Mikään ei kestä ikuisesti, vaikka joskus sen toivoisikin kestävän. Vauva-aika on kulunut jokaisella kerralla aivan liian nopeasti ja yhtä nopeasti tuntuu kuluvan tämä pikkulapsiaikakin. Meistä varmasti moni muistaa niitä hetkiä, kun makoili itse lapsena siinä äidin ja iskän vieressä ja kerta toisensa jälkeen ne päivitteli, miten aika muka kuluu niin nopeesti ja miten niiden “vauva on jo näin iso”. Lapsena sitä eli niin hetkessä ja vaan unelmoitti siitä, miten jonain päivänä sais itsekin olla äiti ja siihen johonkin päivään tuntui olevan ihan loputtoman kauan aikaa. Olin ihan varma, että maailman loppukin tulee varmasti ennen sitä kuin minä saisin kokea äitiyden ihanuuden. Siihen tuntui olevan niin pitkä aika ja silloin se oma elämä, mitä oli ehtinyt sen about kymmenen vuotta elämään tuntui jo tosi pitkältä ajalta. Siihen vielä about saman verran lisää ennen kuin äidiksi tuleminen olisi edes harkintalistalla, niin tuntuihan se nyt tuhottoman pitkältä ajalta, eikä sillä hetkellä tuntunut siltä “miten aika menee niin nopeesti.” Muksuna yks kouluviikkokin tuntui kestävän joku puoli vuosituhatta kuin viikonloppu taas kesti sen puoli sekuntia. Lapsena jotenkin ajankulu tuntui niin erilaiselta eikä niitä aikuisten ihmettelyjä ymmärtänyt, jotenkin se tuntui lähinnä vaan huvittavalta fraasilta. Nyt itse olen juuri se äiti, joka makoilee lasten kanssa lattialla ja päivittelee, miten mun vauvat ovat kasvaneet jo näin paljon. En voi käsittää miten just vasta sain mun ensimmäisen tyttären mun rinnalleni ja mietin, miten kreisiä on, että mulla on oma tytär. Nyt mulla on niitä kolme ja ensimmäinen aloittaa pian jo koulun, keskimmäinen on jo päiväkodissa ja kuopuskin opettelee kovaa vauhtia istumista. Missä mun kaikki vastasyntyneet kippurajalat on? Ensimmäisen kohdalla luuli eroahdistuksen kestävän loppuelämän ja sitähän jotkut mulle sanoivatkin, että älä pidä liikaa lasta sylissä, tottuu vielä siihen. Onnekseni minulla oli äiti, joka aina muistutti ettei lapsia voisi pitää liikaa sylissä ja kertoi kuinka nopeasti ne pienet kasvavatkaan.Pienet ovat pieniä vain niin pienen hetken. Liian nopeasti tulee se päivä, kun ne juoksevat sylistä pois, laajentavat reviriiään, haluavat olla ilman äitiä ja silloin haikeana muistelee niitä hetkiä, kun vessaankin mentiin yhdessä pikkutyyppi mukana. Nyt ymmärrän, mitä aikuiset aina tarkoittivat sillä, että aika kuluu niin äkkiä. Päivät saattavat tuntua joskus pitkiltä, mutta vuodet ovat sitäkin lyhyempiä. Nauti siis vauva-ajasta, nauti pikkulapsiajasta, naura kaatuneelle maitomukille tai maalatulle tapetille, nauti siitä kun pieni käärö ei halua olla sekuntiakaan pois sylistäsi, se kaikki on sellaista vain pienen hetken. Yhtenä päivänä se pieni käärö haluaakin sylin sijaan juosta temmeltää, maitolasit eivät enää kaadu ja yötkin nukutaan ilman heräämistä. Hienoa on varmasti sekin aika, mutta onhan tämä pikkulapsi aikakin ihan mieletöntä seikkailua päivästä toiseen. Olen niin kiitollinen näistä mineistä ja siitä, että olen saanut etuoikeuden olla juuri heidän äitinsä. Elämä on aika mieletöntä näiden tyyppien kanssa!

Ps. Oletko jo nähnyt meidän uusimman tube-videon?

Treenivaatteet saatu Starlinedancewearilta. Sieltä löytyy aivan ihanilla pirteillä printeillä varusteltuja treenikuteita!

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Yksi parhaista tavoista viettää päivää on olla yhdessä ulkoilemassa perheen kanssa. Tällä kertaa oli spessu ulkoilureissu, nimittäin mukana oli meidän lasten niin suomen kuin itävallankin isovanhemmat <3 Kuvat kertoo enemmän kuin tahat sanaa, joten antaa kuvien puhua puolestaan. Meillä oli ihan huikea reissu!

     

Kuinka paljon minulla on vielä raskauskiloja jäljellä ja miten palautuminen on sujunut?

