Mitkä ovat laihduttajan suurimmat virheet? Painon pudottaminen voi olla joskus äärettömän vaikeaa. Välillä voi tuntua, että teet kaiken oikein, mutta paino ei vain yksinkertaisesti putoa. Saatat kuitenkin itse estää edistymistäsi seuraamalla vääriä tai vanhoja neuvoja. Painon pudottaminen voi olla hankalaa: vaikka oletkin ympäröity hyvillä laihdutusvihjeillä, voi olla vaikea keskittyä tavoitteisiin terveellä ja ennen kaikkea kestävällä tavalla. En milloinkaan suosittele asiakkailleni dieettejä, koska vain n.1% diettaajista pysyy pudotetussa painossaan. Suosittelen siis pikkuhiljaa tehtyjä muutoksia ja mikäli sinulla on monta laihdutusyritystä takana, niin suosittelen ottamaan avuksi personal trainerin, ravintovalmentajan tai muun alan ammattilaisen, joka pystyy katsomaan juuri sinun ongelmakohtasi ja löytämään niihin ratkaisut. Tässä kuitenkin muutama virhe, joita todella monet painonpudottajat tekevät. laihduttajan suurimmat virheetLaihduttajan suurimmat virheet

  1. Keskittyvät siihen, mitä EI saa syödä

Ihminen on hieman hassu olento siinä mielessä, että sitä niin kovin paljon kiehtoo kielletty. Jos keskityt kokoajan, mitä sinä et saa syödä, päässäsi pyörii kokoajan kielletty ruoka ja pikkuhiljaa houkutus käy kovemmaksi ja kovemmaksi. Niin monet ihmiset, jotka lähtevät painonpudotukseen, keskittyvät siihen, mitä heillä ei ole – kuten ei sokeria, ei alkoholia, ei jälkiruokia, ei leipää, ei juustoa. Haluan kannustaa teitä keskittymään siihen mitä saatte syödä. Huolehtikaa, että syötte tarpeeksi terveellistä ruokaa ja saatatte huomata, että mieliteot alkaa pikkuhiljaa hiipua.

  1. Keskittyvät vain vaakaan

On hyvin tavallista, että et menetä painoa tarpeeksi nopeasti, huolimatta siitä, että ruoka-asiat ovat kunnossa. Totuus kuitenkin on, että painoon vaikuttavat monet asiat, mukaan lukien nesteen vaihtelut ja kuinka paljon ruokaa on jäljellä järjestelmässäsi.  Myös lisääntyneet estrogeenipitoisuudet ja muut hormonaaliset muutokset naisilla voivat johtaa suurempaan vedenpidätyskykyyn, mikä näkyy painonnousussa. Lisäksi, jos olet treenannut saatat saada lihaksia ja menettää rasvaa. Kun näin tapahtuu, vaatteet saattavat alkaa tuntua löysemmiltä – varsinkin vyötäröllä – vakaasta painoluokasta huolimatta. Vyötärön mittaaminen nauhamittauksella ja kuukausittaisten kuvien ottaminen itsestäsi voivat paljastaa, että olet menettänyt rasvaa, vaikka painolukema ei vaassa pienentyisikään.

  1. Syövät liian vähän tai liikaa kaloreita

Syömällä liikaa kaloreita voit estää painoa putoamasta. Toisaalta taas liian vähillä kaloreilla voit saada itsesi nälkäiseksi ja samalla saatat onnistua vähentämään aineenvaihduntaa ja lihasmassaasi. Ihmiset todella helposti yliarvioivat tai aliarvioivat kalorimääränsä. Suosittelen sinua siis pitämään muutaman päivän ajan ruokapäiväkirjaa ja pyytää, vaikka jonkun ammattilaisen tsekkaamaan se läpi. Monilla kuntosaleilla pystyt tekemään myös mittauksen, josta näet arvion siitä kuinka paljon kulutat kaloreita päivässä. Ainakin Porin Pullsilta löytyy kyseinen laite. laihduttajan suurimmat virheet

  1. Valitsevat vähärasvaisia tuotteita

Laihdutus on rahanlähde monelle ihmiselle. Kannattaa siis olla tarkkana, kun valitset vähärasvaisia tai dieetti-ruokia, nimittäin ne saattavatkin yllättäen sisältää hurjan määrän sokeria. Näin aiheuttaen myös runsaan kalorien saannin.

  1. Yliarvioivat kalorien kulutuksen treenin aikana

Monet uskovat, että liikunta supervauhdittaa heidän aineenvaihduntansa. Eräässä tutkimuksessa ihmiset polttivat 200 ja 300 kaloria harjoittelun aikana. Kysyttäessä arviota heidän polttamasta kalorimäärästään he kuitenkin arvioivat polttaneensa yli 800 kaloria. Liikunta on todella tärkeää yleiselle terveydelle ja auttaa sinua kyllä pudottamaan painoa, mutta muistathan ettet yliarvioi kuluttamiesi kaloreiden määrää.

  1. Eivät syö tarpeeksi proteiineja

Riittävä proteiinin saanti on avainasemassa painonpudotuksessa. Jotta laihtuminen voidaan optimoida, varmista, että jokainen ateriasi sisältää tarpeeksi proteiinia. Riittävä proteiinien saanti helpottaa laihtumista vähentämällä ruokahalua sekä lisäämällä täyteyden tunnetta.

  1. Heillä on epärealistisia tavoitteita

Epärealistiset odotukset voivat johtaa turhautumiseen ja luopumiseen tavoitteestasi kokonaan. Tee tavoitteesi vaatimattomammaksi lisäämällä menestyksekästä laihtumismahdollisuuttasi. Kun tavoite on saavutettu, niin aseta uusi tavoite.

  1. Juovat kaloreita

Monet lopettavat limsojen juonnin halutessaan pudottaa painoa, mutta jatkavat jatkuvaa täysmehujen litkimistä. Jopa 100%: n hedelmämehu on täynnä sokeria, ja se voi johtaa terveys- ja paino-ongelmiin, jotka ovat samankaltaisia kuin sokeritujen makeiden juomien aiheuttamat ongelmat.laihduttajan suurimmat virheetTässä muutamat laihduttajan suurimmat virheet!

