Olen ollut kuusi vuotta äitinä ja kuulin ensimmäistä kertaa kantotakista pari viikkoa sitten. Voi, kunpa joku olisi kertonut minulle tästä takista jo tyttöjen ollessa vauvoja. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, eikös sitä niin sanota.

Meille saapui viime viikolla postissa paketti, mitä olin odottanut kovasti. Kyseessä oli nimittäin juuri tämä kyseinen kantotakki, mikä sopii myös odottavalle äidille tai äidille ilman vauvaa ja vatsaa. Avasin takin paketista ja fiilistelin heti takin monia käyttötarkoituksia. Takkiin saa kiinnitettyä vetoketjuilla erilaisia lisäosia. Yksi lisäkaistale sopii kantamiseen ja siinä on reikä sekä huppu lapsen päätä varten. Yksi lisäkaistale oli raskautta varten, eli antaa lisää tilaa vatsanseudulle. Ilman lisäkaistaleita takki on aivan täydellisesti istuva myös ilman raskautta tai beibiä. Tämä on siis takki, millä on oikeasti pitkä käyttöikä.Jos harkitset mammatakin ostamista, niin suosittelen ehdottomasti tätä, koska tämän takin käyttöikä jatkuu vielä pitkään raskaudenkin jälkeen. Enkä ilmeisesti ole ainoa, joka on ihastunut tähän takkiin, nimittäin valitettavasti tällä hetkellä takki on melkein loppuunmyyty (vielä löytyy varastosta yksi L- kokoinen takki nopeimmalle ostajalle). Mamashop on kuitenkin varautunut valmiiksi syksyyn sekä ensitalveen ja heidän varastoihinsa tulee lisää teknistä Softshell Kantotakkia loppu kesästä ja talveksi on vielä tulossa kahta erilaista kantotakkia. Mutta kannattaa tosiaan olla nopea, sillä takit loppuivat viimeksi ja varmasti kysyntä kasvaa ihmisten kokemuksien myötä.Olen aina nauttinut tyttöjen kantamisesta ja heidän lähellä pitämisestä. Varsinkin vauvana kumpikin tytöistä oli päivästä monta tuntia kantoliinassa tai kantorepussa. Vauvat olivat tyytyväisiä ja äitikin oli tyytyväinen. Kesällä ulkona kantaminenkin sujui moitteettomasti, mutta ongelmat tulivat syksyn tullessa. Kumpikaan meidän tytöistä ei ole viihtynyt kantovälineissä hullut ulkotamineet päällä. Kuka tahansa tuntisi olonsa siinä kankeaksi ja epämukavaksi. Kantaminen on siis useimmiten jäänyt syksyn sekä talven ajaksi ja kesällä aloitettu sitten uudelleen. Estella ei ole viime syksyn jälkeen kovinkaan hyvin kantorepussa viihtynyt, mutta kun sai olla vähemmissä vaatteissa lämpimässä äidin viekussa, niin neiti viihtyikin taas. Kunhan pahimmat pakkaset alkavat olemaan ohitte, niin voidaan lenkkeillä pidempiäkin lenkkejä meidän pikkuneidin kanssa ilman vaunuja.Sain tämän takin yhteistyössä MamaShopilta. He toimivat lastentarvikkeita myyvässä kivijalkamyymälässä Kajaanissa ja heidän verkkokauppansa on jo vuoden ollut toiminnassa. MamaShopin ydinajatus on nopea asiakaspalvelu ja nopea toimitus sekä edullinen laaja valikoima, jonka käyttöikä ei ole pelkästään tarkoitettu raskaus- ja imetysaikaan, vaan vaatteet sopivat vielä raskauden ja imetyksenkin jälkeen käytettäviksi. MamaShopin vaatteet sopivat myös heille, jotka eivät imetä tai ole raskaana, joten kannattaa rohkeasti käydä kurkkaamassa heidän valikoimiaan. Tämän lisäksi tykästyin kovasti MamaShopin työntekijöiden ystävällisyyteen. He todellakin hallitsevat asiakaspalvelun ja heidän kanssaan oli ihana asioida.

Fitnessbuumi on ollut pinnalla jo jonkun aikaa, eikä se näytä lähtevän laantumaan. Mielestäni on erittäin hyvä, että ihmiset ovat innostuneet pitämään huolta itsestään, treenaamaan ja syömään terveellisemmin. Mutta niinkuin lähes kaikissa asioissa, niin liika on yksinkertaisesti liikaa. Jostain kumman syystä treenaamisesta on tehty laiskuuden mittari. Mikäli olet ylipainoinen ei sinulla ole mitään itsekuria. Mikäli et omista six packia on kyse ainoastaan laiskuudestasi. Tosi asiassa teemme johtopäätöksiä, millä ei ole pakosti mitään pohjaa. Totta on, että jokainen voimme priorisoida terveellisen ruoan ja treenaamisen havitellessamme bikinifitnessvartaloa. Yhtä totta on myös se, että priorisoidassesi muut asiat tärkeämmäksi ei se tee sinusta automaattisesti laiskaa.Lähipiirissäni on ihmisiä, joiden prioriteettina ei ole käydä salilla ja hankkia itselleen six packiä. Siitä huolimatta nämä ihmiset ovat todella kaukana laiskoista ihmisistä, päinvastoin. Nämä naiset ovat ihan mielettömiä esikuvia, katson heitä ylöspäin, vaikka ovatkin fyysisesti itseäni lyhyempiä. He ovat äärimmäisen ahkeria, vastuuntuntoisia ja itsekurillisia, mutta he eivät priorisoi omaa treenaamista ja ulkonäköään huipun korkeimmalle. Treenaamaton kroppa kertoo siis yhtä paljon laiskuudesta kuin lumimyrsky kesän tulosta.

Jokaisella meillä on saman verran tunteja vuorokaudessa. Jokaisella meillä on vapaus valita, kuinka tunnit käytämme. Lapseton voi hyvin priorisoida omat treenaamiset kaiken edelle ja aika töiden ulkopuolella voidaan hyvin käyttää salilla. Lapsellinen taas toivottavasti priorisoi lapsensa ennen treenaamista. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö lapsellinen voisi urheilla, vaan enemmän ajankäyttöä. Pitää miettiä, kuinka paljon aikaa voi treenaamiselle antaa. Äiti-ihmisen kertoessa, että hänellä ei ole aikaa salilla treenaamiseen, hänet usein leimataan laiskaksi. Itse näen, että tämä äiti ainoastaan priorisoi muut asiat tärkeämmiksi, eikä sillä pakosti ole mitään tekemistä laiskuuden kanssa. Tämän äidin koti on luultavasti huomattavasti siistimpi, kun esim. meikäläisen koti.Itselläni on välillä viikkoja, että käyn säännöllisesti vähintään kolme kertaa viikossa salilla. Säännöllisen treenaamisen jälkeen saattaa helposti vierähtää viikko jos toinenkin esimerkiksi lasten sairastaessa tai elämän muuten vain ollessa kiireisempää. Viikot eivät eroa toisistaan siten, että toisella viikolla treenaan hikihatussa ja toisella viikolla makaan räkäposkella sohvalla ja kokisin itseni ainoastaan laiskaksi tarpeettomaksi tyypiksi. Ei, ei missään nimessä. Usein niillä viikoilla, kun salille en ehdi ollenkaan koen tehneeni elämän tärkeimpiä asioita ja priorisoineeni aikaani perheelleni. Treenaaminen ei ole mikään mittari laiskuudelle. Kukaan ei tee kaikkea. Toinen panostaa opiskeluun, toinen töihin, toinen perheeseen, toinen treenaamiseen, toinen siivoamiseen, toinen läheisiin ja tottakai porukkaan kuuluu myös niitä, jotka panostavat koko elämänsä pleikkapeleihin sekä netflixiin, mutta kaikki jotka eivät käy salilla eivät kuulu tähän viimeiseen ryhmään. Älä siis tuomitse niitä, jotka eivät käy salilla, he eivät ole laiskoja, vaikka eivät priorisoi sixbackin hankkimista.Loppuun vielä äitini viisaita sanoja: “Kun hyväksyt itsesi sekä muut, voit iloita ympärillä olevasta elämästä huomattavasti enemmän. Jokainen meistä on ainutkertainen ja erilainen.” Arvostetaan siis itseämme ja toisiamme sekä ymmärretään se, että ajan eri tavalla priorisoiminen ei tee kenestäkään automaattisesti laiskaa!

Onneksi olen jo kahden lapsen äiti, koska muussa tapauksessa lapset saattaisivat jäädä hankkimatta. Lehtijuttuja ja blogikirjoituksia lukiessani ihmettelen välillä, miksi porukka kirjottaa lapsista ja äitiydestä niin negatiiviseen sävyyn. Kuinka lasten kanssa elämä on hirveetä, kodistasi tulee vankilasi, puolisostasi ärsyttävä taakka, lapset itkevät yötäpäivää ja omaa elämää ei ole tai jos on, niin se on vähintäänkin kamalaa. Onneksi olin nuori saadessani esikoiseni, niin porukka ei ollut ehtinyt pelottelemaan minua. Muussa tapauksessa minulta olisi saattanut jäädä kokematta elämäni parhaimpia hetkiä. Olisi saattanut jäädä tutustumatta aivan mahtaviin tyyppeihin, joiden kanssa oikeasti nautin hengata.Älkääkä käsittäkö väärin. On todella hienoa, että äitiyden raskaistakin hetkistä pystytään puhumaan ääneen, mutta unohdetaanko me puhua niistä hienoista hetkistä? Ruokitaanko me huomaamatta vain niitä negatiivisa fiiliksiä, vaikka positiivisia olisikin oikeasti enemmän? Koska äitiydestä tuli etuoikeuden sijaan pakkopullaa. Äitiys on hienoa, hullun hienoa, mutta ei varmasti se helpoin tie. Jos haluat helpon elämän, niin suosittelen pysymään kaukana parisuhteista ja olla hankkimatta lapsia. Helppo elämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin onnellinen elämä, vaan päinvastoin. Kyllä, olen valvonut öitä lasteni kanssa. Minua on turhauttanut kiire ja oman ajan puuttuminen. Olen itkenyt keittiön lattialla, koska en tiennyt mikä itkevällä vauvalla oli hätänä. On päiviä, että olen katsonut kelloa ja odottanut lasten nukkumaanmenoaikaa. Olen ollut väsynyt. Päällimmäinen sana kuvaillessani äitiyttä on kuitenkin kaikkea muuta kuin negatiivisia sanoja. Äitinä oleminen on niin hienoa, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Vaikka yritän nauttia tästä ajasta lasteni ollessa pieniä, niin siitä huolimatta melko varmasti kiikkustuolissa keinutellessani vanhana toivoisin voivani elää vielä muutaman päivän uudelleen tästä ajasta. Onhan omat lapset nyt ihan parasta hengausseuraa!Äitiys on elämän suurimpia lahjoja. Kaikki eivät saa sitä kokea, vaikka kuinka haluaisivat. On ihmisiä, jotka antaisivat lähes mitä tahansa, että saisivat olla vanhempia. Arvostetaan sitä mitä meillä on! Äitiys ei ole itsestäänselvyys, ei siis missään nimessä oteta sitä sellaisena. Mitkään negatiiviset asiat eivät pysty peittoamaan sitä rakkauden ja onnen määrää, mitä äitiys tuo tullessaan. Vaikka olisin kuinka väsynyt, niin en milloinkaan vaihtaisi pois äitinä olemista. Ei äitinä oleminen ole kamalaa vaan päinvastoin. Jos tämä olisi ihan hirveetä, niin tuskin heittäisimme Domin kanssa välillä ilmoille haaveita kolmannesta lapsesta joskus tulevaisuudessa. Äitinä oleminen on ihan parasta. Jos sinulla ei ole vielä lapsia, niin älä usko kaikkia kauhutarinoita, mitä netissä lukee. 😉Tyttöjen superihanat paidat ovat Kiddowilta. Olen aiemminkin blogissa kertonut Kiddowin aivan ihanista vaatteista, mitkä eivät mene jatkuvassa pesu-kuivausrumpu-kierteessäkään huonoksi. Ja nyt tulee hyviä uutisia, nimittäin meidän Instagramissa (huom, löydät meidät Instasta nykyään nimellä: fitfunfamilyblog ) arvotaan 50 euron lahjakortti Kiddowille ja ajankohta ei voisi olla parempi, nimittäin…. HUOMENNA Kiddow julkaisee uudet tuotteet! Nyt siis kannattaa ehdottomasti osallistua arvontaan ja voittaa itsellesi shoppailurahaa 😉

Kolmikielisten lasten puheen kehitys

Meidän perheessämme puhutaan kolmea kieltä ja arki sujuu siitä huolimatta melko vaivattomasti. Kolmikielisten lasten puheen kehitys on yleensä hieman hitaampaa, mutta mitään dramaattista emme ole ainakaan meidän perheessämme huomanneet. Olemme alusta asti arvostaneet Domin kanssa niin Suomea kuin Itävaltaa, niin suomen kieltä kuin saksan kieltäkin. Emme ole missään vaiheessa lähteneet vertailemaan maita tai kieliä keskenään, vaan pitänyt tätä kaikkea rikkautena. Meillä on koti kahdessa maassa ja lapsemme kasvavat kaksikulttuurillisessa perheessä, kuinka hienoa. Toki Itävallan ja Suomen kulttuurit eivät toisistaan juurikaan eroa, mutta siitä lisää toisessa postauksessa.kolmikielisten lasten puheen kehitysAlusta asti olemme pyrkineet selkeyteen kielten puhumisessa, minä puhun aina tytöille suomea, kaikki yhdessä puhumme englantia ja Dom puhuu tytöille saksaa. Ensimmäisen vuoden Domin ollessa Suomessa, puhui hän Amelielle vain englantia ja se on edelleen pääkieli, mitä he yhdessä puhuvat. Estellan synnyttyä päätimme, että Dom puhuisi tytöille omaa äidinkieltään, saksaa. Halusimme, että tytöt pystyvät myös Domin kotimaassa kommunikoimaan hänen sukulaistensa kanssa ja luomaan myös sinne vahvoja ihmissuhteita. Estellan kanssa Domille oli helppoa aloittaa saksan puhuminen, koska pikkutyyppi ei puhunut vielä mitään kieltä. Amelien kohdalla muutos ei ollut yhtä helppo ja edelleen he puhuvat Domin kanssa paljon englantia, mutta päivä päivältä Amelielta tulee enemmän ja enemmän saksankielisiä sanoja. Domin jutellessa Estellalle Amelie kyllä ymmärtää suurimman osan, lähes kaiken.kolmikielisten lasten puheen kehitysTyttöjen vahvin kieli tulee varmasti aina olemaan suomi, siitä en ole varma kumpi tulee olemaan heille vahvempi, englanti vai saksa. Amelie puhuu ja ymmärtää sujuvasti englantia ja korjaa usein myös minun kielioppivirheitäni, kun taas hänen saksansa on vielä melko heikko. Estella taas ymmärtää suomea tietenkin parhaiten, mutta sen jälkeen vahvana kakkosena on ehdottomasti saksan kieli. Keskenään tytöt puhuvat (tai paremminkin sanottuna Amelie puhuu) englantia ja suomea.

Suomea tytöt kuulevat luonnollisesti eniten, joten kotona yritämme enemmän painottaa muita kieliä. Ohjelmat katsomme aina englanniksi, kirjoja luemme kaikilla kolmella kielellä, mutta yritämme kirjastosta suurimman osan kirjoista lainata englannin tai saksan kielellä. Kun pelailemme pelaamme sillä kielellä, mistä maasta peli on ostettu. Itävallasta ostetut pelit, ovat “saksalaisia” pelejä, suomesta ostetut pelit “suomalaisia” ja muista maista ostetut pelaamme englanniksi. Pyrimme myös pitämään selkeänä, että Dom on se joka lukee saksan kieliset kirjat, minä luen suomen kieliset ja kummatkin lukeavat englannin kielisiä. Toki, Estella tuo useasti minulle myös saksalaisia kirjoja ja tällöin yritän parhaani mukaan lausua kymmeniä konsonantteja peräkkäin, varmasti järkyttävän kuuloista. Meillä on siis melko selkeät säännöt, milloin puhumme mitäkin kieltä ja tytöt erottavat hyvin kielet toisistaan ja tietävät, missä tilanteissa kuuluu puhua saksaa, suomea tai englantia.kolmikielisten lasten puheen kehitysOn todella vaikea sanoa, onko heidän puheenkehityksensä ollut hitaampaa useamman kielen takia, koska kummankin puheenkehitys on ollut täysin normaalia. Ei nopeaa tai aikaista puheenkehitystä, mutta täysin normaalia. Sitähän on vaikea lähteä veikkaamaan, että puhuisiko Estella jo kunnon lauseita, jos perheessämme puhuttaisiin vain yhtä kieltä. Ehkä, ehkä ei.  Ameliella taas suomi oli jo todella vahvana, kun englanti tuli kuvioihin, joten hänen puheenkehitystänsä monikielisyys ei ole ainakaan hidastanut. Uskon sillä olleen paljon merkitystä, että meillä luetaan, paljon. Luemme aamulla, luemme päivällä ja luemme illalla, joten luulen lukemisen tukeneen myös hyvin tyttöjen kielen kehitystä.

 

Kuinka paljon meillä katsotaan ruutua? Kuinka paljon ruutuaikaa on sopivasti? Tarvitseeko vanhemman rajoittaa ruutuaikaa? Olemmeko liian tiukat vanhemmat, koska emme anna lastemme katsoa päivittäin sinisenä hohtavaa ruutua?kuinka paljon ruutuaikaa on sopivastiOlemme Domin kanssa ne vanhanaikaiset vanhemmat, jotka toivovat lastensa leikkivän metsässä ja kiipeilevän puissa Ipadin tuijottamisen sijaan. Olemme kumpikin sitä mieltä, että nykyään lapset katsovat aivan liikaa ruutua ja lapsiahan tästä asiasta tuskin voi syyttää. Lapset eivät luonnollisesti osaa vielä rajoittaa itse itseään, vaan se on meidän vanhempien tehtävä. Kyllä, ainakin meillä Amelie mielellään viettäisi tunnin jos toisenkin vaikka joka päivä telkkarin äärellä, jos hänelle siihen mahdollisuus annettaisiin. Meidän perheessä ruutuaikaa rajoittuu vain lauantaihin. Olemme huomanneet, että ennalta sovittu ruutuaikaa on ollut isona apuna. Amelie tietää, että sairaana ja lauantaisin saa rauhassa katsella ohjelmaa, mutta muina aikoina ei. Tarkat ajat ovat johtaneet siihen, ettei meidän tarvitse käydä jatkuvaa vääntöä ruutuajasta, eikä Amelie muina päivinä edes kysy ohjelmien perään. Toki on poikkeuksia, saatamme viettää perheenä leffaillan tai lähteä elokuviin, mutta ne ovat poikkeuksia ja myös Amelie tietää sen. Poikkeuksia ovat myös pitkät automatkat. Viime kesänä istuimme autossa melkein viisi tuntia putkeen ja puhuimme Domin kanssa, että matkalla Amelie voi katsella puhelimistamme ohjelmia, mikäli hän itse haluaa. Mutta hän ei kertaakaan koko matkan aikana edes kysynyt puhelimen perään, vaan keskittyi piirtämään, nukkumaan, juttelemaan meidän kanssa sekä pelailemaan oma keksimiä pelejään.Koen ruutuajan rajoittamisen pienten lasten kohdalla todella tärkeäksi. En todellakaan tiedä, mikä on sopivasti ruutuaikaa, mutta omasta mielestäni varsinkin pienen lapsen kohdalla, tulisi se pitää mahdollisimman minimissä. Kun Amelie valittaa tylsyttään, koen sen vain hyväksi asiaksi. Elämässä kuuluukin välillä olla tylsää, jonottaminen voi olla tylsää, autossa istuminen voi olla tylsää, kotona voi olla tylsää, silloin voi käyttää luovuuttaan ja miettiä, mitä voisi tehdä. Tylsyys on todella tärkeä osa elämää. Itsekin huomaan aivan liian usein omassa elämässäni välttelevän tylsyyttä sosiaalisen median avulla. Jonottaessani saatan selata tai rehellisemmin sanottuna selaan instagramia, ennen nukahtamista saatan selata facebookkia ja esimerkkejä olisi vielä vaikka kuinka monta. Jos minä en osaa kunnolla rajoittaa omaa some:n käyttöä, niin kuinka voisin edes kuvitella, että voisin heittää vastuun lapselle, että hän saisi itse päättää paljonko ruutuaikaa hänellä on vuorokaudessa. Kyllä, meillä rajoitetaan melko rankalla kädellä ruutuaikaa ja huomautamme siitä myös napakasti Domin kanssa toinen toisellemme, mikäli puhelin on liian usein kädessä.kuinka paljon ruutuaikaa on sopivastiMeiltä kysyttiin, mitä teemme perheenä iltaisin, kun emme katso ohjelmia. Me pelailemme, askartelemme, lapset temppuilevat ja tanssivat, halailemme ja luemme kirjoja. Amelie ja Estella saattavat myös vain istuskella sylikkäin tai makoilla lattialla toistensa vieressä, ne hetket ovat aivan mielettömän arvokkaita eivätkä tv:n vieressä vietetyt hetket vedä niille mitään vertoja. Teemme paljonkin asioita perheenä, asioita jotka voisivat jäädä tekemättä, jos telkkari pyörisi taustalla. Ostimme telkkarin, kun muutimme uuteen asuntoon, mutta teimme telkkarisäännöt koko perheen voimin. Säännöt, mitkä eivät koske vain lapsia vaan myös meitä aikuisia. Telkkari ei ole päällä lasten hereillä oloaikaan muulloin, kuin lauantaisin. kuinka paljon ruutuaikaa on sopivasti

Tyttöjen aivan ihanat muumi-tunikat* sekä muumi-leggingsit * / Martinex

*=saatu blogin kautta

Linkeistä pääset seuraamaan meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa

 

Miten saada vauva nukkumaan ?

Runsas viisi vuotta sitten googlasin ensimmäisen kerran ” miten saada vauva nukkumaan “, silloin minulla oli jo muutama kuukausi takana valvomista, mikä jatkui kolmisen vuotta. Uskon, että monessa perheessä vältyttäisiin vauvavuoden unettomuudelta, jos vanhemmilla olisi enemmän tietoa. Monessa perheessä vauva pitää hereillä yöllä parin tunnin välein ja, kun sitä on jatkunut kuukaudesta toiseen aletaan pikku hiljaa etsiä apua. Usein ihmiset alkavat hakemaan siinä vaiheessa tietoa, kun on jo itse todella väsynyt tai niin ainakin itse toimin ensimmäisen lapsen kohdalla. Väsyneenä on todella rankkaa aloittaa uusia rutiineja. Voin kertoa kokemuksesta, ettei vuoden valvoneena enää jaksa aloittaa unikoulua, sitä menee sieltä missä aita on matalimmillaan juuri sillä hetkellä. Oletko sinä googlannut ” miten saada vauva nukkumaan “?