Olen aiemmin kirjoittanut synnytyksestä palautumisesta ja raskauskiloista, siinä postauksessa oli mukana myös kuvia viisi viikkoa synnytyksen jälkeen. Nyt synnytyksestä on yli puolivuotta ja on aika hieman katsella, missä mennään nyt.Instagramissa olenkin useampaan kertaan jakanut ajatuksiani siitä, miten rennolla fiiliksellä olen pikkuhiljaa kiloja karistanut. Ei turhaa stressiä, eikä yhtäkään päivää kokonaan ilman suklaata. Joku saattaisi sanoa suklaan syömistäni huonoksi tavaksi, mutta itse koen sen ihan hyvänä juttuna, elämästä nauttimisena ;). Pyrin pitämään kiinni 20-80- ajattelusta. Syön siis 80 % terveellisesti ja mahdollisimman puhtaasti, kun taas 20 % voin syödä ihan mitä itse haluan. Minun kohdallani tuo 20% tarkoittaa isoa Snickersiä kerran päivässä. Ne päivät, kun en ole Snickersiä syönyt ovat todellakin yhden käden sormilla laskettavissa. Säännöllisestä suklaan syömisestä huolimatta paino on ollut pikkuhiljaa kokoajan laskussa. Tällä hetkellä kiloja on jäljellä vielä about kolme ja vaatekoko on tällä hetkellä M, joistain vaatteista päälle mahtuu jo S. Kolme raskautta ja kolme synnytystä kyllä saa mielestäni näkyäkin kropassani, enkä halua olla turhan armoton itselleni. Treenaan muutaman kerran viikossa kotona ja tällä hetkellä se tuntuu juuri hyvältä. Kotitreenien lisäksi käymme usein perheenä metsäretkillä tai muuten vain lenkkeilemässä, mutta nekin aktiviteetit on puhtaasti siitä lähtökohdasta, että se on hauskaa. En siis vedä rankkoja treenejä näkyvät vatsalihakset tavoitteena tai syö pelkkää maitorahkaa ja parsaa optimoidakseni lihasten kasvun, mutta pitääkseni rasvaprosentin alhaisena. Syön aamuisin kaurapuuroa ja päivisin normaalia ruokaa, välipalan jälkeen nautin joka päiväisen suklaa-annokseni hyvällä omalla tunnolla tietäen, että ei se elämä suklaaseen kaadu. Treenaan välillä yksin, välillä Domin tai lasten kanssa, jos treenaaminen ei juuri silloin napostele, niin saatanpa jättää treenin vetämättä, eikä siitäkään tule morkkista. Sen sijaan, että kiristelisin viimeisiä rasvamakkaroita kesää varten pois, niin olenkin hankkinut vaatteita mihin ne sujahtavat piiloon oikein hyvin. Esimerkiksi nämä korkeavyötäröiset farkut (täältä) ovat ihan mahtavan armolliset pienille vatsamakkaroille tai ylimääräiselle iholle. Aion siis jatkossakin hankkia armollisia vaatteita ja treenailla, kuin hyvältä tuntuu eikä väkisin. Ja, mitä Snickersiin tulee, niin me taidetaan kulkea käsi kädessä loppuelämä.Jos sä valitset myös mieluummin armolliset vaatteet kuin armottoman treenaamisen ja haluisit esim nää farkut myös itselles tai haluat teidän pienimmäiselle myös suloisen Addun college-puvun, niin mulla on sulle hyviä uutisia! Nimittäin nyt koodilla FITFUNFAMILY15 saat-15% alennuksen yli 50 euron tilauksiin Jankyardilta.

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

“Älä anna köyhälle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan”  Ei varmasti olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun uudet sukupolvet eivät enää osaisi asioita, mitä aiemmat sukupolvet osasivat. Pidetäänhän siis huolta siitä, että annetaan meidän tieto perintönä seuraaville sukupolville. Omat vanhempani ovat pitäneet huolen siitä, että he eivät ole jättämässä meitä perinnöttä. Enkä siis suinkaan puhu rahallisesta perinnöstä, vaan päinvastoin. Rahallinen perintö voi haihtua kuin tuhka tuuleen yhdessä päivässä rahan arvon romahtaessa, kallis taulukokoelma voidaan varastaa sinulta yhdessä yössä ja kauniista asunnostakin voi löytyä hometta eikä sekään enää ole arvokasta omaisuutta. On kuitenkin olemassa perintöä, mitä ei voida varastaa tai minkä arvo ei romahda. Niinkuin vanha sananlaskukin sanoo :”älä anna köyhälle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan.” Kaikki voivat ostaa rahalla kalaa, mutta ne jotka osaavat kalastaa, saavat sitä ilman rahaakin. Kukaan meistä ei tiedä huomisesta. Vaikka nyt toimeentulo olisi taattu, niin tilanne ei ehkä ole sama lapsillamme sadan vuoden päästä. Olen todella kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ovat vieneet minua metsään ja luontoon. Olen oppinut sytyttämään tulen, kalastamaan ja perkaamaan kalan. Olen rymynnyt metsässä, kerännyt sieniä ja marjoja, olen jopa käynyt pissalla metsän siimeksessä. Olen hoitanut kesän lampaita, mistä syksyllä tehtiin lihaa. Vanhempani ovat opettaneet minua arvostamaan luontoa ja elämää. He ovat pitäneet huolta etten koskaan vieraannu luonnosta, vaan tiedän mistä liha tulee ja näin myös olen oppinut miten ruokaa kuuluu kunnioittaa. Nyt minulla itselläni on omia lapsia ja haluan ehdottomasti vaalia tätä perinnettä ja oppia itse vielä niin paljon lisää.

