Marraskuu on täällä. Marraskuu on yksi niistä kuukausista, minkä voisin viettävää jossain lämpimässä auringon alla. Marraskuussa ei juurikaan vielä ole lunta, mutta pimeyttä riittää. Marraskuussa ei ole enää värikkäitä lehtiä puissa, mutta vesisateita sitten senkin edestä. Marraskuu on yksi pimeimmistä kuukausista, mutta silti siinä on se oma fiiliksensä. Itse asiassa tänä vuonna marraskuu ei tunnu ollenkaan niin pimeältä ja synkältä. En tiedä onko tämä aikuistumisen merkki, mutta fiilistelen kovasti rauhallisia koti-iltoja takkatulen ääressä koko perheen voimin, kun ulkona tuuli puhaltaa ja vettä sataa.Marraskuussa on myös lupa aloittaa kunnolla joulun fiilistely. Amelie kyseli jo heinäkuun lopulla, että koska voimme aloittaa perheen kanssa joulun suunnittelemisen. Silloin 30-asteen helteissä ajatuskin joulusta tuntui kaukaiselta, mutta tänään oli ihanaa ensimmäistä kertaa kuunnella joululauluja ja leipoa herkullisia pipareita. Taikinasta paistettiin ehkä puolet, koska toinen puoli oltiin jo syöty. Amelie teki tarkkaa työtä, kun Estella keskittyi paloittelemaan jo leivottuja pipareita. Eliana puolestaan nukkui tyytyväisenä lähes koko piparitalkoiden ajan. Minä ja Dom naureskelimme tyttöjen touhuille sekä vain nautimme tuosta hetkestä. Koko perhe yhdessä, niin arkinen, mutta tärkeä hetki. Joka vuosi olemme tyttöjen kanssa paistaneet pipareita ja joka vuosi tuntuu, että miten ihmeessä yksi vuosi on taas kulunut eteenpäin.Tehdään marraskuusta ihan huippu kuukausi kaikesta pimeydestä huolimatta. On niin paljon asioita, mistä olla kiitollinen, eihän oteta niitä itsestäänselvyyksinä. Kun tarkemmin mietin, niin marraskuun ilmat kuuluvat tähän joulun fiilistelyyn. Voi hyvällä omalla tunnolla olla käpertyneenä viltin alle lasten kanssa ja lukea kasan kirjoja, jonka jälkeen jatkaa iltaa pelaillen takkatulen ääressä. Voi hyvällä omalla tunnolla nauttia nyt sisällä olemisesta, kun koko kesä käytiin vain kotona kääntymässä.

LUE MYÖS

PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA

ROMANTTINEN YÖ

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Matkustaminen vauvan kanssa, miten menee?

