Älä sano, että tiedät miltä tuntuu olla yksinhuoltaja, jos et tiedä. Se, että puolisosi tekee paljon töitä ja hoidat lapsesi suurimmaksi osaksi yksin ei tee sinusta yksinhuoltajaa. Se, että olet viikon yksin puolisosi ollessa työmatkalla, ei tee sinusta yksinhuoltajaa. Se, että puolisosi tekee lähes kellon ympäri töitä, ei tee sinusta yksinhuoltajaa. Tiedät, ehkä miltä tuntuu hoitaa lasta yksin, mutta et tiedä millaista on olla yksinhuoltaja.yksinhuoltajaYksinhuoltajat eivät vain hoida lapsiaan yksin, he huolehtivat myös kaikesta muusta yksin. Kun puolisosi on töissä, hän ansaitsee rahaa ja ehkä mahdollistaa sinun kotona olemisen. Kun yksinhuoltaja hoitaa lapsensa kotona, hän kantaa yksin taloudellisen vastuun, kukaan muu ei tienaa rahaa hänelle ja hänen lapsilleen. Yksinhuoltaja ei katso kelloa tai laske öitä, koska puoliso tulee takaisin kotiin. Ei, hän on yksin.yksinhuoltajaEhdin asumaan yksin Amelien kanssa runsaan vuoden ennen kuin Dom astui elämäämme. Sinä aikana muistan monet kerrat, kun ystäväni lähtivät puistosta iltapäivällä lapsineen kotiin odottamaan perheen isää, joka oli tulossa töistä. Minäkin nappasin Amelien syliini ja kävelin kotiin, mutta meidän perheessä ei sillä hetkellä ollut isää, jota odottaa kotiin. Voin sanoa olleeni yksi onnekkaimmista yksinhuoltajaäideistä, sillä minun perheeni ja ystäväni tukivat minua 110% ja olivat todella aktiivisesti minun ja Amelien elämässä. He kävivät meillä päivittäin, he soittelivat minulle, he iloitsivat Amelien uusista taidoista aidoisti, he antoivat minun itkeä heidän olkapäätään vasten ja he oikeasti kulkivat vierellämme koko ajan.  Siitä huolimatta itkin monet kerrat, etten voinut katsoa kelloa ja odottaa puolisoani kotiin. Itkin monet kerrat, etten voinut lähettää viestiä puolisolleni viestiä, mitä olimme Amelien kanssa tehneet. Itkin monet kerrat, ettei minulla ollut vierellä puolisoa, joka olisi murehtinut kanssani raha-asioista. Yksinhuoltajuus on niin paljon muutakin, kuin yksin lapsista huolehtimista.yksinhuoltajaTe yksinhuoltajaäidit – ja isät, en voi sanoin kuvailla kuinka paljon arvostan ja kunnioitan sitä, että teette kaiken yksin. Vanhemmuus ei ole helppoa, vaikka vastuuta on jakamassa kaksikin vanhempaa. Saati sitten, kun olet täysin yksin. Iso tsemppi ja kunnianosoitus teille kaikille, jota hoidatte kaiken yksin.

LUE MYÖS

RASKAANA, VAIKKA RASKAUSTESTI NEGATIIVINEN

HÄÄMME ITÄVALLAN ALPEILLA

ÄLÄ SANO, ETTÄ TIEDÄT MILTÄ TUNTUU OLLA YKSINHUOLTAJA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Kannattaako lapselle ottaa vakuutus?

Mikäli hiekkalaatikon reunalla olevia keskusteluja ja vauvapalstaa on uskominen, niin tämä kysymys pyörii tasaisin väliajoin vanhempien mielessä. Se ei toki ole yllätys, sillä mitä tulee lasten sairasteluun, niin jokainen vanhempi haluaa saada lapselleen parasta hoitoa. Onko Suomen terveydenhuolto riittävä vai kannattaako lapselle ottaa vakuutus?

Kahden vakuutetun lapsen äitinä arvaatte ehkä oman kantani. Miksi sitten olen tähän ratkaisuun päätynyt? Amelien synnyttyä otin vakuutuksen täysin mukavuussyistä. En halunnut joutuvani jonottaa sairaan lapsen kanssa tunti tolkulla päivystyksen aulassa muiden sairaiden ihmisten kanssa. Toki on täysin paikkakunnasta riippuvaa, kuinka nopeasti pääset lääkärin vastaanotolle. Ottaessani Amelielle vakuutuksen syynä ei siis ollut, että pelkäisin julkisen terveydenhuollon olevan huonoa. Tuntui vain paljon helpommalta käydä yksityisellä. Amelien vauva-aikana asuimme isommalla paikkakunnalla, jossa yksityiselle lääkärille sai ajan vain tunnin varoajalla, joten valitsin lähes aina yksityisen julkisten tuntien odottamisen sijaan.kannattaako lapselle ottaa vakuutusKaksi vuotta sitten Amelien nielurisat turposivat ja alkoivat vuotamaan verta. Menimme päivystykseen ja kuuntelin, kun vieressä oleva nainen kertoi ettei Suomessa enää hoideta ihmisiä, vaan vuorossa oleva lääkäri lähettää kaikki kotiin odottamaan voinnin paranemista. Ei luonut kovin hyvää fiilistä siinä vaiheessa. Ilokseni täytyy todeta, että meidän käyntimme jälkeen jäi hyvin erilainen fiilis. Lääkäri järjesti päivystysajan nielurisojen poistoon ja koimme, että meidän neiti oli todella turvallisissa käsissä. Itse operaatio hieman jännitti, koska se oli ensimmäinen kerta, kun Amelie nukutettaisiin julkisella puolella. Amelie oli nukutettu kaksi kertaa aiemmin ja tällöin olin saanut pitää häntä sylissäni kunnes hän nukahti. Luin netistä, ettei julkisella puolella olisi samaa käytäntöä. Tilannetta ei varmasti helpottanut se, että olin tällöin myös raskaana ja ilmeisesti myöskään raskaana olevia ei tilanteeseen päästetä. Operaatio aamuna kysyin anestesialääkäriltä saisinko olla nukutuksessa mukana ja vastasi myöntävästi raskaudestani huolimatta. Koko henkilökunta oli todella ystävällistä ja minulla ei ole ainuttakaan pahaa sanaa koko päivästä. He ottivat Amelien ihan superhyvin huomioon ja kertoivat kokoajan, mitä seuraavaksi tekevät. Tämän lisäksi lähes kaikki muutkin kokemuksemme julkisesta terveydenhuollosta ovat hyviä.kannattaako lapselle ottaa vakuutus