Isäni on oikea luonnonsupersankari, jep olen ylpeä isästäni! 🙂 Hän on kulkenut metsissä koko ikänsä ja tietää lähes kaikesta kaiken (ainakin minun mielestäni). Olipa kyse sitten sienistä, marjoista tai kaloista, niin hän erottaa ne kaikki toisistaan ja tietää, mitkä ovat syötäviä ja miten ne kuuluu valmistaa ruoaksi.  Ollessamme Rukalla isäni  sytytti nuotion muutamassa sekunissa lumen päälle ja tällöin totesin Domille, että meillä on vielä niin paljon opittavaa. Vaikka vanhempani ovatkin opettaneet minulle paljon, niin tuntuu, että tiedän vain niin pienen murto-osan siitä mitä he tietävät. Eihän näitä juttuja opi silmänräpäyksessä, vaan yhteisistä kokemuksista. Siksi pidänkin äärimmäisen tärkeänä niitä hetkiä, kun olemme koko perhe yhdessä. Ne hetket ovat paitsi ihan mahtavia juttuja yhdessä, mutta myös opettavaisia. Niissä hetkissä jaetaan perintöä, mitä ei rahalla saa.Pyrimme käymään lasten kanssa säännöllisesti metsässä ja usein sinne lähtee meidän lisäksemme myös sisarukseni perheineen sekä vanhempani. Metsäretket yhdessä perheen kanssa ovat ehdottomasti meidän lemppareimpia juttuja. Uskallan väittää, että yhdellä metsäretkellä meidän lapset oppivat paljon enemmän, mitä muutamalla biologian tunnilla. Luonnossa he oppivat tunnistamaan kasveja ja marjoja, he tietävät miten sytyttää tulen tai miten rakentaa laavun. He oppivat miten kalastaa ja miten perata kalat. He oppivat, että jauheliha tulee eläimestä ja tästä syystä ruokaa tulee kunniottaa eikä sitä kuulu heittää roskiin. On meidän käsisämme tuleeko seuraavasta sukupolvesta tämä paljon puhuttu “pullamössösukupolvi”, joka ei tiedä muista kuin tietokone peleistä ja heidän selviytymistaitonsa ovat pyöreä nolla. Me voimme vaikuttaa siihen osaavatko seuraavat sukupolvet liikkua luonnossa, tehdä ruokaa luonnossa ja selviytyä luonnossa. Mitä lähempänä luontoa he kasvavat sitä enemmän he luontoa ja ruokaa kunnioittavat. Seuraavat sukupolvet todellakin ansaitsevat tietää kuinka hieno maa heillä on missä asua. He ansaitsevat saada tietoonsa ne arvokkaat tiedot, mitkä aiemmat sukupolvet ovat saaneet. Oma isäni on kulkenut metsissä monet kymmenet vuodet ja hän on hankkinut tietoonsa paljon arvokasta tietoa ja nyt hän jakaa sitä tietoa meille. Me saamme kaiken tiedon häneltä ilmaiseksi. Meidän ei tarvitse ensin syödä kymmeniä eri sienilajeja ja maata sairaalassa myrkytyksen takia, koska emme tienneet mitkä sienet ovat syötäviä. Meidän on mahdollisuus sienestää isäni kanssa ja saada ilmaiseksi häneltä tietoa, mitä sieniä voimme syödä ja miten ne valmistetaan. Ja luota muhun, kirjasta opittu tieto on täysin eri asia kuin käytäntöön pantu tieto. Älä siis missaa niitä hetkiä, kun voit lähteä vanhempiesi kanssa metsään. Lähde vanhempiesi kanssa metsäretkille niin kauan kuin voit, vie omat lapsesi luontoon niin usein kuin pystyt. Arvosta sitä duunia, mitä aiemmat sukupolvet on meidän puolesta tehnyt ja anna se perintönä eteenpäin. 

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä Ruka kanssa

Olimme jo pidemmän aikaa Domin kanssa puhuneet, että haluaisimme lähteä pohjoiseen perheenä. Olin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että lasten kanssa yli kymmenen tunnin ajomatka ei vaan voi onnistua. Itävallan reissullamme matkustusaika venyikin yllättäen yli 12 tuntiseksi matkalla olleiden kolareiden ja niistä johtuneiden ruuhkien takia ja tuo reissu muutti mielipidettäni pitkistä reissuista lasten kanssa. Yllätyimme Domin kanssa kumpikin, miten kaikki kolme pikkuneitiä istuivat autossa hyvällä fiiliksellä ja innoissaan reissusta, pitkästä matkustusajasta huolimatta. Itävallasta takaisin tullessamme matka sujui yhtä leppoisasti ja silloin heitimme ajatuksen ilmaan, että pitäisikö kevään aikana lähteä Rukalle laskettelemaan.Helmikuun alussa Dom lähti kaverinsa kanssa kuvausmatkalle Rukalle ja palatessaan kotiin hän sanoi, että haluaa ehdottomasti viedä perheensäkin sinne. Päätös oli tehty. Pienten lasten kanssa matkustaessa meillä oli kuitenkin melkoinen kriteerilista mm. majoituksen puolesta. Majoituksen piti olla lähellä rinteitä, koska jatkuva lasten ja tavaroiden autoon pakkaaminen ei vaan tunnu kenestäkään lomalta. Toinen ehdoton ehto oli, että majoituspaikassa oli pakko olla ruoanlaitto vermeet, ihan taloudellisista syistä. Tämä porukka, kun menee ulos syömään viikon ajan viisi kertaa päivässä, niin ollaan perikadossa. Kolmas juttu oli, että majoituspaikan pitäisi sisältää myös pesukoneen, koska kukaan ei jaksa pakata viidelle henkilölle vaatteita viikoksi, jos pesumahdollisuuksia ei ole. Tällä hetkellä nimittäin yhdellä ihmisellä meidän perheessä saattaa sotkeentua jopa viidet vaatteet yhden päivän aikana. Se tekisi siis 35 vaatekertaa vain yhtä ihmistä kohden viikon reissulle. Uskokaa tai älkää, mutta saimme yöpyä paikassa, mikä täytti koko kriteerilistamme ja vielä enemmänkin. Majoituimme Ski-Inn- majoituksessa ihan huippu paikalla, aivan rinteiden kupeessa ja kaikkien palveluiden vieressä. Huoneistostamme pystyi kävelemään niin lähi kauppaan kuin hissillekin ja pieni pari vuotiaskin jaksoi kävellä väliä useamman kerran päivässä. Rukan kylässä olevassa Huoneistossa oli täysi varustus pesukoneesta ja astioista lähtien. Hintaan sisältyy myös liinavaatteet sekä loppusiivous, joten petivaatteitakaan ei tarvinnut roudata mukana. Ja hei huoneistossa oli jopa sauna, mikä lämpesi muutan joka ainoa ilta meidän kämpässämme! Kuinka ihanaa oli päivä olla rinteessä ja illalla mennä lämpöiseen saunaan. Mikäli sauna ei napostele, niin huoneistossa oli myös oma takka, mikäli sen äärellä maistuu kupponen kuumaa kaakaota. Meidän reissumme pohjoisessa meni siis paremmin kuin hyvin. Lapset viihtyivät rinteissä päivästä toiseen ja iso plussa oli, että Rukalla oli otettu kaiken ikäiset ihan supermahtavasti huomioon. Lapsilla oli kasvomaalausta, porojen ruokintaa, taikurishowta, piirrustuskilpailua ja karkkibingoa järkätty. Amelien yksi kohokohdista rinteessä oli soihtulasku, missä hän pääsi pimeässä rinteessä laskemaan Domin ja muiden laskettelijoiden kanssa vain soihdut valonaan. Me oltiin Elianan ja Estellan kanssa alhaalla katsomassa muiden ylpeiden vanhempien kanssa, kun lapset (pienemmät tietenkin vanhempiensa seurassa) laskivat pitkin rinnettä soihtu kädessään.Rukalla on myös sisäleikkipuisto, mihin voi lasten kanssa mennä, jos pakkanen yllättää liian kovaksi. Meidän kohdalla sisäleikkipuisto jäi vielä korkkaamatta, ehkä toisella kertaa. Rukalla riitti tekemistä joka päiväksi todella paljon, joten sisäleikkipuistoon ei yksinkertaisesti ehditty. Reissulla me päästiin käymään myös Kujalan Porotilalla sekä Husky-Farmilla, mutta niistä lisää myöhemmin. 

“Kuinka paljon teillä vauva saa katsoa ruutua päivässä?”

Heti aluksi haluan sanoa, että vastaan meille esitettyyn kysymykseen, niinkuin me toimimme. En sano, että meidän perheen tapa toimia on ainoa oikea. Uskon, että me vanhemmat kasvatamme lapsiamme parhaimmalla mahdollisella tavalla, minkä sillä hetkeksi koemme oikeaksi. Ruutuaika on yksi niistä asioista, mistä helposti syyllistetään ja syyllistytään. Tarkoitukseni ei siis ole syyllistää ketään tai kertoa, että meidän tapa toimia on ainoa oikea. Me toimimme näin, koska koemme sen oikeaksi ja tällä hetkellä voimavaramme siihen myös riittävät. Elämä kuitenkin muuttuu, elämäntilanteet muuttuvat ja voimavarat muuttuvat. Esimerkiksi loppuraskaudestani lastemme ruutuaika oli huomattavasti enemmän, mitä normaalisti. Kysyin Ig:ssä, että mistä toivoisitte mun kirjoittavan ja nappasin ensimmäisen toiveaiheen. Ensimmäinen kysymys oli ruutuajasta meidän nuorimmaisemme kohdalla. Eliana on nyt 6 kuukautta ja hänen kohdallaan ruutuaikaa ei ole ollenkaan. Pyrimme olemaan hyvin varovaisia myös sen suhteen ettei hän katsoisi edes vahingossa ruutua. Jos tytöt katsovat ohjelmaa, niin Eliana ei ole samassa huoneessa. Ravintolassa valitsemme paikan, missä ei Elianan ole mahdollista katsoa ruutua ja kotona pyrimme käyttämään pääsääntöisesti puhelinta niin ettei Eliana näkisi ruutua.

Meillä on muutenkin melko tarkat säännöt isompienkin tyttöjen kohdalla, koska ruutua katsellaan ja ruokapöytä tai lyhyet ajomatkat (alle 2h) eivät ole niitä paikkoja. Tottakai meillä lapset katselevat välillä lastenohjelmia ja esimerkiksi ollessani mahataudissa (Dom oli lapissa) tytöt katsoivat valehtelematta lähes koko päivän ruutua, koska silloin mentiin sieltä mistä aita oli matalimmillaan ja tarkoituksena oli vain selvitä. Pääsääntöisesti kuitenkin pyrimme rajoittamaan ohjelmien katselun vain maximissaan pariin kertaan viikossa ja Amelie tietenkin saa käyttää ruutua enemmän (joka päivä n.15 minuuttia) , koska on jo vanhempi ja pelaa mm. ekapeliä sillä. Emme kuitenkaan koe, että pari vuotiaan tulisi osata käyttää Ipadia ja mitä vauvaan tulee, niin hänelle siitä ei ole mielestämme muuta kuin haittaa.vauvan ruutuaikaTiesitkö, että pienen 1-4 vuotiaan lapsen aivot ovat herkässä kehitysvaiheessa, puhumattakaan alta 1- vuotiaasta. Jos lapsi viettää pienenä runsaasti aikaa tablettien, puhelimien ja muiden ruutujen parissa on mahdollista, että aivot kehittyvät keskittymisen kannalta haitalliseen suuntaan. Vaikka ongelmia ei pikkulapsiaikana ilmenisikään, niin niitä voi tulla myöhemmin. En väitä, että päivittäinenkään esim. pikkukakkosen katselu aiheuttaa mitään haittaa, mutta en näe sitä myöskään kehityksen kannalta tärkeänä asiana. Tästä syystä siis mieluummin rajoitamme ruutuaikaa hieman rajummin.  Meillä remutaan metsässä, kiipeillään puissa, roikutaan renkaissa, rakennetaan robotteja ja lähes päivittäin valitetaan myös tylsyyttä. Emme kuitenkaan usko tylsyyden olevan huono juttu, vaan elämään kuuluva asia, mitä ei tarvitse välttää. vauvan ruutuaikaPelit antavat lapsille välitöntä positiivista palautetta. Uskon, että tästä syystä lapset helposti jämähtävät katselemaan tai pelailemaan pitkäksikin aikaa, jos aikaa ei rajoiteta. Lapsi elää hetkessä eikä osaa miettiä pidemmälle. Lapsesta esimerkiksi ulos lähteminen voi tuntua vaivalloiselta ja tylsältä, jos vaihtoehtona on leffan katsominen. Tästä syystä meillä on ruutuaika rajoitettu tiettyyn aikaan, jolloin lapsille ei tule edes kiusausta kysellä ruutua muuna aikana. Se on spessua, jos me Domin kanssa ehdotetaan muuna aikana, että halauvatko katsoa ohjelmaa tai pelata. vauvan ruutuaikaPienimmäisellämme ei ruutuaikaa ole edes kerran viikossa. Domin kanssa haluamme pitää Elianan niin kauan pois ruudun äärestä, kunnes hän itse osaa sitä pyytää. Eli aikaisintaan n. 1- vuotiaana Eliana voi ensimmäistä kertaa katsoa ohjelmaa ja aluksi tietenkin vain pieniä hetkiä esim. 10 minuuttia. Pikkuhiljaa ruutuaikaa nostetaan lapsen kasvaessa, mutta meidän mielestämme vauvan paikka ei ole telkkarin edessä eikä vauva jää mistään paitsi, vaikka ei saakaan katsoa ystävien kylää tai pikkukakkosta siskojensa kanssa.

