kesämekkoOlen 100% aamuihminen ja kahden lapsen äitinä siitä ei ainakaan ole haittaa. Nautin suunnattomasti aikaisista aamuista. Täytyy silti myöntää, että aamu neljän herätykset Estellan toimesta, ei itseäni kovinkaan naurata. Eilinen aamu oli kuitenkin aivan täydellinen. Amelie ja Estella heräsivät vasta kuuden jälkeen, juuri sopiva aika. Söimme rauhassa aamupalaa, nautimme perhe ajasta ja menimme aamutuimaan pellolle räpsimään muutamat kuvat tyttöjen kanssa. kesämekkoDom taitaa meidän perheessä olla ainut iltaihminen, joka hänkin on erinomaisesti oppinut aamuihmisen roolin. Meidän perheessä aamut on niitä hetkiä, kun makoillaan pitkään vieretysten sängyllä ja syödään aamupalaa pitkän  kaavan mukaan. Jutellaan, keskustellaan, halitaan, luetaan ja vain nautitaan toisistamme. Illalla, kun koko porukka on jo ihan liian väsynyt kunnon keskusteluihin. Suurinosa aamuistamme alkaa aina samalla kysymyksellä Amelien suusta:” onks tänään kesämekkopäivä?” Kysymykseen vastatessa täytyy olla hyvinkin tarkkana. Jos nimittäin totean olevan kesämekkopäivä, niin päivän asuun eivät kuuluu pitkä paita saati sukkahousut. Varmuuden vuoksi jokainen aamumme alkaa “perusmekkopäivällä” ja voi sään salliessa muuttua “kesämekkopäiväksi.” Meillä rakastetaan kesämekkoja ja niitä löytyykin kaapista muutamia erilaisia. Minun kesämekot melkein kaikki tämäkin mekko mukaanluettuna on House of Brandonilta (klik), siellä on muuten tällä hetkellä niin mieletön määrä aivan ihania kesämekkoja alessa, että kannattaa käydä ihmeessä tsekkaamassa!kesämekko

“Älä välitä muista, vaan elä niinkun sinä haluat ja niin, että nautit siitä.” Tämä teksti tulee vastaan hieman eri muodossa säännöllisin väliajoin. Kehoitetaan puskemaan läpi omia unelmiaan ja omaa hyvinvointiaan eteenpäin välittämättä muista. Lukiessani tämän kaltaisia tekstejä saa minut todella surulliseksi. Jos käyttäydyn välittämättä muista ihmisistä ympärilläni, niin pliis ystävät pistäkää mut takas ruotuun!mitä muut susta ajatteleeLapsiani en missään nimessä halua kasvattaa ajattelemaan vain itseään. Haluan kannustaa lapsiamme toteuttamaan unelmiaan ja tsempata heitä elämässä eteenpäin. Haluan, että lapsemme nauttivat elämästään. Mutta en milloinkaan halua heidän ajattelevan, että ympärillä olevien ihmisten tunteilla ei ole väliä. Haluan opettaa heille, että heidän tulee rakastaa ihmisiä. Haluan opettaa heitä olemaan ystävällinen kaikille, eikä vain heille joista he itse mahdollisesti voisivat hyötyä. Haluan heidän auttavan apua tarvitsevia ilman, että he odottavat vastalahjoja. Haluan heidän oppivan laittamaan jopa oman hyvinvoinnin toissijaiseksi. Haluan kasvattaa lapset, jotka eivät pyöri vain oman nautinnon ympärillä. Toivon, että he osaavat katsoa ikiomaa napaansa pidemmälle ja nähdä muutkin ihmiset tällä pallolla.mitä muut susta ajatteleeKehottaessamme lapsiamme olemaan välittämättä muista ihmisistä ja pitämään tärkeimpänä omaa hyvinvointiaan olemme kasvattamassa melko itsekästä sukupolvea. Emme voi syyttää muutaman vuoden päästä kuin itseämme niittäessämme satoa, jota olemme kylväneet. Maailma muuttuu ja maailmasta on tullut todella kova. Pelkäämmekö etteivät ystävälliset ihmiset pärjää, koska heitä hyväksikäytetään? Haluammeko kasvattaa kovempia ihmisiä, koska maailma on jo täynnä niin kovia ihmisiä? Voimmeko muuttaa itsekästä maailmaa olemalla itsekkäämpiä? Voisiko sittenkin kylvämällä hyvää myös niittää hyvää? mitä muut susta ajatteleeMitä jos opettaisimme seuraavan sukupolven ajattelemaan myös naapureita, ystäviä, perheitä ja jopa niitä tuntemattomia? Sukupolven, jossa jokaisella olisi aito halu auttaa ja kantaa oma kortensa kekoon. Riskinä on, että autamme ihmisiä, jotka eivät auta meitä takaisin. Mutta se tuskin on ongelma, jos alun perinkään emme odottaneet saavamme mitään takaisin vaan autoimme auttamisen takia.

Instagramissa tullut kyselyä, mistä mun mekko on. Se löytyy HouseOfBrandonilta!

—English—

“Don’t care about other people but live it the way you want and the way that you enjoy it.” This is something I come across regularly in one way or another. We are encouraged to push our dreams and well-being through without caring for other people. As I’m reading things like this, it makes me really sad. If I act without caring about the people around me, then please friends, tell me put me back on line!

There’s no way I’d want to raise our kids to only think of themselves. I want to encourage our children to reach for their dreams and to cheer them on in life. I want our children to enjoy life. But I never want them to think that the feelings of the people around them don’t matter. I want to teach them to be kind to everybody, not just to the people that might benefit them. I want them to help people in need without expecting something back. I want them to even learn to put their own well-being secondary. I want to raise children whose lives don’t just revolve around their own pleasure. I hope that they know better than to just think of themselves and instead see the other people on this globe.

As we encourage our children not to care about other people and to consider their own well-being as the highest priority, we are raising quite the selfish generation. In a few years when we are going to reap what we have sown, we can blame no one but ourselves. The world is changing and it has become very hard. Are we afraid that kind people are not going to do well in life because they will be taken advantage of? Do we want to raise even harder children because the world is already full of such people? Can we change a selfish world by being more selfish? Could it be, after all, that by sowing good, good could also be reaped?  

What if we taught the next generation to also think of their neighbors, friends, family and even the strangers? A generation, in which everybody had a pure desire to help and to do their part. It involves the risk of having some people not to help us back. But this should hardly be a problem if we didn’t expect anything in return in the first place, but rather helped for the sake of helping. 

Meillä ihmisillä on luontainen tapa aliarvioida itseämme. Miksi ihmeessä me emme usko itseemme? On tehty useita testejä, missä koehenkilöitä hämäämällä he ovat pystyneet parantamaan esim. heidän parhaita urheilusuorituksiaan huimasti. aliarvioidaOn hyvä ymmärtää realistisuus, että tuskin pääset pelaamaan Ronaldon kanssa samaan futisjoukkueeseen, jos et ole milloinkaan futista potkinut. Mutta kuinka paljon meiltä jää täysin realistisia tavoitteita saavuttamatta, koska luovutamme ennen aloittamista? Pelkäämmekö ihmisten kommentteja? Pelkäämmekö epäonnistuvamme ja jonkun nauravan meille?

Kuinka monta kertaa koet oikeudeksesi naljailla ystäväsi jatkuville painonpudotusyrityksille? Oletko miettinyt, että ehkä juuri sinun naljailusi saattoi olla viiminen niitti ja johtaa taas uudelleen epäonnistumiseen? Ehkä näit jonkun potkivat futista ja nauroit kavereidesi kanssa hänen surkeille taidoilleen, hän lopetti pelaamisen ja siinä saattoi mennä Suomen toivo voittaa futiksen maailmanmestaruus, koska ehkä juuri hän olisi treenaamisella päässyt huipulle. Jostain kumman syystä meillä ihmisillä on joku ihme tarve sörkkiä muiden ihmisten asioihin ja antaa negatiivista palautetta kannustavan sijaan. Miksi? Pelkäämmekö läheistemme onnistuvan? Olisiko se meiltä pois? aliarvioidaMitä jos aloittaisimme yhdessä kehumaan toisiamme ja kannustamaan toisiamme eteenpäin. Voi, kuinka paljon parempi paikka Suomikin olisi, jos oman navan sijaan katsoisimme myös toisiamme ja haluaisimme toisillemme hyvää. Pistetään hyvä kiertämään ja uskotaan itseemme, mutta myös toisiimme, jotta he voivat uskoa itseensä! Aletaan puhumaan toistemme selän takana hyvää ja kannustetaan toisiamme eteenpäin. Pienet teot tekevät suuria muutoksia. Omassa kaupungissasi sinä voit olla se muutoksen tekijä, joka lannistamisen sijaan kannustaa. Sinun kannustuksesi ansiosta, joku voi päästä tavoitteeseensa. Ollaan toistemme tukena, ei esteenä. Kannustetaan toisiamme. Ei aliarvioida toisiamme.aliarvioida

—- English —-

We have a natural way of underestimating ourselves. Why on earth can’t we believe in ourselves? There have been several tests where experts have, by bluffing people, gotten them to improve their sports performances a lot, for example.

It is good to be realistic in knowing that you can’t play in the same football team as Ronaldo if you’ve never kicked a football in your life. But how many realistic goals are left unreached just because we quit before starting? Are we afraid of people’s comments? Are we afraid of failure and somebody laughing at us?

How many times you’ve mocked your friend’s weight-loss attempts? Have you thought that maybe your mockery might have been the last straw for a new failure? Maybe you saw someone kicking a football, laughed at his poor skills with your friends and so made him stop playing. This could’ve been the future hope for a win the world cup, since he might have been the one to get to the top with hard work and training. For some reason we people have some weird need to poke into other people’s business and give negative feedback instead of encouraging.

What if we started to complement each other and encourage one another? Oh, how much better a place Finland would be if we would turn from our self-centeredness to each other and only want the best for other people. Let’s pay it forward and believe, not only in ourselves, but also in others, so they can also believe in themselves! Let’s start speaking good about one another behind our backs and cheer each other on. Small actions can make huge differences. In your hometown you can be the one making the change. The one who encourages instead of discourages. Because of your encouragement, someone might reach their goal. Let’s support each other, not weigh each other down.

Oletko miettinyt, mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa ensi kesänä? Miten ois olympialaiset? Istuskeltiin Domin kanssa aamupalalla, kun aurinko paisto ihanasti ikkunasta sisään. Mietittiin tulevaa kesää, perhettä, ystäviä, leirejä, treenaamista ja miten me aiotaan tehdä tästä kesästä ihan huippu. Huippuun kesään luonnollisesti kuuluu olympialaiset, eikä mitkä tahansa olympialaiset, vaan koko perheen olympialaiset.Mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa?Niimpä me lähetettiin meidän perhe Whatsapp-ryhmään “Impilän vintilöihin” viestiä, että kesällä 2017 otetaan miehestä mittaa ja kisataan meidän mökillä, Impilässä. Siinä missä minä mietin kisojen ruokapuolta, niin Dom alkoi heti pohtia kuinka kilpailut voidaan pisteyttää mahdollisimman oikein. Pieni voiton kiilto taisi olla jo silmissään. Ja kukapa nyt ei tahtoisi voittaa kisaa, jossa häviäjä joukkue valmistaa voittajille iltapalan. Lapset ovat poikkeus, he saavat voitostaan palkinnon! 🙂Mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa?Mä rakastan tehdä perheenä juttuja ja oon ihan fiiliksissä meen ens kesän kisoista. Amelie on aloittanut jo treenaamiseen ja uskoo vahvasti lasten voittoon. Enkä yhtään ihmettelisi vaikka Domkin salaa iltaisin treenaisi lusikka suussa kananmunan kuljetusta tulevaa varten. Meidän perheessä Amelie ja Dom tuntuu olevan melko kilpailuhenkistä porukkaa. Minä taidan edelleen käyttää valmistautumisenergiani ruokapuolen suunnitteluun, eihän Olympialaiset ole mitään ilman Classicin kermatoffee- jäätelöitä. Älä siis enää mieti, mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa, vaan järjestä koko perheen olympialaiset.

—- English —-

One morning Dom and I were having breakfast and the sun was shining brightly through the windows. We talked about the upcoming summer, family, friends, camps, working out and how we were going to make this summer an awesome one.

So, we decided to send a message to our family WhatsApp group and tell the others that we’re going to have Olympics in our Impilä cottage in the summer. May the best man win! I started to think about the catering of the sports event, while Dom started to think about how to correctly score each sport. I’m pretty sure I saw the hungry-to-win glimmer in his eyes. And hey, who wouldn’t want to win a competition where the losers prepare dinner for the winners? The kids are an exception, they’ll get prizes!

I love to do things with family, and am stoked about the next summer’s Olympics. Amelie has already started prepping and firmly believes the kids are going to win. And I wouldn’t be surprised if Dom secretly practiced every night to carry an egg on a spoon that’s in his mouth. In our family, Dom and Amelie are the more competitive ones. I think I’m still going to use my energy on planning the catering of the competition. After all, what are Olympics without Classic’s fudge ice cream?

Miten saada lapsi liikkumaan?

“Äiti kato, iskä kato, mä oon oppinut seisomaan käsillä seinää vasten,” kuului hiljattain esikoisemme suusta. Aikuisen silmin se äkkiseltään näyttää vaatineensa armotonta treenaamista, monia muksahduksia ja taas uudelleen yrittämistä. Lapselle se ei kuitenkaan ole sitä ollut. Neljä vuotiaallemme se on ollut luonnollista uuden opettelua ja leikkimistä. Jokainen lapsi on erilainen ja kiinnostunut erilaisista asioista, mutta uskallan väittää jokaiselle lapselle liikkumisen jossain muodossa olevan luontaista. Siinä missä meidän esikoinen heitti puol voltin 4,5vuotiaana (ja aiheutti melkein sydänkohtauksen meille) voi nuorempi tyytyä puistossa keinumiseen ja liukumäestä laskemiseen siinä iässä. Olipa niin tai näin, niin mielestäni (pienille) lapsille liikkuminen tulee luonnostaa, jos aikuiset eivät ohjelmoi lapsia muilla virikkeillä. Minulta kysytään välillä, miten saada lapsi liikkumaan enemmän. Varmasti moni vanhempi pyörii tämän asian ympärillä ja haluaisi kuulla siihen vastauksen. Itse vastaan usein kysyjille kysymyksellä:” paljonko lapsellasi on ruutuaikaa?” Useimmilla lapsilla, jotka eivät liiku paljoa on todella paljon ruutuaikaa. miten saada lapsi liikkumaanAmelie on aina ollut kiinnostunut kiipeilemisestä ja akrobatiasta, mikä on meiltä vanhemmilta vaatinut melko paljon. Näin itseni aina kannustamassa Amelieta harrastuksessaan tanssisalin reunalla. Todellisuudessa löydänkin itseni puun juurelta kuuntelemassa Domin rauhoittelua, miten minun pitää antaa tytön kiivetä ja opetella. Kotona ollessa parhaita leikkejä susileikin lisäksi on ehdottomasti akrobatia- temput. Harrastukseksikin valikoitui tanssituntien suositteluista huolimatta sirkuskoulu. Seuraava tyttömme hyvin mahdollisesti saattaa valita täysin toisenlaisen polun. Ehkä hän nauttii puistoilusta ja rauhallisista ulkoleikeistä. Ehkä Estella ei milloinkaan tule vaatimaan harrastuksen aloittamista, vaan tyytyy perheen yhteisiin luisteluhetkiin. Sillä ei ole väliä valitsipa nuorempi kulkea isosiskonsa jalanjäljissä tai mennä täysin toisenlaista polkua. Tärkeää on, että lapsi liikkuu ja nauttii siitä. Lapsilla on luonnostaan tapa liikkua leikkiessään. Mutta me aikuisina pystymme vaikuttamaan siihen jatkuuko liikkuminen luontaisena myös heidän varttuessaan.miten saada lapsi liikkumaanLapsen liikunta ei vaadi harrastusta ellei lapsi niin itse toivo. Lapsi liikkuu, kun leikkii. Lähtiessämme perheenä kävelylle esikoinen ottaa yleensä pyörän. Pyörällä hän pyöräilee meistä jonkun matkan päähän ja palaa takaisin meitä vastaan ja toistaa tämän lenkin aikana tuhat kertaa. Hän siis pyöräilee lenkkimatkamme moninkertaisesti. Hän tuskin missään vaiheessa ajattelee kuluttamiaan kaloreita tai kasvavia reisilihaksiaan. Se on hänelle leikki ja hän nauttii siitä. Puistossa hän juoksee ylös ja laskee alas liukumäkeä niin monta kertaa, että itse kullekin aikuisellekin siinä olisi melkoinen hiki päällä.miten saada lapsi liikkumaanMiksi ihmeessä nykyään sitten olemme siinä pisteessä, että lapsia pitää patistamaan lähteä ulkoilemaan ja liikkumaan? Missä vaiheessa liikkumisesta on tullut ikävä pakollinen paha? 

Uskon, että me vanhempina voimme edesauttaa lasten liikkumista jo pienestä pitäen. Ei sitä turhaan vouhoteta ruutuajan kontrolloimisesta, Onhan se itsellekin huomattavasti leppoisampaa katsella leffaa ja syödä suklaata kuin lähteä salille. Jos netti ei toimisi, suklaatakaan ei löytyisi kaapista ja olisin yksin, niin aivan varmasti lähtisin ulkoilemaan tai salille todella hyvin mielin. Jos “parempaa(laiskempaa)”  tekemistä ei ole tarjolla, niin liikkuminen tuntuu todella houkuttelevalta. Uskallan väittää saman toimivan näiden pikku ihmistenkin kanssa. Jos tarjolla ei ole netflixiä, niin ulkoilu saattaa kiinnostaa ihan eritavalla. Kun koulusta tullessa mahdollisuutena ei olekaan pelata pleikkaa, voi futis kavereiden kanssa tuntua huomattavasti houkuttelevammalta. Ei tehdä liikunnasta lapsille ikävää pakollista asiaa, koska se ei ole sitä. Liikunta on hauskaa yhdessä oloa ja lapsille ennen kaikkea se on leikkimistä. miten saada lapsi liikkumaanKannattaa lukea myös Helsingin Sanomien yksi artikkeli: Osa lapsista ei pääse enää edes kyykkyyn – eikä pysty istumaan selkä suorassa – tutkimus piirtää karun kuvan koululaisista. On meidän aikuisten vastuulla, että lapsilla pysyy luontainen fiilis liikkumiseen. Tehdään hyviä valintoja ja mietitään, miten saada lapsi liikkumaan?

|English|

“Mom look! Dad look, I´ve learnt how to do a handstand against the wall!” This is what our daughter recently enthusiastically told us. For an adult this might seem like a task that requires merciless practice, several falls and trying yet again. For her this wasn’t the case. For our four-year-old this has been learning and playing in a natural way. Each child is different and interested in different kinds of things, though I dare say that exercising comes naturally for children in one way or another. Where our older daughter did a half-flip when she was 4,5 years old (and almost caused us to have heart attacks), the younger might be content just swinging and sliding when she comes to that age.

Amelie has always been interested in climbing and acrobatics, which has required quite a lot from us as parents. In my mind I always saw myself cheering for Amelie at her dance practice. In reality I find myself standing by a tree listening to Dom trying to calm me down by saying I should let her climb and practice. At home her favorite thing to play, in addition to playing wolves, is hands down doing acrobatic stunts. And despite my recommending dance lessons, she chose to go to a circus school. Our younger daughter might very well choose another kind of path. Maybe she will enjoy going to the park and playing peacefully outside. Maybe Estella will never require taking on a new hobby, but is happy with skating with her family. It doesn’t matter whether she decides to walk in the footsteps of her older sister or walk down a completely different path. What is important, is that she gets exercise and enjoys it. Children have a natural way of exercising through playing. We as adults can affect weather or not exercising is a natural part of their lives as they grow. 
A child’s exercise doesn’t require a hobby unless a child herself wishes so. A child exercises as she plays. As we go for a walk as a family, our older daughter usually gets on a bike. She rides her bike some distance ahead from us then comes back and repeats this for a thousand times. So she bikes for several times the distance we walk. The calories she’s burning or the thigh muscles she’s growing most likely never cross her mind. Biking for her is playing and she enjoys it. In the park se runs up and slides down for so many times that us adults feel like sweating.
So why are we nowadays at a point where we have to urge children to go outside and play? At what point did exercising become something tedious and something to be forced? I believe that we as parents can establish a foundation for exercising ever since the children are young. Screen time is not being unnecessarily fussed about. After all, it is way more chill for us adults too to watch a movie and eat chocolate rather than to go to the gym. If internet connection didn’t work, there wouldn’t be chocolate in the cupboards and I was alone, for sure I’d gladly go outside or to the gym. If there’s nothing else to do, exercising seems really tempting. I dare say that it works the same way with these little humans. If there is no Netflix available, going outside might seem much more interesting. When there’s no chance to play Playstation after having come home from school, could football with friends seem like much more fun. Let’s not make exercise into this forced task for children, because it certainly isn’t that. Exercise is fun and a good way to spend time together. And most of all, it is playing
” Miten saada lapsi liikkumaan “

Tavoitteet urheilussa

Onko minulla selkeät tavoitteet urheilussa? Mihin minä tähtään? Useasti puhutaan päämäärästä. Sinulla pitää olla tavoite, jotta saat mahdollisimman paljon irti treeneistäsi. Minulla oli tavoite, mutta tavoitteet urheilussa ovat muuttunut viimisen kolmen vuoden aikana paljon.tavoitteet urheilussaMinulla oli lapsena todella hyvä itsetunto, mutta runsas kolme vuotta sitten itsetuntoni koki kovan kolauksen. Sen seurauksena on tehty tyhmiä juttuja, joista yhtenä oli typerä treenaaminen.

Kolme vuotta sitten päämääräni oli näyttää hyvältä. Näyttää typerältä kirjoitettuna, mutta sitähän se oli oikeassakin elämässä. Paineet ulkonäöstäni ajoi minut salille kerta toisensa jälkeen. Väsymyksen takia ei salitreeniä skipattu. Salille mentiin vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli lähteä siskon kanssa kahvilaan. Sehän olisi ollut laiskuutta. Tähtäsin johonkin, mitä en olisi koskaan voinut saavuttaa treenaamisella. Halusin olla tyytyväinen itseeni ja luulin saavani sen, kunhan minulla on suuret tai siis paremminkin sanottu näkyvät lihakset.  Salilla käyminen itsessäänhän on erittäin hyvä asia, mutta väärällä motivaatiolla siitä voidaan saada myös vaarallista. Halusin päästä tavoitteeseeni hinnalla millä hyvänsä, joten myös flunssassa mentiin salille. Tämän seurauksena sairastuin pahasti. Minulla ei ollut tervettä suhtautumista itseeni, omaan hyvinvointiini saati sitten salilla käymiseen, syömisestä puhumattakaan. Kaikesta oli tullut pakkomielle, tavoitteet urheilussa olivat täysin väärät.tavoitteet urheilussaTämä kierre loppui kun aloin odottamaan Estellaa. Se oli pakollinen pysähdys, koska tiesin kasvattavani sisälläni pientä nyyttiä. Pientä hentoista ihmisen alkua, joka oli täysin riippuvainen minun valinnoistani. Askel askeleelta aloin huomaamaan, kuinka sairasta toimintani oli ollut. Kuinka “haluan syödä terveellisesti ja treenata huolehtiakseni itsestäni” oli vain lause ihmisen suusta, jolle omasta ulkonäöstä oli tullut pakkomielle.

Vatsani kasvoi vauvan siellä kasvaessa ja pieni Amelie vierelläni kasvoi myös. Sisälläni oli ihminen, joka oli riippuvainen minusta. Vieressäni kasvoi pieni tyttö, joka otti mallia minusta. Yhtenä iltana mietin sängyssäni millainen äiti ja roolimalli haluan olla tytölleni ja vatsassani kasvavalle vauvalle. Haluaisinko antaa kuvan, että ihmisen ulkonäkö on kaikki kaikessa? En, en niin missään nimessä. Myös tavoitteet urheilussa pistettiin uusiksi.tavoitteet urheilussaRaskausaikana lopetin treenaamisen ja söin lepposasti mitä milloinkin mieli teki. Keräsin kiloja huoletta ja nautin rennosta elämästä. Estellan synnyttyä pelkäsin, että ajautuisin uudelleen samaan pakkomielteeseen. Valehtelisin, jos väittäisin että raskauskilot eivät hieman kauhistuttaneet mieltäni. Mutta niistä ei koskaan tullut pakkomiellettä, koska ajatusmaailmani oli muuttunut. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli elää terveellisesti. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli olla hyvä äiti. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli olla hyvä vaimo. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli nauttia elämästä.tavoitteet urheilussaEilen olin suunnitellut meneväni kolmen viikon sairasteluputken ja salitauon jälkeen salille, mutta päätinkin treenin sijaan mennä nukkumaan. Hymyilin vähän sisälläni etten kokenut asiasta huonoa omaatuntoa. Salilla käymisestä onkin pakkomielteen sijaan tullut mulle rakas harrastus, mistä nautin. Minun ei ole pakko mennä salille, vaan saan mennä sinne. Minä voin syödä suklaata ja nauttia siitä täysillä. Minun ei tarvitse näyttää bikinifitness kisalavojen naisilta, eivät hekään siltä näytä normaalioloissa. Minä haluan treenata, koska nautin siitä. Haluan syödä terveellisestä, koska kroppani voi silloin hyvin. Mutta hommaan tarvitaan tasapaino, joten välillä voin jättää treenit väliin ja syödä sen sijaan suklaata leffaa katsellen Domin kainalossa. Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen minkälaiset tavoitteet urheilussa olen itselleni asettanut.

Aiemmin olen kirjoittanut postauksen täydellisestä vartalosta. Vartalosta, mitä moni nainen havittelee, mutta mitä ei edes ole olemassa. Älä siis turhia stressaa vaan nauti elämästä ja treenaa ilolla!

Kuvien urheiluliivit Kikifitwearilta

—- English —-

Do I have goals? What am I aiming for? People often talk about goals. You have to have a goal to get as much out of your workout as possible. I had a goal, but that goal has changed in the past three years.

As a kid, I always had a good self-esteem, but a couple of years ago this self-esteem experienced some turbulence. Because of that turbulence, I ended up doing stupid things – one being a stupid way of working out. 

Three years ago my goal was to look good. It looks silly written down, but that’s what it was. Pressure to look good drove me to gym time after time. Tiredness wasn’t a reason for me to skip a workout. I went to gym, even if I would’ve much rather been in a café with my sister. After all, that would’ve been laziness. I was aiming for something that could never be achieved with working out. I wanted to be satisfied with myself and thought that that would be the case after I got bigger muscles – or rather, visible muscles.

Going to gym in and of itself is a good thing. When it’s motivated by wrong things, it can also be dangerous. I wanted to achieve my goal no matter cost, which meant that I went to the gym having flu. Because of this I got really sick. I didn’t have a healthy lookout on myself, my wellbeing nor working out, not to mention diet. Everything had become an obsession.   

This vicious cycle ended when I got pregnant with Estella. It was a mandatory stop since I knew I was carrying a small bundle. A small, fragile sprout of a human who was completely dependent on my choices. Step by step I begun to realize how sick my behavior had been. How “I wanted to eat healthy and work out to take care of myself” was a sentence that a person with an obsession for looks, said.

My belly grew and so did Amelie. Inside me was growing a human that was dependent on me. Next to me was growing a little girl, who mimicked everything I did. One night I was lying in bed and thought about the kind of role model I want to be for my daughter and the unborn baby. Did I want to lead them into thinking that appearance was everything? No, there was no way I was going to do that.

When I was pregnant, I stopped working out and ate whatever I felt like eating. I enjoyed a more relaxed way of life and gained some weight in the process. After Estella was born, I was afraid I would fall into my old obsession. I would lie if I said that I wasn’t a little terrified over the pregnancy weight gain. But that never grew into an obsession because my way of thinking had changed. Now, more important than my looks, was to be a good mom. More important than looks, was to be a good wife. More important than looks, was to enjoy life.

Yesterday I had planned on going to gym for the first time after being sick for three weeks. However, instead of going to gym, I decided I’d go to sleep instead. I was smiling an inner smile for not feeling bad about my choice. Instead of it being an obsession, working out has become a dear hobby, something I very much enjoy. I don’t have to go to gym but, instead, I get to go to gym. I can eat chocolate and enjoy it wholeheartedly. I don’t have to look like the women on bikini fitness competitions, even they don’t normally look like that. I want to work out because I enjoy it. I want to eat healthy because I’ll feel better. But the key to all of this is balance. This balance lets me skip a workout and instead watch a movie while cuddling Dom and eating chocolate.

Voi kuinka paljon tahtoisin olla täydellinen äiti. Täydellinen äiti tietäisi täydellisesti lastensa tarpeet ja osaisi vastata niihin täydellisesti. Täydellinen äiti olisi loputtoman kärsivällinen, hellä ja rakastava. Täydellinen äiti ei milloinkaan menettäisi hermojaan.

Omille rakkaille lapsilleen tahtoisi vain parasta. Yksi pahimmista tunteista on tajuta kerta toisensa jälkeen olevansa kaukana siitä täydellisestä äidistä.Eilinen päivä oli yksi niistä päivistä, kun illalla mennessäni nukkumaan olisin halunnut vielä herättää tytöt ihan vain kertoakseni, että rakastan heitä ihan valtavasti ja he ovat minulle äärettömän tärkeitä. Koin huonoa omaatuntoa, että en ollut ollut niin läsnäoleva äiti, mitä olisin voinut olla. Estella oli itkenyt jo monta päivää tunteja putkeen eikä monista lääkärikäynneistä ollut ollut apua. Ameliellakin meni hermot, kun äiti ei antanut pukea mekkoa ja minusta se tuntui yhdeltä maailman turhimmista asioista kiukutella. Kummatkin tytöt huusivat. Minä yritin tehdä samalla ruokaa. Lopputuloksena kolme kananmunaa rikkoutuivat lattialle, eikä se ainakaan helpottanut tilannetta. Minullakin pääsi itku. Siinä me istuimme kaikki kolme keittiön lattialla itkien. Ja minusta tuntui niin avuttomalta. Estella itki korvakipuaan ja minä en pystynyt auttamaan pientä. Amelie olisi myös kaivannut huomiota, mutta olin ollut liian kiireinen pikkusiskoa lohduttaessa ja ruokaa laittaessa.

Kaipasin itsekin lohduttajaa, joten soitin äidilleni ja laitoin viestiä Domille. Tirautin pari kyyneltä ja kerroin, että nyt on vähän rankkaa. Äiti lohdutti puhelimessa ja Dom laittoi ihanan viestin, kaikki tuntui taas paremmalta. Istuin tytöt sylissäni ja rankasta hetkestä huolimatta sydämeni oli pakahtua rakkaudesta. Kaksi niin rakasta tyttöä.

Illalla ristin käteni, kiitin taivaan Isää, että saan olla äiti kahdelle mahtavalle tytölle, sekä taisin pyytää myös pikkasen lisää kärsivällisyyttä.

Ps. teksti on kirjoitettu jo viime viikolla, mutta jostain syystä jäänyt julkaisematta. Nyt pikkuneidinkin korvat alkaa olla paremmat! 🙂

—- English —-

Oh, how much I’d love to be a perfect mom. A perfect mom would know her children’s needs perfectly and could perfectly meet those needs. A perfect mom’s patience would never run out, she would be endlessly gentle and loving. A perfect mom would never would never lose her temper.

You only want what’s best for your children. One of the very worst feelings is to realize, time after time, how far off you are from being the perfect mom.

Yesterday was one of those days when I would’ve wanted to wake the girls up before going to bed myself and just tell them I love them immensely and that they mean the world to me. I felt bad about not being as present as I could’ve been. Estella had cried for days for several hours straight and the many doctors we saw, didn’t help. Amelie too lost her temper when mom didn’t let her wear a dress. At that moment I felt it was one of the silliest things to whine about. Both of the girls were crying all the while I was trying to prepare a meal. As a result, three eggs fell on the floor and broke, which didn’t make the situation any easier. I started crying too. And there we were, all three of us crying on the kitchen floor. I felt so helpless. Estella was crying because of her ear pain and I couldn’t help her. Amelie needed attention but I had been too busy consoling her little sister and cooking.

I needed someone to console me too, so I called my mom and texted Dom. I shed a couple of tears and told that I was having a rough day. Mom comforted me on the phone and Dom sent me a sweet message. Everything felt better again. I was sitting with the girls on my lap and despite the tough moment, my heart was about to burst from love. Two girls I love so much.

At night I crossed my hands and thanked the heavenly Father for getting to be a mom for two such awesome girls. I think I also prayed for a little more patience. 

Hoitoalalla työskennelleenä, itse lapsena kymmenittäin korvatulehduksia sairastaneena sekä kahden lapsen kanssa lääkärissä usein käyneenä ajattelin jakaa muutaman vinkin lapsia hoitaville. Kun itse menen lääkäriin, minulle tärkeintä on lääkärin pätevyys. On plussaa jos lääkäri on myös ystävällinen, mutta harvemmin aikuisille tulee pahoja traumoja epäystävällisestä lääkäristä. Toki lastenkin kanssa hoitohenkilökunnan ammattitaito on tärkeintä, mutta tällöin erityisesti myös tavalla, jolla hoitava taho kohtaa lapsen on merkitystä paljon!

Pieni lapsi voi pelästyä epäystävällistä lääkäriä ja tällöin tutkimuksista ei tule mitään tai vähintään tutkimuksiin menee puolet enemmän aikaa. Enkä nyt tarkoita, että hoitohenkilökunnan pitäisi tehdä sirkustemppuja lapsille vaan ihan muutama perusasia, mitkä saattaisivat auttaa lasta ja täten myös nopeuttaa tutkimuksia.

  1. Tervehdi lasta

Älä tervehdi pelkästään vanhempia, vaan myös pikkupotilasta. Ihan pienikin lapsi ymmärtää katsekontaktin.

  1. Käytä 30s sanoaksesi jotain kivaa lapselle

Kehu vaikka lapsen housuja tai mitä tahansa. Lapsi saa hieman ajatukset muualle ja huomaa sinunkin olevan ihan kiva tyyppi.

  1. Älä valehtele

Älä valehtele, ettet tee jotain mitä aiot tehdä. Muistan edelleen, kun 7-vuotiaana kävin korvalääkärissä ja lääkärin aloittaessa tutkimukset hän lupasi ettei pumppaa korviini ilmaan, vaikka kuitenkin niin teki. Edelleen muistan lääkärin nimen, enkä halunnut tämän jälkeen mennä enää hänen vastaanotolleen. Seitsemän-vuotiaana onneksi jo ymmärsin, ettei pakosti kaikki lääkärit valehtele, mutta 2-vuotias ei ymmärrä.

  1. Kerro rehellisesti

Älä sano, että jokin ei satu, jos se sattuu. Ottaessasi verikoetta voit vaikka sanoa, että nipistää vähän ja se on nopeasti ohi.

  1. Selitä mitä teet

Lapsi voi pelätä keuhkojen kuuntelemista, vaikka aikuisina tiedämme ettei se satu. Kerro lapselle mitä teet ja miltä se tuntuu.

  1. Selitä vanhemmille

Kerro miksi lapsi ei tarvitse virusinfektiossa antibioottikuuria. Ei se ole jokaiselle itsestäänselvyys vaikka se olisi sitä sinulle. Vanhemmat haluavat lapsensa mahdollisimman pian terveeksi ja heille se voi tuntua hoidon laiminlyömiseltä.

  1. Älä aliarvioi vanhempien fiiliksiä lapsen voinnista

Vanhemmat saattavat lasten sairastaessa usein ylireagoida, mutta he myös tuntevat lapsensa parhaiten. Lapset reagoivat asioihin eritavalla. Meillä on kaksi tyttöä, jotka ovat täysin ääripäät. Amelie ei valita edes 41 asteen kuumeessa ja korvatulehdusta hän valittaa ensimmäisen kerran korvien puhjettua. Edes nielurisaleikkauksen jälkeen Amelie ei valittanut kertaakaan kipua. Estella taas aloittaa korkeaäänisen kiljumisen jo pienestä nuhasta. Mennessäni Estellan kanssa lääkäriin meidät ollaan pari kertaa päästetty jonon ohitse, koska Estella  on vaikuttanut niin kivuliaalta, vaikka totuus on ollut enemmänkin dramaattisuutta. Amelien kanssa taas ollaan jonotettu todella kipeänä tunti tolkulla, koska tyttö ei ole valittanut.

—- English —-

As someone who went through multiple ear infections as a kid and is a mother of two, I thought I’d share some tips with the people who nurse and doctor kids. When I go to see a doctor, what’s most important to me is that the doctor is qualified. It’s a plus if the doctor is kind too, but rarely do adults leave a doctor’s office highly traumatized by an unkind doctor. Of course the professionalism of the healthcare staff is the most important thing with kids too, but with kids the importance of the way the staff treats the child, is highlighted.

Little kids can be frightened of an unkind doctor, which can make the examination impossible or at least to take double the time. I’m not saying the healthcare staff should have circus-worthy performances up their sleeves. Here are some basic things that might help the child and help the examination to be over a little faster.

  1. Greet the child

Don’t just greet the parents, but the little patient too. Even a little kid can understand eye contact.

  1. Spend 30 seconds to say something nice to the child

For example, you can tell the kid she has nice pants or something of that nature. The child will get her mind on something else and realizes you are actually a nice person.

  1. Don’t lie

Don’t tell a child you’re not going to do something you actually are going to do. I still remember when I was 7 years old and I went to see an ear specialist. The doctor told me he wasn’t going to pump air into my ears even though that’s exactly what he did. I can still, to this day, remember the name of the doctor and haven’t wanted to go to that doctor’s office ever since. Fortunately I was seven at the time and could understand that not all the doctors lie. But that’s not the case for a 2-year-old.

  1. Be honest

Don’t say it’s not going to hurt, if it does. If you’re taking a blood sample, you can say, for example, that it’s going to sting a bit and it will be over quickly. 

  1. Explain what you’re doing

A child can be scared of the listening of lungs, even though we adults know that it doesn’t hurt. Tell the child what you are going to do.

  1. Give the parents explanations

Tell the parents why a child doesn’t need antibiotics when having a virus infection. It’s not as clear for some people as it is for you.

  1. Don’t underestimate the parents’ take on how the child is feeling

Parents can often overreact when their child is sick, but they also happen to be the people that know the child the best. Children react differently. We have two daughters who are on the opposite ends of the spectrum. Amelie doesn’t complain, not even when she has a 41-degree fever. If she has an ear infection, the first time she’ll say something is when her ears have popped. On the other hand, we have Estella, who starts high-pitched squealing and crying for the smallest of flus. As I’ve been to the doctor’s office with her, we’ve twice been let past the line because she sounded like she was in so much pain. The truth, however, was that she was being a little dramatic. With Amelie, on the other hand, we’ve waited for hours and hours while she’s been very sick, just because she didn’t complain at all.  

Erilaiset luonteet, kumpikin temperamenttisia, kielimuuri, erilaiset taustat ja kulttuurit. Voiko joku väittää, että elämämme olisi helppoa tai täydellistä?!

Meillä on yhtälailla vastoinkäymisiä kuin muillakin. Meidän elämämme ei ole suoraan sadusta,  vaikka olisit sellaisen kuvan saanutkin.

Minä ja Josefina emme aina ole samaa mieltä kaikesta. Olen ihminen, jonka täytyy saada suunnitella, kun taas Josefina on enemmän näitä chillejä Let it Go -tyyppejä. Hän rakastaa juhlia! Josefina voisi juhlia jokaista liputuspäivää vain juhlimisen ilosta. Ja ihan totta suomalaiset, teillä on ihan liikaa liputuspäiviä. Minulle riittäisi juhliksi syntymäpäivät ja joulu. Ja mitä tulee lastenkasvatukseen, minä olen se tiukempi vanhempi, ja Josefinalla taas on kaunis, luonnollinen kärsivällisyys lasten suhteen.

Näiden eroavaisuuksien takia meillä on ollut jo monia vaikeita ja tunteikkaita keskusteluita. Myös esimerkiksi silloin, kun kohtaamme kulttuurieroja. Esimerkiksi, olin todella järkyttynyt kuullessani, että täällä vanhemmat laittavat vauvansa ulos rattaisiin nukkumaan talvella. Jos naapuri Itävallassa tuollaista huomasi, olisivat vanhemmat varmasti pian telkien takana. Josefina sanoi, että vauvat nukkuvat paremmin kylmässä ja raikkaassa ilmassa. Siihen minä vastasin, että on hyvin mahdollista että nukkuvat ikuisesti.

Olisi hienoa sanoa, että olisimme keskustelleet nyt kaiken halki ja elämämme olisi kuin sadusta. Ei nyt ihan, mutta voin kertoa, että olemme oppineet jokaisesta riidasta. Askel askeleelta tulemme lähemmäs elämää, jota haluamme elää ja aiomme opetella päivä päivältä olemaan parempia toisillemme.

Ehkä juuri tämä on jo salaisuutemme, jotain, joka sitoo meidät yhteen. Otamme kirjaimellisesti hääpäivänämme vannomamme valat, joissa lupasimme Jumalan edessä seistä toinen toistemme rinnalla niin hyvinä kuin erityisesti niinä huonoinakin aikoina. Lupasimme, ettei eroaminen ole meille vaihtoehto, että selvittäisimme asiat yhdessä ja palvelisimme toinen toisiamme päiviemme loppuun asti.

Tämä lupaus on rakkautemme perusta ja se, mitä jää jäljelle, kun perhoset vatsasta katoavat.

-Dom

—- English —-

Different characters, both temperamental, a language barrier, different backgrounds and cultural differences. Is there anyone who thinks our relationship is perfect or easy?!

We struggle no less than other couples or less hard. Our life is not a fairytale.

Josefina and I, we don’t often share the same opinion on things. I’m a person who plans everything, whereas Josefina is more the “Let it go -gal”. She loves to party! She could celebrate every flag day just for the sake of celebrating. And seriously guys, you have way too many of them in Finland. I could do with only birthdays and Christmas. Also, what comes to raising kids, I’m the stricter one and, on the other hand, Josefina has this beautiful, natural patience with them.

Because of each of these differences, we have already had some hard and emotional discussions. Also, when we sometimes face cultural differences. For example, I was truly shocked when Josefina told me that here, in the wintertime, parents put their babies outside to sleep in the stroller. In Austria, you’ll probably go to prison if neighbors see you doing this. She told me that babies sleep much better in the cold and fresh air. And I said that sometimes they sleep forever.

I would really like to say that now we’ve talked everything through and we are living a fairytale life. Not quite, but what I can say is that we have learned something out of every fight. Step by step we come closer to the life we want to live and that we will continue until we get there.

And maybe that’s already our secret. That’s what binds us together. We take literally these vows we have given on our wedding day in front of God, the vows to stand on each other’s side in good and especially in bad times, to not have  splitting up as an option for us, to want to work everything through together and serve each other until the end of our days.

This promise is the foundation of our love and what will remain when the butterflies in our stomachs leave us.  

 

Oletko miettinyt mitä nähtävyyksiä on Keski-Euroopassa? Tätä mestaa et varmasti halua missata! Swarovski maailmassa vettä suustaan syöksevä jättiläinen toivottaa sut tervetulleeksi.

Ensimmäisestä Afrikan tähti -pelistä lähtien viime joulukuussa meidän perheessä on asunut pieni timanttien fani. Amelien vankkumaton mielipide on, että kaikki mikä kiiltää on kultaa ja timanttia. 

Itävallan matkaamme suunnitellessamme Dom mainitsi Swarovskin kristallimaailman ja hommahan oli sitten päätetty, sinne oli meidän pikkuneidin päästävä. Matkamme yksi odotetuimmista jutuista olikin kyseinen paikka kiiltävine kristalleineen.

Itse en ole museoiden suuri fani, joten kerroin heti että minun ei ole välttämättä pakko päästä sinne ja voisin “uhrautua” jäämään kotiin pienimmän neitimme seuraksi. Olin omasta tahdostani jäämässä paitsi jostain, minkä ehdottomasti haluan kokea uudelleen vielä monta kertaa. En osannut kuvitellakaan millaiseen paikkaan olisimme menossa. 

Loppujen lopuksi kuitenkin päätimme, että minä, Amelie, Domin sisko Valentina ja ystäväni Leea lähdemme naisten kesken nauttimaan Swarovski-maailmasta. Ja päätöstä en katunut hetkeäkään vaan päinvastoin, en voi ymmärtää, että olin vapaaehtoisesti jäämässä pois reissusta noin hitsin hienoon mestaan.

Kiersimme Swarovski-maailman kolme kertaa ja vielä kolmannellakin kerralla paikka oli ihan yhtä hieno kuin ensimmäisellä kerralla. Siellä olisi helposti tullut vietettyä koko päivä, Amelien mielestä kauemminkin. Saapuessamme paikan päälle, meidät vastaanotti vettä suustaan syöksevä jättiläinen toivottaen meidät tervetulleiksi ja houkutteli vierailijat uumeniinsa. Swarovski-maailmaan kuului myös viisi-kerroksinen sisäleikkipaikka, joka oli ihan mielettömän huikea. Taidettiin me aikuisetkin vähän innostua leikkimään, ups. 

Jos siis olet matkustamassa Itävaltaan, niin älä vaan missaa Tirolia Swarovski-maailmoineen. Tää paikka on ihan mielettömän hieno koko perheelle! Siellä on myös kauppa, josta voit vaikka ostaa pienet tuliaiset kotiin viemiseksi. Itse tuotin Amelielle suuren pettymyksen, jättäessäni ostamatta hänen toivomansa Kaunotar ja hirviö -“lelun”, joka ei olisi maksanut kuin 12 000€. Mutta lohdutuksena meillä on siitä valokuva, jota neiti voi katsella ja säästää pikkuhiljaa rahaa tähän hankintaan.

Swarovski on Itävaltalainen yritys, jonka perusti Daniel Swarovski vuonna 1895. Heidän kristallituotteensa ovat arvostetuimpia ja sisältävät jopa 32% lyijyä, ne ovat kirkkaimpia, monisärmäisimpiä, hionnan laadultaan parhaita, mutta myös luonnollisesi kalleimpia. Viime vuosina yritys on laajentanut markkinoitaan myös vaatteiden ja koristeiden suuntaan lisäämällä tuotteisiin kristallielementtejä.

Aito ja alkuperäinen Tuhkimon kenkä

Haluutko supermageet biksut ens kesäks? Suosittelen shoppailureissua Swarovskin kauppaan 😉

 

—- English —-

If you’re headed to Central Europe, don’t miss this place!

Since the first game of Africa’s Star in last December, there has been living a little diamond fan in our house. Amelie’s unswerving opinion is that everything that glitters and glimmers is either gold or diamond.

As we were planning our trip to Austria, Dom mentioned the Swarovski Crystal World and the matter was settled then and there – our little miss would have to get there. This place with its glimmering crystals was undoubtedly one of the most anticipated things about our trip.

Since I’ve never been the biggest fan of museums, I said upfront that I would be willing to “sacrifice” my going and stay behind with Estella. I was going to choose to miss something I now know that I want to experience again and again. There was no way I could’ve imagined the place we were going to visit.

In the end, we decided that we would make it a ladies’ trip with Amelie, Dom’s sister Valentina, a friend of mine named Leea and myself. I didn’t once regret going, rather just the opposite. I can’t believe I almost free-willingly didn’t go to a place as awesome as that.

We walked the Swarovski Crystal World through three times and even on the third round the place was still as awesome as on the first one. It would’ve been easy to spend a whole day there, and in Amelie’s opinion, even longer than that. When we got there, we were greeted by a water crashing giant who welcomed us and urged us to enter.  In the crystal world there was also an incredible five-story indoor playground. Even we adults got a little carried away there. Oopsie.

So if you are travelling to Austria, don’t miss Tirol with its Swarovski World. This place is an awesome place for the whole family! They also have a gift shop where you can buy souvenirs to take home with you. I was such a let-down for Amelie since I didn’t buy her the 12 000€ Beauty and the Beast “toy” she so much wanted. Fortunately we have pictures of it for her to look at while she gradually saves up for this item.

Swarovski is an Austrian company founded by Daniel Swarovski in 1895. Their crystal products are the most valued in the world and contain as much as 32% lead. They’re the brightest, the most multi-edged crystals with the highest quality refinery. They also happen to be the most expensive ones out there. In the past few years the company has extended its market to clothing and decorations by adding crystal elements to items.