Instagramin puolella toivottiin postausta siitä, miten matkustaminen vauvan kanssa sujuu. Ennen Estellan syntymää useammat ihmiset sanoivat, kuinka ensimmäisen kanssa tulee vielä matkusteltua, mutta toisen lapsen syntymän jälkeen jäädään kotiin. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että elämä tulisi muuttumaan todella radikaalisti ja seuraavat vuodet olisimme enemmän ja vähemmän koko ajan kotona. Estella oli kaksi kuukautta, kun lähdimme ensimmäistä kertaa Itävaltaan ja reissuhan meni ihan superhelposti.Sama toistui ennen Elianan syntymää. Saimme jälleen kuulla kommentteja, kuinka kolmen lapsen kanssa on lähes mahdoton lähteä matkalle. Tällä kertaa emme enää ottaneet kommentteja kovinkaan tosissaan, sillä ajattelimme asian olevan aika pitkälti meistä itsestämme kiinni. Me Domin kanssa ihan aidosti tykkäämme reissata meidän pikkutyyppien kanssa. Pidempi loma ilman tyttöjä menisi ikävöimiseen, eikä reissusta pystyisi edes nauttimaan.matkustaminen vauvan kanssaItselläni on kaksi sisarusta ja omat vanhempani ovat reissanneet paljon kanssamme, vaikka lapsia olikin kolme. Muistan muksuna kuinka paljon nautin reissaamisesta. Olipa kyseessä matka viereiseen kaupunkiin, risteilylle tai pidemmälle ulkomaanmatkalle, niin ne olivat aina ihan superkivoja juttuja. Myös meidän tytöt nauttivat matkustamisesta aivan suunnattomasti, joten en näe syytä, miksi lopettaisimme matkustelun lasten ollessa pieniä. Eliana oli vajaa kaksi viikkoa, kun lähdimme ensimmäistä kertaa Tampereelle pikavisiitille. Ajoitimme ajomatkat hänen päiväunien aikaan, joten matkat menivät pikku E:llä nukkuen. Perillä kävimme näköalatornissa ja syömässä sekä kiertelimme hetken uudessa kauppakeskuksessa. Se oli Elianan ensimmäinen minireissu ja se meni loistavasti. Yksi suuri helpottava tekijä on, että tytöllä on rytmi, joten pystymme ajoittamaan matkat uniajalle ja pysähdykset ruoka-ajalle.matkustaminen vauvan kanssaViime viikonloppuna lähdimme ensimmäistä kertaa Elianan kanssa pääkaupunkiseudulle (tulossa myöhemmin vielä oma postaus) ja se oli neidin ensimmäinen hieman pidempi reissu. Koko matka meni paremmin kuin hyvin ja monta kertaa Domin kanssa juttelimme, miten helppoa vauvan kanssa matkustaminen voikaan olla. Eliana nukkui jälleen automatkat sekä meidän ruokailujen ajan. Ollessamme hotellin aamupalalla totesi viereisen pöydän pariskunta lähtiessämme, etteivät olleet edes huomanneet vauvaa mukanamme. Myös respan henkilökunta totesi aamulla ihmetellen, että oliko meillä ollut vauvakin mukana. Vauvan kanssa matkustaminen ei siis todellakaan ollut hankalaa, vaan päinvastoin. Toki Eliana on myös luonteeltaan todella chilli tapaus ja huomattavasti rauhallisempi kuin isosiskonsa.matkustaminen vauvan kanssaYksi suurin vinkki lasten kanssa matkustamiseen on, että uskalla lähteä. Älä stressaa liikaa lasten kanssa matkustamista. Lapset vasta opettelevat elämää ja käytöstapoja, et siis todellakaan ole ainoa äiti, jonka lapsi on saanut itkupotkuraivarit julkisella paikalla. Se on elämää ja jos joku järjen jättiläinen päättää kuvata tapahtuman ja jakaa sen somessa, niin se kertoo enemmän kuvaajasta kuin lapsesta tai hänen kasvattajistaan. Toinen vinkkini on jo aiemminkin hehkuttamani rutiinit. Kun lapsella on rutiinit, niin pystyt suunnittelemaan päivän niin, että parhaiten pystytte välttämään väsymyskiukun tai verensokerin laskemisen. Isompien lasten kanssa matkustaessa pyrin pitämään aina pientä välppäriä reissussa, jos ruoka-aikaan ei olekaan raflaa lähellä. Vauvan maidot taas kulkevat aina mukana ja oikean lämpöisenä. Jep, imetys on niin iisi ratkaisu myös matkustaessa. Älä siis pelkää matkustaa lasten kanssa, vaan nauti siitä. Älä pelkää jonkun pienen asian menevän vikaan, koska luultavasti kaikki ei todellakaan mene suunnitellusti, mutta ei se maailmaa kaada. Annetaan myös pienten ihmisten nauttia elämästä ja opetella samalla elämisentaitoja (mitä me aikuisetkin taidetaan vielä vähän opetella). Matkustaminen lasten kanssa voi olla nautinnollista koko perheelle myös vanhemmille. Se ei tietenkään ole vanhemmille pelkkää kirjojen lukemista rannalla, mutta ei se poista sitä faktaa, etteikö lasten kanssa reissaaminen voisi olla ihan mahtavaa! Suunnitelmissamme on parin kuukauden sisällä lähteä johonkin vähän pidemälle reissuun ja todellakin otamme kaikki kolme tyttöä messiin.

LUE MYÖS

MITEN SAADA VAUVA NUKKUMAAN?

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Huomenna tulee tasan kuukausi siitä, kun rakas Eliana saapui täydentämään perhettämme. Voitteko kuvitella, että siitä on jo kuukausi, kun pieni Elianamme syntyi, parkaisi ensimmäisen kerran ja sai vanhempansa itkemään kiitollisuudesta ja rakkaudesta. Kuukausi sitten saivat isosisarukset nähdä pienen nyytin ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen ei rakkaudenosoituksia olla säästelty. Kuukausi sitten pieni nyytti oli aivan uusi ja nyt tuntuu kuin hän olisi aina ollut luonamme. Kuukausi sitten pienokaisemme vain lähinnä nukkui ja söi, mutta nyt hän on syömisen jälkeen jo tunnin ajan hereillä. Kuukauden ajan Dom on herännyt joka aamu isompien tyttöjen kanssa ja minä olen jäänyt sänkyyn pienimmän kanssa (iso kiitos tästä Domille). Kuukauden ajan olemme opetelleet uutta arkea ja uusia rutiineja. Kuukauden ajan olemme olleet uppoutuneena vauvakuplaan ja toivon ettei se puhkea ikinä, voisiko ajan edes hetkeksi pysäyttää. Tuntuu ettei mitenkään kerkeä nauttimaan tarpeeksi jokaisesta hetkestä. Kuukauden ajan olemme saaneet ihastella uutta vauvaamme, joka on aivan äärimmäisen rakas meille kaikille. Kulunut kuukausi on mennyt paljon helpommin kuin kuvittelimme. Eliana on todella tyytyväinen vauva ja hän on syntymänsä jälkeen itkenyt kaksi kertaa ja nekin kerrat kestivät alta viisi sekuntia. Sen lisäksi, että uskon rutiineilla olleen myös vaikutusta, sillä hänen ei tarvitse itkeä väsymystä tai nälkäänsä juurikaan, niin uskon hänen olevan myös luonteeltaan melko chilli ja rauhallinen tapaus. Olemme siis saaneet nauttia hyvin leppoisasta suurperheen arjesta ja täytyy todeta, että vauvan syntymä ei kyllä mitenkään ole tehnyt arkeamme rankemmaksi ainakaan vielä. Päinvastoin. Tuntuu, että koko perheemme ottaa kaikki asiat paljon rennommin ja rutiinit ovat lähteneet hyvin rullaamaan. Arki tietenkin muuttuu kokoajan, kun vauva kasvaa, mutta tällä hetkellä perhe-elämä vauvan syntymän jälkeen ei ole kovinkaan paljoa muuttunut. Mitä öihin tulee, niin nekin sujuvat todella hyvin. Herätämme edelleen Elianaa kolmen tunnin välein, mutta parin viikon päästä jätämme yhden yöherätyksen välistä (mikäli vauva itse herää itkemään nälkäänsä, niin syötän toki hänet). Emme siis odota, että vauva alkaa itkemään nälkäänsä, vaan herätämme hänet myös öisin jo ennen kuin kova nälkä yllättää. Kolmen tunnin yöherätykset eivät tunnu tällä hetkellä ollenkaan rankoilta, kiitos varmasti hormonien. Olen vielä niin vauvahuuruissa, että herätyskellon soidessa mielelläni herätän pikkutyypin ja hengailen hänen kanssaan kaikessa rauhassa. Ihan oikeasti, pitäkää minua vaan hulluna, mutta tällä hetkellä aidosti nautin myös yöimetyksistä. Olen myös tällä kertaa saanut hyvin unta heti imetyksen jälkeen, joten sekin on luonnollisesti auttanut jaksamaa. Dom on myös omalta osaltaan ollut isona apuna, että saan nukuttua tarpeeksi. Dom ei tietenkään voi imettää vauvaa, mutta hän on herännyt joka aamu isompien tyttöjen kanssa ja minä olen voinut nukkua vauvan kanssa vauvan ruoka-aikaan asti. Elämä sujuu siis hyvin leppoisasti täällä ainakin toistaiseksi, emmekä missään nimessä pidä sitä itsestäänselvyytenä, vaan olemme tästä todella kiitollisia. Suurimmat haasteet ovat keskimmäisen mustasukkaisuuden kanssa, mikä sekin on ihan luonnollista, kun perheeseen tuli uusi kuopus. Toinen suuri haaste on meidän pihassa makaavat lehdet. Parikymmentä puuta voi ehkä näyttää kauniille, mutta syksyisin tämä lehtien määrä on aivan tajuton. Ja ei, meitä ei Domin kanssa haravoiminen voisi vähempääkään kiinnostaa tällä hetkellä. Pienet ovat siis meidän ongelmamme tällä hetkellä ja siitä olemme aivan mielettömän kiitollisia Taivaan Isälle.Huomenna tulossa paljon kaivattu postaus, nimittäin postausta vauvan rutiineista!

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Torstaina vietettiin tyttöjen päivää, mikä muistuttaa meitä kaikkia syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat sukupuolensa takia. Kolmen pienen tytön äitinä en voisi olla onnellisempi, että asun Suomessa ja omat tyttäreni ovat syntyneet Suomessa. Heidän tulevaisuutensa voisi näyttää hyvin erilaiselta, jos vain asuinmaamme olisi eri. Heidän tulevaisuutensa voisi unelmien sijaan näyttää toivottomalle. Omat tyttäreni ovat saaneet etuoikeuden syntyä Suomeen, mutta kaikki tytöt eivät ole yhtä onnekkaita.On äitejä, jotka pelkäävät jo raskausaikana lapsensa olevan tyttö, koska he tietävät ettei hänen tulevaisuus sukupuolensa vuoksi näyttäisi valoisalta. He tietävät, että tyttölasta ei arvostettaisi samalla tavalla kuin poikalasta. On pieniä tyttöjä, joiden unelma-ammatin tavoittelu kaatuu jo siihen etteivät he koskaan pääse kouluun. On pieniä tyttöjä, joiden ei ole aikaa leikkiä ja olla lapsia, vaan heidät pistetään astumaan aikuisen saappaisiin jo aivan liian aikaisin. On pieniä tyttöjä, joita ei arvosteta ja joiden elämälle ei ole arvoa. Kolmen pienen lapsen äitinä en voi olla ajattelematta, että vain syntymällä toiseen maahan tyttärieni elämä olla täysin toisenlainen.

Kiitollisena saan peitellä omat kolme tytärtäni nukkumaan omassa kodissamme Suomessa. Voimme jutella tulevaisuuden haaveista ja uskoa tyttäriimme. Tyttäremme tietävät, että he ovat aivan äärettömän arvokkaita ja rakkaita. Tyttäremme uskovat itseensä sekä toisiinsa, he tietävät olevansa ihan huippu tyyppejä ja pystyvänsä vaikka mihin. Samaan aikaan joku toinen äiti peittelee oman tyttärensä nukkumaan täynnää tuskaa ja pelkoa. Samaan aikaan joku toinen äiti tietää ettei hänen tyttärellään tule milloinkaan olemaan mahdollisuutta opiskella tai hänen elämäänsä ei edes arvosteta. Pienet tytöt ja niin eri arvoisissa asemissa vain, koska he syntyivät eri maissa. Maailma on epäreilu ja sairas!

Hyvinvointivaltiossa (missä ihmiset kehtaavat välillä todeta, että tämä ei ole enää mikään hyvinvointivaltio…) niinkuin Suomessa elämme todella hyvää ja tasa-arvoista elämää. Kiitollisuuden lisäksi tulisi meidän kuitenkin aina muistaa, että kaikilla ei ole yhtä hyvä tilanne ja meillä on mahdollisuus auttaa.

Yksi ystäväni kirjoitti facebookissaan näin: ” Yhden tytön olen jo saanut saatella koulun ekojen luokkien läpi. Kenialainen 10-vuotias kummityttömme saa käydä koulua sen sijaan, että joutuisi jäämään jo lapsena töihin kurjiin oloihin.Kummina saat muuttaa yhden lapsen tai jopa yhteisön koko elämän. Suosittelen alkamaan kummiksi tytölle tai muulle esim. täältä: https://www.fida.info/kummikohde/nairobin-katulapset “ . Tämä teksti kosketti minua paljon, eikä pelkästään sen takia, että nämä ihanat ihmiset olivat antaneet omastaan ja mahdollistaneet tälle tytölle koulun. Koin piston omassa sydämessäni. Mitä minä olen tehnyt niiden tyttöjen hyväksi, jotka eivät saaneet yhtä hyviä kortteja elämään kuin omat tyttäreni? En mitään. En siksi, että en olisi halunnut, vaan siksi, että olin elänyt onnellisesti omassa perhekuplassani ja ajatellut aivan liian vähän sitä tosi asiaa ettei kaikilla tilanne ole yhtä hyvä. Kiitos siis tälle ihmiselle muistutuksesta, että meillä on todellakin mahdollisuus muuttaa tyttöjen (sekä muiden apua tarvitsevien) elämiä omalla panoksellamme.

Pidetäänhän siis muinakin kuin tyttöjen päivinä sitä totuutta yllä, että maailmassa on paljon avun tarvitsijoita ja ollaan myös valmiita auttamaan heitä.

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

MITEN VAUVA MUUTTAA PARISUHDETTA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

*Postaus toteutettu yhteistyössä Oran kanssa

Instagramissa on vilahtanut meidän Elianan keltaiset vaunut jo useampaan kertaan ja muutamia kokemuksia oran vaunuista olen siellä ehtinyt kertoakin. Osa saattoi nähdä myös sen videon, missä esittelin autotallissamme olleita rattaita, joita Orat mukaanlukien oli kuudet. Orat on hankittu viimeisinä. Miksi ihmeessä niin monien rattaiden omistajina tarvitsimme vielä Oran Unto- vaunut? Vastaus on todella yksinkertainen: koska ne ovat ihan huiput!kokemuksia oran vaunuistaKun Eliana ilmoitti tulostaan aloin katselemaan erilaisia vaunuja. Dom nauroi, että toiset pohtii yhtä kauan ja tarkkaan auton hankintaa kuin minä vaunujen hankintaa. Meille oli alusta asti selvää, että hyvien tuplien rinnalle tarvitsemme myös hyvät ns.normivaunut. Vaunujen tärkein ominaisuus on ehdottomasti käytännöllisyys. En yksinkertaisesti tee mitään vaunuilla, mitkä ovat kätevät ainoastaan kauppakeskuksissa. Yksi minulle tärkeimpiä kriteereitä vaunuissa olikin, että niiden on kuljettava eteenpäin vaivattomasti säällä kuin säällä. Suomessa sää ei aina ole yhtä aurinkoinen kuin tänä kesänä ja en millään halua vetää vaunuja väkisin perässäni loskan estäessä renkaiden liikkumisen. Oran vaunuja olin testannut jo aiemmin, joten tiesin vaunujen kulkevan vaivattomasti niin tasaisilla kaduilla kuin metsäretkilläkin. Oran-vaunuissa hyvinä puolina renkaiden lisäksi oli kotimaisuus. Ne ovat Suomessa suunnitellut ja osa heidän vaunuistaan myös ommellaan Suomessa. Ora-vaunuissa on mietitty kaikki tarkkaan. Vaunuissa on aurinkokuomu, minkä voi taittaa sisäpuolelle, mikäli sitä ei tarvitse. Aurinko kuomu tekee vaunuista myös entistä suojaisemmat ja vauva saa olla rauhassa tuulelta. kokemuksia oran vaunuistaSuuri plussa on myös vaunukopassa sijaitseva vetoketju, minkä avatessa saa kätevästi vauvan napattua kopasta pois ilman, että koko päällistä tarvitsee irrottaa. Oran vaunujen kankaisiin ei ole lisätty terveydelle haitallisia lisä- tai käsittelyaineita ja niille on myönnetty Ökö-tex Standard 100- sertifikaatti. Ulkokankaat ovat lisäksi Bio Eco Finish- kostauskäsiteltyjä eli PFC sekä PFOA vapaita. Unton kaikki kankaat ovat irrotettavissa sekä pestävissä. kokemuksia oran vaunuistaOran Unto- vaunut ovat olleet käytössämme pian neljä viikkoa ja täytyy todeta, että olemme niihin aivan supertyytyväisiä. Käymme päivittäin lenkillä metsässä ja vaunut kulkevat maastossa erinomaisesti. Vaunulenkille on ihana lähteä, kun vaunut ovat hyvät niin työntäjälle ja ennen kaikkea työnnettävälle. Eliana on ollut kovin tyytyväinen uusissa vaunuissaan ja hereillä ollessaan hän jaksaa tsekkailla keltaisia vaunujaan hyvinkin pitkään. Suuret kiitokset vielä Oralle yhteistyöstä. Olemme olleet todella tyytyväisiä vaunuihin ja näitä on ilo suositella muillekin!

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

 

Ensimmäisenä päivänä, kun pääsimme vauvan kanssa kotiin sairaalasta tajusin omistavani kaksi paria liian vähän käsiä ja sen lisäksi minulla on aivan olemattomat multitasking-taidot. Laitoin sairaalasta mukanani tullutta pyykkiä koneeseen, kun keskimmäinen tuli viereeni kysymään ties monettako kertaa voisinko vihdoin lukea kirjan hänelle, esikoinen puolestaan oli pyytänyt useamman kerran silittämään hänen tekemät hamahelmi-taideteokset ja kuopuksellakin alkoi ruoka-aika lähenemään. Kaksi vanhempaa tyttöä olivat varmasti kaivanneet minua, kun olin ollut useamman päivän sairaalassa vauvan kanssa, joten olisin tietenkin halunnut antaa heille heti huomiota. Sängyssä puolestaan tuhisi tuore vauva, joka oli elänyt vain muutaman päivän vatsani ulkopuolella ja oli juuri saapunut aivan uuteen paikkaan, kotiinsa, tottakai minun piti olla hänen lähellään kokoajan. Teinpä siis niin tai näin, niin huono omatunto minulla ainakin oli.Se päivä ei jäänyt viimeiseksi päiväksi, kun olen kokenut riittämättömyyden tunnetta, huonoa omaatuntoa ja miettinyt, että olenko reilu äiti. Välillä tuntuu, että olen liikaa vauvan kanssa ja isosisarukset jäävät pienemmälle huomiolle. Toisaalta Amelie sai ensimmäiset 4-vuotta täyden huomioni ja Estellan synnyttyä sai hänkin paljon jakamatonta huomiotani, koska Dom ja Amelie tekivät niin paljon kahdestaan juttuja. Tuntuisi siis epäreilulta, miksi kolmas tyttömme ei saisi äidin jakamatonta huomiota. Ja onhan se niinkin, että pienen vauvan paikka on äidin lähellä, ainakin meidän perheessämme.Kun vauva nukkuu, voisi ajatella etten koe huonoa omaatuntoa, jos olen isompien tyttöjen kanssa. Väärin, koen silloinkin huonoa omaatuntoa, että vauva nukkuu yksin omassa sängyssään. Paras ratkaisu tällä hetkellä kaikkeen on kantoreppu, missä vauva on ihan lähelläni ja samalla pystyn touhuamaan tyttöjen kanssa.

Kahden lapsen äitinä ei osannut ajatella, että riittämättömyyden tunne kasvaisi potenssiin miljoona, kun perheeseen syntyy kolmas lapsi. Päivittäin mietin olenko epäreilu, jos toinen saa jotain mitä toinen ei saa. Olenko epäreilu, jos toisen vauva-aikana tein jotain toisin kuin toisen vauva-aikana.On vain ehkä hyväksyttävä jälleen kerran se tosiasia, että minulla on vain yksi pari käsiä, yhdet aivot, yksi suu, kaksi jalkaa ja on hyvin rajallista, mitä pystyn samaan aikaan tekemään.Onneksi minulla on mies vieressä, joka jakaa kaiken kanssani, myös riittämättömyyden tunteet. Dom leikkii ja touhuaa paljon lastemme kanssa. Hän hakee Amelieta eskarista ja he ottavat kisaa, kumpi tulee potkulaudalla nopeammin kotiin, hän leikkii Estellan kanssa nukeilla ja kerää tyttöjen kanssa toukkia ulkoa, hän herää joka aamu isompien tyttöjen kanssa, että minä voisin hyvällä omallatunnolla jäädä nuorimmaisemme viereen lepäämään ja imettää häntä rauhassa.

LUE MYÖS

VAUVAN NIMI

MITES SE IMETYS? EI AINAKAAN NIINKUIN KUVITTELIN.

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Tällä viikolla Suomessa vietetään imetysviikkoa, joten nyt jos joskus on hyvä aika avata vähän fiiliksiä imetystaipaleestamme pienimmän neitimme kanssa. Minulle on jokaisen lapsen kohdalla ollut selvää, että haluan ehdottomasti imettää ihan jo yksinkertaisesti sen faktan takia, että se on parasta ravintoa pienelle vauvalle. Imetys on kuitenkin jokaisen lapsen kohdalla yllättänyt minut. Ennen Amelien syntymää olin ainoastaan kuullut, kuinka luonnollista ja helppoa imetys on. No, ei todellakaan ollut. Ensimäisellä kertaa imetyksessä ei ollut mitään helppoa ja mietin miten niin luonnollinen voi olla muka niin vaikeaa. Ei riitä sormet ja varpaat yhteensä laskemaan monetko itkut tuli itkettyä. Tunsin olevani maailman epäonnistunein äiti, koska esikoiseni sai jo laitoksella lisämaitoa. Minä, lapseni äiti, en kyennyt ruokkimaan omaa jälkikasvuani. Huolimatta niistä muutamasta kymmenestä millistä korvikemaitoa, niin jo kolmen päivän iässä oli tyttäreni täysimetyksellä, mikä jatkui ensin täysimetyksenä 6kk ja sen jälkeen osittainimetyksenä vuoden ikään asti. Ensimmäiset kaksi viikkoa imetys tuntui vaikealta, kivuliaalta, hankalalta ja tottakai samalla myös ihanalta. Kahden viikon jälkeen pystyin allekirjoittamaan jo kaiken imetyksen helppoudesta, luonnollisuudesta ja edelleen kuinka ihanaa se oli. Alkukankeuksista huolimatta lähti siis ensimmäiselläkin kerralla imetys lopulta hyvin käyntiin.Toisella kerralla olin varautunut siihen, että ensimmäiset pari viikkoa voi olla hankalaa. Olin varautunut siihen, ettei vauva pakosti haltsaa imuotettaa yhtään sen enempää kuin minä imettämistä. Tiesin, että imetys sattuu aluksi aivan mielettömästi. Olin ottanut myös selvää, että vauva ei tarvitse ensimmäisinä päivinään maitoa kovinkaan paljoa, joten ei tarvitse huolestua, vaikka maitoa ei heti ensimmäisenä päivänä tule yli äyräiden… ei kuulukaan tulla. Luulin tietäväni siis mitä odottaa ja luulin kaiken olevan ensimmäiset pari viikkoa hankalaa. Toisin kävi. Heti synnytyksen jälkeen vauva alkoi imeä rintaa ilman ongelmia, eikä rintanikaan tulleet edes kipeiksi. Vauva söi ahkerasti ja maito nousi jo toisena päivänä synnytyksestä. Kaikki tuntui alusta asti aivan superhelpolta ja luonnolliselta.

Kolmannella kerralla ajattelin homman menevän jo lähes rutiinilla. Kunhan vauva vain syntyisi ajallaan ja hyvävointisena, niin ei imettämisessä voisi enää kolmannella kerralla tulla hankaluuksia. Ennen synnytystä sanoin myös kätilö-ystävälleni, että tuskinpa sitä enää mitään imetysohjausta tarvitsee kolmannen lapsen kanssa. Samalle kätilö-ystävälleni sitten soitin itku kurkussa ja kyselin apua imetyksen suhteen. Ei siis mennyt kolmas kerta ihan rutiinilla, vaikka niin kuvittelin.Sain vauvan rinnalleni jo heti synnytyssalissa, mutta hän syömisen sijaan katseli vain ympärilleen. Kysyin heti kätilöltä, että miksi vauva ei ala syömään, mutta kätilö käski minua olemaan stressaamatta asiasta. Myöhemmin hän tuli opastamaan vauvaa rinnalle ja auttoi imetyksessä. Minua hieman jopa nolotti, että kolmen lapsen äitinä, en osannut yksin alkaa imettämään vauvaani. Kätilön opastuksella vauva imi hetken rintaa, mutta lopetti sen jälkeen ja alkoi jälleen keskittymään ympärilleen katseluun. Osastolle päästessämme yritin jälleen tarjota vauvalle maitoa. Kun laitoin hänet rinnalle, niin hän ei yksinkertaisesti alkanut imemään. Seuraavana päivänä lääkäri totesi, että vauvan paino oli laskenut liikaa ja voisin yrittää imettää kerran, minkä jälkeen tehdään syöttöpunnitus (nähdään montako grammaa maitoa on uponnut). Mikäli vauva ei olisi saanut tarpeeksi maitoa, niin hänelle annettaisiin lisämaitoa. Syöttöpunnituksessa selvisi, että vaaditun 20g sijaan hän oli syönyt 4 g.

Tässä vaiheessa itku tuli taas. Mikä meni tällä kertaa vikaan? Miksi kroppani ei toimikaan? Miksi niin luonnollisesta asiasta voikin jälleen tulla niin vaikeaa. Miksi viime kerralla homma sujui, mutta tällä kertaa ei. Pelkäsin kovasti, miten imetyksen käy, jos vauva saa maitoa pullosta. Oppiiko vauva juomaan vain pullosta enkä pysty koskaan imettämään häntä? Kun kätilö tuli huoneeseen hän kertoi, että lisämaitoa ei yleensä nykyään edes anneta pullosta, vaan hörpyyttämällä tai ruiskulla ettei vauva opi juomaan pullosta ja ala hylkimään rintaa. Kätilö kysyi haluaisinko yrittää pumpata omaa maitoa vauvalleni. Tottakai minä halusin. No, ei sujunut sekään. Yritin runsaan tunnin verran pumpata ja sain millin. MILLIN! Olisihan minun silti jo pitänyt tietää, että minun rinnoistani ei vain maitoa tule pumpulla. En tiedä miksi en ole milloinkaan saanut pumpattua maitoa, vaikka vauvat ovat kyllä kasvaneet hyvin maidollani. Vauvalleni jouduttiin siis antamaan lisämaitoa, mikä toki oli luovutettua äidinmaitoa. Tässä vaiheessa pakko sanoa aivan mielettömän iso kiitos äidinmaidon luovuttajille <3Seuraavana päivänä lisämaidon avulla vauvan paino oltiin saatu nousemaan ja huokaisin helpotuksesta. Saimme luvan jättää lisämaidon pois ja siirtyä takaisin täysimetykseen. Lähdimme myös samana päivänä kotiin, mikä vähän jännitti, nimittäin en ollut ollenkaan varma sujuisiko se imetys. Eihän se oikein sujunut. Vauva ei yksinkertaisesti kotonakaan alkanut imeä kunnolla. Kotiutumisesta seuraavana päivänä meillä kävi terveydenhoitaja, joka myös sanoi, että vauvan painon olisi pitänyt nousta hieman enemmän. Tämän jälkeen soitin kätilö-ystävälleni ja kerroin ongelman, että vauvamme ei ala kunnolla imemään. Ystäväni antoi muutaman hyvän imetys-vinkin ja niin se homma lähti vihdoin rullaamaan. Seuraavana päivänä nevolassa punnituksessa beibib painon todettiin nousseen enemmän kuin tarpeeksi.

Imettäminen ei vieläkään suju ihan vasemmalla kädellä ja toisin kuin viime kerralla, niin en voisi ajatellakaan eläväni ilman imetysvaatteita. Tällä hetkellä imettämiseen ja vauvan imuotteen saamiseen kuuluu melko kauan aikaa, mutta se kuitenkin onnistuu, mikä on pääasia. Sain Hujaukselta aivan ihanan imetysmekon (kuvissa) , mikä on ollut aivan pelastus tässä tilanteessa. Imetysmekko mahdollistaa imetyksen missä vain ilman, että tarvitsee olla täysin yläosattomissa. Imetysmekon kanssa ujompikin imettäjä uskaltaa imettää missä tahansa. 

Loppuun haluan vielä sanoa, että kaikilla ei imettäminen kovasta yrittämisestä ja tahdosta huolimatta onnistu. Imetys ei kuitenkaan määrittele ketään äitinä ja on ihan mahtavaa, että asumme maassa, missä lasten on mahdollista saada korviketta, mikäli imettäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Imetitpä tai et, niin olet varmasti aivan mieletön äiti juuri omalle lapsellesi <3

LUE MYÖS

SYNNYTYSTARINA

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Uuden pikkusiskon myötä arki on muuttunut myös isosiskoilla. Perheessä on yksi lapsi enemmän, joka tarvitsee huomiota ja yksi lapsi enemmän, jota rakastaa, halia ja pussailla. Olemme koko perhe aivan hullun kiitollisia ja onnellisia pienestä uudesta aarteestamme, mutta onhan vauvan syntymä aiheuttanut pientä mustasukkaisuuttakin. Amelie on vain ja ainoastaan fiiliksissä vauvasta ja hoitaisi häntä koko ajan. Amelie jaksaa seistä pinnasängyn vieressä tuijottamassa nukkuvaa nyyttiä ja vain ihailla häntä. Estellakin tykkää kovasti vauvasta ja usein siskolleen sanookin rakastavansa häntä ja siskon olevan “niin ihana”, mutta samassa silmänräpäyksessä hali saattaa muuttua liian rajuksi ja niin ihana rakkauden tunnustus saattaa päättyä sanoihin :” viedään vauva omaan kotiin” tai “laitetaan vauva pussiin ja pois”.Mielestäni on täysin ymmärrettävää, että nuorin isosisko kokee mustasukkaisuutta. Onhan vauva vienyt hänen kuopuksen paikkansa, eikä hän ikänsä puolesta vielä täysin ymmärrä, mikä tämä homman nimi oikein on. Iskeepä hänelle välillä paniikki, että vatsasta tulee vielä toinenkin vauva, koska vatsani ei ole vielä täysin palautunut (siitä lisää myöhemmin). Puhuimme jo raskausaikana useasti Estellan kanssa tulevasta vauvasta, mutta eihän hän silti voinut ymmärtää, että yhtenä päivänä kotiin tuodaan ihan oikea vauva ja hän tulee jäädäkseen. Osasimme siis odottaakin, että Estellalla saattaa esiintyä myös niitä ei niin rakkauden täyteisiä fiiliksiä pikkukaveria kohtaan. Muuten arki on lähtenyt hyvin rullaamaan tyttöjen kanssa ja nyt tuntuu jo hassulta edes kuvitella elämää ilman meidän pienintä rakasta. Tuntuu jo niin normaalilta, että perheessämme on kolme pikkutyttöä. Pikkuhiljaa on alkanut muodostumaan jo rutiineja arkeen, mutta kolmen lapsen kanssa ulos lähtemistä tarvitsee vielä ehdottomasti treenailla. Jotenkin edelleen sitä varaa saman verran aikaa lähtemiseen kuin ennenkin, vaikka tosiasiassa aika on ainakin tuplaantunut.Tyttöjen ihanat mekot ja hiuslenkit ovat Leuto Kidswear:lta. Olen aivan ihastunut heidän syysvaatteisiinsa ja varsinkin näihin tyttöjen keltaisiin mekkoihin. Mikäli lapsilta vielä puuttuu syysvaatteita, niin kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa heidän valikoimansa! Heiltä löytyy myös ihana naistenmallisto.

Ps.Huomenna blogin puolelle on tulossa melko isoja uutisia, joten kannattaa olla kuulolla!

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

SYNNYTYSTARINA

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Kyselin Instagramissa muutama päivä sitten, että miltä meidän vauva teidän mielestä näyttää. Arvauksia tuli aivan huikea määrä ja kummatkin nimet melkein arvattiin, yhtä kirjainta lukuunottamatta. Täysin oikeaa arvausta kummastakaan nimestä ei kuitenkaan tullut. Sen verran voin jo kertoa, että neidille tulee kaksiosainen nimi niinkuin siskoillaankin on. Lupasin IG:ssä, että julkaisen kaikki arvaamanne nimet ja kerron, jos nimi osui oikeaan. Kukaan ei kuitenkaan arvannut nimeä täydellisesti oikein. Pikkutyypin nimen julkaisemme viimeistään lokakuun ensimmäisinä päivinä, koska ensi viikolla meillä on teille vähän muitakin isoja uutisia. Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Minkä nimiseltä meidän vauva teidän mielestä näyttää?

Kerrottakoot vielä tähän alkuun, että isosiskojen nimet ovat Edena-Amelie sekä Lina-Estella, jotka seikkailevat blogissamme nimillä Amelie ja Estella. Tässä siis nimiarvauksenne sekä suluissa numeroina montako kertaa kyseistä nimeä oli arvattu.

-Eden (3)

-Helmi-Eden (1)

-Edina (2)

-Amanda (6)

-Annabella (minä ehdotin tätä nimeä vauvalle, mutta Dom ei lämmennyt tälle ollenkaan) (1)

-Mila-Amanda (1)

-Milana-Amanda (1)

-Adelia (9)

-Sofia (11)

-Edina (1)

-Edina-Amanda (1)

-Eva-Adelia (1)

-Eva-Amanda (2)

-Alessia (22, huh, miten moni oli arvannut tätä nimeä)

-Alecia (4, ilmeisesti meidän vauva näyttää Alessialta/Alecialta:))

-Alecia-Michelle (1)

-Alecia-Mathilda (1)

-Milena-Aurora (1)

-Thelma (5)

-Liana (1)

-Pepita (4)

-Anna-Aurora (1)

-Fiona (7)

-Fiona-Eelin (1)

-Saana (4)

-Saana-Sofia (1)

-Ida-Linnea (1)

-Oona-Marja (1)

-Liisa (2)

-Matleena (4)

-Julia (3)

-Arabella (1)

-Elea (2)

-Anna-Sofia (4)

-Julienna (1)

-Anastacia (1)

-Emma (3)

-Yasmin (5)

-Sofianna (4)

-Ereste (1)

-Esther (2)

-Nanna (3)

-Edith (5)

-Sanna (1)

-Saara (1)

-Amelie (1)

-Aapo (!!1)

-Annasophie (1)

-Sonjariina (1)

-Sera (3)

-Adabella (4)

-Mea (5)

-Vilma (2)

-Isabella (19, tämä nimi oli myös hurjan suosittu ehdotus vauvamme nimeksi)

Vauvamme ihana merinovillainen peitto saatu Bebeliiniltä <3

LUE MYÖS

HÄN ON TÄÄLLÄ

NIMIVAIHTOEHTOJA

SISKOSTEN ENSITAPAAMINEN

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Amelie näki pari vuotta sitten kaupassa säkkituolin, missä olisi kuulemma mukava lauantaisin katsella lastenohjelmia pikkusiskon kanssa. Siitä asti hän on välillä muistuttanut, että olohuoneemme kaipaisi vielä yhtä asiaa, nimittäin sitä säkkituolia. Domin kanssa myös pidimme ideaa hyvänä ja Ameliellekin sanoimme, että joskus varmasti olohuoneeseemme vielä kyseinen juttu ostetaan.Säkkituoli ei kuitenkaan ole ollut niitä akuuteinpia hankintoja kotiimme, joten Amelien ehdotuksesta on tosiaan vierähtänyt jo melkein pari vuotta. Olemme jopa ehtineet muuttamaankin tässä välissä. Vanhan kotimme olohuoneeseen säkkituoli olisi tuskin edes mahtunut, joten muutto säkkituoliakin ajatellen oli lähes pakollinen, heh!Alkuviikosta postiin oli vihdoin saapunut se melkein pari vuotta odotettu paketti. Jollyroomilta oli tullut postia ja Amelie sai itse lähteä pakettia noutamaan postista. Kyllä oli tytöllä melko suuri hymy huulilla, kun hän huomasi, että paketista paljastui, mikäs muukaan, kuin NG babyn säkkituoli.

Paketti saapui tiistaina ja meillä tytöt saavat katsella lastenohjelmia vain lauantaisin, joten oli vielä muutama päivä odottaa, että säkkituoli pääsee siihen käyttöön, mihin Amelie sitä oli suunnitellut. Se ei kuitenkaan haitannut meininkiä, vaan kummatkin tytöt istuivat vuorotellen ja välillä samaan aikaan säkkituolin päällä harjoitellen lauantaita varten. Siinä he yhdessä katselivat leikisti telkkaria ja kertoivat toisilleen, mikä ohjelma oli meneillään ja mitä siinä tapahtui. Katselimme Domin kanssa heidän meininkejään ja totesimme, että mihin me telkkaria edes tarvitaan, kun tytöt ovat yhtä fiiliksissä mielikuvitusohjelmistaan kuin oikeistakin ohjelmista. Nyt meidän olohuoneessamme vihdoin on tuo kauan odotettu aarre ja istujia siinä kyllä riittää. Vauvakin on jo päässyt testaamaan säkkituolia ja viihtyy siinä erittäin hyvin, toki häntä voi pitää siinä ainoastaan silloin kuin pienempi isosiskoista on ulkosalla tai hän on hyvinkin innokas hoitamaan vauvaa.