Ihana Ipanainen!

Olen usein puhunut Instagramissakin, miten ihaniin yrityksiin ja yrittäjiin olen somen kautta päässyt tutustumaan. Ipanainen on yksi niistä. Astuin vajaa vuosi sitten ensimmäisen kerran Ipanaisen ovista sisään, kaukalossa oli nälkäinen Bella-Eliana pitkän ajomatkan jälkeen ja itsekin olin vähän väsynyt. Minua jännitti mennä ensimmäistä kertaa Ipanaiselle ja mietin, missä pystyisin pikkuneidin imettämään ilman, että se häiritsisi ketään. Voi, miten vähän silloin tiesinkään Ipanaisesta ja heistä, jotka pyörittävät Ipanaista. Astuessani ovista sisään meidät toivotettiin heti tervetulleeksi ja samalla näin edessäni keittiön missä, “kuka vaan saa keittää kahvia, juoda teetä, syödä omia eväitä ja levähtää hetken.” Samalla sohvalla tietenkin sai myös perheen pienimmät syödä omia eväitään, maitoa, tulipa se sitten pullosta tai rinnasta. Lähes neljän tunnin ajomatkan jälkeen oli oikein ihanaa istahtaa sohvalle hetkeksi ja kerätä voimia, monessako lastenkaupassa on oma levähdyskeidas perheen pienille ja suurille?

Tutustuin siis noin vuosi sitten ensi kertaa Ipanaiseen ja sen jälkeen on Ipanaisen tuotteet tulleet meille hyvinkin tutuiksi. Ipanaiselta saa parhaat kantovälineet ja ennen kaikkea myös opastusta niiden käyttöön (meidän tämän hetkisestä kantovälineestä tulossa juttua vielä myöhemmin). Jos etsii lapsiperhearkea helpottavia arjen pelastajia, niin Ipanaiselta löytyy vaikka ja mitä mm. smoothiepussin suuosaan paloja, ettei smoothiet purskahda lapsen päälle. Ipanaiselta löytyy uv-asut kesään ja Stonzin kenkiä talveen. Ipanaisella panostetaan laatuun ja siihen, että koko perheen arki voisi olla mahdollisimman mukavaa.

Ipanaiselta löytyy ihana leikkipaikka missä lapset saavat leikkiä sillä aikaa, kun aikuiset voivat opetella kantamaan eri kantovälineillä, etsivät sopivia kenkiä pienen jalkaan tai shoppailevat heidän kirppisosastollaan. Ipanaiselle meno useammankin lapsen kanssa on tehty helpoksi ja koko perhe saa tuntea olevansa enemmän kuin tervetullut!

Viime viikolla vein ensimmäistä kertaa meidän tyttöjen vanhoja vaatteita Ipanaisen kirppikselle. Olin toki sitä suunnitellut jo jonkun aikaa, mutta nyt vihdoin sain aikaiseksi. Osa meidän IG- seuraajista ihmetteli, että miksi viemme Helsinkiin asti tyttöjen vanhoja vaatteita. Eikö meitä lähempänä ole yhtään kirppistä? No, onhan tässä lähellä, mutta ei Ipanaisen verosta. Miksi siis veimme kamat juuri Ipanaisen kirppikselle?

  1. Helppous. Halusin viedä tyttöjen vanhoja tavaroita johonkin, missä minun ei tarvitse päivystää joka päivä ja olla siivoamassa pöytiä. Halusin viedä tuotteet johonkin, missä joku muu hinnoittelee tuotteet. Itse en yksinkertaisesti ikinä tiedä, millä hinnalla vanhoja tuotteita voi myydä eteenpäin. Ipanaisen kirppari toimii täyden palvelun periaatteella, mikä täydellinen juttu juuri minulle. Varaat siis vain myyntijakson, viet myytävät tuotteesi Ipanaiselle ja saat myyntivoittosi suoraan tilillesi myyntijakson jälkeen. Liian hyvää ollakseen totta, mutta niin se menee!
2. Luottamus Ipanaiseen. Yksinkertaisesti tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa kehen voin luottaa. Olen kerran aiemmin vienyt täyden palvelun kirppikselle tavaraa ja minulle jäi siitä ikävä fiilis. Siellä tuotteet “ostettiin” könttänä minulta 20%:lla siitä hinnasta millä he kuulemma aikovat myydä tuotteet eteenpäin. He siis hinnoittelivat tuotteet etukäteen ja kertoivat minulle paljonko aikovat mistäkin pyytää ja maksoivat minulle niistä hinnoista 20%, myöhemmin kuitenkin he olivat vaihtaneet tuotteiden hintalaput ja tuotteet menivät myyntiin ihan eri hinnalla kuin minkä olivat minulle ilmoittaneet. Toisin sanoen he eivät maksaneet minulle lähimainkaan 20% siitä summasta, millä tuotteet laittoivat myyntiin. Myöhemmin olen kuullut, että en ole yksin kokemukseni kanssa. Onneksi on kuitenkin hyviä täydenpalvelunkirppareita kuten Ipanainen, joiden toiminta kestää myös päivän valon!
3. Hyvä fiilis. Ipanaisen kirpparilla on ihan mielettömän helppoa olla lasten kanssa, siellä on hyvä fiilis. Jos et ole ikinä ollut siellä, niin suosittelen käymään. Sinne voi mennä, vaikka takana olisi vähän huonosti nukuttu yö!
Ipanaisen kirpparille on lisätty kapasiteettia ja sieltä löytyy nyt hyvin kirpparijaksoaikoja + joka maanantai alkaa uusi pikajakso. Mikäli siis nurkissasi pyörii vanhoja, mutta hyväkuntoisia lastenvaatteita, niin meidän perheeltä iso suositus Ipanaiselle! Meidän tyttöjen vanhat vaatteet ovat Ipanaisella 19. pvään asti, joten kannattaa käydä siellä vielä tsekkaamassa, jos löytyy mieleistä!
No Comments

Post A Comment