Haluaisitko saada bloggaamisesta ammatin tai vähintään sivuduunin? Tässä 10 virhettä bloggaamisessa, joita en olisi halunnut oppia kantamaan kautta. Älä siis tee samoja virheitä kuin minä!

1. Suunnittelemattomuus

Huomasimme Domin kanssa, että on täysi mahdottomuus pitää blogin taso hyvänä ilman suunnittelua. Päivät menevät hurjaa vauhtia ja ilman suunnittelua, sitä huomaa kirjoittaneensa viimeksi viikko sitten. Ilman suunnittelemista kaikki blogihommat jäävät iltaan ja yritä siinä sitten vääntää laadukasta tekstiä silmät ristissä. Ja faktahan on, että illalla työhommat yritetään hoitaa vähän liiankin nopeasti, eikä vähiten sen takia, että aikaa jäisi myös Game Of Thronesin katsomiselle. Ilman hyviä blogipostauksia on turha toivoa suurta määrää kävijöitä blogiin.

2. Kohtelemalla blogiani kuin harrastusta

Haluatko tienata blogilla rahaa? Silloin se vaatii myös aikaa ja uhrauksia. Harvasta työstä saat palkkaa ilman, että ilmestyt työpaikalle ja teet hommasi kunnolla. Jos tiedätte tällaisia paikkoja, niin kertokaa ihmeessä, meikä pistää heti hakemuksen vetämään. Tähän syksyyn asti olemme Domin kanssa kohdelleet välillä blogiamme kuin harrastustamme. Eikä vähiten sen takia, että muut ihmiset myös helposti olettavat bloggaamisen olevan harrastus. Tuntuuhan se välillä hassulta sanoa ystäville, että pitää lähteä kotiin ottamaan valokuvia.bloggaamisesta ammatti

3. Vertailu

Älä vertaa blogiasi muiden blogeihin. Meidän koti ei nyt valitettavasti näytä valkoiselta “instagram”-kodilta, mutta ei sen tarvitsekaan. Emme omaa Domin kanssa Suomen suurimpia lihaksia, mutta sekin on ihan fine. Parisuhteemmekaan ei ole täydellinen ja lasten kasvatuksessakin on aina petrattavaa. Emme kirjoita superhauskaa tekstiä, mutta sitä vartenhan voi sitten vaikka vilkaista FitFashionin metallisydän-blogia, jonka postauksia luen ääneen nauraen. Meidän blogi on meidän eikä sen kuulukaan olla kopio jonkun toisen blogista. Tee siis just sun näkönen blogi ja ole ylpeä siitä!

4. Huonot otsikot

Pitääkö tästä sanoa enempää? En edes kehtaa lukea blogiotsikoitamme, joita blogistamme löytyi kaksplussalla blogatessamme. Onneksi ne eivät ole enää näkyvillä.  Otsikoi mielenkiintoisesti. Vältä tarpeettoman pitkiä ja monimutkaista otsikointia. Lyhyt ja kuvaava otsikko, mistä löytyy myös avainsana on hyvä!

5. Huonot kuvat

Suomi ja Suomen talvi. Suomalaisille ei todellakaan olla tehty bloggaamista helpoksi. Suomessa useimmiten sisällä ollaan valot päällä, etenkin talvella, jos haluaa nähdä eteensä. Tällöin kuvista tulee helposti keltaisia. Suosittelen siis käsittelemään kuvia. Parastahan tietysti olisi, jos valaistus olisi hyvä!

6. Liikaa miettimistä ja liian vähän tekemistä

Rakastan ToDo-listoja ja kaikki läheiseni tietävät sen (siskoni osti minulle syntymäpäivälahjaksi aivan ihanan oman todolist-vihonkin), mutta välillä olen liian innokas tekemään listoja ja yhtäkkiä huomaan, ettei listojen tehtävien tekemisille riitä tarpeeksi aikaa.bloggaamisesta ammatti7. Avainsanan käyttö

Aloittaessani bloggaamaan ei hakukoneoptimointi ja avainsana sanoneet minulle mitään. Jos näät tunteja vaivaa postauksesi eteen, niin haluat varmasti ihmisten myös löytävän kirjoituksesi. Älä siis missään nimessä unohda avainsanan käyttöä ja hakukoneoptimointia.

8. Hakukoneoptimointi

Tätä ei varmasti voi tarpeeksi korostaa!

9. Ideoiden kirjoittaminen ylös

Kuinka monesti päivän aikana tulee hyviä ideoita mieleen, mutta jos en kirjoita niitä ylös, katoavat ne vähintään yhtä nopeasti. Itse kannan aina pientä muistiinpanovihkoa mukanani, johon voi idean tullessa kirjoittaa sen heti ylös. Myös puhelin toimittaa välillä kätevästi notebookin virkaa.

