Presidentin vaalit lähestyy ja porukka on hukannut käytöstapansa johonkin. Facebookin ansiosta olen reissullammekin päässyt seuraamaan kuinka epäkunnioittavasti ihmiset osaavat toisista ihmisistä kirjoittaa, kuinka “hassunhauskoja” kuvia ihmiset osaavat photoshopillaan tehdä ja kuinka aivottomia ovat kaikki ne, jotka ajattelevat eritavalla kuin itse. Lukiessani näitä tekstejä en voi ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät näin. Suurin osa meistä toivoisi maailman rauhaa, mutta emme osaa olla nätisti toisillemme edes facebookin keskusteluissa.

Ennen kuin kirjoitat muista ihmisistä tekstejä nettiin, niin suosittelen lukemaan sen läpi, tsekkaamaan faktat ja katso onko se kunnioitettavasti kirjoitettu. Mikäli, et ole faktoista varma tai teksti sisältää pelkkää haukkumista, niin miksi julkaisisit sen? Sellaiset tekstit kertovat enemmän julkaisijasta kuin itse pilkankohteesta. Ja kyllä, myös muut äänestäjät sekä ehdokkaatkin lasketaan ihmisiksi, joten kirjoittaessasi heistä lue teksti pari kertaa läpi ja mieti onko se muita kunnioitettavasti kirjoitettu. Olemme onnekkaita asuessamme maassa, missä on lupa kertoa oma mielipiteensä. Olemme onnekkaita saadessamme äänestää ketä tahansa ja voidessamme olla varmoja, että äänemme lasketaan. Sinun äänelläsi on väliä ja sinulla on oikeus äänestää ketä tahansa. Sinun ei tarvitse  ajatella, että kaikki ehdokkaat olisivat hyviä. Voit omassa päässäsi ajatella, mitä haluat, mutta mieti mitä asioita julkaiset netissä tai kuinka keskustelet muiden ihmisten kanssa. Myös vaalien alla sinulla on vastuu itsestäsi ja sanomistasi sanoista, ethän loukkaa sanoillasi tai teoillasi muita. Voimme arvostaa toisiamme, vaikka emme ajattelisikaan samalla tavalla. Jos sinulla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, niin on lupa myös olla hiljaa. Käyttäydytäänhän fiksusti myös vaalien alla!

LUE MYÖS

Älä sano, että tiedät miltä tuntuu olla yksinhuoltaja

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Standing on this mountaintop
Looking just how far we’ve come
Knowing that for every step
You were with us
Kneeling on this battle ground
Seeing just how much You’ve done
Knowing every victory
Was Your power in us
Scars and struggles on the way
But with joy our hearts can say
Yes, our hearts can say
Never once did we ever walk alone
Never once did You leave us on our own
You are faithful, God, You are faithfulVuoren huipulta kaikki näyttää niin pieneltä. Sitä tuntee itsensä todelliseksi voittajaksi kiivettyään niin korkealle. Olisin hyvin voinut jättää tekstin vain laulun sanoihin, koska ne kertovat jo itsessään kaiken sen, mitä tänään päässäni on pyörinyt kiivetässeni korkeammalle ja korkeammalle. Seisomme Domin kanssa tänään vuoren huipulla auringon paistaessa suoraan kasvoihimme, enkä voinut olla miettimättä näitä laulun sanoja. Kirjoittelin viime vuoden viimeisenä päivänä mitä muutoksia parisuhteessamme viime aikoina on tapahtunut ja nämä laulun sanat sopivat täydellisesti myös kuvaamaan parisuhdettamme sekä elämää ylipäätään. Meidän loma alkaa olemaan pian puolessa välissä ja runsaan viikon päästä me lähdemme jo takaisin kotiin. Huh, miten nopeasti aika on mennyt! Mutta nyt vielä nautitaan täysillä nämä päivät perheestä, ystävistä, sukulaisista, alpeista ja Itävaltalaisesta ruoasta! Kannattaa muuten tsekata myös meidän InstaStory nimittäin sieltä löytyy paljon videomatskua meidän reissulta!

