Kunhan vain kaikki olisimme jouluna terveitä!

Olen aina ollut 100% jouluihminen. Nautin joulun suunnittelusta ja joulufiilistely perheessämme aloitetaan hyvissä ajoin. Muistan kaikki lapsuuteni joulut aivan superihanina ja saman haluaisin antaa omille lapsillenikin. Olen laskeskellut monta kertaa montako pakettia tytöt saavat ja saavathan he varmasti about saman verran ja saman arvoisia. Olen pohtinut ruokalistaa ja kysellyt monta kertaa Domilta sekä tytöiltä, mitä he jouluna haluaisivat syödä. Olen herännyt yöllä miettimään, että mitä kaikkea mahdollisesti olen unohtanut ja tuleekohan joulusta varmasti hyvä joulu jokaiselle. Olen nauttinut joulufiilistelystä, mutta se on osaltaan myös stressannut minua. Olen stressanut sitä, että onko joulu varmasti juuri sellainen, millaista joulua odotamme ja toivomme. Pari päivää sitten ainoa toiveeni joulun suhteen oli, että saisimme viettää sen kotona tietäen, että lapsemme ovat terveitä.Instagramissa moni varmasti näkikin jo, kuinka vietimme tällä viikolla pienimmäisemme kanssa pari päivää vastasyntyneiden teho-osastolla. Maanantai aamuna keskustelimme Domin kanssa, miten meistä tuntui, että Elianan pää ei kunnolla kääntynyt. Kun tarkemmin mietimme, niin ei hän juurikaan ollut elämänsä aikana kääntänyt kunnolla päätään kuin vain toiseen suuntaan. Meillä sattui olemaan samana päivänä myös neuvola ja terveydenhoitaja huomasi myös, ettei pienen pää kunnolla tosiaankaan kääntynyt. Seuraavana päivänä pikkuneidin pää ei kääntynyt enää senkään vertaan ja hän ei suostunut enää edes syömään toisesta rinnasta. Kävimme katsomassa aamusella Elianan kummeja ja hekin huomasivat saman, ettei hänen päänsä kääntynyt kunnolla ja ottaessa vauvaa normaalisti syliin hän parahti itkemään kivusta.Eliana ei juurikaan itke, joten itku oli viimeinen merkki siitä ettei kaikki ole hyvin. Ilmoitin Domille, että vien nyt neidin Lasten päivystykseen ja tulen takaisin vasta, kun joku on tutkinut meidän pienen. Ensin yleislääkäri tutki Elianan ja totesi, että tuskin on mitään päivystyksellistä tarvetta häntä hoitaa, mutta hän konsultoi vielä lastenlääkäriä sekä kirurgia. Huokaisin jo hieman helpotuksesta, kunnes lääkäri palasi takaisin huoneeseen ilmoittamaan, että meidät otetaan osastolle ainakin seuraavaan päivään asti, koska lääkärit haluavat poissulkea vakavimmat syyt.Menimme takaisin aulaan odottamaan, että meidät ohjataan osastolle. Amelie ja Estella odottivat kotona meitä kuusta koristelemaan, mutta kuusen koristelun sijaan jäinkin nuorimmaisemme kanssa sairaalalle. Epätietoisuus on yksi pahimmista tunteista. Soitin Domille ja äidilleni. Nieleskelin kyyneliä puhuessani heidän kanssaan ja yritin vakuutella itselleni, että tavalliset syyt ovat tavallisempia. Niinkuin Meredith Grey sanoo Greyn Anatomiassa “When you hear hoofbeats, think of horses not zebras (kun kuulet kavioiden kalketta ajattele ennemmin hevosta kuin seepraa)”. Parhaimmasta yrityksestänikään huolimatta en pystynyt olemaan itkemättä. Varmasti jokainen äiti tietää, että tuossa tilanteessa tuntuu kuin koko kroppa ei yksinkertaisesti pian enää pysy kasassa. Olin niin huolestunut ja peloissani. Eliana nukkui sylissäni ja hänen poskensa olivat aivan märät kyynelistäni.

Vajaan tunnin ehdimme olemaan osastolla, kunnes meidät tultiin kutsumaan ultraan. Radiologi ultrasi Elianan niska-aluetta ja minä esitin kysymyksiä hyvinkin tiuhaan. Pyysin häntä ilmoittamaan heti, jos jotain poikkeavaa löytyisi. Hetken päästä hän pysähtyi mittailemaan jotain ja hän mittasi sen pariin otteeseen. Kysyin, että oliko siellä jokin huonosti ja hän vastasi imusolmukkeiden olevan turvoksissa. Kysyin häneltä, mitä se mahdollisesti voisi tarkoittaa ja hän vastasi, että kyse saattaa olla vain flunssasta, mutta joskus myös verisyövästä. Siinä hetkessä kaikki muut toiveet jouluksi tai tulevaisuudeksi katosi ja mielessäni oli ainoastaan yksi toive, että pienokaisemme olisi terve. Mietin tulevaa joulua ja sitä kuinka toissijaisia kaikki lahjat tai herkut ovat, kuinka loppupelissä niillä ei ole mitään väliä. Jos saan viettää jouluni rakkaideni kanssa, niin olen aivan äärimmäisen kiitollinen ja siunattu.Kävelimme pois ultraushuoneesta ja jäimme odottamaan hoitajan saapumista. Radiologi oli sanonut meille, että mikäli verikokeet on otettu ja ne ovat olleet ok, niin verisyöpä-vaihtoehto on poissuljettu. Odotimme Domin kanssa hoitajan saapumista enemmän kuin joulua tai mitään muutakaan juhlaa, koska halusimme vain kysyä häneltä oliko Elianan verikokeiden tulokset jo tulleet. Ne muutamat minuutit ennen hoitajan saapumista pitivät sisällään vain pitkää hiljaisuutta. Emme kumpikaan Domin kanssa puhuneet mitään. Kun kuulee lääkärin sanovan, että yksi vaihtoehto saattaa olla verisyöpä omalla lapsella, niin se on varmasti yksi kamalimmista asioista, mitä elämässä voi tapahtua.

Olin niin peloissani, surullinen ja huolestunut, että en muistaakseni edes osannut itkeä. Tuijotin seinässä olevaa kylttiä, missä luki säteilyvaara ja luin sen kyltin uudelleen ja uudelleen. Istuin Domin vieressä maailman ihanin vauva sylissäni, minun vauvani. Minun vauvani, joka oli tullut maailmaan vatsastani vasta kolme kuukautta sitten. Minun vauvani, joka on meidän koko perheen kallisarvoinen aarre. Minun vauvani, jota rakastan enemmän kuin hän ikinä edes pystyy käsittämään. Minun vauvani, joka tuossa hetkessä katsoi minua ja hymyili. Hymyilin vauvalle takaisin ja mietin, miten maailman paras joululahja on juuri tuo pieni ja hänen hymynsä.

Rukoilin pienemme puolesta ja mietin, kuinka ainoa toiveeni koko elämässäni on, että rakkaani saisivat olla terveitä. Siinä hetkessä tuntui täysin typerältä, kuinka sitä on joskus valittanut jostain tyhmistä pienistä asioista tai stressannut esimerkiksi raha-asioita. Siinä hetkessä päätin, että en koskaan valittaisi mistään, jos vain pienokaisemme olisi terve. Siinä hetkessä mietin, että ei ole mitään väliä miten tai missä joulu juhlimme, jos vain kaikki saamme olla terveitä. Jouluni tulee olemaan maailman paras joulu, jos vain saan viettää sen kotona omien rakkaideni kanssa.Pian hoitaja tuli meitä hakemaan ja kysyimme heti oliko verikokeiden vastaukset tulleet. Tulokset olivat valmiit ja lääkärin sanoin:” kaikki vakavat syyt ovat poissuljettu, mutta eihän siitä nyt mitään tule, että kaveri katsoo vain toiseen suuntaan.” Saimme siis maailman parhaimman joululahjan. Joululahjan, mitä ei voinut rahalla ostaa. Tällä hetkellä edelleen olen sitä mieltä, että ei ole mitään väliä missä tai miten joulun viettäisimme, niin olisi se siitä huolimatta paras joulu, jos vain saan olla rakkaideni kanssa.

Aluksi ajattelin etten jakaisi tätä asiaa blogissamme, mutta itselleni tämä oli melkoinen pysäytys näin joulun alla. Kuinka useasti sitä stressaa tai murehtii aivan toissijaisista asioista. Kuinka useasti sitä valittaa ihan olemattomista asioista. Ja kuinka paljon on asioita, mistä olla aivan mielettömän kiitollinen päivittäin, mutta kuinka helposti sen unohdamme. Pikkuisellamme oli loppujen lopuksi ilmeisesti syntymästään asti ollut hieman kireät lihakset niskassa ja nyt yhtäkkiä se tuntemattomasta syystä oli mennyt enemmän jumiin. Nyt jumppaillaan kotona ahkerasti niskoja ja käydään säännöllisesti kontrollissa. Kyse oli siis hyvinkin pienestä jutusta ja tällä hetkellä olen niin kiitollinen, että kyseessä oli vain niskajumi!

LUE MYÖS

SAAKO LAPSESI RIITTÄVÄSTI TÄRKEITÄ VITAMIINEJA KEHITTYÄKSEEN?

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

No Comments

Post A Comment