10. Kenelle kirjoitat blogia?

Alkuaikoina ajattelin kirjoittavani blogiamme myös omaksi muistokseni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Faktahan on, että sinä joko kirjoitat blogia itsellesi tai lukijoillesi. Kirjoittaessasi blogia itsellesi saatat silti olla onnekas ja saada paljon lukijoita sekä tienata blogillasi. Mutta harva ihminen jaksaa lukea tuntemattoman päivästä, kuinka söi aamupuuron, kävi pissalla ja harjasi hiuksensa. Jos siis haluat tienata blogillasi, niin kannattaa antaa hetki ajatuksia sille, kuka blogiasi lukee ja mitä he haluavat? Ovatko he kiinnostuneita kädentaidoistasi, parisuhteestasi, treeneistäsi, ruokavaliostasi, lapsistasi, vaatetuksestasi tai ehkä kodistasi?

Miksi sinä luet blogiamme? Mistä haluaisit lukea lisää? Onko sinulla postaustoiveita?

 

Älä sano, että tiedät miltä tuntuu olla yksinhuoltaja, jos et tiedä. Se, että puolisosi tekee paljon töitä ja hoidat lapsesi suurimmaksi osaksi yksin ei tee sinusta yksinhuoltajaa. Se, että olet viikon yksin puolisosi ollessa työmatkalla, ei tee sinusta yksinhuoltajaa. Se, että puolisosi tekee lähes kellon ympäri töitä, ei tee sinusta yksinhuoltajaa. Tiedät, ehkä miltä tuntuu hoitaa lasta yksin, mutta et tiedä millaista on olla yksinhuoltaja.Yksinhuoltajat eivät vain hoida lapsiaan yksin, he huolehtivat myös kaikesta muusta yksin. Kun puolisosi on töissä, hän ansaitsee rahaa ja ehkä mahdollistaa sinun kotona olemisen. Kun yksinhuoltaja hoitaa lapsensa kotona, hän kantaa yksin taloudellisen vastuun, kukaan muu ei tienaa rahaa hänelle ja hänen lapsilleen. Yksinhuoltaja ei katso kelloa tai laske öitä, koska puoliso tulee takaisin kotiin. Ei, hän on yksin.

Ehdin asumaan yksin Amelien kanssa runsaan vuoden ennen kuin Dom astui elämäämme. Sinä aikana muistan monet kerrat, kun ystäväni lähtivät puistosta iltapäivällä lapsineen kotiin odottamaan perheen isää, joka oli tulossa töistä. Minäkin nappasin Amelien syliini ja kävelin kotiin, mutta meidän perheessä ei sillä hetkellä ollut isää, jota odottaa kotiin. Voin sanoa olleeni yksi onnekkaimmista yksinhuoltajaäideistä, sillä minun perheeni ja ystäväni tukivat minua 110% ja olivat todella aktiivisesti minun ja Amelien elämässä. He kävivät meillä päivittäin, he soittelivat minulle, he iloitsivat Amelien uusista taidoista aidoisti, he antoivat minun itkeä heidän olkapäätään vasten ja he oikeasti kulkivat vierellämme koko ajan.  Siitä huolimatta itkin monet kerrat, etten voinut katsoa kelloa ja odottaa puolisoani kotiin. Itkin monet kerrat, etten voinut lähettää viestiä puolisolleni viestiä, mitä olimme Amelien kanssa tehneet. Itkin monet kerrat, ettei minulla ollut vierellä puolisoa, joka olisi murehtinut kanssani raha-asioista. Yksinhuoltajuus on niin paljon muutakin, kuin yksin lapsista huolehtimista.Te yksinhuoltajaäidit – ja isät, en voi sanoin kuvailla kuinka paljon arvostan ja kunnioitan sitä, että teette kaiken yksin. Vanhemmuus ei ole helppoa, vaikka vastuuta on jakamassa kaksikin vanhempaa. Saati sitten, kun olet täysin yksin. Iso tsemppi ja kunnianosoitus teille kaikille, jota hoidatte kaiken yksin.

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ OLEN ONNELLINEN

TAVOITTELENKO JOTAIN MITÄ EI OLE OLEMASSA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

SYNNYTYSTARINA

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

En juurikaan enää käy shoppailemassa kaupoissa monestakaan syystä. Yksi syy on meidän taapero, jonka päätehtävä kaupassa on saada mahdollisimman paljon tuhoa aikaiseksi mahdollisimman pienessä ajassa. Jos yritän estää tuhoamisen, niin tyyppi vetää sellasseet itkupotkuraivarit, että iskee kova koti-ikävä tällä äidillä.

Toinen syy on raha. Rauhassa kotona, voin selata lempikaupoistani ale-tuotteita. Ei tule paniikkiostoksia, mitä kaupassa kauheessa kiireessä huutavan taaperon kanssa saattaa tulla ja löydän kätevästi kaikki ale-tuotteet kategorioistaan.

Kolmas syy on helppous. Istun kotisohvallani juuri minulle sopivaan aikaan ja tilaan tarvitsemani tuotteet, jotka toimitetaan kotiovelleni tai lähipostiin vain muutamassa päivässä.