 

Oletko miettinyt, mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa ensi kesänä? Miten ois olympialaiset? Istuskeltiin Domin kanssa aamupalalla, kun aurinko paisto ihanasti ikkunasta sisään. Mietittiin tulevaa kesää, perhettä, ystäviä, leirejä, treenaamista ja miten me aiotaan tehdä tästä kesästä ihan huippu. Huippuun kesään luonnollisesti kuuluu olympialaiset, eikä mitkä tahansa olympialaiset, vaan koko perheen olympialaiset.Mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa?Niimpä me lähetettiin meidän perhe Whatsapp-ryhmään “Impilän vintilöihin” viestiä, että kesällä 2017 otetaan miehestä mittaa ja kisataan meidän mökillä, Impilässä. Siinä missä minä mietin kisojen ruokapuolta, niin Dom alkoi heti pohtia kuinka kilpailut voidaan pisteyttää mahdollisimman oikein. Pieni voiton kiilto taisi olla jo silmissään. Ja kukapa nyt ei tahtoisi voittaa kisaa, jossa häviäjä joukkue valmistaa voittajille iltapalan. Lapset ovat poikkeus, he saavat voitostaan palkinnon! 🙂Mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa?Mä rakastan tehdä perheenä juttuja ja oon ihan fiiliksissä meen ens kesän kisoista. Amelie on aloittanut jo treenaamiseen ja uskoo vahvasti lasten voittoon. Enkä yhtään ihmettelisi vaikka Domkin salaa iltaisin treenaisi lusikka suussa kananmunan kuljetusta tulevaa varten. Meidän perheessä Amelie ja Dom tuntuu olevan melko kilpailuhenkistä porukkaa. Minä taidan edelleen käyttää valmistautumisenergiani ruokapuolen suunnitteluun, eihän Olympialaiset ole mitään ilman Classicin kermatoffee- jäätelöitä. Älä siis enää mieti, mitä tehdä perheen kanssa ilman suurta rahanmenoa, vaan järjestä koko perheen olympialaiset.

—- English —-

One morning Dom and I were having breakfast and the sun was shining brightly through the windows. We talked about the upcoming summer, family, friends, camps, working out and how we were going to make this summer an awesome one.

So, we decided to send a message to our family WhatsApp group and tell the others that we’re going to have Olympics in our Impilä cottage in the summer. May the best man win! I started to think about the catering of the sports event, while Dom started to think about how to correctly score each sport. I’m pretty sure I saw the hungry-to-win glimmer in his eyes. And hey, who wouldn’t want to win a competition where the losers prepare dinner for the winners? The kids are an exception, they’ll get prizes!

I love to do things with family, and am stoked about the next summer’s Olympics. Amelie has already started prepping and firmly believes the kids are going to win. And I wouldn’t be surprised if Dom secretly practiced every night to carry an egg on a spoon that’s in his mouth. In our family, Dom and Amelie are the more competitive ones. I think I’m still going to use my energy on planning the catering of the competition. After all, what are Olympics without Classic’s fudge ice cream?

Miten saada lapsi liikkumaan?

“Äiti kato, iskä kato, mä oon oppinut seisomaan käsillä seinää vasten,” kuului hiljattain esikoisemme suusta. Aikuisen silmin se äkkiseltään näyttää vaatineensa armotonta treenaamista, monia muksahduksia ja taas uudelleen yrittämistä. Lapselle se ei kuitenkaan ole sitä ollut. Neljä vuotiaallemme se on ollut luonnollista uuden opettelua ja leikkimistä. Jokainen lapsi on erilainen ja kiinnostunut erilaisista asioista, mutta uskallan väittää jokaiselle lapselle liikkumisen jossain muodossa olevan luontaista. Siinä missä meidän esikoinen heitti puol voltin 4,5vuotiaana (ja aiheutti melkein sydänkohtauksen meille) voi nuorempi tyytyä puistossa keinumiseen ja liukumäestä laskemiseen siinä iässä. Olipa niin tai näin, niin mielestäni (pienille) lapsille liikkuminen tulee luonnostaa, jos aikuiset eivät ohjelmoi lapsia muilla virikkeillä. Minulta kysytään välillä, miten saada lapsi liikkumaan enemmän. Varmasti moni vanhempi pyörii tämän asian ympärillä ja haluaisi kuulla siihen vastauksen. Itse vastaan usein kysyjille kysymyksellä:” paljonko lapsellasi on ruutuaikaa?” Useimmilla lapsilla, jotka eivät liiku paljoa on todella paljon ruutuaikaa. miten saada lapsi liikkumaanAmelie on aina ollut kiinnostunut kiipeilemisestä ja akrobatiasta, mikä on meiltä vanhemmilta vaatinut melko paljon. Näin itseni aina kannustamassa Amelieta harrastuksessaan tanssisalin reunalla. Todellisuudessa löydänkin itseni puun juurelta kuuntelemassa Domin rauhoittelua, miten minun pitää antaa tytön kiivetä ja opetella. Kotona ollessa parhaita leikkejä susileikin lisäksi on ehdottomasti akrobatia- temput. Harrastukseksikin valikoitui tanssituntien suositteluista huolimatta sirkuskoulu. Seuraava tyttömme hyvin mahdollisesti saattaa valita täysin toisenlaisen polun. Ehkä hän nauttii puistoilusta ja rauhallisista ulkoleikeistä. Ehkä Estella ei milloinkaan tule vaatimaan harrastuksen aloittamista, vaan tyytyy perheen yhteisiin luisteluhetkiin. Sillä ei ole väliä valitsipa nuorempi kulkea isosiskonsa jalanjäljissä tai mennä täysin toisenlaista polkua. Tärkeää on, että lapsi liikkuu ja nauttii siitä. Lapsilla on luonnostaan tapa liikkua leikkiessään. Mutta me aikuisina pystymme vaikuttamaan siihen jatkuuko liikkuminen luontaisena myös heidän varttuessaan.miten saada lapsi liikkumaanLapsen liikunta ei vaadi harrastusta ellei lapsi niin itse toivo. Lapsi liikkuu, kun leikkii. Lähtiessämme perheenä kävelylle esikoinen ottaa yleensä pyörän. Pyörällä hän pyöräilee meistä jonkun matkan päähän ja palaa takaisin meitä vastaan ja toistaa tämän lenkin aikana tuhat kertaa. Hän siis pyöräilee lenkkimatkamme moninkertaisesti. Hän tuskin missään vaiheessa ajattelee kuluttamiaan kaloreita tai kasvavia reisilihaksiaan. Se on hänelle leikki ja hän nauttii siitä. Puistossa hän juoksee ylös ja laskee alas liukumäkeä niin monta kertaa, että itse kullekin aikuisellekin siinä olisi melkoinen hiki päällä.miten saada lapsi liikkumaanMiksi ihmeessä nykyään sitten olemme siinä pisteessä, että lapsia pitää patistamaan lähteä ulkoilemaan ja liikkumaan? Missä vaiheessa liikkumisesta on tullut ikävä pakollinen paha? 

