Tänä aamuna on pienet koululaiset aloittaneet taas koulutaipaleensa ja liikkeellä on paljon lapsia, jotka vasta opettelevat liikenteessä kulkemista. Youtube on pullollaan videoita, missä ihmiset kävelevät päin tolppaa tai kaatuvat, koska katsovat puhelinta. Jos me aikuiset ihmiset emme osaa edes kävellä ilman kompurointia puhelinta käyttäessämme, niin varmasti lienee melko selvää ettei puhelin ja autoilu ainakaan sovi yhteen. Puhelinta ei tulisi käyttää milloinkaan ajaessa, mutta viimeistään nyt syksyn ja koulujen alkaessa on hyvä tehdä päätös ettei puhelinta katso ajaessa. Kuinka moni kuvaa Instastorya autoa ajaessaan? Jos sinä kuulut tähän porukkaan, niin häpeä ja lopeta se ennen kuin sattuu vahinko! Jos huomaat jonkun muun harrastavan puhelimen käyttöä ajaessa, niin kerro heille ihmeessä kuinka edesvastuuttomasti he toimivat. On hyvä muistaa, että nyt liikkeellä on paljon lapsia, jotka vasta opettelevat varomaan autoja. Vaikka (kuvittelisitkin) osaavasi ajaa autoa täydellisesti myös puhelinta käyttäessä, niin liikkeellä saattaa olla pikkuihmisiä, jotka eivät osaa täydellisesti liikennesääntöjä tai muista katsoa autoja. Törmäyksen tullessa sinulla on autosi suojanasi, mutta kävelijöillä ei ole peltiä suojanaan. On sinun vastuullasi huomata jalankulkijat ja varoa heitä, vaikka he kävelisivätkin vahingossa päin punaisia tai juoksisivat holtittomasti omasta pihastaan tielle. Lopeta olemasta itsekäs ja pistä puhelin pois, kun ajat autoa! Sinä voit omalla toiminnallassa luoda lapsille turvallisen koulumatkan tai päinvastoin. 

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tänä kesänä on ollut enemmän hellepäiviä kuin minään muuna kesänä, minkä muistaisin. Helleraja ei ole mennyt vain hieman rikki, vaan lämpötila on kohonnut ihan kunnolla jopa 30 asteen yli. Some on täyttynyt julkaisuista, missä ihmiset joko rakastavat tai vihaavat näitä helteitä. Itse kuuluin ensimmäiset 50 päivää tähän ensimmäiseen ryhmään, mutta pari yötä sitten kuumuis alkoi jo olla liikaa. Myönnetään, taisin itkeä parina viime yönä tuskaista kuumuutta.odotuskuviaOlen melko onnekas, sillä minulla on ollut joka päivä mahdollisuus viettää alkupäivä Yyterissä meressä lilluen ja jatkaa helteistä nauttimista illemmalla mökillämme joessa lilluen. Minun ei ole tarvinnut tehdä pitkiä 8 h työpäiviä ilman ilmastointia tai kärvistellä kotona muka hieman viileämässä yli 30 asteen lämpötiloissa. Olen ihan oikeasti nauttinut näistä helteistä suunnattoman paljon, kunnes pari yötä sitten kuumuus yksinkertaisesti alkoi olemaan liikaa.odotuskuviaOlin mennyt illalla jo kahdeksan jälkeen nukkumaan ettei tarvitsisi kärsiä kuumasta ilmasta ja siitä johtuvasta huonosta olosta. Heräsin vähän ennen puolta yötä siihen tunteeseen, etten pysty pian enää hengittämään. Sisällä oli varmasti yli 30 astetta ja ulkonakin edelleen 29 astetta, mikä ei hirveästi kotiamme viilentänyt. Vatsa tuntui painavammalle kuin koskaan ja vauva tuntui täyttävän lähes kaiken keuhkoilleni kuuluvasta tilasta. Kuumuus ja suuri vatsa tuntui siinä hetkessä hieman rankalta yhdistelmältä. Itkuhan siinä pääsi. Itkin melkein pari tuntia ja kävin välillä avaamassa jääkaappia, että pystyin edes hetken hengittämään viileämpää ilmaa. Siinä hetkessä tuntui niin mahtavalta tietää, että Suomessa on neljä vuodenaikaa ja viileämmät ilmat ovat ennemmin tai myöhemmin tulossa. odotuskuviaHuomasin olevani juuri se suomalainen, joka on koko talven odottanut lämmintä kesää ja nyt valitan siitä. Tuntui todella kiittämättömältä tuntea tällaista fiilistä ja toivoa jo viileämpiä ilmoja, mutta se nyt kuitenkin oli minun fiilikseni sillä hetkellä. Olenhan minä näistä ilmoista nauttinut, suurestikin, mutta tuona yönä kuumuus tuntui vain ylitsepääsemättömältä. Seuraavana päivänä soitin siskolleni, jos voimme mennä heille, koska he omistavat ilmalämpöpumpun (ja tottakai on muutenkin mukava hengata heidän kanssaan) ja se oli todellinen pelastus. Muutama tunti viileässä ja tuntui taas mukavalta mennä kunnon helteisiin ulos.raskauskuviaTänään vihdoin kotimaahamme saapui hieman syksyinen tuuli ja asteita oli vain 18. Kyllä, olen ollut todella kiitollinen tästä säästä ja tuntuu, että helteiden ainakin hetkellinen hellittäminen tuli juuri oikeaan aikaan. Olen todella kiitollinen hyvästä kesästä, mutta olen vähintään yhtä kiitollinen myös siitä, että syksy tekee tuloaan. Ensi viikolla iskee arki ja sekin tuntuu itse asiassa vain hyvältä juuri nyt!

