Kaunis teini-ikäinen neiti postasi oman kuvansa Facebookin naisten ryhmään. Hän oli postannut kaikkien nähtäväksi jo useamman kerran oman kuvansa sillä viikolla. Muutaman minuutin aikana kuvan kommenttikenttä täyttyi ja suurinosa kommenteista olivat ala-arvoisia. Tätä nuorta tyttöä haukuttiin “huomiohuoraksi” ja huomionhakuiseksi. Huomiota hän varmasti halusikin, kukapa meistä ei muka tykkäisi huomiosta. Se, että sinä saat huomiota kotona etkä siksi hae huomiota facebook-ryhmissä ei tarkoita, että kaikki muutkin saisivat huomiota kotonaan.Monet meistä ovat onnekkaita ja saavat huomiota kotona puolisoltaan, ystäviltään, vanhemmiltaan tai sisaruksiltaan. Saamme kuulla kiitosta tekemästämme työstä, tiedämme olevamme arvostettuja ja kuulemme kehuja ulkonäöstämme. Tullessasi kampaajalta puolisosi kehuu uusia hiuksiasi ja kuiskaa korvaasi, että näytät mielettömän hyvältä.  Oksennettuasi koko päivän näytät aivan hirveältä ja puolisosi totee sinun edelleen olevan todella kaunis. Tuntuuhan se mukavalta. Ei se ole heikkoutta myöntää, että me kaikki tarvitsemme ja haluamme huomiota. Haluamme tulla huomatuksi, haluamme tuntea itsemme rakastetuksi, haluamme kokea olevamme arvostettuja ja haluamme saada kehuja myös ulkonäöstämme.Surullinen tosiasia vain on, että kaikilla ei ole samoja lähtökohtia. Toiset meistä eivät saa kuulla kiitosta ja kehuja. Toiset meistä eivät koe olevansa tärkeitä ja arvostettuja. Toiset meistä joutuvat taistelemaan huomiosta, mitä ehkä silloinkaan eivät saa tai ainakaan positiivista. En voi edes kuvitella sitä tuskaa, mitä tämä nuori nainen tunsi lukiessaan läpi saamiansa kommentteja. Tämä nuori nainen oli varmasti huomiota vailla ja tuntuu todella pahalta ajatella, että hän ei ehkä elämässään saa keneltäkään huomiota ja siitä syystä yrittää hakea huomiota tuntemattomilta facebook-ryhmässä, mutta sielläkin ihmiset ovat sanoillaan vain ilkeitä. Sanoilla on järjetön voima. Sanamme ja kirjoituksemme voivat saada aikaiseksi paljon hyvää, mutta myös suurta tuhoa. Luultavasti jokainen, joka kommentoi negatiivisesti tytön huomionhakuisuutta nauttii itsekin huomiosta. Me ihmiset kaipaamme huomiota, miksi emme siis antaisi sitä heille, jotka eivät sitä ehkä kotonaan saa. Tämä tyttö varmasti oli huomionkipeä, mutta niinhän me kaikki olemme. Haukkujen sijaan voisimme sanoa muutaman kauniin sanan ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Seuraavan kerran, kun huomaat jonkun hakevan huomiota, niin mitä jos annat sitä hänelle. Kauniit sanat eivät ole koskaan huono juttu!

Presidentin vaalit lähestyy ja porukka on hukannut käytöstapansa johonkin. Facebookin ansiosta olen reissullammekin päässyt seuraamaan kuinka epäkunnioittavasti ihmiset osaavat toisista ihmisistä kirjoittaa, kuinka “hassunhauskoja” kuvia ihmiset osaavat photoshopillaan tehdä ja kuinka aivottomia ovat kaikki ne, jotka ajattelevat eritavalla kuin itse. Lukiessani näitä tekstejä en voi ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät näin. Suurin osa meistä toivoisi maailman rauhaa, mutta emme osaa olla nätisti toisillemme edes facebookin keskusteluissa.

Ennen kuin kirjoitat muista ihmisistä tekstejä nettiin, niin suosittelen lukemaan sen läpi, tsekkaamaan faktat ja katso onko se kunnioitettavasti kirjoitettu. Mikäli, et ole faktoista varma tai teksti sisältää pelkkää haukkumista, niin miksi julkaisisit sen? Sellaiset tekstit kertovat enemmän julkaisijasta kuin itse pilkankohteesta. Ja kyllä, myös muut äänestäjät sekä ehdokkaatkin lasketaan ihmisiksi, joten kirjoittaessasi heistä lue teksti pari kertaa läpi ja mieti onko se muita kunnioitettavasti kirjoitettu. Olemme onnekkaita asuessamme maassa, missä on lupa kertoa oma mielipiteensä. Olemme onnekkaita saadessamme äänestää ketä tahansa ja voidessamme olla varmoja, että äänemme lasketaan. Sinun äänelläsi on väliä ja sinulla on oikeus äänestää ketä tahansa. Sinun ei tarvitse  ajatella, että kaikki ehdokkaat olisivat hyviä. Voit omassa päässäsi ajatella, mitä haluat, mutta mieti mitä asioita julkaiset netissä tai kuinka keskustelet muiden ihmisten kanssa. Myös vaalien alla sinulla on vastuu itsestäsi ja sanomistasi sanoista, ethän loukkaa sanoillasi tai teoillasi muita. Voimme arvostaa toisiamme, vaikka emme ajattelisikaan samalla tavalla. Jos sinulla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, niin on lupa myös olla hiljaa. Käyttäydytäänhän fiksusti myös vaalien alla!

