Viikko sitten pakkasimme lapset ja itsemme autoon. Lähdimme testamaan millainen paikka on Naantali Spa lasten kanssa. Naantali Spa tarjosi yhteistyön merkeissä meille yön ihan käsittämättömän upeassa hotellissaan kauniiden maisemien keskellä. Lasten kanssa matkustaessa meille Domin kanssa on tärkeintä, että lapset nauttivat. Lasten ilo tarttuu myös itseen ja näin koko perhe saa nauttia reissusta. Astuessamme sisään Amelie katseli ympärilleen sanoen: ” tultiinko me linnaan? Täällä on kaikkialla kultaa.” Vaikka emme olisi milloinkaan päässeet huoneeseemme, aamupalalle ja kylpylään asti, olisi meidän neitimme ollut ihan fiiliksissä. Kylpylähotellissa kaikki oltiin tehty mahdollisimman helpoksi lapsiperheille. Kylpylä-alueella oli kellukkeita, leluja, valaita ja muita leluja, joiden kanssa ainakin Amelie vietti mielellään tunnin jos toisenkin. Dom ja Amelie menivät vauhdilla altaasta toiseen ja kävivät myös nauttimassa kauniista maisemista ulkoaltaan puolella. Minä ja Estella suuntasimme viiden minuutin polsikimisen jälkeen porealtaaseen, jossa Estella otti sylissäni myös päikkärit. Altaiden vieressä oli myös ravintola, josta sai tilattua pienestä snäcksistä suurempaankin nälkään. Lastenruokia allas-ravintolassa ei kuitenkaan myyty, joten perheen ihan pienimmille kannattaa varata mukaan omat ruoat. Onneksi meillä Estellan maidot kulkee vielä toistaiseksi aina tisseissäni, joten pikkuneitikin sai ruokailtua meidän syödessä hullun hyviä ruoka-annoksiamme. Uituamme muutaman tunnin palasimme Estellan kanssa jo etukäteen huoneelle. Pian myös Amelie ja Dom saapuivat seuraksemme. Lähdimme katselemaan hotellissa vähän muita paikkoja. Amelien sanoin lähdimme hieman kiertelemään kultalinnaa. “Linnasta” löytyi myös useampi viihtyisä lasten leikkipaikka, joten perheen pienimmät nauttivat takuu varmasti lomaillessaan Naantali Spassa. Illalla menimme koko porukka kahdeksan maissa nukkumaan, enkä edes tiedä nukahtiko lapset vai aikuiset ensin. Hyvin nukutun yön jälkeen menimme aivan käsittämättömän hyvälle aamupalalle. Aamupalalta ei puuttunut mitään, ei vaikka yritin miettiä. Puuron sekaan löytyi vaikka mitä, leipiä oli todella monta erilaista leivänpäällisistä puhumattakaan, lämpimiä ruokia, kylmiä ruokia, jälkiruokia ja super paljon kaikkea muuta! Taisimme viihtyä aamupalalla vähän liiankin kauan ja syödä vatsamme niin täyteen, että nälkä ei ihan heti yllättänyt.Voimme todella lämpimästi suositella Naantalin kylpylää kaikille, mutta varsinkin perheille. Asiakaspalvelu oli todella ystävällistä ja lapset huomioitiin siellä ihan mahtavasti. Jos meillä olisi ollut vielä vähän enemmän aikaa, niin olisimme ehdottomasti nauttineet myös kauniista lenkkeilymaastosta ja vierailleet myös muumimaailmassa. Lapset nauttivat lomastamme varmasti vähintään yhtä paljon kuin me aikuiset.

Kiitos Naantali Spa! Mikäli alkoi miniloma houkutella, niin klikkaa tästä  ja varaa itsellesi Naantali Spasta pieni irtiotto arjesta.

—- English —-

A week ago we packed the kids and ourselves into a car and searched the directions in Google Maps for Naantali Spa and took the road. Naantali Spa partnered with us and offered us a one-night stay in their incredibly beautiful hotel with a beautiful scenery.

For Dom and me, when we’re travelling with the kids, the most important thing is that the kids enjoy it. The kids’ happiness is infectious and this way the whole family gets to enjoy the trip. As we stepped inside the hotel, Amelie looked around her and said: “Is this a castle? There’s gold here everywhere.” Even if we had never made our way to our room, to the breakfast or to the spa, our little miss would have been on cloud nine nevertheless.

Everything in the hotel was made as family friendly as possible. There were floats, whales and other toys by the pool that Amelie spent time with for an hour or two. Dom and Amelie hopped from one pool to another and also went to the pool outside to enjoy the beautiful scenery. Estella and I headed to the jacuzzi after five minutes of swimming, where Estella also napped on my lap.

Next to the pools was also a restaurant from which you could order either snacks or something a little heavier. However, there was no baby food available there, so you might want to take care of the babies’ meals yourself. Fortunately with us, Estella’s milk is still always travelling with her in my boobs, so the little miss also got to eat while we were having our crazy delicious meals.

After swimming for some hours Estella and I returned to the hotel room. Soon Amelie and Dom also came to keep us company. We left to explore some other places in the hotel. In Amelie’s words we left to “go round the golden castle”. In “the castle” we found several nice playgrounds for the kids, so I’m sure the little ones in the family enjoy their holiday in Naantali Spa.

In the evening we went to sleep at eight and I don’t even know whether it was the kids or the adults to fall asleep first. After a well-slept night we went for an incredibly good breakfast. I tried to think hard if something was missing from the breakfast and I just couldn’t come up with anything. They had everything. Such a selection of oatmeal toppings, several kinds of bread and don’t even get me started on the toppings. There were warm dishes and cold ones too, desserts and a bunch of other things too. I think we might have spent a little too much time there, since we ate so much that we weren’t hungry for some time.  

We very gladly recommend Naantali Spa for everybody, and especially for families. The customer service was kind and the children were taken into account in great ways. Had we had a little more time, we would have liked to go and enjoy the beautiful tracks and visit Moomin World. I’m sure the kids enjoyed the holiday at least as much as us adults.

Thank you Naantali Spa!

Olenko tylsä, jos sanon että olen todella tyytyväinen elämääni juuri nyt? Olen sitä mieltä, että ihmisillä kuuluu olla unelmia. Ihmisten kuuluu haaveilla, mutta juuri nyt päällimmäisin tunne on kiitollisuus. Tänään pysähdyin hetkeksi ja mietin, mikä on nyt suurin haaveeni tai onko minulla juuri nyt sellaista. Toki minulla on pieniä haaveita ja unelmia, mutta ei mitään suurta. Saako olla ihan vaan kiitollinen siitä mitä on saanut? Saako vaan nauttia tästä elämäntilanteesta ja heittäytyä hyvään hetkeen? Saanko vaan ottaa rennosti rakkaiden ihmisten keskellä ja toivoa, että näin tämä jatkuisikin? Saanko toivoa, että kukaan ei koskaan pilaa tätä?

Olen kiitollinen kaikesta hyvästä mitä olen elämääni saanut. Minulla on koti, jonka sisällä asuu kanssani kolme aarretta. Minä saan jakaa arkeani minun rakkaiden ihmisten kanssa. Aamulla herättyäni huomaan perhe WhatsAppiin, Impilän vintilöihin, tulleen 58 viestiä ja tiedän, että ympärilläni on ihan mieletön tukijoukko. Lähtiessäni lenkille soitan ystävälleni ja jaan fiiliksiäni, hän kuuntelee ja tilanteesta riippuen, joko itkee tai nauraa kanssani. Tullessani kotiin mies on valmistanut ruokaa ja istumme koko perhe syömään. Nauramme Amelien höpsöille jutuille. Amelie leikkii juustopalasella ja me komennamme, ettei ruoalla saa leikkiä. Sisälläni kuitenkin naurahdin ja mietin, kuinka itse tein lapsena samaa. Illalla laulamme iltalaulut lapsia silitellen. Amelieta huvittaa, miksi äiti laulaa iltalaulut, kun iskällä olisi paljon parempi ääni. Naurahdan itsekin ja ihmettelen samaa. Lasten nukahdettua käperryn mieheni kainaloon ja olen kiitollinen. Kiitollinen tästä hetkestä. Eihän kiitollisuus voi olla huono juttu? Unelmille on aikansa, mutta voihan joskus vaan nauttia ja kiitellä ylöspäin!

Meidän housut saatu House Of Brandonilta. Jos olet nopea kerkeät vielä House of Brandonin ystävämyynneille tsekkaamaan huimat alet. Klik

—- English —-

Am I boring to say that I’m really happy with my life right now? I think people should have dreams. People are supposed to dream, but right now thankfulness is what I feel. Today I stopped for a moment to think about what’s the biggest dream of mine and weather I even have one. Sure, I have smaller dreams and aspirations, but nothing that big. Can I just be thankful for what I’ve been given? I’m I allowed to just enjoy this stage of life and get lost in the moment? Can I just take it easy and be with the people dear to me, and hope that this is how it would be in the future too? Can I hope that no one will ever ruin this for me?

I’m thankful for all the good I’ve received in my life. I have a home in which I have three treasures living with me. I get to share my life with people I love. After waking up in the morning I noticed that the family WhatsApp had blown up with 58 messages and I know I’m surrounded by such an incredible group of people who support me. As I go for a walk, I call a friend of mine and share my feelings with her and she listens, and depending on the situation, either laughs or cries with me. As I come home, my husband has cooked a meal and we sit down as a family to eat. We laugh at Amelie’s goofy stories. Amelie plays with a piece of cheese and we tell her not to play with food. However, at the same time I give a laugh and think about how I did the very same thing when I was a kid. In the evening we sing the song to the kids we always do before they go to bed, while stroking them. Amelie is amused about the fact that mom sings the song even when dad has a way better voice. I’m amused too and wonder about the very same thing. As the kids have fallen asleep, I cuddle my husband and am thankful. Thankful for this very moment. Thankfulness can’t be a bad thing, right? There’s a time to dream but there’s a time to just enjoy and give thanks to the One above. 

Haluatko sinäkin päästä flunssasta eroon? Et ole ainoa. Tässä meidän perheen parhaat vinkit flunssan tappamiseen ja mahdollisimman pian flunssasta eroon pääsemiseen.

Flunssa, tuo ihana pöpö joka voi kestää viikosta toiseen. Vaikka kuinka olisi kiva uskoa, että hakemalla antibiiotin lääkäriltä flunssasi paranee hetkessä, ei asia kuitenkaan ole näin. Kun flunssaa on jatkunut jo useamman päivä, ei sinulla luultavasti siltikään ole tarvetta antibiiotille. Kipeenä oleminen on pyllystä, mutta valitettavasti perus flunssaan harvemmin on antibiootille tarvetta. Tässä muutama vinkki, jotka saattavat nopeuttaa tai saattavat olla nopeuttamatta parantamista. Näiden testaamisesta ei kuitenkaan ole ainakaan haittaa, päinvastoin.

Näin pääset flunssasta eroon

  1. Syö terveellisesti. Jos joskus tekee mieli syödä pelkkää pakastepizzaa, niin kipeenä. Ei makunsa takia, vaan valmistuksen helppouden. Kipeenä kuitenkin kannattaa tsekata mahdollisimman helppo terveellisen ruoan resepti ja valmistaa kerralla moneksi päiväksi (älä unohda esimerkiksi valkosipulia ja inkivääriä). Myös smoothiet on hyviä ja niihin kannattaakin iskeä kaikkea mahdollisimmat terveellistä. Terveellisen ja herkullisen sairasteluruoan reseptin löydät täältä, klik.
  1. C-vitamiinia. Toimiiko oikeasti? Jotkut tutkimukset väittävät, että suuret määrät c-vitamiinia lyhentäisi hieman flunssan kestoa ja pääsisit nopeammin flunssasta eroon. Suuret annokset (yli 2000mg) C-vitamiinia päivittäin voi kuitenkin aiheuttaa munuaiskiviä sekä ripulia.
  1. Mamin tai isoäidin mehua. Lämmin mehu, nyt vaan helpottaa sairastamista. Eikä oo ees pelkkä legenda, nimittäin lämmin höyry helpottaa tukkoistaa nenää, kuuma neste rauhoittaa kurkkua. Mikä tärkeintä, niin elimistö tarttee kuumeillessa paljon nesteitä ja rakkaudella tehtyjä mehuja on helppo juoda litra tolkulla. Kun haluat flunssasta eroon mahdollisimman nopeasti, niin älä vaan aliarvioi tätä kohtaa.
  1. Domin tekemä hunajasipuli-keitto. Ennakkoluulosena en ole maistanut, mutta apua siitä ainakin Amelien yskään oli.

5.Kurlaa suolavettä. Se auttaa kurkkukipuun ja pitää kurkun kosteana.

6.Sinkki. Jotkut tutkimuset ovat väittäneet, että sinkillä olisi on viruksia torjuvia ominaisuuksia. Sinkin         oletetaan estävän flunssaviruksen       lisääntymiseen tarvittavien proteiinien muodostumista.

  1. Lepoa, lepoa, lepoa! Älä aseta deadlinea sairaudelle, vaan ota rennosti ja lepää. Kyllä sinä vielä pääset siitä flunssasta eroon!Meidän perheen bonus-vinkki: Afrikan tähti! On tehty tutkimus, että rennolla pelailulla perheen kesken on positiivisia vaikutusta yleiseen sairasteluilmapiiriin ja näin ollen paranemiseen. Muutama tunti pelailua päivässä pitää fiiliksen korkealla. Tutkimukseen osallistui meidän perhe ja jokaisella osallistuneella havaittiin hyvä fiilis flunssasta huolimatta. Toivottavasti vinkeistä on apua ja pääset flunssasta eroon!

—- English —-

Flu, that lovely bug that can last from one week to another. No matter how wonderful it would be to believe that by seeing a doctor and getting antibiotics, the flu will go away in seconds, it’s just not the way it goes. When your flu has lasted for several days, it still doesn’t mean you necessarily need antibiotics. Being sick sucks, but unfortunately a basic flu isn’t cured with miraculous antibiotics. Here are some tips that may or may not help you get better faster. However, trying these out can do no harm, just the opposite.

  1. Eat healthy. If you ever crave frozen pizza, it’s when you’re sick. Not because of its taste, but rather because of how convenient it is to prepare. However, when you’re sick, you should pick a healthy easy recipe and make a big batch for several days (don’t forget garlic and ginger). Smoothies are also good and you should try and put all things healthy in there.
  2. Vitamin C. Does it really work? Some studies say that bigger amounts of vitamin c would actually decrease the number of sick days.  However, daily big amounts (over 2000mg) of vitamin c can cause kidney stones and diarrhea.
  3. Grandma’s juice. Warm juice just simply makes being sick a little easier. It is not even just a legend, because warm steam works for stuffy nose and hot liquid helps a sore throat. And most importantly your body needs a lot of liquids when feverish. Juices, which have been made with love, are easy to drink liter after liter.
  4. Honey onion soup made by Dom. I am too prejudiced to taste it, but it did help Amelie with her throat.
  5. Having a gargle with salted water. It helps with a sore throat and keeps the throat moist.
  6. Zinc. Some studies have said that zinc can prevent viruses. It is believed to prevent the protein needed to reproduce the flu virus to form.
  7. Rest, rest, rest! Don’t set a deadline for the disease but rather relax and rest.

A bonus tip from our family: Afrikan tähti (The Star of Africa –board game)! A study has proven that family playing together has a positive effect on the getting-better-atmosphere and therefore on the actual process of getting better. A couple of hours of playing together helps keep the atmosphere good. The study had four participants, our family, and each participant was feeling good despite the flu.