan myyty, joten perheen ihan pienimmille kannattaa varata mukaan omat ruoat. Onneksi meillä Estellan maidot kulkee vielä toistaiseksi aina tisseissäni, joten pikkuneitikin sai ruokailtua meidän syödessä hullun hyviä ruoka-annoksiamme. Uituamme muutaman tunnin palasimme Estellan kanssa jo etukäteen huoneelle. Pian myös Amelie ja Dom saapuivat seuraksemme. Lähdimme katselemaan hotellissa vähän muita paikkoja. Amelien sanoin lähdimme hieman kiertelemään kultalinnaa. “Linnasta” löytyi myös useampi viihtyisä lasten leikkipaikka, joten perheen pienimmät nauttivat takuu varmasti lomaillessaan Naantali Spassa. Illalla menimme koko porukka kahdeksan maissa nukkumaan, enkä edes tiedä nukahtiko lapset vai aikuiset ensin. Hyvin nukutun yön jälkeen menimme aivan käsittämättömän hyvälle aamupalalle. Aamupalalta ei puuttunut mitään, ei vaikka yritin miettiä. Puuron sekaan löytyi vaikka mitä, leipiä oli todella monta erilaista leivänpäällisistä puhumattakaan, lämpimiä ruokia, kylmiä ruokia, jälkiruokia ja super paljon kaikkea muuta! Taisimme viihtyä aamupalalla vähän liiankin kauan ja syödä vatsamme niin täyteen, että nälkä ei ihan heti yllättänyt.Voimme todella lämpimästi suositella Naantalin kylpylää kaikille, mutta varsinkin perheille. Asiakaspalvelu oli todella ystävällistä ja lapset huomioitiin siellä ihan mahtavasti. Jos meillä olisi ollut vielä vähän enemmän aikaa, niin olisimme ehdottomasti nauttineet myös kauniista lenkkeilymaastosta ja vierailleet myös muumimaailmassa. Lapset nauttivat lomastamme varmasti vähintään yhtä paljon kuin me aikuiset.

Kiitos Naantali Spa! Mikäli alkoi miniloma houkutella, niin klikkaa tästä  ja varaa itsellesi Naantali Spasta pieni irtiotto arjesta.

—- English —-

A week ago we packed the kids and ourselves into a car and searched the directions in Google Maps for Naantali Spa and took the road. Naantali Spa partnered with us and offered us a one-night stay in their incredibly beautiful hotel with a beautiful scenery.

For Dom and me, when we’re travelling with the kids, the most important thing is that the kids enjoy it. The kids’ happiness is infectious and this way the whole family gets to enjoy the trip. As we stepped inside the hotel, Amelie looked around her and said: “Is this a castle? There’s gold here everywhere.” Even if we had never made our way to our room, to the breakfast or to the spa, our little miss would have been on cloud nine nevertheless.

Everything in the hotel was made as family friendly as possible. There were floats, whales and other toys by the pool that Amelie spent time with for an hour or two. Dom and Amelie hopped from one pool to another and also went to the pool outside to enjoy the beautiful scenery. Estella and I headed to the jacuzzi after five minutes of swimming, where Estella also napped on my lap.

Next to the pools was also a restaurant from which you could order either snacks or something a little heavier. However, there was no baby food available there, so you might want to take care of the babies’ meals yourself. Fortunately with us, Estella’s milk is still always travelling with her in my boobs, so the little miss also got to eat while we were having our crazy delicious meals.

After swimming for some hours Estella and I returned to the hotel room. Soon Amelie and Dom also came to keep us company. We left to explore some other places in the hotel. In Amelie’s words we left to “go round the golden castle”. In “the castle” we found several nice playgrounds for the kids, so I’m sure the little ones in the family enjoy their holiday in Naantali Spa.

In the evening we went to sleep at eight and I don’t even know whether it was the kids or the adults to fall asleep first. After a well-slept night we went for an incredibly good breakfast. I tried to think hard if something was missing from the breakfast and I just couldn’t come up with anything. They had everything. Such a selection of oatmeal toppings, several kinds of bread and don’t even get me started on the toppings. There were warm dishes and cold ones too, desserts and a bunch of other things too. I think we might have spent a little too much time there, since we ate so much that we weren’t hungry for some time.  

We very gladly recommend Naantali Spa for everybody, and especially for families. The customer service was kind and the children were taken into account in great ways. Had we had a little more time, we would have liked to go and enjoy the beautiful tracks and visit Moomin World. I’m sure the kids enjoyed the holiday at least as much as us adults.

Thank you Naantali Spa!

Olenko tylsä, jos sanon että olen todella tyytyväinen elämääni juuri nyt? Olen sitä mieltä, että ihmisillä kuuluu olla unelmia. Ihmisten kuuluu haaveilla, mutta juuri nyt päällimmäisin tunne on kiitollisuus. Tänään pysähdyin hetkeksi ja mietin, mikä on nyt suurin haaveeni tai onko minulla juuri nyt sellaista. Toki minulla on pieniä haaveita ja unelmia, mutta ei mitään suurta. Saako olla ihan vaan kiitollinen siitä mitä on saanut? Saako vaan nauttia tästä elämäntilanteesta ja heittäytyä hyvään hetkeen? Saanko vaan ottaa rennosti rakkaiden ihmisten keskellä ja toivoa, että näin tämä jatkuisikin? Saanko toivoa, että kukaan ei koskaan pilaa tätä?

Olen kiitollinen kaikesta hyvästä mitä olen elämääni saanut. Minulla on koti, jonka sisällä asuu kanssani kolme aarretta. Minä saan jakaa arkeani minun rakkaiden ihmisten kanssa. Aamulla herättyäni huomaan perhe WhatsAppiin, Impilän vintilöihin, tulleen 58 viestiä ja tiedän, että ympärilläni on ihan mieletön tukijoukko. Lähtiessäni lenkille soitan ystävälleni ja jaan fiiliksiäni, hän kuuntelee ja tilanteesta riippuen, joko itkee tai nauraa kanssani. Tullessani kotiin mies on valmistanut ruokaa ja istumme koko perhe syömään. Nauramme Amelien höpsöille jutuille. Amelie leikkii juustopalasella ja me komennamme, ettei ruoalla saa leikkiä. Sisälläni kuitenkin naurahdin ja mietin, kuinka itse tein lapsena samaa. Illalla laulamme iltalaulut lapsia silitellen. Amelieta huvittaa, miksi äiti laulaa iltalaulut, kun iskällä olisi paljon parempi ääni. Naurahdan itsekin ja ihmettelen samaa. Lasten nukahdettua käperryn mieheni kainaloon ja olen kiitollinen. Kiitollinen tästä hetkestä. Eihän kiitollisuus voi olla huono juttu? Unelmille on aikansa, mutta voihan joskus vaan nauttia ja kiitellä ylöspäin!

Meidän housut saatu House Of Brandonilta. Jos olet nopea kerkeät vielä House of Brandonin ystävämyynneille tsekkaamaan huimat alet. Klik

—- English —-

Am I boring to say that I’m really happy with my life right now? I think people should have dreams. People are supposed to dream, but right now thankfulness is what I feel. Today I stopped for a moment to think about what’s the biggest dream of mine and weather I even have one. Sure, I have smaller dreams and aspirations, but nothing that big. Can I just be thankful for what I’ve been given? I’m I allowed to just enjoy this stage of life and get lost in the moment? Can I just take it easy and be with the people dear to me, and hope that this is how it would be in the future too? Can I hope that no one will ever ruin this for me?

I’m thankful for all the good I’ve received in my life. I have a home in which I have three treasures living with me. I get to share my life with people I love. After waking up in the morning I noticed that the family WhatsApp had blown up with 58 messages and I know I’m surrounded by such an incredible group of people who support me. As I go for a walk, I call a friend of mine and share my feelings with her and she listens, and depending on the situation, either laughs or cries with me. As I come home, my husband has cooked a meal and we sit down as a family to eat. We laugh at Amelie’s goofy stories. Amelie plays with a piece of cheese and we tell her not to play with food. However, at the same time I give a laugh and think about how I did the very same thing when I was a kid. In the evening we sing the song to the kids we always do before they go to bed, while stroking them. Amelie is amused about the fact that mom sings the song even when dad has a way better voice. I’m amused too and wonder about the very same thing. As the kids have fallen asleep, I cuddle my husband and am thankful. Thankful for this very moment. Thankfulness can’t be a bad thing, right? There’s a time to dream but there’s a time to just enjoy and give thanks to the One above. 

Haluatko sinäkin päästä flunssasta eroon? Et ole ainoa. Tässä meidän perheen parhaat vinkit flunssan tappamiseen ja mahdollisimman pian flunssasta eroon pääsemiseen.

Flunssa, tuo ihana pöpö joka voi kestää viikosta toiseen. Vaikka kuinka olisi kiva uskoa, että hakemalla antibiiotin lääkäriltä flunssasi paranee hetkessä, ei asia kuitenkaan ole näin. Kun flunssaa on jatkunut jo useamman päivä, ei sinulla luultavasti siltikään ole tarvetta antibiiotille. Kipeenä oleminen on pyllystä, mutta valitettavasti perus flunssaan harvemmin on antibiootille tarvetta. Tässä muutama vinkki, jotka saattavat nopeuttaa tai saattavat olla nopeuttamatta parantamista. Näiden testaamisesta ei kuitenkaan ole ainakaan haittaa, päinvastoin.

Näin pääset flunssasta eroon

  1. Syö terveellisesti. Jos joskus tekee mieli syödä pelkkää pakastepizzaa, niin kipeenä. Ei makunsa takia, vaan valmistuksen helppouden. Kipeenä kuitenkin kannattaa tsekata mahdollisimman helppo terveellisen ruoan resepti ja valmistaa kerralla moneksi päiväksi (älä unohda esimerkiksi valkosipulia ja inkivääriä). Myös smoothiet on hyviä ja niihin kannattaakin iskeä kaikkea mahdollisimmat terveellistä. Terveellisen ja herkullisen sairasteluruoan reseptin löydät täältä, klik.
  1. C-vitamiinia. Toimiiko oikeasti? Jotkut tutkimukset väittävät, että suuret määrät c-vitamiinia lyhentäisi hieman flunssan kestoa ja pääsisit nopeammin flunssasta eroon. Suuret annokset (yli 2000mg) C-vitamiinia päivittäin voi kuitenkin aiheuttaa munuaiskiviä sekä ripulia.
  1. Mamin tai isoäidin mehua. Lämmin mehu, nyt vaan helpottaa sairastamista. Eikä oo ees pelkkä legenda, nimittäin lämmin höyry helpottaa tukkoistaa nenää, kuuma neste rauhoittaa kurkkua. Mikä tärkeintä, niin elimistö tarttee kuumeillessa paljon nesteitä ja rakkaudella tehtyjä mehuja on helppo juoda litra tolkulla. Kun haluat flunssasta eroon mahdollisimman nopeasti, niin älä vaan aliarvioi tätä kohtaa.
  1. Domin tekemä hunajasipuli-keitto. Ennakkoluulosena en ole maistanut, mutta apua siitä ainakin Amelien yskään oli.

5.Kurlaa suolavettä. Se auttaa kurkkukipuun ja pitää kurkun kosteana.

6.Sinkki. Jotkut tutkimuset ovat väittäneet, että sinkillä olisi on viruksia torjuvia ominaisuuksia. Sinkin         oletetaan estävän flunssaviruksen       lisääntymiseen tarvittavien proteiinien muodostumista.

  1. Lepoa, lepoa, lepoa! Älä aseta deadlinea sairaudelle, vaan ota rennosti ja lepää. Kyllä sinä vielä pääset siitä flunssasta eroon!Meidän perheen bonus-vinkki: Afrikan tähti! On tehty tutkimus, että rennolla pelailulla perheen kesken on positiivisia vaikutusta yleiseen sairasteluilmapiiriin ja näin ollen paranemiseen. Muutama tunti pelailua päivässä pitää fiiliksen korkealla. Tutkimukseen osallistui meidän perhe ja jokaisella osallistuneella havaittiin hyvä fiilis flunssasta huolimatta. Toivottavasti vinkeistä on apua ja pääset flunssasta eroon!

—- English —-

Flu, that lovely bug that can last from one week to another. No matter how wonderful it would be to believe that by seeing a doctor and getting antibiotics, the flu will go away in seconds, it’s just not the way it goes. When your flu has lasted for several days, it still doesn’t mean you necessarily need antibiotics. Being sick sucks, but unfortunately a basic flu isn’t cured with miraculous antibiotics. Here are some tips that may or may not help you get better faster. However, trying these out can do no harm, just the opposite.

  1. Eat healthy. If you ever crave frozen pizza, it’s when you’re sick. Not because of its taste, but rather because of how convenient it is to prepare. However, when you’re sick, you should pick a healthy easy recipe and make a big batch for several days (don’t forget garlic and ginger). Smoothies are also good and you should try and put all things healthy in there.
  2. Vitamin C. Does it really work? Some studies say that bigger amounts of vitamin c would actually decrease the number of sick days.  However, daily big amounts (over 2000mg) of vitamin c can cause kidney stones and diarrhea.
  3. Grandma’s juice. Warm juice just simply makes being sick a little easier. It is not even just a legend, because warm steam works for stuffy nose and hot liquid helps a sore throat. And most importantly your body needs a lot of liquids when feverish. Juices, which have been made with love, are easy to drink liter after liter.
  4. Honey onion soup made by Dom. I am too prejudiced to taste it, but it did help Amelie with her throat.
  5. Having a gargle with salted water. It helps with a sore throat and keeps the throat moist.
  6. Zinc. Some studies have said that zinc can prevent viruses. It is believed to prevent the protein needed to reproduce the flu virus to form.
  7. Rest, rest, rest! Don’t set a deadline for the disease but rather relax and rest.

A bonus tip from our family: Afrikan tähti (The Star of Africa –board game)! A study has proven that family playing together has a positive effect on the getting-better-atmosphere and therefore on the actual process of getting better. A couple of hours of playing together helps keep the atmosphere good. The study had four participants, our family, and each participant was feeling good despite the flu.