LUE MYÖS

Älä sano, että tiedät miltä tuntuu olla yksinhuoltaja

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Harmi, että he joille teksti on osoitettu tuskin tulevat tekstiäni näkemään, koska haluavat säästää klikkinsä. Tämän postauksen saa kuitenkin aivan vapaasti screenshotata ja jakaa, että myös “klikinsäästäjät” voisivat nähdä sen. Mitä se itseasiassa tarkoittaa, että olet klikinsäästäjä? Tiesitkö, että voit vaikuttaa omalla klikilläsi Suomen työllistymistilanteeseen? Se ei ole mikään salaisuus, että ihmiset voivat tienata kirjoituksillaan ja blogeillaan. Myös me saamme rahaa kirjoituksistamme. Emme missään vaiheessa ole yrittänyt pimittää sitä tosiasiaa, että tämä on meille myös työtä. Työtä, mistä saamme palkkaa. Voisimme saada työstämme myös enemmän palkkaa, jos tekstejämme ei jaettaisi screenshotteina ympäriinsä näille “klikinsäästäjille”. Ärsyttääkö klikinsäästäjät bloggaajia? Eivät, jos he eivät pyydä teksteistä screenshottia. Jos et halua antaa klikkiä jollekin blogille tai lehdelle, niin se on täysin ymmärrettävää, mutta silloin sinun tulisi olla lukematta niitä juttuja. Jos kirjoittaisit kirjan kovalla vaivalla ja ihmiset haluaisivat lukea sen, niin luultavasti haluaisit myös tekemästäsi työstä palkkaa? Miltä tuntuisi, jos 0stamisen sijaan lukijat pyytäisivätkin ihmisiä lähettämään heille kuvat jokaisesta sivusta, etteivät joutuisi maksamaan kirjan hintaa. Sinä näit vaivan ja porukka nauttii sen lukemisesta, mutta kukaan ei halua maksaa sinulle siitä. Muistetaanhan vielä, että mitä blogipostauksiin tulee, niin lukijoiden ei itsensä tarvitse maksaa penniäkään, lukijat saavat kaiken ilmaiseksi. Mutta osalla tuntuu olevan suunnaton pelko siitä, että heidän klikkinsä takia bloggaaja voi saada lisätuloa. Kyllä, se on totta, bloggaaja voi saada juuri sinun klikistäsi tuloa. Sinun klikkisi voi itseasiassa olla osasyy siihen, että hän ei ole tällä hetkellä työtön. Sinun klikinsäästämisesi voi myös olla osasyy siihen, että hän on tällä hetkellä työtön. Sinun klikkisi voi olla osasyy sille, että kirjoittaja pystyy tekemään lapsilleen kunnon joulun tai päinvastoin.Blogikolleegani Taru  on jakanut blogissaan todella hyviä vinkkejä bloggaajille (kannattaa käydä tsekkaamassa, jos ette vielä ole käyneet) tai blogin aloittaville. Yhdessä ryhmässä eräs nainen pyysi apua blogin aloittamiselle ja linkkasin Tarun blogin hänelle, koska olen myös itse saanut sieltä hyviä neuvoja bloggaamiseen. Sen sijaan, että tämä nainen olisi avannut blogin hän pyysi screenshottia, koska halusi olla “klikinsäästäjä”. Jos haluat asiantuntevaa neuvontaa, niin yleensä saat maksaa siitä, nyt hän olisi saanut sen ilmaiseksi Tarun blogista. Pelko siitä, että bloggaajan tilille olisi kilahtanut siitä rahaa oli kuitenkin liian suuri, eikä hän halunnut avata linkkiä ja tukea yrittäjää. Ei en jakanut screenshottia, vaan päätin kirjoittaa kokonaisen postauksen, miksi sinunkaan ei tulisi jakaa screenshotteja blogeista tai lehtien kirjoituksista. Tämä nainen ei siis suinkaan ollut ensimmäinen “klikinsäästäjä”. Kirjoitusten takana on ihmisiä, jotka tekevät sitä työkseen. Klikkinne ovat heille tärkeitä tai he saattavat pian olla Kelassa pyytämässä toimeentulotukea ja sitten valitetaan, kun Suomen työllisyystilanne on pyllystä. Pienillä teoilla juuri sinä voit tukea Suomen yrittäjiä, vaikka sillä ettet ole “klikinsäästäjä”.

Ja ettei kukaan ymmärrä väärin, niin sanon vielä kertalleen tässä lopussa. Sinun ei todellakaan ole pakko lukea kaikkea tai klikata kaikkea, mutta jos haluat sen lukea, niin lue se rehellisesti alkuperäiseltä sivulta. Näin myös kirjoittaja saa siitä oman osuutensa ja työllistyy jatkossakin.

Domin aiempi teksti pornosta on saanut aikaiseksi useampia keskusteluja, joissa suuri osa palautteesta kohdistui Domin kontrollifriikkiin vaimoon, ihmisoikeuksien polkijaan, minuun. Moni teistä kaipaa selitystä vaatimuksilleni, joten päätin avata teille syitä sille, miksi annoin Domin valita minun ja pornon välillä. Olen itse nähnyt läheltä, mitä porno voi tehdä ihmiselle ja parisuhteelle ja siksi aihe on tullut minulle tärkeäksi. Olin päättänyt jo ennen Domin tapaamista, että pornon katsominen on minulle ehdoton dealbreaker.

Muutos lähtee aina itsestä, kukaan ei voi muuttua toisen vaatimuksesta tai muutos ei ole kovinkaan pysyvä. Kävimme paljon keskusteluja Domin kanssa, miksi porno oli minulle ehdoton dealbreaker, mutta päätöksen hän teki itse. Hän ei muuttunut vain minun vuokseni, vaan hän itse ymmärsi pornon katselun haitat. En siis riistänyt hänen ihmisoikeuksiaan, kuten muutamat lukijat ovat kritisoineet. Kerroin vain heti suhteen alussa, että en halua olla suhteessa miehen kanssa, joka sitä katsoo. Se oli minulle dealbreaker, jokaisella meillä on varmasti sellaisia. Toisella se on vähäinen varallisuus, toisella epämiellyttävä ulkonäkö, toisella huonot käytöstavat, toisella erilaiset arvot ja minulla se oli porno. Dom oli vapaa valitsemaan, haluaako alkaa rakentamaan parisuhdetta kanssani, vai katsooko alastomia naisia — jotka eivät ole hänen kumppaninsa — harrastamassa seksiä. Jos puolisosi kertoisi sinulle, että hän saa jatkuvasti naisilta heidän alastonkuviaan tai videoita aktista, niin olisiko se sinulle ihan fine? Mikäli äityleitä ja naistenhuonetta on uskominen, niin melko moni nainen ei katselisi moista. Miten porno eroaa siitä? Mies katsoo muita naisia harrastamassa seksiä. Sinä et ole ainut.porno parisuhteessaDomin postauksen jälkeen moni kirjoitti kuinka tekstistä paistaa läpi minun huono itsetuntoni. Millainen itsetunto pitää olla, että miehen pornon katselu tuntuu naisesta pahalta? Kyllä, minusta se ainakin tuntuisi äärimmäisen pahalle, jos minä en riittäisi tyydyttämään häntä seksuaalisesti. Jos riitän, mihin pornoa tarvitaan? Porno on helposti, napin painalluksella saatavilla. Nainen taas ei aina ole. Jos kumppanien välillä on ollut päivällä skismaa, todennäköistä on, että seksiä ei sinä iltana harrasteta. Napin painalluksen sijaan kumppanien pitää nähdä vaivaa pitkin päivää, esimerkiksi olemalla ystävällinen tai tekemällä pieniä romanttisia tekoja, jotta kummankin seksuaaliset tarpeet tulevat tyydytetyksi.

Pornon katselu tuntuu olevan nyky-yhteiskunnassamme täysin hyväksytty asia ja siihen voidaan jopa kannustaa seksielämän piristämiseksi. Voisiko seksielämää kuitenkin piristää joillakin muilla tavoilla? Tutkimukset pornon katselusta kun eivät ole kovin kaunista katsottavaa, pornoon liittyvästä ihmiskaupasta puhumattakaan. Näistä asioista huolimatta yhteiskuntamme ei puhu pornon haitoista enempää. Eihän sillä ole väliä, jos monia ihmisiä sattuu, kunhan ihmiset saavat hetken nautintoa.

Ei, en jättäisi Domia, vaikka hän syystä tai toisesta päätyisi katsomaan pornoa. En ole pornon suhteen naiivi, tiedän missä mennään. Dom on onnekas, että hän onnistui lopettamaan pornon katselun kuin seinään, usein se ei käy niin. Tiedostan sen, ettei maailmassa, jossa elämme ole helppoa pysyä erossa pornosta, sitä kun tuntuu näkyvän jo telkkarissakin. Mutta tiedän Domin halun pysyä siitä erossa, tiedän, että hän tiedostaa pornon vaarallisuuden ja sen kuinka paljon se tuhoaa. Hän on pornoa vastaan ja taistelee sitä vastaan. Jos hän lankeaisi pornoon, ei maailma siihen kaadu. Ei se jos ihminen kaatuu, vaan se ettei jää maahan makaamaan. Tiedän, että Dom hakisi helposti apua, mikäli hän ei pystyisi itse pysymään pornosta erossa, hän ottaa tämän asian vakavasti.En koe polkevani Domin ihmisoikeuksia, vaan päinvastoin, koen puoltavani muiden naisten ihmisoikeuksia. Haluaisinko mieheni tukevan ihmiskauppaa tai naisten hyväksikäyttöä ja väkivaltaisuutta? Edes ajatus siitä kuvottaa minua. Meillä on kaksi tytärtä — haluan mieheni taistelevan naisten oikeuksien puolesta, en lisäävän kysyntää näille asioille. Minusta on käsittämätöntä, että aikana, jolloin naisilla on asiat paremmin kuin koskaan ennen ja puhumme paljon toistemme puolustamisesta, annamme miestemme katsoa materiaalia, joka merkitsee niin monille naisille heidän ihmisoikeuksiensa polkemista.

Kun puhutaan pornosta, puhutaan paljon mielipiteistä ja faktat jätetään mielellään sivuun. Ehkä me ei haluta myöntää, että niinkin normaaliksi tehty asia voisi tuottaa avioliittomme aivan hulluja ongelmia. Kuinka siis voisimme kuitata vain olankohautuksella nämä pornon tuomat yksilölliset, yhteiskunnalliset ja globaalit ongelmat? Voimme naisina taistella toinen toistemme puolesta. Voimme taistella niiden puolesta, joilla ei ole ääntä puolustaa itseään. Voimme taistella parempien parisuhteiden ja paremman maailman puolesta.porno parisuhteessa

LUE MYÖS

Puhutaan hetki pornosta- Dom

Kyllä, tämän kirjoittaminen tuntui vaikealta- Josefina

♥  SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Kuinka paljon meillä katsotaan ruutua? Kuinka paljon ruutuaikaa on sopivasti? Tarvitseeko vanhemman rajoittaa ruutuaikaa? Olemmeko liian tiukat vanhemmat, koska emme anna lastemme katsoa päivittäin sinisenä hohtavaa ruutua?kuinka paljon ruutuaikaa on sopivastiOlemme Domin kanssa ne vanhanaikaiset vanhemmat, jotka toivovat lastensa leikkivän metsässä ja kiipeilevän puissa Ipadin tuijottamisen sijaan. Olemme kumpikin sitä mieltä, että nykyään lapset katsovat aivan liikaa ruutua ja lapsiahan tästä asiasta tuskin voi syyttää. Lapset eivät luonnollisesti osaa vielä rajoittaa itse itseään, vaan se on meidän vanhempien tehtävä. Kyllä, ainakin meillä Amelie mielellään viettäisi tunnin jos toisenkin vaikka joka päivä telkkarin äärellä, jos hänelle siihen mahdollisuus annettaisiin. Meidän perheessä ruutuaikaa rajoittuu vain lauantaihin. Olemme huomanneet, että ennalta sovittu ruutuaikaa on ollut isona apuna. Amelie tietää, että sairaana ja lauantaisin saa rauhassa katsella ohjelmaa, mutta muina aikoina ei. Tarkat ajat ovat johtaneet siihen, ettei meidän tarvitse käydä jatkuvaa vääntöä ruutuajasta, eikä Amelie muina päivinä edes kysy ohjelmien perään. Toki on poikkeuksia, saatamme viettää perheenä leffaillan tai lähteä elokuviin, mutta ne ovat poikkeuksia ja myös Amelie tietää sen. Poikkeuksia ovat myös pitkät automatkat. Viime kesänä istuimme autossa melkein viisi tuntia putkeen ja puhuimme Domin kanssa, että matkalla Amelie voi katsella puhelimistamme ohjelmia, mikäli hän itse haluaa. Mutta hän ei kertaakaan koko matkan aikana edes kysynyt puhelimen perään, vaan keskittyi piirtämään, nukkumaan, juttelemaan meidän kanssa sekä pelailemaan oma keksimiä pelejään.Koen ruutuajan rajoittamisen pienten lasten kohdalla todella tärkeäksi. En todellakaan tiedä, mikä on sopivasti ruutuaikaa, mutta omasta mielestäni varsinkin pienen lapsen kohdalla, tulisi se pitää mahdollisimman minimissä. Kun Amelie valittaa tylsyttään, koen sen vain hyväksi asiaksi. Elämässä kuuluukin välillä olla tylsää, jonottaminen voi olla tylsää, autossa istuminen voi olla tylsää, kotona voi olla tylsää, silloin voi käyttää luovuuttaan ja miettiä, mitä voisi tehdä. Tylsyys on todella tärkeä osa elämää. Itsekin huomaan aivan liian usein omassa elämässäni välttelevän tylsyyttä sosiaalisen median avulla. Jonottaessani saatan selata tai rehellisemmin sanottuna selaan instagramia, ennen nukahtamista saatan selata facebookkia ja esimerkkejä olisi vielä vaikka kuinka monta. Jos minä en osaa kunnolla rajoittaa omaa some:n käyttöä, niin kuinka voisin edes kuvitella, että voisin heittää vastuun lapselle, että hän saisi itse päättää paljonko ruutuaikaa hänellä on vuorokaudessa. Kyllä, meillä rajoitetaan melko rankalla kädellä ruutuaikaa ja huomautamme siitä myös napakasti Domin kanssa toinen toisellemme, mikäli puhelin on liian usein kädessä.kuinka paljon ruutuaikaa on sopivastiMeiltä kysyttiin, mitä teemme perheenä iltaisin, kun emme katso ohjelmia. Me pelailemme, askartelemme, lapset temppuilevat ja tanssivat, halailemme ja luemme kirjoja. Amelie ja Estella saattavat myös vain istuskella sylikkäin tai makoilla lattialla toistensa vieressä, ne hetket ovat aivan mielettömän arvokkaita eivätkä tv:n vieressä vietetyt hetket vedä niille mitään vertoja. Teemme paljonkin asioita perheenä, asioita jotka voisivat jäädä tekemättä, jos telkkari pyörisi taustalla. Ostimme telkkarin, kun muutimme uuteen asuntoon, mutta teimme telkkarisäännöt koko perheen voimin. Säännöt, mitkä eivät koske vain lapsia vaan myös meitä aikuisia. Telkkari ei ole päällä lasten hereillä oloaikaan muulloin, kuin lauantaisin. kuinka paljon ruutuaikaa on sopivasti