Alpeilla on tullut vietettyä nyt jo muutama päivä ja on aika kertoa hieman treenikuulumisia. Perheemme tosiaan matkustaa jonkun verran ja meille onkin muotoutunut jo aika hyvät rutiinit siitä, mitä laukkuihin pakataan. Mitään turhaa tai painavaa ei kannata reissulle ottaa. Itävallassa viihdymme aina muutaman viikon, joten tärkeimmät treenivälineet lähtevät tietenkin messiin. Reissussa hyödynnämme paljon kehonpainotreeniä, mutta vastuskuminauhat pääsevät aina reissullemme mukaan. Vastuskuminauhat tekevät treenaamisesta helppoa. Et tarvitse kuntosalia tai kymmeniä laitteita. Kaivat laukustasi eri vahvuiset vastuskuminauhat ja aloitat treenin. Treeni onnistuu missä tahansa ja milloin tahansa. Gorilla Sports myy eri vahvuisia vastuskuminauhoja todella hyvään hintaan. Meillä on heidän valikoimistaan kaikki kymmenen vahvuutta ja jokainen on ollut kovassa käytössä. Reissulle emme kuitenkaan ottaneet kaikkia kymmentä mukaan, vaan pakkasimme 5 eniten käytettyä messiin. Muistan ensimmäisen kerran nähdessäni vastuskuminauhoja pyöritelleeni niitä käsissäni miettien, että mitä ihmettä näiden kanssa kuuluisi tehdä. Jos mietit samaa, niin haluan kertoa sulle, että vastuskuminauhojen kanssa sinulla on ihan huikeat mahdollisuudet erilaisiin treeneihin. Nauhoilla voit treenata joustavuutta, kestävyyttä, voimaa tai liikkumiskykyä. Voit treenata nauhoilla yksin tai yhdessä ystävän kanssa.  Myöhemmin tehdään vielä erillinen treenipostaus nauhojen kanssa, joten kannattaa pysyä kuulolla. Mikäli siis matkustelet paljon tai haluat saada kotitreeneistä kunnon hyödyt irti, niin suosittelen Gorilla Sports:n vastuskuminauhoja. Ja mikä olisikaan parempi aika aloittaa kunnon treenaaminen, kun jouluna syötyjen herkkujen jälkeen!

LUE MYÖS

Puhutaan Hetki Pornosta

Älä sano, että tiedät miltä tuntuu olla yksinhuoltaja

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Olen useasti hehkuttanut täällä, kuinka lasten kanssa ei kannata pelätä matkustamista. Olen kertonut, kuinka superhyviä matkustajia meidän tytöt ovat. Olen kertonut, kuinka lennot ovat menneet aina ihan liian helposti. Olen kertonut, kuinka suurimman osan matkustusajasta tytöt nukkuvat. Olen myös saattanut ääneen ihmetellä, miksi vanhemmat jännittävät lasten kanssa lentämistä. Hyvinhän ne lennot aina menee. No tällä kertaa ei muuten mennyt.Siinä missä Amelien kanssa lennot menivät ihan yhtä helposti kuin aina ennenkin, niin Estellan kanssa ei todellakaan mennyt. Jos lensit lauantai-iltana Helsingistä Müncheniin ja korvasi olivat hajota lapsen huudosta, niin suuret pahoittelut siitä. Kova ääni ei ollut lähtöisin palosireenistä, vaan meidän rakkaasta ihanasta tyttärestämme. Estella päätti aloittaa huutamisen jo ennen edes koneen käynnistämistä. Epätoivon partaalla me vanhemmat yritimme saada hänet rauhoittumaan. Dom totesi, että ehkä imetystaivalta olisi sittenkin pitänyt jatkaa vähintään kouluikään asti. Imetys, kun edellisillä lennoilla on aina estänyt tällaiset keissit. Homman jatkuessa Dom sanoi, että alkaa kohta itse imettämään Estellaa saadakseen hänet rauhoittumaan. Onneksi ei kuitenkaan näin tehnyt tai olisimme melko varmasti saaneet aikaiseksi jonkun sortin imetys-skandaalin.Tämä tilanne kesti maximissaan 15 minuuttia, mutta tuona aikana tajusimme miksi porukka jännittää lasten kanssa matkustamista. Ongelma ei ollut se, että emme itse olisi kestäneet oman lapsemme huutoa, vaan meidän kävi yksinkertaisesti sääliksi kanssamatkustajia. Teki mieli ostaa jokaiselle matkustajalle pahoitteluksi Fazerin suklaalevyt.  Dom heitti jo ilmoille, että paluumatkalle vuokrataan auto ja ajetaan kotiin. Voi, kuinka epätoivoiselta tuo hetki juuri silloin tuntui, eikä tilannetta yhtään auttanut se, että lentoemäntä yritti tulla kertomaan ettei kukaan oikeastaan edes huomannut neidin raivoavan. Niimpä, ei varmasti!  Nyt tämä asia jo naurattaa ja aiomme lentää jatkossakin lasten kanssa. Tämän 15 minuutin välikohtauksen jälkeen kummatkin tytöt nukahtivat ja nukkuivat loppulennon, joten oikeastaan tälläkin kertaa kaikenkaikkiaan matkustaminen sujui melko iisisti.

Valitettavasti itse lentomatkalta ei tullut otettua kuvan kuvaa, ihan syystä!

Tyttöjen matkalaukut ja reput saatu täältä.

LUE MYÖS

Muutoksia parisuhteessa

Älä sano, että tiedät miltä tuntuu olla yksinhuoltaja

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Jos et halua kuulla, miten Jeesus muuttaa ihmisiä, niin suosittelen jättämään postauksen lukemisen tähän. Puhuimme eilen Domin kanssa kuluneesta vuodesta ja siitä, kuinka äärettömän hyvä vuosi on ollut. Puhuimme myös siitä, mitä haluamme viimeisen postauksemme vuonna 2017 sisältävän. Mietimme jakaisimmeko jokaiselta kuukaudelta lempihetkemme tai lempikuvamme vai julkaisisimmeko postauksen vuoden kiinnostavimmista aiheista blogissamme. Mikään niistä ei olisi kuitenkaan kertonut kuluneesta vuodestamme lähes mitään. Mietimme myös pitkään tämän postauksen julkaisemista, koska kaikki ei vaan rakasta Jeesusta ja osa ei halua kuulla Hänestä sanaakaan. Mutta en yksinkertaisesti voi kirjoittaa kuluneesta vuodesta ilman, että mainitsen Jeesusta. Meidän vuosi oli hyvä Jeesuksen ansiosta, joten en todellakaan voinut jättää tarinan sankaria pois kirjoituksestani. Moni on laittanut viestiä meille, kuinka ihana ja täydellinen parisuhde minulla ja Domilla on. Nyt saatte kuulla salaisuuden: ilman Jeesusta me oltaisiin varmaan heitetty hanskat tiskiin aikoja sitten. Meidän parisuhde ei todellakaan ole aina ollut hyvä, mutta tällä hetkellä voin rehellisesti todeta olevani äärimmäisen onnellinen ollessani Domin kanssa naimisissa. Uskallan jopa sanoa ääneen, että meillä menee juuri nyt ihan hullun hyvin. Kiitos siitä ei kuitenkaan kuulu minulle tai Domille vaan taivaan Isälle. Ilman Jeesusta me ei eihkä tänä vuonna annettaisi pusuja toisillemme Alpeilla rakettien paukkeessa. Meidän avioliitto oli jossain vaiheessa ihan pyllystä. Sellasta perussettiä lapsiperhearjen keskellä, kun kumpikin unohtaa pitää huolta parisuhteesta. Meillä oli kuitenkin tahtoa yrittää, joten alotettiin aina uusia päätöksiä, että tehdään näin ja näin, mutta se ei kuitenkaan muuttanut meidän asenteita. Ne ei muuttaneet meidän parisuhdetta, vaan loi vaan velvotteita rakkauden tekojen sijaan. Luulimme, että meidän tekemisillä tehdään muutos, vaikka oikeasti meidän sydämen piti muuttua.

Päätettiin herätä vuorotellen aamuisin, päätettiin jakaa kotityöt tasaisesti, päättettiin viettää enemmän kahdenkeskistä aikaa, mutta meidän sydämen asenne ei niillä muuttunut. Ne tehtiin velvollisuuden tunteesta eikä rakkaudesta. Meidän perheessä suurin muutos tapahtui, kun aloimme viettämään enemmän aikaa yhdessä ja erikseen Jeesuksen kanssa. Mitä enemmän me vietettiin aikaa Jeesuksen kanssa, sitä paremmaksi meidän avioliitto muuttui.  Meidän sydämen asenteet alkoi muuttumaan ja se alkoi näkymään meidän avioliitossa. Enää me ei palveltu toisiamme velvollisuudentunteesta tai pakosta, vaan rakkaudesta. Yhtäkkiä me huomattiin, että meidän avioliitto tuntuikin ihan hullun hyvältä. Tämä vuosi on muuttanut meitä ja meidän parisuhdetta. Tämä vuosi oli äärimmäisen hyvä ja opettavainen. Tuntuu tolkuttoman hyvältä aloittaa uusi vuosi rakkaan Domin ja superihanien tyttöjen kanssa tietäen, että meidän taivaan Isä pitää meistä ensi vuonna yhtä hyvää huolta kuin tänä vuonnakin. Oikein hyvää ja siunattua vuotta 2018 teille kaikille lukijoille! <3 

Ps. Jos haluat nähdä lisää videoita, tekstejä ja kuvia mm. meidän Itävallan reissusta, niin

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

 

Olimme sopineet Domin kanssa ettemme osta toisillemme lahjoja, koska lähdemme joulun jälkeen Itävaltaan ja siinä on meille kummallekin enemmän kuin tarpeeksi joululahjaa. Kyllähän te tiedätte, miten tällaisset sopimukset päättyvät: sopimuksen rikkomiseen kummankin osapuolen taholta. Niin kävi myös meillä. Domin antama lahja oli kuitenkin jotain, mitä en todellakaan osannut odottaa, jotain todella erityistä.Avasin Domilta saamani lahjan ja olin jo heittämässä ylimääräisiä papereita roskiin, kun Dom sanoi laatikon pohjalla vielä olevan jotain. Laatikon pohjalla paperien seassa oli pieni lahjapaketti, mistä paljastui aivan ihana Domin itse tekemä rannekoru. Kävimme Domin kanssa syksyllä keskustelua siitä, miten mielestäni itsetehdyt lahjat ovat parhaita. Kun toinen on antanut aikaansa ja ajatuksiaan lahjansaajalle. Aikaa, kun ei saa milloinkaan takaisin eikä sitä voi rahalla ostaa. Ajan antaminen toiselle on mielestäni yksi suurimmista rakkauden osoituksista.Amelielle oli myös osoitettu pieni paketti, samanlainen kuin minulle. Amelie avasi pakettinsa ja sieltä paljastui myös Domin tekemä rannekoru. Dom oli tehnyt meille aivan ihanat rannekorut. Amelien rannekorussa oli Suomen ja Itävallan värit. Minun koruni puolestaan oli hieman hillitymmän värinen. Olen edelleen ihan sanaton, rannekorut olivat olivat aivan mielettömän ihanat! Amelie totesi illalla mennessään nukkumaan, että Iskä rakastaa mua tosi paljon, kun oli tehnyt rannekorunkin minulle. Niinpä, tämä lahja sai meidät todellakin tuntemaan itsemme erityisiksi. Kiitos rakas Dom!

Joulupyhät olemme halunneet viettää perheenä ja jättää blogin hieman sivummalle. Parhaimmasta yrityksestäni huolimatta, ei ajastettu blogipostaus ollutkaan ilmestynyt blogimme, joten joulutervehdyksemme tulee hieman myöhässä. Haluamme kiittää teitä jokaista lukijaamme ja yhteistyökumppanejamme sekä toivomme, että teillä on ollut aivan  ihana joulu. Mekin palaamme huomenna takaisin blogin pariin, mutta tämän päivän nautimme vielä perheestä, yhdessäolosta ja hyvästä ruoasta.

“We’ve been waiting for it all year long
We feel it in the air and we hear it in the songs
There is peace on earth and no place like home
It’s what the world’s been missing
It’s finally Christmas

Daddy breaks out the Bible and brings it all back home
We gather to remember the greatest story ever told
How a Father sent His only Son to be our only hope
What the world’s been missing
That Jesus is the reason
It’s finally Christmas”

Tänään luukussa on joululaulut, mitä lapset ovat valinneet Spotify- soittolistalleen. Mukana on perinteisiä lasten joululauluja sekä muutama villikortti, millä ei ole mitään tekemistä joulun kanssa. Klikkaamalla laulun kohdalta pääset kuuntelemaan biisin suoraan Youtubesta.parhaat lasten joululaulut

Tässä muutama biisi, mitkä soi aikalailla nonstoppina tällä hetkellä kotonamme. Toivottavasti listalta löytyi myös jotain teidän mieleenne.

Viime joulun vietimme Ruotsissa hieman ennakkoon rakkaiden tyyppien ympäröimänä. Teimme ihmiskokeen, kuinka joulu onnistuu alle 60m² asunnossa 14 ihmisen voimin. Tulos oli erittäin positiivinen. Neljästötoista testiin osallistuneesta ihmisestä jokainen nautti joulusta. Tässä luukussa muutamia kuvia viime joulustamme. 

Katsellessani näitä kuvia toivon, että olen oppinut edes hitusen paremmaksi kuvaajaksi tai vähintään hieman paremmaksi kuvienmuokkaajaksi. Perheenjäsenteni kasvot eivät ole oikeasti oranssit, vika oli kuvaajassa.