Mistä verkkokaupasta sitten kannattaa tilata? Itselläni on kolme luottonettikauppaa. Miksikö ne ovat ehdottomasti verkkokauppojen parhaimmistoa? Asiakaspalvelunsa takia, en ole keneltäkään kuullut negatiivista sanottavaa näistä paikoista. Kun olen halunnut palauttaa jotain, niin se on aina onnistunut. Näissä kaupoissa viesteihin vastataan todella pian ja asiakaspalvelu on aina huippuluokkaa. Laatunsa takiakuka nyt haluaa maksaa tuotteista, jotka ovat huonoja? Nopean toimituksen takiatiedän olevani hyvin hätänen luonne ja haluankin useimmiten tilaamani tuotteet mahdollisimman pian käsiini. Nämä nettikaupat toimittavat tuotteet vain parissa päivässä! Hintansa takia, käyttämissäni verkkokaupassa hinta-laatusuhden on todellakin kohdillaan.

  1. House of Brandon

Täältä ostan niin fiksumpia vaatteita, kuin treenivaatteitakin. En ole kertaakaan joutunut pettymään tuotteiden laatuun tai asiakaspalveluun. House of Brandonilla on useamman kerran vuodessa ihan superalet, joten kannattaa tasaisin väliajoin tsekkailla niiden sivuja. Hyvien ale-myyntien lisäksi, heiltä löytyy paljon myös todella edullisia normaalihintaisia vaatteita. Kannattaa siis käydä ehdottomasti tutustumassa ja mikä parasta, niin saat tuotteesi kotiin välillä jopa jo seuraavana päivänä.verkkokaupat

2. Def-Shop

Täältä löytyy myös kaikkea fiksuista vaatteista treenivaatteisiin. Heilläki on todella nopea postitus ja huippu asiakaspalvelu. Heidän sivuiltaan kannattaa ehdottomasti tsekkailla 24h-diilit, koska siellä on ihan mielettömästi halpoja tuotteita (esim Addun kenkiä). Sen lisäksi koodilla: fitfunfamily saatte -10% . verkkokaupat

3. Vamos

Oletko etsinyt hyvää verkkokauppa,jossa olisi suuri valikoima erilaisia kenkiä? Vamokselta löytyy ihan mielettömästi erilaisia kenkiä. Vamoksella myös voit olla aivan varma, että saat todella hyvää asiakaspalvelua ja tuotteesi toimitetaan sinulle vain parissa päivässä. Heidän valikoimastaan löydät myös hyvin edullisia kenkiä, kannattaa siis käydä tsekkaamassa.verkkokaupat

Moni on ehtinyt jo kyselemään postauksia uuden kotimme sisustuksesta. Teemme varmasti vielä useamman sisustuspostauksen, kunhan koti alkaa olemaan valmis. Nyt vuorossa on pieni kurkistus tyttöjen huoneen sisustukseen. Tytöillähän on kaksi huonetta, toinen nukkumista varten ja toinen leikkimistä varten. Tytöt itse toivoivat saavansa nukkua samassa huoneessa, joten päädyimme tähän ratkaisuun. Tämä on oikeastaan osoittautunut erittäin hyväksi ratkaisuksi, koska nyt leikkihuoneessa on hyvin tilaa isommillekin asioille, kuten “salamajalle”. ideoita lastenhuoneen sisustukseenMinulle on tärkeää, että tyttöjen leikkihuone on ennen kaikkea paikka, joka on pyhitetty kunnon leikkimiselle ja sopivalle riehumisellekin. Plussaahan tietysti on, jos myös lasten lelut (varsinkin ne isommat) miellyttävät myös sisustuksellisesti omaa silmää ja huoneesta saisi myös tyylikkään. Tykkään todella paljon Scandinavisesta sisustustyylistä, joten Jollyroom on ehdoton luottopaikka shoppailla tavaroita, jotka miellyttävät omaa silmää ja ovat myös lasten mieleen. Mikä parasta, niin hinnatkin ovat mielestäni kohdillaan.ideoita lastenhuoneen sisustukseenTilasimme tytöille oman tiipii-teltan, jota myös salamajaksi kutsutaan meidän perheessämme sekä mahdottoman söpön vaaleanpunaisen auton (tällä hetkellä muuten alessa -45%).  Teltta on kunnon kokonen, missä oikeasti lapset mahtuvat halimaan, painimaan, huilaamaan ja lueskelemaan kirjoja. Ja mikä parasta, niin teltta on mielestäni aivan ihanan näköinen. Autokin on ollut kovassa kulutuksessa ja parkissa ollessaan se ihastuttaa kauniilla ulkonäöllään tyttöjen huonetta. Vai mitä olette mieltä autosta ja salamajasta? Meidän perheessä Jollyroomista saadut tuotteet ovat ilostuttaneet niin lapsia kuin vanhempiakin. Ja, jos ihan rehellisiä ollaan, niin ollaan mekin Domin kanssa päästy pari kertaa salamajaan vierailemaan. Löytyisköhän noista aikuisillekin omia versioita? 🙂ideoita lastenhuoneen sisustukseenSalamajasta on tullut ihan paras paikka siskoksille jakaa salaisuuksia sekä roimia rutistuksia. Tiipii-teltta ja auto saatu yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