Tyttöjen aivan ihanat muumi-tunikat* sekä muumi-leggingsit * / Martinex

*=saatu blogin kautta

Linkeistä pääset seuraamaan meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa

 

Tavatessamme Domin kanssa, muistan kuinka hän kerran huomautti minun puhuvan paljon, mutta kuitenkaan en kuulemma kertonut itsestäni juuri mitään. Sitä ei oltu tarkoitettu vitsiksi, mutta naurahdin siihen päälle kuitenkin. Tiesin sen olevan totta ja tein sen tarkoituksella. Erottuani minusta oli tullut hyvin tarkka siitä, mitä puhuin ja kenelle puhuin. Puhuin paljon, mutta en todellisuudessa juuri mitään. Minua pidettiin avoimena ihmisenä, mutta todellisuudessa vain perheeni ja lähimmät ystäväni tiesivät missä mennään. Pelko ajoi minut siihen, etten halunnut kertoa itsestäni asioita. Ollessasi avoin laitat itsesi myös alttiiksi sille, että sinua voidaan satuttaa, en halunnut sitä.Arvostan ihmisissä avoimuutta todella paljon, mutta itse huomasin yhtäkkiä olevani kaikkea muuta kuin avoin. Kun ihmiset kysyivät mitä minulle kuului, vastasin aina samalla tavalla ja heitin vasta kysymyksen. Keskustelin mielelläni Ameliesta ja hänen kasvustaan tai vaikka korvatulehduskierteestä, mutta en halunnut vastata itseäni koskeviin kysymyksiin, välttelin niitä. En halunnut kertoa ihmisille, että siihen aikaan en voinut kovin hyvin vaan päinvastoin, minusta tuntui pahalta, todella pahalta. Hymyilin ja juttelin, mutta en kertonut miltä minusta oikeasti tuntui. Ihmiset ympärilläni usein puhuivat, kuinka vahva heidän mielestään olin. En ollut, olin todella heikko. Olin niin heikko, että en voinut edes myöntää ääneen olevani heikko. Miksi? En todellakaan tiedä. Jälkikäteen on aina helppoa kertoa, että sillon aikoja sitten oli sellainen tilanne, koska se tilanne ei ole enää tällä hetkellä päällä. Mutta juuri sillä hetkellä vaikeuksien myöntäminen muille oli äärimmäisen vaikeaa.

Ehkä se oli vaikeaa, koska pelkäsin. Pelkäsin ihmisiä ja ihmisten reaktioita. Pelkäsin, että päätöksiäni arvostellaan ja minua arvostellaan. Otin eron osaksi identiteettiäni, minkä onneksi myöhemmin olen oppinut olevan vain tapahtuma elämässäni, ei se kuka minä olen, sanoivatpa muut mitä tahansa. Ihmiset arvostelevat suoraan ja selän takana, en halunnut antaa yhtään enemmän puheenaihetta itsestäni. Omat kokemukseni opettivat minulle sen, että en halua olla se ihminen joka keskustelee muiden selän takana. Välillä siihen kelkkaan lähtee liiankin helposti mukaan. En usko, että olin ainoa ihminen tällä planeetalla, joka ei ole uskaltanut olla avoin, vaan on pelännyt ihmisten reaktioita. Eiköhän siis olisi aika lähteä luomaan armollisempaa ilmapiiriä? Eiköhän meillä jokaisella ole omassa elämässä tarpeeksi huolehtimista. Kritisoimisen sijaan meidän tulisi kannustaa toisiamme. Alas painamisen sijaan nostaa toisiamme ylös. Hetkinä, kun tuntui, että olin kämmännyt kaiken, niin perheeni ja ystäväni kertoivat kuinka hyvä tyyppi olin ja kuinka paljon he minua arvostivat, tajusin kuinka hullun siisteillä tyypeillä minut oli ympäröity. Heidän sanansa kertoivat enemmän heistä kuin minusta, kaiken keskellä he olivat valmiina näkemään minussa hyvää.Kun ystäväsi juoruaa sinulle toisesta ystävästänne, niin kyllä se kertoo enemmän kertojasta kuin kerrottavasta.  Haluatko sinä olla se, joka nostaa muita vai se joka lannistaa muita?

Housut* / House of Brandon

Takki* / House of Brandon

Superdry huppari * /House of Brandon

*=saatu blogin kautta

Imetysviikon kunniaksi blogimme ensimmäinen imetys-postaus ilmestyi eilen ja tänään onkin hyvä jatkaa samalla teemalla. Mitä mieltä minä ole julki-imetyksestä?

Miksi julki-imettämisestä tulisi puhua? Miksi minä halusin kirjoittaa tällaisesta aiheesta tietäen, että saatan saada kommenttiboksin ja sähköpostini täyteen vastakommentteja? Siksi, että tämä on mielestäni todella tärkeä asia ja julki-imetys pitäisi olla mahdollista jokaiselle äidille. Yhdenkään äidin ei tulisi miettiä, voiko hän imettää julkisella paikalla. Rintamaito on kiistatta parasta ravintoa lapselle, joten on mielestäni selkeää, että yhteiskuntamme tulisi tukea kaikintavoin äitejä imettämään. Tässä muutama syy miksi jokaisen äidin pitäisi kokea imetyksen olevan sallittua kaikkialla.