Tulipas tekstistä pitkä, mutta siis vastauksena vauvamme ruutuaikaan, niin hänellä on sitä 0 minuuttia viikossa 🙂 Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia ruutuajasta?

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tänään oli erityinen päivä. Heräsin jo ennen neljää ja itkin ensimmäiset itkut. Ajattelin itkeä varastoon, niin ei tarvitsisi itkeä lasten nähden. Hyvä suunnitelma, mutta niinhän siinä kävi, että muutama kyynel tuli vieritettyä myös lasten nähden. Ennen kuin lähdimme ovesta ulos harjasin tyttöjen hiuksia ja kyyneleet alkoivat vieriä pitkin poskiani. Estella katsoi minua toi minulle vessapaperia ja kysyi, miksi itken. Hyvä kysymys. Itkin onnesta ja ilosta, että minulla on kolme ihanaa aarretta kenen kasvua saan seurata. Itkin haikeudesta, että yksi aikakausi keskimmäisemme elämässä on ohitse. Itkin huolesta, miten pienimmäisemme pärjäisi uudessa elämänvaiheessaan. Sydän oli täynnä tunteita ja ne tunteet tulivat ulos itkuna

Meidän pieni elämää täynnä oleva ilopilleri, keskimmäinen tyttömme, tuo pieni energinen blondi, rakas tulinen höpönassumme lähti tänään ensimmäistä päivää päiväkotiin. Tässä minä nyt istun töitä tehden, mutta en edes kykene kirjoittamaan sähköposteja, koska ajatuksissani kirjoittaisin varmasti fiksun mailin sijaan rakkauden tunnustuksia pari vuotiaallemme. Miten aika on mennyt yhtäkkiä näin nopeasti. Miten on mahdollista, että tuo pieni kolmikiloinen kaveri on jo hyvä tavaton sentään metrin mittainen, omatoiminen, viisitoistakiloinen ja reipas ihanuus. Koska hän kasvoi?! Miksi ihmeessä lapset kasvavat näin nopeasti ja puolestaan raskausaika ei matele eteenpäin millään! Kuka kumma tämän ajan nopeuttaa, kun lapsi saapuu vatsan ulkopuolelle. Veimme koko perhe Estellan yhdessä päiväkotiin. Isosisko Amelie näytti pikkusiskolleen paikkoja ja pikkusisko meni reippaasti omaan ryhmäänsä minun pidätellessä itkuani. Nielin omaa itkuani Estellan vilkuttaessa minulle. Hän oli niin innoissaan päiväkodista, mutta silti minulle iski pieni haikeus. Yksi elämänvaihe on takanapäin. Keskimmäisemme on päiväkodissa, vaikkakin vain 8 h viikossa, mutta silti! Kävellessämme pois päin päiväkodista totesin, että kaksi palasta sydämestäni jäi nyt tuohon rakennukseen. Dom halasi minua ja tsemppasi, että lapsemme pärjäävät varmasti paremmin kuin minä. Sinne he kumpikin jäivät hymy kasvoillaan ja pienimmäisellä varmasti pieniä perhosia vatsassa. 

Olen katsonut kelloa about minuutin välein, koska voin hakea pikku-Estellamme takaisin kotiin. Tehokas työpäivä tämä ei ole ollut, mutta sainpahan ainakin tämän postauksen kirjoitettua. Sydän on haljeta siitä rakkaudesta, mitä omia lapsiani kohtaan tunnen. Ja se tunne, että he ovat kauempana enkä näe ja kuule, miten he kokoajan voivat tuntuu todella pahalta. Amelien aloittaessa päiväkodin luulin tämän olevan helpompaa kakkosen kohdalla. Ei muuten ole! Miten se voikin tuntua niin pahalta jättää oma lapsi hoitoon, vaikka hän jäi sinne hyvin mielellään? Nyt on vain luotettava siihen, että siellä on hyviä tyyppejä pitämässä huolta meidän rakkaista. Seuraava työpäivä toivottavasti on vähän tehokkaampi tai tässä Lina-Estellan hoitoon laittamisessa ei ollut mitään järkeä. Ehkä tähän tottuu ja pianhan on jo kesäloma! 🙂

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

“Vaikuttavatko teidän aiemmat suhteet parisuhteeseenne?”

Tämä kysymys meille esitettiin Instagramissa ja lyhyen IG-vastauksen sijaan ajattelin kirjoittaa pienen postauksen aiheesta. Lyhyt ja rehellinen vastaus kai on, että tottakai vaikuttaa. Uskon, että kaikki ihmissuhteemme ja totutut tavat toimia ihmisten kanssa vaikuttavat parisuhteeseemme. Meidän parisuhde ei ole meille kummallekkaan ensimmäinen parisuhde. Dom ja minä olimme kummatkin ennen toisiamme useamman vuoden parisuhteessa ja tottakai pitkät parisuhteet vaikuttivat meihin sekä näin myös meidän nykyiseen parisuhteeseemme.