 

Millainen on sopiva lapsiluku? Onko sellaista? Onko lapsilukumme täysi vai haaveilemmeko vielä uudesta perheenjäsenestä? Säännöllisin väliajoin otamme asian puheeksi ja keskustelemme lapsiluvusta. Vähintään yhtä säännöllisesti myös ulkopuoliset esittävät tämän kysymyksen meille. Tällä hetkellä on hyvä juuri näin, mutta meistä kumpikaan ei ole täysin vakuuttunut siitä, että lapsilukumme olisi nyt täynnä. Taloa katsellessamme laskeskelimme huoneita niin, että vähintään kolmelle lapselle olisi omat huoneet. Uuden auton ostaessamme oli tärkeää, että takapenkille menisi vaivatta kolme turvaistuinta. Toki myös siitä syystä, että autoomme mahtuu tarvittaessa myös lastemme ystäviä.  Mutta kuitenkin tällä hetkellä kaksi lasta tuntuu juuri sopivalta määrältä. Tai oikeastaan paremmin sanottuna, elämä ilman raskautta tuntuu juuri sopivalta. Se taitaakin olla se suurin syy, miksi kolmas lapsi ei ole niin hyvä ajatus tällä hetkellä.

Lapsia saadaan, eikä tehdä. Vaikka kuinka suunnittelisin, että haluaisin nyt lapsen, niin en välttämättä tulisi raskaaksi ja päinvastoin. Mutta toki omalla toiminnallaan voi maximoida todennäköisyyttä saada perheenlisäystä sekä päinvastoin. Tällä hetkellä maximoinnin sijaan käytämme ehkäisyä. Vaikka välillä haaveilemmekin vielä yhdestä pienokaisesta, niin tällä hetkellä se ei ole ajankohtaista minun aikaisempien vaikeiden raskauksien takia. Amelien raskausaikana sain Hypermesis gravudarum -diagnoosin eli suomeksi kärsin armottomasta pahoinvoinnista yötäpäivää viikolta yhdeksän synnytykseen asti. Puolessa välissä raskautta todettiin myös riski ennen aikaiseen synnytykseen ja “sain” vuodelepo-käskyn viikolle 34 asti. Käytännössä vietin siis ensimmäisen raskauteni sängyssä. Se ei kuitenkaan ollut niin suuri ongelma, koska kyseessä oli ensimmäinen raskaus. Ei ollut muita lapsia vielä huolehdittavana.millainen on sopiva lapsilukuEstellan raskaus oli jo huomattavasti helpompi. Hänenkin raskaudessa sain HG -diagnoosin, mutta todella paha pahoinvointi, joka vei tiputukseen, kesti vain ensimmäiset 20viikkoa. Raskaus oli siis todella paljon helpompi kuin Amelien, mutta jokaista sängyssä maattua päivää varjosti huono omatunto siitä etten pystynyt olemaan täysillä mukana esikoiseni elämässä. Onneksi oli Dom, joka piti hyvää huolta Ameliesta ja leikki hänen kanssaan niin paljon, että Amelien sanoin oli vain hauskaa, että äiti on välillä “kipeä”. Estellan raskaudessa myös migreenini nousi ihan uudelle levelille ja se kaatoi minut sänkyyn myös useasti. Migreeni jatkui pahana myös Estellan synnyttyä, mutta nyt onneksi olen muutama kuukauden jo saanut olla rauhassa näön menetykseltä.

Kun siis ajattelen kahta raskauttani, niin valehtelisin jos väittäisin, ettei raskaaksi tuleminen pelota. Välillä ajattelen, että jos toinen raskaus oli niin paljon helpompi kuin ensimmäinen, niin ehkä kolmas menisi jo siinä sivussa? Mutta, mitä jos ei? Jos oksentaisin kaiken, mitä suuhuni laitan ja joutuisin käymään tiputuksessa vähän väliä, niin pystyisinkö nauttimaan Amelien ja Estella pikkulapsiajasta vai missaisinko jotai maatessani sängyssä? Toisaalta raskaushan kestää vain sen yhdeksän kuukautta, mutta pienten lasten elämästä yhdeksän kuukautta on paljon. Tällä hetkellä haluan olla 110% heidän elämässään enkä vain juosta sängyn ja vessan väliä oksentaen. Joten haaveillaan vielä vähän kolmannesta…joskus, mutta juuri nyt näin on hyvä.millainen on sopiva lapsiluku

“Mitä tapahtuu omaisuudellesi erotessasi?”

“Jos sinulla ei ole avioehtoa, olet  ollut todella naiivi.”

