Menisinkö ajassa taaksepäin?

Olen aiemminkin blogissani sivuuttanut sitä aihetta kuinka negatiivisesti äitiydestä somessa puhutaan. Onhan se upeaa, että negatiivisistakin tunteista ja äitiyden haasteista uskalletaan puhua ääneen, mutta tasapuolisuuden nimissä haluan omalta osaltani kertoa, että äitiys on niin paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan,Ei tarvitse kovin kauaa selata äitien kirjoittamia tekstejä, kun saat lukea unettomista öistä ja ylitsepääsemättömästä väsymyksestä. Toinen taas kirjoittaa kärsivällisyydestä, mikä jatkuvan koettelemuksen seuraksena alkaa olemaan äärirajoilla. Kolmas kirjoittaa teini-ikäisestään, jota sydän syrjällä odotetaan kotiin saapuvaksi ja joka on aiheuttanut vanhemmilleen aikaistuneen harmaantumisen. Neljäs haikailee sen ajan perään, kun sai vielä itsekin sairastaa Netflixiä katsellen. Viidennen vauva ei suostu olemaan muualla kuin äidin sylissä, joka on jatkuvassa liikkeessä, joten istumistaukoja päiviin on turha suunnitella. Varmasti jokainen vanhempi on joskus kokenut vanhemmuuden rankaksi ja se on ihan ok. Olipa elämäntilanne, mikä tahansa, niin niissä useimmiten on myös niitä vähän rankempiakin puolia. Sitten tullaankin siihen asiaan, että kuinka mieletöntä vanhemmuus oikeasti on, jos kaikesta rankkuudestaan huolimatta ne pienet murupullat on niitä kaikkein tärkeimpiä tyyppejä. Kuinka mieletöntä äitinä olemisen on oltava ja kuinka vahvaa vanhempien rakkaus on, jos jokaisesta unettomasta yöstä tai hajotetuista tavaroista ja venytetyistä hermoista huolimatta ei kukaan haluaisi vaihtaa sitä poiskaan. Vaikka lasten kanssa olisi kuinka rankkaa välillä, niin mikään ei voi ikinä olla niin rankkaa, että sekuntiakaan miettisin haluavani minkään olevan toisin. Joskus voisin toivoa meneväni ajassa takaisinpäin ja nostavani kaatuneen maitopurkin pois pöydästä ennen kuin sitä keriitään kaatamaan, mutta en milloinkaan toivoisi aikaa takaisin, jolloin pöydässämme ei istunut tuota pientä maitopurkin kaatajaa. Äitinä oleminen on jotain niin upeaa, että jopa synnyttämisen jokainen kivuntunne tai unettomat yöt ovat todellakin sen arvoista. Muutenhan suurimmalla osalla tällä pallolla olisi vain se yksi lapsi, mikäli vanhemmuus olisi niin kamalaa. Suurin osa kuitenkin päättää lisääntyä enemmän kuin yhden kerran tietäen jo sen tosiasian, että vanhemmuus sisältää myös niitä rankkoja hetkiä. Miksi? Siksi, koska mikään ei vedä vertoja vanhemmuudelle. Omat lapset ovat vaan jotain niin sanoinkuvaamattoman upeaa. Mikään ei muuta sitä, että omat lapset ovat niin kallisarvoisia aarteita.Lapsena aina haaveilin äitinä olemisesta, nyt saan elää tuota unelmaa. Nyt saan olla kolmen pienen tytön äiti ja nauttia elämästä heidän kanssaan ja se on muuten aika hullun jees!

LUE MYÖS

MIKSI EN TEHNYT JOULUSTAMME POSTAUSTA

FLUNSSA TAI VERISYÖPÄ

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

2 Comments
  • Kata
    Posted at 13:03h, 29 December Reply

    Olen useamman kerran katsonut teidän tytöistä kuvia ja ihaillut kuinka paljon teidän vanhimmassa tytössä on äitinsä näköä. <3

    • fitfunfamily
      Posted at 17:38h, 30 December Reply

      Ihana kuulla <3 Usein kuulee miten meidän keskimmäistä sanotaan näköisekseni, mutta ihanaa kuulla, että myös minussa ja meidän vanhimmassa on samaa näköä <3

Post A Comment