Meillä on kaksi tyttöä ja kaksi täysin erilaista nukkujaa. Amelie nukkui ensimmäisen yönsä putkeen ollessaan kolme vuotias (pakko lisätä, että isovanhempiensa luona hän oli muistaakseni nukkunut pari kertaa yön ilman heräämisiä aiemminkin). Estellan ensimmäinen yö ilman heräämisiä tapahtui hänen ollessaan kaksi kuukautta.  Enkä usko sen olevan pelkästä sattumasta kiinni. Estellan kohdalla teimme tietoisesti asioita eritavalla, mitä Amelien kanssa olin tehnyt. Estellan kohdalla katsoimme asioita perhelähtöisesti emmekä pelkästään lapsilähtöisesti. Miettiessämme kuinka toimimme pikkukakkosen kanssa halusimme koko perheen voivan hyvin, ei pelkästään vauvan voivan hyvin. Meille oli siis todella tärkeää, että jokainen perheestä pystyisi nukkumaan. Kuinka sitten saimme pikku kakkosen nukkumaan yöt putkeen jo kahden kuukauden iässä?miten saada vauva nukkumaanOn hyvä ymmärtää, että kaikki ei toimi kaikilla ja jokaisella lapsella tulee välillä unettomia öitä. Meilläkin valvotaan välillä flunssan ja välillä hampaiden takia, mutta pääosin yöllä nukutaan. On tärkeää myös miettiä, mitä asioita sinä pidät tärkeänä, kaikkea kun harvoin voi saada. Postaukseni ei myöskään ole tarkoitettu ohjeiksi, kuinka sinun tulisi toimia, vaan halusin jakaa vinkkejä, mitkä ovat ehkä olleet syynä meidän neidin hyville yöunille ja mitkä vinkit ovat toimineet myös monissa muissa perheissä. Sekä haluan murtaa muutamia myyttejä. Hyvät yöunet eivät poissulje täysimetystä, vaikka niin useasti väitetään. Se ettet imetä yöllä ei lopeta maidon tuloa. Täysimetin Estellaa 6kk ja sen jälkeen jatkoimme kiinteiden ohella imetystä vielä pitkään, joten yöimetys ei ole välttämätöntä. Se, että lapselta jätettiin yömaito pois kahden kuukauden iässä ei tarkottanut unikoulua kahden kuukauden iässä. Itse asiassa opettamalla lapsen nukkumaan alusta asti hyvin vältytään “unikoululta” ja äidin väsymiseltä.

Tottakai lapset ovat erilaisia, toiset herkempi unisia kuin toiset, mutta uskon, että suurimman osan lapsista voi opettaa nukkumaan kokonaisia öitä jo hyvin pienenä sekä ilman huudattamista. Mutta kuinka?miten saada vauva nukkumaan

Miten saada vauva nukkumaan?

  1. Opeta vauva nukahtamaan sänkyyn itse. Unitutkijat ovat sanoneet, että suurinosa vauvoista pystyy oppimaan taidon nukahtamaan itse. Vauvan herätessä vauva vaatii usein saman tilanteen kuin nukahtaessaa, että hän voisi nukahtaa uudelleen. Jos vauva nukahti rinnalle, hän mitä luultavimmin tarvitsee rinnan suuhunsa jatkaakseen uudelleen uniaan.
  2. Älä reagoi kaikkeen. Monet vauvat ääntelevät herätessään, mutta jos vauva ei itki, niin hän luultavasti nukahtaa itse uudelleen ilman apuja. Jos puutut jokaiseen pieneen äännähdykseen vauvasi oppii pian, että ainoa tapa päästä uneen on, että aikuinen on vierellä.
  3. Pidä kiinni rutiineista. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että tarkat rutiinit auttavat vauvaa tunnistamaan koska on pitkien unien aika. Unilaulu on myös hyvä merkki lapselle, että nyt on aika nukkua pitkät unet. Rutiineihin kuuluu myös se, että vauva menee joka yö nukkumaan samaan aikaan.
  4. Vauva ei ole aina nälkäinen. Vauvat voivat herätä yöllä itkemään muutakin kuin nälkäänsä. Tissille nukkuttaminen on usein helppoa ja varsinkin väsyneen vanhemman suuri pelastus (been there done that), mutta tiheät yösyötöt voivat johtaa siihen, että aina kevyen unen vaiheessa jopa 1,5h välin vauva alkaa vaatia maitoa. Heräily näin useasti on kenelle tahansa raskasta. Kannattaa siis kokeilla rauhoitella vauvaa myös muilla tavoilla. Meillä Estella rauhoittui nopeasti, kun Dom meni huoneeseen, koska ei haistanut maidon hajua. Jos et siis halua imettää yöllä ja sinulla on puoliso, niin suosittelen, että puolisosi hoitaa yöheräämiset.
  5. Nukkuuko vauva tarpeeksi päivällä? Vastoin monia luuloja, vauvat saattavat nukkua todella huonosti, jos päiväunet ovat jääneet liian lyhyiksi. Kun vauva saa päivälläkin riittävästi hyvälaatuista unta, se tukee yöunia ja auttaa niitä pitenemään ja syvenemään.
  6. Oma sänky? Toiset vauvat ja äidit ovat herkkäunisia. Jos kaikki nukkuvat perhepedissä hyvin, niin antaa mennä vaan. Aina näin ei kuitenkaan ole, vauva voi herätä äidin kuorsaukseen tai äiti vauvan piereskelyyn. Vauva saattaa myös herätä jatkuvaan maidon tuoksuun ja vaatia vähän väliä maitoa, tällöin kukaan ei nuku hyvin. Usein vauvan omaan sänkyyn siirtäminen voi myös parantaa kaikkien yöunia. On tärkeää löytää nukkumistyyli, joka sopii koko perheelle. Et ole huono äiti, vaikka vauva nukkuisikin omassa sängyssään tai päinvastoin. Meillä Estella on aina nukkunut todella hyvin omassa sängyssään ja muutamat yöt, mitkä hän on viettänyt vieressäni olemme valvoneet enemmän ja vähemmän lähes koko yön. Oma sänky voi siis olla hyvä ratkaisu joillekin vauvoille.
  7. Älä anna vauvan itkeä kauaa. Kun vauva itkee, niin sinä saat ja sinun kuuluukin lohduttaa häntä. Voit ottaa vauvan syliisi ja vauvan rauhoittuessa laskea hänet taas uudelleen sänkyynsä. Vauva oppii ettei hän ole yksin ja hänen tarpeisiinsa vastataan, mutta hän oppii myös nukahtamaan ilman apuja.
  8. Hyvät nukkumisolosuhteet. Kannattaa varmistaa, että nukkumisolosuhteet ovat mahdollisimman hyvät. Pimeä tahdistaa ihmisen nukkumaan. Kun vauvalle on opetettu, että yö on pimeä ja silloin kuuluu nukkua, niin tottakai hän saattaa herätä valoon. Kannattaa siis pitää huolta, että huone on pimeä ja ei ole liian lämmin. Monilla lapsilla myös unilelu tai tutti tuo turvallisuutta.

Tässä muutama vinkki, joita me olemme hyödyntäneet! Hyviä unia kaikille!

Amelie oli monta kertaa ehtinyt toivoa itselleen pikkusiskoa, nimenomaan pikkusiskoa. Hän oli pari kertaa pyytänyt minua ostamaan vatsaani kasvamaan hänelle pienen tummahiuksisen pikkusiskon, jolla olisi ruskeat silmät. Kerroin hänelle, ettei se ole mahdollista ostaa vauvaa kasvamaan vatsaani. Hän puhui useasti siitä, kun jonain päivänä hänelläkin on oma pikkusisko. Muistan muutamat kerrat miettineeni, että mitä jos hän ei milloinkaan saa pikkusisarusta ja se sattui edes ajatella sellaista, niin paljon Amelie itselleen pikkusisarusta toivoin.Muistan vieläkin Amelien ilmeen, kun hän kuuli vatsassani olevan hänen ikioma pikkusisarus. Hän hymyili aivan mielettömän leveää hymyä ja tarkisti olihan asia aivan todella totta, siitä päivästä lähtien hän kutsui itseään isosiskoksi. Kun ihmiset kysyivät miltä tuntuu, että pian hänestä tulee isosisko, hän korjasi aina sanoen:” minä olen jo isosisko, vauva on vaan vielä piilossa äidin vatsassa.” Amelie silitti joka päivä vatsaani ja jutteli pikkusiskolleen, nimenomaan pikkusiskolleen. Kävimme välillä Amelien kanssa keskustelua siitä, että vauva voi olla myös poika. Amelie totesi vaan päättäväisesti, että tahtoo pikkusiskon. Ultrassa meille paljastettiin vauvan olevan poika. Juttelimme Domin kanssa kuinka kerromme asian Amelielle, että siskon sijaan hänelle tuleekin veli. Uutiset kerrottuamme Amelie totesi tyynesti, että hän haluaa pikkusiskon, oman pikkusiskon, pikkuveli oli kuulemma tervetullut pikkusiskon jälkeen. Asiasta ei hirveästi puhuttu ja ajattelimme Amelien pikkuhiljaa tottuvan ajatukseen pikkuveljestä. Toisin kuitenkin kävi, päivien kuluessa pikkusiskosta puhuttiin, pikkusiskolle puhuttiin ja pikkusiskoa odotettiin. Amelie tuntui tietävän lääkäriä paremmin, että veljen sijaan vatsassani todellakin kasvoi pieni sisko hänelle. Parin viikon päästä meille oli varattu uusi ultra-aika ja sielläkin lääkäri kertoi vauvan olevan poika. Olimme siis hyvin varmoja, että Amelie tulisi saamaan pikkuveljen, toisin kuitenkin kävin. Seuraavassa ultrassa vauva paljastui tyttövauvaksi. Menimme kotiin ja kerroimme Amelielle uutiset, että hän tulisi saamaan pikkusiskon. Hän halasi ja pussasi vatsaani, hän jutteli pikkusiskolleen ja kertoi hänelle, kuinka paljon hän vauvaa odotti.Estella syntyi keskellä yötä ja luonnollisesti synnytyksessä Amelie ei ollut paikalle. Heti seuraavana aamuna seitsemän jälkeen Dom lähti hakemaan Amelieta katsomaan siskoaan. Elämäni yksi ikimuistoisimmista hetkistä, oli se hetki, kun Dom ja Amelie astuivat sairaalaan huoneeseemme. Olimme koko perhe koolla. Amelie sai siskonsa syliinsä ja me tirautimme kumpikin Domin kanssa muutamat kyyneleet. Siinä hän oli ylpeä isosisko pieni rakas pikkusisko sylissään. Amelie oli toivonut siskolleen myös ruskeita hiuksia ja tummia silmiä, mutta Estella olikin täysin blondi. Se ei kuitenkaan tuntunut isosiskoa haittaavan, vaan sekin asia kuitattiin sillä, että pikkusiskon hiukset voidaan myöhemmin värjätä. Amelie on alusta asti ollut vain ja ainoastaan innoissaan sekä superonnellinen uudesta tittelistään olla isosisko. Amelie kertoo monta kertaa päivässä rakastavansa siskoaan kaikista eniten, enemmän kuin Afrikkaan asti. 

Äitiydessä suurin yllätys ei ollut oman ajan menettäminen tai edes unettomat yöt. Suurin yllätys oli ehdottomasti pelon ja huolen määrä. Muistan pienen rakkaan Amelien ollessa parin tunnin ikäinen, kun  hoitaja vei minut hän sylissäni osastolle. Siinä hän oli, täydellinen mustahiuksinen tyttö, minun tyttöni. Rakastin häntä jo silloin, rakastin häntä niin paljon, etten ollut milloinkaan pystynyt edes kuvittelemaan. että se tulisi tuntumaan siltä. En pystynyt kuvailemaan tunteitani. Ne olivat jotain onnen, huolen, helpotuksen, innostuneisuuden, pelon ja tajuttoman suuren rakkauden sekoitusta. Siinä hän oli ja katseli minua suurilla tummilla silmillään. Tuo pieni nyytti oli minun vastuullani, olihan se pelottavaa.En osannut kuvitella, että huoli ja niin suuri rakkaus voisi tuplaantua. Olin väärässä. Pieni ihana Estella tuplasi kaiken. Minulle kerrottiin, kuinka kahden lapsen kanssa tulee yllätyksenä kuinka rankkaa kaikki on, kaksin verroin rankempaa. Kuinka kahden lapsen kanssa oma-aika on minimissä, kaksin verroin kiireisempää, kaksin verroin enemmän unettomattomia öitä. Ne eivät kuitenkaan yllättäneet minua, eivätkä oikeastaan edes pitäneet suurelta osin paikkansa. Suurimmat yllätykset olivat siinä, kuinka huoli ja rakkaus voi konkreettisesti tuplaantua yhdessä sekunnissa. Tuo pieni blondi prinsessa parkaisi ensimmäisen huutonsa ja sain hänet rinnalleni. Siinä hän oli, toinen täydellinen tyttäreni. Toinen pieni nyytti ja meidän vastuullamme. Hoitaja vei minut taas tuttuun tapaan parin tunnin ikäisen pienen kääröni kanssa yöllä osastolle. Tunsin taas kaikkia mahdollisia tunteita, onnellisuutta, huolta, pelkoa, mutta suurin oli äärettömän suuri rakkaus. Siinä hetkessä tunsin olevani maailman onnekkain nainen, kahden pienen tytön äiti. Kahden täydellisen tytön äiti.  Tyttöjen syntymästä lähtien olen saanut tuntea jotain aivan mieletöntä rakkautta, mutta myös pelkoa. Se yllätti minut, se pelon ja huolen määrä. Siitä minulle ei kerrottu, mutta se yllätti eniten.

Sängyissään nukkuvat tällä hetkellä meidän kaksi äärettömän rakasta prinsessaamme, jotka tulevat aiheuttamaan meille huolta tasan niin kauan kuin meissä henki pihisee, halusivatpa tai eivät. Enemmän kuin mitään, haluamme Domin kanssa olla heille hyvät vanhemmat, rakastaa heitä, ohjata heitä oikeaan, rukoilla heidän puolestaa, olla olkapäänä, itkeä heidän kanssaan, nauraa heidän kanssaan, huolehtia heistä ja olla läsnä heidän elämässään. Kiitos Jeesus, että pidät huolta meidän neideistä!I rocked her in my arms
And kissed the tiny brow
I said “Darling I’m just as scared as you
But I promise you somehow”

I will take care of you
The very best that I can
With all of the love in my heart
And all of the strength in my hands
Your every joy I’ll share
For every tear I’ll be there
My whole life through

Imetysviikon kunniaksi blogimme ensimmäinen imetys-postaus ilmestyi eilen ja tänään onkin hyvä jatkaa samalla teemalla. Mitä mieltä minä ole julki-imetyksestä?

Miksi julki-imettämisestä tulisi puhua? Miksi minä halusin kirjoittaa tällaisesta aiheesta tietäen, että saatan saada kommenttiboksin ja sähköpostini täyteen vastakommentteja? Siksi, että tämä on mielestäni todella tärkeä asia ja julki-imetys pitäisi olla mahdollista jokaiselle äidille. Yhdenkään äidin ei tulisi miettiä, voiko hän imettää julkisella paikalla. Rintamaito on kiistatta parasta ravintoa lapselle, joten on mielestäni selkeää, että yhteiskuntamme tulisi tukea kaikintavoin äitejä imettämään. Tässä muutama syy miksi jokaisen äidin pitäisi kokea imetyksen olevan sallittua kaikkialla.

  1. Emme pyydä ketään muitakaan yhteiskunnassamma sopeutumaan ruokailutottumuksiinsa muiden ihmisten herkkyyksien mukaan. Milloin viimeksi kuulit, kun pihvin syöjää pyydettiin siirtymään vessaan syömään, ettei vahingossa loukkaisi kasvissyöjiä?
  2. Se on maitoa, ei pissaa. Haluatko sinä juoda cappuccinosi saniteettitavaran vieressä? Sama koskee babycinoa.
  3. Vauvan synnyttyä naisilla on edelleen lupa jatkaa elämäänsä ja käydä esimerkiksi ravintolassa syömässä. Kukaan tuskin haluaa lähteä ravintolaan ystäviensä kanssa ja maksaa ruoasta, jos istuu tunnin vessassa imettämässä nälkäistä vauvaa. Kyllä, pienet vauvat saattavat syödä kauan.
  4. Näet enemmän paljasta pintaa kävelykadulla kuin imetystilanteessa. Ellei äidille ole tehty todella suuria leikkauksia, niin vauvan pää on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin nänninpiha.
  5.  Usko pois, myös ympäristö sinun ympärilläsi on rauhallisempi. Jos vauva ei saa ruokaa, niin desipelit nousevat hyvin nopeasti hyvin korkeaksi. Kaikki nauttivat tilanteesta enemmän, kun äiti syöttää nälkäisen lapsensa.
  6. Rintoja näkyy kaikkialla. Jos et kestä nähdä rintoja, niin älä missään nimessä käynnistä televisiota, avaa lehteä tai katsele mainostaulua. Rintoja näkyy kaikkialla ja ihmiset pukeutuvat todella paljastaviin vaatteisiin, mutta rikkomus tuntuu olevan ainoastaan silloin, kun rintoja käytetään lapsen ruokkimiseen, vaikka tilanteessa itse rintoja ei edes näkyisi.
  7. Ei se ei ole seksiä, eikä liity seksiin mitenkään. Kyllä, rinnat voivat olla seksuaalisia tietyissä aikuisten välisissä tilanteissa, mutta tämä ei ole niiden ensisijainen tarkoitus. Se, että yhteiskuntamme on niin vääristynyt ja nainen nähdään ainoastaan seksuaalisessa mielessä, on täysin väärin. Jokainen joka uskoo, että imetys on jotenkin eroottinen tilanne, tulisi hakea itselleen apua välittömästi.
  8. Se ei ole lainvastaista. Äiti ei tee mitään väärää, jos imettä julkisesti.
  9. Solidaarisuus. Kun yksi äiti imettää, niin hän kannustaa myös ympärillä olevia imettämään. Imetys on täysin normaalia toimintaa. On äärimmäisen surullista, että imetyksestä julkisilla paikoilla ikinä edes saadaan ongelma. Mitä enemmän naisia, jotka imettävät kaupungilla, niin sitä useammat naiset saavat varmuutta, että se on ihan sallittua.
  10. Äidillä on oikeus vastata vauvansa tarpeisiin. Äitien kroppa on luotu ihan hullun ihmeellisellä tavalla, hän pystyy kropallansa ruokkimaan vauvansa! Wau, mikä supervoima!Kuvat eivät ole omiani, joten sitä suuremmalla syyllä ethän kopioi niitä! Kuvissa esiintyvät ihmiset ovat antaneet luvan heidän kuvansa julkaisemiseen blogissani. Suuri kiitos heille siitä!

Amelien synnyttyä huomasin, ettei imettäminen ollutkaan vain helppoa ja luonnollista. Se oli stressaavaa, kivuliasta ja koin ensimmäiset päivät itseni todella huonoksi äidiksi, joka ei osannut edes imettää. Sairaalassa vauvalleni jouduttiin antamaan korviketta, koska rinnoistani ei kuulemma tullut tarpeeksi maitoa. Minun kroppani ei toiminut niinkuin piti ja tämän takia vauvani ei saanut parasta mahdollista ravintoa. Itkin, olin pettynyt itseeni. Siitä hetkestä lähtien ymmärrän hyvin, miksi imetys tuo esiin monilla naisilla paljon tunteita. Jollekin imetys tuo pintaan onnistumisen, rakkauden, ilon ja onnen tunteita. Toiselle imetyksestä puhuttaessa tunteet pyörivät vain epäonnistumisen, häpeän ja stressin ympärIllä. On hyvä tuoda esille imetyksen hyviä puolia, onhan se kiistatta parasta ravintoa lapselle sekä hyödyksi myös äidille. On todella tärkeää, että terveydenhuollon hoitohenkilökuntakin saisi lisää tietoutta imetyksestä, jolloin he pystyisivät enemmän kannustamaan naisia imettämään. Mutta yhtä tärkeänä pidän myös, että imetys ei määrittele kenenkään äitiyttä. Kaikki eivät syystä tai toisesta pysty imettämään, vaikka kuinka haluaisivat. Monet äidit, jotka eivät ole pystyneet imettämään kokevat asiasta huonommuuden tunnetta. Imetyksen epäonnistuessa tai päättyessä monet äidit kokevat jäävänsä ilman tukea ja saavat osakseen vain kritiikkiä. On hyvä ymmärtää, missä menee raja kannustaa imetykseen ja missä raja tukea äitiä imetyksen epäonnistuttua. Olin onnekas, että ympärilläni oli ihmisiä, jotka kertoivat minulle totuuksia imetyksestä. Päästyämme Amelien kanssa kotiin päätin jättää pullomaidon pois, koska tajusin maitoni riittävän täysin hyvin. Se, että lapsi syö tiheästi ei ole automaattisesti merkki siitä etteikö maitoni riittäisi. Vaikka en saanut pumpattua maitoa tippaakaan, niin silti vauvani sai imettyä maitoa tarpeeksi rinnastani. Vauva kasvoi kg/kk ensimmäisen puolen vuoden ajan ja ainoastaan minun maidollani. Useimmiten imetyksessäkin on kyseessa kysynnän ja tarjonnan laki, vauva tilaa maitoa lisää, kun hän sitä tarvitsee ja päinvastoin. (Toki on poikkeuksia, jolloin lisämaito vauvalle on tarpeellinen.) Naisen kroppa on ihmeellinen ja siihen kannattaa luottaa. Amelien ollessa kahden viikon ikäinen, lisämaito oli pelkkää historiaa ja neiti oli vihdoin täysimetyksellä. Tajusin, ettei kroppani missään vaiheessa ollut viallinen. Imetystietous, mitä minulle annettiin oli väärää. Olen todella onnellinen, että päätin jatkaa imetystä haasteista huolimatta, sillä imetin Amelieta lähes vuoden, josta täysimetin 6kk. Imetys on elämän yksi hienoimpia asioita!

Estellan kohdalla luotin kroppaani ja myös sairaalassa imetyksen suhteen toimittiin eritavalla. Sain heti Estellan rinnalle eikä mihinkään ollut kiire. Maitoa ei tullut, mutta ei siitä hätiköity. Sain pitää vauvaa rinnalla ensimmäiset päivät lähes yötä päivää ja pikkuhiljaa maito alkoi nousta. Estella ei saanut tippakaan lisämaitoa, eikä jatkuvaa imetystä pidetty merkkinä maidon vähyydestä. Kukaan ei epäillyt kroppaani, mutta isoin asia oli, että minä en epäillyt itseäni. Estella söi usein vähintään tunnin välein, mutta pikku hiljaa syöttövälit harvenivat. Imetys sattui myös Estellan kanssa ensimmäiset päivät, mutta sekään ei ollut enää yllätys. Kaikki tuntui niin luonnolliselta. Täysimetin myös Estellaa vajaa 6kk ja hänen kohdallaan myös muutaman kuukauden olin taaperoimettäjä. Nyt kun muistelen kahta imetystaivaltani olen vain täynnä positiivisia tunteita. Tuo hetki oli rauhallinen ja täynnä rakkautta. Imettäessä ei ollut mihinkään kiire, siinä hetkessä aika pysähtyi. Imettäminen tuntui usein kuin omalta kuplalta, jossa läsnä oli vain minä ja vauva. Ensimmäisien päivien imetystunteiden, epäonnistumisen, huolen ja häpeän tilalle on tullut vain positiivisa tunteita. Imetys on jotain niin upeaa ja luonnollista. Olen niin onnellinen, että ensimmäisen lapsen kohdalla olin valmis näkemään vaivaa ja satsaamaan imetykseen. Imettäminen on ehdottomasti elämän yksi kaunein asia!