“Kuinka suojelet omaisuuttasi mahdolliselta erolta?”

“Kuinka jaatte omaisuutenne, jos teillä ei ole avioehtoa?”

“Kuinka jollain ei tänä päivänä ole avioehtoa? Unohditteko tehdä sen?”

Muutettuamme uuteen kotiimme on ihmisiä yllättäen alkanut kiinnostamaan, onko meillä avioehtoa. Instagramin storyssa seuraajillemme jo ehdinkin kertoa, ettei meillä ole avioehtoa. Feedback oli melko runsas, joista murto-osan näette postauksen alussa. Osa epäili, että olimme häähumussa yksinkertaisesti unohtaneet kyseisen asian. Osa haukkui suoraan idiooteiksi ja naiiveiksi, jotka eivät ole ajatelleet asiaa ollenkaan. Totuus on kuitenkin toinen. Emme unohtaneet kyseistä asiaa ja kävimme siitä myös keskustelua. Emme kuitenkaan halunneet avioehtoa. Emme siitä huolimatta, että tiedostamme ettemme voi tietää tulevaisuutta.Keskustellessamme naimisiin menemisestä ja avioliitosta tiedostimme kumpikin, ettei se tulisi aina olemaan ruusuilla tanssimista. Mutta uskomme kumpikin, että lähes mistä vain on mahdollista selvitä yhdessä, jos vain kummatkin niin päättävät. Keskustelimme myös siitä, mitkä asiat ovat ehdoton nou nou. Kerroin Domille, että ainakin pettäminen ja väkivalta olisivat syyt, että tarvittaisiin todellista ihmettä, että voisin jatkaa avioliittoamme. Niin kauan kuin näitä asioita ei tapahdu, niin uskon, että kaikesta voi selvitä, jos vain niin haluamme. Sillä asenteella me myös vuosi sitten menimme naimisiin. Emme voi tietää, mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä. Mutta tiedämme, että tänään tahdomme rakastaa toisiamme ja teemme kaikkemme pitääksemme toisistamme hyvää huolta loppu elämämme. Haluan omalta osaltani olla varma, etten milloinkaan tekisi sellaista, mikä voisi johtaa avioeroon. Sekä haluan luottaa Domiin täysin, että hän ei myöskään tekisi mitään, mikä voisi hajottaa avioliittomme. Miksi siis olisimme ottaneet avioehdon?Avioehto mielestäni ei kerro ainakaan luottamuksesta ja kaiken jakamisesta, mistä avioliitossa mielestäni on kyse. Jos en ole valmis jakamaan omaisuuttani puolisoni kanssa, niin kuinka voisin jakaa kodin ja perheen hänen kanssaan? Ainakin minulle omaisuus on vain omaisuus, mutta se, että jaan perheeni ja kotini jonkun kanssa on paljon isompi asia. Avioliitto on minulle enemmän kuin lupaus tuomarin edessä. Se on liitto, jossa jaetaan koko elämä, koti, lapset, unelmat, haaveet, pettymykset, lainat ja tulot, sitä kutsutaan avioliitoksi. Avioliitossa puolisot laittaa toisensa itsensä edelle ja pyrkii olemaan epäitsekkäitä. Avioliitossa mielestäni minun pitäisi pystyä jakamaan minulle tärkeimmät asiat, mukaanlukien omaisuuteni. Avioliitossa minun ei tarvitse pelätä, että huonon päivän tullen toinen jättäisi. Ei, koska en pidä sitä vaihtoehtona. Haluan uskoa ja luottaa siihen, että olemme yhdessä kuolemaan asti. Tiesittekö, että avioehdon tehneet pariskunnat eroavat enemmän kuin ne, jotka eivät avioehtoa ole tehneet. Miksi? Uskon, että kaikki päätöksemme ja tekomme johtavat meitä suuntaan tai toiseen. Domin kanssa katsoimme muutama kuukausi sitten videota, jossa Mark Driscoll kertoi, että avioliitto ei milloinkaan pysy paikkallaan. Jokainen valintamme voi tehdä avioliitostamme paremman tai huonomman. Jokainen huomionosoitus toiselle vie liittoa parempaan suuntaa, kun taas huomiotta jättäminen päinvastoin. Emme pysty painamaan “still” nappulaa, että tilanne pysyisi samana. Jos luulemme olevamme “still” -tilassa luultavasti suunta ei ole hyvä. Ja uskon sen olevan juuri niin. Jos valmistaudun jo mahdollista eroa varten, niin olen antanut jo ajatuksen sille, että niin saattaa tapahtua. Jos taas en pidä sitä edes vaihtoehtona, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää yrittää tehdä parhaansa tässä avioliitossa vaikka välillä ärsyttäisikin.

 

Mitkä ovat onnellisen parisuhteen avaimet? Pariskunta, joka on ollut yli 50-vuotta naimisissa kertoivat jokin aika sitten meille heidän onnellisen parisuhteensa avaimet ja saatiin lupa jakaa ne myös teille.