Tavatessamme Domin kanssa ajattelimme monesta asiasta hyvin eri tavalla. Dom oli tuntenut minut ehkä kuukauden, kun sanoi, että minä olen parasta mitä elämältä voisi edes toivoa ja, jos hän vain saisi olla minun kanssani niin hän olisi loppuelämänsä onnellinen. Hän oli lähtenyt parisuhteesta sen takia, ettei ajatellut silloisen kumppaninsa olleen “se oikea”. Minut tavatessaan hän ajatteli minun olevan “se oikea” ja minun tekevän hänet onnelliseksi. Huh, mikä taakka se olisi, jos hän edelleen ajattelisi, että minun duunini on tehdä hänet onnelliseksi!

Itse taas olen realistinenromantikko, joka tavatessamme ajatteli, että jokainen parisuhde vaatii hullun lailla duunia, että se toimii. Domin kertoessa omia fiiliksiään tiputtelin häntä melko rajusti lähemmäs todellisuutta. Sanoin hänelle, että en usko ollenkaan “siihen oikeaan” ja hyvältäkin tuntuva parisuhde voi kosahtaa, jos kummatkin eivät näe jatkuvasti sen eteen duunia. Kerroin myös siitä, miten en usko kenenkään olevan vastuussa toisen onnellisuudesta, koska se olisi vaan liian suuri taakka asettaa toisen harteille. Sanoin myös Domille, että en hetkeäkään usko rakkauden olevan ainoastaan tunne, vaan ennen kaikkea sitoumus rakastaa myös silloin kuin siltä ei tunnu. Ja se juuri tekeekin rakastamisesta ja parisuhteista välillä vaikeaa. Olin Domin kanssa erimieltä lähes kaikesta, mitä parisuhteeseen tulee, esimerkiksi en uskonut ollenkaan “erilleen kasvamiseen” vaan ennemminkin tietoisiin valintoihin.

Tavatessamme Dom ei voinut ajatellakaan, että olisin joskus myös ärsyttävä…well… voitte vaikka kysyä joku kerta häneltä, mitä mieltä hän nykyään on , haha! Oma aiempi parisuhteeni päättyi isojen juttujen takia, joten en mitenkään ajatellut vain, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Päinvastoin tiesin, että parisuhde toimiakseen vaatii todella paljon jatkuvaa duunia ja se täydelliseltä tuntuva kumppani on jonain päivänä juuri se, joka osaa ärsyttää juuri ärsyttävimmällä tavalla ja siitä huolimatta tehtävänäni sekä puolisoni tehtävänä on rakastaa. Tavatessamme, siinä missä Dom ajatteli ihanan positiivisesti parisuhteista, niin minä ajattelin todella negatiivisesti. Taisinpa mm. mainita Domille, että meidän parisuhteellamme on n.7 % mahdollisuus onnistua jonkun tilaston mukaan. Itse melkein tuhoon tuomitsin parisuhteemme jo ennen sen alkamistakaan ja sanoinkin, että turhaan sitä parisuhdetta edes luo, koska se voi mennä pieleen. Niin minulla oli kerran käynyt ja varmasti se vaikutti ajatuksiini. Ei siis varmasti käy kieltäminen, että aiemmat parisuhteet vaikuttivat meidän parisuhteeseemme jo ihan alkumetreilläkin.Dom oli aiemmassa parisuhteessa se, joka kävi töissä, tienasi, juhli ja hän ei juuri koskenutkaan kotitöihin tai ruoan laittoon. Lapsiahan Domilla ei ennen minua ollut. Olin siis varautunut siihen, että eihän tuo mies tiedä mitään perhe-elämästä, mutta toisin kävi. Alusta asti Dom on ottanut vastuun lapsista ja kodista siinä missä minäkin. Itävallassa moni ihmetteli, että tekeekö Dom meillä ruokaa. Tekee se, parempaa kuin minä. Ei se siis automaattisesti tarkoita, että kerran tietyllä tavalla toiminut toimisi aina tietyllä tavalla. Dom on hyvä esimerkki siitä, että ihmiset voivat muuttua elämäntilanteiden muuttuessa. Dom leikkii lasten kanssa, herää öisin lasten kanssa, tekee ruokaa, imuroi ja siivoaa, niinkuin minäkin. Pyykkeihin Dom ei koske! Ei sen takia, ettei hän suostu, vaan sen takia, että minä en halua! Toisaalta, minäkään en koske meidän auton öljyihin tai renkaisiin…

Minä puolestani olin mennyt nuorena naimisiin ja myös eronnut nuorena. Avioero oli yksi niistä asioista, mikä hävetti minua aivan suunnattoman paljon. Itselleni menestyminen ihmissuhteissa on aina ollut tärkeää ja se on ollut myös asia, mitä arvostan suuresti muissa. Tuntui siis aivan järjettömän pahalta kämmätä itse koko parisuhdesysteemi niin pahasti, että homma päättyi avioeroon. Olin rankentanut identiteettini pitkälti sen päälle, että olin vaimo ja äiti. Yhtäkkiä en ollutkaan vaimo ja tuntui, että minulla alkoi itseni ja oman identiteettini etsiminen vähän alusta. Tavatessamme Domin kanssa olin edelleen vähän hukassa, että mitä minä oikein elämältäni tahdon ja kuka minä olen. Sen tiesin, että olin äiti ja tahdon olla maailman paras äiti, joten asetin täten myös tulevalle puolisolleni riman semi korkealle, mitä perhe-elämään tulee. Itse kävin omaa kasvuprosessiani läpi (ja tämähän jatkuu enemmän ja vähemmän varmasti kokoelämän) ja Dom puolestaan hyppäsi sisään perhe-elämään vauhdilla. Juttelimme avoimesti haaveistamme, toiveistamme ja Dom suunnitteli vielä jatkavansa maailmanympärysmatkaansa, kunnes pieni rakas Estellamme ilmoitti tulostaan. Sitten kasvettiinkin taas rytinällä ja tehtiin loppuelämän mittaisia lupauksia. Me luvattiin Domin kanssa rakastaa toisiamme ja perhettämme ala- ja ylämäessä. Me luvattiin olla ne, jotka riitelee, mutta ennen kaikkea myös sopii toistensa kanssa. Puhuttiin aiemmista parisuhteistamme sekä niiden vaikutuksista, tiedostettiin kummatkin, että nykyisessä parisuhteessamme voimme tehdä monta asiaa paremmin ja näin yritämme tehdä. Eihän me täydellisiä olla, ei niin lähellekään. Me riidellään, me tehdään virheitä, mutta sitäkin enemmän meillä pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi! Ehkä juurikin niiden omien virheiden takia osaa olla armollinen nykyisessä parisuhteessa. Tietää sen, että hyvä parisuhde ei tule sattumalta ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Ehkä parasta mun ja Domin parisuhteessa on se, että käsi sydämellä voin sanoa, että se paranee vuosi vuodelta. Ollaan tultu pitkä matka kolmessa ja puolessa vuodessa. Jos homma paranee tätä vauhtia, niin eihän tässä voi kun sanoa iso KIITOS Taivaan Isälle! 