Mutta….

Toinen tarinani julkiselta puolelta oli tänä keväänä. Estellalla oli ollut useampi korvatulehdus ja hänelle oltiin määrätty viisi erilaista antibioottia. Paikkakunnallamme ei saa yksityiselle korvalääkärille aikaa samalle päivälle, joten jouduimme aina turvautumaan päivystykseen. Estella huusi kuin syötävä ja pari kertaa pääsimme suoraan jonojen ohi, koska hän kuulosti niin kivuliaalta. Aina sama juttu, korvaan ei näe ja luultavasti se on tulehtunut, vaihdetaan antibioottia ja helpotetaan lääkkeillä kipua. Aina antibiootin aloitettuani varasin ajan kolmen viikon päähän erikois korvalääkärille, mutta sinne asti ei vaan koskaan päästy, koska korva ei parantunut. Taas oli yksi antibiootti loppunut ja Estella huusi taas kovaa kipua. Tällöin korva alkoi myös vuotamaan verta ja suuntasimme uudelleen lääkäriin. Vihdoin aivan ihana lääkäri terveysasemaltamme kirjoitti kiireellisen lähetteen erikois korvalääkärille ennen uuden antibiootin aloittamista. Soitin samana päivänä korvapolille ja kysyin, koska aika mahtaa olla. Mutta tämä korvalääkäri oli päättänyt vaihtaa kiireellisyysluokitusta ja saimme ajan yli kuukauden päähän. No, en väitä että jatkuva korvakierre olisi hengenhätä tai veren tulo korvasta olisi aina todella vakavaa, mutta äitinä voin sanoa että oman lapsen kipua on järkyttävä katsoa. Vakuutus tai ei, niin olisin marssinut yksityiselle. Soitin yksityiselle ja sain ylimääräisen ajan. Pääsimme korvalääkäriin, joka järjesti seuraavalle aamulle korvienputkitusajan. Homma hoidettu ja sen jälkeen ei pikku neidillämme ole korvatulehdusta ollut. Tällöin en olisi voinut olla kiitollisempi, että meillä on vakuutus lapsillamme juuri tällaisten tilanteiden varalle. Joten kyllä, aiomme jatkossakin pitää vakuutukset!

Kookosöljy on terveellistä. Rokotukset ovat osa salaliittoteoriaa. Maito ja viljat ovat syy lähes jokaiseen terveysongelmaan. Se mikä toimi yhdellä ihmisellä on pakko toimia jokaisella muullakin. Jos naapurin Pirkon psoriaasis parantui jättämällä maitotuotteet pois voidaan tehdä johtopäätös, että maidoton ruokavalio parantaa kaikki sairaudet ihottumasta syöpään. Tomi Kokon on pakko olla lähes Jumalasta seuraava, vaikka väittääkin vain yhtenä asiana mainitakseni, että ravintopyramidin voisi kääntää ylösalaisin. Onkohan Kokko edes huomannut tarkistaa, mitä pyramidin huipulla on? Mitään tietopohjaahan asian taustalla ei ole, mutta sitäkin varmempi fiilis hänellä ilmeisesti on.

Nykytrendi tuntuu olevan etteivät ihmiset enää usko virallisiin auktoriteetteihin vaan luottavat mielummin omiin tai tuttavansa näkemyksiin. Valtakunnallisia ravitsemussuosituksia sekä muita terveyteen liittyviä suosituksia (esim. rokotukset) pidetään vääränä informaationa. Suomalaiset tutkimukset ovat todella arvostettuja muissa maissa, mutta omassa maassamme me emme niihin usko.On totta, että se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella. On siis hyvin mahdollista ettei juuri sinulle sovi maito, mutta et voi tehdä siitä koko kansaa koskevaa yleistystä. Minulle esimerkiksi todella usein treenatessa tulee vähän huono olo (ei johdu siitä ettenkö olisi syönyt tarpeeksi), joka menee pois kun syön hieman sokeria treenin aikana. Kannan siis salilla laukussani jotain sokeripitoista, jonka syön n. puolessa välissä treeniä. En kuitenkaan suosittele jokaiselle asiakkaalleni 45min treenin puolessa välissä nautittavaksi sokeria. Jos siis koet jonkun asian auttavan, niin go ahead, mutta älä pakota kaikkia ympärilläsi olevia tekemään samoin, äläkä myöskään usko kaikkea mitä netin syövereistä luet.

Hyvä esimerkki on kookosöljy, mikä on vaan onnistuttu markkinoimaan ihan superterveellisenä rasvana. Kookosöljyn väittäminen terveyttä edistävänä rasvana on täysin urbaani legenda. Mainittakoot silti että kookoksen keskipitkäketjuiset rasvahapot eivät kylläkään ole tyydyttyneistä rasvoista kovin pahoja sydäntautien kannalta, mutta ei se tee niistä terveyttä edistävää. Myös täysjyväviljan ja hedelmien puuttuminen ruokavaliosta ei ole millään tavalla tieteellisesti todistettu edistävän terveyttä. Itseasiassa päinvastoin nämä molemmat ruokaryhmät ovat osa terveyttä edistävää ruokavaliota.
Omat hälytyskelloni soivat, kun joku soveltaa omia kokemuksiaan koko kansalle suositeltaviksi suosituksiksi tai tiedetään kaikesta kaikki tai ollaan vaan periaatteesta vastaan kaikkia virallisia suosituksia, koska niiden on pakko olla osa salaliittoteoriaa.

“Minä ole opettanut, että takaisin saa lyödä.” “Pojat on poikia.”

Puistossa pääsin todistamaan todella surullista tilannetta. Pieni tyttö, ehkä noin 5-vuotias, ohitti noin 6-vuotiaan pienen pojan liukumäen jonossa. Tämä tilanne tuskin on yhdellekään vanhemmalle täysin ennennäkemätön. Pienethän vasta opettelevat sääntöjä. Vanhempina meidän tehtävämme tietenkin on opastaa pikkuihmisiä toimimaan oikein ja puuttua huonoon käytökseen tai heistä saattaa kasvaa niitä Lidlin kauppajonossa vanhempia ihmisiä etuileva sukupolvi. Jos siis osa aikuisistakaan ei ole vielä monen kymmenen vuoden aikana sisäistänyt käytöstapoja, niin ei ehkä ole ihme etteivät 5-vuotiaat aina muista seisoa nätisti jonossa. Ei hätää, lapsethan opettelevat, meidän aikuisten pitäisi jonottaminen jo osata.

Etuilu liukumäen jonossa ei siis saanut minua kirjoittamaan kokonaista postausta aikuisten huolestuttavista kasvatusmetodeista. Sen sijaan tämän vääryyttä kokeneen pojan äidin käytös oli suorastaan pöyristyttävää. Tytön etuiltua poikaa, löi poika tyttöä. Noh, kuten edellä sanoin, lapsethan vasta opettelevat, eikä lyöminen automaattisesti tarkoita vanhempien kasvatuksessa olevan vikaa. Sen sijaan se, miten vanhemmat lyömiseen reagoivat kertovat hyvinkin paljon vanhemmista, heidän kunnioituksestaan muita ihmisiä kohtaan sekä heidän kasvatusmetodeistaan. Tämä äiti totesi tilanteen nähdessään, että pojathan ovat poikia. Että mitä? Pojat ovat poikia? Sukupuolesiko määrittelee sen onko väkivalta väärin vai ei?

Keskustelu pojan äidin sekä hänen ystävänsä välillä jatkui. “Tyttöhän etuili ensin, ei varmaan etuile toista kertaa.” Suorastaan erinomaisesti toimittu (blogissa ei aina sarkasmi pääse läpi, joten kerrottakoot, että tämä oli sarkasmia)! Sen sijaan, että kumpikin lapsi olisi voinut oppia etuilemisen sekä lyömisen olevan väärin, niin he oppivat, että kostaminen on ihan jees ja pahaan vastataan pahalla. Ei lapsi voi tietää lyömisen olevan väärin, jos aikuiset hyväksyvät toiminnan.lapsiKuvitellaan samantyylinen tilanne parin kymmenen vuoden päähän. Kyseinen poika on nakkikioskilla ja hän on lapsesta asti oppinut, että kokiessaan vääryyttä lyöminen on sallittua. Kioskille tulee nainen, joka etuilee häntä. Hän lyö naista, nainen kaatuu maahan ja loukkaa pahasti itsensä. Oikeuttiko etuileminen lyömisen? Miksi se sitten lapsena olisi sallittua? Mutta voihan tässä tilanteessa aina todeta, että pojathan ovat poikia. Halusimme tai emme, niin kyllä ne pienet pojat vaan miehiksi kasvavat ja heiltä väkivalta on tasan yhtä kiellettyä kuin naisiltakin. Ja vaikka kukaan ei satuttaisikaan itseään pahasti lyömisen seurauksena, niin jo ajatuksena toisen ihmisen satuttaminen on väärin.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun äitien keskuudessa lyöminen on sallittu. Olen muutamankin aikuisen, pienen lapsen vanhemman, kuullut sanovan LAPSILLEEN, että jos joku lyö, niin on sallittua lyödä takaisin. Sitähän kutsutaan itsepuolustukseksi.” Aikoinani itsepuolustuskurssilla ollessani meitä opastettiin kuinka toimia raiskaustilanteessa, uhkaavassa tilanteessa tai pahoinpitelytilanteessa. Koulutus alkoi sillä, että kouluttaja kertoi parhaimman itsepuolustuksen olevan juokseminen sekä avun huutaminen. Meitä kehoitettiin aina välttämään väkivaltaa. Koska lastenkasvatukseen on alkanut sisältymään itsepuolustuskurssi, joka kannustaa aikuiselle kertomisen ja välien selvittelyn sijaan turvautumaan nyrkkiin? Tällaisessa tilanteessa lapset ratkaisevat riidat väkivalloin, voimakkain voittaa ja mikä pahinta, heillä jää monta tärkeää oppituntia väliin. He eivät voi kasvaa ja kehittyä ihmisinä, jos me aikuiset emme heitä neuvo. Eiväthän he ymmärrä, että 4-vuotiaana saavat lyödä, mutta kymmenen vuotiaana se ei enää tunnu kovin kivalta. Iästä, sukupuolesta tai taustasta viis, lyöminen on väärin!

Vanhemmilla on erilainen tapa kasvattaa lapsia ja se on ihan okei. Se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Minulle on aivan sama kannatatko perhepetiä vai omaa sänkyä, lapsesi ei mene pilalle tai pilaa muidenkaan lapsuutta joi hän sitten korviketta tai äidinmaitoa. Silläkään ei hurjia seurauksia ole päädyitpä sitten kellonmukaiseen rytmiin tai vauvantahtiseen. Mutta lyöminen? Ei, pientä lasta ei vaan voi opettaa lyömään tai sallia lyömistä. Se on väärin. Pieni murusesi kasvaa, voimat kasvavat ja jos he oppivat selvittämään riidat lyömällä, tulevat he tekemään sitä mahdollisesti myös aikuisena. lapsi

LUE MYÖS

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Muuttaessamme FitFashioniin vanhat kirjoituksemme katosivat. Muutamat ovat kyselleet tämän blogitekstin perään, joten päätimme repostata tämän täällä. Kahden tyttölapsen äitinä on todella surullista nähdä, mihin suuntaan maailma on menossa. Kauneusihanteet on niin epärealistisia, että yhä useampi päätyy käymään veitsen alla. Ollaan ihan hullun tiukalla dieetillä samalla treenaten kovaa, oman terveyden kustannuksella. Unelmoidaan jostain, mitä ei ole olemassa ja jostain, mitä ei vaan voi saavuttaa terveellä elämällä. Halutaanko me oikeesti, että meidän tytöt ja pojat kasvaa ajattelemaan näin?

Instagramia selatessa me nähdään toinen toistaan täydellisempiä vartaloita. Uskallan väittää aika monen naisen katsoneen kadehtien näitä täydellisiä vartaloita ja ehkä lähteneet sinä iltana salille motivaationaan samanlaisen kropan saaminen. Salille meno on ihan hyvä juttu, mutta oman kropan vertaaminen muihin ei. Instagramista löytyvät täydelliset kropat ovat epärealistisia, usein illuusiota. Niissä on ehkä aitoja ihmisiä, mutta kuvat ovat kaukana aidosta. Vartalot ovat yhdistelmä oikeanlaista kuvakulmaa, kuvanottamisajankohtaa ja kuvanmuokkausta. Näillä voidaan saada niin paljon muutosta aikaan, etteivät mallit itsekään aina tunnista itseään. Nuo vartalot eivät ole todellisia, ne ovat vain tarkkaan harkittua illuusiota.

Pojat ja miehet! Jos te uskotte näihin kuviin, niin uskovat myös teidän tyttöystävänne ja vaimonne. Jos te vertaatte naisten kroppia Instagram-täydellisyyksiin, niin meidän naisten on paljon haastavampaa olla vertaamatta itseämme heihin. Naisen ei tarvitse olla viikko synnytyksen jälkeen kuin hän ei olisi koskaan synnyttänyt. Naisen ei kuulu näyttää samalta, kuin nämä fitnessmallit Instagramissa. On ihan hyvä, jos naiselle tulee muutama vatsamakkara istuessa. Se useimmiten on merkki terveestä naisesta. Mitä te sitten voitte tehdä? Voitte omilla teoillanne, sanoillanne ja sanattomalla viestinnällänne olla luomassa hyväksyvää ilmapiiriä, ilmapiiriä joka huutaa “olet hyvä juuri tuollaisena”. Esimerkiksi se, ettet yritä muuttaa toista, vaan hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on, voi huutaa kovempaa kuin parhaimmatkin kehut. Joskin kehut myös ovat erittäin tervetulleita.

Tän postauksen avulla haluan herätellä meitä arvioimaan uudelleen kauneusihanteitamme ja tiedostamaan, mistä ne kumpuavat. Uskon, että se, millä mieltäni ruokin, on osaltaan vaikuttamassa siihen, miten ajattelen. Joskus voikin siis aika ajoin olla hyvä tsekata omat Insta-feedit ja Facebookit tykätyt sivut ja miettiä, onko ihan jokainen sivuista rakennukseksi omalle mielelle. Lisäksi uskon yhteisön voimaan ja siksi pyysimmekin Facebookista äityleiltä apua. Moni nainen halusi lähteä mukaan näyttämään, kuinka paljon kuvakulmalla voi katsojaa hämätä. Nämä naiset halusivatkin omalta osaltaan lähteä taistoon illuusioon pohjautuvista vartaloihanteista lähettämällä itsestään kuvia tätä postausta varten. Kiitos siis teille hurjasti!

