Miten saada lapsi liikkumaan?

“Äiti kato, iskä kato, mä oon oppinut seisomaan käsillä seinää vasten,” kuului hiljattain esikoisemme suusta. Aikuisen silmin se äkkiseltään näyttää vaatineensa armotonta treenaamista, monia muksahduksia ja taas uudelleen yrittämistä. Lapselle se ei kuitenkaan ole sitä ollut. Neljä vuotiaallemme se on ollut luonnollista uuden opettelua ja leikkimistä. Jokainen lapsi on erilainen ja kiinnostunut erilaisista asioista, mutta uskallan väittää jokaiselle lapselle liikkumisen jossain muodossa olevan luontaista. Siinä missä meidän esikoinen heitti puol voltin 4,5vuotiaana (ja aiheutti melkein sydänkohtauksen meille) voi nuorempi tyytyä puistossa keinumiseen ja liukumäestä laskemiseen siinä iässä. Olipa niin tai näin, niin mielestäni (pienille) lapsille liikkuminen tulee luonnostaa, jos aikuiset eivät ohjelmoi lapsia muilla virikkeillä. Minulta kysytään välillä, miten saada lapsi liikkumaan enemmän. Varmasti moni vanhempi pyörii tämän asian ympärillä ja haluaisi kuulla siihen vastauksen. Itse vastaan usein kysyjille kysymyksellä:” paljonko lapsellasi on ruutuaikaa?” Useimmilla lapsilla, jotka eivät liiku paljoa on todella paljon ruutuaikaa. miten saada lapsi liikkumaanAmelie on aina ollut kiinnostunut kiipeilemisestä ja akrobatiasta, mikä on meiltä vanhemmilta vaatinut melko paljon. Näin itseni aina kannustamassa Amelieta harrastuksessaan tanssisalin reunalla. Todellisuudessa löydänkin itseni puun juurelta kuuntelemassa Domin rauhoittelua, miten minun pitää antaa tytön kiivetä ja opetella. Kotona ollessa parhaita leikkejä susileikin lisäksi on ehdottomasti akrobatia- temput. Harrastukseksikin valikoitui tanssituntien suositteluista huolimatta sirkuskoulu. Seuraava tyttömme hyvin mahdollisesti saattaa valita täysin toisenlaisen polun. Ehkä hän nauttii puistoilusta ja rauhallisista ulkoleikeistä. Ehkä Estella ei milloinkaan tule vaatimaan harrastuksen aloittamista, vaan tyytyy perheen yhteisiin luisteluhetkiin. Sillä ei ole väliä valitsipa nuorempi kulkea isosiskonsa jalanjäljissä tai mennä täysin toisenlaista polkua. Tärkeää on, että lapsi liikkuu ja nauttii siitä. Lapsilla on luonnostaan tapa liikkua leikkiessään. Mutta me aikuisina pystymme vaikuttamaan siihen jatkuuko liikkuminen luontaisena myös heidän varttuessaan.miten saada lapsi liikkumaanLapsen liikunta ei vaadi harrastusta ellei lapsi niin itse toivo. Lapsi liikkuu, kun leikkii. Lähtiessämme perheenä kävelylle esikoinen ottaa yleensä pyörän. Pyörällä hän pyöräilee meistä jonkun matkan päähän ja palaa takaisin meitä vastaan ja toistaa tämän lenkin aikana tuhat kertaa. Hän siis pyöräilee lenkkimatkamme moninkertaisesti. Hän tuskin missään vaiheessa ajattelee kuluttamiaan kaloreita tai kasvavia reisilihaksiaan. Se on hänelle leikki ja hän nauttii siitä. Puistossa hän juoksee ylös ja laskee alas liukumäkeä niin monta kertaa, että itse kullekin aikuisellekin siinä olisi melkoinen hiki päällä.miten saada lapsi liikkumaanMiksi ihmeessä nykyään sitten olemme siinä pisteessä, että lapsia pitää patistamaan lähteä ulkoilemaan ja liikkumaan? Missä vaiheessa liikkumisesta on tullut ikävä pakollinen paha? 

Uskon, että me vanhempina voimme edesauttaa lasten liikkumista jo pienestä pitäen. Ei sitä turhaan vouhoteta ruutuajan kontrolloimisesta, Onhan se itsellekin huomattavasti leppoisampaa katsella leffaa ja syödä suklaata kuin lähteä salille. Jos netti ei toimisi, suklaatakaan ei löytyisi kaapista ja olisin yksin, niin aivan varmasti lähtisin ulkoilemaan tai salille todella hyvin mielin. Jos “parempaa(laiskempaa)”  tekemistä ei ole tarjolla, niin liikkuminen tuntuu todella houkuttelevalta. Uskallan väittää saman toimivan näiden pikku ihmistenkin kanssa. Jos tarjolla ei ole netflixiä, niin ulkoilu saattaa kiinnostaa ihan eritavalla. Kun koulusta tullessa mahdollisuutena ei olekaan pelata pleikkaa, voi futis kavereiden kanssa tuntua huomattavasti houkuttelevammalta. Ei tehdä liikunnasta lapsille ikävää pakollista asiaa, koska se ei ole sitä. Liikunta on hauskaa yhdessä oloa ja lapsille ennen kaikkea se on leikkimistä. miten saada lapsi liikkumaanKannattaa lukea myös Helsingin Sanomien yksi artikkeli: Osa lapsista ei pääse enää edes kyykkyyn – eikä pysty istumaan selkä suorassa – tutkimus piirtää karun kuvan koululaisista. On meidän aikuisten vastuulla, että lapsilla pysyy luontainen fiilis liikkumiseen. Tehdään hyviä valintoja ja mietitään, miten saada lapsi liikkumaan?

|English|

“Mom look! Dad look, I´ve learnt how to do a handstand against the wall!” This is what our daughter recently enthusiastically told us. For an adult this might seem like a task that requires merciless practice, several falls and trying yet again. For her this wasn’t the case. For our four-year-old this has been learning and playing in a natural way. Each child is different and interested in different kinds of things, though I dare say that exercising comes naturally for children in one way or another. Where our older daughter did a half-flip when she was 4,5 years old (and almost caused us to have heart attacks), the younger might be content just swinging and sliding when she comes to that age.

Amelie has always been interested in climbing and acrobatics, which has required quite a lot from us as parents. In my mind I always saw myself cheering for Amelie at her dance practice. In reality I find myself standing by a tree listening to Dom trying to calm me down by saying I should let her climb and practice. At home her favorite thing to play, in addition to playing wolves, is hands down doing acrobatic stunts. And despite my recommending dance lessons, she chose to go to a circus school. Our younger daughter might very well choose another kind of path. Maybe she will enjoy going to the park and playing peacefully outside. Maybe Estella will never require taking on a new hobby, but is happy with skating with her family. It doesn’t matter whether she decides to walk in the footsteps of her older sister or walk down a completely different path. What is important, is that she gets exercise and enjoys it. Children have a natural way of exercising through playing. We as adults can affect weather or not exercising is a natural part of their lives as they grow. 
A child’s exercise doesn’t require a hobby unless a child herself wishes so. A child exercises as she plays. As we go for a walk as a family, our older daughter usually gets on a bike. She rides her bike some distance ahead from us then comes back and repeats this for a thousand times. So she bikes for several times the distance we walk. The calories she’s burning or the thigh muscles she’s growing most likely never cross her mind. Biking for her is playing and she enjoys it. In the park se runs up and slides down for so many times that us adults feel like sweating.
So why are we nowadays at a point where we have to urge children to go outside and play? At what point did exercising become something tedious and something to be forced? I believe that we as parents can establish a foundation for exercising ever since the children are young. Screen time is not being unnecessarily fussed about. After all, it is way more chill for us adults too to watch a movie and eat chocolate rather than to go to the gym. If internet connection didn’t work, there wouldn’t be chocolate in the cupboards and I was alone, for sure I’d gladly go outside or to the gym. If there’s nothing else to do, exercising seems really tempting. I dare say that it works the same way with these little humans. If there is no Netflix available, going outside might seem much more interesting. When there’s no chance to play Playstation after having come home from school, could football with friends seem like much more fun. Let’s not make exercise into this forced task for children, because it certainly isn’t that. Exercise is fun and a good way to spend time together. And most of all, it is playing
” Miten saada lapsi liikkumaan “