Eiköhän me kaikki haluta elinikäistä rakkautta ja ystävyyttä, mutta nykymaailmassa sellaista tuntuu tapahtuvan vain harvemmin ja harvemmin. Hyvä uutinen on, ettei sen tarvitse olla niin, koska monesti me voidaan myös itse omilla teoillamme vaikuttaa siihen. Tämä pariskunta kertoi muutaman yksinkertaista vinkkiä, joilla voi rakentaa kestävemmän ja paremman parisuhteen. Uskon, että meidän jokaisen parisuhde olisi varmasti parempi, jos pystyisimme noudattamaan heidän neuvojaan. Aina se ole kovin helppoa, kun suhteessa on kuitenkin kaksi epätäydellistä ihmistä ja välillä sitä on huonoin puoliso ikinä, mutta niinkuin sanontakin sanoo “sillä ei ole väliä, jos kaatuu. Sillä on väliä nouseeko ylös”. Jos (kun) kämmätään, niin sitten vaan yritetään uudelleen ja ollaan seuraavana päivänä vieläkin parempia puolisoita. Loppuelämän kouluhan tämä on ja koskaan meistä yksikään ei tuu olemaan täydellinen, jos yhtään lohduttaa 😉onnellisen parisuhteen avaimet

  1. Kommunikoi ja keskustele paljon!

Älkää luottako sanattomaan viestintään. Puolisosi ei osaa lukea ajatuksia, ei vaikka se olisi kuinka mukavaa. Sinun tarvitsee kertoa hänelle, jos hänen toimintansa loukkaa sinua, eikä vain toivoa toisen tajuavan sitä. Sinun tarvitsee kertoa mistä pidät ja mistä et pidä. Kerro haaveesi, ilosi, murheesi ja stressinaiheesi. Keskustelkaa asioista mahdollisimman pian. Asiat harvemmin helpottuvat pitkittyessään.

2. Korvaa sanat “minun” ja “sinun” sanalla “meidän

Tämä ei tarkoita ainoastaan rahaa, vaan kaikkea. Kaikki mikä on hänen hyväksi on sinun hyväksi. Parisuhteessa ei ole vain sinun unelmiasi, aikaasi, rahojasi tai velkojasi, ne ovat teidän. Korvaamalla sanat “minun ja sinun” sanalla “meidän” parisuhteessa tulee vältyttyä monilta riidoilta ja puolisoiden tulee luottaa toisiinsa. Älä ajattele itseäsi vaan ajattele teitä! “Parisuhteessa miehen ja naisen tulisi olla kuin saman linnun siivet. Heidän tulisi lentää yhteistyössä etteivät he törmää tai tipu.”

3. Seikkailkaa

Tehkää yhdessä uusia seikkailuja pieniä ja suuria. Haaveilkaa yhdessä ja suunnitelkaa tulevia yhteisiä seikkailujanne ja jälkikäteen muistelkaa niitä. Rahan ei tarvitse estää seikkailemista, vain mielikuvitus on seikkailujen rajana.

4. Yllättäkää toisenne

Yllättäkää toisenne. Koska viimeksi olet yllättänyt puolisosi? Järjestä lastenhoito ja vie puolisosi treffeille. Tuo kaupasta miehesi herkkuruokaa tai vaimollesi kukkia. Lähetä kortti tai kirje, vaikka et olisi edes matkoilla. Herää aamulla ennen puolisoasi ja valmista aamupala. Siivoa koti ennen kuin puolisosi ehtii tulla kotiin. Katso puolisosi lempielokuva hänen kanssaan ja valmista herkkutarjoilu illaksi. Nappaa kainaloon ja suukota. Harrastakaa seksiä ja pitäkää myös seksielämänne yllätyksellisenä. Toisen voi yllättää lähes miten vain, keksikää uusia tapoja ja pidä huolta, että yllätät puolisosi vähintään kerran kuukaudessa. “Rakasta puolisoasi enemmän kuin rakastat työtäsi, harrastuksiasi ja rahaa. Ne eivät milloinkaan voi rakastaa sinua takaisin”.

5. Puhu kauniisti puolisostasi

Sanoilla on suuri voima. Älä milloinkaan puhu epäkunnioittavasti puolisostasi. Huudaa ääneen hänen hyvät puolensa ja keskustele kotona kahdenkesken hänen virheistään. Älä juorua puolisostasi. Kerro puolisollesi päivittäin, mitä hänessä arvostat. Kehu aina enemmän kuin kritisoit.

5. Älä koskaan luovuta

Valitse rakastaa toista silloinkin, kun siltä ei tunnu. Jokaisessa parisuhteessa tulee vaikeita aikoja. Seisokaa silloin vierekkäin ei vastakkain. Jos teillä on hyvin vaikeaa avioliitossanne, ettekä tiedä mistä aloittaa korjaamaan liittoa, niin älkää pelätkö hakea apua. Ette ole ensimmäinen ettekä viimeinen aviopari, joka rämpii pohjamudissa.onnellisen parisuhteen avaimet

 

 

Kannattaako lapselle ottaa vakuutus?

Mikäli hiekkalaatikon reunalla olevia keskusteluja ja vauvapalstaa on uskominen, niin tämä kysymys pyörii tasaisin väliajoin vanhempien mielessä. Se ei toki ole yllätys, sillä mitä tulee lasten sairasteluun, niin jokainen vanhempi haluaa saada lapselleen parasta hoitoa. Onko Suomen terveydenhuolto riittävä vai kannattaako lapselle ottaa vakuutus?

Kahden vakuutetun lapsen äitinä arvaatte ehkä oman kantani. Miksi sitten olen tähän ratkaisuun päätynyt? Amelien synnyttyä otin vakuutuksen täysin mukavuussyistä. En halunnut joutuvani jonottaa sairaan lapsen kanssa tunti tolkulla päivystyksen aulassa muiden sairaiden ihmisten kanssa. Toki on täysin paikkakunnasta riippuvaa, kuinka nopeasti pääset lääkärin vastaanotolle. Ottaessani Amelielle vakuutuksen syynä ei siis ollut, että pelkäisin julkisen terveydenhuollon olevan huonoa. Tuntui vain paljon helpommalta käydä yksityisellä. Amelien vauva-aikana asuimme isommalla paikkakunnalla, jossa yksityiselle lääkärille sai ajan vain tunnin varoajalla, joten valitsin lähes aina yksityisen julkisten tuntien odottamisen sijaan.kannattaako lapselle ottaa vakuutusKaksi vuotta sitten Amelien nielurisat turposivat ja alkoivat vuotamaan verta. Menimme päivystykseen ja kuuntelin, kun vieressä oleva nainen kertoi ettei Suomessa enää hoideta ihmisiä, vaan vuorossa oleva lääkäri lähettää kaikki kotiin odottamaan voinnin paranemista. Ei luonut kovin hyvää fiilistä siinä vaiheessa. Ilokseni täytyy todeta, että meidän käyntimme jälkeen jäi hyvin erilainen fiilis. Lääkäri järjesti päivystysajan nielurisojen poistoon ja koimme, että meidän neiti oli todella turvallisissa käsissä. Itse operaatio hieman jännitti, koska se oli ensimmäinen kerta, kun Amelie nukutettaisiin julkisella puolella. Amelie oli nukutettu kaksi kertaa aiemmin ja tällöin olin saanut pitää häntä sylissäni kunnes hän nukahti. Luin netistä, ettei julkisella puolella olisi samaa käytäntöä. Tilannetta ei varmasti helpottanut se, että olin tällöin myös raskaana ja ilmeisesti myöskään raskaana olevia ei tilanteeseen päästetä. Operaatio aamuna kysyin anestesialääkäriltä saisinko olla nukutuksessa mukana ja vastasi myöntävästi raskaudestani huolimatta. Koko henkilökunta oli todella ystävällistä ja minulla ei ole ainuttakaan pahaa sanaa koko päivästä. He ottivat Amelien ihan superhyvin huomioon ja kertoivat kokoajan, mitä seuraavaksi tekevät. Tämän lisäksi lähes kaikki muutkin kokemuksemme julkisesta terveydenhuollosta ovat hyviä.kannattaako lapselle ottaa vakuutus

Mutta….

Toinen tarinani julkiselta puolelta oli tänä keväänä. Estellalla oli ollut useampi korvatulehdus ja hänelle oltiin määrätty viisi erilaista antibioottia. Paikkakunnallamme ei saa yksityiselle korvalääkärille aikaa samalle päivälle, joten jouduimme aina turvautumaan päivystykseen. Estella huusi kuin syötävä ja pari kertaa pääsimme suoraan jonojen ohi, koska hän kuulosti niin kivuliaalta. Aina sama juttu, korvaan ei näe ja luultavasti se on tulehtunut, vaihdetaan antibioottia ja helpotetaan lääkkeillä kipua. Aina antibiootin aloitettuani varasin ajan kolmen viikon päähän erikois korvalääkärille, mutta sinne asti ei vaan koskaan päästy, koska korva ei parantunut. Taas oli yksi antibiootti loppunut ja Estella huusi taas kovaa kipua. Tällöin korva alkoi myös vuotamaan verta ja suuntasimme uudelleen lääkäriin. Vihdoin aivan ihana lääkäri terveysasemaltamme kirjoitti kiireellisen lähetteen erikois korvalääkärille ennen uuden antibiootin aloittamista. Soitin samana päivänä korvapolille ja kysyin, koska aika mahtaa olla. Mutta tämä korvalääkäri oli päättänyt vaihtaa kiireellisyysluokitusta ja saimme ajan yli kuukauden päähän. No, en väitä että jatkuva korvakierre olisi hengenhätä tai veren tulo korvasta olisi aina todella vakavaa, mutta äitinä voin sanoa että oman lapsen kipua on järkyttävä katsoa. Vakuutus tai ei, niin olisin marssinut yksityiselle. Soitin yksityiselle ja sain ylimääräisen ajan. Pääsimme korvalääkäriin, joka järjesti seuraavalle aamulle korvienputkitusajan. Homma hoidettu ja sen jälkeen ei pikku neidillämme ole korvatulehdusta ollut. Tällöin en olisi voinut olla kiitollisempi, että meillä on vakuutus lapsillamme juuri tällaisten tilanteiden varalle. Joten kyllä, aiomme jatkossakin pitää vakuutukset!

Kesä on astunut sivuun ja syksy on saapunut, jos nyt voi edes sanoa kesän koskaan olleenkaan. On siis tullut aika luopua toivosta ja siirtää kesähepeneet pois villavaatteiden tieltä. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos pitää nimetä ikävin vuodenaika, niin on se syksy. Aina kuitenkin syksyn tullessa huomaan nauttivani syksyisestä ilmasta, villasukista, takkatulesta ja lämpimemmistä vaatteista. Tällä hetkellä voisin oikeastaan kertoa, että syksy tuntuu just nyt ehkä parhaimmalle vuodenajalle. Tätä olin jo ehtinyt kaivata. Ei syksy siis taidakaan olla ikävä vuodenaika, ehkä se vaan varastaa välillä liikaa aikaa muilta vuodenajoilta. Suomalaisena kuitenkin taidan olla tottunut jo siihenkin, nimittäin kyllä, olin ehtinyt jo kaipaamaan syksyä, pimeyttä, kylmeneviä iltoja, takkatulta ja suurta peittoa, minkä alle aion käpertyä Domin kylkeen kiinni illan pimentyessä.vaatteetLapsena vanhempani ostivat aina syksyisin meille uudet kouluvaatteet ja tämä on tainnut jäädä tavaksi. Se oli ehkä myös meidän motivoimistamme. Uudet vaatteet sai ensimmäistä kertaa laittaa päälle, kun lähdimme kouluun. Jos itse ensimmäinen koulupäivä ei niin järisyttävän paljoa kiinnostanut, niin kyllähän sitä odotti, että sai laittaa uudet itse valitsemat vaatteet ensimmäistä kertaa päälle. Ja täytyy myöntää, että taidan edelleen saada motivaatiota uusista vaatteista. Kun uudet treenivaatteet ovat saapuneet postissa, niin eihän sitä malta pysyä pois salilta. Saako joku teistä lisämotivaatiota uusista vaatteista?vaatteetNykyään tilaan lähes kaikki vaatteeni verkkokaupoista. Minulla on muutama lemppari verkkokauppa, joista yksi on Def-Shop. Def-Shopilta löytyy paljon superedullisia vaatteita, mutta myös merkkivaatteita hyvään hintaan. Siellä on mielettömän ystävällinen henkilökunta ja toimitus on todella nopeaa. En ole kuullut yhdeltäkään ihmiseltä negatiivista palautetta Def-Shopilta, joten jos haluat tilata edullisesti vaatteita, niin kannattaa käydä täällä. Ja nyt teillä, meidän  lukijoillamme, on vielä tilaisuus saada hinnoista -10% käyttämällä koodia: fitfunfamilyvaatteet

Takki / Def-Shop

Housut / Def-Shop

Kengät / Def- Shop

 

Lohipasta

Meidän tapauksessamme – meillä kun on kaksi lasta – ruoan täytyy joskus terveellisyyden ja tuoreuden lisäksi olla nopeaa. Tällaisina päivinä syömme usein pastaa. Perheemme ehdottomaksi lemppariksi onkin noussut Domin tekemä lohipasta, josta tykkäävät niin lapset kuin me aikuisetkin. Kun pastan yhdistää loheen, ruoka ei ainoastaan maistu hyvältä, vaan siitä saa myös paljon hyviä rasvoja. lohipasta

4 annosta:

–       1 rkl rypsiöljyä

–       Tuoretta persiljaa

–       Suolaa ja pippuria

–       2 ½ dl kermaa

–       1 kasvisliemifondi

–       250g lohta

–       250g tagliatellea (spagetti toimii myös täydellisesti)

–       Puolikkaan sitruunan mehu

–       1 normaalikokoinen sipuli

Ohje:

Ensin keitä pastaa kunnes se on kypsyydeltään al dente ja valuta sitten vesi pois. Pastan kiehuessa voit pilkkoa lohen valmiiksi suupalan kokoisiksi paloiksi.

Pilko sipuli ja kuumenna rypsiöljy pannulla. Kuullota sipuleita, kunnes ne ovat kullanruskeita. Lisää sitten lohi ja paista.

Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää sitruunamehu, kerma ja kasvisliemifondi. Odota, kunnes liemi on hieman keittynyt kokoon ja lisää pasta. Kaada pasta tarjoiluastioihin ja koristele tuoreella persiljalla. Tarjoile välittömästi.lohipasta