Lopuksi haluan vielä todeta, että tietenkin on hyvä pitää itsestään huolta, on hyvä urheilla ja on hyvä syödä terveellisesti. Nämä asiat kun vain yksinkertaisesti ovat meille hyväksi. Toisaalta, minkä vain hyvän asian saa käännettyä huonoksi, jos vetää överiksi. Näistä asioista tulee huonoja heti, kun niistä tulee elämän itseisarvoja, kun ne alkavat hallita elämää. Itse tekemistä tärkeämpää on se, mikä meitä motivoi. Esimerkiksi tyytymättömyys omaan peilikuvaan voi toimia motivaattorina, mutta jos motivaattorina siinä rinnalla ei ole kokonaisvaltainen terveyden parantaminen ja ylläpitäminen, se voi johtaa holtittomaan laihduttamiseen ja pettymyksiin, kun tavoitteita ei saavuteta. Ei siis olla liian ankaria itsellemme, eikä verrata itseämme johonkin, mitä ei ole. Sä oot arvokas just noin!

Tästä eteenpäin kuvat eivät ole minusta, vaan naisilta, jotka ovat halunneet esimerkillään todistaa kuvakulman merkityksestä.

From this point on the pictures on this post have been provided by women who want to prove the power of the angle

—English—

As a mom of two daughters, it’s very sad to see where this world is going. Beauty standards are so unrealistic that more and more people find themselves undergoing surgeries. People are on crazy strict diets all the while working out a lot, on the expense of their health. We dream about something that doesn’t exist and about something that simply cannot be reached with a healthy lifestyle. Do we really want to raise our sons and daughters to think like this?

As we scroll through Instagram, we see one perfect body after another. I dare say that many women have looked at these pictures with envy and maybe even have gone to the gym that night motivated by the hope of getting a body like that. Going to the gym is ok, but comparing your body to others’ is not. The perfect bodies on Instagram are unrealistic, most often illusion. The people in the pictures might be real, but the pictures are far from it. The bodies in those pictures are a combination of having the right angle, the right timing and the magic of photoshop. All these play a role in making the pictures so different from the original that not even the models in the pictures always recognize themselves. Those bodies aren’t realistic, they’re illusion.

Boys and men! If you believe in these pictures, so will your girlfriends and wives too. If you compare women’s bodies to the perfect ones on Instagram, it is much more challenging for us women not to compare ourselves to them. A woman doesn’t have to look a week after labor, like she’s never given birth. A woman doesn’t have to look the same as the fitness models on Instagram. It is ok for women to get a few stomach rolls when they’re sitting. Actually, that can often be a sign of a healthy woman. So, what can you do, then? You can, with your own actions, with your words and your non-verbal communication, be creating an atmosphere of acceptance. An atmosphere that shouts “you’re good just the way you are”. For example if you refuse to try to change her, but rather accept her as she is, can speak louder than even the best of compliments. Although, we welcome compliments with open arms.

With this post I want to encourage us to re-evaluate our beauty standards and to acknowledge where they come from. I believe that what I feed my mind with has an effect on how I think. So, sometimes it’s good to check our Instagram feeds and the pages we have liked on Facebook to evaluate if each one of them has a positive effect on our mind. In addition to that, I believe in the power of community. That’s why we turned to Facebook’s Äitylit for help. Many women wanted to show, how much the angle in which we take photographs, can mislead people. These women wanted to, on their part, to stand against the body standards based on an illusion by sending pictures of themselves for this post. So, a huge ‘thank you’ for you!

Lastly, I want to say that of course it is good to take care of yourself and to do sports and to eat healthy. These things are good for us. On the other hand, anything good can be turned into bad, if it becomes an absolute value, if they start controlling your life. What’s more important than what you do, is what motivates you to do it. For example, dissatisfaction of your own reflection can be a motivator, but if there’s not the motivator of improving and sustaining a holistic health, it can lead to reckless weight-loss and disappointments if the goals are not met. So, let’s not be too hard on ourselves and let’s not compare ourselves to something that doesn’t exist. You are precious just as you are!

Vanhemmuus on ihan hullun siistiä, vaikka yövalvomiset saattavatkin tuntua välillä vähän vähemmän siisteiltä . On hienoa, että nykyään puhutaan paljon äitien väsymyksestä ja uskalletaan sanoa ääneen elämän olevan välillä myös rankkaa. Sitähän se elämä on ylä- ja alamäkeä vuorotellen ja toivon mukaan hyvässä tasapainossa. Monen äidin kanssa on tullut keskusteltua asiasta, kuinka on suorastaan suotavaa puhua äitiydestä negatiiviseen sävyyn ihan vain solidaarisuuden nimissä, niitä kohtaan joilla on rankkaa. Varmasti jokainen äiti on kokenut sen hetken kun on meinannut hermot mennä tai, niinkuin allekirjoittaneella, jolla hermot ei meinannut mennä, vaan meni ja tartti hetkeksi mennä makuuhuoneeseen ihan yksin ja laskea kymmeneen. Mutta kuitenkin nuo hetket ovat monilla äideillä hyvin pieniä ja ohikiitäviä, niiden rakkauden, naurun, lämmön ja läheisyyden rinnalla. On hienoa, että uskalletaan puhua rankoistakin hetkistä ja huonoista öistä, mutta unohdetaanko me liian usein ne hyvät hetket? Onko lupa sanoa ääneen, että ihan oikeasti nautin äitiydestä ja lasteni kanssa olemisesta? Voinko myöntää ja kertoa ääneen ikävöiväni tyttöjä opiskelupäivinäni? Voinko sanoa, että uskon tämän hetkisen elämäni olevan yksi elämäni parhaista ajanjaksoista?