  1. Emme pyydä ketään muitakaan yhteiskunnassamma sopeutumaan ruokailutottumuksiinsa muiden ihmisten herkkyyksien mukaan. Milloin viimeksi kuulit, kun pihvin syöjää pyydettiin siirtymään vessaan syömään, ettei vahingossa loukkaisi kasvissyöjiä?
  2. Se on maitoa, ei pissaa. Haluatko sinä juoda cappuccinosi saniteettitavaran vieressä? Sama koskee babycinoa.
  3. Vauvan synnyttyä naisilla on edelleen lupa jatkaa elämäänsä ja käydä esimerkiksi ravintolassa syömässä. Kukaan tuskin haluaa lähteä ravintolaan ystäviensä kanssa ja maksaa ruoasta, jos istuu tunnin vessassa imettämässä nälkäistä vauvaa. Kyllä, pienet vauvat saattavat syödä kauan.
  4. Näet enemmän paljasta pintaa kävelykadulla kuin imetystilanteessa. Ellei äidille ole tehty todella suuria leikkauksia, niin vauvan pää on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin nänninpiha.
  5.  Usko pois, myös ympäristö sinun ympärilläsi on rauhallisempi. Jos vauva ei saa ruokaa, niin desipelit nousevat hyvin nopeasti hyvin korkeaksi. Kaikki nauttivat tilanteesta enemmän, kun äiti syöttää nälkäisen lapsensa.
  6. Rintoja näkyy kaikkialla. Jos et kestä nähdä rintoja, niin älä missään nimessä käynnistä televisiota, avaa lehteä tai katsele mainostaulua. Rintoja näkyy kaikkialla ja ihmiset pukeutuvat todella paljastaviin vaatteisiin, mutta rikkomus tuntuu olevan ainoastaan silloin, kun rintoja käytetään lapsen ruokkimiseen, vaikka tilanteessa itse rintoja ei edes näkyisi.
  7. Ei se ei ole seksiä, eikä liity seksiin mitenkään. Kyllä, rinnat voivat olla seksuaalisia tietyissä aikuisten välisissä tilanteissa, mutta tämä ei ole niiden ensisijainen tarkoitus. Se, että yhteiskuntamme on niin vääristynyt ja nainen nähdään ainoastaan seksuaalisessa mielessä, on täysin väärin. Jokainen joka uskoo, että imetys on jotenkin eroottinen tilanne, tulisi hakea itselleen apua välittömästi.
  8. Se ei ole lainvastaista. Äiti ei tee mitään väärää, jos imettä julkisesti.
  9. Solidaarisuus. Kun yksi äiti imettää, niin hän kannustaa myös ympärillä olevia imettämään. Imetys on täysin normaalia toimintaa. On äärimmäisen surullista, että imetyksestä julkisilla paikoilla ikinä edes saadaan ongelma. Mitä enemmän naisia, jotka imettävät kaupungilla, niin sitä useammat naiset saavat varmuutta, että se on ihan sallittua.
  10. Äidillä on oikeus vastata vauvansa tarpeisiin. Äitien kroppa on luotu ihan hullun ihmeellisellä tavalla, hän pystyy kropallansa ruokkimaan vauvansa! Wau, mikä supervoima!Kuvat eivät ole omiani, joten sitä suuremmalla syyllä ethän kopioi niitä! Kuvissa esiintyvät ihmiset ovat antaneet luvan heidän kuvansa julkaisemiseen blogissani. Suuri kiitos heille siitä!

Amelien synnyttyä huomasin, ettei imettäminen ollutkaan vain helppoa ja luonnollista. Se oli stressaavaa, kivuliasta ja koin ensimmäiset päivät itseni todella huonoksi äidiksi, joka ei osannut edes imettää. Sairaalassa vauvalleni jouduttiin antamaan korviketta, koska rinnoistani ei kuulemma tullut tarpeeksi maitoa. Minun kroppani ei toiminut niinkuin piti ja tämän takia vauvani ei saanut parasta mahdollista ravintoa. Itkin, olin pettynyt itseeni. Siitä hetkestä lähtien ymmärrän hyvin, miksi imetys tuo esiin monilla naisilla paljon tunteita. Jollekin imetys tuo pintaan onnistumisen, rakkauden, ilon ja onnen tunteita. Toiselle imetyksestä puhuttaessa tunteet pyörivät vain epäonnistumisen, häpeän ja stressin ympärIllä. On hyvä tuoda esille imetyksen hyviä puolia, onhan se kiistatta parasta ravintoa lapselle sekä hyödyksi myös äidille. On todella tärkeää, että terveydenhuollon hoitohenkilökuntakin saisi lisää tietoutta imetyksestä, jolloin he pystyisivät enemmän kannustamaan naisia imettämään. Mutta yhtä tärkeänä pidän myös, että imetys ei määrittele kenenkään äitiyttä. Kaikki eivät syystä tai toisesta pysty imettämään, vaikka kuinka haluaisivat. Monet äidit, jotka eivät ole pystyneet imettämään kokevat asiasta huonommuuden tunnetta. Imetyksen epäonnistuessa tai päättyessä monet äidit kokevat jäävänsä ilman tukea ja saavat osakseen vain kritiikkiä. On hyvä ymmärtää, missä menee raja kannustaa imetykseen ja missä raja tukea äitiä imetyksen epäonnistuttua. Olin onnekas, että ympärilläni oli ihmisiä, jotka kertoivat minulle totuuksia imetyksestä. Päästyämme Amelien kanssa kotiin päätin jättää pullomaidon pois, koska tajusin maitoni riittävän täysin hyvin. Se, että lapsi syö tiheästi ei ole automaattisesti merkki siitä etteikö maitoni riittäisi. Vaikka en saanut pumpattua maitoa tippaakaan, niin silti vauvani sai imettyä maitoa tarpeeksi rinnastani. Vauva kasvoi kg/kk ensimmäisen puolen vuoden ajan ja ainoastaan minun maidollani. Useimmiten imetyksessäkin on kyseessa kysynnän ja tarjonnan laki, vauva tilaa maitoa lisää, kun hän sitä tarvitsee ja päinvastoin. (Toki on poikkeuksia, jolloin lisämaito vauvalle on tarpeellinen.) Naisen kroppa on ihmeellinen ja siihen kannattaa luottaa. Amelien ollessa kahden viikon ikäinen, lisämaito oli pelkkää historiaa ja neiti oli vihdoin täysimetyksellä. Tajusin, ettei kroppani missään vaiheessa ollut viallinen. Imetystietous, mitä minulle annettiin oli väärää. Olen todella onnellinen, että päätin jatkaa imetystä haasteista huolimatta, sillä imetin Amelieta lähes vuoden, josta täysimetin 6kk. Imetys on elämän yksi hienoimpia asioita!

Estellan kohdalla luotin kroppaani ja myös sairaalassa imetyksen suhteen toimittiin eritavalla. Sain heti Estellan rinnalle eikä mihinkään ollut kiire. Maitoa ei tullut, mutta ei siitä hätiköity. Sain pitää vauvaa rinnalla ensimmäiset päivät lähes yötä päivää ja pikkuhiljaa maito alkoi nousta. Estella ei saanut tippakaan lisämaitoa, eikä jatkuvaa imetystä pidetty merkkinä maidon vähyydestä. Kukaan ei epäillyt kroppaani, mutta isoin asia oli, että minä en epäillyt itseäni. Estella söi usein vähintään tunnin välein, mutta pikku hiljaa syöttövälit harvenivat. Imetys sattui myös Estellan kanssa ensimmäiset päivät, mutta sekään ei ollut enää yllätys. Kaikki tuntui niin luonnolliselta. Täysimetin myös Estellaa vajaa 6kk ja hänen kohdallaan myös muutaman kuukauden olin taaperoimettäjä. Nyt kun muistelen kahta imetystaivaltani olen vain täynnä positiivisia tunteita. Tuo hetki oli rauhallinen ja täynnä rakkautta. Imettäessä ei ollut mihinkään kiire, siinä hetkessä aika pysähtyi. Imettäminen tuntui usein kuin omalta kuplalta, jossa läsnä oli vain minä ja vauva. Ensimmäisien päivien imetystunteiden, epäonnistumisen, huolen ja häpeän tilalle on tullut vain positiivisa tunteita. Imetys on jotain niin upeaa ja luonnollista. Olen niin onnellinen, että ensimmäisen lapsen kohdalla olin valmis näkemään vaivaa ja satsaamaan imetykseen. Imettäminen on ehdottomasti elämän yksi kaunein asia!

Kyselin muutamilta naisilta, mitä he haluaisiva kehossaan korjata tai mitä he eivät koe kehossaan kauniina. Yksi nainen kertoi hänen takapuolensa olevan liian suuri, toisella se oli liian pieni, kolmannella liian alhaalla ja neljäs ei omistanut takapuolta hänen mukaansa ollenkaan. Yksi haastateltavistani oli hänen mukaansa liian laiha eikä omistanut ollenkaan kurveja ja toinen liian lihava ja kurvikas. Yksi neljän lapsen äiti kertoi vatsassaan olevan raskausarpia, jotka häiritsivät hänen miestään. Arvet, jotka kertovat siitä, mihin kaikkeen tämän naisen keho on pystynyt neljä kertaa. Arvet, jotka ovat muistoja siitä, että hän on neljä kertaa kantanut sisällään rakkaita lapsiaan kuukausia. Yksi nainen kertoi olevansa liian lyhyt. Yksi kertoi omistavansa liian pitkät jalat, eikä hänen mukaansa kukaan mies haluaisi seurustella niin pitkän ihmisen kanssa. Yksi nainen kertoi hiustensa olevan liian kiharat, toisella ne olivat liian lättänät. Yksi nainen kertoi huuliensa olevan liian isot ja toinen nainen halusi täytettä omiinsa. Yksi nainen kertoi omistavansa liian isot tissit, kun toinen ei kuulemma omistanut ollenkaan. Yksi nainen kärsi tummasta ihonväristään, kun toinen oli liian kalpea.Haluaisitko sinä olla täydellinen? Haastavan siitä tekee se, että jokaisen määritelmä täydellisyydestä on erilainen. Luin jokin aika sitten lehteä, jossa täydellinen nainen kuvailtiin hoikaksi ruskettuneeksi, 170cm pitkäksi, jonka jalat ovat suhteessa vartaloon pitkät, hiukset paksut, tasainen iho, kapeat kasvot, selkeät poskiluut… ja yksityiskohtainen lista vain jatkui. Luin listaa ja totesin, että näiden stereotypioiden mukaan olen kaukana täydellisestä naisesta. Olisi sydäntäsärkevää, jos jonain päivänä minun tyttäreni eivät pitäisi itseään kauniina, koska eivät täytä näitä typeriä stereotypioita. Tunnen useita ja olen nähnyt vielä useampia naisia, todella kauniita naisia, niin lyhyitä kuin pitkiä, paksu hiuksisia sekä lyhythiuksisia, hoikkia ja tukevia, jotka eivät täytä listalla mainittuja asioita, mutta ovat mielettömän kauniita.

Naiset kaikenikäisinä kohtaavat aivan liikaa ulkonäköpaineita. Raskauden jälkeen sinun pitäisi näyttää siltä, ettet olisi milloinkaan synnyttänytkään. Synnytys vie naisen kropan aivan äärirajoille, on aivan naurettavaa ajatella, ettei se saisi näkyä missään. Sinun tulisi olla urheilullinen, mutta menettämättä isoa rintavarustusta. Sinun tulisi omata iso pylly, mutta tietyn muotoinen. Nainen on kuulemma kauneimmillaan hiukset auki, mutta ne tarvitsisivat olla paksut ja ilmavasti aseteltu. Ei ihme, että niin monet naiset kokevat oman kroppansa huonoksi. On todella surullista, että emme osaa arvostaa omaa ja toisten vartaloa. Ja tiedän, että myös miehet kokevat nykyään paljon ulkonäköpaineita, mikä on tasan yhtä väärin kuin naisten kokemat ulkonäköpaineet.En halua, että yksikään lapsi tai nuori ei halua mennä esimerkiksi luokkansa kanssa uimaan, koska häpeää vartaloaan. Tällaiset ajatukset eivät tule lapsille itsellään, ne tulevat, koska he kuulevat sen jostain. Hakiessani Amelieta päiväkodista yksi poika kutsui toista läskiksi, voi kuinka meinasin raivostua. Tällaista ei kuulu tapahtua ja se on meidän vanhempien vastuulla. Meidän tulee esimerkillämme opettaa lapsillemme, että olemme kaikki erilaisia, mutta kaikki tasan yhtä arvokkaita. Meidät on luotu näyttämään erilaisilta ja se on rikkaus. Toinen on lyhyt ja toinen pidempi, toinen blondi ja toinen brunette, sehän tässä onkin hienoa, erilaisuus.

Kuvat: pixabay

Olimme lähdössä juuri kaupunkiin ja laittamassa kenkiä jalkaan, kun keskustelimme hyvän ystäväni kanssa toisten ihmisten auttamisesta ja vieraanvaraisuudesta. Mitä se oikeastaan on? Olenko minä vieraanvarainen tai autanko muita ilman, että odotan vastapalveluksia?

Itse mukavuudenhaluisena ihmisenä tykkään hengata minulle läheisten ihmisten kanssa ja toki parhaani mukaan autan heitä, mikäli he apua tarvitsevat. Mutta entä tuntemattomat? Luulin parhaani mukaan auttavani myös tuntemattomia, mutta ystäväni sanat pysäyttivät minut todella. Hän kertoi Californiassa ollessaan miettineensä paljon ihmisten auttamista. Autammeko me ihmisiä vain, kun meillä on ylimääräistä? Vai annammeko todella omastamme? Keskustelusta asti olen pyörittänyt näitä kysymyksiä päässäni ja todennut, että minä autan helposti vain ylimääräisestä. Autan, jos minulla on ylimääräistä. Annan takin pois, koska en enää itse sitä käytä. Entä jos omistan kaksi takkia ja kumpikin on lempparitakkini, antaisinko toisen jollekin, jolla ei ole yhtään? Olenko valmis antamaan omastani, vaikka se olisi pois minulta?

Liian helposti ajattelen, että oma rahatilanne ei ole paras mahdollinen, joten en pysty auttamaan muita. Se on niin valetta. Jos minulla on katto pääni päällä, ruokaa ja vaatteita täynnä oleva vaatekaappi, niin ei ole yhtäkään tekosyytä miksi en pystyisi antamaan omastani muille.Jokainen meistä voi auttaa. Jos en pysty auttamaan rahallisesti, niin voin antaa aikaani jollekin sitä tarvitsevalle? Voi kuinka helposti itse vedän, äiti-kortin ja kerron elämäni olevan niin kiireistä. Elämä on priorisointia. Olenko valmis luopumaan omasta ajastani antaakseni aikaani, jollekin joka sitä tarvitsisi. Ajan antaminen toiselle on yksi suurimmista uhrauksista, koska aikaa minulle ei voida antaa takaisin. Olenko siitä huolimatta valmis antamaan aikaani vain toisten ihmisten auttamiselle ilman, että saan mitään takaisin? Olenko valmis auttamaan ilman, että saan rahallista korvausta? Olenko valmis auttamaan ilman, että kukaan saa tietää siitä? Olenko valmis auttamaan, vaikka on riski, että joku käyttäisi kiltteyttäni hyväkseen? Olenko valmis auttamaan, vaikka se tarkottaisi oman elintasoni laskemista? En ehkä ole ollut, mutta haluan olla ja haluan pyrkiä kohti sitä!