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM


Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä yhdessä Viaplayn kanssa*

Pian tulee kolme vuotta täyteen, kun edellisen kerran kävin leffateatterissa. Yksinkertaisesti nautin niin paljon enemmän katsella leffoja omalta kotisohvalta. Syitä tähän on monia. Oma sohva on vaan niin paljon pehmeämpi ja siinä voi makoilla toisin kuin leffasalissa. Kotona jääkaappi on lähellä ja halutessani voin stopata elokuvan juuri silloin kuin haluan ja pitää paussin hakiessani vielä vähän lisää Ben & Jerrys jätskiä. Ja se suurin syy, kotona voin nukahtaa kesken leffan ja katsoa sen loppuun vaikka seuraavana aamuna ilman, että joudun maksamaan uudelleen viittätoista euroa. Jep, mä oon just se joka ei yksinkertaisesti kykene katsomaan leffaa loppuun ilman nukahtamista. Me siis yleensä katotaan Domin kanssa kaikki leffat puoltoista kertaa. Ensimmäisellä kerralla katotaan puolet yhdessä ja toiset puolet Dom kattoo yksin mun nukkuessa. Seuraavana iltana lasten mentyä nukkumaan katotaan se toiset puolet, minkä Dom jo kertaalleen on nähnyt. Miettikää nyt miten ihana toi mun mies on, että kerta toisensa jälkeen hän jaksaa katsoa mun kanssa leffat puoltoista kertaa!Meillä siis ei juurikaan käydä leffassa, vaan elokuvat katotaan kotisohvalla. Eniten leffoja tulee katsottua kahdestaan Domin kanssa jo tyttöjen mentyä nukkumaan. Talon hiljentyessä on ihana laittaa vähän pientä snägäriä esim. laskiaispullaa ja katsoa vieretysten leffaa. Meidän leffalemppareita on ehdottomasti kaikki supermies elokuvat. Nyt uusimpana katsottiin Viaplaysta Logan ja jälleen kerran ei supermiesleffa pettänyt! Logan tuli Viaplayihin 25.1 , joten jos sä et oo vielä nähnyt sitä, niin se todellakin on katsomisen arvoinen (klikkaa siis itsesi ihmeessä Viaplayihin, jos et ole vielä sitä hänyt.). Viaplayssa on myös hullun paljon muita hyviä leffoja, joten tästä syystä se on meidän top 1- mesta kattella leffoja. Viaplaysta löytyy myös mun lempparisarja, nimittäin Grayn Anatomia. Mulla on kerran viikossa päivä, että olen päättänyt vaan istua ja chillata tyttöjen päikkäriajan. Aina se ei onnistu, mutta pyrin pitämään siitä kiinni. Silloin istun,syön ja katselen Greyn anatomiaa. Viaplay mahdollistaa sen, että voin istua juuri siellä missä haluan. Useimmiten etsin mukavan nojatuolin ja syön posket pullollaan herkkuja katsellen suolistoleikkauksia, haha! Domista en ole kyseisen sarjan katsomiseen saanut seuraa. Paitsi, että näiden kuvien ottamisen lomassa hän “joutui” katsomaan sitä pari minuuttia ja kertoi sen olleen pisin aika, mitä hän kanssani sitä katsoo, haha! Annettakoot tämä hänelle kuitenkin anteeksi, koska katsoihan hän kaikki Twilightit mun kanssa (nekin muuten Viaplaysta;)). Lasten kanssa katsotaan melko harvoin leffoja, mutta jouluna, hiihtolomalla ja muina spessuina aikoina tulee yleensä järkättyä yksi family movie night ja tällöin etsitään hyvä perhe-elokuva Viaplaysta, makoillaan vieretysten ja syödään herkkuja! Se on huippua! Tytöt (ja Dom) ovatkin jo päättäneet seuraavan leffan, mitä leffaillassa katsotaan. 29.1 Nimittäin tuli myös Petteri Kaniini Viaplayihin, joten onhan se nyt nähtävä. Lähiaikoina onkin siis varmasti järjestettävä taas uusi leffailta<3 

Ps. Viaplayn offline-toiminto mahdollistaa myös leffojen katselun ilman nettiä. Meidän lentomatkalla se oli todellakin aika hullun jees toiminto!

#VIAPLAYVIIKONLOPPU

LUE MYÖS

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Instagramissa saitte esittää mulle kysymyksiä äitiyteen liittyen ja lupasin vastailla niihin blogipostauksen muodossa. Itse rakastan lukea kysymys-vastaus-postauksia, mutta siitä huolimatta tämä taitaa olla ensimmäinen tällainen postaus omassa blogissani. Jatkossa on ainakin tulossa vähintään yksi kysymys-vastaus-postaus lisää, sillä kaikki kysymyksiä en pystynyt mahduttamaan yhteen postaukseen. Tämä on siis osa 1 kysymistänne kysymyksistä.

1″.Minkä ikäisenä tulit äidiksi?”

Amelie syntyi ollessani 19-vuotias, joten virallisesti olin hetken aikaa teini-äiti. Aiemmin olen kirjoittanut teini-äitinä olemisesta täällä: MILTÄ TUNTUI OLLA TEINI-ÄITI.

2.”Luin just jutun äitien hermojen menetyksestä… Meneekö sulla ikinä hermot lasten kanssa?”

Kyllä ja ei. Mulla ei ikinä ole mennyt hermot lasten kanssa niin, että menettäisin itse hillintäni. Sen sijaan päivittäin on niitä hetkiä, että mua saattaa alkaa ärsyttämään ja joudun kerran jos toisenkin laskemaan kymmeneen. Joskus saatan lähteä tilanteesta hetkeksi pois (esim. käyn vessassa), jonka jälkeen palaan uudelleen selvittelemään tilannetta. Koen kuitenkin, että mulla on semi hyvät hermot ja useimmiten tilanteessa helpottaa, kun miettii, miksi lapsi toimii niin. Yritän siis ennen hermostumista asettua itse lapsen tilanteeseen sekä kysyä heiltä, että miksi ja mikä heitä harmittaa. Mutta, kyllä minullakin välillä on pinna kiireellä ja erityisesti kiireessä pienetkin asiat saattavat alkaa ärsyttämään. Koen nämä kuitenkin todella normaaleina tunteina, mitä varmasti jokaisessa ihmissuhteessa joskus tulee. Faktahan on, että omien lasten kanssa tuntee kaikkia mahdollisia tunteita ylitsevuotavasta rakkaudesta siihen ärsyyntymiseen asti.

3. “Jos voit antaa yhden vinkin äidiksi tulevalle, niin mikä se on”

Saako antaa useamman? 😀 Jos pitää antaa vain yksi, niin sanoisin, että jokainen äiti kokee joskus epävarmuutta, mutta se ei silti tarkoita sitä etteikö olisi hyvä äiti. Kun lapsella on rakkautta, ruokaa ja rajoja, niin sillä pääsee jo pitkälle <3

4.”Mikä on ollut vaikeinta? Oletko jäänyt kaipaamaan jotain elämästä ennen lapsia?”

Vaikeinta on hyväksyä pelon määrä. Tullessani äidiksi tajusin, että huolen määrä voi olla aivan valtava. Huoli lasten terveydestä, ihmissuhteista, tulevaisuudesta ja kaikesta mahdollisesta on välillä ihan valtavan suuri ja joskus se jopa ahdistaa suuresti.

En ole jäänyt kaipaamaan mitään elämästäni ennen lapsia. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että olin niin nuori saadessani ensimmäisen lapsen, että ei ehtinyt tulemaan aikuisena omia rutiineja ja juttuja, vaan kaiken on tottunut tekemään lasten kanssa. Lapset on ihan parhaita ja joka päivä vaan ihmettelen sitä, miten voin olla näin onnekas, että just mulla on kolme supersöpöä pikkukaveria mun elämässä. Me tehdään yhdessä lasten kanssa paljon juttuja, enkä koe, että lapset olisi jotenkin rajoittaneet meidän elämän vaan pyörimään kotona. Ne on huippua matkaseuraa ja me koetaan ja tehdään uusia juttuja yhdessä heidän kanssaan. Sen sjiaan, että näen heidät esteenä toteuttaa esim. matkoja, niin me otetaan heidät meidän reissuille mukaan ja suunnitellaan unelmia yhdessä heidän kanssaan! Ollaan jo nyt suunniteltu, että tyttöjen ollessa monta monta monta vuotta vanhempia me aiotaan koko perhe ajaa pyörällä Suomesta Itävaltaan. Se meidän unelma, perheenä!

5. “Voiko pienten lasten vanhemmilla olla seksielämää?”

Jos ei voisi, niin siinä tapauksessa jokaisen lapsiluku taitaisi jäädä siihen yhteen tai lasten ikäerot olisivat semi suuret. Joten kyllä! 🙂

6. “Miltä synnyttäminen tuntuu?”

Mahtavalta. Sitä tunnetta ei voi edes sanoin selittää. Se on jotain niin uskomattoman hienoa ja upeaa. Olen niin kiitollinen, että olen nainen ja olen saanut etuoikeuden synnyttää maailmaan kolme pikkuneitiä! Kivusta huolimatta, mikään ei vedä vertoja synnyttämiselle. Se hetki, kun oma lapsi annetaan kaiken kivun jälkeen syliin on jotain niin mieletöntä. Siinä pakahtuu rakkaudesta.

7. “Olet kertonut, että haluat opettaa lapsillesi epäitsekkyyttä. Miten?”

Uskon, että omalla esimerkillä on tässä suurin merkitys. Pyrin siis itse elämään niinkuin toivon lapsieni käyttäytyvän. Myös arjessa opetan lapsia ottamaan muut ihmiset huomioon. Esim. eilen Ameliella oli eskarissa eväsretki lähimetsään. Pakkasimme yhdessä neidille eväät reppuun, mutta pakkasimme sinne useammat eväät, jos joku sattuisi olemaan retkellä ilman eväitä. Amelie ei siis ikinä lähde eväsretkelle vain omien eväidensä kanssa, vaan ottaa aina mukaan myös muille. Nämä ovat arjessa todella pieniä juttuja, mutta juuri näillä pienillä jutuilla uskon olevan merkitystä.

8″Käytätkö hormonaalista ehkäisyä?”

En. Minulla on aurallinen migreeni, joten suurin osa hormonaalisista ehkäisyistä ei edes sopisi minulle. 🙂

LUE MYÖS

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM