“Älä anna köyhälle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan”  Ei varmasti olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun uudet sukupolvet eivät enää osaisi asioita, mitä aiemmat sukupolvet osasivat. Pidetäänhän siis huolta siitä, että annetaan meidän tieto perintönä seuraaville sukupolville. Omat vanhempani ovat pitäneet huolen siitä, että he eivät ole jättämässä meitä perinnöttä. Enkä siis suinkaan puhu rahallisesta perinnöstä, vaan päinvastoin. Rahallinen perintö voi haihtua kuin tuhka tuuleen yhdessä päivässä rahan arvon romahtaessa, kallis taulukokoelma voidaan varastaa sinulta yhdessä yössä ja kauniista asunnostakin voi löytyä hometta eikä sekään enää ole arvokasta omaisuutta. On kuitenkin olemassa perintöä, mitä ei voida varastaa tai minkä arvo ei romahda. Niinkuin vanha sananlaskukin sanoo :”älä anna köyhälle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan.” Kaikki voivat ostaa rahalla kalaa, mutta ne jotka osaavat kalastaa, saavat sitä ilman rahaakin. Kukaan meistä ei tiedä huomisesta. Vaikka nyt toimeentulo olisi taattu, niin tilanne ei ehkä ole sama lapsillamme sadan vuoden päästä. Olen todella kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ovat vieneet minua metsään ja luontoon. Olen oppinut sytyttämään tulen, kalastamaan ja perkaamaan kalan. Olen rymynnyt metsässä, kerännyt sieniä ja marjoja, olen jopa käynyt pissalla metsän siimeksessä. Olen hoitanut kesän lampaita, mistä syksyllä tehtiin lihaa. Vanhempani ovat opettaneet minua arvostamaan luontoa ja elämää. He ovat pitäneet huolta etten koskaan vieraannu luonnosta, vaan tiedän mistä liha tulee ja näin myös olen oppinut miten ruokaa kuuluu kunnioittaa. Nyt minulla itselläni on omia lapsia ja haluan ehdottomasti vaalia tätä perinnettä ja oppia itse vielä niin paljon lisää.

Isäni on oikea luonnonsupersankari, jep olen ylpeä isästäni! 🙂 Hän on kulkenut metsissä koko ikänsä ja tietää lähes kaikesta kaiken (ainakin minun mielestäni). Olipa kyse sitten sienistä, marjoista tai kaloista, niin hän erottaa ne kaikki toisistaan ja tietää, mitkä ovat syötäviä ja miten ne kuuluu valmistaa ruoaksi.  Ollessamme Rukalla isäni  sytytti nuotion muutamassa sekunissa lumen päälle ja tällöin totesin Domille, että meillä on vielä niin paljon opittavaa. Vaikka vanhempani ovatkin opettaneet minulle paljon, niin tuntuu, että tiedän vain niin pienen murto-osan siitä mitä he tietävät. Eihän näitä juttuja opi silmänräpäyksessä, vaan yhteisistä kokemuksista. Siksi pidänkin äärimmäisen tärkeänä niitä hetkiä, kun olemme koko perhe yhdessä. Ne hetket ovat paitsi ihan mahtavia juttuja yhdessä, mutta myös opettavaisia. Niissä hetkissä jaetaan perintöä, mitä ei rahalla saa.Pyrimme käymään lasten kanssa säännöllisesti metsässä ja usein sinne lähtee meidän lisäksemme myös sisarukseni perheineen sekä vanhempani. Metsäretket yhdessä perheen kanssa ovat ehdottomasti meidän lemppareimpia juttuja. Uskallan väittää, että yhdellä metsäretkellä meidän lapset oppivat paljon enemmän, mitä muutamalla biologian tunnilla. Luonnossa he oppivat tunnistamaan kasveja ja marjoja, he tietävät miten sytyttää tulen tai miten rakentaa laavun. He oppivat miten kalastaa ja miten perata kalat. He oppivat, että jauheliha tulee eläimestä ja tästä syystä ruokaa tulee kunniottaa eikä sitä kuulu heittää roskiin. On meidän käsisämme tuleeko seuraavasta sukupolvesta tämä paljon puhuttu “pullamössösukupolvi”, joka ei tiedä muista kuin tietokone peleistä ja heidän selviytymistaitonsa ovat pyöreä nolla. Me voimme vaikuttaa siihen osaavatko seuraavat sukupolvet liikkua luonnossa, tehdä ruokaa luonnossa ja selviytyä luonnossa. Mitä lähempänä luontoa he kasvavat sitä enemmän he luontoa ja ruokaa kunnioittavat. Seuraavat sukupolvet todellakin ansaitsevat tietää kuinka hieno maa heillä on missä asua. He ansaitsevat saada tietoonsa ne arvokkaat tiedot, mitkä aiemmat sukupolvet ovat saaneet. Oma isäni on kulkenut metsissä monet kymmenet vuodet ja hän on hankkinut tietoonsa paljon arvokasta tietoa ja nyt hän jakaa sitä tietoa meille. Me saamme kaiken tiedon häneltä ilmaiseksi. Meidän ei tarvitse ensin syödä kymmeniä eri sienilajeja ja maata sairaalassa myrkytyksen takia, koska emme tienneet mitkä sienet ovat syötäviä. Meidän on mahdollisuus sienestää isäni kanssa ja saada ilmaiseksi häneltä tietoa, mitä sieniä voimme syödä ja miten ne valmistetaan. Ja luota muhun, kirjasta opittu tieto on täysin eri asia kuin käytäntöön pantu tieto. Älä siis missaa niitä hetkiä, kun voit lähteä vanhempiesi kanssa metsään. Lähde vanhempiesi kanssa metsäretkille niin kauan kuin voit, vie omat lapsesi luontoon niin usein kuin pystyt. Arvosta sitä duunia, mitä aiemmat sukupolvet on meidän puolesta tehnyt ja anna se perintönä eteenpäin. 