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Elämämme ei todellakaan ole pelkästään sitä, mitä blogissa nähdään. Osa kuvista on tilannekuvia, mutta yhä useammin kuvaustilanteet ovat suunniteltuja etukäteen. Varsinkin pienten lasten vanhempina emme missään nimessä halua kantaa kameraa joka paikkaan mukanamme ja elää 24/7 vain blogia varten. Todellisuudessa kamera tulee mukaamme ehkä kerran viikossa (joskus ei niinkään usein) ja tällöin otamme useampia kuvia n.2 h ajan, jonka jälkeen kamera pääsee takaisin kamerareppuunsa. Lasten kanssa pyrimme, että kuvat olisivat tilannekuvia lähes aina, koska näin kaikilla on mukavampaa eikä kuvien ottaminen häiritse lapsia. Meidän aikuisten kuvissa taas kuvat ovat suunniteltuja, vaatteet ennalta katsottuja ja paikatkin jo aikaisemmin päätetty.Emme siis elä jokaista iltaamme Yyterissä katsellen auringonlaskua enkä pukeudu joka ilta juhlamekkoonkaan. Totuus ei siis aina ole sitä miltä näyttää. Blogiin päätyy kuva, missä päälläni on kaunis mekko. Blogiin harvoin päätyy kuvaa, missä näkyy kuinka vaihdan mekkoja tämän hienon kaavun alla hiki päässä. Näin homma useimmiten menee. Valitsemme kotona useammat vaatteet mukaan ja vaihdan niitä kuvausten välissä. Näin saamme käytettyä parin tunnin kuvausajan hyödyksi ja saamme useampia erilaisia kuvia. Hyvin usein kuvat eivät siis ole tilannekuvia, kuten tämä kaapu kuva.Kahdesta seuraavasta kuvasta on ensimmäinen kuva tilannekuva, kun suojelen mekkoani kastumiselta laittaessani hiuksiani paremmin. Tästä komeasta puolikyykystäni ei kuitenkaan ollut tarkoitus ottaa kuvaa ellei mieheni olisi pitänyt asentoani ikuistamisen arvoisena ja jälkeenpäin hän tietenkin ehdotti kuvan jakamista blogissakin. Ensin ajatus tuntui ihan naurettavalta, en todellakaan julkaise tällaista kuvaa blogissa. Tai siis, miksi julkaisisin? Kun asiaa enemmän mietin, niin tiesin omaan kysymykseeni vastauksen. Siksi, ettei totuus unohdu. Tätähän elämä pitkälti on -säätöä, editoimatonta, ennalta-arvaamatonta aallokkoa ja täydellistä kaikkine epätäydellisyyksineen. Elämä on ohikiitäviä hetkiä, mistä vain murto-osa taltioidaan ja se murto-osa saattaa olla ne ainoat seesteiset hetket, minkä taakse kätkeytyy kunnon kirjo kaikkia mahdollisia tunnetiloja ja tilanteita.Vaikka kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin ei se tarkoita niiden kertovan kaikkea. Kuvat ovat vain kuvia ja blogi on vain blogi. Mekin jaamme täällä elämästämme vain pienen pienen murto-osan, mutta suurimman osan elämästämme elämme ilman kameraa. Kirjoitamme vain pienen raapaisun elämästämme tänne. Mikäli siis sinusta vaikuttaa, että meillä kaikki on täydellisen seesteistä, niin ei ole. Meillä eletään ihan normaalia arkea, mihin kuuluu myös niitä nihkeämpiäkin fiiliksiä. Meilläkin joskus nauramisen sijaan itketään ja pyykkivuoret kasvavat ihan liian korkeiksi. Suurimman osan päivistä hengailen pelkkä Domin t-paita päällä ja harvoin kaupungillekaan lähtiessäni meikkaan. Emme elä täydellistä elämää, mutta olemme kiitollisia juuri tästä elämästä ja tästä elämänvaiheesta.