Tavoitteet urheilussa

Onko minulla selkeät tavoitteet urheilussa? Mihin minä tähtään? Useasti puhutaan päämäärästä. Sinulla pitää olla tavoite, jotta saat mahdollisimman paljon irti treeneistäsi. Minulla oli tavoite, mutta tavoitteet urheilussa ovat muuttunut viimisen kolmen vuoden aikana paljon.tavoitteet urheilussaMinulla oli lapsena todella hyvä itsetunto, mutta runsas kolme vuotta sitten itsetuntoni koki kovan kolauksen. Sen seurauksena on tehty tyhmiä juttuja, joista yhtenä oli typerä treenaaminen.

Kolme vuotta sitten päämääräni oli näyttää hyvältä. Näyttää typerältä kirjoitettuna, mutta sitähän se oli oikeassakin elämässä. Paineet ulkonäöstäni ajoi minut salille kerta toisensa jälkeen. Väsymyksen takia ei salitreeniä skipattu. Salille mentiin vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli lähteä siskon kanssa kahvilaan. Sehän olisi ollut laiskuutta. Tähtäsin johonkin, mitä en olisi koskaan voinut saavuttaa treenaamisella. Halusin olla tyytyväinen itseeni ja luulin saavani sen, kunhan minulla on suuret tai siis paremminkin sanottu näkyvät lihakset.  Salilla käyminen itsessäänhän on erittäin hyvä asia, mutta väärällä motivaatiolla siitä voidaan saada myös vaarallista. Halusin päästä tavoitteeseeni hinnalla millä hyvänsä, joten myös flunssassa mentiin salille. Tämän seurauksena sairastuin pahasti. Minulla ei ollut tervettä suhtautumista itseeni, omaan hyvinvointiini saati sitten salilla käymiseen, syömisestä puhumattakaan. Kaikesta oli tullut pakkomielle, tavoitteet urheilussa olivat täysin väärät.tavoitteet urheilussaTämä kierre loppui kun aloin odottamaan Estellaa. Se oli pakollinen pysähdys, koska tiesin kasvattavani sisälläni pientä nyyttiä. Pientä hentoista ihmisen alkua, joka oli täysin riippuvainen minun valinnoistani. Askel askeleelta aloin huomaamaan, kuinka sairasta toimintani oli ollut. Kuinka “haluan syödä terveellisesti ja treenata huolehtiakseni itsestäni” oli vain lause ihmisen suusta, jolle omasta ulkonäöstä oli tullut pakkomielle.

Vatsani kasvoi vauvan siellä kasvaessa ja pieni Amelie vierelläni kasvoi myös. Sisälläni oli ihminen, joka oli riippuvainen minusta. Vieressäni kasvoi pieni tyttö, joka otti mallia minusta. Yhtenä iltana mietin sängyssäni millainen äiti ja roolimalli haluan olla tytölleni ja vatsassani kasvavalle vauvalle. Haluaisinko antaa kuvan, että ihmisen ulkonäkö on kaikki kaikessa? En, en niin missään nimessä. Myös tavoitteet urheilussa pistettiin uusiksi.tavoitteet urheilussaRaskausaikana lopetin treenaamisen ja söin lepposasti mitä milloinkin mieli teki. Keräsin kiloja huoletta ja nautin rennosta elämästä. Estellan synnyttyä pelkäsin, että ajautuisin uudelleen samaan pakkomielteeseen. Valehtelisin, jos väittäisin että raskauskilot eivät hieman kauhistuttaneet mieltäni. Mutta niistä ei koskaan tullut pakkomiellettä, koska ajatusmaailmani oli muuttunut. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli elää terveellisesti. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli olla hyvä äiti. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli olla hyvä vaimo. Tärkeämpää kuin ulkonäkö oli nauttia elämästä.tavoitteet urheilussaEilen olin suunnitellut meneväni kolmen viikon sairasteluputken ja salitauon jälkeen salille, mutta päätinkin treenin sijaan mennä nukkumaan. Hymyilin vähän sisälläni etten kokenut asiasta huonoa omaatuntoa. Salilla käymisestä onkin pakkomielteen sijaan tullut mulle rakas harrastus, mistä nautin. Minun ei ole pakko mennä salille, vaan saan mennä sinne. Minä voin syödä suklaata ja nauttia siitä täysillä. Minun ei tarvitse näyttää bikinifitness kisalavojen naisilta, eivät hekään siltä näytä normaalioloissa. Minä haluan treenata, koska nautin siitä. Haluan syödä terveellisestä, koska kroppani voi silloin hyvin. Mutta hommaan tarvitaan tasapaino, joten välillä voin jättää treenit väliin ja syödä sen sijaan suklaata leffaa katsellen Domin kainalossa. Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen minkälaiset tavoitteet urheilussa olen itselleni asettanut.

Aiemmin olen kirjoittanut postauksen täydellisestä vartalosta. Vartalosta, mitä moni nainen havittelee, mutta mitä ei edes ole olemassa. Älä siis turhia stressaa vaan nauti elämästä ja treenaa ilolla!

Kuvien urheiluliivit Kikifitwearilta

—- English —-

Do I have goals? What am I aiming for? People often talk about goals. You have to have a goal to get as much out of your workout as possible. I had a goal, but that goal has changed in the past three years.

As a kid, I always had a good self-esteem, but a couple of years ago this self-esteem experienced some turbulence. Because of that turbulence, I ended up doing stupid things – one being a stupid way of working out. 

Three years ago my goal was to look good. It looks silly written down, but that’s what it was. Pressure to look good drove me to gym time after time. Tiredness wasn’t a reason for me to skip a workout. I went to gym, even if I would’ve much rather been in a café with my sister. After all, that would’ve been laziness. I was aiming for something that could never be achieved with working out. I wanted to be satisfied with myself and thought that that would be the case after I got bigger muscles – or rather, visible muscles.

Going to gym in and of itself is a good thing. When it’s motivated by wrong things, it can also be dangerous. I wanted to achieve my goal no matter cost, which meant that I went to the gym having flu. Because of this I got really sick. I didn’t have a healthy lookout on myself, my wellbeing nor working out, not to mention diet. Everything had become an obsession.   

This vicious cycle ended when I got pregnant with Estella. It was a mandatory stop since I knew I was carrying a small bundle. A small, fragile sprout of a human who was completely dependent on my choices. Step by step I begun to realize how sick my behavior had been. How “I wanted to eat healthy and work out to take care of myself” was a sentence that a person with an obsession for looks, said.

My belly grew and so did Amelie. Inside me was growing a human that was dependent on me. Next to me was growing a little girl, who mimicked everything I did. One night I was lying in bed and thought about the kind of role model I want to be for my daughter and the unborn baby. Did I want to lead them into thinking that appearance was everything? No, there was no way I was going to do that.

When I was pregnant, I stopped working out and ate whatever I felt like eating. I enjoyed a more relaxed way of life and gained some weight in the process. After Estella was born, I was afraid I would fall into my old obsession. I would lie if I said that I wasn’t a little terrified over the pregnancy weight gain. But that never grew into an obsession because my way of thinking had changed. Now, more important than my looks, was to be a good mom. More important than looks, was to be a good wife. More important than looks, was to enjoy life.

Yesterday I had planned on going to gym for the first time after being sick for three weeks. However, instead of going to gym, I decided I’d go to sleep instead. I was smiling an inner smile for not feeling bad about my choice. Instead of it being an obsession, working out has become a dear hobby, something I very much enjoy. I don’t have to go to gym but, instead, I get to go to gym. I can eat chocolate and enjoy it wholeheartedly. I don’t have to look like the women on bikini fitness competitions, even they don’t normally look like that. I want to work out because I enjoy it. I want to eat healthy because I’ll feel better. But the key to all of this is balance. This balance lets me skip a workout and instead watch a movie while cuddling Dom and eating chocolate.

Voi kuinka paljon tahtoisin olla täydellinen äiti. Täydellinen äiti tietäisi täydellisesti lastensa tarpeet ja osaisi vastata niihin täydellisesti. Täydellinen äiti olisi loputtoman kärsivällinen, hellä ja rakastava. Täydellinen äiti ei milloinkaan menettäisi hermojaan.

Omille rakkaille lapsilleen tahtoisi vain parasta. Yksi pahimmista tunteista on tajuta kerta toisensa jälkeen olevansa kaukana siitä täydellisestä äidistä.Eilinen päivä oli yksi niistä päivistä, kun illalla mennessäni nukkumaan olisin halunnut vielä herättää tytöt ihan vain kertoakseni, että rakastan heitä ihan valtavasti ja he ovat minulle äärettömän tärkeitä. Koin huonoa omaatuntoa, että en ollut ollut niin läsnäoleva äiti, mitä olisin voinut olla. Estella oli itkenyt jo monta päivää tunteja putkeen eikä monista lääkärikäynneistä ollut ollut apua. Ameliellakin meni hermot, kun äiti ei antanut pukea mekkoa ja minusta se tuntui yhdeltä maailman turhimmista asioista kiukutella. Kummatkin tytöt huusivat. Minä yritin tehdä samalla ruokaa. Lopputuloksena kolme kananmunaa rikkoutuivat lattialle, eikä se ainakaan helpottanut tilannetta. Minullakin pääsi itku. Siinä me istuimme kaikki kolme keittiön lattialla itkien. Ja minusta tuntui niin avuttomalta. Estella itki korvakipuaan ja minä en pystynyt auttamaan pientä. Amelie olisi myös kaivannut huomiota, mutta olin ollut liian kiireinen pikkusiskoa lohduttaessa ja ruokaa laittaessa.

Kaipasin itsekin lohduttajaa, joten soitin äidilleni ja laitoin viestiä Domille. Tirautin pari kyyneltä ja kerroin, että nyt on vähän rankkaa. Äiti lohdutti puhelimessa ja Dom laittoi ihanan viestin, kaikki tuntui taas paremmalta. Istuin tytöt sylissäni ja rankasta hetkestä huolimatta sydämeni oli pakahtua rakkaudesta. Kaksi niin rakasta tyttöä.

Illalla ristin käteni, kiitin taivaan Isää, että saan olla äiti kahdelle mahtavalle tytölle, sekä taisin pyytää myös pikkasen lisää kärsivällisyyttä.

Ps. teksti on kirjoitettu jo viime viikolla, mutta jostain syystä jäänyt julkaisematta. Nyt pikkuneidinkin korvat alkaa olla paremmat! 🙂

—- English —-

Oh, how much I’d love to be a perfect mom. A perfect mom would know her children’s needs perfectly and could perfectly meet those needs. A perfect mom’s patience would never run out, she would be endlessly gentle and loving. A perfect mom would never would never lose her temper.

You only want what’s best for your children. One of the very worst feelings is to realize, time after time, how far off you are from being the perfect mom.

Yesterday was one of those days when I would’ve wanted to wake the girls up before going to bed myself and just tell them I love them immensely and that they mean the world to me. I felt bad about not being as present as I could’ve been. Estella had cried for days for several hours straight and the many doctors we saw, didn’t help. Amelie too lost her temper when mom didn’t let her wear a dress. At that moment I felt it was one of the silliest things to whine about. Both of the girls were crying all the while I was trying to prepare a meal. As a result, three eggs fell on the floor and broke, which didn’t make the situation any easier. I started crying too. And there we were, all three of us crying on the kitchen floor. I felt so helpless. Estella was crying because of her ear pain and I couldn’t help her. Amelie needed attention but I had been too busy consoling her little sister and cooking.

I needed someone to console me too, so I called my mom and texted Dom. I shed a couple of tears and told that I was having a rough day. Mom comforted me on the phone and Dom sent me a sweet message. Everything felt better again. I was sitting with the girls on my lap and despite the tough moment, my heart was about to burst from love. Two girls I love so much.

At night I crossed my hands and thanked the heavenly Father for getting to be a mom for two such awesome girls. I think I also prayed for a little more patience. 

Muuttaessamme FitFashioniin vanhat kirjoituksemme katosivat. Muutamat ovat kyselleet tämän blogitekstin perään, joten päätimme repostata tämän täällä. Kahden tyttölapsen äitinä on todella surullista nähdä, mihin suuntaan maailma on menossa. Kauneusihanteet on niin epärealistisia, että yhä useampi päätyy käymään veitsen alla. Ollaan ihan hullun tiukalla dieetillä samalla treenaten kovaa, oman terveyden kustannuksella. Unelmoidaan jostain, mitä ei ole olemassa ja jostain, mitä ei vaan voi saavuttaa terveellä elämällä. Halutaanko me oikeesti, että meidän tytöt ja pojat kasvaa ajattelemaan näin?

Instagramia selatessa me nähdään toinen toistaan täydellisempiä vartaloita. Uskallan väittää aika monen naisen katsoneen kadehtien näitä täydellisiä vartaloita ja ehkä lähteneet sinä iltana salille motivaationaan samanlaisen kropan saaminen. Salille meno on ihan hyvä juttu, mutta oman kropan vertaaminen muihin ei. Instagramista löytyvät täydelliset kropat ovat epärealistisia, usein illuusiota. Niissä on ehkä aitoja ihmisiä, mutta kuvat ovat kaukana aidosta. Vartalot ovat yhdistelmä oikeanlaista kuvakulmaa, kuvanottamisajankohtaa ja kuvanmuokkausta. Näillä voidaan saada niin paljon muutosta aikaan, etteivät mallit itsekään aina tunnista itseään. Nuo vartalot eivät ole todellisia, ne ovat vain tarkkaan harkittua illuusiota.

Pojat ja miehet! Jos te uskotte näihin kuviin, niin uskovat myös teidän tyttöystävänne ja vaimonne. Jos te vertaatte naisten kroppia Instagram-täydellisyyksiin, niin meidän naisten on paljon haastavampaa olla vertaamatta itseämme heihin. Naisen ei tarvitse olla viikko synnytyksen jälkeen kuin hän ei olisi koskaan synnyttänyt. Naisen ei kuulu näyttää samalta, kuin nämä fitnessmallit Instagramissa. On ihan hyvä, jos naiselle tulee muutama vatsamakkara istuessa. Se useimmiten on merkki terveestä naisesta. Mitä te sitten voitte tehdä? Voitte omilla teoillanne, sanoillanne ja sanattomalla viestinnällänne olla luomassa hyväksyvää ilmapiiriä, ilmapiiriä joka huutaa “olet hyvä juuri tuollaisena”. Esimerkiksi se, ettet yritä muuttaa toista, vaan hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on, voi huutaa kovempaa kuin parhaimmatkin kehut. Joskin kehut myös ovat erittäin tervetulleita.

Tän postauksen avulla haluan herätellä meitä arvioimaan uudelleen kauneusihanteitamme ja tiedostamaan, mistä ne kumpuavat. Uskon, että se, millä mieltäni ruokin, on osaltaan vaikuttamassa siihen, miten ajattelen. Joskus voikin siis aika ajoin olla hyvä tsekata omat Insta-feedit ja Facebookit tykätyt sivut ja miettiä, onko ihan jokainen sivuista rakennukseksi omalle mielelle. Lisäksi uskon yhteisön voimaan ja siksi pyysimmekin Facebookista äityleiltä apua. Moni nainen halusi lähteä mukaan näyttämään, kuinka paljon kuvakulmalla voi katsojaa hämätä. Nämä naiset halusivatkin omalta osaltaan lähteä taistoon illuusioon pohjautuvista vartaloihanteista lähettämällä itsestään kuvia tätä postausta varten. Kiitos siis teille hurjasti!

Lopuksi haluan vielä todeta, että tietenkin on hyvä pitää itsestään huolta, on hyvä urheilla ja on hyvä syödä terveellisesti. Nämä asiat kun vain yksinkertaisesti ovat meille hyväksi. Toisaalta, minkä vain hyvän asian saa käännettyä huonoksi, jos vetää överiksi. Näistä asioista tulee huonoja heti, kun niistä tulee elämän itseisarvoja, kun ne alkavat hallita elämää. Itse tekemistä tärkeämpää on se, mikä meitä motivoi. Esimerkiksi tyytymättömyys omaan peilikuvaan voi toimia motivaattorina, mutta jos motivaattorina siinä rinnalla ei ole kokonaisvaltainen terveyden parantaminen ja ylläpitäminen, se voi johtaa holtittomaan laihduttamiseen ja pettymyksiin, kun tavoitteita ei saavuteta. Ei siis olla liian ankaria itsellemme, eikä verrata itseämme johonkin, mitä ei ole. Sä oot arvokas just noin!

Tästä eteenpäin kuvat eivät ole minusta, vaan naisilta, jotka ovat halunneet esimerkillään todistaa kuvakulman merkityksestä.

From this point on the pictures on this post have been provided by women who want to prove the power of the angle

—English—

As a mom of two daughters, it’s very sad to see where this world is going. Beauty standards are so unrealistic that more and more people find themselves undergoing surgeries. People are on crazy strict diets all the while working out a lot, on the expense of their health. We dream about something that doesn’t exist and about something that simply cannot be reached with a healthy lifestyle. Do we really want to raise our sons and daughters to think like this?

As we scroll through Instagram, we see one perfect body after another. I dare say that many women have looked at these pictures with envy and maybe even have gone to the gym that night motivated by the hope of getting a body like that. Going to the gym is ok, but comparing your body to others’ is not. The perfect bodies on Instagram are unrealistic, most often illusion. The people in the pictures might be real, but the pictures are far from it. The bodies in those pictures are a combination of having the right angle, the right timing and the magic of photoshop. All these play a role in making the pictures so different from the original that not even the models in the pictures always recognize themselves. Those bodies aren’t realistic, they’re illusion.

Boys and men! If you believe in these pictures, so will your girlfriends and wives too. If you compare women’s bodies to the perfect ones on Instagram, it is much more challenging for us women not to compare ourselves to them. A woman doesn’t have to look a week after labor, like she’s never given birth. A woman doesn’t have to look the same as the fitness models on Instagram. It is ok for women to get a few stomach rolls when they’re sitting. Actually, that can often be a sign of a healthy woman. So, what can you do, then? You can, with your own actions, with your words and your non-verbal communication, be creating an atmosphere of acceptance. An atmosphere that shouts “you’re good just the way you are”. For example if you refuse to try to change her, but rather accept her as she is, can speak louder than even the best of compliments. Although, we welcome compliments with open arms.

With this post I want to encourage us to re-evaluate our beauty standards and to acknowledge where they come from. I believe that what I feed my mind with has an effect on how I think. So, sometimes it’s good to check our Instagram feeds and the pages we have liked on Facebook to evaluate if each one of them has a positive effect on our mind. In addition to that, I believe in the power of community. That’s why we turned to Facebook’s Äitylit for help. Many women wanted to show, how much the angle in which we take photographs, can mislead people. These women wanted to, on their part, to stand against the body standards based on an illusion by sending pictures of themselves for this post. So, a huge ‘thank you’ for you!

Lastly, I want to say that of course it is good to take care of yourself and to do sports and to eat healthy. These things are good for us. On the other hand, anything good can be turned into bad, if it becomes an absolute value, if they start controlling your life. What’s more important than what you do, is what motivates you to do it. For example, dissatisfaction of your own reflection can be a motivator, but if there’s not the motivator of improving and sustaining a holistic health, it can lead to reckless weight-loss and disappointments if the goals are not met. So, let’s not be too hard on ourselves and let’s not compare ourselves to something that doesn’t exist. You are precious just as you are!

Vanhemmuus on ihan hullun siistiä, vaikka yövalvomiset saattavatkin tuntua välillä vähän vähemmän siisteiltä . On hienoa, että nykyään puhutaan paljon äitien väsymyksestä ja uskalletaan sanoa ääneen elämän olevan välillä myös rankkaa. Sitähän se elämä on ylä- ja alamäkeä vuorotellen ja toivon mukaan hyvässä tasapainossa. Monen äidin kanssa on tullut keskusteltua asiasta, kuinka on suorastaan suotavaa puhua äitiydestä negatiiviseen sävyyn ihan vain solidaarisuuden nimissä, niitä kohtaan joilla on rankkaa. Varmasti jokainen äiti on kokenut sen hetken kun on meinannut hermot mennä tai, niinkuin allekirjoittaneella, jolla hermot ei meinannut mennä, vaan meni ja tartti hetkeksi mennä makuuhuoneeseen ihan yksin ja laskea kymmeneen. Mutta kuitenkin nuo hetket ovat monilla äideillä hyvin pieniä ja ohikiitäviä, niiden rakkauden, naurun, lämmön ja läheisyyden rinnalla. On hienoa, että uskalletaan puhua rankoistakin hetkistä ja huonoista öistä, mutta unohdetaanko me liian usein ne hyvät hetket? Onko lupa sanoa ääneen, että ihan oikeasti nautin äitiydestä ja lasteni kanssa olemisesta? Voinko myöntää ja kertoa ääneen ikävöiväni tyttöjä opiskelupäivinäni? Voinko sanoa, että uskon tämän hetkisen elämäni olevan yksi elämäni parhaista ajanjaksoista?

Lapset ovat pieniä vain hetken, vain hetken 1-vuotias roikkuu jalassani kiinni kuin takiainen. Kohta hän viilettää jo kovaa vauhtia niin kuin siskonsa. Vain hetken pian 5-vuotias Amelie pyytää lukemaan sadatta kertaa samaa kirjaa, sillä kohta hän osaa jo itse lukea. Lapset ovat pieniä vain pienen hetken, liian pienen hetken. Vaikka välillä varmasti itse kullakin on rankkoja hetkiä, niin eihän vaan unohdeta niitä hyviä hetkiä ohikiitävien rankkojen hetkien alle. ps. Kaikille joita on harmittanut, ettei Itävallan reissustamme ole tullut enempää kuvia, niin kannattaa seurata meitä instagramissa _fitfunfamily_ . Varsinkin mystoryssa on paljon videoita meidän reissaamisesta!

—- English —-

It’s great that there’s a lot of talk about mothers’ exhaustion nowadays and people are more open to admit to sometimes having struggles in life. That’s what it’s all about, after all, having uphills and downhills, hopefully in a good balance.

Many other moms and I have talked about this matter of people talking about motherhood in a negative way just to show solidarity towards those who have it rough. I’m sure every mom has been in a situation where she was about to lose her temper. Or like me, been in a situation where I just wasn’t about to, but actually did lose my temper and went to my bedroom, sat on the floor and counted to ten. Those moments are, for most moms, very small and fleeting in comparison to the love, laughter, warmth and closeness we get.

It is good that we dare to talk about the tough moments of life and the sleepless nights. But do we too often forget the good moments? Is it ok to say out loud that I really do enjoy motherhood and spending time with my children? Can I admit to missing my kids on the days I have school? Can I say that the life I’m living now is the best period of my life so far?

The children are small for just a while. For just a while is a 1-year-old stuck to my feet like a burdock. Soon she’ll be off hurtling like her big sister. Just for a short while is the almost 5-year-old Amelie going to ask me to read her the same book for the hundredth time, since soon she’ll be able to read it herself. Kids are small for just a short while, too short a while. Even though all of us go through rough times in life, let’s not let those fleeting times overshadow the good ones.

Olen tässä viimepäivät koonnut listaa, mitä mukaan matkalle lasten kanssa. Ajattelin jakaa listan myös teille, jos siellä ruudun toisella puolella joku äiti tai iskä on pohtinut samaa. Listahan olisi varmasti hyvinkin erilainen, jos lapsilta kysyisi, mitä mukaan matkalle lasten kanssa? Mikäli Amelie olisi saanut päättää, niin matkalaukuista löytyisi näiden lisäksi vähintään Elsa-mekko ja roppakaupalla muuta Frozen-kamaa.

Itävaltaan lähtö lähestyy ja sohvan päälle alkaa nousta Alppien tai vähintään Haltin kokoisia vaatekasoja. Pakkaus on siis aloitettu. Meille on tullut jonkun verran kyselyitä, mitä mukaan matkalle lasten kanssa. Mikä on turhaa, mikä tärkeää ja mikä kannattaa pakata käsimatkatavaroihin. Ajattelin koota teille valmiin lista, mitä meillä pakataan mukaan lasten kanssa matkustaessa. Halutessasi voit vaikka tulostaa listan ja vetää kynällä yli, kun homma on hoidettu.

Mitä mukaan matkalle lasten kanssa?

Käsimatkatavarat

– Vaihtovaatteet. Totuus nyt vaan on, että vaippa ei pidä ja mehut kaatuu päälle, jos unohdit pakata vaihtovaatteet. Mikäli vaihtikset löytyy vältetty suurella todennäköisyydellä myös vahingoilta.

– Evästä. Vältä verensokerin lasku ja sen aiheuttama “ärripurri”-fiilis. Eväitä napostellessa kuuluu hyvin myös välilaskuilla aika. Pienten lasten kanssa matkustaessa useimmiten myös nesteitä saa viedä koneeseen.

Puuhapussi. Yksi pussi/reppu täynnä tekemistä. Äläkä vaan vilauta koko laukkua kerrallaan, vaan anna pikkuhiljaa uutta tekemistä, näin kuluu helposti tunti jos toinenkin, etkä tarvitse edes Ipadia. Esim. kynä ja paperia, matkapelit, kiikarit (voi bongailla autosta pellolle ja lentokentällä lähteviä lentokoneita, yms)

Lasten unilelut. Matkalaukut voi mennä hukkaan ja jos uni ei tuli ilman unilelua, niin voi perillä illalla tulla vähän ongelmia.

– Lentojen nousuiksi ja laskuiksi jotain syötävää. Esim. isommalle purkkaa ja vauvoille maitoa, tutti, yms. Näin vältetään korvien meneminen lukkoon.

– Orodrops-korvatipat. Olen itkenyt lentokoneessa voi niin monet kerrat, kun korvat ovat olleet niin pahasti lukossa. Nykyään lennot menee kivuttomasti näiden puuduttavien korvatippojen avulla ja myös lapsilla on kivuttomat lennot. Huomioithan kuitenkin, ettei tippoja saa laittaa putkitettuihin korviin.

Tula/Manduca/Ergo, mikäli sinulla on vauva tai pikkutaapero. Ihan superhelppoa liikkua lentokentällä, kun pienin pysyy iholla kiinni ja kummatkin kädet on vapaana.

– Käsimatkatavaroihin saa monissa lentoyhtiöissä ottaa myös turvaistuimen, joka helpottaa liikkumista seuraavassa paikassa.

Quinny Zapp Extra- rattaat saa myös useimmissa lentoyhtiöissä ottaa mukaan käsimatkatavaroihin. Helpottaa liikkumista lentokentällä, kun saa alusta loppuun olla rattaat messissä.

Kamera+laturi

Tietokone+laturi

– PASSI

– PUHELIN (plus laturi ja mahdollisesti kuulokkeet)

– RAHAPUSSI

– LENTOLIPUT

– MATKAVAKUUTUSKORTIT (yms. muut tärkeät paperit)

-LÄÄKKEET (Tarkista, mitä lääkkeitä saat viedä koneeseen ilman reseptiä. Me olemme yleensä ottaneet käsimatkatavaroihin tulehduskipulääkkeet itsellemme, sekä lapsille. On inhottava huomata perillä, että laukut meni hukkaan ja pienimmäisellä nousi korkea kuume.)Seuraavaksi tulee ruumaan pakattavat tavarat. Lista on huomattavasti lyhyempi, vaikka tavaraa oikeasti on enemmän. Meillä ruumaan menevät matkalaukut täyttyvät lähinnä ainoastaan vaihtovaatteista.

Ruumaan

Vaihtovaatteita (tarkista onko paikan päällä pesu mahdollisuuksia?)

hygieniatarvikkeet (dödöt, hammasharjat, hammastahnat, shampoot, hoitoaineet, meikit, hiusharja, hiusten muotoilutuotteet, pinnit, ponnarit, pannat)

Ruokapurkkeja. Perheen pienimmille kannattaa ehdottomasti varata matkaan ruokapurkkeja. Voi olla, että saapuessasi perille lähin kauppa on 5km päässä ja sekin suljettu. Silloin on hyvin helpottavaa kaivaa laukusta iltapuuro lapselle ja etsiä uusi kauppa seuraavana päivänä.

Vaihtokengät. Viime kerralla Itävaltaan mentäessä unohdin isomman neitimme sandaalit kotiin. Yli 30-asteen lämmössä oli ihan jees vaihtaa lenkkarit välillä sandaaleihin. Toki Amelie oli unohduksesta ihan onnellinen saadessaan uudet kengät.

Onko teillä jotain muuta mielessä, mitä mukaan matkalle lasten kanssa?

Tyttöjen superihanat pipot saatu Kiddowilta, klik

 —- English —-

Our trip to Austria is approaching and as a proof of that, we have clothes piling up on our couch that put the Alps to shame – or at least Halti. So the packing has begun. A lot of people have asked us what to pack when travelling with kids. What to take with you, what to leave and what to pack to the cabin. I tried to make a list of what we pack with us when we travel with kids. If you’d like, you can print out the list and cross things off as you get them done.

Hand luggage

– Spare change of clothes. The truth is that if you forget to take a spare change of clothes, the diaper will end up leaking or your kid will have his/hers juice spill over. If you have spare clothes, you’ll most likely end up avoiding an accident like that.

– Snacks. Avoid the crash of blood sugar and the grumpiness that follows. Snacks are also a good way to pass time on a layover. With small kids you’re also often allowed to take liquids inside the cabin.

– Pastime bag. A backpack full of things to do. Be careful not to let your child have access to everything at once, but give him/her a little bit at a time. This is a good way to make the time fly, and even without an iPad. For example, a pen and paper, travel-size games, binoculars (your child can easily spot things for a car, such as departing airplanes).

– The kids’ comfort objects, such as stuffed animals. The luggage can get lost and if the kids can’t sleep without their comfort objects, the first night in the destination can get complicated.

– Something to snack on during departures and landings. For example, gum for the older kids and milk or a pacifier for the baby. This is how you can avoid the kids’ ears from blocking.

– Orodrops. I’ve cried on a plane plenty of times because my ears have been so blocked. Nowadays flying is effortless, thanks to these numbing eardrops. This ensures that also the kids have a painless flight. Please note, that these drops are not to be put into piped ears.  

– Tula/Manduca/Ergo if you have a baby. It is so easy to move around the airport when you have your youngest against your skin and both hands free.

– Many carriers let you take a safety seat onboard to make going from one place to another a little easier in your destination.

– PASSPORT

– PHONE

– WALLET

– TICKETS

INSURANCE DOCUMENTS

MEDICINE (Check what medicine you’re allowed to take onboard without a prescription. We usually take inflammatory drugs in our hand luggage for us and the children. It is not fun to get to the destination, realize the luggage is lost and your child has a high fever.)

Next up is checked luggage. The list is noticeably shorter, even though they actually contain more stuff. Our checked luggage is usually filled with just spare clothes.  

Checked luggage

– Clothes (check the destination for laundry possibilities)

– Toiletries (deodorant, toothbrush, toothpastes, shampoos, conditioners, makeup, hair brush, hair products, pins, hair ties, hairbands)

– Food for the little ones. It is good to have food jars for the youngest in the family in case the stores are closed when you arrive. That’s a good time to dig up that porridge for your child and go to a store the following day.

– Spare shoes. Last time I went to Austria, I forgot Amelie’s sandals at home. Although, Amelie was happy about me forgetting her sandals since he got a new ones. It was quite alright to change her sneakers into sandals in the 30-degree heat.

Girl´s super nice beanies from Kiddow, klik

Mitä mukaan matkalle lasten kanssa -postaus

Kukapa ei haluaisi helppoa ja onnellista elämää. Lapset elävät niin huoletonta elämää jatkuva hymy huulilla. 4-vuotiaan tyttäremme Amelien suusta tulee päivittäin hyviä neuvoja leppoisaan elämään. Tänään ajattelin jakaa muutaman hänen vinkkinsä, jos vaikka sattuisit kaipaamaan uutta rentoa otetta elämääsi. Nyt loppuu työstressi ja rahahuolet!

  1. Älä käy töissä. Soitat vaan töihin ja sanot, että on parempaa tekemistä.
  1. Älä siivoa. Kyllä jossain vaiheessa isoäitisi tulee siivoamaan, kun vaan on tarpeeksi sotkuista.
  1. Jos kuitenkin haluat pitää kotisi siistinä itse, niin Amelie suosittelee hankkimaan asunnon, jossa yksi huone on pyhitetty “kaikel ylimääräsel kamal”.
  1. “Kaikel ylimääräsel kamal” -huoneeseen voit siivouspäivänä viedä kaikki lattialla lojuvat tavarat.
  1. Syö joka päivä ravintolassa. Kokkaa vain kun se on hauskaa ja voit tehdä sitä jonkun kanssa yhdessä.
  1. Pidä vapaapäivä joka päivä
  1. Pue päällesi aina mekko. Mekko päällä on niin kiva tanssia, että sinun tekee mieli tanssia koko päivän.
  1. Pese hampaat suklaakastikkeella
  1. Valvo kaikki yöt ihan vaan, koska aikuisena voit niin tehdä
  1. Maksa aina pankkikortilla, ettet kuluta rahaa!

Näillä vinkeillä elämästäsi tulee takuu varmasti yhtä rentoa kuin lasten elämä!

—- English —-

Who wouldn’t want a life that’s easy and full of happiness? Kids lead such care-free lives, constantly smiles on their faces.  Our 4-year-old daughter daily gives us good tips for a chill life. I thought I’d share some of her tips today, because you just might long for a more relaxed outlook on life.

  1. Don’t work. Just call work and say that you have better things to do.
  2. Don’t clean up. Yes, your grandma will come and clean when it gets messy enough.
  3. If, however, you want to clean up your house by yourself, Amelie recommends to get a house with an extra room just for all the extra stuff.
  4. When it’s clean-up day, you can just take all the stuff laying on the floor to the all-the-extra-stuff room.
  5. Eat at a restaurant every single day. Only cook when it’s fun and you can do it together with someone.
  6. Take a day off every day.
  7. Always wear a dress. Dancing with a dress on is so much fun that you’ll want to dance all day long.
  8. Wash your teeth with chocolate sauce.
  9. Stay up through the nigh just because you’re an adult and you can.
  10. Always pay using a debit card. This way you won’t have to spend your money.

With these tips you will have a life that’s as chill as the kids’, there’s no doubt about that.  

 

Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon naisista, naiseudesta, naisten oikeuksista ja feminismistä. On puhuttu siitä, miten naisilla tulisi olla samat oikeudet kuin miehilläkin, ja miten naisten pitäisi saada tehdä kaikkia niitä asioita, mitä miehetkin tekevät. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että naisilla tulisi olla tasa-arvoiset oikeudet yhteiskunnassa suhteessa miehiin – oikeus äänestää, oikeus samoihin työpaikkoihin ja oikeus samaan palkkaan samasta, yhtä hyvin tehdystä työstä muutaman mainitakseni. Välillä kuitenkin tuntuu, että sukupuolten rajat halutaan häivyttää täysin. Viime aikoina minusta on useinkin tuntunut siltä, että naisena olemisen sijaan minun tulisi pyrkiä todistamaan, että pystyn tekemään kaiken saman, mitä mieskin pystyy. Mutta täytyykö minun pystyä? Haluaisinkin nyt kahden pienen lapsen äidin näkökulmasta tuoda esille joitakin ajatuksiani aiheeseen liittyen.Tasa-arvon nimissä naisten tulisi ottaa mallia miehistä. Lapsia on hyvä muistuttaa, että naisenakin he voivat tehdä miesten juttuja ja että naisena oleminen ei tarkoita, etteikö voisi olla miehen veroinen. Tyttöjä on hyvä aloittaa jo pienestä pitäen aivopesemään ajattelemaan, että ei ole huolta vaikka hän tyttö, sillä hän voi siitä huolimatta pärjätä elämässään ja toimia niin kuin pippelillä varustetut ihmiset.

Miksi naisten ei voida antaa olla naisia? En usko, että nainen menestyy elämässä ”siitä huolimatta” ettei hän ole mies, vaan juuri sen takia. En pysty kaikkeen mihin miehet pystyvät, eikä minun edes tarvitse. Olen nainen ja olen ylpeä siitä. Naisena minä pystyn asioihin, joihin miehet eivät pysty. Sehän tässä onkin niin uniikkia. Naiset ja miehet on erilaisia ja se on vaan hienoa! Olen esimerkiksi kantanut kaksi lasta vatsassani ja ruokkinut kummatkin maidollani. Olen ylpeä siitä, että naisena olen saanut etuoikeuden tehdä nuo asiat. Mieheni ei siihen pysty vaikka haluaisi, tai vaikka yhteiskuntamme sitä haluaisi. Nyky-yhteiskunnassamme vallitsee mentaliteetti siitä, että kaikki pitäisi mennä tasan. Eiköhän luotaisi vaikka simulaattoreita, jotka simuloivat naisen synnytystuskat ja pakoteta jokainen tuleva isä kokeilemaan sitä, jotta voisivat siten päästä edes ripauksen osalliseksi synnytyskivuista, ihan vaan reiluuden nimissä. Entäpä yhdeksän kuukauden odotus? Mitenkä se puolitetaan? Halusimme tai emme, niin biologiamme takia meillä on erilaiset roolit elämässä. Mies kun ei sitä vauvaa voi puoliksi kantaa, ei vaikka raskausaikana itse kutakin sellainen vaihtoehto varmasti houkuttelisi. Mutta toisaalta, se ei ole tarkoituskaan.

Nykyään äitiydestä ollaan tehty pakkopullaa ja naisten asemaa huonontava asia. Äitiys on aivan mielettömän upeaa, ja minusta on hirveää, että äitiyslomasta on tullut suoritettava asia etuoikeuden sijaan. Jaetaan puoliksi ihan tasa-arvon nimissä. Tasa-arvon nimissä sieltä miehen rinnoista ei vieläkään tule maitoa. “Mutta voihan isä sitten tuoda vauvan äidin työpaikalle.” Tuleeko isä sitten aina kaikki lapset mukanaan äidin työpaikalle? Voin kuvitella, että moni työpaikka on ihan innoissaan kun isä neljän lapsen kanssa saapuu nuorimmaisen ruoka-aikaan äitiä moikkaamaan ja ehkä järjestelmään hieman sisustusta uudelleen.

Itse rakastan äitinä olemista ja rakastan olla lasteni kanssa kotona. Miksi siis on ihmisiä, jotka haluavat päättää puolestani, että haluan mieluummin edetä urallani kuin olla kotiäitinä? Jos sinä et koe kotiäitiyttä jutuksesi, niin todellakin, ole vapaa menemään töihin, mutta ole kiltti, äläkä vaadi minulta samaa. Monelle naiselle se vain yksinkertaisesti on miestä luontevampaa jäädä lasten kanssa kotiin. Halusimme tai emme, biologiamme takia asia usein vain on näin, miehiltä kun ei kovalla tahdonkaan voimalla maitoa heru. Toisaalta taas olen hyvin iloinen siitä, että Domilla on isyysloma ja saamme yhdessä koko perhe nauttia tästä ajasta.

Tällä hetkellä Suomessa jokainen saa tehdä juuri niin kuin haluaa, miksi siis muuttamaan asiaa? Siksikö, että monessa suhteessa lapset nähdään yhteiskunnan riippakivinä, jotka yritetään hoitaa siinä sivussa ilman, että kenenkään ura kärsii? Lapset on ihan mielettömiä ja niiden kanssa on oikeesti hauskaa. En mitenkään usko, että kun olen vanha, tulisin katumaan sitä, että jäin lasteni kanssa kotiin.Meillä ei yhteiskuntana ole varaa tasa-arvon tavoittelun nimissä kadottaa kummankin sukupuolen vahvuuksia, niitä vahvuuksia, jotka on luotu toinen toistaan täydentämään. Karrikoidusti voitaisiin ajatella, että maailma ilman miehiä olisi tunteiden pohjalta tehtyjen ratkaisujen summa, ja toisaalta taas maailmasta ilman naisia puuttuisi suuri siitä osa myötätunnosta ja hoivasta, jota siinä nyt on. Kumpikaan ei ole toista tärkeämpi, vaan kumpaakin kipeästi tarvitaan tässä maailmassa.

—- English —-

Recently there has been a lot of talk in the media about women, being a woman, women’s rights and feminism. There’s been talk about how women should possess the same rights as men and how women should be able to do all the things that men do. I definitely agree that women should have equal rights in the society to the ones of men – a right to vote, a right to apply for the same jobs and a right to get paid the same salary for the same, equally well done job, just to name a few. At times it feels, however, that the two sexes are wanted to be faded into one. Recently I’ve often felt like instead of being a woman, I should strive to prove that I can do anything a man can do. But should I be able to do everything a man can do? Now, I’d like to share some thoughts I have on the matter as a mother of two young kids.

In the name of equality women should learn from men. It is good to remind children that as a woman they can do manly things and that being a woman doesn’t mean that they couldn’t match men. It is also good to start brainwashing girls from a young age to think that it doesn’t matter if she’s a girl, because despite of being a girl, she can do as well in life as the people with a penis.

Why can’t we let women be women? I don’t think that a woman is successful in life “despite” of the fact that she’s not a man, but rather, because of it. I can’t do everything a man can do and I don’t even have to. I’m a woman and I’m proud of it. As a woman I can do things that men can’t. That’s what’s so unique about this. Men and women are different and that’s a good thing! For example, I have carried two kids in my belly and breastfed them. I’m proud that as a woman, I have had the privilege to do those things. My husband couldn’t do those things even if he, or the society, wanted to.

 In the society we currently live in, prevails a mentality of splitting everything equally. Maybe we should, in all fairness, create simulators to simulate labor pains and force each father to have a try, just so that they could know even a fracture of the pain we endure. What about the nine-month pregnancy? How could we split that? Whether we like it or not, we have different kinds of roles in life based on biology. Men just can’t carry a baby inside them for 4 ½ month, no matter how tempting that option would be. But on the other hand, that’s not how it’s meant to be.

Nowadays motherhood has been made into something that’s forced, reluctantly accepted and station-deteriorating for women. Motherhood is incredibly awesome, and I think it is horrible how a maternity leave has turned from a privilege into something to be performed. Let’s just split this in the name of equality. A man can’t produce milk on his own, not even in the name of equality. “But a man can bring the baby to the mother’s workplace.” Well, will the father take all the kids to mom’s workplace? I can imagine how many workplaces are all excited to have the father and four kids come and say hi to mom and to let the mother breastfeed her youngest while the other kids re-arrange the décor.  

I love being a mom and I love staying home with them. Why, then, are there people who want to decide for me that I’d rather make a career that be a stay-at-home mom? If staying at home with your kids isn’t your thing, then by no means, feel free to work, but please, don’t expect me to do the same. I have wanted to breastfeed both of my kids for a year and I think it would’ve been unfair for someone to decide for me that I’m going to make a career instead of being home with the kids. For many women it’s just simply more natural to stay at home with the kids than it is for a man. Whether we like it or not, this is the way it is because of biological factors – men just can’t produce milk, not even if they tried their best to will it. On the other hand, I’m very happy that Dom has a paternity leave and we can enjoy this time with the whole family.  

In today’s Finland everybody can do as they please, so why change this? Do we want to change this because in so many ways children are seen as something that’s dragging society down and something to try and manage without hurting anyone’s career?  Children are incredible and they are so much fun to be around. I just can’t see myself regretting staying at home when I’m old and gray.

We, as a society, can’t afford to fade away the distinctive strengths of both sexes while chasing equality. Those strengths were created to complement each other. Roughly speaking, we could think that a world without men would be a sum of decisions made based on feelings, and on the other hand, a world without women would lack a great deal of the compassion and care it now possesses. Neither is more important than the other and the world is in dire need of both.

Neuvolassa säännöllisin väliajoin tehdään erilaisia testejä vanhemmille, missä ilmeisesti yritetään seuloa vanhempien voimavaroja. Istuin tuolillani pitäen toisella kädellä Estellaa ja toisella kädellä täytin lomaketta. Koetko olevasi onnellinen? Kyllä. Oletko ollut viimeaikoina alakuloinen? En. Sitten tuli kysymys: Pelottaako tulevaisuus? Vastasin kyllä. 

Kun luen lehdestä, että Suomen oikeus päätti, ettei 10-vuotiaan tytön seksuaalinen hyväksikäyttö ollut raiskaus, niin kyllä se pistää pelottamaan. Luulisin monien vuosien opintojen aikana edes siivutettavan asiaa, kuinka paljon 10-vuotias tyttö on kykenevä tällaisessa asiassa muodostamaan omaa tahtoaan. Onkohan päätöksen tekijä ikinä jutellut 10-vuotiaan tytön kanssa?

“Tuomion mukaan mies ja uhri olivat sukupuoliyhteydessä kerran sekä oraalisesti että vaginaalisesti. Oraalisessa sukupuoliyhteydessä mies ei käyttänyt kondomia.” (Lähde täällä ). Kuvottavaa. Niin kuvottavaa! Mutta ei lasketa raiskaukseksi? Suomi, tehkää jotain! Tämä on saatava loppumaan. 

En usko olevani ainoa vanhempi, joka on kauhistellut asiaa. Puhuimme viikko sitten äiti-lapsi-piirissä ylisuojelevista vanhemmista ja vertasimme omaa lapsuuttamme omien lapsiemme lapsuuteen. Muistelimme kuinka melko pieninä saimme mennä keskenään kavereiden kanssa puistoon leikkimään, mutta nykyään yhä useammat vanhemmat pelkäävät päästää lapsia keskenään lähipuistoon. Ehkä kyse ei ole yli-suojelevista vanhemmista vaan sairaasta maailmasta, missä väärintekijä ei saa enää rangaistusta. Mutta kierräpä veroja, niin virut vankeudessa kauemmin kuin mitä tästä keissistä!

Haluammeko, että meidän Suomemme tunnetaan maailmalla tällaisista tapauksista? Haluammeko me, että muut Euroopan maat keskustelevat, millaisia päättäjiä meillä pitää olla, että tällanen sallitaan? Jos haluamme, niin onneksi olkoon, onnistuimme! Mikäli emme halua, niin tähän täytyy tehdä stoppi.

Ette voi enää muuttaa tätä kauheaa tapahtumaa tämän 10-vuotiaan tytön kohdalla, mutta voitte pyrkiä estämään, ettei näin kävisi uudelleen. Vaikka kunnon vankeusrangaistus ei pyyhi pois tapahtunutta, niin ehkä se saattaa vähentää tulevia tapahtumia ja välittää viestin yhteiskuntamme arvoista. 

—- English —-

Parents are regularly tested at the maternity clinic to screen parents’ resources. I was sitting on a chair and filling a paper using my other hand while holding Lina Estella with the other. Are you happy? Yes. Have you felt blue lately? No. Then there was a question: Are you afraid of the future? I said yes.

When I read in the newspaper that Finland’s judicial system decided that the sexual abuse of a 10-year-old wasn’t a rape, it scares me. I would think that the judge, in his many years of studies, would have come across the fact that a 10-year-old isn’t that capable of forming a will of her own in a situation like that. I wonder, if that particular judge has ever talked with a 10-year-old girl.

“According to the verdict, the man and the victim had once been in both oral and vaginal intercourse. The man didn’t use a condom while the oral intercourse.” (Source: http://www.ksml.fi/kotimaa/Professori-Syyte-10-vuotiaan-raiskauksesta-saattoi-kaatua-muotoseikkaan/945676 ). So disgusting! But how does this not count for a rape? Finland, do something! This has to come to an end.

I don’t think I’m the only parent who’s been horrified at this. A week ago we talked with the moms in the mom-kid group about over-protective parents and compared our childhoods to the ones of our children. We reminisced about how we got to go, fairly young, to play in the park with our friends, but nowadays more and more parents are afraid to let the children go alone to the playground close to home. Maybe it’s not about over-protective parents, but, rather, about this sick world that we live in. A world, where criminals don’t get a punishment. But evade taxes and you’ll end up spending more time in jail than the man in this case!

Do we want that our Finland is known in the world by cases like this? Do we want that other European countries wonder, what kind of leaders we have that they let this happen? If we do, then congrats, we made it! If we don’t, we have put a stop to it.

You can no longer change the horrendous thing that happened to this little girl, but you can strive to prevent this from happening again. Even though a time in jail doesn’t wipe away what happened, it might reduce future crimes in this area and send a message of the values we hold as a society.

Josefina kysyy minulta melko usein, mistä unelmoin ja mitä toivon tulevaisuudelta. Tämä kysymys on minulle todella vaikea, sillä olen opetellut elämään hetkessä. Totta kai minulla on tulevaisuudelle suunnitelmia, kuten onnellisena perheenä pysyminen ja sen eteen vaivan näkeminen, mutta kysymyksellään hän ei kuitenkaan tarkoita tätä.

Ymmärsin jossakin vaiheessa, että unelmoiminen on tärkeää, jos haluaa kehittyä. Unelmat ja päämäärät kun ovat elämässä se polttoaine, joka auttaa meitä liikkumaan eteenpäin.

Mistä sitten unelmoin? Mitä ovat ne asiat, joita todella haluan?

Haluan, että ihmiset tuntevat minut miehenä, joka auttaa muita. Miehenä, joka rohkaisee ja innostaa ja ehkä jopa tukee muita kehittymään itsensä paremmiksi versioiksi.Vau, aika isoja unelmia. Vai ovatko sittenkään?

Sanoisin, että tätä unelmaa kohti on helppo lähteä pyrkimään, mutta haastavaa saavuttaa.

Jokainen pienikin päätös, jonka teemme on osaltaan antamassa suuntaa sille, mistä elämässämme on kyse. Sille, onko elämässämme enemmän kyse itsestämme vai muista. Itsekäs elämä olisi helpompi valinta. Mutta olen kahden lapsen isä ja egoistinen elämä ei ole jotain, mitä lapsilleni haluan opettaa. Todella usein nykyään kuulee ihmisten puhuvan siitä, miten kova paikka maailma on ja miten sinun täytyy olla itsekäs selvitäksesi. Kyllä, on totta, että maailma on kova paikka. Mutta ehkä juuri sen takia, että ihmiset käyttäytyvät etsien vain omaa etuaan. Ja ei, ei pidä paikkaansa, ettet selviytyisi. Tunnen monia ihmisiä jotka ovat todella epäitsekkäitä ja he pärjäävät hyvin. Oikeastaan he ovat onnellisimpia ihmisiä, joita tiedän.Olen pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka odottivat minun puhuvan autoista, jahdeista ja loma-asunnoista, sillä ne eivät ole asioita, joita kohti elämässä pyrin. Tiedän, että materia ei tee minua onnelliseksi, ei ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Aivan kuin lapsena lelujen kanssa kävi: ne olivat hauskoja ensimmäisten päivien ajan, jonka jälkeen ne jäivät nurkkaan makaamaan. Mutta ystävien kanssa leikkimiseen ei kyllästynyt.

-Dom

—- English —-

Josefina asks me quite often about my dreams and plans for the future. For me this question is a really hard one, because I have taught myself to live in the moment. For sure there are some plans like staying a happy family and to work hard for it, but that’s actually not what she means.

At some point, however, I’ve understood that it’s important to have dreams if you want to improve yourself. Because dreams and goals are like the fuel in our lives that helps us go forward.

So what are my dreams? What are the things that I really want?

I want people know me as a man who wants to help others, a man who encourages and a man who inspires and maybe even supports others to become better versions of themselves.

Wow, that’s big, or is it?

I would say: easy to start, hard to master.

Each small decision we make pushes our lives to be either more about ourselves or about others. And believe me, it is easier to live a selfish life. But I’m a dad of two kids and to be egoistic is not what I want to teach them. Really often, nowadays, you hear how this world is such a hard place and that you have to be selfish to survive out there. And yes, it is true that the world is a hard place. But maybe because so many act just to their own advantage. And it’s not true that you don’t survive. I know many people who are really unselfish and they do well. Actually they are the happiest people I know.

-Dom