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Dom luki eilen uutisia Saksasta, missä neljä (!!!) pientä vauvaa olivat sairastuneet tuhkarokkoon, koska olivat saaneet tartunnan isommalta pojalta, jota hänen vanhempansa eivät olleet halunneet rokottaa. Nämä neljä pientä vauvaa olivat jokainen rokottamattomia, sillä heitä ei oltu ikänsä puolesta voitu vielä rokoittaa. Vauvojen vanhemmat eivät olisi voineet tehdä mitään, että heidän pienokaisensa olisivat välttyneet tältä sairaudelta. Sen sijaan tämän isomman pojan vanhemmat olisivat voineet estää vauvojen sairastumisen. Jälkikäteen on turha syytellä ketään. Väkisinkin sitä vaan ajattelee, että tiedostivatkohan nämä vanhemmat heidän rokotusvastaisuutensa olevan riski paitsi heidän omalle lapselleen, niin myös muille. Heidän päätöksellänsä olivat seurauksia, mitkä vaikuttivat myös muihin perheisiin ja muihin lapsiin. Tarkoitukseni ei siis ole tässä blogipostauksessa syyttää ketään, vaan herättää ihmisiä ajattelemaan, että omien ratkaisujen seuraukset monesti ulottuvat pidemmälle kuin oman kodin neljän seinän sisälle.Moni ei halua rokoittaa lapsiaan, koska laumaimmuniteetti suojaa, joten miksikäs sitä tuikata ylimääräisiä aineita oman lapsensa kehoon. Rokotusten ansiosta moni sairaus on jo lähes hävinnyt maastamme, joten miksi enää rokottaa porukkaa. Homma ei kuitenkaan toimi niin. On paljon niitä joita ei voida rokottaa ja tällöin laumaimmuniteetti suojaa myös rokottamattomia, mikäli muu porukka on rokotuksen ottanut. Meidän perheemme nuorimmainen on vielä rokottamaton tuhkarokkoon, koska hän on vielä liian pieni saamaan rokotuksen. Tuntuu siis hurjalta ajatukselta, että toisessa perheessä valitaan olla rokottamatta lapsia luottaen laumaimmuniteettiin ja samalla toisessa perheessä saadaan pelätä tartuntaa ennen rokotuksen saamista, koska lauamimmuniteetti ei ole enää tarpeeksi vahva. Toisten ihmisten valinnat voivat siis vaarantaa minun vauvani terveyden. Tuntuuhan se aika hurjalta ajatukselta.

Olen itsekin melko rokotuskriittinen ja esimerkiksi influenssarokotteita ei meidän perheessämme yleensä laiteta. Toki tänä vuonna otimme myös influenssarokotteet suojataksemme perheemme pienimmäistä. Vesirokko ollaan sairastettu rokotusten sijaan ja voisinkin sanoa, että en ole mikään rokotefani, mutta järkikädessä tässäkin hommassa. Rokotteet eivät ole suoraan paholaisesta. Rokotteilla ollaan saatu paljon hyvää aikaan ja rokotteiden ansiosta moni tauti on maastamme lähes hävinnyt. Uskallan väittää, että rokotukset ovat varmasti myös yksi syy siihen miksi mm. lapsikuolleisuus on maassamme todella alhainen. Mieti siis tarkkaan, miksi et halua rokottaa lapsiasi ja kannattaa muistaa lähdekriittisyys tekstejä lukiessasi. Kuka vain voi kirjoittaa nettiin mitä vain, mutta kaikki ei yksinkertaisesti ole totta. Minä voin kirjoittaa postauksen siitä, kuinka kotonani voin tarkkailla jokaisen rokottaneen liikkeitä, vaikka luonnollisesti se ei tietenkään ole totta. Yksi lukijani uskoo sen ja kertoo sitä eteenpäin todistettuna faktana jne… Kirjoitukseni tarkoituksena ei ole syyttää ketään, päinvastoin. Jokainen haluamme varmasti omille lapsillemme parasta, mutta muistetaanhan, että maailmassa on myös omien lapsiemme lisäksi muita lapsia ja myös heitä, jotka eivät voi ehkä itse olla tarpeeksi vahvoja suojautumaan sairauksilta. Rokottamattomuus herättää varmasti meissä jokaisessa tunteita ja vahvojakin sellaisia. Itseänikin tämä asia ahdistaa aivan suunnattomasti, eikä vähiten sen takia, että perheemme pienimmäinen on vielä rokottamaton. Tästä syystä lähdin myös kirjoittamaan tätä postausta, herättämään keskustelua, herättämään ajatuksia siitä, että emme ole vastuussa vain omistamme, vaan myös sairaista / vanhuksista /pienimmistä ketä ei ehkä voida rokottaa.

Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle!<3

LUE MYÖS

VINKKEJÄ VAUVAN KANSSA LENTÄMISEEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Olen aiemminkin blogissani sivuuttanut sitä aihetta kuinka negatiivisesti äitiydestä somessa puhutaan. Onhan se upeaa, että negatiivisistakin tunteista ja äitiyden haasteista uskalletaan puhua ääneen, mutta tasapuolisuuden nimissä haluan omalta osaltani kertoa, että äitiys on niin paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan,Ei tarvitse kovin kauaa selata äitien kirjoittamia tekstejä, kun saat lukea unettomista öistä ja ylitsepääsemättömästä väsymyksestä. Toinen taas kirjoittaa kärsivällisyydestä, mikä jatkuvan koettelemuksen seuraksena alkaa olemaan äärirajoilla. Kolmas kirjoittaa teini-ikäisestään, jota sydän syrjällä odotetaan kotiin saapuvaksi ja joka on aiheuttanut vanhemmilleen aikaistuneen harmaantumisen. Neljäs haikailee sen ajan perään, kun sai vielä itsekin sairastaa Netflixiä katsellen. Viidennen vauva ei suostu olemaan muualla kuin äidin sylissä, joka on jatkuvassa liikkeessä, joten istumistaukoja päiviin on turha suunnitella. Varmasti jokainen vanhempi on joskus kokenut vanhemmuuden rankaksi ja se on ihan ok. Olipa elämäntilanne, mikä tahansa, niin niissä useimmiten on myös niitä vähän rankempiakin puolia. Sitten tullaankin siihen asiaan, että kuinka mieletöntä vanhemmuus oikeasti on, jos kaikesta rankkuudestaan huolimatta ne pienet murupullat on niitä kaikkein tärkeimpiä tyyppejä. Kuinka mieletöntä äitinä olemisen on oltava ja kuinka vahvaa vanhempien rakkaus on, jos jokaisesta unettomasta yöstä tai hajotetuista tavaroista ja venytetyistä hermoista huolimatta ei kukaan haluaisi vaihtaa sitä poiskaan. Vaikka lasten kanssa olisi kuinka rankkaa välillä, niin mikään ei voi ikinä olla niin rankkaa, että sekuntiakaan miettisin haluavani minkään olevan toisin. Joskus voisin toivoa meneväni ajassa takaisinpäin ja nostavani kaatuneen maitopurkin pois pöydästä ennen kuin sitä keriitään kaatamaan, mutta en milloinkaan toivoisi aikaa takaisin, jolloin pöydässämme ei istunut tuota pientä maitopurkin kaatajaa. Äitinä oleminen on jotain niin upeaa, että jopa synnyttämisen jokainen kivuntunne tai unettomat yöt ovat todellakin sen arvoista. Muutenhan suurimmalla osalla tällä pallolla olisi vain se yksi lapsi, mikäli vanhemmuus olisi niin kamalaa. Suurin osa kuitenkin päättää lisääntyä enemmän kuin yhden kerran tietäen jo sen tosiasian, että vanhemmuus sisältää myös niitä rankkoja hetkiä. Miksi? Siksi, koska mikään ei vedä vertoja vanhemmuudelle. Omat lapset ovat vaan jotain niin sanoinkuvaamattoman upeaa. Mikään ei muuta sitä, että omat lapset ovat niin kallisarvoisia aarteita.Lapsena aina haaveilin äitinä olemisesta, nyt saan elää tuota unelmaa. Nyt saan olla kolmen pienen tytön äiti ja nauttia elämästä heidän kanssaan ja se on muuten aika hullun jees!

LUE MYÖS

MIKSI EN TEHNYT JOULUSTAMME POSTAUSTA

FLUNSSA TAI VERISYÖPÄ

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Sosiaalinenmedia, tuo kaiken pahan alku ja juuri. minkä jälkeen kenenkään elämä ei ole ollut enää entisensä. Sosiaalisenmedian myötä on onnistuttu luomaan illuusioita elämistä, mitä ei todellisuudessa ole olemassa. Uskallan väittää julkisessa blogissani, missä kaikkea kirjoittamaani voidaan käyttää minua vastaan, ettei kenenkään ihmisen elämä ole täydellistä. Ei edes minun, vaikka kirjoitankin Instagramissani eläväni unelmaani. Lauseeni on ehkä johtanut muutamia harhaan, joten korjataanhan pari faktaa. Vaikka lause pitääkin paikkansa ja voinkin kolmen pienen lapsen äitinä sekä yhden miehen vaimona sanoa, että olen aivan äärimmäisen kiitollinen tästä elämästä. Koen itseni etuoikeutetuksi ja siunatuksi, että minä saan seurata tyttärieni elämää sekä nähdä heidän kasvavan. Koen suurta kiitollisuutta käpertyessäni illalla Domin kainaloon juttelemaan päivän tapahtumista. Siitä huolimatta elämäni on kaukana täydellisestä.Instagramissa tulee seurattua erilaisia ihmisiä ja heillä tietenkin on erilaisia vahvuuksia. Yksi ihminen on aina laitettu ja hiukset mintissä, toisen koti loistaa aina puhtaana ja kolmen ruokalajin illallista tarjoillaan lähes joka ilta, kolmannella on supertreenattu kroppa viidestä lapsesta huolimatta, neljäs ehtii kiireisen arjen keskellä satsamaan ihan mielettömästi parisuhteeseen sekä lapsiin ja viidennen uraputki senkun etenee. Sitten selaillessani näiden eri ihmisten Instagramia luon päässäni illuusion, että kaikki muut pystyvät olemaan kaikkea, mutta minä en saa edes kotia pidettyä siistinä. Totuushan ei kuitenkaan mennyt niin, vaan jokaisella ihmisellä oli se oma vahvuus ei suinkaan kaikkia. Meillä jokaisella on vain 24 h aikaa vuorokaudessa ei yhtään enempää tai vähempää. Eikä sillä meidän naapurillakaan ole aikaa tippakaan enempää kuin itsellämme. Uskallan siis väittää, että on melko mahdoton suoritua kiitettävin arvosanoin jokaisesta elämänosa-alueesta, koska tunnit yksinkertaisesti loppuvat kesken. Jos taas ajattelet olevasi superihminen, joka muiden nukkuessa satsaakin uraansa tai treenaamiseen, niin kosahtaa sekin homma jossain vaiheessa ja tällöin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ainakaan ole kunnossa.

Jos siis kuulut siihen porukkaan mihin itse kuulun, että et ole onnistunut handlaamaan koko palettia täydellisesti, niin voit huokaista helpotuksesta. Luultavasti tähän porukkaan kuuluu huomattavasti enemmän ihmisiä kuin tähän täydellisten sakkiin. Itse asiassa onko näitä täydellisiä edes olemassa. Jos koti kiiltää kuin kulta, töitä tehdään kellonympäri ja vapaa-ajalla kaikki aika käytetään treenamiseen, niin mitenkäs ihmissuhteet voi? Kenenkään elämä ei ole täydellistä, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, vaikka se Instagramissa saattaisi siltä näyttää. Suurinosa meistä jakaa somessa ne jutut, missä olemme hyviä, mutta jätämme ehkä kertomatta ne, mitkä eivät ole vahvuuksiamme. Onkin siis varmasti ihan hyvä muistuttaa itseä sekä toisiamme, että otetaan ihan rennosti ja nautitaan elämästä eikä verrata omaa elämäämme Instagram- täydellisyyksiin, mitä ei ole olemmassa. Lopetetaan myös vertaamasta sitä kumppania niihin superpuolisoihin, mitä myöskään ei ole olemassa. Me jokainen olemme ihmisiä, teemme virheitä ja jopa väsymme. Ei ole täydellistä ihmistä, ei täydellistä ihmissuhdetta (koska niissä valitettavasti on vähintään kaksi epätäydellistä ihmistä) eikä täydellistä elämää.

Elämä on huomattavasti leppoisampaa, kun ymmärtää ettei jokaisessa asiassa tarvitse olla täydellinen. Ollaan siis armollisia toisillemme sekä itsellemme. Seuraavaksi menenkin postailemaan Instagramin puolelle, jonkun ihanan söpön kuvan lapsista. Ne samat lapset juuri vähän aikaa sitten tappelivat nukkumaanmenosta ja meinasi mennä hermot, koska oli stressi tulla postaamaan uusi blogipostaus. Todettakoot tähän loppuun vielä, että vaikka sydämeni on täynnä kiitosta joka ikinen päivä katsoessani ympärilleni, niin kyllä meilläkin ihan normaalia arkea eletään ylä- ja alamäkineen.

 

LUE MYÖS

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Täällä viikolla lenkkeillessämme ulkona Domin kanssa huomasimme, että lähes kaikki lehdet olivat tippuneet puista. Iski pieni haikeus. Syksy alkaa pikkuhiljaa olemaan ohitse. Tämä syksy on ollut elämäni erityisin syksy, nimittäin meidän pieni ihme saapui maailmaan syksyn alussa. Voiko aika mennä näin nopeasti, että nyt lehdet ovat jo tippuneet ja tämän vuoden erityiselle syksylle saa sanoa heipat?! Tänä vuonna enemmän kuin koskaan tuntuu aika menevän aivan liian nopeasti. Tämä on viimeinen syksy ennen Amelien koulua, tämä saattoi olla myös viimeinen syksy, kun Estella ei ole päiväkodissa ja onkohan tämä viimeinen syksy, kun meidän perheessämme on vauva? Voi kunpa ajan voisi edes hetkeksi pysäyttää. Lapsena sitä ei ymmärtänyt aikuisten vouhotusta ajan kulumisesta, mutta nyt sen ymmärtää liiankin hyvin. Omien lasten kasvaessa liian nopeaan ajan kulumiseen havahtuu lähes päivittäin. Vain 17 syksyä lisää ja kuopuksemme on jo täysikäinen. Jep, edellistä lausetta kirjoittaessani valui poskilleni myös useampi kyynel. Omien lasten kasvamista on aivan ihana katsoa, mutta samalla se on hieman haikeaa. On niin mahtavaa nähdä omien lasten oppivan uusia asioita, mutta samalla huomaa heidän taas jälleen ottaneen pienen askeleen kohti aikuisuutta. Kyllä, monien pienten askelten ja vuosien jälkeen nämä minun pienet tytöt tulevat olemaan aikuisia ja ehkä itse äitejä. Silloin he viimeistään ymmärtävät, mitä tarkoitin, kun heidän lapsuudessaan toivoin voivani pysäyttää ajan. Tällä hetkellä voin todeta eläväni unelmaani ylä-ja alamäkineen. Nuorena suurin haaveeni oli päästä naimisiin ja saada lapsia. Nyt olen naimisissa ja saan olla kolmen aivan mielettömän ihanan pikkuneidin äiti. Kunpa osaisin joka päivä arvostaa näitä hetkiä, koska jonain päivänä lapseni eivät enää juokse kurasin vaattein sisälle kurastaen koko olohuoneen, jonain päivänä he eivät enää halua istua tuntitolkulla sylissäni lukemassa kirjoja, jonain päivänä he eivät pyydä minun rakentamaan heille majaa tai keräämään heidän kanssansa kiviä. Kun tuo päivä koittaa, niin toivon, että olen onnistunut luomaan niin hyvän suhteen heihin lapsina, että aikuisinakin voimme olla läheiset, vaikka emme keräisikään kiviä. Voimme istua rannalla nauttien toisistamme ja hyvistä eväistä, voimme lähteä lenkille raikkaassa syyssäässä ja he voivat kertoa minulle iloista ja murheistaan, talvisin voimme lähteä laskettelemaan ja voin kertoa heille heidän ensimmäisistä laskettelukerroistaan ja mikä tärkeintä, he voivat aina tulla kotiin ja tietää olevansa rakastettuja. 

Tyttöjen ihanat pipot on saatu Sohvilalta <3

LUE MYÖS

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Tämä on varmasti tähän asti toivotuin postausaihe ja pahoittelut, että tekstin kirjoittamisessa on kulunut aivan luvattoman kauan aikaa. Tarkoituksena ei ollut alunperin kirjoittaa aiheesta blogiin, koska en ole vauvojen ammattilainen, vaan ihan tavallinen kolmen lapsen äiti. Ja mitä äitiyteen ja tapoihin toimia tulee, niin näissä jutuissa ihmiset loukkaantuvat kovin helposti, vaikka tarkoituksena olisi vain auttaa ja jakaa erilaisia näkökulmia. Postaukseni tarkoitus ei ole “käännyttää” jokaista äitiä tekemään samalla tavalla kuin me teemme, vaan kertoa avoimesti, miksi teemme niinkuin teemme ja mitä oikeastaan teemme. Postaus on kirjoitettu omista kokemuksista käsin ja se sisältää omia mielipiteitäni. Postaus on kirjoitettu useamman ihmisen pyynnöstä.miten saada vauva nukkumaanOlen niin onnellinen, että aikoinaan minut haastettiin ajattelemaan, oliko tapani toimia oikeasti vauvalle ja perheellemme paras. Olen myös onnellinen, että minulle annettiin konkreettisia vinkkejä, miten vauva voisi nukkua hyvin ja koko perhe voisi voida paremmin. Näistä lähtökohdista siis itsekin kirjoitan. Toivottavasti tekstistäni on jollekin apua. Ota tai jätä! 🙂

Tekstini on melko pitkä, koska olen halunnut avata hieman enemmän syitä, miksi näin teemme. Mielestäni on todella tärkeää tietää miksi tekee niinkuin tekee. En usko siihen, että parhaat lopputulokset syntyisivät fiilispohjalta.miten saada vauva nukkumaanAlkuun haluan myös kertoa, että olen valvonut esikoisemme kanssa enemmän ja vähemmän ensimmäiset kolme vuotta. Olen googlettanut voiko väsymykseen kuolla. Olen mieluummin valvonut useamman vuoden kuin pitänyt minkään näköistä unikoulua, en vaan pystyisi unikouluttamaan omaa lastani ja edelleenkään en näe sitä hyvänä vaihtoehtona. Olen imettänyt yön aikana lähes kaksikymmentä kertaa. Olen itkenyt päivisin sitä, että olen aamulla herätessä väsyneempi kuin illalla mennessäni nukkumaan. Uskon kuitenkin vahvasti, että kaikki tämä valvominen olisi ollut vältettävissä. Olin itse opettanut vauvani nukahtamaan tissille, koska ensimmäiset viikot se tapa oli helpoin. En ollut luonut mitään rytmiä vauvalle, vaan menimme vauvan tahtisesti, koska ensimmäiset viikot se oli helpoin tapa toimia ja näin kehoitettiin myös neuvolassa. Luulin aidosti toimivani niinkuin vauvalle oli paras, niinkuin meille kaikille oli paras. Nykyään olen eri mieltä (sinun ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä). Helppous vauva-arjesta kuitenkin katosi jossain vaiheessa ja tilalle tuli lyhyet pätkittäiset päiväunet ja vielä lyhyemmissä pätkissä nukuttiin yöt. Olin yksi niistä äideistä, joka valitti väsymystään ja unettomia öitä.

Suomessa puhuttaessa kiintymysvanhemmuudesta ja hyvästä vanhemmuudesta siihen useimmiten yhdistetään vauvantahtisuus ja ei edes mietitä, voisiko olla muitakin jopa parempia vaihtoehtoja kaikille osapuolille. Vauvantahdittomuuteen taas helposti yhdistetään vauvan huudattaminen, mikä on ehdottomasti väärin ja millä ei ole mitään tekemistä rytmin luomisen kanssa. Vauvantahtisuudessa hyvin moni joutuu jossain vaiheessa joko valvomaan tai unikouluttamaan lastaan, enkä itse pidä kumpaakaan vaihtoehtoa hyvänä. Onnekseni olin päässyt ennen toisen lapsen syntymää seuraamaan läheltä, mitä vauvan rytmittäminen voi parhaimmillaan olla. Olin päässyt todistamaan kuinka paljon lempeämpi tapa vauvalle oli rytmin kanssa eläminen kuin rytmittömyyden kanssa eläminen. Olin nähnyt kuinka pirteä pienen vauvan äitikin voi olla ja kuinka hyvin koko perhe voi voida. Päätimme Domin kanssa jo raskausaikanani, että luomme vauvalle rytmin, monestakin syystä.miten saada vauva nukkumaanMiksi vauvan tarvitsisi itkeä nälkäänsä? Eikö meidän vanhempien pitäisi pitää huolta, että ruokaa tarjotaan aina säännöllisesti ilman itkuakin. Kuinka moni vauva itkee väsymystään? Muistan Amelien kohdalla kuinka päikkärit nukuttiin 10 minuutin pätkissä, ei siis ihme, jos kaveria vähän kiukutti. Tuntuu huomattavasti luontevammalta, että lapsella on tietty uniaika ja silloin nukutaan pidempi pätkä. Ja mitä yöuniin tulee, niin uskon koko perheen (myös vauvan) kannalta olevan parempi, että myös äiti saa nukuttua. Pirteästä äidistä on paljon enemmän iloa myös lapsille kuin äidistä, joka yrittää selviytyä päivästä kahvin voimalla. No, miten vauvan voi opettaa nukkumaan pitkät pätkät ja syömään kellon mukaan ilman huudattamista? Onko oikeasti mahdollista täysimettää vauvaa ja saada jopa nukuttua öisin?

Kyseessä ei siis ole vauvan huudatuskoulu, missä vauvaa huudatetaan sängyssään kunnes hän ei jaksa enää huutaa ja on oppinut, ettei hänen tarpeisiinsa vastata. Ei missään nimessä, vaan päinvastoin. Tavoitteena on pitää huolta vauvan tarpeista jo ennen kuin hänen tarvitsee itkeä. Tavoitteena on luoda rytmiä ja rutiineja, mistä ei tarvitse opettaa vauvaa pois muutaman kuukauden iässä, vaan vauva saa pitää totutuista tavoistaan kiinni myös kasvaessa. Tavoitteena on antaa vauvalle turvallinen ja ennalta-arvattava vauva-aika sekä plussana hyvät yöunet kaikille. Tässä vaiheessa on varmasti hyvä vielä todeta, että vanhemmat ovat erilaisia, vauvat ovat erilaisia ja perheet ovat erilaisia. Sinun perheessäsi ei tarvitse tehdä niinkuin meidän perheessämme. On paljon myös vauvoja joilla on vaivoja ja tällöin ehkä mikään ei paranna pätkittäisiä unia.Mitä me sitten oikeastaan teemme? Tapamme toimia pohjautuu kirjaan nimeltä : “On Becoming Baby Wise”, mutta tietenkin saattaa olla jotain pieniä juttuja, mitä teemme eri tavalla kuin kirjassa.

Ensin tavoitteena oli ainoastaan luoda rytmi, mitä tehdään ja missä järjestyksessä sekä saada maidontuotanto kunnolla käyntiin. Minulle oli todella tärkeää imettäminen ja tämä rytmittäminen tukee myös imetyksen onnistumista, koska vauvan ei anneta nukkua aluksi yli kolmea tuntia ja näin vältytään liian pitkiltä tauoilta. Herätämme siis vauvaa kolmen tunnin välein yötä päivää myös sen jälkeen, kun hän oli saavuttanut syntymäpainonsa. Tässä saattaa välillä iskeä kiusaus antaa vauvan esim. yöllä nukkua pidempiä pätkiä, mutta aluksi on tärkeää herättää vauvaa säännöllisesti.

On tärkeää, että vauva nukkuu, syö ja on hereillä, juuri tuossa järjestyksessä. Unien jälkeen vauvalla on voimia syödä vatsansa täyteen, jonka jälkeen hän on pienen hetken hereillä (me vaihdamme yleensä vaipan ruokailun jälkeen ja vastasyntynyt useimmiten herää siihen). Hereilläolon jälkeen vauva menee nukkumaan tilanteessa, mikä on koko unillaoloajan samanlainen, että hän havahtuessaan unesta pystyy jatkamaan unia ilman apuja.

On tärkeää, että vauva saa syödä ns. pirteimmillään maitonsa eli heti unien jälkeen. Jos vauva syö vain vähän väsyneenä ja nukahtaa kesken ruokailun, niin tottakai pikkuisella on pian nälkä uudelleen ja hän saattaa itkeä nälkäänsä jo muutaman kymmenen minuutin jälkeen. Jos vauva ei ole syönyt tarpeeksi, niin on aivan turha yrittää pitää vauvaa hereillä tyytyväisenä ja tämän jälkeen saada häntä pitkille päiväunille. Tästä syystä on tärkeää, että vauva otetaan rinnalle heti herättyään. Syötyään vatsansa täyteen tulisi vauvan olla hetki hereillä. Vastasyntyneen kanssa hereilläoloaika voi olla vain minuutteja, mutta tärkeintä on, että hän on pienen hetken hereillä lopetettuaan ruokailen (ettei kehity uniassosisaatiota rintaan). Hereilläoloajan jälkeen vauva laitetaan nukkumaan.

Nukkumiseen ei kannata liittää rutiineja, mitä ei pysty jatkamaan koko yötä. Vauvat havahtuvat unestaan monta kertaa yön aikana. Aikuistakin pelottaisi, jos olisi nukahtanut omaan sänkyyn pimeässä ja heräisikin valaistussa vessassa. Ei siis yhtään ihme, jos vauvakin herää itkemään, mikäli nukahtamistilanne on eri kuin herätessään ja tällöin vauvan on lähes mahdoton jatkaa rauhallisena uniaan ennenkuin tilanne on jälleen sama kuin nukahtaessa. Mikäli vauva on jo tottunut nukahtamaan tietyllä tavalla, niin voi olla todella vaikea enää totuttaa häntä uuteen tapaan. Meillä nukahtamista on auttanut kapalointi, mikä rauhoittaa vauvaa, mutta merkitsee myös nukkumisaikaa. Vauva tietää, että on aika nukkua, kun hänet kapaloidaan. Toinen hyvä juttu on ollut nukuttaa vauvaa eri paikassa päivisin ja öisin, näin vauva oppii helpommin tunnistamaan päivä- ja yöunien eron. Meillä valitettavasti tämä onnistuu ainoastaan silloin, kun keskimmäisemme ei ole kotona. Muussa tapauksessa meidän Estella saattaa käydä nappaamassa pikkusiskon sohvalta alas. Vauvamme nukkuu aina unipesässä, koska se on huomattavasti pienempi ja turvallisemman tuntuinen mielestäni kuin iso pinnasänky. Elianan unipesä on saatu KaislaStarilta.

Syötämme vauvaa siis n. 3 h välein ( +\- 30min) tällä hetkellä. Tottakai, jos vauva itkisi nälkäänsä muuna aikana, niin ruokkisin hänet. Tarkoituksena ei siis ole pitää lasta nälässä, vaan päinvastoin. Runsaan kolmen viikon iässä huomasimme, että vauvamme heräsi unesta useammin ja oli levoton, joten imetin häntä huomattavasti useammin. Seuraavana päivänä vauva palasi itse takaisin totuttuun rytmiin. Kyseessä taisi siis olla tiheänimunkausi, mikä kesti tuon yhden päivän. Kolmen tunnin rytmi tuli kuin itsestään, kunhan pidämme huolta, että vauva syö pirteänä (niin pirteänä kuin vastasyntynyt nyt voi olla, heh), on hetken hereillä ja nukkuu.

Jos minun pitäisi antaa yksinkertainen neuvo, mistä kannattaa aloittaa rytmin luominen, niin se olisi ehdottomasti hereillä pitäminen ruokailun jälkeen. Ei siis kannata opettaa vauvaa nukahtamaan ruokailessa, vaan pitää nukahtaminen ja ruokailu erillään toisistaan. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, ettetkö voisi pitää lasta lähelläsi. Toinen asia olisi pitää huolta, että vauva saa tarpeeksi unta ennen ruokailua. Joskus voi olla vaikeaa saada lapsi nukkumaan pidemmän pätkän ja tällöin on hyvä miettiä, mikä olisi ratkaisu. Jos lapsi nukkuu liikkuvissa vaunuissa hyvin, niin voit aloittaa parin tunnin vaunulenkillä, jonka jälkeen vauva on levännyt ja jaksaa syödä. Tämä voi olla yksi tapa katkaista kierre, mutta niinkuin sanoin, niin paras on aloittaa vastasyntyneen kanssa, kun opittuja tapoja ei ole vielä muodostunut.

Tässä meidän tämän hetkinen aikataulu, minkä mukaan mennään varmaan vielä pari kuukautta. Lapsen kasvaessa tietenkin hereilläoloaika ruokailun jälkeen pitenee ja jossain vaiheessa jätämme yhdet päikkärit pois. Olen myös kirjoittanut vauvan yleisimmät nukkumapaikat, mutta toki ne hieman vaihtelevat päivästä riippuen.

07.00 vauva herätetään ja imetään

07.00-08.00 vauva on hereillä

08.00-10.00 vauva nukkuu (omassa sängyssään tai tulassa)

10.00 vauva herätetään ja imetetään

10.00-11.00 vauva hereillä

11.00-13.00 vauva nukkuu (vaunuissa)

13.00 vauva herätetään ja imetetään

13.00-14.00 vauva hereillä

14.00-16.00 vauva nukkuu (useimmiten Tulassa tai vaunuissa ulkoillessa)

16.00 vauva herätetään ja imetetään

16.00-17.00 vauva hereillä

17.00-19.00 (18.45) vauva nukkuu (useimmiten tulassa tai omassa sängyssään)

19.00 vauva herätetään ja vauva syö (tämä on ainoa kerta päivästä, kun Eliana herää itse ilman herätystä ja hän herää yleensä jo 18.30 jälkeen, joten hän ruokailee jo heti herättyään. Tässä kohtaa ei siis yleensä ikinä tule ihan kolmen tunnin taukoa syömisestä.

19.00-19.30 vauva hereillä

19.30-22.00 vauva nukkuu

22.00 vauva herätetään ja imetetään (tässä kohtaa vaihdan vaipan ruokailun jälkeen normaalisti, mutta vauvaa ei enää pidetä kauempaa hereillä)

22.00-01.00 vauva nukkuu

01.00 vauva herätetään ja imetetään (huoneessa hämärä valaistus ja ei pidetä hereillä)

01.00-04.00 vauva nukkuu

04.00 vauva herätetään ja imetetään (hämärä valaistus, vauvaa ei pidetä hereillä)

04.00-07.00 vauva nukkuu

07.00 vauva herätetään, laitetaan valot päälle ja vauva syö

Tältä siis näyttää meidän päivämme ja tällä tavoin toimimme myös Estellan vauva-aikana. Estella oli vajaa 8 viikkoa, kun lopettimme hänen herättämisensä yöllä ja hän alkoi nukkumaan yönsä putkeen. Hyvistä yöunista huolimatta täysimetin Estellaa 6kk ja imetin häntä 1,5 vuotiaaksi.

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Ensimmäisenä päivänä, kun pääsimme vauvan kanssa kotiin sairaalasta tajusin omistavani kaksi paria liian vähän käsiä ja sen lisäksi minulla on aivan olemattomat multitasking-taidot. Laitoin sairaalasta mukanani tullutta pyykkiä koneeseen, kun keskimmäinen tuli viereeni kysymään ties monettako kertaa voisinko vihdoin lukea kirjan hänelle, esikoinen puolestaan oli pyytänyt useamman kerran silittämään hänen tekemät hamahelmi-taideteokset ja kuopuksellakin alkoi ruoka-aika lähenemään. Kaksi vanhempaa tyttöä olivat varmasti kaivanneet minua, kun olin ollut useamman päivän sairaalassa vauvan kanssa, joten olisin tietenkin halunnut antaa heille heti huomiota. Sängyssä puolestaan tuhisi tuore vauva, joka oli elänyt vain muutaman päivän vatsani ulkopuolella ja oli juuri saapunut aivan uuteen paikkaan, kotiinsa, tottakai minun piti olla hänen lähellään kokoajan. Teinpä siis niin tai näin, niin huono omatunto minulla ainakin oli.Se päivä ei jäänyt viimeiseksi päiväksi, kun olen kokenut riittämättömyyden tunnetta, huonoa omaatuntoa ja miettinyt, että olenko reilu äiti. Välillä tuntuu, että olen liikaa vauvan kanssa ja isosisarukset jäävät pienemmälle huomiolle. Toisaalta Amelie sai ensimmäiset 4-vuotta täyden huomioni ja Estellan synnyttyä sai hänkin paljon jakamatonta huomiotani, koska Dom ja Amelie tekivät niin paljon kahdestaan juttuja. Tuntuisi siis epäreilulta, miksi kolmas tyttömme ei saisi äidin jakamatonta huomiota. Ja onhan se niinkin, että pienen vauvan paikka on äidin lähellä, ainakin meidän perheessämme.Kun vauva nukkuu, voisi ajatella etten koe huonoa omaatuntoa, jos olen isompien tyttöjen kanssa. Väärin, koen silloinkin huonoa omaatuntoa, että vauva nukkuu yksin omassa sängyssään. Paras ratkaisu tällä hetkellä kaikkeen on kantoreppu, missä vauva on ihan lähelläni ja samalla pystyn touhuamaan tyttöjen kanssa.

Kahden lapsen äitinä ei osannut ajatella, että riittämättömyyden tunne kasvaisi potenssiin miljoona, kun perheeseen syntyy kolmas lapsi. Päivittäin mietin olenko epäreilu, jos toinen saa jotain mitä toinen ei saa. Olenko epäreilu, jos toisen vauva-aikana tein jotain toisin kuin toisen vauva-aikana.On vain ehkä hyväksyttävä jälleen kerran se tosiasia, että minulla on vain yksi pari käsiä, yhdet aivot, yksi suu, kaksi jalkaa ja on hyvin rajallista, mitä pystyn samaan aikaan tekemään.Onneksi minulla on mies vieressä, joka jakaa kaiken kanssani, myös riittämättömyyden tunteet. Dom leikkii ja touhuaa paljon lastemme kanssa. Hän hakee Amelieta eskarista ja he ottavat kisaa, kumpi tulee potkulaudalla nopeammin kotiin, hän leikkii Estellan kanssa nukeilla ja kerää tyttöjen kanssa toukkia ulkoa, hän herää joka aamu isompien tyttöjen kanssa, että minä voisin hyvällä omallatunnolla jäädä nuorimmaisemme viereen lepäämään ja imettää häntä rauhassa.

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Varmasti monella meistä on muistikuvia omasta lapsuudesta, kun ei heti vastannut äidiltä tulleeseen puheluun ja äiti oli jo huolesta soikeana. Muistan useammankin kerran, kun oma äitini soitti vain tarkistaaksen kaiken olevan hyvin, koska oli kuullut ambulanssin äänen. Myönnän muutaman kerran ajattelleeni, että äidit huolestuvat niin turhasta. Nykyään ymmärrän äitiäni enemmän kuin hyvin.Omat lapseni kulkevat onnekseni vielä kanssani, eikä minun tarvitse stressata osaavatko he katsoa autot ja ovatko he hyvien tyyppien seurassa. Siitä huolimatta huomaan jatkuvasti olevani huolissani jostakin. Esikoisen aloittaessa eskarin stressasin saako hän hyviä kavereita ja miten eskari-vuosi lähtee sujumaan. Keskimmäisen seuratessa isosiskonsa jalanjälkiä ja harjoitellessa päällä seisontaa olen huolissani, jos hänelle sattuu jotakin. Kuopuksestamme niinkuin muistakin tytöistä olen alkanut stressaamaan jo hänen ollessa vatsassani, eikä huolehtimisille taida olla loppua niin kauan kuin minussa henki pihisee.Pikkuneitimme täyttää huomenna kolme viikkoa ja olen koko päivän ollut todella huolestuneesta hieman huolestuneeseen. Miksikö? No, siksi, että lapsemme ei itke. Tyttäremme ei ole itkenyt kertaakaan synnytyksen jälkeen ja tänään huolestuin siitä todella. Onneksi tällä kertaa googlen sijaan soitin äidilleni ja siskolleni. Siskoni rauhoitteli minua, että miksi vauvan tarvitsisi itkeä, jos hänellä on kaikki hyvin. Hän rauhoitteli minua ja kertoi, miten useasti vauvojen tarvitsee itkeä saadakseen ruokaa. Meidän vauvalla on tietty rytmi, joten hänet herätetään ruokailemaan ja hänelle tarjotaan ruokaa jo ennen kuin hänelle ehtii tulemaan kova nälkä. Hänen ei tarvitse itkeä nälkäänsä. Toinen asia, mitä vauvat useasti itkevät ovat väsymys. Meidän neiti on alusta asti osannut nukahtaa itse ja laitamme hänet nukkumaan jo hieman ennen uniaikaa, joten hän ei ehdi tulemaan yliväsyneeksi. Välillä hän nukkuu omassa sängyssään, välillä vaunuissa ja useasti kantorepussa. Häntä ei nukuteta rinnalle, joten havahtuessaan unestaan on hänellä sama tilanne kuin nukahtaessaan, joten hän osaa jatkaa uniaan ilman erillistä uudelleen nukuttamista tai itkua. Kolmas asia, mitä vauvat useasti itkevät ovat erilaiset vaivat, mitä vauvoilla voi olla. Eikö minun äitinä pitäisi huolestumisen sijaan olla äärimmäisen kiitollinen ettei meidän pikkuisella ole mitään vaivaa?Tämän siskoni rauhoittelun jälkeen yritin ottaa vähän iisimmin, mutta edelleen huomaan olevani hieman huolissani. Onko varmasti kaikki hyvin? Toisaalta, jos vauva itkisi paljon, niin olisin varmasti yhtä huolissani, että mikä hänellä on hätänä. Olipa siis tilanne niin tai näin, niin  aina olen huolissani. Minuun on taidettu synnytettyäni ensimmäisen  lapseni tähän maailmaan sisäänrakentaa joku “aina huolissaan”-systeemi. Ja useamman lapsen kanssa tilanne ei yhtään ole helpottunut päinvastoin, nyt stressaan kolme kertaa enemmän kaikesta. Tuskin olen ainoa äiti, joka kokee samoja fiiliksiä. Sitä vaan rakastaa omia lapsiaan niin paljon, että ei edes kestä ajatusta siitä, jos heillä olisi jokin huonosti.

LUE MYÖS

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Jokainen lapsi on vanhemmilleen täydellinen epätäydellisyydessään ja lasten kuuluu tietääkin, että he ovat vanhempiensa silmissä niitä kallisarvoisimpia aarteita, ihania kultakimpaleita. Jokaisen lapsen ja aikuisen kuuluu tietää, että he kelpaavat juuri sellaisina kuin ovat tai paremminkin sanottuna me ollaan kaikki tasan yhtä arvokkaita oltiinpa me millaisia vain. Yhtä tärkeänä pidän myös, että kasvaessaan he oppivat ettei kukaan ole oikeasti ole täydellinen, he eivät ole muita parempia eikä kaikkea toimintaansa voi oikeuttaa sanomalla, että tällainen minä nyt vain olen. Olemme useasti Domin kanssa puhuneet asioista, mitä vanhemmuudessa pidämme tärkeänä ja yksi niistä asioista on, että lapsi oppisi ymmärtämään olevansa epätäydellinen ja näin ollen hänen käytöksensä ei aina ole täydellistä. Eikä lapsen kuulukaan olla täydellinen, kukaan ei ole, siksi oma epätäydellisyys onkin tärkeää tiedostaa. Toivomme todellakin, ettei lapsemme milloinkaan oikeuttaisi typerää toimintaansa sanoen “tällainen minä olen, hyväksy minut niinkuin minä olen”.  Jokainen typerä teko ei ole osa lasta, vaan ihan vaan typeriä tekoja. Sama aikuisten kanssa, aikuiset voivat toimia todella typerästi ja osallistua esimerkiksi nettikiusaamiseen täysin ymmärtäen tekonsa ja silti tehden niin, se ei kuitenkaan ole osa sitä kuka sinä olet. Typerät valinnat eivät määrittele sinua ja näin ollen et voi myöskään piiloutua sen taakse puolustaen tyhmiä tekojasi.Nykyään trendinä tuntuu olevan kaiken idioottimaisen toiminnan hyväksyminen itseltä sanoen, että tämä on osa minua, tällainen minä olen ja kenenkään ei tulisi vaatia minua muuttumaan. Fakta nyt vaan on, että niin kauan kuin haluat ihmissuhteidesi toimivan on sinun myös oltava valmis muuttumaan ja huomaamaan omassakin toiminnassasi virheitä. Jos jokainen kuvittelee kaikkien pyörivän vain minun ympärilläni ja oikeudekseen vaatia muiden “ottamaan minut tällaisena kuin olen”, ollaan aika vaarallisilla vesillä mielestäni. Eihän kukaan voi ajatella pientä sekunnin murto-osaakaan, että tällä ajattelutyylillä maailma voisi toimia ja kaikilla olisi hyvä olla. En siis missään nimessä allekirjoita lauseita “älä ikinä muutu”, “olet täydellinen tuollaisena kuin olet”, “sinun ei tulisi muuttua muiden takia”, “löydät vielä jonkun, joka haluaa sinut juuri tuollaisena”,” sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelevat”. Ennemmin opetan lapsilleni, “muista myös ajatella muita ihmisiä ympärilläsi ja heidän tunteitaan”,”ole valmis muuttumaan ja näkemään itsessäsikin virheitä”, “sinä et ole täydellinen, kukaan ei ole ja se on ihan ok”, “kun huomaat toiminnassasi virheitä tai toimit itsekkäästi, niin ole valmis muuttumaan”.En tietenkään tarkoita sitä, että lasten pitäisi nuoleskella kaikkia ja miellyttää esim. omilla mielipiteillään kaikkia. En todellakaan. En tarkoita etteikö heidän tulisi olla omia itsejään ja alkaa näyttelemään muuta kuin on, en tietenkään! Ja haluan vielä kerran allekirjoittaa, että olimmepa me millaisia tahansa, niin tietenkin olemme jokainen yhtä arvokkaita. Toivon tytöistäni kasvavan vahvoja tyttöjä, jotka eivät pelkää ajatella ja olla erilaisia. Mutta en ikinä toivo heidän ajattelevan olevansa täydellisiä, koska tällöin he eivät ole valmiita kasvamaan. Toivon heidän pystyvän näkemään omassa toiminnassaan vajavaisuuksia, koska meillä kaikilla on niitä. Emme ikinä ole valmiita, vaan kasvamme ja opimme toivottavasti koko elämämme ajan. Siis kasvamme ja opimme, mikäli tiedostamme alunperinkään, että meillä on käytöksessämme jotain opittavaa ja kehityttävää.Haluan tyttöjeni tietävän, että ihmissuhteissa tarvitsee nähdä vaivaa ja he eivät voi olettaa vaivannäköä vain toiselta, vaan itsekin on nähtävä omat vajavaisuudet ja oltava valmis työskentelemään niiden eteen. Toivon tyttöjeni olevan myös valmiita asettamaan joskus muut ihmiset heidän edelleen ja luopumaan välillä omistaan yhteiseksi hyväkseen tai joskus jopa vain toisen ihmisen hyväksi. Toivon, että he oppisivat hyvän tasapainon pitäen itsestään hyvää huolta kuitenkaan olematta itsekkäitä. Toivoisin myös itseni oppivan enemmän epäitsekkyyttä. Jos omistaa kymmenen takkia, niin on helppoa antaa niistä yksi sitä tarvitsevalle. Entä jos minulla on vain kaksi takkia ja kummatkin lempparitakkejani, olisinko valmis antamaan toisen niistä sitä tarvitsevalle?Mietin paljon, mitä vanhempana haluan lapsilleni opettaa, mutta itsekin olen vielä oppimassa ja kasvamassa. Huomaan usein asioita, missä toimin typerästi ja silloin olen iloinen, koska se tarkoittaa, että olen huomannut vajavaisuuteni ja olen valmis muuttumaan. Liian usein on kuitenkin myös niitä tilanteita, kun en edes huomaa toimivani typerästi, vaan oikeutan oman toimintani ajatellen, että tällainen minä olen tai ei minun aina tarvitse olla se joka muuttuu. Välillä jälkikäteen huomaan, kuinka sokea olinkaan omalle huonolle toiminnalleni ja varmasti aivan liian paljon jää edelleen edes huomaamatta. Opettelua ja kasvamista tämä elämähän on, paras on vaan muistaa, että on valmis kasvuun.

Tyttöjen ihanat vaatteet saatu yhteistyössä Bebeliiniltä. Sieltä löytyy lapsille aivan ihania vaatteita ja asusteita.

Viime syksynä arki tuntui lähtevän rullaamaan kuin itsestään, mutta tänä syksynä ei voi täysin samaa sanoa. Tällä kertaa arkeen palaaminen on tuntunut meille kaikille enemmän tai vähemmän raskaalle ja tietenkin meitä kaikkia myös mietityttää, koska tyttöjen pikkusisko saapuu maailmaan. Otimme koko kesän enemmän kuin rennosti ja olimme lähes kaiket päivät perheenä rannalla. Meistä jokainen tottui hyvin siihen ranta- sekä mökkielämään ja nyt ottaa aikansa totutella, että arkeen kuuluu muutakin kuin perheenä hengailua ja uimista. Kukapa nyt ei jäisi kaipaamaan kesäuinteja, muurikoita, kauniita auringonlaskuja, mökkielämää ja huoletonta elämää ilman aikatauluja. Vaikka arjen aloittaminen onkin tuntunut nyt hieman haasteellisemmalta ja vauvanodotus tuo oman jännityksensä tähän, niin silti uskon meille kaikille olevan jo hyväksi palata takaisin arkeen.Viikonloppuna vietimme ehkä viimeisiä lämpimiä kesäpäiviä ja otimme niistä ilon irti oikein kunnolla. Kävimme joka päivä “viimeistä” kertaa jäätelökiskalla, kävimme uimassa, syöttämässä sorsia, treenasimme koko perheenä pihassamme, söimme viimeisiä marjoja puskista ja vain nautimme elämästämme perheenä. Juuri tällaista viikonloppua me oltiin kaikki taidettu kaivata viime viikon aikana arjen alettua. Ihan vaan arkisia, mutta niin erityisiä juttuja. Amelie totesi tänään nukkumaan mennessä, että tämä viikonloppu oli yksi kesän parhaista ja voin täysin todeta saman. Emmekä edes tehneet mitään erityistä, vaan ihan oikeasti todella arkisia asioita. Nyt tuntuu hyvältä lähteä uuteen viikkoon, kun olemme kaikki saaneet ottaa viikonlopun rennosti ja tankata perheaikaa varastoon. Arki on meillä huomattavasti hektisempää, mitä kesällä ajattelimme, joten viikonloput tulevat varmasti tarpeeseen ja haluamme ehdottomasti pyhittää ne perheen yhteiselle ajalle. Ps. Pakko kertoa vielä loppuun meidän perjantai-illasta. Olin jo päivällä sanonut Domille, että minun tekee mieli kebabia ja Dom tietenkin hyvänä puolisona lupasi heti minulle hakevansa kebsua lasten mentyä nukkumaan. Minähän tietenkin unohdin mainita, että sillä todellakin on väliä mistä kebab on haettu ja mieleni teki nimenomaan tietyn kebab-paikan rullakebabia. Lasten mentyä nukkumaan Dom lähti hakemaan kebabia ja ihmettelin, miten hän oli niin nopeasti takaisin kotona kebsun kera. Jutellessamme minulle selvisi, että kebab oli haettu meidän lähikebabbilasta eikä suinkaan Porin parhaasta kebab-paikasta. Vaikka mieleni teki mieli lähettää Dom heti uudelleen noutamaan uutta rullaa minulle, niin päätin hyvänä vaimona esittää ettei asia haittaisi minua ollenkaan. Mutta mitä tekee Dom? No, hän on aivan viiden tähden mies ja vaakuutteluistani huolimatta, että sekin kebab olisi kelvannut, hän lähtee hakemaan minulle uutta kebabia. Runsaan puolen tunnin päästä viiden tähden aviomieheni palaa takaisin kotiin uuden kebabin kanssa ja katsoo kanssani romanttisen leffan. Niin meillä sitten oli rullakebabeja vähän useampi.

Tyttöjen mekot / SmallDesign Helsinki

LUE MYÖS

KUULUMISIA SYNNÄRILTÄ

KUN ANTEEKSI PYYNNÖLLÄ EI OLE ENÄÄ VÄLIÄ

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM