Viime syksynä arki tuntui lähtevän rullaamaan kuin itsestään, mutta tänä syksynä ei voi täysin samaa sanoa. Tällä kertaa arkeen palaaminen on tuntunut meille kaikille enemmän tai vähemmän raskaalle ja tietenkin meitä kaikkia myös mietityttää, koska tyttöjen pikkusisko saapuu maailmaan. Otimme koko kesän enemmän kuin rennosti ja olimme lähes kaiket päivät perheenä rannalla. Meistä jokainen tottui hyvin siihen ranta- sekä mökkielämään ja nyt ottaa aikansa totutella, että arkeen kuuluu muutakin kuin perheenä hengailua ja uimista. Kukapa nyt ei jäisi kaipaamaan kesäuinteja, muurikoita, kauniita auringonlaskuja, mökkielämää ja huoletonta elämää ilman aikatauluja. Vaikka arjen aloittaminen onkin tuntunut nyt hieman haasteellisemmalta ja vauvanodotus tuo oman jännityksensä tähän, niin silti uskon meille kaikille olevan jo hyväksi palata takaisin arkeen.Viikonloppuna vietimme ehkä viimeisiä lämpimiä kesäpäiviä ja otimme niistä ilon irti oikein kunnolla. Kävimme joka päivä “viimeistä” kertaa jäätelökiskalla, kävimme uimassa, syöttämässä sorsia, treenasimme koko perheenä pihassamme, söimme viimeisiä marjoja puskista ja vain nautimme elämästämme perheenä. Juuri tällaista viikonloppua me oltiin kaikki taidettu kaivata viime viikon aikana arjen alettua. Ihan vaan arkisia, mutta niin erityisiä juttuja. Amelie totesi tänään nukkumaan mennessä, että tämä viikonloppu oli yksi kesän parhaista ja voin täysin todeta saman. Emmekä edes tehneet mitään erityistä, vaan ihan oikeasti todella arkisia asioita. Nyt tuntuu hyvältä lähteä uuteen viikkoon, kun olemme kaikki saaneet ottaa viikonlopun rennosti ja tankata perheaikaa varastoon. Arki on meillä huomattavasti hektisempää, mitä kesällä ajattelimme, joten viikonloput tulevat varmasti tarpeeseen ja haluamme ehdottomasti pyhittää ne perheen yhteiselle ajalle. Ps. Pakko kertoa vielä loppuun meidän perjantai-illasta. Olin jo päivällä sanonut Domille, että minun tekee mieli kebabia ja Dom tietenkin hyvänä puolisona lupasi heti minulle hakevansa kebsua lasten mentyä nukkumaan. Minähän tietenkin unohdin mainita, että sillä todellakin on väliä mistä kebab on haettu ja mieleni teki nimenomaan tietyn kebab-paikan rullakebabia. Lasten mentyä nukkumaan Dom lähti hakemaan kebabia ja ihmettelin, miten hän oli niin nopeasti takaisin kotona kebsun kera. Jutellessamme minulle selvisi, että kebab oli haettu meidän lähikebabbilasta eikä suinkaan Porin parhaasta kebab-paikasta. Vaikka mieleni teki mieli lähettää Dom heti uudelleen noutamaan uutta rullaa minulle, niin päätin hyvänä vaimona esittää ettei asia haittaisi minua ollenkaan. Mutta mitä tekee Dom? No, hän on aivan viiden tähden mies ja vaakuutteluistani huolimatta, että sekin kebab olisi kelvannut, hän lähtee hakemaan minulle uutta kebabia. Runsaan puolen tunnin päästä viiden tähden aviomieheni palaa takaisin kotiin uuden kebabin kanssa ja katsoo kanssani romanttisen leffan. Niin meillä sitten oli rullakebabeja vähän useampi.

Tyttöjen mekot / SmallDesign Helsinki

LUE MYÖS

KUULUMISIA SYNNÄRILTÄ

KUN ANTEEKSI PYYNNÖLLÄ EI OLE ENÄÄ VÄLIÄ

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Elämämme ei todellakaan ole pelkästään sitä, mitä blogissa nähdään. Osa kuvista on tilannekuvia, mutta yhä useammin kuvaustilanteet ovat suunniteltuja etukäteen. Varsinkin pienten lasten vanhempina emme missään nimessä halua kantaa kameraa joka paikkaan mukanamme ja elää 24/7 vain blogia varten. Todellisuudessa kamera tulee mukaamme ehkä kerran viikossa (joskus ei niinkään usein) ja tällöin otamme useampia kuvia n.2 h ajan, jonka jälkeen kamera pääsee takaisin kamerareppuunsa. Lasten kanssa pyrimme, että kuvat olisivat tilannekuvia lähes aina, koska näin kaikilla on mukavampaa eikä kuvien ottaminen häiritse lapsia. Meidän aikuisten kuvissa taas kuvat ovat suunniteltuja, vaatteet ennalta katsottuja ja paikatkin jo aikaisemmin päätetty.Emme siis elä jokaista iltaamme Yyterissä katsellen auringonlaskua enkä pukeudu joka ilta juhlamekkoonkaan. Totuus ei siis aina ole sitä miltä näyttää. Blogiin päätyy kuva, missä päälläni on kaunis mekko. Blogiin harvoin päätyy kuvaa, missä näkyy kuinka vaihdan mekkoja tämän hienon kaavun alla hiki päässä. Näin homma useimmiten menee. Valitsemme kotona useammat vaatteet mukaan ja vaihdan niitä kuvausten välissä. Näin saamme käytettyä parin tunnin kuvausajan hyödyksi ja saamme useampia erilaisia kuvia. Hyvin usein kuvat eivät siis ole tilannekuvia, kuten tämä kaapu kuva.Kahdesta seuraavasta kuvasta on ensimmäinen kuva tilannekuva, kun suojelen mekkoani kastumiselta laittaessani hiuksiani paremmin. Tästä komeasta puolikyykystäni ei kuitenkaan ollut tarkoitus ottaa kuvaa ellei mieheni olisi pitänyt asentoani ikuistamisen arvoisena ja jälkeenpäin hän tietenkin ehdotti kuvan jakamista blogissakin. Ensin ajatus tuntui ihan naurettavalta, en todellakaan julkaise tällaista kuvaa blogissa. Tai siis, miksi julkaisisin? Kun asiaa enemmän mietin, niin tiesin omaan kysymykseeni vastauksen. Siksi, ettei totuus unohdu. Tätähän elämä pitkälti on -säätöä, editoimatonta, ennalta-arvaamatonta aallokkoa ja täydellistä kaikkine epätäydellisyyksineen. Elämä on ohikiitäviä hetkiä, mistä vain murto-osa taltioidaan ja se murto-osa saattaa olla ne ainoat seesteiset hetket, minkä taakse kätkeytyy kunnon kirjo kaikkia mahdollisia tunnetiloja ja tilanteita.Vaikka kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin ei se tarkoita niiden kertovan kaikkea. Kuvat ovat vain kuvia ja blogi on vain blogi. Mekin jaamme täällä elämästämme vain pienen pienen murto-osan, mutta suurimman osan elämästämme elämme ilman kameraa. Kirjoitamme vain pienen raapaisun elämästämme tänne. Mikäli siis sinusta vaikuttaa, että meillä kaikki on täydellisen seesteistä, niin ei ole. Meillä eletään ihan normaalia arkea, mihin kuuluu myös niitä nihkeämpiäkin fiiliksiä. Meilläkin joskus nauramisen sijaan itketään ja pyykkivuoret kasvavat ihan liian korkeiksi. Suurimman osan päivistä hengailen pelkkä Domin t-paita päällä ja harvoin kaupungillekaan lähtiessäni meikkaan. Emme elä täydellistä elämää, mutta olemme kiitollisia juuri tästä elämästä ja tästä elämänvaiheesta.

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

Kesän aikana minulta on monesti kysytty Instagramin puolella, että kaipaanko milloinkaan aikaa ennen lapsia. Syksyllä, talvella tai keväällä tätä ei minulta ikinä kysytty ja olenkin useamman kerran pohtinut, että miksi nyt niin moni on asiaa minulta kysynyt. Johtuuko tämä siitä, että perheeseemme on pian tulossa uusi tyyppi lisää ja onhan sitä nyt pakko kaivata sitä kuuluisaa “omaa aikaa” edes joskus.Mitä tähän kliseiseen “omaan aikaan” tulee, niin minulla on sitä 24 tuntia vuorokaudessa samoin kuin kaikilla lapsettomillakin. Toki äitinä vietän omasta ajasta luonnollisesti todella suuren osan perheeni kanssa, oikeastaan lähes koko hereilläoloaikani, mutta se aika on silti minun aikaani ja vieläpä ihan huippu tavalla vietettyä aikaa. Minusta määritelmä “oma aika” tuntuu ihan hassulta, ihan niinkuin se aika mitä perheen kanssa vietetään ei olisi minun aikaani, mistä nautin. Päinvastoin, perheen kanssa vietetty aika on ihan parasta. Tällä hetkellä elämässämme on pieniä lapsia ja mielellämme hengaamme heidän kanssaan, he kasvavat muutenkin aivan liian nopeasti. Joten ei, en voi sanoa missään määrin haikailevani sen ajan perään, kun en vielä ollut äiti.Tottakai elämässä on aina niitä ohikiitäviä rankkoja hetkiä ja varsinkin sairaana sitä toivoisi rauhaa saada maata yksin sohvalla ilman, että kukaan tarvitsisi minua. Mutta milloinkaan näinä rankkoina hetkinä en ole miettinyt kuinka ihanaa olisi, jos minulla ei vielä olisi lapsia. Lapset ovat rikastuttaneet elämääni aivan suunnattomasti ja elämä on ihan huippua heidän kanssaan. En koe, että jäisin mistään paitsi sen takia, että minulla on lapsia.

Emme koe lasten rajoittavan elämästämme pois kaikkia kivoja juttuja ja nyt vaan yritetään selvitä näistä vuosista, vaan päinvastoin. Teemme paljon samoja asioita Domin ja tyttöjen kanssa kuin mitä tekisimme, jos meillä ei olisi lapsia. Tämän lisäksi on tietenkin aktiviteettilista kasvanut monella uudellakin asialla lapsien myötä. Kuinka hienoa on esimerkiksi ottaa joka ilta juoksukisat talon ympäri? Tuskin skabaisimme Domin kanssa kahdestaan, koska emme olisi ikinä edes keksineet tätä ideaa. Tämä on vain yksi arkinen esimerkki, mistä jokainen meistä ihan aidosti nauttii. Tietenkin elämässä mennään nyt lasten ehdoilla, eikä elämä ole yhtä spontaania, mutta ei se spontaanius niin spessua ollut, että hetkeäkään toivoisin voivani palata siihen aikaan takaisin. Vastaus siis on, että en kaipaa aikaa ennen lapsia. Tällä hetkellä elämä maistuu aika mielettömän hyvälle ja olen todella kiitollinen, että saan elää tällä hetkellä juuri tätä elämänvaihetta. Lapset ovat pieniä aivan liian pienen hetken ja ihan oikeasti haluan hengata heidän kanssaan. Ihan oikeasti nautin meidän perusarjesta, paitsi en pyykinpesusta. Äitiys on ehkä joskus rankkaa, mutta voi vitsit, miten hullun ihanaa tämä on! Hetkeäkään en antais pois, en edes niitä kiukkukohtauksia, koska ne kuuluu tähän pakettiin ja ovat myös arvokkaita hetkiä, milloin lapset (sekä myös me vanhemmat) opitaan ja kasvetaan useimmiten eniten. Arki näiden pikkutyyppien kanssa on huippua ja varmasti nämä ovat niitä elämänvaiheita, mitä sitten kiikkustuolissa kaivaten muistelen. Nyt aion ottaa ilon irti joka hetkestä mun pikkutyttöjen ollessa pieniä ja vielä, kun ne haluaa hengata äidin kanssa.

ps. Kirjoitin keväällä hieman samasta asiasta, “jos en olisi äiti”, joten kannattaa käydä lukemassa mikäli kiinnostaa.

LUE MYÖS

SYKSYN SAAPUMINEN AIHEUTTAA HAIKEUTTA

ÄLÄ HUUDA MUN LAPSELLE!

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

 

On yksi lause, mitä en voi sietää, varsinkaan jos kuulen sen tulevan omasta suustani. Olen yrittänyt välttää tämän lauseen sanomista, mutta silti aina uudelleen ja uudelleen havahdun siihen, että totean “en ole ehtinyt” tai “en ole voinut, koska minulla on ollut niin kiire”. Tottakai elämässä tulee kiireisempiä ajanjaksoja milloin oikeasti ei ehdi tekemään kaikkea, mutta silloinkin minulla on käytössä sama 24 h vuorokaudessa. Kyse on siis täysin siitä miten priorisoin asiat. Jos en ehtinyt tekemään jotain, niin se tarkoittaa ainoastaan, että minulla oli jotain muuta mikä oli minulle tärkeämpää.Joku aika sitten Dom huomautti minua töiden tekemisestä illalla, sillä normaalisti pyrimme illat viettämään yhteistä aikaa. Vastaukseksi totesin minulla olleen niin kiire päivisin, että minun oli pakko tehdä työhommia illalla. Kiire oli siis tekosyy sille, että en ollut priorisoinut pariin päivään meidän suhdettamme. Faktahan oli, että noinakin päivinä minulla oli käytössä samat 24 h vuorokaudessa, mutta priorisoin muut asiat korkeammalle kuin avioliittoni. Osa asioista oli toki oikeasti todella tärkeitä, mutta päivän aikana tuli kerran jos toisenkin kulutettua aikaa myös sosiaalisessamediassa. Jos olisin tehnyt aktiivisesti työhommia jokaisen hetken päivällä, kun selasin Instagramia, niin olisin saanut hommia huomattavasti enemmän tehtyä. Jos olisin suunnitellut päivät hieman paremmin, enkä ajanut kaupunkiin ja takas neljää kertaa olisi minulta myös säästynyt melko paljon aikaa työhommia varten. Kyse ei siis rehellisesti sanottuna ollut kiireestä, vaan ennakoimattomuudestani sekä muiden asioiden priorisoinnista.Sadannen kerran pysähdyin taas miettimään, mikä minulle ihan oikeasti on tärkeää. Mihin haluan satsata elämässäni? Kun minulla on kiire, niin mille löytyy aina aikaa. Suhteeni taivaan Isään on priorisoinnissa korkeimmalla, mutta silti tätä suhdetta olen laiminlyönyt ehkä helpoiten. Toisena ovat avioliittoni sekä lapseni. Olemme todella perhekeskeinen perhe ja teemme paljon juttuja lastemme kanssa. Mielestäni olemme siis onnistuneet Domin kanssa todella hyvin priorisoimaan perheen, mutta kahdenkeskisestä ajasta edelleen herkästi nipistämme esim. työjuttuihin. Jos jotain olen elämäni aikana oppinut, niin sen, että avioliiton eteen täytyy tehdä töitä. Kun avioliittomme voi hyvin, myös perheemme voi hyvin. Tämän jälkeen tulee muut läheiset ihmiset, joita olen myös “kiireeni” takia nähnyt aivan liian vähän. Haluaisin olla enemmän läsnä, enemmän apuna ja palvella enemmän ihmisiä ympärilläni. Näiden juttujen jälkeen tulee duunikuviot, mitkä haluan myös hoitaa kunnialla ja vasta töiden jälkeen tulee treenaaminen. Sosiaalisenmedian en haluaisi kuuluvan ollenkaan prioriteetteihini, paitsi tietenkin töiden tiimoilta, mutta kuinka paljon tulee selattua Instagramia tai Pinterestiä päivässä ihan vaan muuten vaan… aivan liikaa.Mietittyäni minulle tärkeitä asioita ja niiden järjestystä totesin, että minun on yksinkertaisesti priorisoitava asiat sen mukaan kuinka tärkeitä ne ovat minulle. Somettaminen on osa työtämme, joten tottakai jatkan sitä edelleen, mutta rehellisesti sanottuna sometan paljon enemmän kuin tarvetta olisi, joten siitä on hyvä nipistää melko paljon pois. Minun on myös jälleen kerran otettava hyväksi havaittu systeemi käyttöön, nimittäin viikkosuunnitelma. Meille vaan yksinkertaisesti sopii paljon paremmin edellisellä viikolla tehty aikataulut seuraavaksi viikoksi kuin täysin fiiliksen mukaan meneminen. Näin asiat pystyy priorisoimaan eri tavalla ja asioita pystyy ennakoimaan. Saadaan paljon enemmän aikaiseksi, kun meillä on aikataulut ja ihan oikeasti Domin kanssa kumpikin nautimme aikatauluista ja rutiineista. En tiedä, miksi edes välillä yritämme elää ilman edellisellä viikolla tehtyjä suunnitelmia. Sitä paitsi, itselläni on niin tajuttoman huono muisti nykyään, että on ihan jees käydä asiat etukäteen läpi, jolloin Dom vähintään muistaa muistuttaa minua, jos itse meinaan unohtaa!

LUE MYÖS

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Jokainen joka tuntee minut muutaman vuoden takaa tietävät minun olevan todella puhelias, ulospäinsuuntautunut extrovertti, joka ei milloinkaan jännitä esillä oloa tai uusien ihmisten tapaamista. Sellaisena suurin osa pitää minua vieläkin, mutta huomaan vuosien tehneen minussa muutamia muutoksia. Täysin tuntemattoman tapaamista en vieläkään osaa jännittää, mutta puoli tuttujen kohtaaminen tuntuu välillä vaikealta ja huomaan ajattelevani aivan liikaa, mitä haluan itsestäni tai kuulumisistani kertoa. Luotettavassa ympäristössä olen hyvinkin avoin jakamaan elämästäni lähes kaiken, mutta puoli tuttuja kohdatessani iskee päälle joku extrasuodatin etten kerro itsestäni tai perheestäni lähes mitään. Puhun ehkä paljon, mutta en kerro itsestäni mitään. Moni ihminen on ihmetellyt, että miksi mietin mitä itsestäni tai perheestäni kerron, kun kerromme kaiken elämästämme julkisessa blogissa. Ensinnäkin haluan tuoda esille sen tosiasian, että emme missään nimessä jaa elämästämme kaikkea blogissamme, vaan tämä on vain pieni pintaraapaisu. Blogimme ei ole päiväkirjatyyppinen juttu, missä jaan elämäni kipeimpiä kohtia tai niitä parhaita hetkiä. Emme kanna kameraa mukanamme kuin muutaman tunnin viikossa ja nekin ennalta sovitusti, moni ihana hetki jää siis ikuistamatta. Pidämme yksityisyydestämme hyvinkin tarkasti huolta ja tämän takia moni asia ei milloinkaan päädy blogiin tuhansien ihmisten luettavaksi, vaikka sitäkin on meiltä bloggaajina muutamat puoli tuntemattomat vaatineet. Emme ole tilivelvollisia elämämme jokaisesta käänteestä, vaikka blogia kirjoitammekin. Ja arvostamme myös sitä, että kommenttikenttäämme ei jaeta esim. lastemme henkilökohtaisia asioita (nykyään meillä on moderaattori, joka käy kommentit läpi ennen julkaisua).Miksi sosiaaliset taitoni sitten ovat huonontuneet? Olen yksinkertaisesti oppinut kuinka ilkeitä aikuiset ihmiset osaavat olla, kuinka paljon he juoruavat asioista eteenpäin tietämättä puoliakaan ja kuinka julmasti he voivat puhua jopa pienten lasten asioita julkisesti ilman, että pysähtyvät edes sekunniksi miettimään puheidensa seurauksia. Kasvaessani olen valitettavasti oppinut, että ihmiset voivat hymyillä minulle ja todellisuudessa käyttäytyä minua tai läheisiäni kohtaan ilkeästi. Vaikka näitä ihmisiä on vain superpieni murto-osa, niin nämä ihmiset ovat saaneet minut seisomaan varpaillani ja miettimään tarkoin, mitä kerron ja kenelle.Toisaalta tämä kevät (ja kesä) on ollut se kevät, kun muutaman vuoden jälkeen olen uskaltanut vihdoin  olla avoimempi. Olen kertonut elämästäni hyvinkin henkilökohtaisia asioita monillekin ja huomannut näiden ihmisten olleen luottamuksen arvoisia. Olen tutustunut moniin aivan ihaniin ihmisiin, eikä minun ole hetkeäkään tarvinnut miettiä, mitä voin elämästäni jakaa. En ehkä ole enää se, joka juhlissa menee suurimman ihmisryhmän keskelle juttelemaan, vaan arvostan enemmän aitoja kahdenkeskisiä keskusteluja. Vaikka en nauti enää suurten ihmisryhmien keskellä olemisesta, niin en silti voi sanoa olevani missään määrin introvertti. Nautin edelleen suunnattomasti muiden ihmisten seurasta ja saan energiaa ollessani ihmisten kanssa tekemisissä.En tykkää juurikaan olla yksin. Pinnallisten keskustelujen sijaan taidan vain nykyään arvostaa enemmän aitoja keskusteluja ihmisten kanssa pienemmässä porukassa tai kaksin. Mietin tarkkaan, mitä suuressa ihmisryhmässä itsestäni kerron, mutta luotettavien ihmisten parissa olen hyvinkin avoin. Ehkä se on jopa tervettä itsesuojeluvaistoa, ettei itsestään tarvitse kertoa kaikkea kaikille.

Ihanaa juhannusta teille kaikille! <3

LUE MYÖS

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Tiedättekö sen tunteen, kun on saanut viettää monta päivää rakkaiden ihmisten kanssa ja ne päivät menivät liian nopeasti. Veljeni perheineen asuu toisella paikkakunnalla, joten emme pysty näkemään heitä läheskään päivittäin tai edes viikoittain. Ikävä on aina kova. Nyt he olivat muutaman päivän näillä huudeilla ja voi kuinka ihanaa se oli, olla kaikki yhdessä. Kävimme yhdessä picnicillä, juhlimme veljeni vaimon valmistumista, katselimme pikkuisten serkkujen leikkejä ja vain nautimme toistemme seurasta. Dom räpsi myös viikonlopun aikana muutamia kuvia ja tuli hieman haikea olo kuvia katsellessa. Voi, kunpa voisimme kaikki asua ihan lähekkäin ja nähdä toisiamme vaikka joka päivä!

Syyttäkää vaikka raskaushormooneita tai mitä tahansa, mutta eihän tätä kuvaa voi katsella ilman muutamaa kyyneltä. Kaikki niin rakkaita, tärkeitä ja uniikkeja. Olen niin äärimmäisen kiitollinen taivaan Isälle näistä jokaisesta aarteesta.

“Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vieressä käy,
vaan ihana enkeli vieressä käy.”

LUE MYÖS

VOIKO RAVITSEMUKSELLA MAXIMOIDA RASKAAKSI TULEMISTA?

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Minulta on kysytty useamman kerran miten muutin ruokavaliotani tai mitä lisäravinteita käytin ennen raskautta raskaana tulemisen maximointiin? Lupailin jo alkuraskaudessani kirjoittaa aiheesta postauksen, mutta jostain syystä se on jäänyt ja vasta nyt sain aikaiseksi istuutua alas ja kirjoittaa aiheesta.vaikuttaako ruokavalio raskaaksi tulemiseenKyllä, ruokavaliolla on tekemistä raskaaksi tulemisen kanssa, eikä se onneksi ole enää vaiettu salaisuus vaan yksinkertaisesti fakta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsettomuutta pystyttäisiin aina hoitamaan ruokavaliolla tai sitä, että lapsettomuuden syyt olisivat aina ravitsemuksessa. Ei myöskään sitä, että huonolla ravitsemuksella elävät eivät voisi tulla raskaaksi tai päinvastoin. Ravitsemuksemme kuitenkin vaikuttaa hyvinkin suoraan kehomme hyvinvointiin (painoomme, hormoneihin yms…), mikä puolestaan vaikuttaa raskaaksi tulemisen mahdollisuuksiin. Haluan kuitenkin vielä kerran sanoa, että lapsettomuus on aina kipeä asia ja sen taustalla voi olla todella monia erilaisia syitä, joista huono ravitsemus on vain yksi.vaikuttaako ruokavalio raskaaksi tulemiseenEn ole milloinkaan pitänyt raskaaksi tulemista itsestäänselvyytenä, päinvastoin. Olen jo teininä itkenyt monet kerrat, että mitä jos en milloinkaan tule raskaaksi tai saa adoptio-oikeutta (minulle ei ollut koskaan väliä ovatko lapset biologisesti minun vai eivät, minun he olisivat joka tapauksessa). Raskaaksi tuleminen ei todellakaan aina tapahdu suunnitellusti. Toinen tulee raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja toinen ei raskaudu pitkästä yrittämisestä huolimatta, eikä syy missään nimessä aina ole ravitsemuksessa. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että raskaaksi tuleminen määrittelisi meitä tai kehoamme paremmaksi tai huonommaksi. Sinä olet tasan yhtä paljon nainen oletpa sitten äiti, naimisissa oleva, sinkku tai lapseton. Ja jokainen äiti on tasan yhtä paljon äiti, olipa sitten lapsesi biologisesti sinun tai ei (tämän pitäisi olla ihan itsestäänselvyys meille jokaiselle). Tämä postaus on siis ainoastaan vastaus kysymykseen, miten minä muutin (tai en muuttanut) ravitsemustani raskautta suunnittelessa tai mitä olisin muuttanut, mikäli en olisi pian raskautunut. En kuitenkaan missään nimessä ajattele, että ravitsemukseni takia tulin nopeasti raskaaksi tai pelkkä ravitsemuksen muuttaminen olisi aina ratkaisu lapsettomuusongelmiin.Itse en muuttanut ravitsemustani mihinkään suntaan, kun olimme päättäneet, että yksi lapsi olisi vielä tervetullut perheeseemme. Aluksi yritin puolittaa allergialääkkeiden käyttöä, koska niiden on todettu vaikeuttavan raskaaksi tulemista, mutta en yksinkertaisesti pystynyt vähentämään sitäkään. En myöskään käyttänyt mitään lisäravinteita, vaikka mm. foolihappo olisi syytä aloittaa jo ennen raskaaksi tulemista (aloitin foolihapon käytön, kun sain tietää olevani raskaana). En ole niitä tyyppejä, jotka popsivat purkista vitamiineja vaan päinvastoin. D-vitamiini on ainut, minkä yritän muistaa ottaa, mutta 80 % päivistä unohtuu sekin. Luotan siihen, että monipuolisesta ruokavaliosta saa tarpeeksi vitamiineja yms.vaikuttaako ruokavalio raskaaksi tulemiseenMikäli ruokavalioni olisi ollut täysin pyllyllään tai en olisi saanut tietää olevani raskaana jo muutaman viikon sisällä, niin toki olisin harkinnut muutoksia ruokavaliooni. Toisaalta koen, että ravitsemukseni oli jo ennen raskautta melko hyvä ja suuria muutoksia ei olisi joka tapauksessa tullut.  Pyrimme perheessämme käyttämään vain vähän sokeria, transrasvoja tai esim. makeutusaineita. Pyrimme syömään normaalia terveellistä ruokaa ja välttämään eineksiä (toki niitäkin joskus tulee syötyä). Tottakai meilläkin herkutellaan, mutta perusravitsemus on kunnossa satunnaisista herkutteluista huolimatta (btw, tätäkin kirjoittaessa syön suklaata ;)). Täytyy myöntää, että ainoa asia millä ajattelimme maximoida raskaaksi tulemisen mahdollisuutta oli ehkäisyn pois jättäminen. Jos raskaus ei olisi pian alkanut, niin olisin saattanut testata greippi-mehun toimivuutta, ainakin heitin asiasta läppää Domille, että jos ei vauva ilmoita tulostaan, niin jääkaappimme täyttyvät pian greippimehusta. Siitä nyt ei ainakaan mitään haittaakaan voi olla.vaikuttaako ruokavalio raskaaksi tulemiseenOlen jutellut muutaman naisen kanssa heidän ravitsemuksestaan ja raskautumisaikeista. Suosittelen aina syömään terveellisesti ja monipuolisesti sekä liikkumaan tarpeeksi. Meidän keho, kun on sellainen jännä kokonaisuus, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. En missään nimessä ensisijaisesti kehoita popsimaan kaikkia mahdollisia vitamiineja purkista, vaan satsaamaan normaaliin ravitsemukseen. Toki foolihappoa on hyvä alkaa syömään jo ennen raskautta. Suosittelen siis huolehtimaan siitä, että syöt tarpeeksi monipuolisesti, mikäli haaveissa on raskautuminen. En missään nimessä suosittele mitään stressaavia trendidieettejä, mitkä eivät ole hyväksi kenellekään, ei ne dieetit eikä stressi. Terveellinen tasapainoinen ruokavalio, minkä pystyt pitämään loppuelämäsi on ehdottomasti paras vaihtoehto.

Loppuun haluan jälleen kerran kuitenkin todeta, että lapsettomuuden taustalla on monia syitä eikä suinkaan vain vääränlainen ravitsemus. On myös täysin normaalia, että raskaus ei ala ensimmäisillä yrityksillä eikä se tarkoita, että kärsisit lapsettomuudesta. Ollaan armollisia itsellemme ja kehollemme sekä muistetaanhan olla tukena ja kuuntelevana olkapäänä, mikäli lähipiiristämme joku kamppailee lapsettomuuden kanssa.

Mekko / House Of Brandon

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Raskausaikana olen nähnyt unia varmaan enemmän kuin koko elämäni aikana. Kaiken lisäksi raskausaikana unet ovat tuntuneet todellisimmilta kuin koskaan. Viime yönä näin painajaista, minkä jälkeen minun oli vaikea nukahtaa uudelleen. Uni tosin alkoi todella hyvin.Ystävämme Demi on tällä hetkellä ystäviensä luona Californiassa ja muutamat kerrat ennen hänen lähtöään pyysimme häntä ottamaan meidän koko perheen mukaan matkalaukkuunsa. Hän kuitenkin koki tärkeämpänä pakata matkalaukkuihinsa perheemme sijaan vaihtovaatteita, tuliaisia yms. Reissultaan hän on lähettänyt minulle muutaman videon, joista olen edes hieman päässyt mukaan fiilikseen. Viime yönä pääsin vierailemaan oikein paikan päällä, mutta äkkiä uni muuttuikin painajaiseksi.Avasin verhot hotelli huoneessamme ja siinä avautui ihana rantamaisema. Terassilla oli tuoreita patonkeja, hedelmiä sekä tuoremehua. Käännyin Domiin päin ja totesin tämän olevan ihan täydellistä. Halasimme Domin kanssa ja ehdotin, että menisimme herättämään tytöt ja sitten lähtisimme rannalle, missä Demi ilmeisesti ystävineen jo oli. Tässä kohtaa tuo ihana uni muuttui painajaiseksi. Dom totesi minulle, että mehän jätimme tytöt Suomeen ja olemme 10 päivää reissussa ilman heitä.

Aloin itkemään aivan hysteerisesti ja pakata tavaroita, koska halusin mahdollisimman pian takaisin kotiin. Dom soitti lentoyhtiöön, mutta seuraavaan 10 päivään ei ollut ainuttakaan vapaata paikkaa yhdelläkään Suomi-lennolla. Ahdistuin aivan suunnattomasti ja tajusin kuinka typerästi olimme ajatelleet, että voisimme nauttia lomasta ilman lapsia. Rukoilin unessani, että oppisin lentämään ja voisin lentää lasteni luokse Suomeen. Soitimme isoäitille, joka vakuutteli lasten olevan hyvässä hoidossa ja kaiken olevan hyvin, mutta se ei silti helpottanut ikävää ja ahdistustani. Heräsin omaan itkuuni ja tajusin kaiken olevan unta. Huokaisin helpotuksesta, kun kuulin tuhinaa tyttöjen huoneesta ja tajusin olevani omassa kodissa.Siinä hetkessä tajusin, että en todellakaan nauttisi pitkästä lomareissusta ilman lapsia. Muutaman päivän lomareissut Domin kanssa yhdessä ilman lapsia ovat ihan jees (esim. lomamme Långvikissä), mutta pitkälle ulkomaanreissulle lapset tulevat aivan varmasti mukaamme. Uni oli ihan tarpeeksi todellinen ja sen todellisempaa kokemusta en tällä hetkellä tarvitse ilman lasten kanssa matkustelusta.

Unireissumme Jenkeissä olisi siis varmasti ollut aivan mahtava, mutta matkasta puuttui kaksi luottomatkustuskumppaniamme.

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Olen usein itsekseni miettinyt kuinka erilainen elämäni voisi olla, jos en olisi äiti. Miltä elämäni näyttäisi, jos saman katon alla ei asuisi kahta rakastakin rakkaampaa pikkumurua. Useimmiten olen asiaa miettinyt, mutta nyt Monnan ja Emman postaukset samaisesta aiheesta saivat minutkin istumaan alas ja kirjoittamaan tämän postauksen. Mitä ja millainen minä olisin, jos en olisi äiti.Useimmat vanhemmat sanoisivat tähän, että jos he eivät olisi vanhempia, niin he nukkuisivat yönsä ilman heräämisiä ja aamuisin eivät nousisi kukon laulun aikaan. Meillä tytöt nukkuvat yönsä ilman heräämisiä ja aamuisin olen itse ensimmäisenä hereillä, joten tämä klisee ei suoranaisesti minuun päde. Sen sijaan moni muu asia olisi varmasti toisin. Vaikka tytöt eivät itse minua valvota, niin voi kuinka monta kertaa murehtiessani heidän asioitaan olen menettänyt yöuneni.Jos en olisi äiti, en olisi yöllä itkenyt ja murehtinut heidän tulevaisuuttaan. Jos en olisi äiti, en olisi ylipäänsä itkenyt läheskään näin paljon, mitä nyt olen. Minä olen nimittäin juuri se äiti, joka itkee päiväkodin aloituspäivänä, päiväkodin lopetuspäivänä, harrastuksen kevätjuhlassa, huomatessani vaatteiden tulleen liian pieneksi tai lapsieni oppiessa uusia asioita, olipa tilanne iloinen tai surullinen, niin kyllä minulta muutama tippa silmänkulmasta putoaa. Jos en olisi äiti, en olisi ollut kotona viimeistä kuutta vuotta. Olisin opiskellut ehkä sairaanhoitajaksi ja todennut, että ei se ehkä ollutkaan se oma juttuni, jonka jälkeen jatkanut ehkä markkinointialalle. En olisi luultavasti milloinkaan aloittanut blogia ja Instagram olisi vain paikka jakaa omalle perheelle ja lähimmille ystäville kuvia. Jos en olisi äiti (ja raskaana), treenaisin enemmän. Jos en olisi äiti, kuluttaisin aikaani varmasti todella turhanpäiväisiin asioihin kuten netflixiin aivan liikaa.  Jos en olisi äiti, varmasti haaveilisin äitiydestä, enkä turhaan, onhan tämä mahtavaa. Jos en olisi äiti, minulta puuttuisi kaksi huikeaa matkustuskaveria. Minulta olisi jäänyt huomaamatta Tukholman portailla seisovan vartijan hymy, vaikka tämä yritti olla vakavana. Minulta olisi jäänyt huomaamatta maahan tippunut viiden sentin kolikko tai ainakaan en olisi vaivautunut nostamaan sitä ja pitämään siitä huolta kuin suurimmasta aarteestani. Minulta olisi jäänyt huomaamatta, kuinka Itävallan vuorilla suoraan purosta juominen voi olla ihan mielettömän huikea kokemus. Minulta olisi jäänyt huomaamatta, kuinka hissin hälytysnappia painaessa ei tapahdu mitään muuta kuin hissin ovien aukeaminen. Jos en olisi äiti, minä en seisoisi iltaisin lasteni sänkyjen vieressä ihmettellen heidän ihanuuttaan. En juoksisi paniikissa taaperon perässä, joka yrittää mennä tielle. En katsoisi kauhuissani esikoisen päälläseisonta-harjoituksia ja rukoilisi hänelle varjelusta. Emme keskustelisi Domin kanssa treffeillämme siitä, kuinka meitä on siunattu äärettömän sulosilla pikkutyypeillä. En menisi vessaan syömään salaa suklaata. En kysyisi jokaiselta vastaantulevalta koiran omistajalta, että saako hänen koiraansa silittää. En olisi saanut äitienpäivänä korttia, missä luki, että äidin tekee iloisimmaksi Amelie, Estella ja iskä. En olisi oppinut kuinka oikeaoppinen aarrekartta piirretään. En olisi saanut paniikkia, kun lapsi maistaa myrkkysientä tai syö kieloja, en muuten olisi soittanut näin monta kertaa myrkytystietokeskukseen. En olisi kokenut sitä hetkeä, kun kovan kivun keskellä syntyy pieni täydellinen aarre ja hän parkaisee ensimmäisen parkaisunsa. En olisi kulkenut pienen taaperon perässä, joka opettelee kävelemään ja pelännyt, että hän kaatuu. En olisi maannut lattialla kahden lapsen istuessa vatsani päällä ja miettinyt kuinka hyviä tyyppejä he ovat. Kukaan ei olisi pyytänyt minua siunaamaan vielä yhden kerran häntä yöunille ja piirtämään selkäänsä niin kauan, että hän nukahtaa. Emme olisi Domin kanssa seisoneet pakkasessa keskellä yötä kipeä lapsi peiton sisässä odottaen, että hänen laryngiittinsa helpottaisi. En olisi ollut huolesta soikeana, kun he ovat vain perusflunssassa. En olisi kirjoittanut tätä tekstiä ja itkenyt samalla, koska pelkkä ajatuskin siitä, että en olisi äiti tuntuu käsittämättömän pahalta.Äitiys on opettanut minulle  kärsivällisyyttä, rakkautta, huolenpitoa, johdonmukaisuutta ja ennen kaikkea nöyryyttä. Äitinä sitä tajuaa kuinka keskeneräinen ihminen vielä itsekin on. Äitiys on aina ollut suurimpia unelmiani, joten voisin kai todeta kliseisesti eläväni unelmaani. Ennen äidiksi tulemista luulin äitiyden olevan hyvin erilaista, mitä se oikeasti on. En tajunnut, että rakkauden lisäksi myös huoli kasvaa potenssiin miljoona. En tiennyt, kuinka paljon pienet lapset voivat haastaa omaa ajattelutapaani ja toimintaani huomaamattaan. En tajunnut, että äitinä minä en pelkästään opeta lapsiani, vaan he opettavat myös minua. Jos en olisi äiti, niin minulta olisi jäänyt aivan liian monta oppituntia käymättä!

Ps. äitiys on myös opettanut minua, ettei sillä ole mitään väliä, jos mekko on vähän rypyssä! 😉

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM

Ennen kuin joku vetää herneen nenään otsikostani, niin avaan sitä hieman. En ole huomannut missään muussa maassa (toki en jokaisessa maassa ole käynyt) samanlaista junttiutta kuin meiltä suomalaisilta ja vieläpä erityisesti suomalaisilta aikuisilta. Olen kahden pienen lapsen äiti, joista toinen on jo valitettavasti lopettanut moikkaamisen tuntemattomille ja tajunnut ettei sellaista tehdä Suomessa. Pienempi on vielä siinä iässä, että moikkaa iloisena kaikille ja hyvin harvoina päivinä onnekkaana saa hymyn tai jopa moikkauksen takaisin. Ruotsissa ollessamme ero oli jo valtava, itävallasta puhumattakaan. Siellä ihmiset moikkasivat iloisesti meidän pari vuotiaalle ja saattoivat vielä sanoa muutaman sanasenkin ilman, että siinä oli mitään outoa. Olisitte nähneet kuinka iloinen pieni Estella oli, kun poliisit vilkkuttivat hänelle takaisin poliisiautostaan ja vastaantulija kehui hänen hattuaan. Laivallakin porukat vielä hymyilivät jo moikkasivat lapsille, toki heistä n.98% oli ruotsalaisia. Suomalaisilla oli omat totutut tapansa laivallakin eikä sielläkään tehty poikkeusta.Mistä hitsistä tämä johtuu? Onko se raskasta sanoa hei takaisin pienelle lapselle tai antaa edes pientä hymyä. Ameliekin kysyi kerran, että miksi suomalaiset ovat enemmän “ärdepärdejä” kuin itävaltalaiset. Sinänsä ihan hyvä kysymys. Hän oli tehnyt tämän päätelmän täysin siitä lähtökohdasta, että suomalaiset eivät hymyile niin paljon eivätkä moikkaa toisilleen. Miksi se on niin vaikeaa hymyillä ventovieraalle ihmiselle tai jopa tervehtiä toista. Ei ole ollenkaan epätyypillistä, että kävellessäsi kadulla tervehdyksen sijaan vastaantuleva kääntää katseensa pois ettei vahingossakaan tulisi katsekontaktia.Lapsilla toisille hymyileminen ja toisten tervehtiminen tulee luonnostaan, kunnes he jossain vaiheessa meiltä aikuisilta oppivat olemaan tervehtimättä. Olenko hyvin epäsuomalainen, jos nyt ääneen kehtaan sanoa, että mielestäni tämä tapa on suorastaan typerä. Mielestäni fiksuihin käytöstapoihin kuuluu toisille ihmisille hymyileminen ja vastaan tulevien tervehtiminen. Haluan myös opettaa lapseni tervehtimään tuntemattomia sekä hymyilemään ihmisille, ei maailmassa voi olla liikaa hymyä.Päätimme Domin kanssa runsas viikko sitten aloittaa uuden tavan Suomessa ja moikata tuntemattomille silläkin uhalla, että he tekevät ilmoituksen häirinnästä. Jos siis asut lähellämme ja ihmettelet miksi kaksi aikuista ihmistä kävellessään sinua vastaan moikkaavat ja vieläpä hymyilevät sinulle, niin ei huolta. Nuo kaksi ihmistä olivat luultavasti minä ja Dom, emmekä moikkauksesta huolimatta odota kyläkutsua, murtaudu kotiisi, kidnappaa lapsiasi tai mitään muutakaan sen kummempaa. Haluamme ainoastaan tervehtiä iloisesti ihmisiä, koska hymyjä ei vaan voi olla tässä maailmassa liikaa ja emmekä tykkää tästä suomalaisesta tavasta, mikä tällä hetkellä on valloillaan. #TERVEHDISINÄKIN

Tyttöjen hatut* Breden Kids

LUE MYÖS

OLISINPA TIENNYT, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ NUKUN JÄLLEEN YÖNI HYVIN

MILTÄ TUNTUU, ETTÄ EN MILLOINKAAN SAA POIKALASTA

RASKAUS, PIENET LAPSET JA PARISUHDE

ONNELLISEN PARISUHTEEN AVAIMET

“OLIKO KOLMAS LAPSI VAHINKO?”

LAPSESTA FIKSU RAHANKÄYTTÄJÄ

KUTSUITKO TOISTA HUOMIONHAKUISEKSI? EIKÖHÄN ME KAIKKI OLLA.

SEURAA MEITÄ  ♥

FACEBOOK INSTAGRAM