Uskon, että me vanhempina voimme edesauttaa lasten liikkumista jo pienestä pitäen. Ei sitä turhaan vouhoteta ruutuajan kontrolloimisesta, Onhan se itsellekin huomattavasti leppoisampaa katsella leffaa ja syödä suklaata kuin lähteä salille. Jos netti ei toimisi, suklaatakaan ei löytyisi kaapista ja olisin yksin, niin aivan varmasti lähtisin ulkoilemaan tai salille todella hyvin mielin. Jos “parempaa(laiskempaa)”  tekemistä ei ole tarjolla, niin liikkuminen tuntuu todella houkuttelevalta. Uskallan väittää saman toimivan näiden pikku ihmistenkin kanssa. Jos tarjolla ei ole netflixiä, niin ulkoilu saattaa kiinnostaa ihan eritavalla. Kun koulusta tullessa mahdollisuutena ei olekaan pelata pleikkaa, voi futis kavereiden kanssa tuntua huomattavasti houkuttelevammalta. Ei tehdä liikunnasta lapsille ikävää pakollista asiaa, koska se ei ole sitä. Liikunta on hauskaa yhdessä oloa ja lapsille ennen kaikkea se on leikkimistä. miten saada lapsi liikkumaanKannattaa lukea myös Helsingin Sanomien yksi artikkeli: Osa lapsista ei pääse enää edes kyykkyyn – eikä pysty istumaan selkä suorassa – tutkimus piirtää karun kuvan koululaisista. On meidän aikuisten vastuulla, että lapsilla pysyy luontainen fiilis liikkumiseen. Tehdään hyviä valintoja ja mietitään, miten saada lapsi liikkumaan?

|English|

“Mom look! Dad look, I´ve learnt how to do a handstand against the wall!” This is what our daughter recently enthusiastically told us. For an adult this might seem like a task that requires merciless practice, several falls and trying yet again. For her this wasn’t the case. For our four-year-old this has been learning and playing in a natural way. Each child is different and interested in different kinds of things, though I dare say that exercising comes naturally for children in one way or another. Where our older daughter did a half-flip when she was 4,5 years old (and almost caused us to have heart attacks), the younger might be content just swinging and sliding when she comes to that age.

Amelie has always been interested in climbing and acrobatics, which has required quite a lot from us as parents. In my mind I always saw myself cheering for Amelie at her dance practice. In reality I find myself standing by a tree listening to Dom trying to calm me down by saying I should let her climb and practice. At home her favorite thing to play, in addition to playing wolves, is hands down doing acrobatic stunts. And despite my recommending dance lessons, she chose to go to a circus school. Our younger daughter might very well choose another kind of path. Maybe she will enjoy going to the park and playing peacefully outside. Maybe Estella will never require taking on a new hobby, but is happy with skating with her family. It doesn’t matter whether she decides to walk in the footsteps of her older sister or walk down a completely different path. What is important, is that she gets exercise and enjoys it. Children have a natural way of exercising through playing. We as adults can affect weather or not exercising is a natural part of their lives as they grow. 
A child’s exercise doesn’t require a hobby unless a child herself wishes so. A child exercises as she plays. As we go for a walk as a family, our older daughter usually gets on a bike. She rides her bike some distance ahead from us then comes back and repeats this for a thousand times. So she bikes for several times the distance we walk. The calories she’s burning or the thigh muscles she’s growing most likely never cross her mind. Biking for her is playing and she enjoys it. In the park se runs up and slides down for so many times that us adults feel like sweating.
So why are we nowadays at a point where we have to urge children to go outside and play? At what point did exercising become something tedious and something to be forced? I believe that we as parents can establish a foundation for exercising ever since the children are young. Screen time is not being unnecessarily fussed about. After all, it is way more chill for us adults too to watch a movie and eat chocolate rather than to go to the gym. If internet connection didn’t work, there wouldn’t be chocolate in the cupboards and I was alone, for sure I’d gladly go outside or to the gym. If there’s nothing else to do, exercising seems really tempting. I dare say that it works the same way with these little humans. If there is no Netflix available, going outside might seem much more interesting. When there’s no chance to play Playstation after having come home from school, could football with friends seem like much more fun. Let’s not make exercise into this forced task for children, because it certainly isn’t that. Exercise is fun and a good way to spend time together. And most of all, it is playing
” Miten saada lapsi liikkumaan “

Tavoitteet urheilussa

Onko minulla selkeät tavoitteet urheilussa? Mihin minä tähtään? Useasti puhutaan päämäärästä. Sinulla pitää olla tavoite, jotta saat mahdollisimman paljon irti treeneistäsi. Minulla oli tavoite, mutta tavoitteet urheilussa ovat muuttunut viimisen kolmen vuoden aikana paljon.tavoitteet urheilussaMinulla oli lapsena todella hyvä itsetunto, mutta runsas kolme vuotta sitten itsetuntoni koki kovan kolauksen. Sen seurauksena on tehty tyhmiä juttuja, joista yhtenä oli typerä treenaaminen.

Kolme vuotta sitten päämääräni oli näyttää hyvältä. Näyttää typerältä kirjoitettuna, mutta sitähän se oli oikeassakin elämässä. Paineet ulkonäöstäni ajoi minut salille kerta toisensa jälkeen. Väsymyksen takia ei salitreeniä skipattu. Salille mentiin vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli lähteä siskon kanssa kahvilaan. Sehän olisi ollut laiskuutta. Tähtäsin johonkin, mitä en olisi koskaan voinut saavuttaa treenaamisella. Halusin olla tyytyväinen itseeni ja luulin saavani sen, kunhan minulla on suuret tai siis paremminkin sanottu näkyvät lihakset.  Salilla käyminen itsessäänhän on erittäin hyvä asia, mutta väärällä motivaatiolla siitä voidaan saada myös vaarallista. Halusin päästä tavoitteeseeni hinnalla millä hyvänsä, joten myös flunssassa mentiin salille. Tämän seurauksena sairastuin pahasti. Minulla ei ollut tervettä suhtautumista itseeni, omaan hyvinvointiini saati sitten salilla käymiseen, syömisestä puhumattakaan. Kaikesta oli tullut pakkomielle, tavoitteet urheilussa olivat täysin väärät.tavoitteet urheilussaTämä kierre loppui kun aloin odottamaan Estellaa. Se oli pakollinen pysähdys, koska tiesin kasvattavani sisälläni pientä nyyttiä. Pientä hentoista ihmisen alkua, joka oli täysin riippuvainen minun valinnoistani. Askel askeleelta aloin huomaamaan, kuinka sairasta toimintani oli ollut. Kuinka “haluan syödä terveellisesti ja treenata huolehtiakseni itsestäni” oli vain lause ihmisen suusta, jolle omasta ulkonäöstä oli tullut pakkomielle.

