Haikeutta ilmassa!

Täällä viikolla lenkkeillessämme ulkona Domin kanssa huomasimme, että lähes kaikki lehdet olivat tippuneet puista. Iski pieni haikeus. Syksy alkaa pikkuhiljaa olemaan ohitse. Tämä syksy on ollut elämäni erityisin syksy, nimittäin meidän pieni ihme saapui maailmaan syksyn alussa. Voiko aika mennä näin nopeasti, että nyt lehdet ovat jo tippuneet ja tämän vuoden erityiselle syksylle saa sanoa heipat?! Tänä vuonna enemmän kuin koskaan tuntuu aika menevän aivan liian nopeasti. Tämä on viimeinen syksy ennen Amelien koulua, tämä saattoi olla myös viimeinen syksy, kun Estella ei ole päiväkodissa ja onkohan tämä viimeinen syksy, kun meidän perheessämme on vauva? Voi kunpa ajan voisi edes hetkeksi pysäyttää. Lapsena sitä ei ymmärtänyt aikuisten vouhotusta ajan kulumisesta, mutta nyt sen ymmärtää liiankin hyvin. Omien lasten kasvaessa liian nopeaan ajan kulumiseen havahtuu lähes päivittäin. Vain 17 syksyä lisää ja kuopuksemme on jo täysikäinen. Jep, edellistä lausetta kirjoittaessani valui poskilleni myös useampi kyynel. Omien lasten kasvamista on aivan ihana katsoa, mutta samalla se on hieman haikeaa. On niin mahtavaa nähdä omien lasten oppivan uusia asioita, mutta samalla huomaa heidän taas jälleen ottaneen pienen askeleen kohti aikuisuutta. Kyllä, monien pienten askelten ja vuosien jälkeen nämä minun pienet tytöt tulevat olemaan aikuisia ja ehkä itse äitejä. Silloin he viimeistään ymmärtävät, mitä tarkoitin, kun heidän lapsuudessaan toivoin voivani pysäyttää ajan. Tällä hetkellä voin todeta eläväni unelmaani ylä-ja alamäkineen. Nuorena suurin haaveeni oli päästä naimisiin ja saada lapsia. Nyt olen naimisissa ja saan olla kolmen aivan mielettömän ihanan pikkuneidin äiti. Kunpa osaisin joka päivä arvostaa näitä hetkiä, koska jonain päivänä lapseni eivät enää juokse kurasin vaattein sisälle kurastaen koko olohuoneen, jonain päivänä he eivät enää halua istua tuntitolkulla sylissäni lukemassa kirjoja, jonain päivänä he eivät pyydä minun rakentamaan heille majaa tai keräämään heidän kanssansa kiviä. Kun tuo päivä koittaa, niin toivon, että olen onnistunut luomaan niin hyvän suhteen heihin lapsina, että aikuisinakin voimme olla läheiset, vaikka emme keräisikään kiviä. Voimme istua rannalla nauttien toisistamme ja hyvistä eväistä, voimme lähteä lenkille raikkaassa syyssäässä ja he voivat kertoa minulle iloista ja murheistaan, talvisin voimme lähteä laskettelemaan ja voin kertoa heille heidän ensimmäisistä laskettelukerroistaan ja mikä tärkeintä, he voivat aina tulla kotiin ja tietää olevansa rakastettuja. 

Tyttöjen ihanat pipot on saatu Sohvilalta <3

LUE MYÖS

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

No Comments

Post A Comment