Lapset ovat pieniä vain hetken, vain hetken 1-vuotias roikkuu jalassani kiinni kuin takiainen. Kohta hän viilettää jo kovaa vauhtia niin kuin siskonsa. Vain hetken pian 5-vuotias Amelie pyytää lukemaan sadatta kertaa samaa kirjaa, sillä kohta hän osaa jo itse lukea. Lapset ovat pieniä vain pienen hetken, liian pienen hetken. Vaikka välillä varmasti itse kullakin on rankkoja hetkiä, niin eihän vaan unohdeta niitä hyviä hetkiä ohikiitävien rankkojen hetkien alle. ps. Kaikille joita on harmittanut, ettei Itävallan reissustamme ole tullut enempää kuvia, niin kannattaa seurata meitä instagramissa _fitfunfamily_ . Varsinkin mystoryssa on paljon videoita meidän reissaamisesta!

—- English —-

It’s great that there’s a lot of talk about mothers’ exhaustion nowadays and people are more open to admit to sometimes having struggles in life. That’s what it’s all about, after all, having uphills and downhills, hopefully in a good balance.

Many other moms and I have talked about this matter of people talking about motherhood in a negative way just to show solidarity towards those who have it rough. I’m sure every mom has been in a situation where she was about to lose her temper. Or like me, been in a situation where I just wasn’t about to, but actually did lose my temper and went to my bedroom, sat on the floor and counted to ten. Those moments are, for most moms, very small and fleeting in comparison to the love, laughter, warmth and closeness we get.

It is good that we dare to talk about the tough moments of life and the sleepless nights. But do we too often forget the good moments? Is it ok to say out loud that I really do enjoy motherhood and spending time with my children? Can I admit to missing my kids on the days I have school? Can I say that the life I’m living now is the best period of my life so far?

The children are small for just a while. For just a while is a 1-year-old stuck to my feet like a burdock. Soon she’ll be off hurtling like her big sister. Just for a short while is the almost 5-year-old Amelie going to ask me to read her the same book for the hundredth time, since soon she’ll be able to read it herself. Kids are small for just a short while, too short a while. Even though all of us go through rough times in life, let’s not let those fleeting times overshadow the good ones.

Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon naisista, naiseudesta, naisten oikeuksista ja feminismistä. On puhuttu siitä, miten naisilla tulisi olla samat oikeudet kuin miehilläkin, ja miten naisten pitäisi saada tehdä kaikkia niitä asioita, mitä miehetkin tekevät. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että naisilla tulisi olla tasa-arvoiset oikeudet yhteiskunnassa suhteessa miehiin – oikeus äänestää, oikeus samoihin työpaikkoihin ja oikeus samaan palkkaan samasta, yhtä hyvin tehdystä työstä muutaman mainitakseni. Välillä kuitenkin tuntuu, että sukupuolten rajat halutaan häivyttää täysin. Viime aikoina minusta on useinkin tuntunut siltä, että naisena olemisen sijaan minun tulisi pyrkiä todistamaan, että pystyn tekemään kaiken saman, mitä mieskin pystyy. Mutta täytyykö minun pystyä? Haluaisinkin nyt kahden pienen lapsen äidin näkökulmasta tuoda esille joitakin ajatuksiani aiheeseen liittyen.Tasa-arvon nimissä naisten tulisi ottaa mallia miehistä. Lapsia on hyvä muistuttaa, että naisenakin he voivat tehdä miesten juttuja ja että naisena oleminen ei tarkoita, etteikö voisi olla miehen veroinen. Tyttöjä on hyvä aloittaa jo pienestä pitäen aivopesemään ajattelemaan, että ei ole huolta vaikka hän tyttö, sillä hän voi siitä huolimatta pärjätä elämässään ja toimia niin kuin pippelillä varustetut ihmiset.

Miksi naisten ei voida antaa olla naisia? En usko, että nainen menestyy elämässä ”siitä huolimatta” ettei hän ole mies, vaan juuri sen takia. En pysty kaikkeen mihin miehet pystyvät, eikä minun edes tarvitse. Olen nainen ja olen ylpeä siitä. Naisena minä pystyn asioihin, joihin miehet eivät pysty. Sehän tässä onkin niin uniikkia. Naiset ja miehet on erilaisia ja se on vaan hienoa! Olen esimerkiksi kantanut kaksi lasta vatsassani ja ruokkinut kummatkin maidollani. Olen ylpeä siitä, että naisena olen saanut etuoikeuden tehdä nuo asiat. Mieheni ei siihen pysty vaikka haluaisi, tai vaikka yhteiskuntamme sitä haluaisi. Nyky-yhteiskunnassamme vallitsee mentaliteetti siitä, että kaikki pitäisi mennä tasan. Eiköhän luotaisi vaikka simulaattoreita, jotka simuloivat naisen synnytystuskat ja pakoteta jokainen tuleva isä kokeilemaan sitä, jotta voisivat siten päästä edes ripauksen osalliseksi synnytyskivuista, ihan vaan reiluuden nimissä. Entäpä yhdeksän kuukauden odotus? Mitenkä se puolitetaan? Halusimme tai emme, niin biologiamme takia meillä on erilaiset roolit elämässä. Mies kun ei sitä vauvaa voi puoliksi kantaa, ei vaikka raskausaikana itse kutakin sellainen vaihtoehto varmasti houkuttelisi. Mutta toisaalta, se ei ole tarkoituskaan.

Nykyään äitiydestä ollaan tehty pakkopullaa ja naisten asemaa huonontava asia. Äitiys on aivan mielettömän upeaa, ja minusta on hirveää, että äitiyslomasta on tullut suoritettava asia etuoikeuden sijaan. Jaetaan puoliksi ihan tasa-arvon nimissä. Tasa-arvon nimissä sieltä miehen rinnoista ei vieläkään tule maitoa. “Mutta voihan isä sitten tuoda vauvan äidin työpaikalle.” Tuleeko isä sitten aina kaikki lapset mukanaan äidin työpaikalle? Voin kuvitella, että moni työpaikka on ihan innoissaan kun isä neljän lapsen kanssa saapuu nuorimmaisen ruoka-aikaan äitiä moikkaamaan ja ehkä järjestelmään hieman sisustusta uudelleen.

Itse rakastan äitinä olemista ja rakastan olla lasteni kanssa kotona. Miksi siis on ihmisiä, jotka haluavat päättää puolestani, että haluan mieluummin edetä urallani kuin olla kotiäitinä? Jos sinä et koe kotiäitiyttä jutuksesi, niin todellakin, ole vapaa menemään töihin, mutta ole kiltti, äläkä vaadi minulta samaa. Monelle naiselle se vain yksinkertaisesti on miestä luontevampaa jäädä lasten kanssa kotiin. Halusimme tai emme, biologiamme takia asia usein vain on näin, miehiltä kun ei kovalla tahdonkaan voimalla maitoa heru. Toisaalta taas olen hyvin iloinen siitä, että Domilla on isyysloma ja saamme yhdessä koko perhe nauttia tästä ajasta.

Tällä hetkellä Suomessa jokainen saa tehdä juuri niin kuin haluaa, miksi siis muuttamaan asiaa? Siksikö, että monessa suhteessa lapset nähdään yhteiskunnan riippakivinä, jotka yritetään hoitaa siinä sivussa ilman, että kenenkään ura kärsii? Lapset on ihan mielettömiä ja niiden kanssa on oikeesti hauskaa. En mitenkään usko, että kun olen vanha, tulisin katumaan sitä, että jäin lasteni kanssa kotiin.Meillä ei yhteiskuntana ole varaa tasa-arvon tavoittelun nimissä kadottaa kummankin sukupuolen vahvuuksia, niitä vahvuuksia, jotka on luotu toinen toistaan täydentämään. Karrikoidusti voitaisiin ajatella, että maailma ilman miehiä olisi tunteiden pohjalta tehtyjen ratkaisujen summa, ja toisaalta taas maailmasta ilman naisia puuttuisi suuri siitä osa myötätunnosta ja hoivasta, jota siinä nyt on. Kumpikaan ei ole toista tärkeämpi, vaan kumpaakin kipeästi tarvitaan tässä maailmassa.

—- English —-

Recently there has been a lot of talk in the media about women, being a woman, women’s rights and feminism. There’s been talk about how women should possess the same rights as men and how women should be able to do all the things that men do. I definitely agree that women should have equal rights in the society to the ones of men – a right to vote, a right to apply for the same jobs and a right to get paid the same salary for the same, equally well done job, just to name a few. At times it feels, however, that the two sexes are wanted to be faded into one. Recently I’ve often felt like instead of being a woman, I should strive to prove that I can do anything a man can do. But should I be able to do everything a man can do? Now, I’d like to share some thoughts I have on the matter as a mother of two young kids.

In the name of equality women should learn from men. It is good to remind children that as a woman they can do manly things and that being a woman doesn’t mean that they couldn’t match men. It is also good to start brainwashing girls from a young age to think that it doesn’t matter if she’s a girl, because despite of being a girl, she can do as well in life as the people with a penis.

Why can’t we let women be women? I don’t think that a woman is successful in life “despite” of the fact that she’s not a man, but rather, because of it. I can’t do everything a man can do and I don’t even have to. I’m a woman and I’m proud of it. As a woman I can do things that men can’t. That’s what’s so unique about this. Men and women are different and that’s a good thing! For example, I have carried two kids in my belly and breastfed them. I’m proud that as a woman, I have had the privilege to do those things. My husband couldn’t do those things even if he, or the society, wanted to.

 In the society we currently live in, prevails a mentality of splitting everything equally. Maybe we should, in all fairness, create simulators to simulate labor pains and force each father to have a try, just so that they could know even a fracture of the pain we endure. What about the nine-month pregnancy? How could we split that? Whether we like it or not, we have different kinds of roles in life based on biology. Men just can’t carry a baby inside them for 4 ½ month, no matter how tempting that option would be. But on the other hand, that’s not how it’s meant to be.

Nowadays motherhood has been made into something that’s forced, reluctantly accepted and station-deteriorating for women. Motherhood is incredibly awesome, and I think it is horrible how a maternity leave has turned from a privilege into something to be performed. Let’s just split this in the name of equality. A man can’t produce milk on his own, not even in the name of equality. “But a man can bring the baby to the mother’s workplace.” Well, will the father take all the kids to mom’s workplace? I can imagine how many workplaces are all excited to have the father and four kids come and say hi to mom and to let the mother breastfeed her youngest while the other kids re-arrange the décor.  

I love being a mom and I love staying home with them. Why, then, are there people who want to decide for me that I’d rather make a career that be a stay-at-home mom? If staying at home with your kids isn’t your thing, then by no means, feel free to work, but please, don’t expect me to do the same. I have wanted to breastfeed both of my kids for a year and I think it would’ve been unfair for someone to decide for me that I’m going to make a career instead of being home with the kids. For many women it’s just simply more natural to stay at home with the kids than it is for a man. Whether we like it or not, this is the way it is because of biological factors – men just can’t produce milk, not even if they tried their best to will it. On the other hand, I’m very happy that Dom has a paternity leave and we can enjoy this time with the whole family.  

In today’s Finland everybody can do as they please, so why change this? Do we want to change this because in so many ways children are seen as something that’s dragging society down and something to try and manage without hurting anyone’s career?  Children are incredible and they are so much fun to be around. I just can’t see myself regretting staying at home when I’m old and gray.

We, as a society, can’t afford to fade away the distinctive strengths of both sexes while chasing equality. Those strengths were created to complement each other. Roughly speaking, we could think that a world without men would be a sum of decisions made based on feelings, and on the other hand, a world without women would lack a great deal of the compassion and care it now possesses. Neither is more important than the other and the world is in dire need of both.

Neuvolassa säännöllisin väliajoin tehdään erilaisia testejä vanhemmille, missä ilmeisesti yritetään seuloa vanhempien voimavaroja. Istuin tuolillani pitäen toisella kädellä Estellaa ja toisella kädellä täytin lomaketta. Koetko olevasi onnellinen? Kyllä. Oletko ollut viimeaikoina alakuloinen? En. Sitten tuli kysymys: Pelottaako tulevaisuus? Vastasin kyllä. 

Kun luen lehdestä, että Suomen oikeus päätti, ettei 10-vuotiaan tytön seksuaalinen hyväksikäyttö ollut raiskaus, niin kyllä se pistää pelottamaan. Luulisin monien vuosien opintojen aikana edes siivutettavan asiaa, kuinka paljon 10-vuotias tyttö on kykenevä tällaisessa asiassa muodostamaan omaa tahtoaan. Onkohan päätöksen tekijä ikinä jutellut 10-vuotiaan tytön kanssa?

“Tuomion mukaan mies ja uhri olivat sukupuoliyhteydessä kerran sekä oraalisesti että vaginaalisesti. Oraalisessa sukupuoliyhteydessä mies ei käyttänyt kondomia.” (Lähde täällä ). Kuvottavaa. Niin kuvottavaa! Mutta ei lasketa raiskaukseksi? Suomi, tehkää jotain! Tämä on saatava loppumaan. 

En usko olevani ainoa vanhempi, joka on kauhistellut asiaa. Puhuimme viikko sitten äiti-lapsi-piirissä ylisuojelevista vanhemmista ja vertasimme omaa lapsuuttamme omien lapsiemme lapsuuteen. Muistelimme kuinka melko pieninä saimme mennä keskenään kavereiden kanssa puistoon leikkimään, mutta nykyään yhä useammat vanhemmat pelkäävät päästää lapsia keskenään lähipuistoon. Ehkä kyse ei ole yli-suojelevista vanhemmista vaan sairaasta maailmasta, missä väärintekijä ei saa enää rangaistusta. Mutta kierräpä veroja, niin virut vankeudessa kauemmin kuin mitä tästä keissistä!

Haluammeko, että meidän Suomemme tunnetaan maailmalla tällaisista tapauksista? Haluammeko me, että muut Euroopan maat keskustelevat, millaisia päättäjiä meillä pitää olla, että tällanen sallitaan? Jos haluamme, niin onneksi olkoon, onnistuimme! Mikäli emme halua, niin tähän täytyy tehdä stoppi.

Ette voi enää muuttaa tätä kauheaa tapahtumaa tämän 10-vuotiaan tytön kohdalla, mutta voitte pyrkiä estämään, ettei näin kävisi uudelleen. Vaikka kunnon vankeusrangaistus ei pyyhi pois tapahtunutta, niin ehkä se saattaa vähentää tulevia tapahtumia ja välittää viestin yhteiskuntamme arvoista. 

—- English —-

Parents are regularly tested at the maternity clinic to screen parents’ resources. I was sitting on a chair and filling a paper using my other hand while holding Lina Estella with the other. Are you happy? Yes. Have you felt blue lately? No. Then there was a question: Are you afraid of the future? I said yes.

When I read in the newspaper that Finland’s judicial system decided that the sexual abuse of a 10-year-old wasn’t a rape, it scares me. I would think that the judge, in his many years of studies, would have come across the fact that a 10-year-old isn’t that capable of forming a will of her own in a situation like that. I wonder, if that particular judge has ever talked with a 10-year-old girl.

“According to the verdict, the man and the victim had once been in both oral and vaginal intercourse. The man didn’t use a condom while the oral intercourse.” (Source: http://www.ksml.fi/kotimaa/Professori-Syyte-10-vuotiaan-raiskauksesta-saattoi-kaatua-muotoseikkaan/945676 ). So disgusting! But how does this not count for a rape? Finland, do something! This has to come to an end.

I don’t think I’m the only parent who’s been horrified at this. A week ago we talked with the moms in the mom-kid group about over-protective parents and compared our childhoods to the ones of our children. We reminisced about how we got to go, fairly young, to play in the park with our friends, but nowadays more and more parents are afraid to let the children go alone to the playground close to home. Maybe it’s not about over-protective parents, but, rather, about this sick world that we live in. A world, where criminals don’t get a punishment. But evade taxes and you’ll end up spending more time in jail than the man in this case!

Do we want that our Finland is known in the world by cases like this? Do we want that other European countries wonder, what kind of leaders we have that they let this happen? If we do, then congrats, we made it! If we don’t, we have put a stop to it.

You can no longer change the horrendous thing that happened to this little girl, but you can strive to prevent this from happening again. Even though a time in jail doesn’t wipe away what happened, it might reduce future crimes in this area and send a message of the values we hold as a society.