Vatsani kasvoi vauvan siellä kasvaessa ja pieni Amelie vierelläni kasvoi myös. Sisälläni oli ihminen, joka oli riippuvainen minusta. Vieressäni kasvoi pieni tyttö, joka otti mallia minusta. Yhtenä iltana mietin sängyssäni millainen äiti ja roolimalli haluan olla tytölleni ja vatsassani kasvavalle vauvalle. Haluaisinko antaa kuvan, että ihmisen ulkonäkö on kaikki kaikessa? En, en niin missään nimessä. Myös tavoitteet urheilussa pistettiin uusiksi.tavoitteet urheilussaRaskausaikana lopetin treenaamisen ja söin lepposasti mitä milloinkin mieli teki. Keräsin kiloja huoletta ja nautin rennosta elämästä. Estellan synnyttyä pelkäsin, että ajautuisin uudelleen samaan pakkomielteeseen. Valehtelisin, jos väittäisin että raskauskilot eivät hieman kauhistuttaneet mieltäni. Mutta niistä ei koskaan tullut pakkomiellettä, koska ajatusmaailmani oli muuttunut. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli elää terveellisesti. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli olla hyvä äiti. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli olla hyvä vaimo. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli nauttia elämästä.tavoitteet urheilussaEilen olin suunnitellut meneväni kolmen viikon sairasteluputken ja salitauon jälkeen salille, mutta päätinkin treenin sijaan mennä nukkumaan. Hymyilin vähän sisälläni etten kokenut asiasta huonoa omaatuntoa. Salilla käymisestä onkin pakkomielteen sijaan tullut mulle rakas harrastus, mistä nautin. Minun ei ole pakko mennä salille, vaan saan mennä sinne. Minä voin syödä suklaata ja nauttia siitä täysillä. Minun ei tarvitse näyttää bikinifitness kisalavojen naisilta, eivät hekään siltä näytä normaalioloissa. Minä haluan treenata, koska nautin siitä. Haluan syödä terveellisestä, koska kroppani voi silloin hyvin. Mutta hommaan tarvitaan tasapaino, joten välillä voin jättää treenit väliin ja syödä sen sijaan suklaata leffaa katsellen Domin kainalossa. Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen minkälaiset tavoitteet urheilussa olen itselleni asettanut.

Aiemmin olen kirjoittanut postauksen täydellisestä vartalosta. Vartalosta, mitä moni nainen havittelee, mutta mitä ei edes ole olemassa. Älä siis turhia stressaa vaan nauti elämästä ja treenaa ilolla!

Kuvien urheiluliivit Kikifitwearilta

—- English —-

Do I have goals? What am I aiming for? People often talk about goals. You have to have a goal to get as much out of your workout as possible. I had a goal, but that goal has changed in the past three years.

As a kid, I always had a good self-esteem, but a couple of years ago this self-esteem experienced some turbulence. Because of that turbulence, I ended up doing stupid things – one being a stupid way of working out. 

Three years ago my goal was to look good. It looks silly written down, but that’s what it was. Pressure to look good drove me to gym time after time. Tiredness wasn’t a reason for me to skip a workout. I went to gym, even if I would’ve much rather been in a café with my sister. After all, that would’ve been laziness. I was aiming for something that could never be achieved with working out. I wanted to be satisfied with myself and thought that that would be the case after I got bigger muscles – or rather, visible muscles.

Going to gym in and of itself is a good thing. When it’s motivated by wrong things, it can also be dangerous. I wanted to achieve my goal no matter cost, which meant that I went to the gym having flu. Because of this I got really sick. I didn’t have a healthy lookout on myself, my wellbeing nor working out, not to mention diet. Everything had become an obsession.   

This vicious cycle ended when I got pregnant with Estella. It was a mandatory stop since I knew I was carrying a small bundle. A small, fragile sprout of a human who was completely dependent on my choices. Step by step I begun to realize how sick my behavior had been. How “I wanted to eat healthy and work out to take care of myself” was a sentence that a person with an obsession for looks, said.

My belly grew and so did Amelie. Inside me was growing a human that was dependent on me. Next to me was growing a little girl, who mimicked everything I did. One night I was lying in bed and thought about the kind of role model I want to be for my daughter and the unborn baby. Did I want to lead them into thinking that appearance was everything? No, there was no way I was going to do that.

When I was pregnant, I stopped working out and ate whatever I felt like eating. I enjoyed a more relaxed way of life and gained some weight in the process. After Estella was born, I was afraid I would fall into my old obsession. I would lie if I said that I wasn’t a little terrified over the pregnancy weight gain. But that never grew into an obsession because my way of thinking had changed. Now, more important than my looks, was to be a good mom. More important than looks, was to be a good wife. More important than looks, was to enjoy life.

Yesterday I had planned on going to gym for the first time after being sick for three weeks. However, instead of going to gym, I decided I’d go to sleep instead. I was smiling an inner smile for not feeling bad about my choice. Instead of it being an obsession, working out has become a dear hobby, something I very much enjoy. I don’t have to go to gym but, instead, I get to go to gym. I can eat chocolate and enjoy it wholeheartedly. I don’t have to look like the women on bikini fitness competitions, even they don’t normally look like that. I want to work out because I enjoy it. I want to eat healthy because I’ll feel better. But the key to all of this is balance. This balance lets me skip a workout and instead watch a movie while cuddling Dom and eating chocolate.

Tämä fitnessruoka-tiistai sisältää hyviä hiilihydraatin lähteitä sekä useamman reseptivinkin! Kiitos vähä-hiilarisen ruokavalion suosion monet hiilaripitoset ruoat on epäoikeudenmukaisesti lisätty mustalle listalle. Mutta hei, älkää pelätkö hiilareita, ne on ihan oikeesti meidän kavereita. Alota vaikka popsimalla ensi alkuun näitä alla olevia vaihtoehtoja. Ja jos haluat lukea mihin sä muka tarvitset hiilareita, niin suosittelen lukemaan Piia Pajusen tekstin (klik). Voin täysin samaistua Piian sanomaan lauseeseen, että hiilarit on mielestäni ehkä eniten väärinymmärretty makroravinne. Sitä kun nyt vaan pelätään aivan suotta. Älä siis suotta välttele hiilareita, vaan tsekkaa mitkä ovat hyviä hiilihydraatin lähteitä.

Hyviä hiilihydraatin lähteitä

Banaani

Tuo täydellinen välipala tai smoothien makeuttaja. Banaani on hyvä B6-vitamiinin, mangaanin, kaliumin, c-vitamiinin, magnesiumin ja foolihapon lähde. Joku kertoi joskus banaanin auttavan myös raskauspahoinvointiin, mutta allekirjoittaneella ei ainakaan ollut apua. Banaanista voit tehdä kesähelteellä herkullista banaanijäätelöä kuorimalla ylikypsiä banaaneita ja jäädyttämällä ne. Kun ne ovat jäässä, yhdistä maustamattomaan jogurttiin ja lisää päälle vaikka vähän tummasuklaakuorrutetta.hyviä hiilihydraatin lähteitäBataatti

Googlatessasi, mitkä ovat hyviä hiilihydraatin lähteitä, bataatti tulee vastaasi melko nopeasti. Bataatti tuli itselleni tutuksi vasta muutama vuosi sitten, mutta siitä asti sitä onkin popsittu ihan hyviä määriä. Bataatit ovat ravitsevia, niissä on runsaasti kuituja, ne sisältävät paljon beetakaroteenia ja kaiken lisäksi ne maistuvat makean herkulliselle. Bataatista voit tehdä herkullisia fitnessruoan, jonka ohje löytyy täältä. (klik)hyviä hiilihydraatin lähteitäKaurahiutaleet

Puurolautasen äärellä aamu lähtee aina hyvin käyntiin. Kaurahiutaleet ovat täysjyvätuotteita. Vaikka kauraa käsitellään eri tavoin, niin ravintoarvot säilyvät. Kauran “hyytelömassa” suojaa elimistöä. Liikkuessaan ruoansulatuksen läpi beetaglukaani muodostaa suojaavan kalvon vatsalaukkuun ja ohutsuoleen. Hyytelökalvo hidastaa ja estää glukoosin imeytymistä tasaten insuliinipiikkejä ja verensokerin heilahteluja. Se hidastaa myös pahan (LDL)-kolesterolin ja jopa ravinnon rasvojen kerääntymistä elimistöön. Älä siis turhaan heitä tätä superruokaa mustalle listallesi. Pirppunen-blogista (klik) löydät helpon ja herkullisen tuorepuuro-ohjeen.

Kvinoa

Kvinoassa on suuri proteiinipitoisuus verrattuna muihin viljoihin. Se sisältää tyydyttymättömiä rasvoja sekä se on myös erinomainen kuidun ja B-vitamiinin lähde. Herkullisen ja helpon Kvinoa-ruokaohjeen löydät täältä (klik). Kun puhutaan, mitkä ovat hyviä hiilihydraatin lähteitä ei missään nimessä tule unohtaa kvinoaa!hyviä hiilihydraatin lähteitä

Tässä muutamia hyviä hiilihydraattien lähteitä!

—- English —-

Thanks to the popularity of low-carb diets, lots of foods that are rich in carbs, have been unjustly added to the black list. But hey, don’t be afraid of carbs, they really are our friends. You can start off by eating some of these. And if you want to read about what you need carbs for, I recommend Piia Pajunen’s article. Link HERE (in Finnish). I can identify with what Piia wrote in the article about carbs probably being the most misunderstood macro nutrition. People are afraid of them for no actual reason.

Banana

Banana is a perfect snack and the sweetener of smoothies. It’s a good source for vitamin B6, manganese, potassium, vitamin C, magnesium and folate. Some people say it helps with morning sickness, but at least for me, it didn’t work. You can turn ripe bananas into delicious ice cream for a hot summer day by peeling and freezing them. When they’re frozen, combine with unflavored yogurt and add a little bit of dark chocolate on top.

Sweet potato

It’s only a couple of years ago that I discovered sweet potatoes. However, since then I’ve eaten a good amount of them. In addition to having a deliciously sweet taste, sweet potatoes are nourishing: they are rich in fiber and beta carotene. You can prepare a tasty fitness meal using sweet potato. Here’s the link. (click)

Oatmeal

A bowlful of porridge is a good way to start the day off. Oatmeal is a wholemeal product.  Even though oat goes through some processing, its nutritional value remains unchanged and can protect our bodies in many ways. As it travels through digestion, its beta-glucan forms a protective layer on stomach and small intestine. This jelly-like layer slows down and prevents the absorption of glucose and hence evens out the possible insulin spikes and swaying of blood sugar. It also slows down the building up of the bad (LDL) cholesterol and even the fats from food. So don’t throw this super food on your black list just yet.

Quinoa

Quinoa has a lot of protein compared to other grains. It has unsaturated fats and is also a good source of fiber and vitamin B. You can find a delicious and easy recipe here. (click)

Nyt olisi luvassa tehokas kotitreeni pakaroille. Kuinka moni nainen haaveilee pyöreästä peräsimestä? Itse kuulun siihen kategoriaan, joilla ei pyllyä sivulta edes huomaisi ilman treenaamista. Teininä muistan isomman takapuolen olleen jotain mitä halusin välttää, mutta nyt tulee kyykkyjä tehtyä haaveena pyöreämpi peba. Aloitimme ystäväni kanssa “Build a better boody”- projektin ja ajattelin projektin kunniaksi jakaa myös teille muutaman hyvän kotitreeni-liikkeen pakaroille.

Jos sinulla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta lähteä salille tai matkustelet paljon, niin olen koonnut sinulle valmiin ” kotitreeni pakaroille “-treeniohjelman, jonka voit tehdä niin kotona lasten kanssa, kuin hotellihuoneessa matkustellessasi. Jos haluat lisähaastetta, niin painoina voit käyttää mitä tahansa vesipulloista lapsiisi.

Kotitreeni pakaroille

  1. Goblet full squat (15 toistoa kolme kertaa)

– Seiso jalat olkapäiden leveydellä. Polvet ja varpaat osoittaen samaan suuntaan hieman ulospäin.

– Kyykkää alas syvälle. Huolehdi että vartalosi pysyy ylöspäin suorassa. Kyykyssä lantiosi pitäisi olla polviesi alapuolella.

– Työnnä polvet ulospäin kyykätessäsi.

kotitreeni pakaroille

  1. Bulgarian split squat (15 toistoa kolme kertaa)

– Seiso penkin edessä kädet lanteilla.

– Aseta oikea jalkasi penkin päälle

– Kyykkää niin alas, että oikea polvesi osuu lähes lattiaan.

– Takaisin alotusasentoon

kotitreeni pakaroille

  1. Single leg glute Bridge (15 toistoa kummallakin jalalla kolme kertaa)

– Asetu selinmakuulle lattialle kädet sivuilla ja jalat koukussa

– Nosta toinen jalka irti maasta

– Nosta lantiosi niin korkealle kuin pystyt

– Pidä lantio korkealla 4s ja laske

– Tee samalla jalalla n.15 toistoa ja vaihda jalkaa

kotitreeni pakaroille

  1. Curtsy lunges (15 toistoa kummallakin jalalla kolme kertaa)

– Asetu seisomaan lantion leveydelle

– Purista kädet yhteen rintojen korkeudelle

– Pidä lantio liikkeen aikana eteenpäin

– Astu vasemmalla jalalla vinosti taakse koukistaen polvia 90 asteeseen

– Palaa takaisin aloitusasentoon ja astu taakse oikealla jalalla

kotitreeni pakaroille

  1. Bear plank leg lifts (15 toistoa kummallakin jalalla kolme kertaa)

– Asetu lankku asentoon ranteet olkapäiden alapuolelle.

– Vartalosi tulee olla suorassa linjassa

– Nosta oikea jalkasi 90asteen kulmaan

–  Vie kantapää kohti taivasta

kotitreeni pakaroille

  1. Single dead lift (15 toistoa kummallakin jalalla kolme kertaa)

– Seiso vasemmalla jalalla oikea jalka taivutettuna eteesi, polvi lantion korkeudella.

– Tavoittele käsillä maata samaan aikaan kuin ojennat oikean jalkasi suoraan taaksesi

Tämä kotitreeni pakaroille on tarkoitettu niin kiireisille matkustajille kuin kotihiirillekin!

Kuvien housut saatu täältä, klik (KikiFitWear).

—- English —-

How many of us women dream of a round butt? I know I’m in that category of people with no visible butt without working out. I remember, as a teenager, getting a big butt was something I didn’t want to happen, but now I do squats dreaming of a better booty. I started a Build a Better Body project and thought, in honor of this, I’d share some good butt workout moves to do at home.  

If for one reason or another you don’t have a chance to go to a gym or you travel a lot, I’ve made you a Tone Your Butt workout. This is a workout you can either do at home with kids or in a hotel room while travelling. If you want to challenge yourself even more, you can add weights, such as a water bottle or kids.

  1. Goblet Full Squat (15 reps three times)
  • Stand up with your feet apart as wide as your shoulders. Have your knees and toes point to the same slight outward direction.
  • Squat deep. Make sure your body is straight vertically. When squatting, your hips should be beneath your knees.
  • Move your knees outwardly when squatting.
  1. Bulgarian Split Squat (15 reps three times)
  • Stand in front of a bench, your hands on your hips.
  • Place one feet on the bench.
  • Squat so deep your knee almost touches the ground.
  • Lift yourself up to the starting position and repeat.
  1. Single Leg Glute Bridge (15 reps on each leg three times)
  • Lay on your back on the floor, your hands placed on your sides and your knees bent.
  • Lift one leg off the ground.
  • Lift your hip up as high as you can and hold it for 4 seconds.
  • Do 15 reps on each leg.
  1. Curtsy Lunges (15 reps on each leg three times)
  • Stand up with your feet apart as wide as your hips.
  • Squeeze your hands together on your chest.
  • Hold your hip onward during the move.
  • Step back diagonally with your left leg bending your knee in a 90-degree angle.
  • Go back to the starting position and repeat with your right leg.
  1. Bear plank leg lifts (15 reps on each leg three times)
  • Do a plank with your wrists underneath your shoulders.
  • Make sure your body is straight.
  • Lift a leg in a 90-degree angle lifting your heel towards the sky.
  1. Single Dead Lift
  • Stand on your left leg with your right leg bent in front of you, having your knee as high as your hips.
  • Reach for the ground with your hands while straightening the right leg behind you in a straight line.

Ensimmäinen kertani salilla 15-vuotiaana ei varmasti unohdu ikinä. Laura, jos sattumalta luet tätä postausta, niin kiitos kun tutustutit minut kuntosaliin. Alku ei ollut kovin lupaava ja ymmärrän hyvin, miksi et Ison Kirjan(leirikeskus) salia julkisemmalle salille minua koskaan pyytänyt. 

Ystäväni Laura oli jo kunnon bodari ennen koko fitnessbuumin Suomeen rantautumista. Laura söi terveellisesti ja treenasi kovaa, minä en tehnyt kumpaakaan. Olimme yhdessä leirillä, jossa Laura meni vapaa-ajalla treenaamaan, siis oikeesti treenaamaan. Muut teinit menivät hengailemaan kahvilaan tai tietokoneilla Facebookiin, koska niihin aikoihin Facebookkiin ei menty puhelimilla. En enää muista keskustelua, mikä johti siihen, että olin myös menossa vapaa-ajallani salille. Hyvässä seurassa sitä kai menee minne tahansa ja niin minä minihaameessa kävelin kohti salia. Tein kuitenkin alusta alkaen selväksi, että minä aion suorittaa treenistä vain palautumis-osuuden. Lauran PT saapui myös salille. Kerroin myös hänelle, että minä tulen vain vähän tsekkailemaan tilannetta ja palautumaan. 

Hetken katseltuani ja palauduttuani yöllisistä hiippailuista päätin hypätä crosstraineriin. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta minuuttia myöhemmin makasin crosstrainerin päällä jalat polkimien seassa solmussa. Tilanne oli niin koominen, että nolostumisen sijaan nauroin kuollakseni. Laurakin nauroi, mutta todelliset fiilikset taisi olla lähempänä myötähäpeää. Ei mennyt ensimmäinen kerta salilla kohdallani kovinkaan mallikkaasti. Tuosta kerrasta tulee kesällä kuluneeksi 10-vuotta ja nykyään voin ylpeänä todeta, että edistymistä on tapahtunut. Nimittäin pysyn hyvinkin vakaasti crosstrainerin päällä ilman sotkeutumista polkimiin. Kesällä pitää varmaan juhlistaa minun ja kuntosalin 10-vuotis kohtaamispäivää.

—- English —-

I’m sure I will never forget the first time I went to a gym. Laura, if by any chance you’re reading this post, thank you for introducing me to gym. The beginning wasn’t that promising and I can understand why you never asked me to join you at a gym more public than the one in Iso Kirja (a camp center).

My friend Laura was a body builder even before the whole fitness boom set its foot in Finland. Laura ate healthy and worked out hard. I did neither. The other teenagers hang out at the café or were sitting at computers to access Facebook, because at that time people couldn’t check Facebook on their phones. I can’t remember the conversation that led to the point where I realized I was going to spend my free time at a gym. I guess in good company you’ll go wherever and so I walked towards gym in my mini skirt. However, I made it very clear since the beginning that I will only do the recovery part of the workout. Laura’s PT also arrived at the gym. I told him too that I was there only to check things out and to recover.

After watching for a moment and having recovered from sneaking out of my room the previous night, against the rules I might add, I decided to hop on a crosstrainer. I still don’t know what happened, but a minute later I was lying on the crosstrainer, my feet tangled with the pedals. The situation was so comical that instead of being embarrassed, I just couldn’t stop laughing. Laura was laughing too, but I believe she was laughing more out of a mix of compassion and embarrassment for me. So my first time at a gym wasn’t that good. This upcoming summer will mark 10 years since that event and now I can proudly say that there’s been progress. Today I can stand on a crosstrainer without getting my feet all tangled up with the pedals. I guess I’ll have to celebrate the 10-year anniversary of meeting with gym. 

Tarvitsetko motivaatiovinkkejä saavuttaaksesi tavoitteesi? Tässä meidän parhaimmat vinkit tavoitteiden saavuttamiseksi: 

1. Älä treenaa yksin. Nappaa sun puoliso tai ystävä treeneihin mukaan. 

2. Käytä sun treenivaatteita. Ja kun treenivaatteet on jo päällä, niin voi helposti vetästä pienen treenin vaikka oman olohuoneen lattialla.

3. Muista miksi aloitit. Terveydellisistä syistä tai ehkä motivaatiofarkut odottaa kaapissa?

4. Ympäröi itsesi motivaatiolla. Liimaa seiniin motivaatiolauseita. “Jos haluat jotain mitä sinulla ei ole koskaan ollut, sinun täytyy tehdä jotain, mitä et ole koskaan tehnyt.”

5. Kirjoita ylös. Kirjoita ylös sun tavoitteet, mutta myös mistä lähdit liikkeelle.

6. Ota kuvia. Kuvissa näet muutoksen ja usko pois, se motivoi paljon.

7. Älä suunnittele itsellesi liian pitkiä treenejä. Parempi on tehdä lyhyt treeni, kun olla tekemättä mitään.

8. Tee sun lempparibiiseistä lista, joita saat kuunnella ainoastaan treenatessa. 

9. Tee välitavoittteita.

10. Palkitse itsesi saavuttaessasi tavoitteesi, vaikka uusilla treenihousuilla.

11. Älä lannistu.

12. Laske onnistumisia, älä epäonnistumisia.

13. Priorisoi asioita ja suunnittele etukäteen. Älä tee päätöksiä samana päivänä, vaan päätä treeneistä jo edellisenä päivänä. Näin et missaa treenejä laiskuuden takia.

Bonusvinkki: Pese hiuksesi ainoastaan treenipäivinä. Kun päättää, että hiukset pestään vain treenipäivinä, on pakko lähteä salille treenaamaan. Kukaan tuskin haluaa olla monta päivää pesemättä hiuksiaan. 

Tsemppiä treeniin!

Kuvat otettu Puls Energy Wellness Centerillä. Kiitos kuvista ystävälleni Susanille.

—- English —-

Do you need tips to motivate you and to achieve your goals? Here are our best tips to help you reach your goals:

1.  Don’t work out alone. Grab your spouse or a friend to come and work out with you.

2. Wear your workout clothes. When you have your workout clothes on, you can easily do a quick workout on the living room floor.

3. Remember why you started. Maybe it was because of reasons considering your health or maybe you have your motivation jeans waiting in your closet.

4. Surround yourself with motivation. Stick motivational quotes on the walls in your house. 
”If you want something you’ve never had, you have to do something you’ve never done before.”

5. Write things down. Write down your goals as well as where you started from.

6. Take pictures. You can see the change in the pictures and believe me, it is so motivating.

7. Don’t plan on doing workouts that are too long. It is better to do a quick workout than none at all.

7. Make a playlist that consists of your favorite songs and that you’re only allowed to listen to while working out.

 9. Set milestones.

10. Reward yourself when you achieve a goal. Buy a new pair of workout pants for example!

11. Don’t be discouraged.

12. Count the successes rather than the failures.

13. Prioritize and plan ahead. Don’t make decisions the very same day but rather make a decision the day before. This way you won’t miss a workout because of laziness.

Bonus tip: Wash your hair only on workout days. When you decide to wash your hair only on the days you work out, you have to go to gym and work out. I don’t think anyone wants to go for several days without washing their hair.

Good luck with your workouts!

Terveellinen, helppo, edullinen ja hyvä arkiruoka, niitähän ei voi koskaan olla liikaa. Tervetuloa seuraamaan kokkailujani postaussarjaan “Domin fitness-keittiössä”. Älä missään nimessä missaa tiistain postauksia, koska tällöin julkaisen teille resepteineen hyviä fitnessruoka-ohjeita. Tänään vuorossa on täytety paprikat. Tämän ohjeen olen aikoinaan vanhassa blogissamme julkaissut, mutta nyt monien uusien seuraajien myötä halusin jakaa reseptin uudelleen.

En ole koskaan juurikaan pitänyt ruoanvalmistuksesta. En niinkään sen takia, että olisin täysin lahjaton, vaan joku on aina hoitanut sen puolestani. Ja nytkään minulle ei ole ongelma antaa Josefinan kokata. Mutta oikeastaan, hän tekee jo niin paljon kotona, että ajattelin, että voisin yrittää valmistaa aterian kerran tai pari viikossa.Sain ystäviltäni Itävallasta fitness-aiheisen keittokirjan, joka sisältää helppoja, terveellisiä ja herkullisen näköisiä reseptejä. Ja paras juttu kirjassa on, että se on saksaksi ja olen tällä hetkellä ainoa, joka siis kirjasta voi mitään valmistaa. Eli, Josefina ja Amelie saavat päättää, mitä Iskä kirjasta valmistaa.

Tällä kertaa he valitsivat täytettyjä paprikoita:

4 annosta

Ainekset:

  • 4 isoa punaista paprikaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 punasipuli
  • 400g naudan jauhelihaa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • paprika- tai chilijauhetta
  • 400g kikherneitä
  • 400g linssejä (alkuperäisessä reseptissä suositeltiin vihreitä, itse laitoin punaisia)
  • 400g pilkottuja tomaatteja
  • 125 ml lihalientä
  • suolaa ja pippuria
  • maustamatonta jogurttia
  • tuoretta minttua ja persiljaaAloitetaanpas:

    Ensin, puolita paprikat kannan suuntaisesti ja poista siemenet.
    Lämmitä uuni 180-asteiseksi.
    Aseta paprikan puolikkaat sisäpuoli ylöspäin uunivuokaan.

    Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi.
    Lämmitä oliiviöljy pannussa ja lisää jauheliha, sipuli ja valkosipuli.
    Ruskista noin 5 min ajan keskilämmöllä.

    Jos käytät säilöttyjä tomaatteja, kikherneitä ja linssejä, valuta neste pois. Lisää ne pannulle lihaliemen kanssa.
    Mausta oman maun mukaan suolalla, pippurilla sekä paprika- tai chilijauheella. Kiehauta seos ja ota pois pannulta.

    Täytä paprikanpuolikkaat täytteellä lusikoilla annostellen. 
    Peitä vuoka foliolla ja laita uuniin noin 50 minuutiksi, kunnes paprikat ovat kypsyneet.
    Kun paprikat ovat kypsiä, ota pois uunista ja koristele lusikallisella jogurttia, sekä mintulla ja persiljalla.

    Hyvää ruokahalua!

—– English—–

I was never a big fan of cooking. Not that I’m untalented, it’s just because there was always somebody who has done it for me. And even now it wouldn’t be a problem to just lean back and let Josefina do it. But actually she already does so much that I thought I could try to make a meal once or twice a week.

I got a fitness cookbook from my friends from Austria. The book contains recipes that are really easy, healthy and delicious-looking. And the best thing is that it is in German, so I’m the only one who can make them at the moment. So Josefina and Amelie can choose what Iskä should make from it.

This time they chose stuffed peppers:

4 portions

Ingredients

  • 4 big red bell peppers
  • 1 tbsp olive oil
  • 1 red onion
  • 400g lean minced beef
  • 2 garlic cloves
  • paprika or chili powder
  • 400g chickpeas
  • 400g lentils (in the original recipe they suggest green ones, I chose red)
  • 400g chopped tomatoes
  • 125 ml beef broth
  • salt and pepper
  • natural yogurt
  • fresh mint
  • fresh parsley

Lets go:

First, halve the peppers by the stalk and put the core away.
Preheat the oven to 180°C.Place the pepper halves on a baking dish inside up.

Cut the onion and the garlic cloves finely.
Heat the olive oil in a pan and put the minced beef, onion and garlic.
Cook them for about 5min on medium heat.

If you’re using canned tomatoes, peas and lentils, strain the liquid.
Add them and the broth into the pan.
Now season to taste with salt, pepper and paprika or chili powder and bring to a boil.
Take the pan off the stove.

Now you can fill the pepper halves with a spoon.
Cover the baking dish with some tinfoil and put it into the oven for 50 min, till the Peppers are soft.
When done, take it out and garnish the peppers with a spoonful of yogurt, some mint and parsley.

Enjoy your meal!

 

Hellou! Ihan huikea fiilis kirjoittaa ensimmäistä postausta uudessa blogikodissa. Ihan superisti tervetuloa seuraamaan meidän blogia!

Blogia kirjoittelemme me, suomalais-itävaltalainen pariskunta, joka ei ole valmis tinkimään treeneistä, terveellisestä ruoasta, parisuhdeajasta ja etenkään perheen yhteisestä ajasta. Olemme siis päättäneet ottaa haasteen vastaan ja kahden pienen lapsen vanhempina kokeilla yhdistää nämä kaikki. Blogissa haluamme jakaa normaalia arkeamme iloineen ja suruineen, haasteineen ja onnistumisineen. Meidän parisuhde ei ole täydellinen ja me ollaan ihan oikeasti jouduttu näkemään vaivaa, että olemme nyt tässä. Tapaamisestamme ei ollut kulunut edes kuutta kuukautta, kun olimme jo menneet naimisiin. On siis sanomattakin selvää, että kaikki ei ole mennyt helpoimman kautta. Välillä puolisoa pidetään itsestään selvyytenä ja kummatkin on äreitä, mutta sitten taas ollaan ihan umpirakastuneita, eikä voida käsittää kuinka onnekkaita ollaankaan.  Meillä on erimielisyyksiä, meillä on huonoja päiviä ja meillä valvotaan välillä lasten kanssa öitä. Aina ei jaksa olla kärsivällinen ja tulee ärähdettyä, mutta sen jälkeen halataan, sovitaan ja sylitellään. Sitähän se elämä on, ala- ja ylämäkiä. Sitä on myös blogimme. Ei täydellistä, vaan täydellisen epätäydellistä.
Blogissamme seikkailee myös tyttäremme Amelie ja pikkusiskonsa Estella. Tyttöjen kanssa vedetään treenejä olkkarin lattialla ja leivotaan keittiössä bataattikakkuja. Treenaaminen lasten kanssa on hauskanpitoa koko perheelle. Vaikka treenit lasten kanssa ovat leikkiä, ei se automaattisesti tarkoita etteikö treenit tuntuisi. Vai voitko väittää että lankuttaminen 20-kilon paino selässä ei tunnu missään? Lapset eivät ole tekosyy, vaan syy sille, miksi olemme halunneet elää aktiivista ja terveellistä elämää. 

Kerran viikossa blogista löytyy myös Domin kokkailema uusi fitnessruoka. Älä säikähdä kokeilla ohjeita kiireisenkään arjen keskellä. Ruoka-ohjeet soveltuvat kiireiseen arkeen, jossa et halua tinkiä terveellisyydestä. Joten joka tiistai kannattaa tsekata uusi fitnessruokaohje! 

Blogitekstit tulevat myös aina englanninkielellä ihanan ystävämme Demin ansiosta!

Sydämellä,

Josefina ja Dom + pienet prinsessat

—- English —-

Hello! Such a great feeling to be posting for the first time in our new blog home. You are super welcome here to follow our blog!

This blog is authored by us, a Finnish-Austrian couple that prioritizes working out, healthy diet, relationship time and most of all, family time. So, we have accepted the challenge of combining all these while being the parents of two little kids.  

In our blog we want to share our very normal life with its joys and sorrows, challenges and successes. Our marriage is not perfect and we have had to work hard to be where we are today. Not six months had passed since we first met that we were already married. So obviously, we’ve had our share of challenges. Sometimes we take the other for granted and we’re both grumpy but afterwards we’re again madly in love and can’t believe how lucky we are.  We have our disagreements, we have bad days and we stay up at night with the kids. We don’t always have the strength to be patient and we snap at our family members, but afterwards we make up and hold them close. That’s what life’s all about, after all, it’s a roller coaster. And that’s what our blog is too. Not perfect, but perfectly imperfect.  

Starring in our blog are also our daughters Amelie and her little sister Estella. With the girls we do work outs on the living room floor and bake sweet potato cakes in the kitchen. Working out with the kids is a way for us to have fun as a family. Even if working out with the kids is like playing, it doesn’t necessarily mean that the work out isn’t effective. Or can you tell me that planking with a 20-kilo weight on your back doesn’t do the trick? For us, our kids are not an excuse, but rather the reason why we have wanted to take on an active and healthy lifestyle.

Once a week you can find, here in our blog, a recipe for a new fitness dish Dom has cooked. Don’t be afraid to try out new recipes even on busy weekdays. The recipes are fit for hectic everyday life without having to compromise healthy diet. So tune in on every Tuesday for a new fitness recipe!

The blog posts will also appear in English, thanks to our lovely friend Demi!

Love,

Josefina and Dom + little princesses