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Kesän aikana minulta on monesti kysytty Instagramin puolella, että kaipaanko milloinkaan aikaa ennen lapsia. Syksyllä, talvella tai keväällä tätä ei minulta ikinä kysytty ja olenkin useamman kerran pohtinut, että miksi nyt niin moni on asiaa minulta kysynyt. Johtuuko tämä siitä, että perheeseemme on pian tulossa uusi tyyppi lisää ja onhan sitä nyt pakko kaivata sitä kuuluisaa “omaa aikaa” edes joskus.Mitä tähän kliseiseen “omaan aikaan” tulee, niin minulla on sitä 24 tuntia vuorokaudessa samoin kuin kaikilla lapsettomillakin. Toki äitinä vietän omasta ajasta luonnollisesti todella suuren osan perheeni kanssa, oikeastaan lähes koko hereilläoloaikani, mutta se aika on silti minun aikaani ja vieläpä ihan huippu tavalla vietettyä aikaa. Minusta määritelmä “oma aika” tuntuu ihan hassulta, ihan niinkuin se aika mitä perheen kanssa vietetään ei olisi minun aikaani, mistä nautin. Päinvastoin, perheen kanssa vietetty aika on ihan parasta. Tällä hetkellä elämässämme on pieniä lapsia ja mielellämme hengaamme heidän kanssaan, he kasvavat muutenkin aivan liian nopeasti. Joten ei, en voi sanoa missään määrin haikailevani sen ajan perään, kun en vielä ollut äiti.Tottakai elämässä on aina niitä ohikiitäviä rankkoja hetkiä ja varsinkin sairaana sitä toivoisi rauhaa saada maata yksin sohvalla ilman, että kukaan tarvitsisi minua. Mutta milloinkaan näinä rankkoina hetkinä en ole miettinyt kuinka ihanaa olisi, jos minulla ei vielä olisi lapsia. Lapset ovat rikastuttaneet elämääni aivan suunnattomasti ja elämä on ihan huippua heidän kanssaan. En koe, että jäisin mistään paitsi sen takia, että minulla on lapsia.

Emme koe lasten rajoittavan elämästämme pois kaikkia kivoja juttuja ja nyt vaan yritetään selvitä näistä vuosista, vaan päinvastoin. Teemme paljon samoja asioita Domin ja tyttöjen kanssa kuin mitä tekisimme, jos meillä ei olisi lapsia. Tämän lisäksi on tietenkin aktiviteettilista kasvanut monella uudellakin asialla lapsien myötä. Kuinka hienoa on esimerkiksi ottaa joka ilta juoksukisat talon ympäri? Tuskin skabaisimme Domin kanssa kahdestaan, koska emme olisi ikinä edes keksineet tätä ideaa. Tämä on vain yksi arkinen esimerkki, mistä jokainen meistä ihan aidosti nauttii. Tietenkin elämässä mennään nyt lasten ehdoilla, eikä elämä ole yhtä spontaania, mutta ei se spontaanius niin spessua ollut, että hetkeäkään toivoisin voivani palata siihen aikaan takaisin. Vastaus siis on, että en kaipaa aikaa ennen lapsia. Tällä hetkellä elämä maistuu aika mielettömän hyvälle ja olen todella kiitollinen, että saan elää tällä hetkellä juuri tätä elämänvaihetta. Lapset ovat pieniä aivan liian pienen hetken ja ihan oikeasti haluan hengata heidän kanssaan. Ihan oikeasti nautin meidän perusarjesta, paitsi en pyykinpesusta. Äitiys on ehkä joskus rankkaa, mutta voi vitsit, miten hullun ihanaa tämä on! Hetkeäkään en antais pois, en edes niitä kiukkukohtauksia, koska ne kuuluu tähän pakettiin ja ovat myös arvokkaita hetkiä, milloin lapset (sekä myös me vanhemmat) opitaan ja kasvetaan useimmiten eniten. Arki näiden pikkutyyppien kanssa on huippua ja varmasti nämä ovat niitä elämänvaiheita, mitä sitten kiikkustuolissa kaivaten muistelen. Nyt aion ottaa ilon irti joka hetkestä mun pikkutyttöjen ollessa pieniä ja vielä, kun ne haluaa hengata äidin kanssa.

ps. Kirjoitin keväällä hieman samasta asiasta, “jos en olisi äiti”, joten kannattaa käydä lukemassa mikäli kiinnostaa.

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Sisaruskuvia ja ajatuksia ikäerosta

Ennen Estellan syntymää mietimme usein Domin kanssa, onko neljän vuoden ikäero liikaa. Itkin muutamat itkutkin, koska pelkäsin etteivät lapseni ikinä leikkisi yhteisiä leikkejä eikä heillä olisi toisistaan seuraa. Olin niin väärässä ja murehdin aivan turhaan. Estellan ollessa vauva Amelie halusi aina osallistua hänen hoitoonsa. Estellan kasvaessa tytöt ovat jatkuvasti enenevissä määrin leikkineet yhdessä ja nykyään he leikkivät suurimman osan päivästä keskenään. Olimmepa kotona tai rannalla, niin tytöt saavat hyvät leikit aikaiseksi. Tietenkin Estella on vielä pieni, mutta Amelie osaa hienosti ottaa tämän huomioon, eikä se haittaa heidän leikkejään. Viime syksyn ja kevään meillä oli melkein joka päivä joku kaveri leikkimässä, mutta kesä on mennyt lähes kokonaan vain perheen kesken.sisaruskuvia

Amelien lähtiessä johonkin muistaa pikkusisko sanoa isosiskolleen, että “olet rakas” ja Amelie puolestaan nappaa vähän väliä siskoaan kainaloonsa vain kertoakseen, kuinka hyvä tyyppi ja rakas pikkusiskonsa on. Neljän vuoden ikäero ei ole ollut yhtään liikaa, enkä juuri nyt keksi tästä ikäerosta mitään negatiivista sanottavaa. Pian meillä on kokemusta myös kuuden ja kahden vuoden ikäerosta. Innolla odotamme, miltä elämämme ja tyttöjen sisarussuhteet tulevat näyttämään uuden pikkusiskon synnyttyä. sisaruskuvia

Yhden asian olen oppinut, että sisarusten välinen suurempikin ikäero ei aina tarkoita etteikö lapset olisi keskenään läheisiä. Ihan turhaan olen tirauttanut kyyneleen, jos toisenkin murehtien onko lapsistani toisilleen seuraa.

sisaruskuvia

Ps. Jos haluat vielä ikuistaa tänä kesänä perheestäsi tai lapsistasi aivan ihania kuvia, niin käy ihmeessä tsekkaamassa myös muita Domin ottamia kuvia ja laita viestiä tulemaan. Maksat ainoastaan ostamistasi kuvista, et kuvausajasta, joten et häviä mitään! 🙂 www.alpsinfinland.com

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Raskausviikkoja on kertynyt mittariin jo 32 ja painoakin aika hurjat lukemat verrattuna edellisiin kertoihin. Edessä on vielä monta viikkoa ja olen ehtinyt jo nyt keräämään 15 raskauskiloa. Näin helteiden aikaan voisi helposti pistää kaiken turvotuksen piikkiin, mutta totuus on ettei minulla juurikaan ole turvotusta. Kyse on siis ihan aidoista kiloista. Olen jo nyt kerännyt viisi raskauskiloa enemmän kuin edellisellä kerralla koko aikana. rv 32 ja painonnousuEdellisellä kerralla minua ahdisti suunnattomasti raskauskilot ja päässäni pyöri jatkuvasti, mitä Dom ajatteli muuttavasta kropastani. Kävin myös juttelemassa asiasta ammattilaisen kanssa ja puhuin paljon menneisyydestäni, kun itsetuntoni koki todella kovan kolauksen. En pystynyt luottamaan siihen, että minä kelpaan Domille ja olen kaunis hänen silmissään, vaan jatkuvasti pelkäsin ettei hän pitäisi minua enää viehättävänä. Pelkoni osottautui täysin turhaksi ja Dom vielä synnyttämään mennessämme totesi minulle, että näytän kauniilta. Synnytyksestä seuraavana päivänä vatsanahkojeni roikkuessa ja näyttäessäni siltä, miltä voit juuri synnyttäneen naisen kuvitella näyttävän, totesi Dom minun näyttävän kauniilta. En tiedä muistaako Dom vielä sanomisiaan, mutta minä muistan, ne sanat olivat tärkeitä.rv 32 ja painnonousuTässä raskaudessa ei kilot ole olleet mikään ahdistava peikko, vaikka en vieläkään koe sitä paljon puhuttua “raskaudenhehkua”. Tässä raskaudessa olen jopa naureskellut isolle vatsalleni ja heittänyt läppää kiloistani. En stressaa tulleista kiloista, vaan tiedän niiden jossain vaiheessa pikkuhiljaa lähtevän, kun on jälleen sen aika. En koe huonoa omaatuntoa neuvolakäynnillä, vaikka paino onkin noussut, vaan tiedän sen olevan täysin normaalia. En pelkää puntarille astumista enkä pelkää Domin rakastavan minua tippaakaan vähempää, vaikka olenkin kerrännyt hyvän määrän kiloja. Itseasiassa hän on minun vyötärömittani kasvattamisesta todella ylpeä 😉rv 32 ja painonnousuEn koe olevani kauneimmillani juuri nyt, mutta se ei oikeastaan haittaa minua. On etuoikeus saada olla raskaana, kasvattaa kolmatta kertaa pienokaista sisällään ja käydä läpi tämä kaikki. Nautin suunnattomasti tästä raskausajasta, vaikka en mahdukaan normaalikokoisiin vaatteisiini. Olen niin iloinen, että olen saanut kokea raskauden, missä kaikki sujuu niin helposti ja voin nauttia tästä ajasta. Olen niin iloinen, että en pelkää muutaman kilon vaikuttavan siihen kuinka puolisoni näkee minut. Raskauskiloista viis, meikän vatsassa kasvaa ihan mieletön tyyppi ja oon hullun ilonen, että olen saanut etuoikeuden kasvattaa häntä sisälläni!

Mekko/ House of Brandon

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tämä kesä on ollut liian hyvä loppuakseen, joten voisiko syksyä mitenkään hieman siirtää?

Nyt viime päivinä on pakko ollut herätä todellisuuteen ja alkaa valmistautumaan edes hieman syksyyn. Amelien esikoulun lisäksi tuo syksy muitakin uusia asioita elämäämme, nimittäin vauvan. En siis missään nimessä ole halunnut jättää kaikkia syksyhankintoja viime tippaan, vaan hoitaa nämä ajoissa. Näin hellesäällä ei ole tehnyt mieli edes miettiä, miltä Suomen syksy sateineen ja kylmyyksineen saattaa näyttää tai tuntua. Olisi ihana elää siinä uskossa, että hellemekko päällä voi lähteä ulos ympäri vuoden. Totuus kuitenkin on halusin tai en, että Suomessamme usein myös sataa ja kylmät ilmat puskevat päälle ennen kuin huomaammekaan. Uusien reppujen lisäksi oli siis pakko alkaa harkitsemaan myös lämpimämpien sekä sadevaatteiden hankkimista tytöille.Helteiden ansiosta minua ei saa millään lähtemään kaupungille, joten klikkasin itseni jälleen kerran Jollyroomin sivuille. Jollyroomilla on meneillään tällä hetkellä kampanja nimeltä, “Back to School” ja sieltä löytyy niin reppuja, penaaleja, pyöriä kuin kauniita ulkoiluvaatteitakin. Sieltä tilasimme myös meidän tytöille jo aikaisemmassa postauksessa näkyneet reput sekä sadevaatteet ja kevyttoppatakit. Nyt syksy saa hankintojen puolesta tulla, vaikka edelleen toivon syksyn perumista ja kesähelteiden jatkumista.

 

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Olin eilen tyttöjen ja parin ystäväni kanssa tuttuun tapaan lähikaupassamme. Kauppareissu ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, vaan sai sykkeeni nousemaan satoihin aikuisen miehen ala-arvoisesta käytöksestä. Heti alkuun haluan tehdä selväksi ettei minulle missään nimessä ole ongelma, jos vieras aikuinen puuttuu lapseni tekemisiin tai komentaa lastani, kunhan siihen on syytä ja aikuinen tekee homman fiksusti. Sen sijaan syyttä karjuminen lapselleni, sen jälkeen minulle valehteleminen ja toteaminen kuinka “minä teen, mitä minä haluan” ei ole oikein.

Olimme tehneet jo suurimman osan ostoksista, kun jäimme vielä valitsemaan, mitä tortillapohjia aiomme ottaa. Toinen tytöistä meni jo seuraavaan hyllyväliin hakemaan pyytämiäni keksejä samalla lauleskellen, kun yhtäkkiä kuulin jonkun karjaisevan todella vihaisesti, että “lopeta”. Säikähdin itsekin kovaa ääntä ja lähdin tietenkin heti katsomaan, että olihan minun lapsellani kaikki okei ja eihän tuo huuto ollut tarkoitettu hänelle. Hyllyn kulmassa tyttöni juoksi minua itkien vastaan, että tuntematon mies huusi hänelle.Mies oli jo kävelemässä poispäin, kun kysyin miehen takaa, että mitä juuri oli tapahtunut ja voisiko hän hieman selittää käytöstään. Mies katsoi minua vihaisesti ja sanoi tyttäreni törmänneen häneen sekä haukkuneen häntä. Tämä suomalainen mies jatkoi vielä kertoen minulle tyttäreni olevan rasisti, ei tainnut mies tietää, että omassa perheessämmekin on ulkomaalaisia. Aikamoisia syytöksiä noin yhtäkkiseltään pienelle tytölle ja suurimman osan tiesin heti täysin perättömiksi. Sattumoisin olin kuullut koko ajan, mitä toisella puolella oli tapahtunut ja tyttäreni ei todellakaan ollut haukkunut häntä tai edes puhunut hänelle(kyseessä oli ilmeisesti ollut väärinkäsitys). En kuitenkaan ollut nähnyt tapahtumia, joten mahdollista törmäämistä en tietenkään olisi nähnyt. Katsoin tytärtäni, joka hysteerisenä itki ettei todellakaan ollut koskenutkaan kyseiseen mieheen. Tässä vaiheessa pulssini nousi entisestään ja kysyin mieheltä, että törmäsikö tyttöni todella häneen. Mies kierteli, kunnes sanoi ettei törmännyt, mutta olisi voinut törmätä. Tässä vaiheessa ärsytykseni lisääntyi entisestään. Ensin mies oli ottanut oikeudekseen huutaa lapselleni ja toiseksi hän ei edes tässä vaiheessa voinut pyytää anteeksi lapseltani, vaan valehteli minulle tapahtuneista. Kysyin häneltä, että miksi ihmeessä hän sitten huusi lapselleni, jos lapseni ei ollut tehnyt mitään muuta väärää, kun sattunut samaan riviväliin tämän miehen kanssa. Totesin myös miehelle, että hänen käytöksensä ei todellakaan ollut ok ja ettei aikuinen mies voi käyttäytyä noin pikkulapselle. Tässä vaiheessa viimeistään ajattelin miehen tajunneen toimintansa vääryyden ja pyytävän anteeksi. Anteeksipyynnön sijaan hän päätyikin huutamaan minulle, kuinka minä tässä en ole se aikuinen ja hän saa tehdä mitä haluaa. Kahden pienen lapsen kanssa ja vielä raskaana näin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi antaa asian olla, koska en todellakaan mennyt takuseen etteikö mies kävisi pian päälleni ottaessaan askelia kohti meitä.Ystäväni olivat odottaneet hyllyn toisella puolella ja kuulleet koko keskustelumme. Tähän toinen ystävistäni, joka on opettaja, totesi kuinka surullista on, että osa ihmisistä oikeasti luulee, että he saavat tehdä mitä haluavat. Keskustelimme päivän aikana useasti hänen sekä Domin kanssa siitä, kuinka hukassa on, jos ihan oikeasti ajattelee oikeudekseen käyttäytyä juuri niinkuin itseä sillä hetkellä huvittaa välittämättä muista ihmisistä. Selitimme pienelle tytöllemme, kuinka miehen käytös oli ala-arvoista ja kuinka niin ei tulisi milloinkaan käyttyä, eikä ainakaan aikuisten. Ensinnäkin asioista voi sanoa kauniisti. Toiseksi, kenellekään ei valehdella. Kolmanneksi, huomatessasi tehneesi jotain väärää, sinun pitää pyytää anteeksi, vaikka se olisi vaikeaa. Neljänneksi, et todellakaan voi tehdä elämässä vain niinkuin itse haluat, vaan on ihan pakko ottaa myös muut huomioon.

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Monia on kiinnostanut, että ehdimmekö miettiä nimivaihtoehtoja pojalle ennen kuin saimme tietää tulevan pikkutyypin olevan tyttö. Saimme melko aikaisessa vaiheessa tietää vauvan sukupuolen todella varmaksi, NIPT- tutkimuksen ansiosta. Tottakai olimme ehtineet heittelemään nimiä ilmoille, mutta keskustelu pyöri enemmän tytön nimen ympärillä sillä poikalapselle olimme miettineet nimeä jo ennen Estellan syntymää siltä varalta, jos tulokas olisikin poika. Veikkaukset osuivat kuitenkin Estellan kohdalla oikeaan, joten poikavauvan nimi jäi käyttämättä ja edelleen kummatkin tykkäsimme nimestä.Emme ole milloinkaan pitäneet miettimiämme nimiä suurena salaisuutena ja tulevan vauvammekin nimen lähipiiri tietää jo. Jos vauvamme olisi ollut poika olisi hänen nimekseen luultavasti tullut Ben Jesperi tai Benjamin Jesperi. Jesperi on veljeni toinen nimi ja olisimme ehdottomasti halunneet antaa tämän nimen, mikäli pikkutyyppi olisi ollut poika. Benjamin nimestä vaan tykkäämme Domin kanssa kummatkin, mutta sillä nimellä nyt ei olisi ollut sen suurempaa tarinaa.Tytöillä on kaksiosaiset nimet niinkuin minullakin, mutta poikavauvan nimeä miettiessä emme edes pyöritelleet päässämme nimiä väliviivalla. Jotenkin tuntui loogiselta, että tyttöjen nimet ovat samalla kaavalla kuin oma nimeni ja poikalapsen nimi olisi sitten samalla kaavalla kuin Dominkin nimi. Myöhemmin voin kirjoitella postausta tytön nimivaihtoehdoista ja millaisista nimistä Domin kanssa tykkäämme. Meillä on siis niin täysin erilainen nimimaku, mutta onneksi ollaan nyt vihdoin päädytty meidän mielestä täydelliseen nimeen, mikä annetaan meidän rakkaalle tytölle!

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Tällä viikolla on tullut kolme vuotta täyteen siitä, kun hyvännäköinen maailmanympärysmatkaaja kysyi minulta Jazz-kadulla haluaisinko jotain juomista. Kerroin etten juonut alkoholia, enkä juurikaan tykkää muusta kuin vedestä, mutta vettä voisin kiitos ottaa. Niimpä tuo mies osti minulle veden ja sen jälkeen hän jätti maailmanympärysmatkansa kesken, muutti Suomeen, kosi minua, meni kanssani naimisiin, hyppäsi sisään perhe-elämään oikein rytinällä ja voisinkin todeta, että parempaa puolisoa ja isää saa etsimällä etsiä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että emme tainneet itsekään tajuta sitä. Asiat olisivat voineet päättyä niin monella eri tavalla, joten ei liene turhaa olla äärimmäisen kiitollinen Taivaan Isälle siitä, että nyt asiat ovat niinkuin ovat ja tuo komea mies ei ollut pelkästään hyvännäköinen ulkoa, vaan myös sisältä. Kaikki on nyt juuri niinkuin pitääkin ja olen todella onnellinen tuon miehen rinnalla, joka jaksaa aina tehdä töitä parisuhteemme ja perheemme eteen. Eilen Domin kanssa puhuimme, että tuntuisi aikaa kuluneen paljon enemmän kuin kolme vuotta. Onhan tässä kolmessa vuodessa aika paljon tapahtunut. Dom astui heti tavatessamme isän-saappaisiin, sai vuoden sisään toisen tyttären ja nyt hänelle on jo syntymässä kolmas. Tahti on ollut aika kova, mutta toi jätkä on vaan suoriutunut tyttöjen isänä olemisesta niin hyvin, että ihmetyttää. Saas nähdä miten handlataan tää homma, kun kolmas pikkuprinsessa saapuu taloon parin kuukauden sisällä ja varmasti arki alkaa näyttämään hieman erilaiselta.Toinen asia, mikä tuntuu hieman hassulta on, että lähes koko yhdessäoloaikamme hormoonini ovat varmasti olleet jossain määrin sekaisin. Olen joko ollut raskaana tai imettänyt, lukuunottamatta kahden kuukauden paussia viime syksynä. Hormoonien vaihtelut ovat aiheuttaneet kohdallani, niin rankkaa raskauspahoinvointia kuin migreeniäkin, joten helpoimman kaavan kautta kaikki ei ole mennyt. Kaikesta huolimatta tuo mies on tukenut, rakastanut ja auttanut joka hetki. Ihan oikeesti, en varmaan tarpeeksi voi olla kiitollinen, millaisen timantin löysinkään. Miehen, joka oli valmis minun ja Amelien takia muuttamaan Suomeen ja jättämään kotimaansa kauniine alppeineen, ystävineen sekä perheineen taakseensa. Mies, joka eli sinkkuelämää oli valmis ottamaan vastuun perheestä ja pitämään meistä hyvää huolta. Mies, joka rakastaa Jeesusta sekä meitä kaikkia pian neljää naista perheessämme <3 

LUE MYÖS

SYNNYTYSTAPA-ARVIO JA VAUVAN PAINO-ARVIO

KESÄN PARHAAT

MITEN VALMISTAUTUA VAUVAN TULOON

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

ARKI EI LÄHTENYTKÄÄN RULLAAMAAN ITSESTÄÄN

 

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM