Vuoden viimeiset tunnit lähestyy ja on aika katsoa menneeseen vuoteen. Mitä vuoden aikana on tullut tehtyä ja mitä on jäänyt tekemättä. Ei varmasti liene kenellekään yllätys, mikä oli vuotemme kohokohta. Vuosi 2018 oli täydellinen vuosi.

TAMMIKUU

Matkustimme tammikuussa kolmeksi viikoksi Itävaltaan. Saimme viettää aikaa Domin perheen sekä ystävien kanssa, nauttia kauniista alpeista ja Amelie oppi alppien huipulla kunnolla laskettelemaankin. Tällä reissulla totesin Domille, että irtisanoudun blogimme kuvausvastauusta ja homma siirtyy hänelle. Dom otti kopin ja alkoi opiskelemaan kuvausta ja siitä lähtien on kuviemme laatu blogissamme ollut huimasti parempi. Puolessa välissä lomaamme minulla alkoi yhtäkkiä kummalliset vatsakivut ja Amelie heitti ilmoille, että äidin vatsassa on varmasti vauva. Me Domin kanssa sanoimme, että ei tollasta saa sanoa ääneen, kun ei siellä mitään ole. Vaikka salaa Domin kanssa toivoimmekin, että se olisi totta. Tammikuun lopulla matkustimme kotiin ja aloin oksentamaan satunnaisesti, joten menin ostamaan raskaustestin. Testi oli posiitivinen ja olimme aivan superonnellisia pienestä ihmisenalusta vatsassani. Siitä päivästä lähtien rakastimme jotain, mitä emme olleet koskaan nähnyt <3

HELMIKUU

Pyysimme Domin kanssa tytöt olohuoneeseemme ja pyysimme heitä arvaamaan, mitä Dom piirtää paperille. Paperille piirti äiti, iskä, Amelie, Estella ja sen jälkeen Dom alkoi piirtämään äidin vatsaan vauvaa. Tässä vaiheessa Amelie huudahti, että eihän se olekaan meidän perhe, vaan Jonnan (minun siskoni) perhe. Kun kerroimme, että kyllä ne ensimmäiset arvaukset olivat ihan oikeat, niin neidin ilme muuttui suureksi hymyksi ja innostukseksi :”tuleeko meille vauva?”. Tytöt saivat tietää siskostaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Pahoinvointini takia emme voineet pienen aarteen olemassaoloa kovin kauaa salata. Tytöt (tai siis Amelie) alkoi samantien odottamaan yhtä kovasti siskoaan kuin me vanhemmatkin ja niin monesti rukoilin, että kaikki vain menisi hyvin ja yhtenä päivänä saisimme pienen aarteemme syliimme. Tämä kuukausi oli melko täynnä pahoinvointia ja Dom kävi Helsingissä opiskelemassa joka toinen viikonloppu. Selvisimme myös Domin opiskelupäivistä hyvin, koska meillä oli ihanat ystävät ja perhe auttamassa <3

MAALISKUU

Maaliskuussa pääsimme ensimmäiseen viralliseen ultraan, missä pääsimme ihastelemaan rakasta vauvaamme. Maaliskuussa kerroimme myös blogissamme, että Amelie ja Estella saavat pikkusisaruksen loppukesästä, mikäli kaikki menee hyvin. Oli niin ihana julkaista tieto kaikille ja lopettaa salailu. Maaliskuun lopulla minulta otettiin myös Nipt-testi ja päätimme yhdessä Domin kanssa, että haluamme sillä myös selvittää vauvan sukupuolen.

HUHTIKUU

 

Tämän vuoden kohokohdat tuntuu olevan aika vauva-painotteisia, heh. Huhtikuun ehdoton yksi kohokohdista oli tieto vauvan sukupuolesta, sekä sen kertominen tytöille. Ystäväni Demi ja Dina leipoivat aivan ihanan kakun, minkä tytöt saivat leikata ja näin selvittää onko tuleva sisarus tyttö vai poika. Estella toivoi apinaa ja Amelie pikkuveljeä, mutta ihanaksi yllätykseksi kakun sisältä paljastui pinkkejä karkkeja ja tytöt saisivat kesän lopulla joukkoonsa kolmannen pikkuneidin. Tässä vaiheessa paljastimme myös yhden nimiehdotuksen tytölle, mikä kaatui mahdottomuuten, koska suomalaiset lausuivat sen ihan päin metsää!

Huhtikuussa siskoni perheineen järjesti myös aivan ihanan pääsiäismunajahdin, mikä oli ihan huippujuttu paitsi tytöille, mutta myös meille aikuisille. He piilottivat muistaakseni kolmisen kymmentä kindermunaa metsään ja nopeimmat söivät hitaiden munat! Jokaiselle oli kuitenkin oma nimikkomuna, joten kukaan ei voinut jäädä ilman yhtään munaa. 

TOUKOKUU

Toukokuussa saimme Domin siskon sekä vanhemmat luoksemme melkein kolmeksi viikoksi. Helteet alkoivat jo toukokuussa ja makoilimme auringon alla omassa pihassamme lasten leikkiessä pienessä uima-altaassaan. Toukokuussa juhlimme myös tyttöjen synttäreitä kauniissa säässä perheen ja ystävien kanssa oman kotimme pihassa. Toukokuussa oli myös aika rakenne-ultraan ja saimme tietää, että pikkuisella tyttärellämme on kaikki hyvin.

Toukokuun lopulla matkustimme myös Tukholmaan Domin vanhempien ja siskon kanssa. Tytöt nauttivat aivan superisti. Itsessään jo pelkkä laivamatka oli tytöistä aivan mielettömän siisti! Tukholmassa tarkoitus oli mennä katsomaan kauniita kirsikkapuita kukassaan, mutta ne kukathan olivat jo pudonneet aika päiviä sitten. Matka oli kuitenkin todella ihana ja tärkeintä oli, että saimme viettää aikaa Domin perheen kanssa, koska näemme heitä aivan liian harvoin.

KESÄKUU

Kesänvieton aloitimme Tulisielu Konferenssilla niinkuin viime vuonnakin. Sen parempaa aloitusta ei kesälle voisi edes olla. Kesäkuussa kävimme myös särkänniemessä ja pääsimme Domin kanssa myös nauttimaan kahdenkeskisestä ajasta pariksi päiväksi Långvikiin. Kesäkuussa pitkästä aikaan oli myös kaikki sisarukseni perheineen sekä vanhempani samassa kaupungissa. Juhlimme veljeni vaimon, Alinan, valmistujaisia. Hän valmistui suomenkielen-opettajaksi ja voin vain kuvitella, kuinka hän itkee verta eksyessään lukemaan kirjoittamiani tekstejä. Meidän kielioppi ei ole ihan samalla levelillä. Alinan valmistujaisten lisäksi menimme koko porukka picnicille. Syödessämme eväitä alkoi joku epäilemään, että olimmekohan kuinka sallitulla alueella. Mutta onneksi olimme niin kovin huomaamattomia kuuden lapsen, kuuden aikuisen ja kitaran voimin! Kesäkuun lopussa kuulimme surullisia uutisia, joiden takia juhannusta ei juurikaan juhlittu, vaan ajatukset olivat jossain aivan muualla, rakkaiden ihmisten luona <3

HEINÄKUU

Heinäkuussa oli sisarukseni muilla mailla ja me Domin kanssa hengasimme minun vanhempieni kanssa lähes joka päivä. Heillä tuntui olevan melko paljon samat suunnitelmat kuin meillä. Joka päivä, sama paikka, nimittäin Yyteri ja illaksi siirryimme mökillemme. Heinäkuun aamut ja päivät, joskus illatkin tuli vietettyä lähes kokonaan yyterin rannalla. Yhtenä kohokohtana on myös pakko mainita, kun isäni pelasti koko yyterin suuren lomajoukon käärmeen puremilta. Eräänä päivänä ollessamme tuttuun tapaan rannalla huomasi Dom vedessä jotakin ja totesi isälleni, että uiko tuolla ihmisten keskellä käärme. Pienimmäisemme oli juuri menossa veteen ja isäni lähti juoksemaan kohti vettä. Luulin isäni juoksevan tyttäremme perään ja pelastavan hänet tuolta katalalta matelijalta. Mutta ei, isäni juoksikin Estellan ohi suoraan kohti käärmettä. Ihmiset katsoivat ja minä katsoin kauhistuneena, mitä ihmettä isäni on tekemässä. Sen sijaan, että hän huutaisi kaikille ihmisille, että juoskaa henkenne edestä, niin hän päätti saalistaa kyseisen monsterin. Käärme sukelsi ja niin sukelsi isäni käsikin. Nostaessaan kätensä vedestä roikkui siitä metrin mittainen ällötys, käärme. Isäni otti käärmeen vedestä ja vei sen pois rannasta ettei se tee kenellekään mitään. Rannalla muutamat ihmiset puhuivat kuinka upeasti tuo kyseinen mies teki ja kuinka kukaan muu mies ei asialle tehnyt mitään, oli sitten pakko kiillottaa omaa kruunua toisten tekemisillä ja todeta, että tuo upeasti tehnyt mies sattuipa olemaan oma isäni. Kerrottakoot vielä se, että äitini ei voi sietää käärmeitä ja olimme melko varmoja ettei hän tuollaisen keissin jälkeen enää yyteriin edes uskaltaisi tulla. Toisin kuitenkin kävi ja loppukesästäkin äitiäni siellä näkyi. Ehkä äiti tajusi tämän tarinan jälkeen mikä oma käärmevartija hänellä onkaan. Heinäkuun illat nautimme olostamme mökillämme nimeltä Impilä. Kävimme uimassa ja tytöt hankkivat itselleen hieman lisää vastustuskykyä pussailemalla meidän pässejä.

ELOKUU

Elokuu ei ollut se vuoden paras kuukausi. Elokuussa alkoi arki ja Ameliella eskari. Ei taidettu kukaan olla siihen vielä valmiita, vaan oltaisiin voitu jatkaa vielä hieman pidempää lomailua. Kävimme koko perhe kesän viimeisillä jäätelöillä useamman kerran ja toivoimme, että pieni olisimme voineet hieman lykätä arjen aloittamista. Itse luulin synnyttäväni about kymmenen kertaa ja niin muuten luulivat kätilötkin. Ensin annettiin supistusta estävää lääkettä pariin otteeseen ja vauvalla kortisonit kypsyttämään keuhkoja. Sitten, kun vauva olisi saanut tulla, niin supistuksia kyllä tuli, vaan ei vauvaa. Kävimme useamman kerran jo synnytyssalissa asti, mutta palasimme aina kotiin vauva edelleen vatsassani. Aloin oikeasti uskoa, että meidän beibi on historian ensimmäinen, joka jäi vatsaan.

SYYSKUU

Jos elokuu ei ollut se vuoden paras kuukausi, niin syyskuu todellakin oli. Kaikilla mahdollisilla mittapuilla syyskuu kiilaa kaikista muista kuukausista heittämällä ohitse. Syyskuun puolessa välissä saimme rakkaan prinsessamme syliimme ensimmäisen kerran. Tuo rakas aarre, joka on ollut koko elämänsä niin osa meidän perhettämme, että emme kukaan osaisi edes kuvitella elämäämme enää ilman häntä. Hän on meille kaikille äärettömän rakas ja tärkeä. Samalla kun Eliana syntyi, syntyi perheeseemme myös uusi isosisko sekä tuplaisosisko. Olen meidän kaikista tytöistä niin ylpeä, he ovat ihan huippuja. Syyskuu meni täysin vauvahuuruissa <3

LOKAKUU

Jos syyskuu meni vauvakuplassa, niin meni lokakuukin. Lokakuu meni täysin nauttiessa meidän perheestämme sekä uudesta tulokkaastamme. Aivan lokakuun alussa ollessamme onnemme kukkuloilla meidän pienokaisestamme saimme aivan ihania uutisia, nimittäin myös siskolleni oli syntynyt vauva. Vauvahuumassa on siis todellakin menty loppuvuosi! Lokakuun lopulla kävimme Domin kanssa myös parin päivän reissulla Haikon Kartanossa, tietenkin pienin oli reissussa mukanamme <3 Lokakuussa pääsimme myös bloggaamaan uuteen blogikotiimme ja olemme todella kiitollisia tästä blogikodista. Täällä on hyvä blogata!

MARRASKUU

Marraskuu oli hieno kuukausi. Juhlimme Domin 30-vuotissynttäreitä Naantalin kylpylässä, leivoimme vuoden ensimmäiset piparit ja saimme juhlia rakkaita uusimpia pikkutyyppejämme Aron-Otnielia sekä Alessa-Elianaa <3 Ainiin ja marraskuun kohokohdista ei mitenkään voi jättää pois Estellan yhtä koko vuoden kohokohdista, nimittäin Ti-Ti-Nalle-konserttia!

JOULUKUU

Joulukuu on pitänyt sisällää perhehengausta parhaimmillaan. Ollaan vaan maattu koko porukka sängyssä, ollaan pelattu twisteriä ja tyynysotaa, ollaan leivottu joulutorttuja sekä myös poltettu muutama pellillinen, ollaan katottu joululeffoja, ollaan käyty lainaamassa joulukirjoja (kuten shakkikirja sekä avaruustiede-kirja), ollaan avattu lahjoja ja syöty jouluruokaa, ollaan pelattu Twiniä ja järjestetty olkkaripicnic, ollaan haettu hyvää ruokaa ja pidetty koko perheen pyjamabileet, ollaan fiilistelty sitä miten ihana vuosi on ollut ja kiitetty Taivaan Isää kaikesta hyvästä!

Varmasti aivan liian monia kohokohtia jäi kirjoittamatta, mutta tässä ainakin muutamat vuoden kohokohdat! Jos jaksoit lukea koko postauksen, niin voit taputtaa itseäsi olalle.

LUE MYÖS

MIKSI EN TEHNYT JOULUSTAMME POSTAUSTA

FLUNSSA TAI VERISYÖPÄ

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Olen aina ollut 100% jouluihminen. Nautin joulun suunnittelusta ja joulufiilistely perheessämme aloitetaan hyvissä ajoin. Muistan kaikki lapsuuteni joulut aivan superihanina ja saman haluaisin antaa omille lapsillenikin. Olen laskeskellut monta kertaa montako pakettia tytöt saavat ja saavathan he varmasti about saman verran ja saman arvoisia. Olen pohtinut ruokalistaa ja kysellyt monta kertaa Domilta sekä tytöiltä, mitä he jouluna haluaisivat syödä. Olen herännyt yöllä miettimään, että mitä kaikkea mahdollisesti olen unohtanut ja tuleekohan joulusta varmasti hyvä joulu jokaiselle. Olen nauttinut joulufiilistelystä, mutta se on osaltaan myös stressannut minua. Olen stressanut sitä, että onko joulu varmasti juuri sellainen, millaista joulua odotamme ja toivomme. Pari päivää sitten ainoa toiveeni joulun suhteen oli, että saisimme viettää sen kotona tietäen, että lapsemme ovat terveitä.Instagramissa moni varmasti näkikin jo, kuinka vietimme tällä viikolla pienimmäisemme kanssa pari päivää vastasyntyneiden teho-osastolla. Maanantai aamuna keskustelimme Domin kanssa, miten meistä tuntui, että Elianan pää ei kunnolla kääntynyt. Kun tarkemmin mietimme, niin ei hän juurikaan ollut elämänsä aikana kääntänyt kunnolla päätään kuin vain toiseen suuntaan. Meillä sattui olemaan samana päivänä myös neuvola ja terveydenhoitaja huomasi myös, ettei pienen pää kunnolla tosiaankaan kääntynyt. Seuraavana päivänä pikkuneidin pää ei kääntynyt enää senkään vertaan ja hän ei suostunut enää edes syömään toisesta rinnasta. Kävimme katsomassa aamusella Elianan kummeja ja hekin huomasivat saman, ettei hänen päänsä kääntynyt kunnolla ja ottaessa vauvaa normaalisti syliin hän parahti itkemään kivusta.Eliana ei juurikaan itke, joten itku oli viimeinen merkki siitä ettei kaikki ole hyvin. Ilmoitin Domille, että vien nyt neidin Lasten päivystykseen ja tulen takaisin vasta, kun joku on tutkinut meidän pienen. Ensin yleislääkäri tutki Elianan ja totesi, että tuskin on mitään päivystyksellistä tarvetta häntä hoitaa, mutta hän konsultoi vielä lastenlääkäriä sekä kirurgia. Huokaisin jo hieman helpotuksesta, kunnes lääkäri palasi takaisin huoneeseen ilmoittamaan, että meidät otetaan osastolle ainakin seuraavaan päivään asti, koska lääkärit haluavat poissulkea vakavimmat syyt.Menimme takaisin aulaan odottamaan, että meidät ohjataan osastolle. Amelie ja Estella odottivat kotona meitä kuusta koristelemaan, mutta kuusen koristelun sijaan jäinkin nuorimmaisemme kanssa sairaalalle. Epätietoisuus on yksi pahimmista tunteista. Soitin Domille ja äidilleni. Nieleskelin kyyneliä puhuessani heidän kanssaan ja yritin vakuutella itselleni, että tavalliset syyt ovat tavallisempia. Niinkuin Meredith Grey sanoo Greyn Anatomiassa “When you hear hoofbeats, think of horses not zebras (kun kuulet kavioiden kalketta ajattele ennemmin hevosta kuin seepraa)”. Parhaimmasta yrityksestänikään huolimatta en pystynyt olemaan itkemättä. Varmasti jokainen äiti tietää, että tuossa tilanteessa tuntuu kuin koko kroppa ei yksinkertaisesti pian enää pysy kasassa. Olin niin huolestunut ja peloissani. Eliana nukkui sylissäni ja hänen poskensa olivat aivan märät kyynelistäni.

Vajaan tunnin ehdimme olemaan osastolla, kunnes meidät tultiin kutsumaan ultraan. Radiologi ultrasi Elianan niska-aluetta ja minä esitin kysymyksiä hyvinkin tiuhaan. Pyysin häntä ilmoittamaan heti, jos jotain poikkeavaa löytyisi. Hetken päästä hän pysähtyi mittailemaan jotain ja hän mittasi sen pariin otteeseen. Kysyin, että oliko siellä jokin huonosti ja hän vastasi imusolmukkeiden olevan turvoksissa. Kysyin häneltä, mitä se mahdollisesti voisi tarkoittaa ja hän vastasi, että kyse saattaa olla vain flunssasta, mutta joskus myös verisyövästä. Siinä hetkessä kaikki muut toiveet jouluksi tai tulevaisuudeksi katosi ja mielessäni oli ainoastaan yksi toive, että pienokaisemme olisi terve. Mietin tulevaa joulua ja sitä kuinka toissijaisia kaikki lahjat tai herkut ovat, kuinka loppupelissä niillä ei ole mitään väliä. Jos saan viettää jouluni rakkaideni kanssa, niin olen aivan äärimmäisen kiitollinen ja siunattu.Kävelimme pois ultraushuoneesta ja jäimme odottamaan hoitajan saapumista. Radiologi oli sanonut meille, että mikäli verikokeet on otettu ja ne ovat olleet ok, niin verisyöpä-vaihtoehto on poissuljettu. Odotimme Domin kanssa hoitajan saapumista enemmän kuin joulua tai mitään muutakaan juhlaa, koska halusimme vain kysyä häneltä oliko Elianan verikokeiden tulokset jo tulleet. Ne muutamat minuutit ennen hoitajan saapumista pitivät sisällään vain pitkää hiljaisuutta. Emme kumpikaan Domin kanssa puhuneet mitään. Kun kuulee lääkärin sanovan, että yksi vaihtoehto saattaa olla verisyöpä omalla lapsella, niin se on varmasti yksi kamalimmista asioista, mitä elämässä voi tapahtua.

Olin niin peloissani, surullinen ja huolestunut, että en muistaakseni edes osannut itkeä. Tuijotin seinässä olevaa kylttiä, missä luki säteilyvaara ja luin sen kyltin uudelleen ja uudelleen. Istuin Domin vieressä maailman ihanin vauva sylissäni, minun vauvani. Minun vauvani, joka oli tullut maailmaan vatsastani vasta kolme kuukautta sitten. Minun vauvani, joka on meidän koko perheen kallisarvoinen aarre. Minun vauvani, jota rakastan enemmän kuin hän ikinä edes pystyy käsittämään. Minun vauvani, joka tuossa hetkessä katsoi minua ja hymyili. Hymyilin vauvalle takaisin ja mietin, miten maailman paras joululahja on juuri tuo pieni ja hänen hymynsä.

Rukoilin pienemme puolesta ja mietin, kuinka ainoa toiveeni koko elämässäni on, että rakkaani saisivat olla terveitä. Siinä hetkessä tuntui täysin typerältä, kuinka sitä on joskus valittanut jostain tyhmistä pienistä asioista tai stressannut esimerkiksi raha-asioita. Siinä hetkessä päätin, että en koskaan valittaisi mistään, jos vain pienokaisemme olisi terve. Siinä hetkessä mietin, että ei ole mitään väliä miten tai missä joulu juhlimme, jos vain kaikki saamme olla terveitä. Jouluni tulee olemaan maailman paras joulu, jos vain saan viettää sen kotona omien rakkaideni kanssa.Pian hoitaja tuli meitä hakemaan ja kysyimme heti oliko verikokeiden vastaukset tulleet. Tulokset olivat valmiit ja lääkärin sanoin:” kaikki vakavat syyt ovat poissuljettu, mutta eihän siitä nyt mitään tule, että kaveri katsoo vain toiseen suuntaan.” Saimme siis maailman parhaimman joululahjan. Joululahjan, mitä ei voinut rahalla ostaa. Tällä hetkellä edelleen olen sitä mieltä, että ei ole mitään väliä missä tai miten joulun viettäisimme, niin olisi se siitä huolimatta paras joulu, jos vain saan olla rakkaideni kanssa.

Aluksi ajattelin etten jakaisi tätä asiaa blogissamme, mutta itselleni tämä oli melkoinen pysäytys näin joulun alla. Kuinka useasti sitä stressaa tai murehtii aivan toissijaisista asioista. Kuinka useasti sitä valittaa ihan olemattomista asioista. Ja kuinka paljon on asioita, mistä olla aivan mielettömän kiitollinen päivittäin, mutta kuinka helposti sen unohdamme. Pikkuisellamme oli loppujen lopuksi ilmeisesti syntymästään asti ollut hieman kireät lihakset niskassa ja nyt yhtäkkiä se tuntemattomasta syystä oli mennyt enemmän jumiin. Nyt jumppaillaan kotona ahkerasti niskoja ja käydään säännöllisesti kontrollissa. Kyse oli siis hyvinkin pienestä jutusta ja tällä hetkellä olen niin kiitollinen, että kyseessä oli vain niskajumi!

LUE MYÖS

SAAKO LAPSESI RIITTÄVÄSTI TÄRKEITÄ VITAMIINEJA KEHITTYÄKSEEN?

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM


 

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä HappyMe:n kanssa

 

Valmistuin vajaa pari vuotta sitten ravintovalmentajaksi ja hetken ehdin niitä hommia tekemään ennen kuin tulin raskaaksi. Ravintovalmentajana tuli tehtyä useita ruokapäiväkirja-analyyseja ja huomattua, kuinka yksipuolisesti ihminen saattaa syödä esimerkiksi kiireen tai tietämättömyyden takia. Joskus yksipuolinen ravitsemus saattoi johtua siitä yksinkertaisesta faktasta, ettei kyseinen ihminen tykännyt terveellisestä ruoasta. Monet kertoivat havahtuneensa puutteelliseen ravitsemukseensa vasta ongelmien tultua. Tällaiset esimerkit motivoivat minua entisestään puhumaan hyvästä ravitsemuksesta, jotta ongelmia ei tarvitsisi hoitaa, koska niitä ei olisi ehkä koskaan tullutkaan hyvän ravitsemuksen ansiosta. Raskaaksi tullessani ja perheemme kasvaessa päätin kuitenkin panostaa vain perheemme ravitsemukseen ja jätin muiden neuvomisen vähemmälle. Blogissammekin on nyt harvemmin ollut ravitsemukseen liittyviä postauksia, mutta toiveestanne niitäkin on tulossa jälleen enenevissä määrin.

Olen aina ollut kiinnostunut ravitsemuksesta ja olen yrittänyt aina panostaa lastemme ravitsemukseen. Kämppä saattaa olla kuin pommin jäljiltä, mutta eineksiä meillä ei syödä lähes milloinkaan. Vaikka lapsemme syövätkin melko terveellistä ruokaa ja eivät jätä kasviksiaan lautaselle, niin he eivät valitettavasti saa kaikkea tarpeeksi ruoasta. Ei, vaikka niin haluaisinkin. Esimerkiksi D-vitamiinia ei kukaan täällä pohjolassa asuva saa tarpeeksi, ellei matkustele säännöllisesti auringon alle tai napsi niitä pillereitä purkista. Rahallisesti halvempi sekä lomien kannalta helpompi vaihtoehto on tuo jälkimmäinen!

Kuullessani mahdollisesta kaupallisesta yhteistyöstä HappyMe:n kanssa, olin ihan hullun fiiliksissä ja vastasin heti olevani mielelläni messissä. Lähtiessäni kirjoittamaan lapsille suunnatusta vitamiinilisästä haluan olla aivan vakuuttunut siitä, että tuote on suosittelun arvoinen, joten ennen yhteistyöhön lupautumista halusin selvittää HappyMe:n tuotteista muutamia asioita. Selvittelyjeni tuloksena lähdin innoissani mukaan yhteistyöhön ja samalla taisin löytää perheemme pienimmille vitamiinilisän, mitä tulee tilattua jatkossakin. Tämä on erinomainen lisä hyvän ravitsemuksen rinnalla.

HappyMe on suunniteltu kasvaville lapsille ja ainesosat ovat valikoituneet niin, että ne tukevat parhaalla mahdollisella tavalla lapsen kasvua. HappyMe:llä on positiivisia vaikutuksia niin aivoihin, näköön, luustoon, sydämeen kuin vastustuskykyynkin. HappyMe sisältää omega-3-rasvahappo DHA ja EPA, mikä edistää aivotoimintojen sekä näön pysymistä normaalina (*) sekä edistävät sydämen normaalia toimintaa (**). Lisäksi se sisältää D-vitamiinia, mikä on välttämätön lapsen luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle sekä edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintoa.  Kaiken tämän lisäksi on HappyMe kuin herkullinen karamelli, mitä lapset eivät aivan varmasti unohda yhtenäkään aamuna ottaa.

* Tutkittu vaikutus aivoille ja näölle saavutetaan nauttimalla 250 mg:lla DHA:ta päivittäin.
** Tutkittu vaikutus sydämelle saavutetaan nauttimalla 250 mg EPA:a ja DHA:ta päivittäin.

Haluan pitää huolta siitä, mitä omasta suustani alas laitan, mutta vielä tärkeämpänä pidän sitä, mitä lasteni suusta menee alas. Itse käytän useimmiten halvinta mahdollista D-vitamiinilisää, mutta lapsille syötän ainoastaan laadukkaita ja turvallisia valmisteita. HappyMe on tuotettu vastuullisesti ja kalmariöljy on Friend of the Sea- sertifioitua (eli kalmarin pyynnillä ei vahingoiteta eläimiä tai merenpohjaa, vaan se kerätään elintarviketeollisuuden ylijäämästä). Koko tuotantoprosessi on laatustandardien- ja kriteerien mukainen.

Nyt blogimme lukijoilla on mahdollisuus tilata ensimmäinen HappyMe-vitamiinivalmiste tämän linkin kautta tutustumishintaan -50%. HappyMe:n voi tilata kestotilauksena, jolloin tuote tulee kätevästi kuuden viikon välein, jolloin sinun ei tarvitse stressata kaupassa juoksemisesta. Tilauksella ei ole kuitenkaan mitään sitoutumisaikaa, joten voit myös halutessasi perua myös kestotilauksen koska vain haluat.

Pikkuihmiset tarkkailevat pienillä silmillään vanhempiaan ja matkivat heitä melko taitavasti. Toinen tytöistämme istui loppukeväästä sohvalla leikkipuhelin kädessään. Kysyin häneltä, mitä hän leikki ja vastauksena sain, että hän selaa Instagramia. Siinä oli minulla melkoinen itsetutkiskelun paikka. Nimittäin useimmiten lapset leikkivät ja tekevät asioita, mitä he näkevät vanhempiensa tekevän. Samana päivänä pyysin tytöt juttelemaan kanssani ja kysyin heiltä, että vietinkö heidän mielestään aikaa paljon puhelimeni kanssa. Sain vastauksen, mikä tuntui aivan superpahalta. He sanoivat, että olin puhelimellani aivan liikaa. Olin itsekin huomannut, että viime keväänä minulla tuli vietettyä somessa aivan liikaa aikaa. Raskauden takia voin huonosti ja usein yritin vain tappaa aikaa ja toivoin, että ilta tulisi pian ja voisin vain nukkua oksentamisen sijaan. Kun oloni parani, niin olin jäänyt some-koukkuun. Tottakai minä tiesin viettäväni paljon aikaa somessa, mutta lasten reaktio todellakin pysäytti minut. Illalla myöhemmin itkin, että vastaisivatkohan lapseni kysymykseen :” mitä teidän äiti tekee?”, että meidän äiti on vain puhelimella. Perheeni lyö somen prioriteettilistallani ihan kuusnolla, mutta siitä huolimatta olin yhtäkkiä alkanut antaa somelle aivan liikaa aikaa, mikä sille ei todellakaan kuulunut. Tämähän ei toki ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinen, kun tietoisesti halusin vähentää someni käyttöä. Päätin, että käytän somea vain pari kertaa päivässä hoitaakseni työjuttuja, mutta en jää selailemaan IG:tä. Yritän myös hoitaa suurimman osan sähköposteihin vastaamisista sekä muista asioista tyttöjen nukkuessa, enkä hoitaa niitä tyttöjen vierellä. Tytöt ovat niin mahtavia tyyppejä, että haluan aidosti keskittyä heihin enkä antaa vain sivuhuomiota heille päähuomioni ollessa Instagramissa. En halua menettää tätä ainutkertaista aikaa, kun kolme pientä pikkutyyppiä kattomme alla oppii jatkuvasti jotain uutta. Kun olen lasten kanssa, haluan oikeasti olla lasten kanssa, en halua missata näitä ihania hetkiä heidän kanssaan. Toki, tämä on asia, mihin luultavasti joudun kiinnittämään huomiotani etten vahingossa eksy taas huonoihin tapoihin.Toinen syy on, että en halua lapsistani tulevan some-riippuvaisia. Faktahan on, että lapset tsekkailevat pienillä silmillään meitä aikuisia ja matkivat meitä aivan mielettömän taitavasti. Kuinka voisin opettaa lapsilleni rajoitetun ruutu-ajan positiivisista puolista, jos itse käytän puhelinta aivan liikaa. Yksi parhaista kuulemistani lauseista on: “Parents  can tell but never teach, unless they practise what they preach”, mikä tarkoittaa, että vanhemmat voivat kertoa, mutta eivät ikinä opettaa, elleivät he tee niinkuin saarnaavat. Tämä lause on mielestäni niin totta. Ei ole kovin vakuuttavaa kertoa lapselle vihannesten syönnin tai liikunnan hyödyistä, jos itse mättää suuhunsa pelkkää mäkkiruokaa ja ainut harrastama liikuntamuoto on penkkiurheilu. Amelien eskarin vanhempainillassa puhuttiin myös siitä, kuinka tärkeää vanhempien on harrastaa yhdessä lasten kanssa ja olen niin samaa mieltä. Perheemme parhaimmat yhteiset hetket ovat niitä hetkiä kun teemme asioita yhdessä. Olimmepa me sitten uimassa tai harjottelimme takapihallamme päälläseisontaa yhdessä, nuo hetket ovat kultaa. On myös aivan mieletöntä opetella ja oppia yhdessä lasten kanssa asioita. Elokuvien katselukin on jees joskus, mutta siitä ei ikinä saa samoja fiiliksiä, kun oppiessasi jotain uutta yhdessä oman lapsen kanssa. Amelie opetteli Domin kanssa viime kesänä yhdessä kärrynpyörää ja loppukesästä söimme isot jäätelöt sen kunniaksi, että Amelie 6.v sekä Dom 29.v olivat kummatkin oppineet sen satojen ellei tuhansien pilalle menneiden yritysten jälkeen. Estellan kanssa puolestaan teimme raskausjoogaa loppuraskaudessani ja nauroimme yhdessä, kuinka näppärästi Estella teki kaikki liikkeet ja kuinka kömpelö minä olin. Nyt olemme harjoitelleet yhdessä Amelien jumpan joulujuhlaa varten ja Estellakin osaa jo koko koreografian ulkoa. Nämä ovat varmasti niitä juttuja, mitä vanhanakin muistelen. Kotona temppuillessa käytämme aina paksua jumppamattoa turvallisuussyistä. Tämä jumppamatto on saatu yhteistyössä MoiMiniltä. Nyt sain etuoikeuden jakaa myös teille alekoodin “fitfunfamily”, millä saatte -10% alennusta heidän verkkokaupastaan. Koodilla saatte alennusta kaikista muista tuotteista paitsi Banwood ja Lillagunga- merkin tuotteita.

LUE MYÖS

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Jos haluat kokea olevasi maailman surkein lastenkasvattaja, niin heitä vaikka ajatuksiasi kasvattamisesta äitien keskustelupalstalle. Sillä ei juurikaan ole väliä, mitä kirjoitat, nimittäin saat anyway varmasti hyvän kasan ilkeitä kommentteja ja voit syyllistää itseäsi loppuviikon, kuinka et ole tehnyt mitään oikein. Jos et imetä vauvaasi, niin olet itsekäs (vaikka se johtuisi ihan puhtaasti sinusta riippumattomista asioista). Jos imetät vauvaasi, niin tulit ainoastaan leuhkimaan asiasta julkisesti tehdäksesi itsestäsi paremman äidin. Jos kannatat perhepetiä, niin unissasi käännyt kuitenkin hänen päälleen. Jos vauva nukkuu omassa sängyssään, et vastaa vauvan tarpeisiin ja vauva kokee olonsa hylätyksi. Mikäli synnytit sektiolla, et synnyttänyt ollenkaan. Mikäli synnytytit kivunlievityksen kanssa, niin et tiedä mitään synnytyksestä. Mikäli synnytit luomusti, niin pidä se omana tietonasi tai olet taas se ylpeilevä äiti, joka kerää timantteja kruunuunsa. Jos kerrot väsymyksestäsi, niin sinulta kysytään. miksi ikinä hankit lapsia, koska lapset voivat valvottaa. Jos taas lapsesi nukkuvat öisin kellonympäri, niin jälleen kerran pidä se omana tietonasi, kukaan ei halua kuulla sitä. Aloittaja tullaan luultavasti haukkumaan lastenkasvatustaidoistaan tai jos ei tulla, niin kommentit voidaan ainakin hyvällä väärinymmärryksellä ymmärtää niin. Sinun normaali kommenttisi voidaan aina tulkita ilkeilyksi, syyllistämiseksi tai leuhkimiseksi, vaikka olisit kuinka ystävällisesti kommentin lämpimin ajatuksin kirjoittanut.Siellä vallitsee aivan järkyttävä syyllistämisen sekä syyllistymisen kulttuuri. Äitiys on täynnä tunteita ylitsevuotavasta rakkaudesta jopa niihin ärsyyntymisen tunteisiin. Omat lapset ovat jotain niin äärettömän rakasta, tärkeää ja valloittavaa, mutta usko tai älä, joskus jopa äitiä saattaa ärsyttää. Varmasti (melkein) jokainen äiti haluaa lapsilleen vain parasta. Ehkä juuri siitä syystä me äidit syyllistymme helposti, eikä sitä yhtään helpota se, että sinua syyllistetään. Mikäli ei omaa hyvää itsetuntoa ja kovaa kuorta, niin en suosittele ensimmäisenä hakemaan apua tai tukea keskustelupalstoilta, missä kirjoittelee sadat äidit. Ymmärryksen ja myötätunnon sijaan saatat saada osaksi vain syyllistämistä ja haukkuja.Olen jo kauemmin miettinyt, että mistä tämä johtuu. Useimmiten ilkeilyn takana saattaa olla oma pahaolo, mitä puretaan muihin. Joskus kirjoituksen saattaa lukija tulkita väärin. Siinä, missä toisen tekstissä joka toinen merkki on hymynaama-emoji, niin toisen tekstissä saattaa olla hymynaamojen sijalla huutomerkkejä ilman sen kummempaa miettimistä, mitä ne merkit voivat lukijalle viestittää. Meillä jokaisella on erilainen tapa kirjoittaa ja tulkita tekstejä. Aina kyseessä ei ole kirjoittajan tahto tuomita tai syyllistää, vaan joskus toinen voi kertoa erilaisesta tavastaan toimia ihan hyvää hyvyyttään. Itse kerron mielelläni meidän vauvan rytmittämisestä, koska meidän perheessä se on ollut aivan mielettömän hyvä juttu. Haluan kertoa siitä, jos siitä on myös muille apua, en kertoakseni sen olevan ainoa oikea tapa toimia. Toinen ihminen saattaa kuitenkin tulkita tekstini väärin, vaikka niin ei missään nimessä ollut tarkoitukseni.Joskus oma toimintapa nähdään oikeana ja toisen vääränä, vaikka oikeasti usein kyseessä on kaksi oikeaa, mutta erilaista tapaa toimia. Itse en ole lapsentahtisuuden (täältä voit lukea, miksi loimme vauvallemme rytmin) kannattaja, mutta se ei silti missään nimessä ole väärä tapa toimia, vaan täysin yhtä oikea toimintapa kuin minun toimintapani. On paljon yhtä oikeita tapoja toimia, vaikka ne olisivatkin päinvastaiset. Aina ei ole oikeaa ja väärää, on erilaisia tapoja ja hyvä niin, sillä myös kaikki perheet ovat erilaisia. Tietenkin on olemassa myös niitä ääripää asioita, mitkä ovat ehdottomasti vääriä eikä ainoastaan erilainen tapa toimia ja niihin tilanteisiin tietenkin tulee myös ulkopuolisten puuttua, eikä vain antaa lasten kärsiä. Mutta on myös hyvä muistaa, että useimmiten kyseessä on kuitenkin kaksi yhtä oikeaa, mutta erilaista tapaa.

Tästä tullaankin siihen, että aina ei kyse ole ollenkaan toisen äidin syyllistämisestä (vaikka tätäkin äitipalstoilla on…paljon). Kuinka usein sitä itsekin syyllistyn asiasta ilman, että kukaan syyllisti minua. Kuinka usein koen toisen ihmisen hyökkäävän minua kohti, vaikka hän ainoastaan ehkä halusi tietää enemmän, miksi teen niinkuin teen. Äitiys on niin herkkä aihe puhua. Äitiys on jotain niin tärkeää, koska se millainen äiti minä olen kohdistuu suoraan lapsiini. Siksi ehkä pienetkin asiat saattavat sattua syvälle ja juuri tästä syystä meidän äitien pitäisi olla varovaisia miten toisillemme puhumme. Olemmeko toistemme tukena vai syyllistämmekö toisiamme tunteaksemme itsemme paremmiksi. On myös itse hyvä muistaa ettei syyllisty kaikesta, toisen kertoessaan erilaisesta tavastaan toimia, nimittäin ei ole vain oikeaa ja väärää tapaa. Olisi niin hienoa, että me äidit lopettaisimme kaiken toistemme syyllistämisen, mutta yhtä suuren ongelman näen olevan meidän äitien itsemme syyllistämisen. Ehkä äiti-palstat eivät ole ihan niin pahoja, mitä niistä puhutaan. Ehkä osan me äidit vain koemme liian raskaasti ja syyllistymme, koska luulimme toisen syyllistävän meitä.

LUE MYÖS

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Meillä on viimeisten parin viikon aikana sairastanut koko porukka. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kipeänähän ei tykkää olla kukaan. Ja sairastelusta on vaikea nauttia. Kaikki paikat särkee, ensin on kylmä ja sitten hirveä hiki, missään asennossa ei ole hyvä olla, väsyttää, mutta nukkuminenkin on katkonaista ja ruokaa pitäisi syödä, mutta sekään ei maistu. Sairastaminen ei yksinkertaisesti ole kivaa, paitsi jos on yhtä positiivinen kuin pienet lapset.Amelie ja Estella mittasivat vuoron perään toisiltaan kuumetta ja mittarin liikahtaessa kuumeen puolelle tytöt hyppivät ilosta. Samalla, kun yritin selittää heille ettei sairastelu ole leikin asia eikä siitä pitäisi iloita, niin mietin miten hienoa on, että lapset näkevät hyvää kaikessa, jopa sairastelussa. Juttelimme lasten kanssa sairastamisesta ja näimme tämän hyvin eri silmin. Sen sijaan, että minä toruin lapsiani heidän ajatusmallistaan, niin olisi minun ehkä aika miettiä omaa ajatusmaailmaani. Ei kaikesta tarvitse ajatella niin negatiivisesti. Miksen itsekin opettelisi näkemään niissä ei- niin- kivoissa- hetkissä positiivisia asioita? Miksen itsekin voisi nauttia siitä kaakaolasillisesta yhtä antaumuksella kuin meidän kaksivuotias. Miksen itsekin voisi istua takan vierellä ihailemassa tulta samalla haltioituneella katseella kuin meidän kuusi vuotias? Arkiset asiathan ovat niitä parhaita ja haluan itsekin oppia nauttimaan niistä yhtä paljon kuin pienet lapset. Arkipäivät ovat täynnä ihan mielettömiä hetkiä ja ohitan ne liian usein niiden arkisuuden takia. Osaisinpa itsekin nähdä sairastelun yhtä positiivisesti kuin tytöt. Tytöille sairastelu tarkottaa jatkuvaa ruokapalvelua sohvalle, hemmottelua, ohjelman katsomista, tunti tolkulla afrikan tähden pelaamista, päivisin kirjan lukemista takkatulen äärellä, lämpimän kaakaon juomista ja kiirettömiä hetkiä kotona perheen kanssa. Saa luvan kanssa vaan maata koko päivän vain vaihtaen paikkaa sohvalta takan viereen. Okei, ihan realistina on pakko todeta, että pienten lasten vanhemmille ei sairastelu todellakaan tarkoita koko päivän makoilua ja pelkkiä kiirettömiä hetkiä. Mutta silti lyön vetoa, että me aikuisetkin voisimme nähdä ne nihkeätkin hetket paljon positiivisemmassa valossa. Olen aivan mielettömän kiitollinen, että meidän perheessä asuu kolme pikkutyyppiä, jotka joka päivä opettavat meille vanhemmille jotain uutta. 

Tyttöjen mekot saatu LeutoKidsiltä. Leutokidsillä on aivan ihania vaatteita, niin lapsille kuin aikuisillekin <3

LUE MYÖS

VAUVOJEN SIUNAUSTILAISUUS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Ei, imetys ei ole itsestään sulattanu jokaista tullutta kiloa ja kasvattanut aikaisemmin olleita lihaksia takaisin? Olen kirjoittanut aiemmin postausta, kuinka itselläni toisella kerralla tulleet raskauskilot tuntuivat olevan kymmenen kertaa tiukemmassa kuin ensimmäisellä kerralla. Pelkkä imetys ei enää vienytkään jokaista tullutta kiloa mukanaan.treenaaminen synnytyksen jälkeenTottakai tämä oottaa aikaa ja se on täysin normaalia. Olenhan vatsassani kasvattanut toista ihmistä yhdeksän kuukauden ajan, jonka jälkeen synnyttänyt ja muuntaunut ruoka-automaatiksi, niin kyllähän se saa näkyä tässä kropassa. Siitä huolimatta olen itse pikkuhiljaa halunnut aloitta treenaamisen, sillä oikeasti nautin siitä. Kävimme taannoin Domin kanssa keskustelua halustani aloittaa treenaaminen taas salilla. Kerroin Domille, että en  ole valmis vielä menemään yli kymmenen kilometrin päähän pikkutyypistämme, joten sovimme, että Dom tulee tyttöjen kanssa siihen salin viereiseen puistoon leikkimään treenini ajaksi ja näin Eliana voi nukkua vaunuissa vain n.100 metrin päässä minusta. Voin siis treenata hyvillä mielin ilman stressiä, kun tiedän nuorimmaisemme olevan aivan lähellä, mikäli hänelle yllättäen iskisi jäätävä ikävä (tai siis, jos minulla iskee se jäätävä ikävä).En myöskään koe treenaamista mitenkään rankaksi vauva-arjen keskellä, vaan päinvastoin. Tähän varmasti suurena syynä on se, että vauvamme nukku yöt jo ilman heräämisiä. Olen silti ehdottomasti sitä mieltä, että mikäli et nauti treenaamisesta, niin sinne ei todellakaan ole mikään kiire vauva-arjen keskeltä. Tärkeintä on nauttia pienokaisesta ja perheestä sekä kuunnella omaa kroppaansa armollisesti. Itselleni raskausaika on se aika, jolloin ei treenattua tule ollenkaan, koska olen semi heikossa hapessa. Synnytyksen jälkeen taas olen ollut energinen ja virkeä ja lähdin kiertelemään vauvan kanssa jo osastoa pienokaisen ollessa vain 3h vanha. treenaaminen synnytyksen jälkeen

Juuri synnyttäneen on hyvä välttää:

– Hyppyjä, koska se aiheuttaa painetta lantionpohjaan.

– Tärähtelyä ja nopeita käännöksiä vaativia lajeja, koska nivelten palautuminen ottaa aikaa, jopa yli puoli vuotta.

– Vatsalihaksia ei myöskään tulisi treenata, ennen kuin olet tarkistanut vatsalihasten palautuneen. Nimittäin vatsalihakset ovat synnytyksen jälkeen erillään.

– Uimista ei myöskään suositella tulehdusriskin vuoksi, kunnes jälkivuoto on loppunut.

Muistathan ennen suorien vatsalihasten treenaamista tarkistaa, että lihakset ovat palautuneet. Jos aloitat treenaamisen ennen tarkistamista, voi rako venyä entisestään ja palautuminen hidastua.

Tarkista vatsalihastesi palautuminen näin:

– Asetu selinmakuulle lattialle jalat hieman koukussa

– Aseta yksi tai kaksi sormea suorien vatsalihasten väliin hieman navan yläpuolelle

– Nosta pää ja olkapäät irti lattiasta kohti polvia. Tällöin tunnet vatsalihakset sormien kummallakin puolella

– Mikäli et vatsalihaksiasi tunne, niin aseta kolme tai neljä sormea vatsalihastesi väliin ja toista sama liike

– Löytäessäsi vatsalihasten reunat, tulisi etäisyyden olla n.2,5cm toisistaan eli kahden sormen verran. Tällöin ei ole estettä suorien vatsalihasten treenaamiselle.

– Mikäli väli on suurempi, ei treenaamista tulisi vielä aloittaa.

*Kuvissa näkyvät Hummel :in kengät ovat saatu Color4care :lta. Siellä on muuten tällä hetkellä menossa huimat alet. Sieltä löydät niin käytännölliset tennarit kuin työvaatteetkin. Pääset katsomaan ale-tuotteita täältä.

Meitä seuraaville ihmisille ei liene yllätys, että Domin kanssa emme voi sietää uskonnollisuutta, koska se yleensä vie ihmiset kauas Jeesuksesta. Uskonnollisuus on saanut paljon pahaa aikaan ja uskonnollisuuden takia moni ei edes halua tuntea Jeesusta. Liian usein uskonnollisuus ja usko sotketaan keskenään. Uskonnollisuuden sijaan unohdetaan, että suhde Jeesuksen kanssa on kaikkea muuta kuin sääntöjä, rangaistuksia ja stressiä. Suhde Jeesuksen kanssa on parasta mitä voi olla. Siinä ei todellakaan ole kyse siitä, mitä me olemme tehneet, vaan mitä Hän on tehnyt.Emme siis ole uskonnollisia ja haluamme pitää uskonnollisuuden kaukana kodistamme. Sen sijaan kummatkin Domin kanssa uskomme Jeesukseen ja siihen, että Hän on puolestamme kuollut ristillä. Uskomme, että on taivas ja sinne on mahdollista päästä. Emme kuitenkaan usko, että kaste on se pelastava tekijä. Uskomme, että lapset pääsevät taivaaseen olivatpa heidät kastettu tai ei. Eihän pieni vauva edes päätä itse kasteestaan, miten tämä sitten voisi pelastaa tai olla pelastamatta heitä. Taivaan Isä on oikeudenmukainen ja rakastava, joten uskon jokaisen pienen vauvan, joka ei edes erota oikeaa väärästä, pääsevän taivaaseen kastettuna tai ilman kastetta.Emme myöskään synnärillä antaneet lupaa hätäkasteeseen, mikäli jotain pahaa olisi tapahtunut. Syy ei ollut se, että emme uskoisi Jeesukseen. Syy oli se, että me nimenomaan uskomme ja uskomme hänen olevan oikeudenmukainen, rakastava ja armollinen isä, jonka luokse pääsee aivan varmasti jokainen pikkuihminen, joka ei vielä ole tarpeeksi vanha uskomaan tai olemaan uskomatta.Lapsemme saavat vanhempana päättää haluavatko he uskoa Jeesukseen ja mennä kasteelle vai ei. Tämä päätös ei ole mielestäni meidän vanhempien käsissä, vaan ehdottomasti tällainen päätös kuuluu lapsille itselleen. Meidän lapset ovat kaikki siunauttu kasteen sijaan. Tietenkin toivon, että lapseni oppisivat tuntemaan Jeesuksen, koska uskon sen olevan parasta, mitä heille voi ikinä tapahtua. Tämä asia ei kuitenkaan ole minun käsissäni, eikä se oli minun päätökseni.

 

LUE MYÖS

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Sosiaalinenmedia, tuo kaiken pahan alku ja juuri. minkä jälkeen kenenkään elämä ei ole ollut enää entisensä. Sosiaalisenmedian myötä on onnistuttu luomaan illuusioita elämistä, mitä ei todellisuudessa ole olemassa. Uskallan väittää julkisessa blogissani, missä kaikkea kirjoittamaani voidaan käyttää minua vastaan, ettei kenenkään ihmisen elämä ole täydellistä. Ei edes minun, vaikka kirjoitankin Instagramissani eläväni unelmaani. Lauseeni on ehkä johtanut muutamia harhaan, joten korjataanhan pari faktaa. Vaikka lause pitääkin paikkansa ja voinkin kolmen pienen lapsen äitinä sekä yhden miehen vaimona sanoa, että olen aivan äärimmäisen kiitollinen tästä elämästä. Koen itseni etuoikeutetuksi ja siunatuksi, että minä saan seurata tyttärieni elämää sekä nähdä heidän kasvavan. Koen suurta kiitollisuutta käpertyessäni illalla Domin kainaloon juttelemaan päivän tapahtumista. Siitä huolimatta elämäni on kaukana täydellisestä.Instagramissa tulee seurattua erilaisia ihmisiä ja heillä tietenkin on erilaisia vahvuuksia. Yksi ihminen on aina laitettu ja hiukset mintissä, toisen koti loistaa aina puhtaana ja kolmen ruokalajin illallista tarjoillaan lähes joka ilta, kolmannella on supertreenattu kroppa viidestä lapsesta huolimatta, neljäs ehtii kiireisen arjen keskellä satsamaan ihan mielettömästi parisuhteeseen sekä lapsiin ja viidennen uraputki senkun etenee. Sitten selaillessani näiden eri ihmisten Instagramia luon päässäni illuusion, että kaikki muut pystyvät olemaan kaikkea, mutta minä en saa edes kotia pidettyä siistinä. Totuushan ei kuitenkaan mennyt niin, vaan jokaisella ihmisellä oli se oma vahvuus ei suinkaan kaikkia. Meillä jokaisella on vain 24 h aikaa vuorokaudessa ei yhtään enempää tai vähempää. Eikä sillä meidän naapurillakaan ole aikaa tippakaan enempää kuin itsellämme. Uskallan siis väittää, että on melko mahdoton suoritua kiitettävin arvosanoin jokaisesta elämänosa-alueesta, koska tunnit yksinkertaisesti loppuvat kesken. Jos taas ajattelet olevasi superihminen, joka muiden nukkuessa satsaakin uraansa tai treenaamiseen, niin kosahtaa sekin homma jossain vaiheessa ja tällöin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ainakaan ole kunnossa.

Jos siis kuulut siihen porukkaan mihin itse kuulun, että et ole onnistunut handlaamaan koko palettia täydellisesti, niin voit huokaista helpotuksesta. Luultavasti tähän porukkaan kuuluu huomattavasti enemmän ihmisiä kuin tähän täydellisten sakkiin. Itse asiassa onko näitä täydellisiä edes olemassa. Jos koti kiiltää kuin kulta, töitä tehdään kellonympäri ja vapaa-ajalla kaikki aika käytetään treenamiseen, niin mitenkäs ihmissuhteet voi? Kenenkään elämä ei ole täydellistä, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, vaikka se Instagramissa saattaisi siltä näyttää. Suurinosa meistä jakaa somessa ne jutut, missä olemme hyviä, mutta jätämme ehkä kertomatta ne, mitkä eivät ole vahvuuksiamme. Onkin siis varmasti ihan hyvä muistuttaa itseä sekä toisiamme, että otetaan ihan rennosti ja nautitaan elämästä eikä verrata omaa elämäämme Instagram- täydellisyyksiin, mitä ei ole olemmassa. Lopetetaan myös vertaamasta sitä kumppania niihin superpuolisoihin, mitä myöskään ei ole olemassa. Me jokainen olemme ihmisiä, teemme virheitä ja jopa väsymme. Ei ole täydellistä ihmistä, ei täydellistä ihmissuhdetta (koska niissä valitettavasti on vähintään kaksi epätäydellistä ihmistä) eikä täydellistä elämää.

Elämä on huomattavasti leppoisampaa, kun ymmärtää ettei jokaisessa asiassa tarvitse olla täydellinen. Ollaan siis armollisia toisillemme sekä itsellemme. Seuraavaksi menenkin postailemaan Instagramin puolelle, jonkun ihanan söpön kuvan lapsista. Ne samat lapset juuri vähän aikaa sitten tappelivat nukkumaanmenosta ja meinasi mennä hermot, koska oli stressi tulla postaamaan uusi blogipostaus. Todettakoot tähän loppuun vielä, että vaikka sydämeni on täynnä kiitosta joka ikinen päivä katsoessani ympärilleni, niin kyllä meilläkin ihan normaalia arkea eletään ylä- ja alamäkineen.

 

LUE MYÖS

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

!Tämän postauksen kuvat eivät ole superlaadukkaita, vaan tarkoituksena oli ainoastaan dokumentoida miltä näytän raskauden jälkeen!

Kuvat ovat otettu 5 viikkoa synnytyksen jälkeen. Kerta toisensa jälkeen palautuminen tuntuu tapahtuvan hitaammin ja hitaammin. Ensimmäisellä kerralla kilot olivat tippuneet jo ennen sairaalasta kotiutumista ja vanhat farkut vedin jalkaan alle viikko synnytyksestä. Toisen kohdalla palautuminen kesti huomattavasti kauemmin, mutta silti nopeammin kuin tällä kolmannella kerralla. Tällä kertaa ei ollut toivoakaan mahtua vanhoihin housuihin, joten pelastukseni olivat nämä HUJAUKSEN -leggingsit (myös Instagramissa vilahdellut imetysmekkoni on HUJAUKSEN). Aivan täydelliset after birth- housut, eivät kiristä tai purista. Nämä leggarit ovat itseasiassa edelleenkin yhdet eniten käyttämäni housut, koska ne ovat yksinkertaisesti niin mukavat päällä.synnytyksestä palautuminenKuusi viikkoa synnytyksestä ja kiloista on lähtenyt neljä(!). Kolme kiloa lähti melko pian synnytyksen jälkeen, mutta viimeisin lähtenyt kilo lähti vasta ruokavaliomuutoksen jälkeen. Voitteko kuvitella, neljä kiloa lähtenyt ja vauva itsessään painoi 3,7kg. Ei siis todellakaan ole rytinällä lähtenyt raskausaikana tulleet kilot, vaan päinvastoin. Sen lisäksi, että kiloja on vielä jäljellä, on myös ryhtini kadoksissa.

Tällä kertaa olen kuitenkin ollut hyvinkin leppoisalla mielellä kroppani kanssa ja ilokseni olen huomannut, etteivät lisäkilot tai roikkuva vatsapussi ole stressannut minua hetkeäkään. Olen nauttinut vauva-ajasta, ottanut leppoisasti lasten kanssa ja syönyt suklaatakin melko paljon. Urheiluni on painottunut vaunulenkkeihin, mutta niitäkään en ole tehnyt kilojen karistaminen mielessä, vaan aidosta halusta ulkoilla ja nauttia elämästä. Kroppani on tehnyt valtavan työn kantaessaan yhdeksän kuukautta pientä ihmisen alkua ja synnyttäessään hänet, nyt on ollut aika levähtää hetki. Instagramissa on paljon niitä äitejä, jotka ovat näyttäneet viikko synnytyksen jälkeen samalta kuin ennen raskautta. Minä en ole yksi heistä, eikä minun onneksi tarvitsekaan olla. Minulla ei kilot lähteneet muutamassa päivässä, enkä minä ollut viikko synnytyksen jälkeen kuntosalilla. Voin todeta omistavani vielä useammankin kilon raskaudesta ja rehellisyyden nimissä voin myös kertoa, että kilojen karistaminen ei ole tällä hetkellä to-do-listallani priorisoitu kovinkaan korkealle.synnytyksestä palautuminenEnsimmäiset viikot synnytyksen jälkeen söin melko rennosti, mitä sattuu ja milloin sattuu ja sen huomasi olossakin. Jaksan itse huomattavasti paremmin, kun syön säännöllisesti ja terveellisesti sekä haluan satsata laadukkaaseen ravitsemukseen myös imetyksen takia. Ruokavaliomuutostakaan en siis tehnyt vain kilojen takia, vaan paremman olon ja imetyksen takia. Oma ajatukseni on tällä hetkellä kuunnella omaa kroppaa, syödä terveellisesti ja liikkua vähitellen enemmän ja enemmän. Tarkoituksena on urheilla pikkuhiljaa ja saada hyvä ryhti takaisin ja voida hyvin. Puntarilla ajattelin seuraavan kerran käydä muutaman viikon päästä jos silloinkaan. Tärkeintä on nyt, että kroppa saa palautua ja oma olo on hyvä. Mitä omaan ulkonäköön tulee, niin kuvat kertovat enemmän kuin puntari. Aion myös julkaista ennen jälkeen kuvat teille ja toivon kovasti, että ryhdissäni on ainakin seuraaviin kuviin tapahtunut pientä muutosta. Tällä ryhdillä on nimittäin pian varmasti odotettavissa selkä- ja niskakipuja.synnytyksestä palautuminenTänään kävin jälkitarkastuksessa, missä kaiken todettiin olevan paremmin kuin hyvin, joten pikkuhiljaa voin alkaa halutessani treenaamaan. Treenit ovat paljolti vielä kävelylenkkejä vauvan kanssa tai rentoja kotitreenejä perheen kanssa. Vatsalihaksia en aio tehdä vielä ollenkaan hetkeen ja hypyt tulee kuvioihin vasta parin viikon päästä. Pikkuhiljaa hyvää tulee ja varmasti vauvan kasvaessa tulevat jälleen kuntosalitreenitkin kuvioihin, mutta nyt niiden aika ei ole vielä. Vielä en malttaisi edes lähteä salille ilman vauvaa <3

Muutaman viikon päästä julkaisen uudet kuvat, mitä muutoksia on kropassa saatu aikaan hyvin maltillisella treenillä ja terveellisellä ruokavaliolla höystettynä tietty pienillä herkuilla 😉

LUE MYÖS

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM